Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

20.9.2016 mennessä blogissa on arvosteltu 1381 viiniä, 259 olutta, 10 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


20.9.16

Maku Solita Intohimo

Maku Solita Intohimo Passion Pale Ale
  • Valmistaja: Maku Brewing
  • Tyyppi: Olut, Pale ale
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa
  • Koko: 0,33
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Elokuu 2016)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kuukausi takaperin postista pamahti näytepurkki Tuopillisen Jounin lähettämää Solita Intohimo -olutta. Kyseessä on siis Solitan (joka on siis myös Jounin työnantaja) 20-vuotispäiville kehitetty juhlaolut. Alustavan ajatusriihen jälkeen tämä olut päätettiin teettää Tuusulassa sijaitsevalla Maku Brewingillä, jonka erilaisista "omaoluista" oli kerääntynyt jo jonkin verran hyviä kokemuksia.

Koska yksi Solitan arvoista on intohimo, päätyi se lopullisen oluen nimeksi. Samalla olut keksittiin maustaa varsin osuvasti passiohedelmällä (joskin hedelmän suomenkielinen synonyymi "kärsimyshedelmä" ei natsaa enää niin osuvasti intohimon kanssa...) Parastahan tässä oluessa on se, ettei kyseessä ole ainoastaan uudet vaatteet saanut vanha olut, vaan ihan oikeasti Solitalle omalla reseptillä kehitetty, uniikki olut. Solitan olutseura suunnitteli teetettävälle oluelle lähtökohtaiset suuntaviivat – helppo juotavuus ja max. 4,7% vahvuus, lakiteknisistä syistä – ja loput passiohedelmäisen pale alen reseptiikasta jätettiin Makun kavereiden kehitettäväksi.

Oluesta tehtiin aluksi koe-erä, jonka Solitan olutseuran raati hyväksyi samoin tein, minkä jälkeen olut pistettiin virallisesti tulemaan. Valtaosa oluesta meni yhtiön omaan käyttöön sekä henkilökunnalle että näppäräksi edustusolueksi, mutta lisäksi jakoon tuli muutama kegi baarikäyttöön Helsingin Il Birrificioon. Lisäksi olutta on tarjolla ensi lauantaina (24.9.2016) Ota Olut! -tapahtumassa Otaniemessä. Oluen päiväys on ensi vuoden alkuun eli 2.2.2017 ja voltteja löytyy jetsulleen se 4,7%.

Lasissa oluella on utuinen, hennosti vihertävä vaaleankeltainen väri sekä erittäin runsas, kuohkean höttöinen, kestävä ja väriltään valkoinen vaahto, joka jättää lasin reunoille hieman pitsiä.

Aromikkaasta tuoksusta löytyy – kuten tämännimiseltä oluelta saakin odottaa – makeaa eksoottista passiota, jota komppaa aromihumalainen, hieman pistävä ruohoista vihreys, hillitty saippuaisuutta muistuttava sitruksisuus ja hento vivahde greippilihaa.

Suussa makunystyröitä morjenstaa vihersävytteinen, voimakkaasti ruohoa ja männynneulasia tykittävä makumaailma, jossa tuntuu myös hieman sekä trooppisen hedelmäistä että ujon kirpeää passiota ja kohtalaisen selväpiirteisesti tuntuvaa, yrttistä katkerohumalaa. Suutuntuma on kepeänpuoleinen ja hieman ohkainen – hieman täyteläisempi meininki, piirun verran runsaampi maltaisuus ja asteen verran korkeampi alkoholi sopisivat kokonaisuuteen, mutta ymmärrettävää on, että lain antamissa puitteissa on liikuttava. Hiilihappo on hyvin pehmeää ja maltillista.

Suuhun jäävä jälkimaku on tuntuvamman katkera, vihertävän ruohoinen, männynneulasinen, hillitysti mausteinen ja ujosti vaalean maltainen. Jälkivaikutelma on kepeä, mutta mukavan rapea ja raikas.

Mikään suuri tunnelmointiolut Solita Intohimo ei ole, mutta jos kyseessä pitää olla edustuskäyttöön taipuva yleisolut, jonka pitäisi olla riittävän kepeä lähinnä keskiketterään tottuneelle, mutta silti sopivan mielenkiintoinen myös harrastelijoille, on lopputulos varsin onnistunut! Ihan hatunnoston arvoinen temppu Makulta. Oluen hieman ohkainen olemus on toki kauneusvirhe, mutta enemmänkin pakon luoma ominaisuus kuin todellinen virhe, joka ei varsinaisesti oluen juotavuutta vähennä. Kyllä tätä kelpaa sekä työntekijöille jaella että käyttää edustustehtävissä!

Lyhyesti: Kepeä, raikas ja mutkaton pale ale, johon on haettu syvyyttä ja mielenkiintoa passionhedelmällä – mikä heijastuu humoristisesti oluen nimeen.

Arvio: Miellyttävä – varsin kelvollinen yleisolut sopivan pienellä, mutta toimivalla, persoonallisella twistillä.

18.9.16

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012
  • Valmistaja: Celler Cal Pla
  • Tyyppi: Roséeviini, DOQ Priorat
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Priorat
  • Rypäleet: Garnacha Roja, Piquepoul Noir
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,50e (Joulukuu 2015, Décantalo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kataloniassa, parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, sijaitsee karu ja vuoristoinen Priorat. Vielä 1990-luvun alkuun asti tämä alue oli täysin tuntematon kaikille muille paitsi paikallisille, jotka tiesivät sen äärimmäisen tuhteja, alkoholisia ja rustiikkisia bulkkiviinejä tuottavana viinialueena. Vasta 1980-luvulla alueelle alkoi ilmestymään pientuottajia, jotka pullottivat itse omat viininsä sen sijaan, että olisivat myyneet rypäleensä paikallisten osuuskuntien bulkkituotantoon. 1990-luvun alussa alueen maine yllättäen suorastaan räjähti käsiin kun katalaanituottaja René Barbierin johdolla kourallinen tuottajia julkaisi yhtä aikaa punaviininsä, jotka olivat kuin toisesta maailmasta verrattuna Prioraton perinteiseen tyyliin – todella puhdaspiirteisiä, intensiivisiä, rakenteikkaita ja täynnä konsentroitunutta, kypsää hedelmää. Nämä viinit vakuuttivat monet muut tuottajat Prioraton potentiaalista ja alueelle alkoi valua tuottajia, jotka ryhtyivät tuottamaan samankaltaisia punaviinejä. Hyvin nopeasti alueen maine kiiri Espanjasta ulkomaille ja alle kymmenessä vuodessa (vuonna 2000) Priorat sai oman DOQ-appellaationsa, Riojan ohella ainoana korkeimman tason appellaationa. Virallisen vahvistuksen kansalliselta viinituotantoa valvovalta elimeltä DOQ Priorat sai kuitenkin vasta 2009, eli vuosina 2000–2009 Priorat oli Kataloniassa virallisesti DOQ Priorat, mutta hämmentävästi muualla Espanjassa vain DO Priorat.

Priorat on tullut kuuluisaksi siis juurikin René Barbierin ja kumppaneiden kehittämästä punaviinityylistä, jossa viinit ovat äärimmäisen konsentroituneita, rakenteikkaita, kypsän hedelmäisiä ja tiukan tanniinisia. Monesti viinit ovat myöskin erittäin tammisia, joskin tämä tyyli tuntuu vuosi vuodelta muuttuvan yhä enemmän hedelmävetoisempaan tyyliin. Alueella valmistetaan myös muitakin viinejä, kuten valko-, rosée- ja jälkiruokaviinejä, mutta koska niiden osuus Prioraton viinituotannosta on hyvin marginaalinen, on hyvin harva maistanut – tai jopa edes kuullut – niistä mitään. Siksi ajattelinkin, että olisi hyvä nostaa vaihteeksi esiin Prioratosta jotain muuta kuin niitä iänikuisia punaviinejä.

Mas d'en Compte Rosat on 15-vuotiaiden Garnacha Gris- (eli Garnacha Roja) ja Picapoll Negre (eli Piquepoul Noir) -köynnösten rypäleistä valmistettu roséeviini. Viinistä oli hieman hankalaa löytää pohjatietoja sen takia, että tuottajan sivut ovat vain katalaaniksi, eikä niiltä edes löydy tätä viiniä. Onnistuin kuitenkin sen verran onkimaan viinistä speksejä, että se on rypäleiden puristuksen ja käymisen jälkeen siirretty kypsymään 3kk ajaksi vanhoihin, 3. käyttökerran 500 litran tammitynnyreihin.Viiniin käytetyt rypäleet ovat melko epätyypillisiä, erityisesti espanjalaisittain tarkasteltuina: Garnacha Roja, joka on tumman Garnachan vaaleampi, harmaa- tai vaaleanpunakuorinen mutaatio, on Ranskassa varsin suosittu 1700 ha viljelyalallaan, mutta Espanjassa paljon harvinaisempi vai n. 70 ha viljelyalalla. Piquepoul Noir on taas melko tuntematon eteläranskalainen lajike, jota viljellään Ranskan puolella n. 70 ha alueella ja Espanjassa vain 3 ha alueella – vain Kataloniassa ja sielläkin lähinnä Prioraton alueella.

Viinillä on läpinäkyvä, mutta erittäin syvä, intensiivinen ja tumman vadelmanpunainen väri, joka on suorastaan poikkeuksellisen tumma väri roséeksi – tämä voisi mennä helposti jopa hailakasta viileän alueen Pinot Noirista.

Lasista kohoaa muheva, kypsän punertavasävytteinen tuoksu, josta erottuu metsämansikkaa, tuoretta kirsikkaa, vastapoimittua pensasvadelmaa, hillittyä mustaherukkaa, kevyttä kivipölyä ja hentoa reduktiivista ruutisavuisuutta, joka onneksi haihtuu melko nopeasti viinin avautuessa.

Suussa viini on melko intensiivinen, runsas ja täyteläinen, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen hedelmäinen: makumaailmaa hallitsee jopa varsin voimakkaanakin tuntuva kivipölyisyys, kevyt omenaisuus ja hillitty kalkkinen mineraalisuus. Taustalla häilyy roséeviineille tyypillisiä metsämansikan, vadelman ja tumman kirsikan piirteitä, mutta ne eivät ole missään nimessä pääosassa, vaan luovat enemmän nyansseja kokonaisuuteen. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin kunnossa, vaikkei mitenkään korostuneen freesiä ilmaisua ne onnistu saamaan aikaiseksi. Kokonaisuus on tietyllä lailla jopa karu, mutta samalla sillä on kypsyyttä vihjaava, hieman makea alavire – mitä kevyesti suuta ja nielua lämmittävä 14,5% alkoholia vielä korostaa.

Melko pitkä, suht runsas ja keskimaun tavoin varsin mineraalinen jälkimaku on kivinen, mutta myös keskimakua mehukkaamman hedelmäinen; kielelle jää myös selkeämmin kypsää mansikkaa, punaista kirsikkaa, aavistus vadelmamehua ja ujoa mausteisuutta sekä hento vihjaus alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena tämä Prioraton roséeviini on maukas ja hauska tuttavuus. Se on suorastaan yllättävän vakavahenkinen ja vakuuttava esitys runsasalkoholiseksi ja tummanpuhuvaksi lämpimän aluen roséeksi – joskin lämmin alue myös tuntuu viinissä, eli siinä mielessä se on selkeästi Prioratin tuotos. Yleensä näin lämpimän alueen roséeviinit ovat kuitenkin erittäin raskastekoisia ja niiden hedelmäisyys on hyvin kypsää ja siksi myös varsin yksiulotteista, kun taas tässä viinissä tuntuu pääosassa olevan jopa karuksi asti yltivä, kivinen mineraalisuus, kun taas hedelmäisyys on suorastaan yllättävän hillittyä.

Koska viinin hedelmäisyys ei ole niin pinnalla, se tuntuu antavan kokonaisuuteen mukavaa ilmavuutta, minkä ansiosta yleisilmeestä tuntuu erottuvan enemmän nyansseja, mitä roséeviineistä on tottunut saamaan. Jotenkin Prioraton roséelta odottaisi äärimmäisen massiivista ja superhedelmäistä ilmaisua, mutta tällä kertaa viini yllätti ja äärimmäisen positiivisesti. Kokonaisuus on hyvin tyylikäs ja ennen kaikkea erittäin ruokaystävällinen esitys – alle kympin hinnalla tämä rosée on todellinen löytö!

Lyhyesti: Tuntuvan mineraalinen ja yllättävän hillityn hedelmäinen, tasapainoinen ja vakavahenkinen roséeviini Prioratosta.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi vakuuttavimpia roséeviinejä pitkään aikaan. Upeaa, mineraalivetoista tyyliä alusta loppuun. Edes korkeahko alkoholi ei päässyt missään vaiheessa tökkimään.

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

14.9.16

Tuottajaesittely: Santo Wines

Upean Santorinin saaren viinintuottajien esittely lienee loogisinta aloittaa Santo Winesista, saaren suurimmasta ja näkyvimmästä tuottajasta. Alun perin vierailu Santo Winesille ei tosin edes kuulunut lomasuunnitelmiimme, mutta osallistuimme matkamme aluksi tutustumisajelukierrokselle Santorinin ympärille, jonka yksi osa oli tilavierailu Santo Winesilla, joten tulipahan paikka nähtyä.

  • Vuonna 1947 perustettu Santo Wines on Santorinin ainoa viinintuottajien osuuskunta ja samalla saaren suurin viinintuottaja.
  • Santo Wines toimii Santorinin pääkaupunki Firan eteläpuolella sijaitsevassa, hypermodernissa viinitalossa, joka on valmistunut vuonna 1992. Viinitalo on rakennettu aivan kalderan eli Santorinin kraaterin laidalle useaan eri kerrokseen, jolloin viininvalmistus tapahtuu mahdollisimman pitkälti painovoiman avulla – näin viinin laadulle haitallisia pumppulaitteistoja ei tarvita.
  • Viinitalon lisäksi rakennuksesta löytyy myös Santorinin viinituristikeskus, edustustilat, maistelutilat, viinimyymälä ja uskomattoman hienoilla, Santorinin laguunin yli avautuvilla maisemilla varustettu näköalaterassin ja viinibaarin yhdistelmä. Santo Wines on tullut tunnetuksi erityisesti henkeäsalpaavista maisemistaan, minkä vuoksi viinitalo on erityisen suosittu paikka järjestää näyttävät häät.
  • Tällä hetkellä osuuskuntaan kuuluu peräti 1,200 pienviljelijää, joiden rypäleistä tuotetaan vuosittain n. 500,000–800,000 pulloa viiniä.
  • Normaalisti sadonkorjuu ajoittuu elo- ja syyskuun taitteeseen, mutta kuumimpina vuosina sadonkorjuu voi alkaa jo kuukautta aiemmin. Suuren kapasiteettinsa ansiosta rypäleet voidaan viiniyttää erikseen rypälelajikkeen, alueen, laadun ja jopa yksittäisten viinitarhojen perusteella.
  • Kaikki talolle saapuvat rypäleet rangataan, minkä jälkeen ne puristetaan. Valkoviiniin tarkoitetut rypäleet puristetaan suoraan, roséeviiniin tarkoitettujen rypäleiden annetaan maseroitua viinissä 2–3 tuntia ja punaviiniin tarkoitettujen rypäleiden annetaan maseroitua 2–3 päivää. Käyminen tyypillisesti kestää 15–30 päivää, halutusta viinityylistä riippuen.
  • Talon rypäleet puristetaan useampaan otteeseen. Ensimmäinen, parhaimmanlaatuinen puristusosa käytetään pullotettaviin viineihin. Toinen, heikompilaatuinen puristusosa käytetään bulkkina myytäviin laatikkoviinehin. Viimeinen, kolmas puristusosa käytetään rakin tislaukseen. Rypäleiden puristusjätteet voidaan käyttää mm. maatalouseläinten rehuna tai niistä jatkojalostetaan esimerkiksi kosmetiikkaa.
  • Viinitalolla on yhteensä kapasiteettia kellarin käymis- ja kypsymistankeissa peräti 4 miljoonan litran verran, joten joustovaraa pitkään kypsyttelyyn sekä erilaisiin viinityyleihin on runsaasti.
  • Viinikellareissa käytetään ensisijaisesti ranskalaisia 225 litran barrique-tynnyreitä, mutta käytössä on myös mm. suuria, useiden tuhansien litrojen vetoisia venäläisiä tammisammioita. Tynnyrikypsytetyt viinit viettävät tyylistä riippuen aikaa tynnyreissä kolmesta kuukaudesta jopa 20 vuoteen. Yleensä tynnyreissä kypsytetään ensimmäiseksi tynnyrikypsytettäviä valkoviinejä lyhyen aikaa, minkä jälkeen käytettyihin tynnyreihin siirretään punaviinit. Lopuksi tynnyrejä käytetään Vinsanton ikäännyttämisessä niin kauan, että tynnyrit eivät enää kelpaa viinien kypsytykseen, jolloin ne korvataan uusilla.
  • Santo Wines pyrkii perinteisten viinityylien lisäksi toimimaan myös uuden kehittäjänä: tällä hetkellä osuuskunnan uusimpia tuotteita oli perinteisellä pullokäymisellä tuotettu kuiva Assyrtiko-kuohuviini, jolla pyritään vastaamaan kuohuviinien suosion jatkuvaan kasvuun.
  • Santo Wines on erikoistunut tuottamaan bulkkina myytäviä laatikkoviinejä, jotka ovat erityisen suosittuja paikallisten ravintoloiden huokeina, karahveittain myytävänä "talon viininä". Tästä syystä talon myynti on keskittynyt erityisesti paikallisille markkinoille ja vientiin menee vain 20–30% tuotannosta.

Näkymiä kellaripuolelta. Edessä käymistankkeja, takana tynnyreitä.
Kun saavuimme osuuskunnalle, ohjattiin meidät ensiksi talon viininvalmistuspuolelle. Normaalisti siellä olisi varsin hiljaista tähän aikaan, mutta koska kesä oli ollut normaalia lämpimämpi, oli sadonkorjuun aika poikkeuksellisesti käsillä jo vierailuaikanamme (heinäkuun lopulla!) minkä vuoksi tiloissa oli tohinaa ja myös paikoin melkoinen meteli. Tästä syystä emme viettäneet juurikaan aikaa puristimien ja käymistankkien keskellä vaan siirryimme alempiin kerroksiin, joista löytyivät sekä kypsyttelytankit että tynnyrikellari. Täällä meille käytiin läpi perustietoa Santorinin rypälelajikkeista, viininviljelystä, viinin valmistuksesta ja osuuskunnan toiminnasta.

Kellaripuolella oli esitteillä myös vanha kouloura-köynnöskiehkura.
Kellarikierroksen jälkeen siirryimme Santo Winesin maistelutilaan, jossa meille esiteltiin sekä talon että samalla ylipäänsä koko saaren viinituotantoa kolmen keskenään hyvin erilaisen viinin avulla: tarjolla oli valkoinen Nykteri, tammitynnyrikypsytetty punaviini ja lopuksi makea Vinsanto esimerkkinä viinistä, joka on keskiajalla tehnyt saaresta kuuluisan.

Maistelun jälkeen oli vielä mahdollisuus päästä ihmettelemään huimaavia maisemia Santo Winesin yhdistetylle viinibaari-näköalaterassille. Viinibaarista olisi voinut tilailla vaikka koko talon tuotannon kattavia maistelusettejä, mutta tiukan aikataulumme vuoksi yhdet pienet lasilliset riittivät tällä kertaa.



Vierailun ohessa maistetut viinit.
Siinä lasillista ihmetellessä tuli mietittyä, että Santo Winesillä pointti ei ole niinkään viinit, vaan viinitalolta aukeavat näköalat. Pieni läpileikkaus talon viinitarjontaan nimittäin todensi sen, mitä olin kuullut jo aikaisemmin muista lähteistä – talon viinit eivät ole kovinkaan kummoisia. Parhaimmat viinit ovat jopa kohtuullisen hyviä, minkä lisäksi talo tekee hyvää työtä kehittäessään jatkuvasti jotain uutta ja mielenkiintoista viinien parissa, mutta keskimääräinen taso on jossain ennalta-arvattavan turvallisen ja haukotuttavan tylsän välimaastossa. Sen sijaan viinitalolta Santorinin laguunin ylle aukeavista maisemista ei voi kyllä valittaa.




Näköalaterassin maisemia. Kyllä tuossa aurinkoa voi hetken ottaa.

Reissulla maistetut viinit:
  • Santo Wines Santo Brut Méthode Traditionelle 2013: Assyrtiko (100%). Viinin toinen vuosikerta koskaan. Kypsyy pullossa kruunukorkin alla sakkojen kanssa 9–10 kk ennen korkinvaihtoa. Jäännössokeria 9,8 g/l, happoja 6,6 g/l (pH 2,92), alkoholia 11,7%.
    Hailakka vaaleanvihreä väri. Tuoksussa muussattuja kypsiä omenoita, vaniljakreemiä, hillitysti keltaista hedelmää ja ujoa makeaa briossia. Kuiva ja happovoittoinen maku toistaa tuoksun viheromenaisella ja kevyen briossisella makumaailmallaan, jossa tuntuu hentoa omenankuorista bitteriä. Todella pienet, pehmeät ja kestävät kuplat. Pitkä, rapsakka ja vivahteikas jälkimaku, jossa tuntuu raikasta, lähes raakaa ja hennon siiderimäistä viheromenaisuutta, kevyttä briossisuutta ja hentoa kermaisuutta.
    Ihan kiva, maukas ja tyylikäskin kuohuviini, joka on kuitenkin vähän turhan lineaarinen ja yksiulotteinen. Tämä viini osoittaa, että Assyrtiko toimii mainiosti kuohuviinin raaka-aineena, mutta vaatii kovempaa laatua tuottaakseen jotain mielenkiintoista. Viini on tasoltaan enemmänkin perus-Crémant kuin vakavastiotettava Shamppanja – siksi viinin 23€ hintalappu on turhan kova.
  • Santo Wines Nykteri 2015: Assyrtiko (75%), Athiri (15%), Aidani (10%). Maseroidaan 6 tuntia kuorten kanssa. Kypsyy 3 kk pääosin uusissa barrique-tynnyreissä. Jäännössokeria 2,1 g/l, hapokkuutta 5,4 g/l, alkoholia 13,7%.
    Vaaleahko sitruunankeltainen väri. Kevyen savuinen ja hieman makea tuoksu, jossa tuntuu sitruunaista ja kevyen trooppista hedelmää sekä aavistus pähkinäistä paahteisuutta. Keskitäyteläinen, erittäin hapokas ja jopa pistävän mineraalinen makumaailma, josta erottuu kypsänmakeaa keltaista hedelmää, hillittyä kermaisuutta, aavistus suolaisuutta ja ujoa tammen makeutta. Keskipitkässä jälkimaussa sokeroitua sitruunaa, kypsänmakeaa keltaista hedelmää, kevyttä kermaisuutta ja hentoa suolaista mineraalia.
    Kokonaisuutena Santo Winesin Nykteri on miellyttävä, perushyvä valkoviini, mutta moniin kilpakumppaneihinsa nähden varsin simppelin ja anonyymin oloinen – fokus ja vivahteikkuus ovat korvattu kypsänmakealla hedelmällä ja melko hallitsevalla tammella. Jotakuinkin hintansa veroinen 14€ hintaan viinitalolla, mutta monissa marketeissa viinin voi löytää n. kympillä, mikä on jo ihan passeli hinta pullosta.
  • Santo Wines Nykteri 2012: Assyrtiko (75%), Athiri (15%), Aidani (10%). Kypsyy 3 kk pääosin uusissa barrique-tynnyreissä.
    Selkeästi hieman kehittyneempi viljankeltainen väri. Kypsä, runsaan hedelmäinen ja hieman konsentroitunut tuoksu, jossa tuntuu sokeroitua sitruunaa, jopa Rieslingit mieleen tuovaa kevyttä petrolisuutta ja aavistus makeaa valkoista persikkaa. Kuiva, kohtalaisen täyteläinen ja hieman kehittynyt makumaailma, jossa konsentroituneita kypsien sitrushedelmien piirteitä, kevyttä pähkinäistä paahdetta, hillittyä savuisuutta, hentoa petrolisuutta ja ujoa, pistävän suolaista mineraalisuutta. Hapokkuus on Assyrtikoksi maltillista, mutta napakka mineraalisuus antaa viinille hyvin rakennetta. Pitkässä, runsaassa ja vivahteikkaassa jälkimaussa tuntuu voimakkaammin suolaista mineraalisuutta sekä kypsien keltaisten hedelmien, paahdettujen mausteiden ja pähkinöiden vivahteita sekä hentoa, märän kivistä mineraalisuutta.
    Ehdottomasti paljon vakuuttavampi kuin Nykterin tuore vuosikerta – tässä oli paljon enemmän syvyyttä, vivahteikkuutta ja jopa hämmentävän Rieslingmäistä petrolisuutta, minkä lisäksi uudesta tammesta ei ollut tietoakaan. Mainio viini, joka kannustaa antamaan Santorinin viineille lisää ikää ennen korkkausta!
  • Santo Wines Assyrtiko Grande Réserve 2013: Valikoiduista, 80–100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valittu viini, joka kypsyy 2. ja 3. käyttökerran keskiasteisesti paahdetuissa barrique-tynnyreissä vähintään 12 kk ennen pullotusta. Jäännössokeria 4 g/l, happoja 6,1 g/l, alkoholia 14,5%.
    Keskisyvä sitruunankeltainen väri. Hienostunut, hillitysti makean tamminen tuoksu, jossa tuntuu kermaisuutta, kypsää sitruunaisuutta, hieman vaniljaa, hentoa mausteista tammea, ujoa voisuutta ja aavistus savua. Täyteläinen, mutta varsin runsaasta ja napakasta hapokkuudestaan huolimatta yllättävän lempeä ja rauhallinen yleisolemus. Makumaailmassa kypsää sitruksisuutta, kermaisuutta, tuntuvaa kivistä mineraalisuutta, kevyttä tammen tuomaa karvasta mausteisuutta ja ujoa vaniljaa. Pitkä, vivahteikas ja vettä kielellenostattava jälkivaikutelma, jossa tuntuu bitteristä puisevuutta, kypsänmakeaa sitrushedelmää, hieman kivisyyttä, kevyttä vaniljaa ja hentoa suolaisuutta.
    Yllättävän hienostunut ja jopa tyylikkäästi Burgundin suuntaan kumartava esitys – odotin paljon kömpelömpää, tammella murjottua viiniä, mutta kokonaisuus oli varsin tasapainoinen ja elegantti. Silti piirun verran turhan tamminen, mutta voin kuvitella viinin kehittyvän kellarissa hienosti ja hukkaavan liiallisimman tammensa vuosien myötä. Hintansa väärti ostos 24€ hintaan.
  • Santo Wines Kameni 2013: Mandilaria (100%). Viinin nimi tarkoittaa "palanutta", millä viitataan siihen, että yleensä matalasokerisia, hapokkaita ja tanniinisia Mandilaria-rypäleitä kuivataan lyhyen aikaa auringossa, jotta niistä saataisiin runsaampaa ja hedelmäisempää viiniä. Kypsytetään 24 kk 2. käyttökerran barrique-tynnyreissä. Alkoholia 15%.
    Vain kevyesti läpinäkyvä tumma kirsikanpunainen väri. Hyvin kypsänmakean kirsikkainen, jopa kirsikkamarmeladinen tuoksu, jossa luumua, sekä tummaa että makeaa suklaata, hieman savuista mineraalisuutta ja ujoa kaakaota. Todella runsas, täyteläinen ja tulinen suutuntuma. Makumaailmassa kypsänmakeaa tummaa kirsikkaa, kirschiä, makeaa tammea, maitosuklaata, hieman kaakaota ja kevyttä marjahilloisuutta. Kohtalaisen hyvä hapokkuus ja melko tuntuvat, ikeniin tarraavat tanniinit. Pitkä, bitterinen ja tanniininen jälkimaku, jossa tuntuu ylikypsän makeaa kirsikkaa, bitteristä mausteisuutta, vadelmamarmeladia ja makeaa, tummanpuhuvaa tammea.
    Todella runsas, hedelmäinen ja makea Mandilaria; itse pidän enemmän kepeästä ja freesistä tyylistä kuin tämmöisestä ylitehdystä, ylialkoholisesta ja ylitammisesta muka-Amarone-tyylistä. Vaikka viini on (kuulemma) kypsynyt vain vanhassa tammessa, on kokonaisuus aivan liian tamminen, makea ja alkoholinen omaan makuuni. Moderni jenkkityylin superviini niille, joiden mielestä saaren punaviini on liian ohkaista ja hapokasta. Ei 14,5€ hinnan väärti.
  • Santo Wines Vinsanto 2009: Assyrtiko (85%), Aidani (15%). Oppaan mukaan rypäleitä kuivatettiin 18–20 päivää, talon kotisivujen mukaan 6–8 päivää. Käynyt 40 päivää, saavuttaen 11,5% alkoholipitoisuuden. Kypsynyt kolme vuotta 4. ja 5. käyttökerran barrique-tynnyreissä. Jäännössokeria noin 300 g/l.
    Läpinäkyvä, syvä punaruskea väri, joka taittuu reunoilta kellanruskeaan. Makea, hunajainen tuoksu, jossa sokeroitua sitruunaa, rusinaa, kuivattua taatelia, makeaa pähkinäisyyttä, kevyttä kanelia, hentoa paahteista mausteisuutta ja ujoa karamellia. Erittäin makea, tahmea ja täyteläinen suutuntuma erittäin tuntuvalla ja raikastavalla hapokkuudella, mikä antaa viinille yllättävän kepeän ja eloisan olemuksen. Intensiivisessä makumaailmassa karamellia, sitruunamarmeladia, kevyttä rusinakeittoa ja ujoa kanelia. Kokonaisuudessa kuin tuntuu aavistus tanniinista puraisua. Makeantahmea, mutta äärettömän mehukas ja raikas jälkimaku, jossa tummaa siirappia, karamellia, sitruunaisuutta, kevyttä rancio-henkistä pähkinäisuuttä ja freesiä hapokkuutta.
    Erittäin hyvä ja puhdaspiirteinen Vinsanto, joskin jää melko simppeliksi ja yksiulotteiseksi esitykseksi saaren parhaimpiin Vinsantoihin nähden. Upea tasapaino sokerin ja hapokkuuden välillä. Ei mitenkään edullisin viini 24€ hinnalla (0,5 litran pullo), mutta on silti yksi saaren edullisimpia Vinsantoja. 
Reissulla maistetut Santo Winesin viinit.

    10.9.16

    Mikkeller Drink'in Berliner

    Mikkeller Drink'in Berliner
    • Valmistaja: Mikkeller
    • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Berliner Weisse
    • Maa: Tanska (Belgia)
    • Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
    • Koko: 0,33
    • Hinta ostohetkellä: 4,59e (Helmikuu 2016, K-Supermarket Kamppi)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



    Suomen hyvin mielivaltaisen alkoholilain yksi suurimpia ongelmia on se, että oluiden on oltava korkeintaan 4,7% vahvuisia päästäkseen kaupan hyllyille – tämän vahvuuden yläpuolella markkinat kun ovat äärettömän rajatut lain mukaan ja taistelu niin Alkon kuin baarien ja ravintoloiden paikoista on armotonta. Tämän rajan vuoksi monia oluita valmistetaan keinotekoisesti tuon rajan alle, jolloin usein lopputuloksena ei ole sellainen tasapainoinen olut, jonka panimomestari toivoisi olevan, vaan hieman laimeampi ja vetisempi versio, jotta se täyttää lain määräämät (ja valtaosalle oluttyyleistä aivan liian alhaiset) kriteerit.

    Mutta sitten on oluttyylejä, joille ei tuota mitään ongelmaa päästä tämän rajan alle. Esimerkiksi Bitterit, Goset, Grodziskiet, Mildit ja Berliner Weisset ovat oluttyylejä, joissa tyypillisesti huidellaan vahvuudellaan 3–4,5% tuntumassa. Näitä oluttyylejä kuitenkin harvemmin näkee kauppojen hyllyillä, sillä ihmisten mielestä ainoa juotavaksi kelpaava olut näyttää olevan joko lageria tai IPAa – joista kumpikaan ei tunnu saavuttavan tasapainoista sweet spotia alle 4,7% vahvuudessa. Täytyy toivoa, että asiaan tulisi tulevaisuudessa muutos ja joko a) markkinoilla rupeaisi näkymään enemmän näitä mainioita, helposti alle 4,7% rajapyykin alle mahtuvia oluita, tai b) alkoholilain uudistus nyt menisi läpi ja markkinoilla rupeaisi näkymään sekä näitä mainioita oluita, että muita hieman vahvempiakin oluita!

    Onneksi Suomessa on sentään muutama ruokakauppa, joissa olutvalikoimasta pidetään hyvää huolta tarjoamalla oikeasti laaja valikoima toinen toistaan mielenkiintoisimpia oluita; erityisesti Helsinkiläisiä hellitään sellaisilla paikoilla, kuin Kampin ja Ruoholahden K-Supermarketit, joiden olutvalikoima on jotakuinkin niin hyvä kuin näin naurettavalla alkoholilainsäädännöllä on mahdollista. Tämä olut löytyi eräs ilta Kampista, jossa olin jo yhdeksän jälkeen ostoksilla, jolloin oluthyllyt oltiin jo isketty kiinni. Ykkösoluthyllyn tarjonta oli kuitenkin edelleen vapaata riistaa, sillä alle 2,8% vahvuisia oluita saa myydä vaikka vuorokauden ympäri. Näin mukaani tarttui tämä juuri 2,8% vahvuinen Berliner Weisse ihan heräteostoksena.

    Jos jollekulle on jäänyt hämäräksi Berliner Weisse, niin tässä lienee hyvä paikka nopealle oppitunnille. Kyseessä ei ole siis tavallinen saksalainen vehnäolut (Weisse), vaan erityinen, juuri Berliinin alueella suosituksi vehnäoluttyyli, joka on saanut alkunsa joskus 1500-luvulla ja joka oli suosituimmillaan 1800-luvun lopulla. Tämä olut valmistetaan tyypillisesti varsin matala-alkoholiseksi (n. 3%) ja sille on ominaista tavallista vehnäolutta voimakkaampi happamuus, joka syntyy yleensä maitohappobakteerin aiheuttaman käymisen myötä – joskin se, olivatko nämä vehnäoluet alun perin happamia, on kyseenalaistettu. Berliinissä on tyypillistä tarjoilla olut värikkään makusiirapin kanssa, joka tuo tasapainoa oluen kirpeälle happamuudelle, mutta hapanoluttrendin myötä nämä kirpeät oluet ovat tulleet maailmanlaajuisesti suosituiksi juuri sellaisenaan juotaviksi.

    Oluella on samea, kellertävä väri ja runsas, muhkea ja varsin kestävä valkoinen vaahto.

    Tuoksu on enemmän hapanoluille kuin Berliner Weisseille tyypilliseen tapaan funkahtava, ja siinä tuntuu käynyttä sitruunaa, pistävän ammoniakkista miestenhuonetta ja hentoa vehnäisyyttä. Vasta-alkajille oluen tuoksu voi olla jopa melkoinen järkytys, mutta hapanolutnörteille tuoksu on taas suorastaan hurmaava.

    Suussa olut on varsin kepeä, sitruunainen, vehnäinen ja raikas. Taustalla häilyy hennosti makeaa omenaisuutta, raikasta hedelmäisyyttä ja aavistus likaista funkia. Yleisilme on hieman hapan, ujosti kirpeä ja herkullinen.

    Suuhun jäävä, hieman happamankirpeä jälkimaku on happamanmakean sitruunainen, hennosti kypsän viheromenainen ja aavistuksen mausteinen.

    Lyhyesti: Drink'in Berliner on paras ykkösolut. Ei tämä mitenkään superihmeellinen hapanolueksi ole ja oluenakin ollaan suhteellisen perustasolla, mutta ykkösolueksi tämä tarjoaa niin paljon enemmän kuin mikään bulkkilager tai vastaava. Edes matalaa alkoholipitoisuutta yleensä automaattisesti seuraava ohkaisuus ja vetisyys loistaa poissaolollaan, kiitos happamuuden tuoman intensiteetin ja mukavan rehevän makumaailman. Ei tätä sokkona erityisen vahvaksi veikkaisi, mutta ykkösoluen vahvuus tulisi silti varmasti yllätyksenä.

    Minä lienen semmoinen epäsuomalainen ihminen, että en juuri saunaoluista välitä – jotenkin alkoholijuomat eivät meikäläiselle kuumassa saunassa maistu ja saunan jälkeen taas tuntuvan enemmän tuovan tukalaa tunnetta kuin raikastavat oloa. Tämä pullo tuli kuitenkin nautittua saunaoluena ja sellaisena se onnistui osumaan enemmän kuin nappiin – kiitos sopivan matalan alkoholin ja piristävän happamuuden. Kenties pitänee tutkailla enemmän näiden matala-alkoholisten hapanoluiden sopimista meikäläisen saunaolutkäyttöön? Voisiko tästä jo lanseerata saunagosen käsitteen?

    Mutta vaikka olut onkin hyvä, niin kyllä vajaa viisi euroa pullosta ykkösolutta tuntuu olevan jo jopa meikäläisen makuun vähän turhan överisti.

    Lyhyesti: Happamanpuoleinen, hieman likaisen funky ja vahvuudeltaan ykkösoluen tasoinen tanskalais-Berliner Weisse Belgiasta. Tyylilajinsa parhaimmistoa.

    Arvio: Hyvä – ehdottomasti yksi parhaimmista maistamistani lähes-alkoholittomista oluista, ellei jopa paras.

    Hinnan (4,59e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

    8.9.16

    Candialle Cabernet Franc 2014

    Candialle Cabernet Franc 2014
    • Valmistaja: Candialle
    • Tyyppi: Punaviini, IGT Toscana
    • Maa: Italia
    • Alue: Toscana, Chianti, Chianti Classico
    • Rypäleet: Cabernet Franc (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: ? (Maaliskuu 2016)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Jarkko ja Josephin Peräsen pyörittämä toscanalaisviinitalo Candialle on kerännyt Suomessa hyvin mainetta yhtenä "suomalaisena" viinitalona, joskin Candiallen nimi kovatasoisena Chianti-tuottajana on tasaisesti kasvanut myös ulkomailla.

    Viinitalo sijaitsee Panzano in Chiantissa, eli aivan arvostetun Chianti Classico -alueen sydämessä. Talon tuotantoon kuuluu useampi erilainen Chianti Classico, mutta koska tarhoilta löytyy myös "ei-klassisia" toscanalaislajikkeita (Cabernet Franc, Merlot, Petit Verdot), tuotannossa on myös muutama IGT Toscana -nimikkeen alla tuotettu punaviini. Näistä tuoreimmat tapaukset ovat vuonna 2014 markkinoille n. 900 pullon erällä saapunut Cabernet Franc ja tässä arvostelun kirjoitushetkellä vielä käymisastioissa muhiva Malvasia Nera (todellisuudessa paikallinen synonyymi Tempranillolle; ei sukua yhdellekään "oikealle" Malvasia Neralle, joita löytyy useampia Italiasta).

    Tämä Cabernet Franc tulee alle 0,5 hehtaarin tarhalta. Tarhalta poimitut rypäleet ovat aluksi käyneet ja maseroituneet 28 päivän ajan terästankeissa, minkä jälkeen viini on siirretty kypsymään kolmeen barrique-tynnyriin (yksi 2-vuotias tynnyri, kaksi 3-vuotiasta tynnyriä). Lopuksi tynnyrien sisältö on sekoitettu yhteen ja pullotettu.

    Väriltään viini on läpinäkyvähkö tumman mustanpunainen.

    Tuoksu on kypsä, hyvin lihaisa ja sävyltään tummanpuhuva. Aromipuolelta erottuu mm. lakritsia, hillitysti kuivakkaa lyijykynäisyyttä, kevyesti kypsää herukkaa, hentoa savustettua paprikaa ja ujoa hillottua tummaa marjaa.

    Suussa viinillä on melko täyteläinen, kohtalaisen hapokas ja varsin tanniininen yleisilme; kokonaisuus on melko konsentroituneen oloinen, muttei varsinaisesti suurikokoinen, vaan linjakas ja napakka. Kuivasta ja nuorekkaasta makumaailmasta löytyy mustaa kirsikkaa ja hapankirsikkaa, soraista mineraalia, hapokasta tummaa marjamurskaa, kevyttä lyijäripuuta ja aavistus paahdettua paprikaa. Mukavasti hapokasta ja mehukkaan marjaista yleisilmettä kuvaa mielestäni hyvin kansainvälisessä viinikirjoittelussa vilahteleva termi crunchy.

    Pitkässä, runsaassa ja yhtä aikaa sekä kypsän hedelmäisessä että varsin kuivakassa jälkimaussa jää kielelle tuoretta tummaa metsämarjaa, jopa bitteriseksi asti ulottuvaa hapankirsikkaa, freesiä mustaherukkaa, hentoa pölyisyyttä ja aavistus lehtimäistä vegetaalisuutta. Jälkivaikutelma on varsin napakka, kiitos sekä eloisan hapokkuuden että varsin napakan, nuorekkaan tanniinisuuden.

    Viini tarjoiltiin meille viime keväänä sokkona, mutta kokonaisuus oli sen verran selvästi Cabernet Franciksi tunnistettava hillityn paprikaisine ja hennon lehtevine piirteineen, että veikkasin heti ensimmäiseksi kyseisen viinin nappiin. Tämä on mielestäni pelkästään hyvä asia, sillä Cabernet Franc on puhtaimmillaan varsin hurmaava rypälelajike – ja tässä Candiallen näkemyksessä ollaan hyvin Francin tyypillisyydessä hyvin kiinni!

    Moniin Loiren ikonisiin Cabernet Franceihin verrattuna tämä Toscanalainen tuntuu olevan ilmaisultaan hieman kypsempi ja runsaampi, mutta viini ei tunnu kärsivän tästä lainkaan; nyt ollaan kuitenkin kaukana mm. monien ns. Supertoscanalaisten massiivisesta, kypsänmakeasta hedelmästä ja uuttuneesta tammisuudesta. Tässä viinissä pääosassa on Francin hapokkaan marjainen hedelmäisyys, hyvä hapokkuus ja vaikuttava tanniininen rakenne – eli juuri ne piirteet, jotka tekevät lajikkeesta niin mainion! Tämä viini on Candiallelta varsin mainio suoritus ja hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse suunnata tutkaa Loiren laaksoon, kun kaipaa hyvää Cabernet Francia – kyllä tämä viini hyvin pistää kampoihin monille Chinonin viineille ja varmasti myös kestää hyvin kellaripuolella.

    Lyhyesti: Ihastuttavan tasapainoinen, tyylipuhdas ja rakenteikas Cabernet Franc suomalaisvetoiselta viinitalolta Toscanasta.

    Arvio: Erinomainen – erittäin mallikas esimerkki klassisesta, rakennevetoisesta Cabernet Francista. Todella mallikas esitys viinin ensimmäiseksi vuosikerraksi!

    2.9.16

    Château Vannières Bandol Rouge 1992

    Château Vannières Bandol Rouge 1992
    • Valmistaja: Château Vannières
    • Tyyppi: Punaviini, AOC Bandol
    • Maa: Ranska
    • Alue: Provence, Bandol
    • Rypäleet: Mourvèdre (~90%), Grenache (~10%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: ~20e (Maaliskuu 2016, Vins et Millesimes)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Suomessa Bandol on kerännyt sentään jonkin verran nimeä viinialueena, sillä yleensä joka vuosi Alkon kesäroséeviineissä on ollut yksi Bandol; onhan monien eri lähteiden mukaan Bandol Provencen – ellei koko maailman – kovatasoisin roséeviinialue. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – Bandolin persoonalliset ja kovatasoiset punaviinit ovat jääneet harmillisesti paitsioon. Tämä on todellinen sääli, sillä vaikka Provencessa tehdään todella persoonallisia ja mielenkiintoisia punaviinejä, on Bandol aivan oma tarinansa.

    Bandol on siitä erikoinen viinialue, että se on ainoa alue Ranskassa, jossa Mourvèdren on oltava puna- ja roséeviineissä pääosassa. Tämä persoonallinen, mausteinen, joskus nahkainen ja usein varsin robusti lajike viihtyy vain todella lämpimissä olosuhteissa, minkä vuoksi sitä tavataan melko maltillisesti Ranskassa ja enemmän lämpimämmillä Espanjan viinialueilla nimen Monastrell alla. Bandolissa olosuhteet ovat kuitenkin Mourvèdrelle otolliset: alue on varsin lämmin jopa Provencen viinialueeksi ja monet vuoret suojaavat aluetta pohjoisen viileiltä tuulilta, jolloin rypäle kykenee saavuttamaan riittävän kypsyyden luotettavasti. Välimeren läheisyys samalla tasaa lämpötilaeroja, jolloin läpötilat eivät koskaan nouse lajikkeelle liian kuumiksi, joten Mourvèdre pystyy samalla säilyttämään riittävän ryhdin ja hapokkuuden.

    Tämä viini tuli vastaani viime keväälle ajoittuneissa viinibloggaajien tapaamisessa, jonne Copatinto-blogin Teemu oli kiikuttanut sen maistettavaksi. Viinin on tuottanut vuodesta 1957 toiminut, perheomisteinen viinitalo Château Vannières. Tämä viinitalo on kerännyt mainetta erityisesti sillä, että heidän punaviineissään vaikeasti viljeltävän Mourvèdren osuus on poikkeuksellisen korkea; vuosikerrasta riippuen 90%, jopa 95%, lopun ollessa Grenachea. Viinit viettävät yleensä 20–24 kk tammitynnyreissä, jotta Mourvèdren tiukka, tanniininen karaktääri hieman pehmenisi ja aukeaisi ennen pullotusta – tästä huolimatta viinit ovat tarkoitettu ennen kaikkea kellaroitaviksi, ei nuorena juotaviksi.

    Viini on väriltään selvästi kehittyneen rusehtavan punainen, mutta silti edelleen lähes täysin läpinäkymättömän tiivis. Reunoilta väri kuitenkin pakenee hyvin ohkaiseksi vaalean tiilenpunaiseksi.

    Tuoksu on ulkonäön tavoin varsin kehittyneen oloinen, mutta edelleen täysin kunnossa ja täynnä elämää: tummanpuhuvasta, makeasta tuoksumaailmasta erottuu luumuvetoista violettia hedelmää, kevyttä nahkaisuutta, hillittyä makean kynsilakkaista volatiilisuutta, hentoa kuivakukkaa ja aavistus kuivakkaa rusinaista hedelmää.

    Suussa viini on kuiva, täyteläinen ja melko tiiviinkin oloinen. Kehittynyttä mutta edelleen elinvoimaista makumaailmaa hallitsee melko voimakkaana tuntuva, bitterinen mausteisuus, jota tukevat kuivakan luumuiset, pölyisen maamaiset, kevyen nahkaiset ja hennon nahistuneen hedelmäiset piirteet. Viinin rakenne on suorastaan vaikuttava melko korkealla hapokkuudellaan ja tuntuvalla, edelleen puruvoimaisella tanniinisuudellaan.

    Viini jättää suuhun pitkän, piirteiltään kehittyneen ja otteeltaan melko tiukanpuoleisen jälkimaun, jossa tuntuu pölyistä maata, kuivahtanutta luumua, hiekkaisuutta, hillittyä leivontamausteisuutta ja aavistus volatiilista asetonia.

    Tämä hyvin yli 20 vuoden ikään ehtinyt Mourvèdre-vetoinen viini on loistava esimerkki siitä, miten hyvin parhaat Bandolit kykenevät ikääntymään: vaikka viinissä rupesi olemaan jo jonkin verran kehittyneitä kuivattujen hedelmien piirteitä, oli viini vielä edelleen tyypillinen alueensa edustaja; viinistä ei ollut tullut geneeristä "vanhaa viiniä", jossa kaikki viinille ominaiset piirteet katoavat aromien ja makujen ryhtyessä lähentymään kaikille viineille yhteisiä, ikääntyneitä piirteitä.

    En kuitenkaan näkisi, että viiniä varsinaisesti kannattaisi kellaroida lisää: viini on todennäköisesti saavuttanut huippunsa jo jonkin aikaa sitten ja siellä se on myös pysynyt tähän päivään asti. On kuitenkin vaikeaa sanoa, kestääkö viini vielä vuosia vai vuosikymmeniä, ennen kuin se alkaa hajota palasiksi, mutta suurta kehitystä on tuskin enää odotettavissa. Rakenteensa puolesta viiniä voisi kyllä kellaroida pidempään, mutta epäilen, ettei viinin makupuoli ole enää elossa siinä vaiheessa kun viinin napakka tanniinirakenne alkaa lopulta lempenemään.

    Lyhyesti: Upeasti kehittynyt, äärettömän vivahteikas, hurmaavan tasapainoinen ja vaikuttavan tanniininen, iäkäs Bandol.

    Arvio: Täydellinen – Etelä-Ranskan yhden mielenkiintoisimman viinialueen upeasti ikääntynyt viini. Bandolia parhaimmillaan.

    Hinnan (~20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

    29.8.16

    Lehtinen: Niin monta olutta

    Anikó Lehtinen: Niin monta olutta (2016)
    • Valmistaja: Anikó Lehtinen
    • Tyyppi: Kirja
    • Maa: Suomi
    • Koko: 170 sivua
    • ISBN: 978-951-0-41484-2




    Sain keväästä luettavaksi näytekappaleen Anikó Lehtisen tuoreesta Niin monta olutta -kirjasta, mutta kiireiden ja muun luettavan vuoksi opus tuli selattua loppuun vasta kesän puolen välin jälkeen. Vaikka kirja ei olekaan enää aivan uunituore painosta, ei sen sisältö ole onneksi ehtinyt vielä vanhentua!

    Kyseessä on siis Sinebrychoffilla olutasiantuntijana toimivan ja siellä täällä eri medioissa olutasioiden teemoilta esiintyvän Anikó Lehtisen toinen kirja, eli seuraaja vuoden 2014 Yksi olut -kirjalle. Aivan yksin Lehtinen ei ole kirjaa tehnyt, sillä hieman inputtia on tullut myös Anikón mieheltä, panimo Hiisin ja Donut Islandin parissa toimivalta Mika Oksaselta.

    Sisällöltään Niin monta olutta on selkeästi tähdätty enemmän olutharrastuksensa alkutaipaleella olevalle aloittejalle tai oluista vasta mahdollisesti kiinnostuneelle tukipaketiksi ja perusinfopläjäykseksi, kuin pidemmälle ehtineelle harrastajalle. Kirjan visuaalinen ulkonäkö on yleisesti sekä nättiä että selkeää, mikä pitää kokonaisuuden äärimmäisen helpostilähestyttävänä ja helppotajuisena vähemmän perehtyneille.

    Niin monta olutta on pääpiirteittäin jaettu pariin osaan: ensiksi tulee yleistä asiaa oluttietoudesta ja mm. maistamisesta tai oluen ja ruoan nauttimisesta, mitä seuraa kirjan varsinainen leipäosa, eli oluiden esittelyt. Näin pidemmälle ehtineen näkökulmasta tuo ensimmäinen, oluttietouteen keskittynyt osuus oli se kirjan mielenkiintoisin, jos kohta itse olisin kaivannut sinne enemmän pinnan alle menevää, teknistä puolta – nyt homma jäi lähinnä muutaman sivun mittaiseksi perustason pintaraapaisuksi.

    Esittelyosiossa oluet eivät ole eritelty perinteisten olutkirjojen tapaan oluttyyleittäin, vaan oluita on niputettu yhteen suurempien kattokuvailujen alle (esim. "raikkaat", "hedelmäisen maltaiset" tai "katkerat"); vaikka aluksi tämä saattaa tyylipuristia hämmentääkin, on niputtaminen tehty sen verran taidokkaasti, ettei kirjaa läpikäydessään havaitse suurta tyylillistä poukkoilua, vaan varsin samankaltaisissa sfääreissä aina liikutaan. Oluiden esittelyitä on lukemattomia, mutta totta puhuen niiden lueskelu rupesi käymään jopa tällaiselle olutarvioista kiinnostuneelle todella puuduttavaksi: oluet toki esitellään, mutta vain lauseella parilla, jolloin jokaisesta tuotoksesta jää hyvin pinnallinen, yksiulotteinen kuva ja huomio keskittyy lähinnä vain oluen pisteisiin. Tässäkin on sellainen ongelma, että esimerkiksi sitten kun tulee joku todella hyvä tai erittäin huono olut, olisi hyvin mielenkiintoista kuulla, miksi tällaiseen pisteytykseen on päädytty – silloinkin kun itse on oluen saamista pisteistä samaa mieltä. Ilman syvempiä arvioita olutarviot jäävät lähinnä pullojen kuviksi ja niiden vieressä leijuviin, välillä jopa hieman satunnaisen oloisiin numeroihin.

    Olutarvioiden kohdalla kuvailujen ohelta löytyy myös mahdollisuus kirjoittaa missä ja milloin lukija itse on maistanut oluen ja minkä arvosanan sille antaisi, mutta minkään muiden havaintojen raapustamiselle tilaa ei ole. Koska oluista kerrotaan hyvin harvoin juuri mitään taustatietoja, jää koko arvio-osion lukeminen vähän yhdentekeväksi – on toki aina hauska katsoa mitkä tutut ja tunnetut olut ovat saaneet mitäkin pisteiksi, mutta muuta mielenkiintoista tältä puolelta löytyy harvemmin. Kirjan koko ei myöskään varsinaisesti kannusta pitämään kirjaa mukanaan oluttietojen raapustamista varten – ei opus ole mitenkään suurikokoinen tai painava, mutta sen verran iso, ettei se ihan helposti kulje myöskään mukana.

    Arvio-osiota onneksi keventää sen seasta löytyvät, satunnaiset tietoiskut käsiteltävistä tyyleistä tai jostain kuriositeeteista, sekä mielenkiintoiset, mutta samalla sopivan yksinkertaiset ruokareseptit. Tällaiselle paatuneelle makkarakansalle kirjan reseptit tekevät myös tervetullutta kulttuurityötä; seassa on myös mukavasti erilaisia kasvisreseptejä, jotka tuovat virkistävää vaihtelua vallalla olevaan, suomalaiseen "olut ja makkara" -ajatusmalliin. Tyyliin sopivasti jokaiselle ruoalle on myös näppärä olutparitus, minkä lisäksi joissain resepteissä käytetään ilahduttavasti olutta myös raaka-aineena.

    Koska kirja on selkeästi suunnattu vasta-alkajille eikä niinkään oluiden kanssa pidemmälle ehtineille, on moni tekninen asia jätetty kokonaan kertomatta – todennäköisesti siksi, ettei asiaan perehtymättömiä haluta pelottaa heti pois (mikä mielestäni on aina turhaa, koska en ainakaan itse koskaan halua ymmärtää uusia asioita pelkästään sellaisenaan, vaan myös ilmiöitä niiden takana). Tämän vuoksi kirjassa moni asia annetaan aivan sellaisenaan ja sen kummemmin selittelemättä, mistä jää välillä hieman hämmentävä fiilis. Esimerkkejä tästä on mm. se, että IBU-arvon teoreettiseksi maksimiksi mainitaan 400, mutta ei lainkaan, että miksi. Samoin oluen kantavierteen laskukaavaa olisi voinut avata, eikä vain lätkäistä sitä sivulle "tässäpä tämä"-tyyliin, jolloin se olisi ollut helpommin hahmotettavissa, ymmärrettävissä ja sovellettavissa muuallekin.

    Yleisesti kirja on varsin helppolukuista, kevyesti silmäiltävää lueskeltavaa, mutta näin oikolukijankin töitä tehneenä kokonaisuutta leimaa paikoin häiritsevät ja välillä jopa jatkuvasti toistuvat kirjoitusvirheet – esimerkiksi Fuller'sin klassikko-olut ESB on useampaan otteeseen kirjoitettu syystä tai toisesta muotoon ESP. Myös muutamat muut panimojen ja oluiden väärin kirjoitetut nimet ovat läpäisseet mahdollisen oikolukijan seulan toistuvasti. Kirjassa on lisäksi monia muita tekstinpätkiä, jotka tuntuvat joko asiavirheen oloisilta, tai sitten ne ovat vain ilmaistu todella epäselvästi, jolloin tekstistä jää hämmentynyt fiilis – vaikka asiaan perehtyneenä käsittäisikin, mistä on kyse. Ymmärrän toki, jos joidenkin mielestä tämmöinen kritiikki on vain lillukanvarsiin tarttumista, mutta omissa silmissäni erityisesti toistuvat kirjoitusvirheet tuovat muuten varsin tasokkaaseen kirjaan hieman hutiloitua fiilistä. Mielestäni kirjassa nimittäin on tämänlaisia hämmentäviä* tai harhaanjohtavia** kuvauksia hieman turhan paljon – erityisesti siksi, että kirja on melko selkeästi tähdätty enemmän vasta-alkajille, joilta ei välttämättä löydy tietopohjaa hahmottamaan, että mitkä asiat tekstissä nyt menevät oikein ja mitkä taas eivät ihan. Onneksi valtaosaltaan kirja on täynnä kovatasoista ja osaavaa tekstiä, eli kyse on kuitenkin loppupeleissä enemmän kauneusvirheestä kuin pahemmanlaatuisesta ongelmasta.

    * Belgiassa kirsikoita kuivataan, jotta kuulemma niiden sisältämä sokeri "väkevöityisi". Tajuan, mitä asialla haetaan takaa, mutta kummallisella termistöllä ilmiö saadaan kuulostamaan todella erikoiselta.

    ** Kirjassa kerrotaan, että Koillis-Ranskan Strasbourgissa Belgian vaikutus näkyy selvästi bière de garde -tyylissä, kun taas "Elsassissa" (mikä on myös nykyisin vanhahtava, saksalainen nimi Alsacelle) tuntuu voimakkaasti Saksan vaikutus vaaleissa lagereissa. Itseäni tämä lause hämmensi sen suhteen, että Strasbourghan juuri sijaitsee Alsacessa!

    Kokonaisuutena kirja on hyvä, mutta aivan varauksetta en sitä suosittelisi. Kirjassa on vielä paljon hiottavaa mm. kirjoitusvirheiden ja epäselvien tai hämmentävien lauseiden muodossa, eikä se syvemmin olutmaailmaan perehtyneelle tarjoa hirveästi uutta. Kirja onkin mainio hankinta erityisesti sellaiselle henkilölle, jonka kosketuspinta oluisiin muodostuu lähinnä bulkkilagerista, mutta mielenkiintoa pienpanimo-oluiden maailmaa kohtaan löytyisi. Kirja toimiikin parhaiten erityisenä checklistinä – siihen on kattavasti metsästetty lähinnä Suomen ruokakaupoista, baareista ja Alkoista (kirjan julkaisuhetkellä) löytyviä oluita, joten kun kirjan oluet on luettu ja maistettu läpi, on pohjalle kerääntynyt ihan kattava osaaminen eri oluttyyleistä!

    Lyhyesti: Olutmaailmaan vasta tutustuville kattava opus erilaisiin oluttyyleihin, ryyditettynä erilaisilla, veikeillä ruokaresepteillä.

    Arvio: Hyvä – tämä on kirja, josta löytyy paljon asiaa, mutta ensisijaisesti vain oluihin vasta tutustuville. Enemmän olutmaailmaan perehtyneille kirja tarjoaa melko vähän mitään uutta, minkä lisäksi oluiden ja panimoiden nimissä vilahtelevat lapsukset ja hieman epäselviksi jäävät lauseet hankaloittavat kirjan luettavuutta tarkkasilmäiselle lukijalle.

    25.8.16

    Château Ksara Sunset Rosé 2015

    http://www.alko.fi/tuotteet/925777/
    Château Ksara Sunset Rosé 2015
    • Valmistaja: Château Ksara
    • Tyyppi: Roséeviini
    • Maa: Libanon
    • Alue: Beqaa
    • Rypäleet: Cabernet Franc (60%), Syrah (40%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: 13,98e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
    • Hinta nyt: 13,98e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

    Tässä hiljattain tuli maahantuojalta kyselyä, että haluaisinko testata libanonilaisen Château Ksaran hiljattain Alkon tilausvalikoimaan ilmestyneen roséeviinin. No, mikäs siinä, onhan Ksara aikaisemmin osoittautunut ihan näppäriä ja tasapainoisia viinejä tuottavaksi viinitaloksi.

    Château Ksara ei ole mikään pikkutekijä Libanonin viiniskenessä – tämä vuonna 1857 perustettu viinitalo on koko maan vanhin ja noin 3 miljoonan pullon vuosituotannollaan myös maan suurin. Tämä nyt testiin päätynyt rosée tulee Beqaan (tai Bekaan) laaksosta – Libanonin vehreimmältä alueelta, jolta tulee lähes kaikki Libanonin maanviljelyyn liittyvät tuotteet. Varhain poimitut Cabernet Franc- ja Syrah-rypäleet murskataan, minkä jälkeen rypäleiden kuorien annetaan uuttua rypälemehussa 10–14 tuntia, josta viini saa värinsä. Tämän jälkeen viini käytetään terästankeissa – matalassa lämpötilassa, jotta viini säilyttäisi raikkaimmat ja hedelmäisimmät piirteensä. Happoja pehmentävä malolaktinen käyminen estetään lisäämällä viiniin sulfiitteja käymisen jälkeen. Lopuksi viini kirkastetaan, suodatetaan ja pullotetaan sadonkorjuuta seuraavana keväänä.

    Viinillä on kirkkaan värittömässä lasipullossaan syvä vadelmamehun punainen väri, mutta lasissa väri on vaaleampi, punertavan oranssiin taittuva persikka.

    Lasista kohoaa erittäin hedelmävetoinen tuoksu, jossa tuntuu kypsää omenaa, mausteisuutta, kevyempää punaista kirsikkaa, hillittyä verkkomelonia, hentoa omenankuorta ja ujoa kermaisuutta.

    Korkeintaan keskitäyteläisestä rungostaan ja kohtalaisen hyvästä hapokkuudestaan huolimatta viinissä tuntuu myös piirun verran punaviinillistä, kypsän kirsikkaista runsautta. Kuivasta makumaailmasta löytyy kirsikan rinnalta mehevää omenaa, hillittyä sitruksisuutta, hentoa appelsiinin hedelmälihaa, ujoa mineraalin särmää ja aavistus vesimelonisuutta. Kokonaisuudessa on hyvin ryhtiä ja särmää, mutta viini tuntuu silti enemmän lempeältä ja ystävälliseltä kuin tiukan napakalta – todennäköisesti piirre, joka on seurausta Beqaan laakson astetta paria lämpimämmistä olosuhteista.

    Jälkimaku on raikas ja ensisijaisesti kuivakan omenankuorinen ja kivisen mineraalivoittoinen; taustalla häilyy tuoretta metsämansikkaa, hentoa yrttisyyttä ja aavistus autolyyttistä kermaisuutta.

    Yleisvaikutelmaltaan Ksaran rosée on toisaalta hieman simppeli ja suoraviivainen esitys, mitä roséeviinit yleensä tässä hintaluokassa ovat, mutta toisaalta se on mutkattomuudessaan kaikin puolin tasapainoinen, maukas ja yleisesti hyvin tehty tapaus. Erityisesti runsaaseen punaviiniin tehdyn sienirisottomme kanssa viinin yhdistelmä kirsikkaista runsautta ja suutuntumaa keventävää mineraalista raikkautta toimi oikein mainiosti; tapahtui siis ns. tavanomaiset, eli sellaisenaan hieman mutkattomasta viinistä paljastui oikean ruoan kanssa varsin passeli kaveri.

    Varsinaista "oikeaa ruokaa" viinille ei tarvitse edes hirveästi miettiä, sillä viinin tasapainoinen yleisilme antaa sille oikein hyvin liikkumavaraa ruokapöydässä. Jos tätä ei nyt puolikypsälle sisäfileelle tai hernekeitolle yritä parittaa, niin ollaan ihan turvallisilla vesillä. Mukava uusi tuttavuus.

    Lyhyesti: Helppo ja mutkaton, mutta samalla miellyttävän raikas, tasapainoinen ja yleiskäyttöinen roséeviini Libanonista.

    Arvio: Miellyttävä – Libanonin suurimman ja vanhimman tuottajan freesi, kuiva ja tasapainoinen roséeviini.

    Hinnan (13,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    23.8.16

    Põhjala Uus Maailm

    Põhjala Uus Maailm San Diego Session IPA
    • Valmistaja: Põhjala
    • Tyyppi: Olut, India Pale Ale
    • Maa: Viro
    • Alue: Tallinna
    • Maltaat: Cara-, pale-, vehnä-; kaurahiutale
    • Humala: Galaxy, Magnum, Mosaic
    • Koko: 0,33
    • Hinta ostohetkellä: 3,99e (Helmikuu 2016, K-Market Kamppi)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Põhjalalle kyllä täytyy nostaa hattua visuaalisesti toimivasta etikettisuunnittelustaan. Useimmat panimon pullot suorastaan hyppäävät oluthyllyiltä silmille näyttävillä etiketeillään. Esimerkiksi tämä panimon markettivahvuinen IPA näyttävällä valkohaillaan tuppaa kaupoissa melkein automaattisesti osumaan silmään kun vain silmäilee yleisesti oluthyllyjä – yksinkertainen temppu, mutta varsin onnistunut lopputulos! Olut muutenkin onnistuu luomaan tehokkaan mielikuvan rapsakkaasti puraisevasta IPA:sta jo pelkällä ulkonäöllään, joten tehokas ulkonäkö menee hyvin oluen imagon kanssa yksiin.

    No niin. Tämä meikäläisen pullo on siis ostettu ja testattu helmikuussa, parasta ennen -päiväys on 22/06/2016. Aivan tuoretta tavaraa olut ei enää ole, kun pullotuksesta on kulunut jo päältä puoli vuotta. Aivan tip top -tasoista elämystä ei siis ole luvassa, mutta kyllä oluen vielä ihan hyväkuntoinen pitäisi olla. Voltteja on Suomen rautaesiripun helmaan asti, eli 4,7%, ja IBU:ja panimon sivujen mukaan (ja IPA:ksi melko maltillisesti) 25.

    Oluella on hennon utuinen, melko syvän keltainen väri sekä kohtalaisen runsas, semikuohkea, kestävä, väriltään valkoinen ja melko runsaasti pitsiä lasiin jättävä vaahto.

    Tuoksussa tuntuu modernin, uuden maailman humalin kötöstellyn IPA:n tyypillisiä aromeja: persikkaa, karamellia, keltaisia tropiikin hedelmiä, kevyttä ruohoa, hillittyä viljaista mallasta ja hentoa pihkaa. Kaikkein aromaattisin ja runsain nuorekkuus tuntuu kuitenkin oluesta haihtuneen.

    Olut on suussa kevyt, raikas ja aluksi jopa hieman hunajaisen makea, mutta sitten nopeasti varsin rapsakka; mukavasti tarraava – muttei kuitenkaan mitenkään överi – katkeroisuus kuivaa kokonaisuuden hienosti. Makumaailmasta löytyy kypsää sitruksisuutta, kevyttä karamellimallasta, hillittyä trooppisuutta ja hentoa ruohoisuutta. Vaikka suutuntuma on kepeä, ei se tunnu lainkaan vetiseltä, vaan voltteihinsa (4,7%) nähden jopa mukavan runsaalta. Hiilihappoisuus on tyylilajiin nähden sopivasti kohtalaisen rapeaa.

    Oluen keskipitkä jälkimaku on keskimakua viljaisemman maltainen, yrttisen vihertävä, kevyesti makean hedelmäinen ja hennon hunajainen, minkä lisäksi seassa häilyy aavistus pihkaisuutta. Loppua kohti greippi-saippuainen katkeruus kasvaa selkeästi, muttei kuitenkaan liikaa.

    Kokonaisuutena Uus Maailm on helppo, tasapainoinen ja kaikin puolin hyvin tehty sessio-IPA. Veikkaan, että olut on ollut varmasti kivempi ja ennen kaikkea runsaamman aromihumalainen tuoreena, mutta edelleenkin olut on erittäin sessioitavaa ja tasapainoista tavaraa. Kaiken kaikkiaan tässä on hyvin tehty maitokauppaolut, joka onnistuu toimimaan mainiosti yleensä IPA-tyylisiä oluita rankaisevasta 4,7% volttirajasta huolimatta.

    Lyhyesti: Laadukas ja maukas IPA, jossa maltaisuus ja humalointi ovat hyvässä tasapainossa keskenään ja olut toimii mainiosti tyyliin nähden matalahkosta 4,7% volteista huolimatta.

    Arvio: Hyvä – luotettava perus-IPA Viron vanhimmalta ja niin mielenkiintoisimmaksi kuin laadukkaimmaksi osoittautuneelta pienpanimolta.

    Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

    20.8.16

    Bablut Cabernet d'Anjou Moelleux 1974

    Domaine de Bablut Cabernet d'Anjou Moelleux 1974
    • Valmistaja: Domaine de Bablut
    • Tyyppi: Roséeviini, AOC Cabernet d'Anjou
    • Maa: Ranska
    • Alue: Loire, Anjou-Saumur, Anjou
    • Rypäleet: Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 15,20e (Tammikuu 2016, Vins Étonnants)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Meikäläisellä on semmoinen heikko kohta, että jos jossain viinimyymälässä näkyy jotain todella omituista, on se pakko ostaa testiin. Hyvä esimerkki tämmöisestä tapauksesta kun vuodenvaihteessa Vins Étonnantsia selaillessani oli suorastaan pakko hieraista silmiä: yli 40 vuotta vanhaa roséeta? 15 eurolla? Koko hommassahan ei ollut mitään järkeä, koska yleensä roséeviinit kestävät noin vuoden verran, parhaat ehkä kaksi – eli viini oli käytännössä pakko-ostos!

    Tämä viini tulee Loiresta, Anjoun viinialueelta, joka on tunnettu erityisesti roséeviineistään. Alue oli vielä 1980-luvulle asti kuuluisa lähinnä Grolleau-rypäleestä tehdyistä Rosé d'Anjou -viineistään, jotka olivat järjestään simppeleitä, edullisia ja makeanpuoleisia tusinaroséeviinejä. Tämän viinitrendin alamäki kuitenkin alkoi 1980-90-lukujen taitteessa, jolloin maailmalla ryhdyttiin kiinnostumaan enemmän korkealaatuisemmista ja kuivemmista viineistä.

    Cabernet d'Anjou on Rosé d'Anjoun uskottavampi isoveli. Myös tämä viinityyli on roséeviini ja myös siinä yleensä jätetään jonkin verran jäännössokeria viiniin, mutta normaalisti perinteistä perusroséeta vähemmän. Merkittävimpänä erona on kuitenkin se, että melko kehnolaatuisena lajikkeena pidetyn Grolleaun sijaan viinissä käytetään laadukkaiksi tunnustettuja Cabernet Francia ja Cabernet Sauvignonia.

    Viinin on tuottanut melko suurehko, nykyisin 55 hehtaaria luonnonmukaisesti (ja hieman biodynaamisuuden kanssa flirttailevasti) viljelevä Domaine Bablut, jonka roséeviinejä aina 1950-luvun vuosikertoihin asti pulpahtelee silloin tällöin markkinoille. En käsitä, miten on mahdollista, että joku taho on säästänyt noin valtavasti useiden vuosikymmenien ajalta roséeviiniä, mutta en valita.

    Viinin väri asettuu jonnekin syvän kullankeltaisen ja hohtavan pronssinruskean väliin, joskin värimaailmaa syventävä hento punainen sävy vihjaa, että viinillä on joskus ollut punertavampi ulkonäkö.

    Kehittynyt tuoksu on todella persoonallinen, jopa funky, ja se tuntuu elävän jatkuvasti. Nokkapuolelta löytyy vahamaisuutta, makeaa vadelmahilloa, kumia, kevyttä petrolia, hillittyä homeista sienimäisyyttä, hentoa asetonista volatiilisuutta ja ujoa savua.

    Tuoksu ei johda siinä mielessä harhaan, että viinin puolikuivahko tai hieman makeampi maku on yhtä erikoinen kuin tuoksukin: kumia, erikoista mausteisuutta, vadelmahilloa, hentoa hunajaisuutta, hillittyä iän mukanaan tuomaa toffeemaisuutta, ujoa nahkaisuutta ja aavistus mantelivoittoista pähkinäisyyttä. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja melko maltilliseksi jäävästä makeudestaan huolimatta hieman tahmeahko, joskin myös mukavan freesi. Tosin viinin makeudesta on totta puhuen vaikea sanoa mitään tarkkaa – en yllättyisi, jos viini olisi todellisuudessa paljon makeampi, mitä se vaikuttaa olevan. Moelleux antaa kuitenkin liikkumavaraksi 12–45 g/l jäännössokeria.

    Lopuksi suuhun jää vahamainen, makeaan taittuva ja pitkäkestoinen jälkimaku, jossa tuntuu kuivattuja punaisia hedelmiä, vahamaisuutta, nahkaa, hillittyä pähkinää ja hentoa vadelmahilloa. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on eloisa, kehittyneen kompleksinen, ujon tahmea ja ennen kaikkea äärimmäisen persoonallinen.

    Viinillä on selvästikin ikää – niin ulkonäkönsä kuin tuoksu- ja makumaailmansa perusteella – mutta se on edelleen suorastaan hämmentävän juotavassa kunnossa! Vaikka roséeviineistä puuttuu yleensä kaikki ne kypsyttämistä ja kestävyyttä edesauttavat ominaisuudet, ovat Bablutin hieman makeammat roséet lähes kuolemattoman oloisina kyenneet säilymään vuosikymmeniä. Toki viinin sokeripitoisuus auttaa sitä säilymään, mutta kuulostaa silti hurjalta, että puolimakea viini säilyisi näin hienosti vuosikymmenten ajan – oli se roséeta tai ei. En tiedä, mitä magiaa Bablutin kellareissa on käytetty (tonneittain sulfiitteja?), mutta nämä talon vanhat roséeviinit ovat hauska ja jännittävä elämys, jotka kannattaa kokea, jos mahdollisuus niihin tarjoutuu.

    Lyhyesti: Todella jännittävä, kehittynyt, persoonallinen ja 40 vuoden iästään huolimatta erittäin hyvässä kunnossa oleva Loiren puolimakeahko rosée.

    Arvio: Tyylikäs – ihan heti ensimmäiseksi en kutsuisi puolimakeaa Anjoun roséeta tyylikkääksi, mutta kyllä sellaisesta varsin eleganttia tavaraa saa, kun antaa sen kypsyä aluksi 40 vuotta.

    Hinnan (15,20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

    18.8.16

    Viininystävän Santorini

    Tämä postaus on temaattista jatkoa viime kesän Viininystävän Dubrovnik -postaukselleni.

    Paikallinen näkemys.

    Ilta-auringossa kylpevää kalderaa Firassa.
    Santorini on tunnettu ja suosittu matkakohde, ensisijaisesti henkeäsalpaavan kalderansa (eli tulivuoren kraaterin reuna) ja upeiden uimarantojensa vuoksi. Mutta entäpä jos haluaisi lähteä saarelle ihmettelemään viinitaloja ja -tuotantoa? Google antaa aihepiirin hakutuloksiin vastauksiksi joko lähinnä törkyisen kalliita viinitilakierroksia (+100€!) tai sitten vain hieman epämääräistä juttua siitä, että millä viinitaloilla kannattaisi käydä (parin kolmen eri lähteen jälkeen voi näköjään todeta, että kaikilla). Koska omaa Santorini-reissua varten asiat piti opetella itse kantapään kautta – ja monesti myös vasta paikan päällä – ajattelin tehdä nyt tulevaisuudessa Santorinille matkaileville jonkinlaisen oppaan siitä, miten paatuneen viininörtin kannattaa saarella toimia.

    Lisäksi, jos Santorini matkakohteena kiinnostaa, mutta saaren viineistä ei ole mitään hajua, kannattaa ensiksi lukaista meikäläisen äärimmäisen perinpohjainen selostus Santorinista viinialueena.

    Yleistä

    Profitou Iliou -vuori Kamarista kuvattuna.
    Santorini on tosiaan merenpinnan päälle jäänyt osa n. 3500 vuotta sitten räjähtäneestä tulivuorenrinteestä. Koska saari on kuunsirpin muotoinen ja myös vanhaa vuorenrinnettä, on saarella liikkuminen melko hankalaa: tiet ovat kapeita ja mutkittelevia, minkä lisäksi ne ovat poikkeuksetta aina joko ylä- tai alamäkeä. Ainoastaan saaren leveimmällä keskikohdalla on tasaisempaa, mutta senkin halkaisee kahtia yli puolen kilometrin korkeuteen nouseva Profitou Iliou -vuori.

    Santorini ja sen merkittävimmät kaupungit.
    Santorinin liikenteen keskus on Fira, saaren keskiosassa ja aivan kalderan laidalla sijaitseva pääkaupunki. Santorinilla kaikki tiet vievät Firaan, eli jos haluat mennä jonnekin, on Firaan – tai vähintään sen ohi – käytännössä pakko kulkea. Myös saaren yksinkertainen mutta toimiva bussiliikenne perustuu juuri tähän: kaikkien bussien päätepysäkki on Firan bussiasemalla ja sieltä ne lähtevät ajamaan lenkkejä saaren eri osissa sijaitseviin kaupunkeihin.

    Minne sitten saarella kannattaa asettua? Riippuu toki siitä, mitä reissultaan haluaa. Saaren kuuluisin ominaisuus lienee kaldera, tulivuoren kraaterin sisäpuoli, joka laskee jopa yli 300 metrin korkeudesta suoraan Santorinin ja muutaman muun saaren muodostamaan laguuniin, ja joka on monelle matkailijalle juuri se reissun oleellisin asia. Parhaimmat mahdollisuudet kalderan ihailuun tarjoavat Fira, Oia ja Imerovigli. On kuitenkin huomattava, että nämä ovat myös saaren kalleimmat kaupungit, eikä niiden lähellä ole juurikaan viinitaloja.

    Kamari rantoineen kuvattuna Profitou Iliou -vuorelta.
    Itse majoituimme Kamarin kylään, joka paljastui mitä erinomaisimmaksi ratkaisuksi: kävelymatkan päästä löytyy ainakin viisi viinitilaa ja vielä yksi pienpanimokin; tämän lisäksi Kamarin hintataso on selkeästi saaren hinnakkaampia kaupunkeja matalampi, mutta koska kylä on suosittu turistikohde, tarjontaa ja tekemistä silti riittää – puhumattakaan koko kylän leveydelle ulottuvasta upeasta uimarannasta! Firaan pääsee näppärästi bussilla, joka saapuu 15–30 minuutin välein ja jolla kestää normaalisti 20–25 minuuttia matkassa ja nopeimmillaan vain noin vartin verran (yhdensuuntainen lippu 1,80€ / naama). Saaren bussiliikenne on muuten myös erittäin laadukas siinä mielessä, että bussit ovat usein uusia, hienoja ja äärimmäisen mukavia – kunhan vain satut saamaan istumapaikan (mikä ei ole keskellä pahinta turismisesonkia mitenkään itsestäänselvä asia). Bussiliput maksavat 1,80–2,50€ per matka ja ne maksetaan käteisellä bussissa liikuskelevalle rahastajalle.

    Mönkijä. Tällaisella mekin kiertelimme kyliä ja viinitaloja.
    Jos saarta haluaa lähteä tutkailemaan vapaammin mitä bussilinjat tarjoavat, on Santorinin kapeilla teillä skootteri usein autoa näppärämpi ratkaisu. Ylivoimaisesti suosituin veto Santorinilla tuntuu silti olevan mönkijän vuokraaminen: tämä menopeli etenee saaren mutkittelevilla ja paikoin jyrkilläkin teillä ongelmitta, sitä on varsin helppo oppia ajamaan ja sen mukana tulee tilava tavarasäiliö. Turvallisesti ajamalla laitteella voi hyvin körötellä 35–45 km/h, hurjapäänä reilua viittä kymppiä ja jos satut olemaan paikallinen, silmämääräisesti arvioiden noin sataaseitsemääkymppiä. Kahdenistuttavan mönkijän vuokra oli n. 35€ vuorokaudelta, minkä lisäksi laite piti tankata itse – 8€ tankkauksella ajaa hyvin koko päivän ympäri saarta. Alun perin suunnittelimme liikkuvamme polkupyörillä paikasta toiseen, mutta todettuamme saaren topografian ja liikennekulttuurin omin silmin, jätimme tämän suunnitelman omaan arvoonsa.

    Saaren merkittävimmät kaupungit

    • Fira (lausutaan fiira): Saaren pääkaupunki ja muutenkin tapahtumien keskus. Uskomattomat näkymät kalderan reunalta Santorinin laguunin yli ja joka ilta upeat auringonlaskut. Hintataso saaren kallein. Lyhyen kävelymatkan päässä ei ole viinitaloja, mutta Firasta pääsee kaikista saaren kaupungeista helpoiten kaikkialle, sillä kaupunki on Santorinin liikenteen solmukohta. Lähellä ei ole uimarantoja.
    • Fira on hyvä valinta lähinnä, jos arvostaa kaupunkimaisuutta ja yöelämää. Kaupunki on hyvin vilkas ja turistisesonkina kaupungin kapeat kujat voivat käydä väenpaljoudesta hyvinkin ahtaiksi. Hotellit ovat keskimääräistä hinnakkaammat ja myös ravintoloiden hinnoissa on selkeää Fira-lisää ilman merkittävää nousua laadussa. Viinimyymälöitä löytyy, mutta käytännössä kaikki tuntuivat olevan aivan törkyisen kalliita – niiden rinnalla Suomen viinihinnoittelu tuntui yhtäkkiä halvalta!
    • Oia (lausutaan iia): Saaren – ja kenties koko Kreikan – kaunein kaupunki. Se on aivan saaren pohjoisen sirpin kärkeen rakennettu kylä, joka peittää koko niemen kärjen lisäksi myös merkittävästi kalderan rinnettä useiden kymmenien metrien korkeudelta. Täältä löytyy paljon saaren upeimpia hotelleja, mutta yleisesti hintataso lähes sama kuin Firassa. Viinimyymälöitä on muutamia, mutta niiden hintataso on julmetun korkea. Lähellä ei ole uimarantoja. Oian erikoisuus on sen auringonlasku, jonka kylä on onnistunut tehokkaasti ja mukavan vaatimattomasti brändäämään "maailman kauneimmaksi": joka ilta ihmiset kokoontuvat kaupungin länsikärjessä sijaitsevalle auringonlaskun terassille, ja kun auringon viimeiset säteet ovat painuneet horisontiin, puhkeavat tapahtumaa seuranneet ihmiset raikuviin aplodeihin. Muutamista ravintoloista on mahtavat näkymät kohti auringonlaskua, mutta niihin kannattaa etukäteen varata sopiva pöytä kello kahdeksaksi – itse annan suositukseni kyprostyyliselle ravintola Kypridalle.
    • Oia on mainio valinta, jos haluaa viettää muutaman päivän pienessä ja visuaalisesti äärettömän viehättävässä kaupungissa. Tekemistä sen sijaan on monia muita kyliä paljon vähemmän, sillä lähistöllä ei ole juuri mitään ja uimarantaakaan ei löydy, minkä vuoksi pidempi oleskelu Oiassa voi käydä tylsäksi. Matka muihin kaupunkeihin on melko pitkä (keskimäärin reilu 30 minuuttia Firaan) ja hinnaltaan saaren kallein (2,50€ / matka). Viininystävälle kaupungissa on lähinnä kaksi must-paikkaa: saaren tunnetuin tuottaja Sigalas, jonne kävelee Oiasta n. 40 minuuttia (matka on kevyempi mennessä kuin tullessa, sillä paluumatkalla joutuu nousemaan alamailta takaisin kalderan reunalle) sekä viinimyymälä Iama, joka ei ensivaikutelmaltaan ole hinnaltaan saaren halvimmasta päästä, mutta tämä piirre korvataan tarjoamalla uskomaton valikoima vanhempia vuosikertoja niin Santorinin kuin Manner-Kreikan viinejä – kun erehtyy vilkuilemaan vuosikertoja viinipullojen etiketeistä, rupeaa ymmärtämään, miksi myymälän viineillä on hintaa.
    • Imerovigli: Kaupunki kalderan korkeimmalla kohdalla, vain n. 2 km Firasta pohjoiseen. Hyvin samankaltaista kuin Firassa, mutta kaikki on rauhallisempaa ja vähemmän turisteja. Ei uimarantaa, mutta mahdollisuus nähdä niin hurmaavat auringonnousut kuin henkeäsalpaavat auringonlaskut. Hyvä vaihtoehto, jos haluaa saada Firan palvelut ilman liiallista turistien hulinaa.
    • Kamari: Rantakaupunki, eli ei sijaitse kalderan reunalla. Hintataso merkittävästi matalampi kuin kalderan kaupungeissa. Kaupungin sydän on reilun kilometrin mittainen rantabulevardi, jonka varrelta löytyy 80% sen ravintoloista, liikkeistä, palveluista jne. Bulevardin eteen aukeava uimaranta jatkuu koko kylän leveydeltä. 5 viinitaloa ja 1 pienpanimo kävelymatkan (2–3 km) tai 5 minuutin bussimatkan päässä. Firaan bussi 20–30 minuuttia, 1,80€ / matka. Lomasesonkina hyvin vilkas ja turisteja on paljon, mutta Kamari ei silti tunnu missään nimessä niin ahtaalta kuin esimerkiksi Fira tai Oia.
    • Perissa: Rantakaupunki, eli ei sijaitse kalderan reunalla. Sijaitsee linnuntietä vain n. kilometrin päässä Kamarista, mutta kaupunkeja erottaa Profitou Iliou -vuori. Hyvin samankaltainen kuin Kamari, eli kaupungin sydän on pitkä rantabulevardi, jonka varrella on valtaosa palveluista. Perissa on kuitenkin hieman rauhallisempi ja uneliaampi Kamariin verrattuna. Lähistöllä lienee yksi viinitalo, mutta en ole asiasta varma. Matka Firaan bussilla on pitkähkö (35–40 min, reilu 2€ / matka).
    • Pyrgos Kallistis tai vain Pyrgos: Santorinin korkeimmalla sijaitseva kaupunki, joka sijoittuu saaren keskiosiin, eli siellä ei ole uimarantaa eikä näkymää kalderan reunalle. Asian korvaa korkean sijainnin tarjoamat upeat näkymät koko saaren ylitse. Korkean sijaintinsa vuoksi sekä kaupunkiin pääseminen että siellä liikkuminen on hieman hankalaa (runsaasti jyrkkiä mäkiä ja portaita). Lähistöllä sijaitsee vain yksi viinitalo, saaren mielenkiintoisimpiin ja hypetetyihimpiin lukeutuva Hatzidakis, noin kilometri Pyrgoksen eteläpuolella. Kaupungin hintatasosta ja viinitarjonnasta itselläni ei ole tarkkaa käsitystä.
    Kas tässä satunnainen kissanpentu.
    Viinitalovierailut

    Mikä olisi lomareissu viinialueelle ilman viinitalovierailuja?

    Saaren viinitalot ja pääasialliset kulkuväylät. Voit klikata kuvan suuremmaksi.
    Koska Santorinin viinintuottajat ovat ymmärtäneet turismin mukanaan tuomat hyödyt, käytännössä kaikkiin saaren viinitaloihin on mahdollista marssia sen kummemmin etukäteen varoittamatta ja joka talolla puhutaan vähintään melko ymmärrettävää englantia. Käytännössä kaikki viinitalot tarjoavat maksullisen maistelun, jossa voidaan käydä mitä tahansa tuottajan muutamasta suosituimmasta viinistä yli kymmenen viiniä käsittävään, koko tuotantoa esittelevään maisteluun. Halvimmat maistelut maksavat n. 5€, kalleimmat ja mittavimmat jopa 20€. Joillakin taloilla esitellään samalla viinitalon laitteistoa ja kellaripuolta, kun taas toisilla taloilla vierailijaa vastassa on vain palvelutiski, josta tilataan maistelu ja siinä kaikki.

    Koska pahimman lomasesongin aikana monilla viinitaloilla voi olla hyvinkin vilkasta, ei useinkaan ole haittaa ottaa yhteyttä viinitaloon etukäteen ja tiedustella viinitalovierailusta. Muutamissa tapauksissa, joissa olin ottanut taloon etukäteen yhteyttä, saimme henkilökohtaista palvelua ja saatoimme myös päästä ihmettelemään viinitalon valmistustiloja. Näissä tapauksissa on toki kohteliasta ostaa mukaansa jotain vierailun päätteeksi, mutta kannattaa ennen viinitalovierailuja ottaa jonkinlainen käsitys saaren hintatasosta – melkein kaikilla viinitaloilla pullojen hinnat olivat merkittävästi kalliimpia kuin monissa saaren marketeissa, jolloin erityisesti arvokkaimmissa viineissä voi viinitalolla olla merkittävästi ilmaa hinnassa.

    Moniin viinitaloihin ylivoimaisesti helpoin keino saapua paikalle on vuokrattava mönkijä, mutta tällöin kannattaa varautua sylkemään maistelun viinit sylkykuppeihin. Jos haluaa nauttia maistelun viinit ilman sylkykuppeja, kannattaa pyrkiä kulkemaan viinitaloille tilanteen salliessa jalan tai busseilla.

    Näin älypuhelimien aikakaudella viinitaloja etsivän paras ystävä on Google Maps: ennen lähtöä kannattaa kaikki mielenkiintoiset (tai varmuuden varalta ihan suoraan kaikki) viinitalot merkitä suosikeiksi tähdellä Google Mapsissa ja tämän jälkeen tallentaa koko Santorinin kartta puhelimen välimuistiin. Tällöin kartasta voi aina nopeasti vilkaista kuinka lähellä joku viinitalo mahtaa olla, vaikkei internetiä olisikaan käytössä. Oheiseen karttaan olen merkinnyt kaikki tietämäni saaren viinitalojen sijainnit ja allaoleviin esittelyihin olen avannut sekä sen, miten talolle pääsee parhaiten, että millä nimellä viinitalo löytyy Google Mapsista. Olen myös piirtänyt karttaan summittaisesti saaren pääasialliset liikenneväylät, joita pitkin autot liikkuvat saarella kylien välillä.

    Viinitalot:

    1: Argyros Estate – Sijaitsee Meso Goniassa, saaren keskiosista löytyvässä kummituskylässä. Paikan päälle voi marssia ilman sen kummempia krumeluureja, mutta suosittelen ottamaan yhteyttä etukäteen. Tuottaa äärimmäisen kovalaatuisia viinejä, joista parhaimmistoon kuuluvat erilaiset kuivat Assyrtikot ja jopa 20 vuotta tynnyrikypsytetyt Vinsantot. Viinitalolle on 20 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Talon nimi lausutaan suurin piirtein arjiiros. Aivan naapurissa sijaitsevat Art Space Winery, Artemis Karamolegos, Canava Roussos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: Ktima J. & M. Argyros O.E.

    2: Art Space Winery – Mikroskooppinen, natural-henkinen luomuviinitalo, joka sijaitsee Meso Goniassa, saaren keskiosista löytyvässä kummituskylässä. Santorinin osuuskunnan, Santo Winesin, perustaneen Nikolaos Argyrosin pojan, Antonis Argyrosin pyörittämä taidegalleria. Todella kovalaatuisia viinejä, joita voi ostaa vain viinitalolta, minkä lisäksi niitä voi löytää vain parista kolmesta ravintolasta Santorinilla. Paikalle voi saapua sen kummemmin varoittelematta aikavälillä 12:00–19:00. Antonis Argyros esittelee sekä taidegalleriaansa että viininvalmistustilojaan kernaasti, minkä lisäksi hän puhuu innokkaasti ja julmetun nopeasti englantia, joskin käsittämättömällä ja puoliolemattomalla artikulaatiolla – jokainen lause tulee hirveällä vauhdilla ja tuntuu muodostuvan yhdestä pitkästä, epäselvästi mumistusta sanasta. Talon fantastinen ja ylettömän persoonallinen Assyrtiko (20€ / plo) on taattua tuliaistavaraa. Viinitalolle on 25 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Aivan naapurissa sijaitsevat Argyros Estate, Artemis Karamolegos, Canava Roussos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: sekä Art Space että Argyros Antonios.

    3: Artemis Karamolegos – Tunnettiin aiemmin nimellä San...torini. Tämä Meso Gonian aavekaupungin laidalla sijaitseva moderni viinitalon ja ravintolan yhdistelmä on ehdottomasti vierailun arvoinen; vierailun voi hyvin ajoittaa lounasaikaan, jolloin ravintolaan voi jäädä ruokailemaan maistelun päätteeksi. Paikkaan on helppo tulla ilman erillistä ilmoitusta, mutta palvelun taso oli ensiluokkaista kun olin sopinut tapaamisesta etukäteen. Viinitalolle on 25 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Aivan naapurissa sijaitsevat Argyros Estate, Art Space Winery, Canava Roussos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: Artemis Karamolegos Winery.

    4: Avantis Estate – Vasta parin vuoden ajan Messarian kylässä toiminut viinitalo. Ei kokemusta. Google Maps: Canava Avantis.

    5: Boutari – Kreikan yksi tunnetuimpia viinitaloja ja Santorinin viinintuotannon modernisoija. Sijaitsee Megalochorin kylän eteläpuolella aivan kalderan reunalla. Talo näkyy selvästi vieressä kulkevalta autotieltä ja sinne pääsee helposti mm. Fira–Perissa- ja Fira–Akrotiri-busseilla. Ei kokemusta, mutta kuulemma ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Paikalle voi saapua varoittamatta, mutta etukäteisilmoitusta suositellaan. Kävelymatkan päässä sijaitsevat myös Gavalas ja Venetsanos. Google Maps: Boutari Winery.

    6: Canava Roussos – Saaren vanhin viinitalo, joka sijaitsee Meso Goniassa, saaren keskiosista löytyvässä kummituskylässä. Tunnettu ääritraditionalistisesta meiningistään ja vanhahtavasta imagostaan. Ymmärtääkseni paikalle voi saapua ilmoittamatta klo 12–19. Viinitalolle on 20 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Aivan naapurissa sijaitsevat Argyros Estate, Art Space Winery, Artemis Karamolegos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: Canava Roussos Winery since 1836.

    Vaatimattomat maistelutilat Gaialla.
    7: Gaia – Kamarin kylän pohjoispuolella sijaitseva viinitalo, joka lukeutuu saaren tunnetuimpiin; todellisuudessa talo sijaitsee lähes kiinni Santorinin lentokentän kiitoradassa. Maistelutila on äärimmäisen viihtyisä rantaterassi, josta on upeat näkymät saaren itärannan hiekkarannan yli. Paikalle kävelee 20 minuuttia Kamarista (n. 2 km) yksinkertaisesti kulkemalla hiekkarantaa pitkin pohjoiseen, mutta muuten paikalle voi olla vaikeampi päästä. Paikalle voi saapua ongelmitta ilman erillistä ilmoitusta, mutta saimme talolta loistavaa palvelua ilmoitettuamme saapumisesta etukäteen. Viinien lisäksi talolla tuotetaan uskomattoman konsentroitunutta ja maukasta, peräti 5 vuotta tammitynnyreissä kypsytettyä Assyrtiko-etikkaa. Talon nimi lausutaan suurin piirtein jeia. Google Maps: Gaia Wines.

    8: Gavalas – Megalochorin kylässä sijaitseva viinitalo, joka yli 100 vuoden iällään lukeutuu saaren vanhimpien joukkoon. Paikalle voi saapua ilman erillistä ilmoitusta. Talolla esitellään kernaasti talon viininvalmistuslaitteistoja, tynnyrikellaria ja muita tiloja, minkä lisäksi kaikkia talon viinejä voi maistella edullisesti (muistaakseni 1–1,50€ / maisteluannos). Paikalle pääsee esimerkiksi Fira–Perissa- ja Fira–Akrotiri-busseilla, mutta viinitalon löytäminen voi vaatia pientä seikkailua kylän keskellä. Google Maps: Gavalas George.

    9: Halaris – Perissan kylässä sijaitseva pieni viinitalo. Ei kokemusta ja tarkka sijainti myös hämärän peitossa. Google Maps: ?

    10: Hatzidakis – Kilometri Pyrgosin eteläpuolella sijaitseva viinitalo, joka sijaitsee hieman eristyksissä muista. Järkevin tapa saapua paikalle on matkustaa bussilla Pyrgosiin ja jatkaa perille matkaa kävellen. Ei kokemusta, harmi kyllä – ymmärtääkseni lukeutuu saaren mielenkiintoisimpiin tuottajiin. Google Maps: Hatzidakis Haridimos Winery Santorini.

    11: Heliopoulos – Pieni tuottaja Megalochorissa. Ei kokemusta ja tarkka sijainti myös hämärän peitossa. Google Maps: ?

    12: Koutsoyannopoulos / Volcan Wines – Viinitalon ja viinimuseon yhdistelmä, joka sijaitsee hieman keskellä ei mitään, Meso Gonian, Vothonasin ja Mesarian kylien välimaastossa. Viinitalolle on 30 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla (viinitalolla on oma bussipysäkkinsä). Vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee viinitalo Artemis Karamolegos. 9€ hintaan sisältyy sekä kierros viinimuseossa että neljän viinin maistelu. Talolta löytyy myös vanhempia Vinsantoja sekä erinäisiä muitakin viinejä. Google Maps: Koutsoyannopoulos Wine Museum.

    13: Santo Wines – Vuonna 1947 perustettu osuuskunta ja saaren suurin tuottaja. Sijaitsee Pyrgosin ja Megalochorin kylien välimaastossa, n. 4 km Firasta etelään. Osuuskunnan hypermoderni ja näyttävä viinitalo sijaitsee aivan kalderan laidalla ja sen 300 metriä suoraan merenpinnan yläpuolella sijaitsevilta näköalaterasseilta avautuvat häikäisevät maisemat Santorinin saariryhmän muiden saarien yli. Viinitalolle on helpointa tulla esimerkiksi Fira–Pyrgos-, Fira–Perissa- tai Fira–Akrotiri-busseilla ja viinitalolla on oma bussipysäkki. Talolle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja kaikkia talon viinejä saa maistella näköalaterassilla joko puolikkaina tai kokonaisina lasillisina. Oman kokemukseni perusteella talon viinit eivät kuitenkaan pärjää saaren parhaille tuottajille ja koko paikka vaikuttaa hieman enemmän turistinähtävyydeltä kuin viinitalolta. Kävelymatkan päässä sijaitsee myös Venetsanos. Google Maps: Santo Wines Winery.

    14: Sigalas – Oian koillispuolella, merenpinnan tasossa sijaitseva, kenties Santorinin tunnetuin ja arvostetuin viinitalo, joka on toiminut saaren luomuviljelyn pioneerinä. Talo sijaitsee vähän syrjässä kaikesta, joten paikan päälle pitää seikkailla autolla, taksilla, skootterilla tai mönkijällä. Itse seikkailimme paikan päälle Oiasta kävellen, mihin kului reilu puoli tuntia (vajaa 3 km). Matka on upeiden, saaren pohjoispuoleiselle merelle ulottuvien näkymiensä puolesta vaivan arvoinen, mutta myös kuumassa auringonpaisteessa ja erityisesti paluumatkan ylämäessä melko raskas. Fira–Oia-bussi ajaa talon vierestä, mutta en tiedä, onko lähistöllä lainkaan bussipysäkkejä; jos on, kannattaa mieluummin pysähtyä matkalla Firasta Oiaan kuin toisin päin, sillä bussit saattavat Oiasta lähtiessä olla hyvin täysiä ja vain pyyhältää kaikkien matkan varrella sijaitsevien pysäkkien ohitse. Vierailun jälkeen voi kävellä Oiaan ja matkan varrella pysähtyä mainiossa Iama-viinimyymälässä. Sigalasilla on mahdollisuus ottaa kaksi eri kokoista maistelua, joista jälkimmäinen (n. 20€) kattaa kaikki talon viinit. Google Maps: Domaine Sigalas.

    15: Venetsanos – Megalochorin tuntumassa sijaitseva, yli 60 vuotta pois käytöstä ollut viinitalo, joka on otettu viime vuosina jälleen käyttöön. Aivan autiotien varressa sijaitseva viinitalo on kaivettu maan sisään, aivan kalderan kylkeen, joten maan päällä viinitalosta näkyy vain pienen mökin kokoinen sisäänkäynti, mutta sen alta aukeavat sekä suuret, luolastomaiset viininvalmistustilat että upeat terassinäkymät Santorinin laguunin yli. Viinitalolle voi kävellä Megalochorin ja Pyrgosin kylästä sekä Boutarin, Gavalasin ja Santo Winesin viinitaloilta n. 10 minuutissa. Paikalle voi tulla ilman etukäteisilmoituksia. Google Maps: Venetsanos Winery.

    Erityisesti vierailemisen arvoisia paikkoja ovat Sigalas Oiassa, Gaia Kamarissa ja vierekkäisten Koutsoyannopoulosin, Artemis Karamolegosin, Argyrosin ja Canava Roussosin viinitalot Kamarin lähistöllä, Meso Goniassa. Lisäksi Hatzidakis ymmärtääkseni lukeutuu saaren kovimpiin tekijöihin, mutta harmillisesti emme ehtineet vierailla viinitalolla, joten tästä talosta en osaa sanoa tällä hetkellä mitään. Santo Wines kannattaa käydä lähinnä tarkastamassa näköalojen, ei niinkään viinien puolesta.

    Mitä muuta saarella kannattaa tehdä?

    Tutustu saaren pienpanimo-oluisiin! Vuodesta 2011 eteenpäin Santorinilla on toiminut kaksi pienpanimoa, Volkan Beer ja Santorini Brewing Co.


    • Volkan Beer oli vuoden 2011 kesällä ensimmäinen Santorinin pienpanimo – joskin oluita ei todellisuudessa panna Santorinilla, sillä kyseessä on ns. mustalaispanimo, joka teetättää oluensa muilla panimoilla. Oluen kuitenkin omistaa Santorinilla sijaitseva yhtiö ja sen tarkoituksena on valmistaa ensisijaisesti juuri leimallisesti santorinilaisia oluita: olueen käytettävä vesi suodatetaan Santorinin huokoisesta laavakivestä valmistetun suodattimen läpi ja ne maustetaan paikallisilla raaka-aineilla: sukaattisitruunan (Citrus medica, muinaissitruuna) lehdillä ja santorinilaisella viiniköynnöksenkukkahunajalla. Panimolla on tällä hetkellä neljä olutta valikoimissaan: Blonde (pilsner), Black (dunkel), Grey (100% vehnämallasolut) ja White (vehnäolut). Oluita löytyy yleensä marketeista n. 3€ hintaan.
    • Santorini Brewing Co. on saaren ensimmäinen varsinainen panimo ja se on ottanut maskotikseen Santorilla useimmin tavatun eläimen, aasin. Panimolla on valikoimissaan viisi olutta: Yellow Donkey (pale ale), Red Donkey (belgihiivoilla käytetty amber ale), Crazy Donkey (Santorinin ensimmäinen IPA, valmistetaan pieniä määriä ja myydään vain 0,75-kokoisissa pulloissa), White Donkey (suodattamaton vehnäolut, myydään vain 0,75-kokoisissa pulloissa) ja Slow Donkey (12 kk vanhoissa Vinsanto-tynnyreissä kypsytetty strong ale). Panimo sijaitsee aivan Canava Roussos- ja Argyros-viinitalojen naapurissa, autotien varrella Kamarista Firaan – paikalle pääsee helposti Kamarista kävelemällä tai Fira–Kamari bussilla. Yellow ja Red Donkey panimolla n. 3€, isot 0,75-pullot ja Slow Donkey 8€. Oluita löytyy myös monista saaren parempaan valikoimaan keskittyneistä baareista.

    Profitou Iliou -vuoren pohjoisrinnettä.
    Valloita Profitou Iliou -vuori! Tämän vuoren ylikulkeva osuus sijaitsee juuri Kamarin ja Perissan välissä, joten jos satut majailemaan toisessa kylässä ja vuorentakainen meininki kiinnostaa, kannattaa vuori ylittää jalan. Kamarista lähtee sekä siksakkaava autotie, että hieman syrjemmästä nouseva, jyrkkä kiipeilypolku, joka ohittaa vanhan kappelin vuorenrinteessä. Vaikka vuori on korkeimmillaan yli 500 metrin korkuinen, on patikkareitin korkein kohta "vain" 250 metrin korkeudessa. Reissuun kannattaa lähteä vasta puoli viiden jälkeen iltapäivällä, jolloin vuoren korkeimmat huiput suojaavat auringonpaahteelta; liian myöhään ei kannata lähteä, sillä reitti on hyvin pientä ja kivikkoista kinttupolkua, eikä sen varrella ole mitään valoja, joten auringon laskeuduttua vuorella on pimeää. Täysiä tykittämällä Kamarista pääsee Perissaan reilussa tunnissa, mutta jos pysähtyy ihailemaan maisemia ja räpsimään valokuvia, on puolitoista-kaksi tuntia realistinen tavoite. Vuoren huipulla sijaitsee myös muinainen Thira, saaren alkuperäisen pääkaupungin rauniot; tämä nähtävyys on kuitenkin auki päiväsaikaan, joten sen nähdäkseen on vuorelle lähdettävä aikaisemmin.

    Akrotirin kuuluisa punainen ranta.
    Ui! Saaren kuuluisimmat rannat ovat Perissan musta ranta, Kamarin ja Monolithosin välinen, useita kilometrejä pitkä uimaranta sekä Aktrotirin punainen ja valkoinen ranta. Perissan ja Kamarin rannat ovat "perinteisempiä" turistirantoja, kun taas hieman syrjässä sijaitsevaan Akrotiriin on mentävä vähän pidempi reissu bussilla tai mönkijällä. Lisäksi näille rannoille päästäkseen on seikkailtava vielä jyrkkien pikkupolkujen kautta, joten liikuntarajoitteiselle Akrotirin rannat eivät ole suositeltavia kohteita. Siinä missä musta ranta on todella musta, saavat punainen ja valkoinen ranta nimensä niiden takana nousevista, jylhistä kallioseinämistä.

    Kävele kalderan reunaa pitkin Oiasta Firaan! Vajaan 12 km pituiselle matkalle mahtuvat lähes kaikki Santorinin henkeäsalpaavimmista maisemista, vitivalkoisiksi kalkkipestyistä kylistä lähes pystysuorana mereen putoavaan kalderaan ja upeisiin näkymiin laguunin ja Santorinin pienempien saarten yli. Reissua varten kannattaa varata nelisen tuntia ja runsaasti vettä.

    Iama, Santorinin kovalaatuisin viinimyymälä Oian itälaidalla.
    Osta tuliaisia! Eli siis viiniä. Vaikka joitain viinejä kannattaa ostella viinitaloilta, kannattaa leijonanosa viineistä ostaa aivan tavallisista marketeista ja pikkumyymälöistä, joissa on usein varsin järkevä hintataso. Kannattaa kuitenkin arvioida, että onhan myymälässä riittävän viileät olosuhteet eivätkä hyllyt ole missään vaiheessa auringonpaisteessa. Varsinaisissa viinimyymälöissä on aivan hirvittävät turistihinnat (tavalliset pullot keskimäärin n. 15–20€, paremmat n. 25€ ja Vinsantot helposti 40–50€), kun taas vastaavat hinnat markeiteissa on yleensä tuosta n. puolet. Kamarin totesin melkeinpä parhaaksi kyläksi viinimyymälöiden osalta, sillä sieltä löytyi runsaasti pieniä kauppoja, joissa valikoimat olivat usein yllättävän suuret ja hinnat kohtuulliset – muista kaupungeista oli taas vaikeuksia löytää hyviä viinivalikoimia, kun taas Firassa hinnat olivat merkittävästi korkeammat. On kuitenkin muistettava, että Santorinin viinit ovat kautta linjan hinnakkaita johtuen saaren haasteellisista viljelyolosuhteista ja matalista satomääristä: edullisimmat viinit ovat myymälöissä vajaan kympin luokkaa, laadukkaammat 13–18€ ja Vinsantot 25–30€. Joitain viinejä (esim. Art Space, Koutsoyannopoulos Kamaritis, Venetsanos) on kuitenkin turha odottaa löytävämsä mistään viinimyymälöistä.
    Ainoa poikkeus viinimyymälöihin on Oiasta n. 15 minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva viinimyymälä Iama, jonne kannattaa tehdä ekskursio jo myymälän valikoiman vuoksi. Myymälän omistaja Ursula Deneke keräilee sekä Santorinin että muun Kreikan parhaita viinejä (valikoimista löytyy lukuisia vanhempiakin vuosikertoja) ja valmistelee omia, ainutlaatuisia maustesekoituksiaan ja kastikkeitaan paikallisista, vastapoimituista mausteista, yrteistä ja muista raaka-aineista. Myymälän viinit kustantavat keskimäärin 25–35€ pullo ja valtaosa tarjonnasta on sellaista, jota muualta saarelta ei yksinkertaisesti saa. Reissu Iamaan kannattaa yhdistää vierailuun n. 20 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle Sigalasin viinitalolle.

    Syö hyvin! Normaalisti Firassa ja Oiassa kahden hengen illallinen alku- ja pääruoalla, viinipullolla ja tipeillä on n. 65–75€, kun taas Kamarissa pärjää hyvin jo viidellä kympillä. Vielä halvemmalla toki pääsee, jos ravintolassa ottaa "talon viiniä", joka kustantaa normaalisti n. 10€ per litran karahvi. Talon viinit ovat usein keskimäärin hyvin kovalaatuista tavaraa ottaen huomioon viinien edullisen hinnan, mutta eivät ne koskaan tunnu pärjäävän pullotavaralle. Viinipullollinen kustantaa ravintolassa tasosta riippuen Kamarissa n. 18–35€, kun taas Firassa ja Oiassa keskimääräinen pullon hinta (usein ihan samoille tuotteille) oli selkeästi korkeampi, n. 25–45€). Alueesta riippuen alkupalat maksavat yleensä 3–10€, pääruoat 8–20€; arvostetuissa huippuravintoloissa toki vielä enemmän.
    Paikallisista ruokalajeista tarkastamisen arvoisia ovat monet merenelävät, mm. miekkakala ja mustekalat, jotka ovat meren läheisyyden vuoksi aina tuoreita ja laadukkaita; erilaiset juustoruokalajit, kuten mm. syntisen herkullinen friteerattu juusto saganaki tai filotaikinaan kääritty ja hunajalla maustettu feta; erilaiset liharuoat Vinsanto-kastikkeessa; kreikkalaiset luottoherkut, kuten munakoisopata moussaka, souvlaki-lihavartaat sekä paikallinen näkemys döner-kebabista, eli gyros. Lähes kaikissa saaren ravintoloissa oli tarjolla yksi tai useampikin erilainen kasvisruokavaihtoehto ja löytyipä myös muutama vegaaniystävälliseksi itseään mainostava ravintola. Ravintoloissa tulin itse noudattaneeksi totuttua kaavaa, eli mitä innokkaampi sisäänheittäjä, sitä todennäköisemmin kyseisessä paikassa emme vieraile, ja ruokalistalta kannattaa valita yleensä jotain sen nimistä syötävää, josta ei ole mitään hajua – pettymyksiä ei tällä toimintaperiaatteella päässyt syntymään. Parhaat ravintolat kun pärjäävät yleensä myös ilman sisäänheittäjiä ja ulkomailla ainakin itse haluan syödä mieluummin mahdollisimman paikallista ja autenttista ruokaa kuin turisteille suunnattua tusinahuttua.

    Lämmin mutta ruskeavetinen poukama Palea Kamenilla.
    Käy purjehtimassa Santorinin laguunissa! Kaldera on upea myös mereltä päin nähtynä, eikä auringonlaskussakaan ole valittamista. Jotkut purjehdusreissut vievät Nea Kameni -saarelle tutustumaan tulivuoren kraateriin, kun taas toisilla voi päästä uimaan Palea Kameni -saaren matalaan poukamaan, jonka tulivuoren vedenalainen toiminta on lämmittänyt ihastuttavan lämpimäksi. Varoituksen sana: poukamasta on ikävä uida pois, sillä poukaman lämpimän veden jälkeen uimamatka avoimella merellä takaisin laivalle tuntuu hyytävän kylmältä. Lisäksi vesi on hyvin rautapitoista ja sameaa, mikä voi värjätä vaaleat uima-asut oransseiksi ja tummentaa koruja!

    Auringonlasku Firassa. Joidenkin mukaan melkein yhtä hieno kuin Oiassa.
    Näe auringonnousu ja -lasku! Et ole käynyt Santorinilla, jos et ole nähnyt saaren kuuluisaa auringonlaskua – joka näkyy käytännössä takuuvarmasti joka siunaaman ikinen ilta, kiitos pilvettömän taivaan. Heinä-elokuun taitteessa auringonlasku on hienoimmillaan n. 20:20 ja puoleen yhdeksään mennessä aurinko on laskenut mailleen. Parhaimmat paikat seurata auringonlaskua ovat kalderan reunalla Firassa, Imegrovilissa sekä tottakai auringonlaskuistaan kuuluisassa Oiassa.

    Auringonnousu Kamarissa. Myös ihan ok.
    Aurinko nousee taas n. klo 6:20 ja vaikkei se olekaan aivan yhtä vaikuttava kuin saaren auringonlasku, kannattaa sen vuoksi edes kerran pistää herätys aikaisemmaksi ja raahautua sopivalle paikalle. Parhaat paikat seurata auringonnousua ovat saaren itäpuolen rannat sekä ne riittävän korkealla sijaitsevat kaupungit, joista näkee hyvin saaren itäpuoliselle merelle.

    Mitä muuta?

    Tämä oli reissumme pilvisimpiä päiviä.
    Muista pakata mukaan aurinkorasvaa! Aurinkoa saa saarella tuutin täydeltä joka siunaaman päivä, sillä pilviä ei Santorinilla juuri koskaan näy. Rasvan hankkimista ei kannata lykätä saaren myymälöihin, sillä tuubi suojavoidetta saattaa helposti keventää kukkaroa 25–30€.



    Edes puista ei ole vastusta saaren ikuiselle tuulelle.
    Oletimme, että heinä-elokuulle ajoitetulla reissulla paahtuisimme saarella hengiltä, mutta loppujen lopuksi lämpötilat olivat päivittäin varsin siedettävästi 30 asteen molemmin puolin, minkä lisäksi saarella ikuisesti puhaltava pohjoistuuli oli lähinnä miellyttävällä tavalla viilentävä elementti. Saarelle voi siis lähteä jopa vuoden kuumimpaan aikaan ilman suurta pelkoa lähestyvästä lämpöhalvauksesta!

    Toivon, että tästä postauksesta oli jonkinlaista apua Santorinille matkaa suunnitteleville ja toivottavasti se myös samalla sai herätettyä myös muille lukijoille kiinnostusta niin itse saarta kuin sen viinejä kohtaan!

    Nää elää näin joka päivä.