Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

27.11.2016 mennessä blogissa on arvosteltu 1384 viiniä, 261 olutta, 11 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.11.16

Puoli vuosikymmentä Viinihullun päiväkirjaa!

No niin, Viinihullun päiväkirja on saavuttanut jälleen kerran jonkinlaisen etapin taipaleellaan nyt kun viides vuosi meikäläisen nettiin viini- ja olutarvioiden rustailua on tullut täyteen.

Tehdäänpä nopea vilkaisu siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu. Blogissani on nyt arvioita:
  • 1384 viinistä
  • 261 oluesta
  • 11 siideristä
  • 4 marjaviinistä
  • 2 meadista
  • 2 sakesta ja
  • 3 kirjasta
eli yhteensä n. 1650 arviota.

Lisäksi arkistossani makoilee tällä hetkellä julkaisua odottaen yli 3500 arviota viineistä, oluista, siidereistä ja muista juomista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka lopettaisinkin nyt arvostelujen kirjoittamisen (kaikki te, jotka minut tuntevat, varmasti tietävät, että tämä on täysin mahdoton ajatus!), voisin helposti kirjoittaa blogia vielä seuraavat 10 vuotta yhden arvion päivätahtia. Tämän valossa näyttää pahasti siis siltä, etten tule koskaan saamaan julkaistua arviota kaikista maistamistani juomista. Harmi sinänsä – vielä joskus tämä tuntui täysin mahdolliselta tavoitteelta!

Julkaisutahtini on myös harmillisesti rauhoittunut huippuvuosistani. Tämä ei niinkään johdu allekirjoittaneesta – jos itse saisin päättää, en tekisi muuta kuin kirjoittaisin viineistä ja oluista – vaan siitä, että aikaa kirjoittamiselle ei tahdo yrittämälläkään löytyä. Noh, kenties vielä joskus koittaa se kaunis päivä, jolloin voin työskennellä oman itseni herrana vain tekstiä leiväkseni luoden.

Miltä sitten blogin tulevaisuus näyttää? Kuten joka kerta tulevaisuutta ennustaessa: sitä on niin pirun vaikea sanoa. Kuitenkin toivoisin, että aikaa voisi tulevaisuudessa löytyä taas vähän enemmän blogin kirjoitteluun. Tahdin hidastumisesta huolimatta en missään nimessä ole suunnitellut pyyhkeen heittämistä kehään, vaan jatkaa edelleen totutulla, hyväksi havaitulla linjalla, eli kirjoittaa arvioita, jossa kerron rehellisesti juuri sen, mitä ajattelen, iskuja säästelemättä. Vaihtelun vuoksi silloin tällöin sekaan saattaa ilmestyä myös satunnainen juttu jostain tuottajasta tai panimosta, jolla on tultu käytyä. Toivottavasti tämä tuttu kaava jaksaa kiinnostaa edelleen lukijoita samaan malliin – on tässä kuitenkin puolessa vuosikymmenessä tullut sivulatauksia jo reilusti yli 800,000. Se on yli 450 sivulatausta päivässä se, tasaisesti jokaiselle päivälle jaettuna. Eihän se varmasti paljon ole niihin kaikista suurimpiin, kauneimpiin ja suosituimpiin blogeihin verrattuna, mutta kuitenkin sen verran, että meikäläisestä edelleen tuntuu, että ainakin joitakin viinin- ja oluenystäviä nämä meikäläisen arviot ja tarinat kiinnostavat. Aina silloin tällöin joku lähettää (tai hyvin epäsuomalaiseen tapaan jopa antaa ihan henkilökohtaisesti kasvotusten) positiivista palautetta, mikä toki aina jaksaa lämmittää sydäntä.

Lopuksi vielä pari juttua. Ensimmäiseksi: jos olet Facebookissa, kannattaa tykätä blogin FB-sivusta (ja vielä varmuuden vuoksi valita erikseen blogin sivulta ilmoitukset päälle) niin saat feediisi ilmoitukset uusimmista päivityksistä näppärästi. Toiseksi: jos kolmannen kotimaisen lukeminen taittuu, kannattaa vilkaista meikäläisen tuoretta, lontooksi kirjoittamaa kakkosblogia nimeltä Forceberry. Ajattelin rustailla sinne hieman eri viineistä kuin tänne ja piirun verran kansainvälisemmällä otteella pitääkseni yllä niin kirjoitus- kuin kielitaitoani. Tästä kyseisestä blogista on tuskin apua Alkosta luotettavia perusviinejä etsiville harrastelijoille, mutta jos kiinnostaa oppia viinimaailmaa hieman pintaa syvemmältä ja niiden turvallisten laatikoiden ulkopuolelta, tarjonnee tämä toinen blogini myös varmasti jotain uutta ja mielenkiintoista.

Maukasta ja ennen kaikkea mielenkiintoista viini- ja/tai olutvuotta 2016 kaikille lukijoilleni, vielä kun tätä vuotta on jäljellä! Ja olkoon blogini seuraava vuosikymmenen puolikas vielä edeltäjäänsä parempi!

Kippis, santé, cin cin, yamas, cheers, sláinte, kanpai, zum wohl, salud ja mitä näitä nyt onkaan.

27.11.16

Thörle Riesling Feinherb 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/939037/Th-rle-Riesling-Feinherb-2015
Thörle Riesling Feinherb 2015
  • Valmistaja: Weingut Thörle
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Rheinhessen
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheinhessen
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 15,90e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 15,90e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Viime keväänä tulin tosiaan pyörineeksi muutamalla Saksan viinialueella tutustumassa eri tuottajiin ja tällä reissulla yksi ehdottomasti vakuuttavimpia viinitaloja by far oli Rheinhessenissa sijaitseva Weingut Thörle. Tästä syystä sydäntäni lämmitti mukavasti parin Thörlen Rieslingin ilmestyminen Alkon tilausvalikoimaan. Vielä iloisemmaksi mielen toki veti se, kun tässä hiljattain tarjoutui maahantuojan puolelta tilaisuus myös päästä maistamaan toinen valikoimaansaapuneista viineistä, Riesling Feinherb!

Feinherb on termi, jolla saksalaiset hienovaraisesti kutsuvat viinejään, jotka eivät ole kuivia, muttei varsinaisesti makeitakaan – ja sellainenhan tämä viini on 17 g/l jäännössokerillaan. Sokeria ei kuitenkaan ole jätetty viinissä täysin sooloilemaan, sillä happoja löytyy viinistä varsin rouheat 8,3 g/l (vertailun vuoksi mainittakoon, että valkoviineissä on yleensä happoja n. 5–6 g/l ja hapokkaissa viineissä n. 7 g/l)! Ilahduttavasti alkoholikin on viinissä mukavan maltillisella tasolla, a-vitamiineja löytyy vain 11,5%.

Viinillä on vaaleankeltainen väri ujolla, hailakan neonvihertävällä sävyllä. Lisäksi viinin korkeaa hapokkuutta voi päätellä jo sen ulkonäöstä, sillä lasin sisäpintaan alkaa muodostua varsin nopeasti ujoja kuplia.

Viinillä on ihastuttavan raikas, aromaattinen ja hedelmäinen tuoksu, josta erottuu kypsänmakeaa omenaa, kuorittua päärynää, hillittyä makeaa kukkaisuutta ja aavistuksen verran vaaleita pöytärypäleitä.

Suussa viinillä on kepeä, eloisa ja tasapainoinen suutuntuma. Makumaailmassa tuntuu kypsänmakeaa omenaa, jopa hieman omenatuoremehua, kevyttä vastaleikattua päärynää, hillittyä teräksisyyttä ja ujoa limettistä kirpeyttä. Varsin korkea hapokkuus suitsii jäännössokeria mainiosti piiloon ja nopealla analyysillä viini voi vaikuttaa merkittävästi kuivemmalta mitä se todellisuudessa onkaan – makeus lähinnä korostaa viinin hedelmäisyyttä ja suutuntumaa, juurikaan tuomatta selvää makeutta tai raskauden tuntua.

Jälkimaku on puhdas, raikas ja miellyttävän pitkänpuoleinen, mutta aromeiltaan melko kevyt. Kielelle jää lähinnä kypsää omenaa, omenamehua, hillittyä kypsää sitruunaa, kepeää teräksistä mineraalia ja ujoa savua.

Kokonaisuutena Thörlen Riesling Feinherb ei petä, vaan jatkaa totutulla, korkeatasoisella talon linjalla – siitä huolimatta, että tämä viini edustaa viinitalon huokeinta peruslinjastoa. Tässä on oikein mainio, tasapainoinen ja maukas Riesling, jossa jäännössokeri näyttelee tärkeää roolia hedelmäisyyden korostajana ja hapokkuuden vastapainona.

Ihmisillä tuppaa olemaan turhan rajoittunut ja usein varsin negatiivinen kuva puolikuivista ja puolimakeista viineistä – joskin ihan hyvästä syystä, sillä liiankin merkittävä Alkon sellaisista valkoviineistä todella on lähes juotavaksikelpaamatonta tavaraa, jossa jäännössokerin tehtävä on lähinnä peittää viinin virhemakuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maailmassa olisi myös korkeatasoisia ja vakavastiotettavia makeampia viinejä. He, jotka näiden viinien päälle jo ymmärtävät, turvautuvat varsin usein fantastisiin Moselin Rieslingeihin, mutta hyviä vaihtoehtoja sellaisille tarjoavat mm. tasokkaat Loiren laakson Chenin Blancit tai tällaiset tasokkaat Rieslingit Moselin ulkopuolisesta Saksasta. Koska makeat mutta hapokkaat viinit ovat tunnetusti mitä mainioin pari aasialaiselle ruoalle, piti tämän viinin käytettävyys niissä hommissa testata. Viini pistettiin siis tulikokeeseen kumppaniksi öljyiselle ja sopivasti tuliselle nyhtökaura-nuudeliwokille varsin mainioin lopputuloksin: ruoan ja viinin pelkistetyt, harmoniset maut vetelivät keskenään sen verran vahvoja ylävitosia, että voidaan puhua varsin onnistuneesta parituksesta.

Lyhyesti: Varsin korkealaatuinen, harmoninen ja kaikin puolin tyylipuhdas Riesling kohtalaisella jäännössokerilla ja yleisilmettä raikastavalla, varsin napakalla hapokkuudella.

Arvio: Tyylikäs – mallikas esitys siitä, miksi Riesling on mitä paras rypälelajike myös muihin kuin kuiviin viineihin; viinissä on kohtalaisesti jäännössokeria, mutta kokonaisuus silti maistuu hämmentävän kuivalta ja ennen kaikkea valloittavan tasapainoiselta.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

8.11.16

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose
  • Valmistaja: Omnipollo
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose / Erikoisuus, maustettu olut
  • Maa: Ruotsi
  • Alue: Tukholma
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,90e (Helmikuu 2016, Saveur-Bière)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tukholmalaispanimo Omnipollo on kyllä käsittämätön outolintu. He nimittäin tekevät täysin käsittämättömiä oluita, jotka usein täysin älyttömistä lähtökohdistaan huolimatta toimivat hämmentävän hyvin! Toki poikkeuksiakin löytyy seasta, mutta näppituntumalta voisin melkein veikata Omnipollon onnistuneen jopa useammin kuin Mikkellerin – tuon toisen velhopanimon, joka myöskin jaksaa rohkeasti pelleillä oluiden kanssa.

Yksi hauskimpia olutlinjastoja Omnipollolla on ollut Bianca – yhdistelmä gosea ja lassia. Veikkaan, että lukijoissa voi löyty jokunen, joille jompi kumpi tai molemmat sanat eivät kerro mitään, joten selvennys lienee paikallaan. Lassi on siis raikas, kylmä juoma Intiasta, jonka pohjana toimii veden ja jugurtin sekoitus. Lassi voidaan maustaa joko suolalla ja mausteilla, tai tehdä makeaksi muussaamalla sekaan hedelmiä. Gose on taas perinteinen vehnäolut Goslarista, Saksasta, joka maustetaan suolalla – usein myös korianterinsiemenillä – ja joka käytetään maitohapolla tavallista vehnäolutta happamammaksi. Omnipollo yhdistelee Bianca Mango Lassi Gosessaan maailman kenties suosituinta lassia, mangolassia, goseen valmistamalla vehnäoluen, joka on maustettu suolalla ja mangopyreellä. En ole varma, onko olut hapatettu käyttämällä jugurttia (mikä on toki mahdollista) mutta jugurttipuolta on vähintään emuloitu sillä, että olut on hapan (sillä jugurttikin on hapanta) ja sen sekaan on lisätty hieman laktoosia eli maitosokeria tuomaan jugurttimaista täyteläisyyttä. Voltteja tässä brittiläisellä Buxton Breweryllä teetetyssä oluessa on goseksi reilunlaisesti, eli 6%. Meikäläisen pullo tuli testattua viime helmikuussa ja sen parasta ennen -päiväys oli 6.6.2016, joten hyvin oli vielä oluessa varoaikaa jäljellä.

Lasissa oluella on utuinen, kellervä ja ujosti hailakanvihertävään taittuva väri sekä melko runsas, pienikuplainen, suht tiivis, keskikestävä valkoinen vaahto.

Makean hedelmäinen mutta myös hennon hapahko on varsin aromikas ja runsas. Aromimaailmaa hallitsevat mehukkaan mangoiset piirteet, joita kevyemmän trooppiset hedelmäiset sekä makean sitrusmarmeladiset piirteet komppaavat.

Suussa olut on kunnon goselle tyypillisesti kirpeän hapan, eloisa ja ennen kaikkea jännittävä. Persoonallinen makumaailma on selkeän suolainen, melko voimakkaasti makean mangoinen, kevyen greippinen ja hillityn ruohoinen. Katkeruutta ei tunnu juuri ollenkaan, mutta runsaan hedelmäistä yleisilmettä keventää tasapainoinen, keskirunsas hiilihappo.

Jälkimaku kirpeän hapan, muhevan mangoinen, hennosti passiohedelmäisen kirpeä ja ujosti ruohoisen katkera.

Kokonaisuutena Bianca Mango Lassi Gose on kaiken kaikkiaan niin hullunhauska esitys kuin sen nimestä voi jo päätellä, mutta ilahduttavinta oluessa on se, ettei se ole pelkästään käsittämätön höpökötöstys, vaan yllättävän tasapainoinen ja maukas tapaus! Mangoisuus melko voimakkaana hedelmänä tottakai hallitsee oluen tuoksu- ja aromimaailmaa, mutta tämä ei silti tee oluesta vain yhden tempun koiraa, vaan olut on myös selvästi gose – suolainen ja hapan. Tämä olut lienee jopa tyypillistä gosea hieman suolaisempi ja happamampi, mutta tämä on suorastaan edellytys siihen, että olut toimii kunnolla, sillä kevyemmällä otteella valmistetun gosen ominaispiirteet olisivat varmasti hukkuneet mangoisuuden alle!

Useimmat Omnipollon Biancat ovat olleet varsin hauskoja, persoonallisia ja testaamisen arvoisia oluita, mutta mielestäni edelleen hauskimman ja mielenkiintoisimman paikkaa näistä pitää edelleen tämä mangolassi-versio. Varmasti joillekin tämä olut ei ole olut lainkaan, mutta kokeilunhaluisille tämä on kyllä tapaus, jonka ei kannata antaa mennä ohi suun!

Lyhyesti: Runsaan mangoisuuden hallitsema, mutta mukavasti myös happamuutta ja suolaisuutta tarjoileva olut, joka haluaisi olla sekä mangolassi että gose.

Arvio: Erittäin hyvä – höpöolutasteikolla tämmöinen setti edustaa sitä äärimmäistä päätä. Ei tämä nyt mitenkään haastava tapaus ole, mutta hauska, hullutteleva ja ehdottomasti mieleenpainuva. Muikea pikku herkku!

Hinnan (4,90e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

6.11.16

Churchill's Estate Reserva 2009

Churchill's Estate Reserva 2009
  • Valmistaja: Churchill's Port
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Tempranillo (20%), Tinta Francisca (20%), Tinto Cao (20%), Touriga Franca (20%), Touriga Nacional (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,99e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Douro on ehdottomasti Portugalin kuuluisin viinialue, mutta ei varsinaisesti puna- ja valkoviiniensä ansiosta. Douro on ollut jo vähintään 1700-luvulta asti maailmankuulu intensiivisistä ja kellarointia kestävistä Portviineistä, joihin Douro-joen kuuma laakso mainiosti soveltuu. Alueella on pitkään valmistettu myös tavallisia, kuivia punaviinejä, mutta ne ovat harvemmin tarjonneet mitään mielenkiintoista. Edes nykyaikana Douron punaviinit ovat harvoin kovinkaan mielenkiintoisia, vaikka viininvalmistustekniikat ja -laitteistot ovat edistyneet merkittävästi ja viinien yleinen laatu on kohonnut kohisten.

Douron punaviinien suurimpia ongelmia ovat liian korkea alkoholipitoisuus ja turhan tuntuva tammisuus – molemmat jollain lailla seurausta Portviineistä. Kuuma alue tuottaa hyvin sokeripitoisia ja tuhteja rypäleitä, mikä voi olla hyvin tavoiteltavaa muhkeita Portviinejä valmistettaessa, mutta kepeämmissä punaviineissä liika kypsyys voi olla lähinnä haittaava tekijä. Lisäksi Portviinejä historiallisesti kypsytetään pari vuotta tammitynnyreissä, mutta koska tammen aromit eivät laadukkaaseen Vintage Portiin kuulu, pitää uusista tammitynnyreistä "kuluttaa" liialliset uuden tammen aromit pois ennen kuin niihin voi laittaa Portviiniä kypsymään. Tästä syystä monet Douron punaviinit ovat usein kypsytettyjä lähinnä uusissa tammitynnyreissä – 100% uusissa tammitynnyreissä kypsytetyt Douron punaviinit ovat useammin sääntö kuin poikkeus. Freesejä, lähinnä terästankkeja ja vanhoja tynnyreitä nähneitä Douron punaviinejä kyllä voi myös löytää markkinoilta, mutta niiden osuus on harmillisen pieni kokonaiskuvassa.

Sekä nimellä Churchill's Port että Churchill / Graham tunnettu viinitalo kuulostaa melko vanhalta tekijältä Portviinien markkinoilla, mutta todellisuudessa se on varsin tuore tulokas. Talon on perustanut Johnny Graham – kuuluisasta Grahamsien portviinisuvusta – vuonna 1981. Alun perin Johnny Graham saapui Portoon vuonna 1973 ja työskenteli 8 vuotta portviinitalo Cockburn'silla. Lopulta hän päätti perustaa viinitalon vaimonsa kanssa, mutta taloa ei voinut nimetä suvun puolesta Graham'siksi, koska alkuperäinen Graham'sin viinitalo oli myyty portviiniyhtymä Symingtonille, joka omisti oikeudet nimeen. Tämän vuoksi talo nimettiin Johnnyn vaimon, Caroline Churchillin, mukaan. Lähes 20 vuoden ajan Graham osti rypäleitä arvostetulta de Sousan tuottajaperheelta, mutta kun vuonna 1999 Borges de Sousa kuoli ja Grahamin laaturypäleiden lähde tyrehtyi, oli hänen hankittava omia tarhoja. Tämän vuoksi vuonna 1999 Graham osti arvostetun, 100-hehtaarisen Gricha-tarhan, joka edelleen muodostaa hänen Portviiniensä selkärangan, ja samalla ryhtyi laajentamaan omistuksiaan Douron alueella. Yleisesti Churchill'siin tyyliä on kuvailtu perinteistä Portviinityyliä kuivakammaksi, hieman kepeämmäksi ja napakammaksi.

En ole varma, kuuluuko Estate Reserva enää talon kuivien punaviinien valikoimaan – ainakaan talon kotisivuilta ei viinistä löydy minkäänlaista mainintaa. Tämän vuoksi kovinkaan tarkkoja speksejä viininvalmistuksesta ei löydy – jonkun lähteen mukaan viini on tasapäinen sekoitus viittä erilaista, perinteistä portviinialueen rypälelajiketta, kun taas Alkon speksien mukaan vain kolmea. Alkon tiedot osasivat myös kertoa, että viiniä on kypsytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä joista vain 20% on ollut uusia ja alkoholia siinä on 13,5%.

Väriltään viini on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän luumunpunainen.

Tuoksu on varsin muheva, kypsän tumman hedelmäinen, kevyesti makean luumuinen, hillityn suklainen ja hennon kukkea. Joko ikä tai lämmin vuosikerta on tuonut aromimaailmaan myös makean aavistuksen rusinaisuutta.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta ilahduttavasti yllättävän ryhdikäs ja selkeästi enemmän hedelmä- kuin tammivetoinen. Makumaailma on sopivasti, muttei liioittelevasti pippurisen mausteinen, makean tumman marjainen, kypsän luumuinen, freesin karhunvatukkainen ja maltillisesti mausteisen puiseva. Kohtalaisen tanniininen ja melko hapokas rakenne on mainiosti tasapainossa melko runsaan hedelmäpuolen kanssa – viini on sopivan tiivis ja puruvoimainen, mutta se ei tunnu liian tiukalta, eikä toisaalta turhan pehmoiselta ja raskassoutuiseltakaan.

Jälkimaku on mehukkaan kriikunainen, kypsän tumman marjainen ja kevyesti pippurisen mausteinen, minkä lisäksi hillitty makean tammisuus erottuu ujosti. Suuhun jäävä, melko mehukkaan hedelmäinen jälkivaikutelma on myös kevyen lämmin, minkä lisäksi kohtalaisen tuntuvat tanniinit nousevat ilman ruokaa melko selvästi esille.

Vaikka yleensä suhtaudun tietyllä (usein myös ihan järkevällä) varauksella Douron kuiviin punaviineihin, oli tällä kertaa ennakkoasenteet aivan turhia – tätä Dourolaista ei oltu pilattu liialla tammella tai ylikypsällä hedelmällä, vaan pääosassa oli freesi, ryhdikäs ja mukavan pihdaspiirteinen Douron tummanpuhuva hedelmäisyys varsin mukavalla rakenteella. Kokonaisuutena viini oli erittäin positiivinen, yllättävän hapokas ja maltillisen tamminen esitys.

Alun perin olin hommannut oman pulloni Alkosta silloin, kun viini oli poistumassa Alkon valikoimista, joten viinin saatavuus on tällä hetkellä melko kehnonpuoleinen täällä peräpohjolassa – mitä se kyllä on lähes kaikille Portugalin viineille, harmillisesti. Noh, jos joku muukin oli sattunut nappaamaan tämän viinin Alkon poistomyynneistä ja pullo makoilee vielä jossain avaamattomana, voin kyllä vakuuttaa, ettei sen kanssa ole kiirettä – tämä kaikin puolin miellyttävä ja tasapainoinen portugalilainen on vielä hyvin matkalla ylöspäin, eli kellarointipotentiaalia on vielä hyvin jäljellä!

Lyhyesti: Runsas, mutta varsin tasapainoinen Douron punaviini, joka ei kärsi alueelle tyypillisestä ylitammituksesta tai liiallisesta alkoholista.

Arvio: Erittäin hyvä – klassinen esimerkki hyvästä Douron punaviinistä, jossa ollaan menty selkeästi tasapainoinen lopputulos tähtäimessä. Pitääpä koettaa tutustua muihinkin Churchill'sin kuiviin viineihin, jos talon yleinen tyyli on näin näpsäkkä – ainakin talon Touriga Nacional vaikuttaa varsin lupaavalta!

Hinnan (16,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

5.11.16

Tuottajaesittely: Gaia


Muutamia vuosia sitten takaperin maistamani Gaian Thalassitis oli ensimmäinen maistamani Santorinin viinini ja se oli samalla itselleni pieni valaistumisen hetki: vaikka Kreikan viinit olivat yleisesti luoneet meikäläiseen tasaisen positiivisen yleisvaikutelman, oli Thalassitis jotain aivan muuta kuin mitä olin tottunut Välimeren valkoviineiltä saamaan – runsaudestaan huolimatta äärimmäisen tiukkarakenteinen, suorastaan väkivaltaisen hapokas, hämmentävän intensiivinen ja täynnä vulkaanisen maaperän tuottamia savuisia aromeja ja suolaisen mineraalisia vivahteita. Tämä viini sai kertaheitolla minut innostumaan Santorinin viineistä sekä perehtymään tarkemmin tuohon Kreikan meren ainutlaatuiseen saareen. Ei liene siis ihme, että viimekesäisellä Santorinin-vierailullani minun oli yksinkertaisesti pakko päästä tutustumaan tähän tuottajaan tarkemmin.

Matka Kamarista Gaialle tapahtuu pääosin tällaisissa maisemissa.
Homma meni siinä mielessä onnekkaasti, että Gaian viinitaloa lähin kaupunki (kylä, oikeastaan) on Kamari – juuri sama paikka, jossa majapaikkamme sijaitsi. Olimme sopineet vierailustamme Gaialle jo ennakkoon, joten sovitun päivän sattuessa kohdalle meidän ei tarvinnut tehdä mitään sen kummempaa kuin lähteä tallustamaan Kamarista saaren rantaa pitkin pohjoiseen. Matkaa viinitalolle kertyi reilu pari kilometriä, joten rauhallisesti aurinkoisessa säässä lompsiessakaan ei reissuun päässyt tulemaan edes puoli tuntia täyteen.

  • Gaian (Gaia lausutaan kreikkalaisittain suurin piirtein "jeea") viinitalon perustivat vuonna 1994 Thessalonikin yliopistosta valmistunut agronomi Leon Karatsalos ja Bordeaux'n yliopistosta valmistunut viinitieteen professori Yiannis Paraskevopoulos. Heidän ensisijainen päämäränsä oli – ja on edelleen – luoda perinteisistä kreikkalaisista rypälelajikkeista modernein viininvalmistusmenetelmin jotain uutta ja tasoltaan sellaista, johon ei perinteisin menetelmin olisi päästy.
  • Gaian ensimmäinen viini oli Santorinilla vuonna 1994 tuotettu Thalassitis – täysin paikallisesta Assyrtiko-lajikkeesta valmistettu valkoviini. Tästä viinistä tuli lyhyessä ajassa yksi Santorinin kaupallisesti merkittävimmistä viineistä ja se on edelleen Gaian tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinejä.
  • Vuonna 1995 Gaia laajensi valikoimaansa Manner-Kreikan puolella tuotetulla Notios-valkoviinillä.
  • Gaian ensimmäinen viinitalo valmistui Nemean viinialueelle vuonna 1996. Tämä kapasiteetilaan 300,000 litran viinitalo tuottaa valtaosan Gaian kehutuista punaviineistä sekä muutamia tyyliltään mannerkreikkalaisia valkoviinejä, mm. edellämainittua Notios-viiniä ja varsin laadukkaanakin pidettyä Ritinitis Nobilis -Retsinaa.
  • Vuonna 1999 Gaia osti Santorinilta, aivan saaren lentokentän naapurista, vanhan, hylätyn tomaatinkäsittelytehtaan, joka oli jonkin aikaa toiminut yökerhona. Tämä tehdas remontoitiin uudelleen viinitaloksi ja yökerhon pihalla sijainnut tanssilattia muutettiin pittoreskiksi maistelutilaksi.
  • Koska sadonkorjuu tapahtuu Santorinilla merkittävästi aikaisemmin kuin Manner-Kreikassa, oli Gaian mahdollista ylläpitää kahta viinitaloa yhtä aikaa vain yksillä laitteilla: viininvalmistusvälineet laivattiin Nemeasta Santorinille valmiiksi heinä-elokuun taitteessa tapahtuvaa sadonkorjuuta varten, ja kun sadonkorjuu oli saatettu loppuun, laivattiin laitteisto takaisin Nemeaan valmiiksi syyskuussa alkavaa sadonkorjuuta varten.
  • Gaia ei omista Santorinilla lainkaan köynnöstarhoja, sillä maan hinta on tällä pienellä, turismiin vahvasti painottuneella saarella erittäin korkea. Sen sijaan Gaia tuottaa kaikki viininsä ostorypäleistä. Voimakkaasti laatuun panostavana tuottajana Gaia tekee yhteistyötä erityisestikorkealaatuisia rypäleitä tuottavien pienviljelijöiden kanssa; tämän vuoksi Gaian rypäleistä maksama kilohinta on merkittävästi korkeampi mitä monet muut saaren tuottajat voivat – tai edes pystyvät – maksamaan. Heikkoina vuosikertoina Assyrtiko-rypäleiden kilohinta saattaa nousta jopa n. 4€ tuntumaan, kun taas normaalisti Assyrtikokilo maksaa 1,5–2,0€/kg ja vaikeina vuosina n. 3€/kg. Vertailun vuoksi yksi maailman parhaista osuuskunnista, Produttori del Barbaresco, maksaa tuottajilleen rypäleistä laadun mukaan 2–5€, kun taas normaalisti muualla maailmassa tuottaja voi olla onnellinen saadessaan edes yhden euron rypälekilosta. Gaian maksama hinta rypäleistä on siis varsin korkea jopa suuren maailman mittakaavassa.
  • Santorinilla Gaia keskittyi tuottamaan suurmenestykseksi noussutta Thalassitis-Assyrtikoa (viinin ensimmäinen vuosikerta oli alle 10,000 pulloa, kun tällä hetkellä tuotannossa on samaa viiniä yli kymmenkertainen määrä), mutta vuosien myötä Thalassitisin rinnalle on noussut myös muita viinejä. Kuitenkin kaikkien viinien pohjana on Santorinin jalo valkoinen lajike, Assyrtiko.
  • Ensimmäiseksi Thalassitisin seuraksi ilmestyi tammitynnyrikypsytetty Thalassitis Oak Fermented. Myöhemmin tuotantoon ovat ilmestyneet mm. villihiivoilla käytetty ja terästankeissa ja tammitynnyreissä kypsytetty Assyrtiko Wild Ferment ja makea Vinsanto – ainoa Gaian Santorinin viineistä, jossa Assyrtikon rinnalta löytyy muitakin rypälelajikkeita.
  • Uusin lisäys talon linjastoon on Thalassitis Submerged – kyseessä on aivan tavallinen Thalassitis, mutta sen annetaan kypsyä 4–5 vuotta täysin hapettomissa olosuhteissa merenpinnan alla (Kamarin kylän edustalla) ennen markkinoillelaskua. Thalassitis Submerged on Gaian harvinaisin Santorinin viini, sillä sitä tuotetaan vain n. 400–500 pulloa vuodessa. Tämä viini on muutenkin hauska tapaus, sillä Thalassitis nimenä viittaa siihen, kuinka antiikin kreikkalaiset lisäsivät merivettä – "thalassa" – viiniin sen parantavien vaikutusten vuoksi, tehden "merellistä viiniä", thalassitis oenos. Gaian Assyrtikon nimi viittaa siis siihen, että sen suolaisen mineraalinen luonne on kuin viiniin olisi lisätty merivettä. Nyt kun Thalassitis vielä toden totta viettää vuosia meren pohjassa, on kyseessä kyllä todellinen merellinen viini!
  • Viinien lisäksi Gaia tuottaa myös viinietikkaa: 5 Years Aged Vinegar of Santorini valmistetaan siitä osuudesta Assyrtiko-mehua, joka ei täytä Gaian standardeja Thalassitis-viiniin. Tämä syrjään jäävä osuus aluksi jaetaan kahteen osaan: toinen osio käytetään oksidatiivisesti kuivaksi valkoviiniksi 500 litran tammitynnyreissä, minkä jälkeen tuo viini siirretään kypsymään 225 litran barrique-tynnyreihin neljäksi vuodeksi. Toinen osio mehusta taas siirretään kuparipannuihin, joissa keittämällä mehusta tehdään reduktioliemi, jonka tilavuus on vain 25% alkuperäisestä mehusta. Tämä makea, tiivis siirappinen liemi siirretään niin ikään kypsymään barrique-tynnyreihin. Neljän vuoden kypsytyksen jälkeen oksidatiivisesti kypsynyt, etikoitunut valkoviini ja makea mehureduktio sekoitetaan yhteen ja jätetään kypsymään vielä vuodeksi 500 litran tammitynnyreihin ennen pullotusta.

Ei valittamista maisteluolosuhteista.
Kun saavuimme paikalle Gaian viinitalolle, meidät otettiin varsin lämpimästi vastaan ja istutettiin melkeinpä samoin tein talon sisäpihalle maistelua varten. Maistelupaikan näkymistä ei voi valittaa – vaikka saaren "väärällä" reunalla sijaitseva Gaia ei pysty tarjoamaan samanlaisia henkeäsalpaavia maisemia yli Santorinin kalderan reunan kuin Santo Wines tai Venetsanos, sopii vain muutaman metrin päässä loiskivan hiekkarannan aallot kuin nakutettuna Thalassitisin siemailuun! Tosin emme päässeet aloittamaan viineihin tutustumista Thalassitisilla, sillä ensimmäiseksi meille esiteltiin Kreikan kenties suosituin Gaian valkoviini, Nemean viinitalolla valmistettu Notios.
  • Gaia Nótios 2015: Moschofilero, Roditis. Käytetty ja kypsytetty terästankeissa. Kreikankielinen nimi tarkoittaa "eteläistä"; viini valmistetaan eteläisessä Manner-Kreikassa sijaitsevan Peloponnesoksen niemimaalla. Arkadian vuoristoisilta tarhoilta kerätty, pinkkikuorinen Moschofilero tuo viiniin aromaattisuutta ja runsasta hedelmäisyyttä, kun taas Korintin ylängöiltä kerätty, yhtä lailla pinkkikuorinen Roditis tuo viiniin kepeyttä ja hapokkuutta.
    Hailakka vaaleanvihreä väri. Erittäin kukkea tuoksu muistuttaa paljon Muscat-valkoviinejä: omenankukkaista parfyymisyyttä, jasmiinia, hillittyä ruusuvettä. Kuiva, kepeä ja kohtalaisen hapokas, mutta tasapainoisen lempeä suutuntuma. Kukkean muskattisessa makumaailmassa jasmiinia, kypsää omenaa, kevyttä sitruksisuutta, hillittyä ruusuvettä ja aavistus raikasta karambolaa. Melko pitkässä ja raikkaassa jälkimaussa hapokkuus korostuu sopivasti ja kielelle jää aromaattista kukkaisuutta, kevyttä sitruksisuutta ja ujoa karambolaa.
    Kiva, raikas ja miellyttävästi kukkean aromaattinen valkoviini. Sokkona menisi helposti Muscat-valkoviinistä, joskin viinissä ei ollut monille Muscateille tyypillistä rypäleisyyttä merkittävästi. Peruskiva valkkari sellaisenaan nautittavaksi tai kepeille ruoille. Ihan OK hinta-laatusuhde 8,50€ hintaan.
  • Gaia Thalassitis 2015: Assyrtiko (100%) sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Käytetään kaupallisilla hiivakannoilla. Käy ja kypsyy terästankeissa. Gaian kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin valkoviini, joka muodostaa Gaia Santorinin tuotannon selkärangan.
    Hailakka vaaleanvihreä väri. Hieman pidättelevän hillityssä tuoksussa vulkaanisen maaperän tuomaa savuisuutta, hillittyä makeahkoa kukkaisuutta, ujoa ruutia ja aavistus cantaloupea. Yllättävänkin täyteläinen ja konsentroitunut suutuntuma kepeään tuoksuun nähden, mutta silti varsin tiukan hapokas, todella ryhdikäs ja napakka yleisolemus. Hyvin intensiivisessä makumaailmassa suolaista mineraalisuutta, kypsää, sitruunavetoista sitrushedelmää, märkää kiveä, hillittyä omenankuorista bitterisyyttä ja hentoa ruutisavuisuutta. Tiukahkossa, mineraalisessa ja happovetoisessa jälkimaussa jää kielelle kivisiä, sitruunamehuisia ja melko suolaisia sävyjä sekä ujoa savuisuutta ja häivähdys makeampaa cantaloupea.
    Kyllä Thalassitis on ihan perusteella Santorinin maineikkaimpia ja arvostetuimpia valkoviinejä – yli puolet Santorinin Assyrtikoista testanneena Thalassitis kyllä sijoittuu helposti kärkikahinoihin. Viini on yllättävän runsas, täyteläinen ja konsentroitunut Assyrtikoksi, mutta kokonaisuus on silti lajiketyypillisesti hyvin tiukka, kirpeä, rakenteikas ja sitruunaisuutta alleviivaava. Viini on nyt vielä varsin kireähkö, mutta se huokuu lupaavaa kypsyttelypotentiaalia seuraavaksi vuosikymmeneksi. Viiniä saa 17€ hintaan viinitalolta, mikä on varsin sopusuhtainen hinta näin laadukkaasta tapauksesta, mutta oikeista myymälöistä viinin voi löytää vielä pari euroa edullisempaan hintaan.
  • Gaia Thalassitis Oak Fermented 2015: Assyrtiko (100%) sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Käytetään kaupallisilla hiivakannoilla. Käy ja kypsyy uusissa, Neversin tammesta valmistetuissa 225 litran barrique-tynnyreissä 5–6 kk ajan.
    Väriltään viini on intensiivisen vaaleanvihreä – hieman perus-Thalassitista syvempi. Vivahteikas ja aromaattinen tuoksu on makeahko ja selkeästi tammitynnyrikypsytyksen sävyttämä: kypsänmakeaa sitruksisuutta, kermaisuutta, kevyttä vaniljaa ja hieman ananasvetoista trooppista hedelmää. Makea tuoksu johtaa siinä mielessä hieman harhaan, että viini on perus-Thalassitisin tapaan hyvin kuiva, intensiivinen ja rapsakan hapokas sekä suutuntumaltaan täyteläinen. Makumaailma on tammen ansiosta erittäin kermainen, jopa hillitysti voinen, makean mausteisen tamminen ja hillityn karamellinen, mutta kokonaisuuden seasta löytyvät selväpiirteisesti myös Assyrtikon kirpakka sitruuna ja suolainen mineraalisuus. Erittäin pitkässä jälkimaussa kielelle jää suolaisuutta, voimakasta sitruunaisuutta, tuntuvaa kivistä mineraalia, todella kermaista tammea, mausteista puuta ja kevyttä voita. Erityisesti suolatun sitruunan piirteet kantavat todella pitkään.
    Nohmjaa. Kokonaisuutena tammi-Thalassitis on kyllä vaikuttava viini ja tuhdisti tammitetuksi viiniksi suorastaan vaikuttavan runsas ja rakenteikas – viini ei esimerkiksi ollut niin pehmeä, makea ja "kiltti" kuin monien muiden tuottajien tammi-Assyrtikot. Mutta vaikka Assyrtiko paistaa viinin alta hienosti läpi, eli tammi ei niinkään peitä mitään kuin tuo syvyyttä, ei se kuitenkaan omasta mielestäni tuo viinille mitään sellaista, mitä perus-Thalassitis varsinaisesti kaipaisi. Asia voi kenties olla eri, jos sattuu tykkäämään tammesta kuin hullu puurosta. Koska viini on vasta hiljattain pullotettu, on viinin tammisuus melko rankasti pinnassa, minkä vuoksi suosittelisin kiikuttamaan viinin pitkäksi aikaa kellariin – kenties iän kanssa viinin liiallisin tammi katoaisi rapean hedelmän sekaan? 23€ hinnalla viini on hintansa väärti ostos.
  • Gaia Vinsanto 2005: Assyrtiko (80%), Aïdani (10%), Athiri (10%). Viini valmistetaan totuttuun Vinsantojen tyyliin rusinoiksi kuivatuista rypäleistä. Gaian mukaan auringossa kuivattaessa rypäleet oksidoituvat turhan rankasti ja menettävät hedelmäistä raikkauttaan, minkä vuoksi Gaia poikkeuksellisesti kuivattaa puolet viiniin tarkoitetuista rypäleistä auringolta suojattuna. Rypäleistä erittäin hitaalla puristuksella saatu paksu, makea mehu siirretään vanhoihin (tammi-Thalassitisin kypsytyksessä käytettyihin) tynnyreihin, joissa viinin annetaan käydä ja kypsyä 10 vuoden ajan. Viini valmistetaan monien Vinsantojen henkeen täysin prosessia peukaloimatta, eli viiniin ei missään vaiheessa lisätä hiivoja tai sulfiitteja, eikä sitä kirkasteta tai suodateta. Viinion pullotettu 2015, siinä on jäännössokeria 200 g/l, alkoholia 13,5% ja sitä tuotetaan vuosittain n. 2,500 kpl 500 ml pulloa.
    Väriltään viini on hyvin tumman mutta täysin läpinäkyvän mahonginruskea. Tuoksu on hyvin tuhti ja varsin volatiilinen: aromimaailmasta löytyy tyypillisten Vinsanton suklaisten, mokkaisten, kevyesti oksidatiivisen pähkinäisten ja poltetun sokerin aromien lisäksi myös melko tuhtia kynsilakkaisuutta ja Rodenbach-henkistä balsamicoetikkaa. Sokeriset, siirappiset ja volatiiliset piirteet tuovat tuoksuun myös mielenkiintoisia, piparkakkuisen jouluisia vivahteita. Suussa viini on erittäin täyteläinen, makea ja intensiivinen, mutta Vinsantoksi myös yllättävän freesi eikä lainkaan tahmean tuntuinen. Makumaailmasta löytyy makean mokkaista kahvia, karamellia, tummaa siirappia, kuivattua taatelia, Assyrtikon makeankirpeää sitruunaisuutta, piparkakkumausteita, kuivakakkua ja kevyesti niin asetonisia kuin etikkaisia volatiilisuuden vivahteita. Makea ja vivahteikas jälkimaku on kevyesti tahmea, mutta myös varsin pitkä ja runsaan hapokkuuden myötä erittäin raikas ja yllättävän kepeä. Kielelle jää voimakasta siirappisuutta, kevyttä maitosuklaisuutta, hieman makeaa mokkaisuutta, hentoa Assyrtikon suolaista mineraalisuutta ja ujoa, persoonallisen volatiilista kompleksisuutta.
    Santorinin Vinsantot voi yleensä jakaa muutamalle erilaiselle akselille (lyhyesti kypsytetyt ja raikkaat vs. pitkään kypsytetyt ja kahviset; lyhyen aikaa rusinoidut ja kepeät vs. pitkään rusinoidut ja konsentroituneet; siistit ja modernit vs. villit ja volatiiliset) – Gaian Vinsanto poikkeaa epätavallisella rusinoimisprosessilla hieman totutusta kaavasta, sillä vaikka siinä on pitkään kypsytetyt ja rusinoidun viinin runsautta ja paksuutta, on se silti myös ihastuttavan kepeä, raikas ja eloisa. Sen sijaan volatiilisuuden puolesta viini on ihan omassa luokassaan: maistamissani Vinsantoissa volatiilisuuden määrät heittelivät laidasta laitaan, täysin olemattomasta melko selvään, mutta Gaiassa tämä piirre on hyvin hallitseva, ja vaikka itse pidin viiniä erittäin persoonallisena, maukkaana ja laadukkaana esityksenä, en ihmettelisi lainkaan, jos monille muille viini olisi jo täysin juomakelvoton ja käytännössä virheellinen. Harvemmin kyllä tulee vastaan näin volatiilisia viinejä. Kaikesta huolimatta mielestäni viini oli vielä 35€ hinnalla varsin hyvä ostos.
Maistelun viinit.
Viinimaistelun jälkeen meille tuotiin vielä maistettavaksi leipää ja Gaian mainiota Assyrtiko-etikkaa, joka myös onnistui vakuuttamaan korkealla laadullaan – ihastuttava sekoitus hillittyä makeutta, pitkään kypsytetyn balsamico-etikan kompleksista vivahteikkuutta ja Assyrtikon luontaista, sitruunaista hapokkuutta.
Assyrtiko-etikkaa.

Viinitalon tuotantopuolta.
Maistelun päätteeksi kävimme vielä tutustumassa viinitalon pikkuruisessa varastohallissa sijaitseviin käymistankkeihin ja tynnyrikellariin. Ennen lähtöä teimme myös tuttavuutta Rambon, äärimmäisen rennon viinitalokissan kanssa ja nappasimme kotiin viemisiksi pullot Vinsantoa ja balsamico-etikkaa – molemmat kun olivat sellaisia, astetta harvinaisempia tuotteita, joiden saatavuus on vahvasti kääntäen verrannollinen fyysiseen etäisyyteen viinitalosta. Paluumatkalla rantaa pitkin kohti Kamaria sai todeta vierailun olleen ehdottomasti pienen patikoinnin väärti; Gaia oli mielikuvissani ennen Santorinin-matkaa yksi saaren kovimmista tuottajista, eikä vierailu pääkallonpaikalle horjuttanut tätä käsitystäni lainkaan. Usein kovan laadun edellytyksenä on omat, korkealaatuiset viinitarhat, mutta Gaia on osoittanut, että korkealaatuista tavaraa tehdäkseen ei ole aina välttämätöntä omistaa omia viiniköynnöksiä!

Rambo chillaa.

29.10.16

Sori Brewing Coffee Gorilla

http://www.alko.fi/tuotteet/936174/
Sori Brewing Coffee Gorilla
  • Valmistaja: Sori Brewing
  • Tyyppi: Olut, Baltic porter
  • Maa: Viro
  • Alue: Tallinna
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,40e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 4,40e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Vuosi sitten tuli käytyä Tallinnassa ja samalla tuli suoritettua tutustumismuotoinen pyörähdys suomalaislähtöiselle Sori Brewingin panimolle. Koska tuolloin Sorin tuotteista puhuttiin paljon, mutta saatavuus kotomaassamme oli heikkoa, tarjoutui mainio tilaisuus päästä toiminnan lisäksi tarkastamaan tuotteiden laatu. Yksi esiteltyjä oluita oli Winter Gorilla – Cointreaulla maustettu, tynnyrikypsytetty stout, jonka kahviversio ilahduttavasti tuli vain kuukautta myöhemmin myös Alkon tilausvalikoimaan. Pitihän tämä olut napata uusintatestiin, jotta pystyi varmistamaan, että onhan panimon taso kova kautta linjan!

Alkuvuodesta maistetun pullon parasta ennen -päiväys oli 27.11.2016. A-vitamiinipitoisuus on 7,0% ja IBUja 45. Tyyliltään olut on panimon mukaan baltic porter, jonka sekaan on kipattu reilulla otteella espressoa.

Kevyesti läpinäkyvä Gorilla on väriltään tumman suklaan tummanruskea ja se saa kaadon myötä kohtalaisen runsaan, vaaleanruskean ja keskikestävä vaahtohatun.

Varsin paahteisessa tuoksussa tuntuu kärtsäistä mallasta, tuhkaisuutta, kuivakkaa ruisleipää, hillittyä kahvinporoisuutta, kevyttä mokkaa ja hentoa maitosuklaista makeutta sekä aavistus taustalla värjöttelevästä aromihumalaisesta pihkaisuudesta.

Suussa olut on kohtalaisen täyteläinen, moniulotteinen, runsas. Makumaailmasta erottuu humalaista yrttisyyttä, paahteista mallasta, karvasta tummaa suklaata, kevyttä kärtsää, hillittyä tummapaahtoista ja aavistuksen jopa pannuunpalanutta kahvia ja hentoa katkerohumalaista greippisyyttä. Pieni, tasainen ja sopivan runsas hiilihappo sopii mainiosti yhteen yleisilmeen kanssa. Kokonaisuus on hieman makea, mutta tasapainottava katkeruus antaa oluelle mukavan kuivaa särmää.

Kohtalaisen katkera jälkimaku on kahvinen, suklainen – suorastaan kahvisuklainen – kevyesti havuinen ja hennosti sitruksinen, minkä lisäksi taustalla häilyy ujoa tervaisuutta ja aavistus teräksisyyttä.

Kokonaisuutena Coffee Gorilla on varsin maukas ja yhtä aikaa sekä vaikuttavan moniulotteinen että silti helpostilähestyttävä esitys. Itselleni hieman makeampi ja hienoviritteisempi Winter Gorilla upposi paljon paremmin, mutta tämä kofeiinipitoisempi versio ei jäänyt kuin marginaalisesti talvista serkkuaan jälkeen. Balanssi on mainiossa tikissä ja vaikka kahvinporoinen kärtsäisyys tuntuu vahvistavan oluen paahteisia piirteitä entisestään, on kokonaisuudessa sen verran makeutta ja runsautta, että balanssi pysyy mainiosti kohdallaan.

Yleisesti olen näistä Gorilla-oluista saanut sellaisen kuvan, että ainakin kovatasoisten porttereiden vääntäminen luonnistuu näiltä Vironsuomalaisilta panomiehiltä varsin mallikkaasti. Ehdottomasti tsekkaamisen väärti tuote.

Lyhyesti: Varsin tasapainoinen suomalaisportteri Tallinnasta, jossa kahvinen kärtsäisyys ja makeampi mokkaisuus ovat saatettu hienosti yhteen nätiksi kokonaisuudeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – laadukasta ja tasapainoista käsityöosaamista, jossa yhdistyy hienosti kaksi erilaista lempijuomaani: paahteinen kahvi ja paahteinen portteri.

Hinnan (4,40e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

21.10.16

Jaanihanso Sec 2014

Jaanihanso Sec Méthode Traditionelle 2014
  • Valmistaja: Jaanihanso Craft Cider
  • Tyyppi: Siideri
  • Maa: Viro
  • Alue: Jõgevamaa, Õuna
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,80e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Olen aikaisemminkin hehkuttanut rakkauttani niin virolaista natural-siiderituottaja Jaanihansoa kuin koko balttiskandialaista siideriskeneä kohtaan. Laadukas, raaka-ainetta kunnioittava siideri on aina hieno asia ja on ollut hienoa huomata, että asiasta ollaan innostuttu niin Viron puolella kuin kotimaassakin (esimerkkinä hiljattain toimintansa aloittanut Suomalainen Aidon Siiderin Seura).

Virolainen Jaanihanso on tosiaan etelänaapurimme siideriskenen pioneerejä. Tämä siiderituottaja toimii itäisessä Virossa, Kaelasen kylässä, 1700-lukulaisessa maatalossa, jonka vanhassa sikolätissä on tuotettu natural-henkisiä siidereitä vuodesta 2013. Kaikki talon siiderit valmistetaan minimaalisesti valmistusprosessiin puuttuen ja tavoitteena on tuottaa enemmän hienostuneeseen kuohuviiniin kuin perinteiseen siideriin kallellaan olevia juomia. Tämä heijastuu myös talon tuotantomenetelmiin: esimerkiksi 0,75-litraisiin kuohuviinipulloihin pullotettujen Méthode Traditionelle -siidereiden annetaan kypsyä pulloissa kuohuviinien tapaan vähintään 6 kuukautta hiivasakan kanssa ennen sakanpoistoa ja korkinvaihtoa. Näiden perinteisten siidereiden lisäksi Jaanihanso toki tuottaa myös erilaisia modernimpaa tyyliä edustavia siidereitä, kuten mm. kuivahumaloituja ja tynnyrikypsytettyjä siidereitä.

Tällä kertaa arvioitavana on vuosi sitten Tallinnasta hommattu (ja viime keväänä juotu) Sec, joka on pullokypsytettyjen siidereiden puolikuiva versio – samasta siideristä löytyy myös ranskalaishenkisesti nimetyt rutikuiva Brut ja makeampi Doux.

Väriltään siideri on vaalean keltainen.

Tuoksussa tuntuu kypsää, vastaleikattua kaneliomenaa ja kirpakkaampaa Granny Smithiä, taustalla häilyy hentoa persikkaa.

Suussa siideri on hyvin kuiva, kirpeä ja tuntuvan hapokas. Viheromenaisuuden ja kaneliomenaisuuden hallitsemasta makumaailmasta löytyy myös maltillisempaa keltaista hedelmää, hentoa maamaisuutta ja ujoa teräksistä mineraalia. Keskitäyteläistä ja napakkaa kokonaisuutta tukevat rapsakka ja kestävä hiilihappo sekä pienin aavistus sokeria kielen kärjessä – siideri on silti hädin tuskin edes puolikuiva.

Jälkimaku on kuiva, grannysmithomenaisen kirpeä ja rapsakka. Melko pitkässä jälkimaussa tuntuu myös aavistus omenankukkaa, kevyttä sitruunaisuutta ja ujoa hunajaisuutta.

Yleisesti Jaanihanson Sec on varsin ryhdikäs ja tyylikäs, joskin myös hieman ylihillitty laatusiideri, joka on "puolikuiva" melko lavealla määritelmällä – jos Jaanihanso Brut on rutikuiva, on tämä siideri jossain "erittäin kuivan" ja "kuivan" välimaastossa. Ero Brutiin tuntuu muutenkin olevan vain melko nimellinen: molemmat siiderit ovat hyvin rapean hapokkaita, mutta hedelmäpuoleltaan varsin kirpeänkaruja ja tietyllä tavalla yksipuolisia. Näissä siidereissä maistuu kyllä raaka-aine mitä puhtaimmalla ja aidoimmalla tavalla, mutta esimerkiksi ranskalaisten maalaissiiderien kypsänrehevään hedelmään ei ylletä lainkaan ja myöskään niiden rustiikkisen ronskista likaisuudesta ei ole tietoakaan. Kenties Secin "makeus" ja erot tämän ja Brutin välillä tulisivat paremmin esiin rinnakkainmaistellessa; näin erikseen maisteltuna ja omiin muistikuviin luottaen molemmat siiderit tuntuvat erittäin samankaltaisilta toisiinsa nähden, Secin ollessa hyvin hillitysti makeamman tuntuinen.

Eteläisemmästä sijainnistaan huolimatta Jaanihanson siiderit siis sijoittuvat tyylillisesti paljon lähemmäs Suomen teräksisen napakoita ja hapokkaan rapeita siidereitä kuin esimerkiksi Ranskan tai Englannin muhevampia ja kypsempiä siidereitä. Nämä siiderit ovatkin siksi enemmän gastronomisia ruokajuomia sellaisille ruoille, jotka kaipaavat juomalta kepeyttä, raikkautta ja happoja ja samalla voivat antaa juomalle tilaa tuoda hedelmää paremmin esiin. Sellaisenaan nautittuna nämä siiderit voivat olla turhan rapeita mehevämpiin (ja/tai makeampiin) siidereihin tottuneille, mutta kunnon happopäille tämmöiset kirpakat laatusiiderit toimivat parhaiten ei-aivan-jääkaappilämpötilaan viilennettyinä kuuman kesäpäivän raikastajina.

Lyhyesti: Rapsakan hapokas, puhdaspiirteisen omenainen ja enemmän kuivahko kuin puolikuiva pullokäytetty real cider Virosta.

Arvio: Tyylikäs – napakka, puhdaspiirteinen ja laadukas esitys Viron kovimmalta (ja mahdollisesti ainoalta) siiderituottajalta.

Hinnan (9,80e) ja laadun suhde: OK – siideri on hintansa arvoinen.

16.10.16

Dr. Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/925187/
Dr. Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2015
  • Valmistaja: Dr. Bürklin-Wolf
  • Tyyppi: Valkoviini, QmP Pfalz
  • Maa: Saksa
  • Alue: Pfalz
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Syyskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 19,98e (Lokakuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Olen pitkään pitänyt Pfalzin Mittelhaardtissa sijaitsevaa Dr. Bürklin-Wolfia yhtenä Saksan kovimmista kuivien Rieslingien tuottajista. Kokemukseni ovat kuitenkin perustuneet vain vakuuttaviin yksittäispulloihin siellä täällä, joten kun tässä syksystä tarjoutui tilaisuus päästä maistelemaan talon viinejä rinta rinnan Bürklin-Wolfin oman viinikonsultin ja edustushenkilön, Tom Bennsin, johdolla, ei tarvinnut montaa kertaa miettiä pitäisikö osallistua!

En tietenkään ole ainoa, joka pitää Bürklin-Wolfin viinejä kovalaatuisina – talo on kerännyt runsaasti mainetta laadukkailla viineillään ja se on helposti yksi Pfalzin nimekkäimmistä tuottajista. Talon historia alkaa vuodesta 1597, jolloin mm. Wachenheimin kylän pormestarinakin toiminut Bernhard Bürklin hankkii maatalon Wachenheimista. Talon historia on kuitenkin hämärän peitossa aina 1700-luvun lopulle saakka; tuolloin talo oli siirtynyt viinikauppias Johann Ludwig Wolfin omistukseen. Talon nykyinen nimi juontuu 1800-luvun lopulle, jolloin tilan perinyt Wolfin pojantytär, Luisa Wolf, meni naimisiin tohtori Albert Bürklinin kanssa. Heidän johdollaan talo alkaa kerätä entistä laajempaa mainetta viineillään.

Vuonna 1991, kolme sukupolvea myöhemmin, Bettina Bürklin-von Guradze astuu talon johtoon. Häntä on edeltänyt reilun kymmenen vuoden kausi, jolloin talo on ollut ilman selvää johtohahmoa ja viinien taso heittelevää. Uuden nokkanaisen johdossa talo ryhtyy systemaattisesti parantamaan viiniensä laatua ja fokusoimaan tuotantoaan kohti tyyliä, jonka he hallitsevat parhaiten – kuivia Rieslingejä. Keskinkertaista tai huonolaatuista hedelmää kantavat tarhat myydään pois ja jäljellejäävien tarhojen hoitoon ryhdytään keskittymään tarkemmin; myös satomääriä ryhdytään rajoittamaan rankasti. Aikaisemmasta n. 130 eri tuotetta kattaneesta valikoimasta karsitaan leijonanosa pois ja vain n. 20 laadukkaimpana pidettyä tuotetta jätetään jäljelle. Vuonna 2001 Bürklin-Wolf ryhtyi kokeellisesti viljelemään tarhojaan biodynaamisten periaatteiden mukaisesti ja laadukkaiden tulosten rohkaisemana talo jatkoi hyväksi toteamallaan linjalla. Vuodesta 2008 talon tuotanto on ollut sertifioidusti biodynaamista.

Tätä nykyä talon omistuksessa on 85 hehtaaria viinitarhoja ja vuosituotanto pyörii n. 300,000 litran paikkeilla – joskin vuotuiset määrät voivat vaihdella hyvinkin merkittävästi vuosikerran olosuhteiden vuoksi. Talon erikoisuus on se, etteivät he noudata Saksassa tyypillisiä viinien kypsyysasteeseen perustuvaa laatuluokittelua, vaan viinit on luokiteltu vuodesta 1990 alkaen Burgundin henkeen eri Cru-luokkiin. Kaikista parhaimpien tarhojen parhaat rypäleet käytetään talon G.C.-luokan (Grand Cru) viineihin, kun taas korkealaatuisina pidettyjen tarhojen rypäleet käytetään P.C.-luokan (Premier Cru) viineihin. Muiden tarhojen parhaat rypäleet ja parempien tarhojen heikompilaatuisista rypäleistä valmistetaan perinteistä saksalaista nimeämiskäytäntöä noudattaen ns. kyläviinejä, joissa aina yhden tietyn kylän useiden eri tarhojen rypäleistä valmistetaan yksi kyläviini. Bürklin-Wolfilla on lukuisia tarhoja neljässä eri kylässä, joten talo tuottaa neljää eri kyläviiniä. Laatuportaan alapäässä on ns. tilaviini, johon käytetään kaikki loput rypäleet. Bürklin-Wolf ei osta lainkaan rypäleitä, joten viinit tehdään aina omien tarhojen hedelmistä. Viinien kypsyysastetta ei erikseen kerrota, mutta yleensä talon rypäleet poimitaan hyvin kypsinä – tasolla, joka vastaa normaalisti Spätlese- tai Auslese-tason kypsyyttä. Viinit kuitenkin käytetään (jälkiruokaviinejä lukuunottamatta) täysin kuiviksi tarhojen omilla luonnonhiivoilla.

Tähän arvosteluun en valinnut maistelun vaikuttavinta viiniä (siinä olisikin ollut hommaa, sillä moni maistelun G.C.- tai P.C.-viini olisi helposti voinut voittaa kyseisen tittelin) vaain viinin, joka on useaan otteeseen vakuuttanut meikäläisen Bürklin-Wolfin tasosta ja tyylistä: Wachenheimer Rieslingin. Tämä viini on siis kyläviini, eli kolmannen laatuportaan viini: viini valmistetaan sekoituksena Bürklin-Wolfin kotikylän, Wachenheimin, tarhojen rypäleistä. Peräti 75% pohjaviinistä tulee P.C.-tasoisilta tarhoilta – valtaosa rypäleistä on ennen P.C.-viinien sadonkorjuuta kerättyjä ns. pre-harvest-rypäleitä – ja loput on Wachenheimin luokittelemattomilta tarhoilta. Viini on käytetty lämpötilakontrolloiduissa terästankeissa ja kypsytetty osittain terästankeissa ja osittain suurissa, vanhoissa Doppelstück-tammisammioissa. Viinissä on happoja mukavan rapeat 7,6 g/l ja sokeria varsin maltilliset 3 g/l. Voltteja löytyy 12,5%.

Viinillä on hohtava, vaaleanvihreä väri.

Tuoksu on viileä ja fokusoitunut, mutta se päivänselvästi vihjailee sellaista kypsyyttä ja konsentraatiota, joka ei ole erityisen tyypillistä vielä tämäntasoisille Rieslingeille. Kypsän sitrusvetoisen ja hennosti aromaattisen kukkaisen aromiprofiilin alla häilyy mehevämpää, persikkaista runsautta ja hentoa savuisuutta.

Viini on keskitäyteläinen ja varsin intensiivisen hapokkuutensa ansiosta erittäin rapsakan rakenteikas, jopa kevyesti kieltä nipistelevä. Viini ei kuitenkaan ole karu, tiukka ja teräksinen, vaan napakan hapokkuuden vastapainona on varsin mukavasti runsasta, kypsää hedelmää ja pientä konsentraation tuntua. Makumaailmasta löytyy niin kirpakkaa sitruunaa ja kevyttä sitruunanlihaista bitterisyyttä kuin kypsää punaista omenaa, hentoa hunajaisuutta ja persikkaisuuden vihjaamaa makeutta.

Viinin jälkimaku on napakan hapokas ja mukavan rapea; kielelle jää varsin intensiivistä kypsää sitruunavetoista sitruksisuutta, teräksistä mineraalia, kevyttä kivipölyisyyttä ja hentoa persikkaa.

Bürklin-Wolfin "pelkkä" kylätason Riesling jaksaa vuosikerrasta toiseen vakuuttaa meikäläisen: tämä on kuitenkin loppupeleissä melko perustason tavaraa, mutta sellaiseksi poikkeuksellisen runsasta, intensiivistä ja vivahteikasta. Siinä missä alinta tasoa edustava Bürklin-Wolf Riesling Trocken aiheuttaa lähinnä laimeasti hyväksyvää hymähtelyä, tuo tämä viini hedelmää jo sellaisella intensiteetillä ja vivahteikkuudella, että suupielen nousevat väkisinkin hymyyn. Ero tämän viinin jälkeen tarjoiltuihin P.C. Rieslingeihin jäi loppupeleissä paljon pienemmäksi kuin ero Riesling Trockenin ja tämän välillä. Vaikka maistelun lopuksi parhaita G.C. Rieslingejä ja näitä simppelimpiä, ensiksi tarjoiltuja viinejä vierekkäin maistellessa piti todeta, että ovathan ne talon parhaat viinit aivan eri tasolla kuin tämä kylä-Riesling, onnistuu tämä silti tarjoamaan todella hurmaavaa ja vakuuttavaa tavaraa hintaluokassaan.

Maistelun päätteeksi mielipiteeni oli pysynyt muuttumattomana: Dr. Bürklin-Wolf on edelleen yksi Saksan kovimpia kuivien Rieslingien tuottajia ja Wachenheimer Riesling on helposti yksi Alkon parhaista kuivista Rieslingeistä – etenkin hinta-laatusuhteeltaan. Vaikka viini on nyt varsin mainiosti juotavissa, voin kuvitella sen helposti muuttuvan entistä paremmaksi seuraavan 3–4 vuoden ajan ja uskon viinin kestävän kellarissa hienosti vähintään vuosikymmenen.

Lyhyesti: Kepeähkö, tuntuvan hapokas ja rakenteikas, mutta samalla ihastuttavan kypsä, konsentroitunut ja runsas kuiva Riesling Pfalzista.

Arvio: Tyylikäs – verrattuna Saksan yleensä maukkaisiin, mutta tietyllä tavalla melko mutkattomiin ja suoraviivaisiin kylätason Rieslingeihin, Dr. Bürklin-Wolfin Wachenheimer Riesling on todellinen ylisuorittaja tyylilajissaan.

Hinnan (19,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

1.10.16

Tuottajaesittely: Domaine Sigalas

Santorinin-lomallemme mahdutut viinitilavierailut aloitettiin saaren suurmmalla tuottajalla, osuuskunta Santo Winesilta, jota myöhemmin samana päivänä seurasi vierailu Domaine Sigalasille, saaren yhdelle arvostetuimmista tuottajista. Koska Sigalas sijaitsee melko lailla eristyksissä muista saaren viinitaloista, aivan Santorinin pohjoisrannalla, ei vierailua voinut helposti ympätä minkään toisen viinitalovierailun kanssa yhteen; tämän vuoksi piipahdus Sigalasille järjestyikin parhaiten kun seikkailimme talolle vieraillessamme läheisessä Oiassa, tuolla Santorinin (ja kenties koko Kreikan) kauneimpana tunnetussa kaupungissa.

Pyörittyämme riittävästi Oiassa, syötyämme lounaat ja varustettuamme itsemme riittävällä määrällä vesipulloja, lähdimme patikoimaan kohti Domaine Sigalasia. Vaikka "virallisesti" Sigalas sijaitsee Oian tuntumassa, on todellisuus hieman toinen – viinitalo itse asiassa sijaitsee aika lailla keskellä-ei-mitään ja paikan päälle on Oian keskustasta noin kolmen kilometrin matka. Tämä matka ei ole mitenkään erityisen raskas, mutta kuitenkin sen verran pitkä, ettei sitä voi suositella ajoitettavaksi ainakaan kuumimpaan keskipäivän aurinkoon.

Oian ja Firan välistä tietä, kohta Finikiassa. Oikealla kalderan reunaa.
Matka Oiasta alkaa aluksi melko vilkkaasti liikennöidyllä Fira–Oia-tiellä, joka kulkee Santorinin saaren sisäreunan muodostavaa kalderaa – tulivuoren kraaterin reunaa – pitkin, aina pieneen Finikian kylään asti. Sieltä päätiestä erkanee melko pieni tie, joka lähtee laskeutumaan kohti saaren pohjoisrantaa ja laakeampia maita. Matkan varrella tulee vastaan lukuisia viinitarhoja, kunnes lopulta muutaman mutkan jälkeen tien vasemmalta puolelta löytyy itse viinitalo.
Tältä näyttää matka Finikiasta alas, kohti saaren pohjoisrantaa.
  • Viinitalon on perustanut matemaatikko Paris Sigalasin, Christos Markozanen ja Yiannis Toundasin muodostama kolmikko vuonna 1991. Alun perin viinitalo sijaitsi Sigalasin suvun vanhassa viinikellarissa, mutta nykyisin talo sijaitsee vuonna 1998 rakennetussa uudessa, modernissa viinitalossa Oian lähistöllä.
  • Alun perin viinitalo kulki nimellä Sigalas Winery, mutta vuonna 2003 viinitaloon investoitiin merkittävästi, jolloin Sigalas pystyi kasvattamaan kapasiteettiaan, modernisoimaan laitteistoaan ja laajentamaan toimintaansa merkittävästi; tällöin talo nimettiin uudelleen Domaine Sigalasiksi.
  • Talon omistuksessa on n. 20 hehtaaria viinitarhoja, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan paikallisilta pientuottajilta (n. 40% kokonaistuotannosta). Talon kokonaistuotanto on n. 350,000 pulloa vuodessa.
  • Sigalasia pidetään Mavrotragano-rypälelajikkeen pelastajana (yhdessä viinitalo Hatzidakisin kanssa): vuonna 1998 Sigalas ryhtyi tuottamaan ensimmäistä kertaa Mavrotraganosta kuivia punaviinejä, jotka keräsivät nopeasti runsaasti mainetta ja pian esimerkin kannustamana muutkin saaren tuottajat ryhtyivät istuttamaan tätä lähes sukupuuttoon kuollutta lajiketta.
  • Sigalasin tyyli edustaa saaren modernistipäätä: viinit ovat joko hyvin raikkaita ja tyylipuhtaita, terästankeissa kypsytettyjä viinejä tai uusissa tammitynnyreissä kypsytettyjä suuren tyylin edustajia.
Näkymä Sigalasin porttien sisäpuolelle...
Alun perin ennen vierailuamme yritin ottaa yhteyttä viinitalolle, mutta en harmillisesti saanut koskaan minkäänlaisia vastauksia tiedusteluihimme. Onneksi sain kuitenkin jostain ongittua tiedon, että talolle voi marssia turvallisesti ilman ennakkovaroituksia, sillä paikan päällä löytyy oma viinibaari, josta saa myös tilattua myös syötävää pieneen nälkään. Koska olimme lounastaneet ennen hyvin ennen vierailua, ei purtavalle ollut tarvetta; kun kuitenkin olimme talsineet lämpimässä (muttei onneksi enää liian kuumassa) iltapäivän auringossa Oiasta Sigalasille, ei missään nimessä ollut tyytyminen vain parin viinin maisteluun. Tarjolla oli onneksi koko talon tuotannon kattava laaja maistelusetti, joka soveltui hyvin jaettavaksi kahdelle hengelle.

...ja näkymä Sigalasin porttien ulkopuolelle. Oikealla Assyrtikotarha.
Kun internetistä etsii tietoa Sigalasista, toistuu usein se, kuinka viinitalo on Santorinin luomuviljelyn pioneereja: Sigalas on monien lähteiden mukaan viljellyt omia tarhojaan täysin luonnonmukaisesti jo vuodesta 1994. Koska viinibaarissa oli paikalla vain tarjoilijoita, ei allekirjoittaneelle sattunut tilaisuutta tiedustella tarkempia tietoja talon historiasta tai luomuviljelystä, minkä vuoksi otin reissun jälkeen sähköpostitse uudelleen yhteyttä taloon, tällä kertaa tiedustellen luomuviljelystä Santorinilla. Suureksi yllätyksekseni sain varsin lyhykäisen vastauksen talolta: "ME EMME TEE LUOMUVIINEJÄ." Pyysin hieman tarkennuksia listalla pienellä kysymyksistä, joihin suurin piirtein jokainen vastaus oli: "EI LUOMUVIINEJÄ", ilman mitään tarkennuksia tai selvennyksiä. Selvä juttu, selvä juttu, ei sitten. Itseä kyllä jäi hämmentämään tämä ristiriita – taloa mainostetaan Santorinin merkittävimmäksi luomutuottajaksi joka paikassa ja luomu nyt muutenkin on maailman markkinoilla merkittävä markkinointivaltti, mutta talo itse kiistää kaiken jyrkästi.

Noh, mutta sitten itse asiaan, eli talon viineihin. Koska maistelusetti kattoi lähes koko talon tuotannon, tulee tässä varsin perusteellinen kattaus jotakuinkin kaikista Sigalasin viineistä.

Viinit arviointivalmiudessa.
  • Sigalas Aidani 2015: Aïdani (100%). Kypsyy 9 kk terästankeissa sakkojen päällä ennen pullotusta.
    Hohtava limetinvihreä väri. Intensiivinen, aromaattinen ja melko makea tuoksu, jossa jasmiininkukkaa, hedelmäkarkkimaista makeutta, sitruunavetoista hedelmää, hentoa savua ja aavistus mössöistä banaania. Suussa viini on melko runsas ja mehevä, mutta samalla melko napakan kivisen mineraalinen ja kevyen suolainen. Makumaailmassa viinikumikarkkia, cantaloupea, tuoretta viikunaa ja hentoa banaania. Viinin hapokkuus on melko maltillista Santorinin viiniksi, minkä vuoksi rakenne lepää lähinnä mineraalinen varassa. Pitkähkössä jälkimaussa kalkkista mineraalia, suolaisuutta, sitruunaista hedelmää ja ujoa limettisyyttä.
    Kokonaisuutena viini on melko helppo, pehmeä ja hedelmävetoinen valkoviini; Assyrtikoa runsaammin hedelmää, vähemmän happoja ja mineraalisuutta. Hyvää perustavaraa, joka toimii niin sellaisenaan kuin kevyen ruoan kanssa. Melko ylihintaisen oloinen 20,50€ hintaan.
  • Sigalas Assyrtiko-Athiri 2015: Assyrtiko (75%), Athiri (25%). Perinteinen Santorinin sekoitevalkoviini, valmistettu vähintään 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Käy ja kypsyy terästankeissa.
    Hohtava, limetinvihreä väri; edellistä Aidania intensiivisempi. Tuoksu on hedelmäinen, mutta selkeästi Aidania kuivempi; vivahteita kypsästä omenasta, sitruksesta ja suolaisesta kivestä. Keskitäyteläinen, eloisa ja mineraalinen suutuntuma, jossa sitruunaista hedelmää, hieman karvasta omenankuorta ja hentoa suolaisuutta. Mukavan hapokas. Freesi, eloisa ja keskipitkä jälkimaku, jossa sitruksisuutta, kevyttä omenaa ja ujoa suolaisuutta.
    Miellyttävä ja maukas sekoitevalkoviini, mutta kokonaisuutena suht simppeli ja suoraviivainen. Maistuu perinteiseltä Santorinin Assyrtikolta, mutta kevyemmällä intensiteetillä ja rakenteella – todennäköisesti kiitos Athirin. Juuri ja juuri hintansa (13,60€) väärti – alle kympillä tämä olisi jo ihan hyvä ostos.
  • Sigalas Santorini 2015: Assyrtiko (100%). Käy ja kypsyy terästankeissa.
    Hailakan vaaleanvihertävä väri. Karuhko tuoksu, jossa hillitysti makeaa sitrusta, kevyttä kivisyyttä ja aavistus savua. Keskitäyteläinen, intensiivinen ja tuntuvan hapokas suutuntuma, jossa nuorekasta, sitruunaista hedelmää, märän kivistä mineraalisuutta, hieman raa'ahkoa valkoista persikkaa ja aavistus suolaisuutta. Pitkä ja napakan happovetoinen jälkimaku, jossa tuntuvampaa suolaista mineraalia ja kirpeää sitruunaa ja limettiä.
    Tyylikäs ja puhtaan hedelmävetoinen Assyrtiko, joka korostaa enemmän lajikkeen kirpeän sitruunaisia piirteitä kuin Santorinin viineille tyypillisiä, savuisen vulkaanisia vivahteita. Hieman kireä ja karuhko, eli vaatinee vuoden pari tarjotakseen parastaan. Mainio tapaus, mutta melko hinnakas 19,20€ hinnalla – paikallisista ruokakaupoista viiniä saattaa löytää edullisempaan hintaan.
  • Sigalas Kavalieros 2014: Assyrtiko (100%). Yhden 60-vuotiaan viinitarhan rypäleistä valmistettu tarhaviini. Kypsyy terästankeissa vähintään 18 kk sakkojen päällä ja pullotetaan vähintään 2 vuoden kypsytyksen jäljeen.
    Hailakan vaaleanvihreä väri. Tuoksu ei ole erityisen runsas, mutta tarjoaa silti hienosti pidättelevää kompleksisuutta, mehevää sitruksuutta, pitkän sakkakypsytyksen tuomaa vivahteikkuutta ja autolyyttistä kermaisuutta, hieman savua ja aavistuksen märän kivistä mineraalia. Varsin intensiivinen, napakka ja melko karu suutuntuma. Makumaailmassa napakkaa sitruksisuutta, bitteristä greippiä, kivistä mineraalia, kevyttä suolaisuutta ja maltillista, kermaista autolyysiä. Viinin pinnallinen ilmaisu on varsin hillittyä, mutta taustalla värjöttelee syvyyttä ja selkeää konsentraation tuntua. Kepeähkö ja rapsakan raikas jälkimaku tarjoilee sitruunavetoista hedelmää, kivistä mineraalisuutta ja hentoa suolakiveä.
    Todella vaikuttava, fokusoitunut, rakenteikas ja intensiivinen Assyrtiko, joka tuntuu vielä aivan liian nuorekkaalta korkattavaksi. Helposti Sigalasin valkoviineistä se paras, mutta tämän viinin tapauksessa kyse on enemmän viinin tarjoamasta kellarointipotentiaalista kuin varsinaisesta juotavuudesta juuri nyt. Hinnakas tapaus 31,60€ hintaan, mutta kykenee tarjoamaan vastinetta rahoille.
  • Sigalas Santorini Barrel 2015: Assyrtiko (100%) yli 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Käy ja kypsyy ranskalaisessa tammessa (225 litran barrique- ja 500 litran tonneux-tynnyreissä) 6 kk ajan (30% uusia, 70% 2. tai 3. käyttökerran tynnyreitä).
    Syvä ja konsentroitunut limetinvihreä väri, joka taittuu hennosti kellervään. Varsin runsas ja kompleksinen tuoksu, jossa paljon selviä tammitynnyrikypsytyksen piirteitä: kermaa, makeaa mausteista tammea, vaniljaa, kevyttä kuivahtanutta persikkaa, hillittyä pähkinäisyyttä ja ujoa ananasta. Tyypillistä Assyrtikoa runsaampi, täyteläisempi ja kypsempi makumaailma, jossa kuitenkin tuntuu lajiketyypillistä sitruunaa, suolaista mineraalia ja leikkaavaa hapokkuutta. Makumaailmassa tammi tuntuu kevyemmin kuin tuoksussa, antaen viinille lähinnä hillityn pähkinäisen ja ujosti makean vaniljaisen alavireen. Rakenteikas yleisolemus. Jälkimaku on pitkä, kompleksinen ja rapea, ja siinä tuntuu kivistä ja suolaista mineraalisuutta, sitruunaa, kevyttä kermaa, hillittyä pähkinäisyyttä, aavistus paahdettuja mausteita ja häivähdys vaniljaa.
    Yleensä suosin Santorinin terästankeissa valmistettuja karuja, kepeitä ja tiukkarakenteisia Assyrtikoita, mutta Sigalas on onnistunut tekemään varsin onnistuneen esityksen tammiversioinnin tästä rypäleestä – vaikka tammi erottuu, on rypäle silti hienosti pääosassa. Viini on tällä hetkellä hieman turhan tamminen (viini oli pullotettu tynnyreistä vain muutama kuukausi ennen maistelua), mutta voin kuvitella tammisuuden katoavan paremmin hedelmän sekaan muutaman vuoden kellaroinnilla. Positiivinen yllättäjä. Hieman turhan hinnakas 24,20€ hinnalla, mutta uskoisin viinin muuttuvan hyvinkin hintansa arvoiseksi keskipitkän kellaroinnin jälkeen.
  • Sigalas Nychteri 2013: Assyrtiko (100%) yli 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Käy ja kypsyy sakkojen päällä 30 kk ajan vanhoissa barrique-tynnyreissä ja lasketaan markkinoille vähintään 3 vuoden jälkeen vuosikerrasta.
    Konsentroitunut kellanvihreä väri. Vivahteikas, intensiivinen ja runsas tuoksu, jossa kypsää keltaista hedelmää, vahakynttilää, sitruunaa, paahteista makeaa savua, hieman pähkinäisyyttä ja ujo vivahde vaniljaa. Suussa viini on täyteläinen, konsentroitunut ja hyvin kypsä – ehkä jopa puolikuiva? Vaikea sanoa, koska viini on myös hyvin rapean hapokas. Hyvin eloisassa ja melko voimakkaassa makumaailmassa kypsää omenaa, sitruunaista kirpeyttä, autolyyttistä kermaisuutta, kompleksista mausteista vivahteikkuutta, hentoa hasselpähkinää ja aavistus vaniljaa. Vaikuttava rakenne. Eloisa, intensiivinen ja vivahteikas jälkimaku, jossa sitruunaista hapokkuutta, kypsiä keltaisia omenoita, kermaisuutta, hieman kompleksista mausteisuutta, kevyttä suolaista mineraalia ja aavistus vaniljaa.
    Todellinen Super-Santorini ja monsteri-Assyrtiko, mutta vain hyvässä! Viinissä on vakuuttavaa kypsyyttä ja runsautta, mutta kokonaisuus on silti harvinaisen sopusuhtainen ja vaikuttavan rakenteikas. Jo nyt varsin juotavassa kunnossa, mutta varmasti kestää kellarissa vähintään vuosikymmenen kypsyttelyn. Hyvin persoonallinen esitys Nykteriksi – vastaavanlaista viiniä ei muilta taloilta tuntunut löytyvän. Vakuuttavuudestaan ja vivahteikkuudestaan huolimatta viini tuntuu piirun verran turhan hinnakkaalta 45,70€ hinnalla.
  • Sigalas EAN Rosé 2015: Mavrotragano (100%) n. 8–10-vuotiaiden köynnösten rypäleistä.
    Hohtava ja läpinäkyvä, granaattiomenaisen neonpunainen väri. Raikas, kypsän omenainen ja kevyen vadelmainen tuoksu, jossa hentoa kivistä mineraalia ja ujoa hapahkoa persikkaisuutta. Kuiva ja melko täyteläinen suutuntuma. Makumaailmassa tuntuvaa, rapsakan kivistä mineraalisuutta, mehukasta omenaa, vadelmaa ja hentoa metsämarjaisuutta. Hieman geneerinen, kansainvälinen habitus. Keskipitkä, marjainen jälkimaku, jossa sitruksista hapokkuutta, freesiä homenaisuutta, kevyttä karpaloa, hentoa kivistä mineraalisuutta ja aavistus tanniinien puraisua.
    Mukavan runsas ja helpostilähestyttävä hedelmäisen pään kesä-rosée, josta löytyy mukavasti hapokkuuta ja mineraalisuutta. Tyylillisesti silti hieman anonyymi, modernin pään edustaja. Hintansa väärti ostos 9,90€ hinnalla.
  • Sigalas Mm 2014: Mavrotragano (60%), Mandilaria (40%), keskimäärin n. 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Viini käy ja kypsyy pääosin terästankeissa; osa käytetään ranskalaisessa tammessa.
    Tasainen, läpinäkyvähkö, tumman kirsikanpunainen väri. Hyvin runsas, aromaattinen ja persoonallinen tuoksu, jossa makeita kirsikan ja karhunvatukkamarmeladin vivahteita, kevyttä pippuria, hillittyä maustepippuria ja aavistus paahdettua aasialaista mausteisuutta. Yllättävän kepeä, eloisa ja freesi suutuntuma varsin napakalla, jopa rapsakalla hapokkuudella. Eloisassa makumaailmassa puolukkaa, hapankirsikkaa, pippurista mausteisuutta ja ujosti hapanta luumuisuutta. Melko tuntuvat, tiukahkot tanniinit. Tanniinisen napakassa ja happovetoisen eloisassa jälkimaussa puolukkaa, hapankirsikkaa, kypsästä lähes raa'ahkon karvaaseen ulottuvaa luumuisuutta ja mitä pienin aavistus mausteista tammea.
    Kokonaisuutena Mm on varsin kiva ja eloisa punaviini, joka muistuttaa tyylillisesti parhaita Cru Beaujolais -viinejä freesin puhdaspiirteisellä makumaailmallaan ja Barbarescoja elegantilla, mutta sopivan tiukalla tanniinisuudellaan. Tämä ei ole ehkä maailman kompleksisin ja vakavahenkisin punaviini, mutta kuitenkin riittävän persoonallinen ja omintakeinen tapaus ainutlaatuisten rypäleiden tuomalla, paikallisella viballaan. Yleiskäyttöinen ruokaviini ja todennäköisesti kykenee myös tarjoamaan hyvin kehittymispotentiaalia kellaripuolella. Erinomainen ostos 13,70€ hinnalla.
  • Sigalas Mavrotragano 2014: Mavrotragano (100%) lähinnä yli 50-vuotiaiden köynnösten rypäleistä, joskin mukana on pieniä määriä nuorempien istutusten (5–10 yo) rypäleitä. Murskatun rypälemassan annetaan aluksi maseroitua viileässä lämpötilassa (ns. cold soak) vanhoissa 500 litran tammitynnyreissä. Käymisen jälkeen viini siirretään kypsymään 18 kk ajaksi uusiin ranskalaisiin tammitynnyreihin. Tämä viini on tuonut Sigalasille kenties eniten julkisuutta ja samalla nostanut Mavrotraganon suosiota Santorinilla.
    Melko tumma, kohtalaisen läpinäkymätön mustan kirsikan väri. Aromaattinen ja persoonallinen tuoksu, jossa ruusunmarjoja, kypsää kirsikkaa, paahdettuja mausteita, kukkaisuutta, makeaa tammen mausteita, kevyttä neilikkaa, hentoa seetriä ja aavistus kaakaota ja suklaata. Suussa viini on selkeästi varsin kypsä ja suutuntumaltaan täyteläinen. Tummanpuhuvassa akumaailmassa tuntuvaa hapankirsikkaista bitteriä, kypsää boysenmarjaa, ruusuista kukkaisuutta, makeaa tummaa kirsikkaa, kevyttä kaakaota ja hentoa puolukkaista happamuutta. Varsin ryhdikkäät hapot ja melko tiukat tanniinit korostavat makumaailman karheaa bitterisyyttä ja antavat viinille vaikuttavan rakenteen. Pitkässä jälkimaussa karvaus korostuu edelleen vivahteikkaiden puolukan, ruusunmarjan, paahdettujen mausteiden, seetrin ja vaniljan sävyjen lomassa.
    Tämä viini kantaa tammisuutensa hämmentävän hyvin, ollakseen puolitoista vuotta uusissa tynnyreissä kypsytetty tapaus. Tammisuus kuitenkin tuo tälle persoonalliselle lajikkeelle varsin modernin ja siloitellun yleisilmeen – tämän vuoksi Mavrotraganon persoonallisen ruusuiset ja punamarjaiset piirteet tuntuvat olevan hieman väärässä paikassa tämän lähes kalifornialaishenkisen aromimaailman keskellä. Kokonaisuutena tämä punaviini on todella mainio, mutta vähemmällä tammella, kypsyydellä ja uutoksella tämä voisi olla helposti vielä parempi – koska Santorini ei ole Kalifornia, on mielestäni melko turhaa yrittää tehdä paikallisista lajikkeista Napa Cab -viinejä. 35,20€ tästä viinistä tuntuu piirun verran liioitellulta.
  • Sigalas Vinsanto 2004: Assyrtiko (75%), Aidani (25%) yli 50-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Rypäleitä aluksi rusinoitiin auringossa 10–12 päivän ajan, minkä niistä puristettua viiniä kypsytettiin vanhoissa tammitynnyreissä 7 vuoden ajan.
    Tummahko ja melko tiivis, syvän pähkinänruskea väri, joka taittuu reunoilta kullankeltaiseen. Todella konsentroitunut, kehittynyt ja oksidatiivinen tuoksu, jossa makeita kahvin, rusinan, mokkaisuuden, kuivatun aprikoosin, kevyen appelsiininkuorisuuden ja hennon hunajaisuuden piirteitä. Taustalla häilyy pistävää rancio-pähkinäisyyttä. Suussa viini on tiiviin paksu, erittäin täyteläinen ja makea, mutta myös todella raikkaan hapokas. Tuhdista makumaailmasta löytyy rusinaa, aprikoosihilloa, rehevää ananasmarmeladisuutta, sitruunaista hapokasta hedelmää, makeaa mokkakahvia, kevyttä kivistä mineraalisuutta ja ujoa savua. Makea ja siirappisen tahmea jälkimaku on todella pitkä ja se jättää kielelle mokkaa, rusinaa, karamellia, kevyttä sitruunamarmeladia, hentoa Earl Grey -teen bergamottisuutta ja aavistuksen mausteisen pähkinäistä ranciota.
    Todella upea ja vaikuttava esimerkki raskaamman ja konsentroituneemman pään Vinsantosta; tämä ei ole niinkään puhdaspiirteinen ja raskas, vaan iän myötä tynnyrissä konsentroitunut tiivis, raskastekoinen ja äärimmäisen intensiivinen jälkiruokaviini. Tämä ei ole siis yhtä raikas ja hedelmäisen hapokas tapaus kuin monet saaren kepeämmistä (ja usein nuoremmista) Vinsantoista, vaan puhtaasti äärimmäisen tuhti, kehittynyt ja loputtoman kompleksinen esitys. Upea jo nyt, mutta kehittyy kellarissa helposti vuosikymmeniä, ellei -satoja – tällaisten viinien nähdään Santorinilla olevan iättömiä. Hintansa väärti 33,30€ hintaan (50 cl).
  • Sigalas Apiolitis 2009: Mandilaria (100%). Vinsanto-henkinen viini, mutta yleensä kepeitä, jopa ohuita, ja hyvin tanniinisia punaviinejä tuottavasta Mandilaria-lajikkeesta. Rypäleitä on kuivattu 10–12 päivää, minkä jälkeen viinin on annettu kypsyä vähintään 24 kk vanhoissa tammitynnyreissä.
    Läpinäkymätön ja samea punamusta väri, jonka runsas viskositeetti kielii reilusta sokeripitoisuudesta. Makea, mehevän ja jopa ylikypsän marjainen tuoksu, jossa ruusunmarjahilloa, mustaherukkamarmeladia ja ujoa hapankirsikkaa. Todella makea, paksu ja tahmea, mutta samalla kirpeän hapokas suutuntuma. Äärimmäisen runsaassa ja intensiivisessä makumaailmassa tuntuu olevan överisti kaikkea: karpalomarmeladia, kirsikkahilloa, kirpeitä punaisia marjoja, hapankirsikkaa, ruusunmarjoja, ylikypsää mansikkaa... Viini on kokonaisuutena lähes liköörimäinen tykittäjä, mutta kevyt tanniinisuus antaa hyvin särmää muuten lähes siirappiselle yleisilmeelle. Todella pitkässä ja tahmeassa jälkimaussa tuntuu niin reipasta hapokkuutta kuin intensiivisen makeita puolukkamehun, hapankirsikan, mansikkahillon, ruusunmarjamarmeladin, parfyymisyyden ja kuivatun luumun piirteitä.
    Apiolitis on todella hieno ja vaikuttava jälkiruokaviini, mutta freesin ja kompleksisen Vinsanton jälkeen se vaikutti turhan tahmealta, makealta ja raskastekoiselta esitykseltä. Tästä huolimatta viini on erittäin hurmaava tapaus ja osoittaa hienosti Mandilarian monikäyttöisyyden hyvin erilaisiin viineihin taipuvana lajikkeena. Viini varmasti kehittyy hienosti kellarissa ja näin makea, runsas ja tuntuvan hapokas kokonaisuus kestää sopivissa kypsyttelyolosuhteissa helposti vaikka yhden ihmisen eliniän. Tyyriinpuoleinen tapaus 27,80€ hinnalla (50 cl), mutta viini tarjoaa hinnalle myös vastinetta.
Maistelun viinit.

Mavrotragano-tarhoja aivan Sigalasin viinitalon kyljessä.
Huomionarvoista on, että nämä uudet tarhat eivät kasva maan pintaa
myöten kouloura-kärhäminä, vaan pystyssä, kepein tuettuina.
Maistelun jälkeen Sigalasin tuotannosta oli paljon selkeämpi kuva: talon viinit ovat hyvin siistejä, puhdaspiirteisiä ja moderneja, mutta vaikka seassa oli muutama hyvin timanttinen tapaus, olivat monet viinit jopa särmättömyyteen asti siloiteltuja esityksiä. Tästä huolimatta talon keskimääräinen taso oli varsin kova – erityisesti talon Nychteri ja single vineyard -Assyrtiko Kavalieros olivat helposti matkamme parhaimpien valkoviinien joukossa! Jos nyt jostain pitäisi nipottaa, on se viinitalon hinnoittelu: vaikka viinien taso oli kova, tuntui monien viinien hinnoittelu olevan melko posketonta ja esimerkiksi useampia viinejä löytyi saaren piskuisista marketeista selkeästi kohtuullisempaan hintaan. Ymmärrän kyllä, että Santorinilla viinien tuottaminen on hankalaa, runsaasti raskasta työtä vaativaa hommaa ja tarhojen satomäärät ovat lähes minimaaliset, mutta kun viinin tuoreen vuosikerran hinta lähentelee viittä kymppiä, rupeaa pahasti tuntumaan siltä, että nyt kyllä turistia koijataan. Kyllähän olisin mielelläni ostanut talolta muistoksi mukaan muutaman huippuviinin, mutta kun muutamat muut tuottajat kykenevät tekemään samantasoista tavaraa puoleen tai vain kolmasosahintaan, jäivät nuo pullot tällä kertaa ostamatta. Ei Sigalas ole mielestäni vielä niin iso nimi, että lähtisin niistä maksamaan hyvän Burgundin tai vuosikertashamppanjan verran. Sentään pari edullisempaa pulloa tarttui mukaan maistelun päätteeksi, minkä jälkeen alkoi patikkamatka takaisin Oiaan.

Pohjois-Santorinin helmi, viinimyymälä Iama.
Matkan varrella tuli pysähdyttyä myös viinimyymälä Iamassa, josta ei löytynyt hirveästi sen halvempia viinejä, mutta monilla myynnissä olevilla pulloilla oli ikää yli vuosikymmenen verran, joten tuliaisten metsästäminen myös täältä oli perusteltua. Viiniostosten yhteydessä myymälää pyörittävä Ursula Deneke samalla maistetti meille omia yrtti- ja maustesekoituksiaan, joita hän aurinkokuivaili pöydillä myymälän edessä ja lopuksi vielä iski pullojen mukaan muutamat itsetehdyt säilykkeet mukaan. Jos siis suunnitelmissa on pyörähtää Sigalasilla, suosittelen lämpimästi yhdistämään samalla reissun tähän Santorinin kovatasoisimpaan viinimyymälään!

20.9.16

Maku Solita Intohimo

Maku Solita Intohimo Passion Pale Ale
  • Valmistaja: Maku Brewing
  • Tyyppi: Olut, Pale ale
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa
  • Koko: 0,33
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Elokuu 2016)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kuukausi takaperin postista pamahti näytepurkki Tuopillisen Jounin lähettämää Solita Intohimo -olutta. Kyseessä on siis Solitan (joka on siis myös Jounin työnantaja) 20-vuotispäiville kehitetty juhlaolut. Alustavan ajatusriihen jälkeen tämä olut päätettiin teettää Tuusulassa sijaitsevalla Maku Brewingillä, jonka erilaisista "omaoluista" oli kerääntynyt jo jonkin verran hyviä kokemuksia.

Koska yksi Solitan arvoista on intohimo, päätyi se lopullisen oluen nimeksi. Samalla olut keksittiin maustaa varsin osuvasti passiohedelmällä (joskin hedelmän suomenkielinen synonyymi "kärsimyshedelmä" ei natsaa enää niin osuvasti intohimon kanssa...) Parastahan tässä oluessa on se, ettei kyseessä ole ainoastaan uudet vaatteet saanut vanha olut, vaan ihan oikeasti Solitalle omalla reseptillä kehitetty, uniikki olut. Solitan olutseura suunnitteli teetettävälle oluelle lähtökohtaiset suuntaviivat – helppo juotavuus ja max. 4,7% vahvuus, lakiteknisistä syistä – ja loput passiohedelmäisen pale alen reseptiikasta jätettiin Makun kavereiden kehitettäväksi.

Oluesta tehtiin aluksi koe-erä, jonka Solitan olutseuran raati hyväksyi samoin tein, minkä jälkeen olut pistettiin virallisesti tulemaan. Valtaosa oluesta meni yhtiön omaan käyttöön sekä henkilökunnalle että näppäräksi edustusolueksi, mutta lisäksi jakoon tuli muutama kegi baarikäyttöön Helsingin Il Birrificioon. Lisäksi olutta on tarjolla ensi lauantaina (24.9.2016) Ota Olut! -tapahtumassa Otaniemessä. Oluen päiväys on ensi vuoden alkuun eli 2.2.2017 ja voltteja löytyy jetsulleen se 4,7%.

Lasissa oluella on utuinen, hennosti vihertävä vaaleankeltainen väri sekä erittäin runsas, kuohkean höttöinen, kestävä ja väriltään valkoinen vaahto, joka jättää lasin reunoille hieman pitsiä.

Aromikkaasta tuoksusta löytyy – kuten tämännimiseltä oluelta saakin odottaa – makeaa eksoottista passiota, jota komppaa aromihumalainen, hieman pistävä ruohoista vihreys, hillitty saippuaisuutta muistuttava sitruksisuus ja hento vivahde greippilihaa.

Suussa makunystyröitä morjenstaa vihersävytteinen, voimakkaasti ruohoa ja männynneulasia tykittävä makumaailma, jossa tuntuu myös hieman sekä trooppisen hedelmäistä että ujon kirpeää passiota ja kohtalaisen selväpiirteisesti tuntuvaa, yrttistä katkerohumalaa. Suutuntuma on kepeänpuoleinen ja hieman ohkainen – hieman täyteläisempi meininki, piirun verran runsaampi maltaisuus ja asteen verran korkeampi alkoholi sopisivat kokonaisuuteen, mutta ymmärrettävää on, että lain antamissa puitteissa on liikuttava. Hiilihappo on hyvin pehmeää ja maltillista.

Suuhun jäävä jälkimaku on tuntuvamman katkera, vihertävän ruohoinen, männynneulasinen, hillitysti mausteinen ja ujosti vaalean maltainen. Jälkivaikutelma on kepeä, mutta mukavan rapea ja raikas.

Mikään suuri tunnelmointiolut Solita Intohimo ei ole, mutta jos kyseessä pitää olla edustuskäyttöön taipuva yleisolut, jonka pitäisi olla riittävän kepeä lähinnä keskiketterään tottuneelle, mutta silti sopivan mielenkiintoinen myös harrastelijoille, on lopputulos varsin onnistunut! Ihan hatunnoston arvoinen temppu Makulta. Oluen hieman ohkainen olemus on toki kauneusvirhe, mutta enemmänkin pakon luoma ominaisuus kuin todellinen virhe, joka ei varsinaisesti oluen juotavuutta vähennä. Kyllä tätä kelpaa sekä työntekijöille jaella että käyttää edustustehtävissä!

Lyhyesti: Kepeä, raikas ja mutkaton pale ale, johon on haettu syvyyttä ja mielenkiintoa passionhedelmällä – mikä heijastuu humoristisesti oluen nimeen.

Arvio: Miellyttävä – varsin kelvollinen yleisolut sopivan pienellä, mutta toimivalla, persoonallisella twistillä.