Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.11.11

Portugali



Yleistä

Portugalin
historia viininvalmistuksessa on melko vanha – ensimmäiset merkinnät viininvalmistuksesta Portugalissa ulottuvat aikaan useita satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua. Portugalista tuli merkittävä viininvalmistaja vasta 1700-luvulla kauppasuhteiden aukeuduttua Brittiläisen imperiumin kanssa. Tämän seurauksena Portugaliin luotiin yksi maailman ensimmäisistä appellaatioista: Portviinin valmistusta määrittelevä ja alkuperää suojeleva Região Demarcada do Douro vuonna 1758.

Rypäleet

Kuten monissa muissakin Euroopan viinimaissa, myös Portugalin viininvalmistuksessa merkittävimmässä roolissa ovat paikalliset lajikkeet, joita löytyy maasta valtava määrä. Näistä merkittävimmät lienevät puna- ja portviineissä runsaasti käytetty Touriga Nacional, hyvin kypsytystä kestäviä punaviinejä tuottava Periquita (tunnetaan myös nimellä Castelão), sekä valkoviinin valmistuksessa suosittu Alvarinho. valtaosa Portugalin viinintuotannosta on keskittynyt puna- ja portviinien valmistukseen.

Viinityypit

Portugalista löytyy suuri määrä erilaisia laatuluokiteltuja viinialueita sekä viinityyppejä, joista osa on nimetty sitä valmistavan viinialueen mukaan. Näistä merkittävimmät viinityypit ovat:
  • Alentejo – Portugalin eteläosissa sijaitsevalla Alentejon alueella valmistetut, kypsät ja tuhdit viinit. Kaikilla alueella valmistetuilla viinillä on lupa käyttää Vinho Regional -laatuluokitusta, mutta alueelta löytyy myös useita DOC-appellaatioita.
  • Dão – Vuoristoinen DOC-appellaatio melko keskellä Portugalia. Suuri osa alueen viineistä on hyvin tanniinisia ja reilusti tammitettuja punaviinejä.
  • Douro – Pohjois-Portugalissa, Douro-joen laaksossa sijaitseva DOC-appellaatio. Alueella valmistetaan mm. valkoviinejä sekä punaviinejä (Vinho do Douro), jotka ulottuvat kevyistä aina melko täyteläisiin, mutta alueen ylivoimaisesti tunnetuin viinityyppi on väkevöity Portviini.
  • Madeira – Pohjois-Afrikan länsipuolella sijaitseva piskuinen saari, jossa valmistetaan myös viiniä, mutta jonka varsinainen kruununjalokivi on perinteinen, saaren nimeä kantava väkevöity viini. Viinit vaihtelevat varsin kuivista Sercial-viineistä todella makeisiin ja täyteläisiin Malmsey-viineihin. Erityisesti puolikuivat ja puolimakeat Madeirat ovat todella yleiskäyttöisiä viinejä, joita voi käyttää niin alku-, pää- kuin jälkiruokienkin kumppanina. Viinit yleisesti muistuttavat Tawny Porteja, mutta ovat usein niitä selvästi hapokkaampia ja raikkaampia.
  • Moscatel de Setúbal – Yksi alueen vanhimmista viinityypeistä – Moscatel-rypäleestä valmistettu makea, väkevöity viini. Península de Setúbal sijaitsee melko keskellä Portugalia, Atlantin rannalla.
  • Vinho do Porto (Portviini) – Douro-joen alueella valmistettu väkevöity viini. Voidaan valmistaa valkoisena, roseena, ruskeana ja punaisena, makeana ja kuivana. Ylivoimaisesti suosituimmat portviinityylit ovat kuitenkin makeat punainen ja tawny (ruskea) Port.
  • Vinho Verde – Portugalin pohjoisimmassa osassa, Minhon viinialueella, valmistettuja nuoria ("vihreitä") viinejä. Valtaosa Vinho Verdeistä on pirskahtelevia valkoviinejä, mutta viiniä valmistetaan myös punaisena ja/tai hiilihapottomana. Viineissä on melko alhainen alkoholiprosentti, niitä kypsytetään vähän tai ei ollenkaan ja ne ovat tarkoitettu nuorina juotaviksi.

Laatuluokitukset

Portugalissa viinit jaetaan nykyisin seuraaviin laatuluokkiin:
  • Vinho de Mesa – pöytäviini: pääasiassa edullisimmat bulkkiviinit, ei juurikaan rajoituksia valmistuksen tai raaka-aineiden suhteen. Viini voidaan valmistaa ympäri maata tulevista, eri vuosikerran rypäleistä, etiketissä vaadittavat tiedot ovat vain valmistaja ja alkuperämaa Portugali.
  • Vinho Regional (VR) – alueellinen viini: Usein pöytäviinitasoinen viini, mutta rypäleiden tultava joltain tietyltä Portugalin viinialueelta. VR-viinit tehdään usein vain yhden vuosikerran rypäleistä.
  • Indicação de Proveniência Regulamentada (IPR) – viinejä, joilla on jo jonkin verran alueellisia ja valmistukseen liittyviä laaturajoituksia, mutta ei vielä yhtä tiukasti kuin DOC-tasoisilla viineillä.
  • Denominação de Origem Controlada (DOC) – Portugalin korkein laatutakuuluokka, tällä suojellaan historiallisesti merkityksekkäitä ja laadukkaita viinialueita ja -tarhoja. Viininvalmistajat velvoitetaan valmistamaan viinit tiukkaan rajattujen kriteerien mukaan.

Portugali Alkon hyllyllä
  • Punaviinit: Portugalin osalta Alkon viinit ovat varsin hyvässä iskussa: viinejä ei ole paljon, mutta lähes kaikki ovat sekä tasokkaita että edukkaita. Hyviä viinejä on useita alle kympillä, eikä +10 euron hintalappu aina takaa edes hienompaa viiniä. Monet viinit ovat kovahkoja, viikunaisia, mausteisia ja miellyttäviä sekä sellaisenaan että monenlaisten ruokien kanssa.

    Suosittelen: Dom Dinis Reserva, Fonte do Beco, Quinta das Setencostas, Quinta da Garrida
  • Valkoviinit: Alkon valikoima painottuu vahvasti kevyisiin, pirskahteleviin ja yksinkertaisiin Vinho Verde -viineihin, jotka ovat hyvin viilennettyinä kesäkuuman parhaimpia ostoksia. Valikoimasta löytyy myös muutama perushyvä kuiva valkoviini kohtuulliseen hintaan.

    Suosittelen: Casal Garcia, Gazela, Quinta da Giesta Branco
  • Roséeviinit: Mateus? Jooei.
  • Makeat ja väkevät viinit: Alkon valikoimassa tätä osuutta vastaa Portviini-hylly. Sieltä löytyy käytännössä muutama ihan hyvä tuote, ja loput ovatkin erinomaisia. Perustason Rubyt ja Tawnyt kannattaa jättää sikseen, sillä muutamien eurjeon lisäpanostuksella rupeaa saamaan jo oikein hyviä LBV-, Tawny- ja Vintage Port-puteleita. Niissä saa sitä parempaa tavaraa mitä enemmän maksaa ainakin 50 euroon asti, sitä korkeammalle hintaluokkaa en ole vielä kokeillut.

    Suosittelen: Cruz Vintage Port, Dow's LBV, Graham's LBV, Graham's Quinta dos Malvedos Vintage, Kopke 20yo Tawny, Smith Woodhouse LBV, Smith Woodhouse Madalena Vintage, Taylor's LBV

Durius Tempranillo 2006

Durius Tempranillo 2006
  • Valmistaja: The Haciendas Company, Hacienda Durius
  • Tyyppi: Punaviini, Vino de la Tierra Castilla y León
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,59e (Kesä 2010, Alko)
  • Hinta nyt: 9,99e (Tammikuu 2013, Alko)

Lasissa Durius vaikuttaa tyypilliseltä espanjalaiselta – väri on tummaa kuin veri, tuoksu on tuhdin hedelmäinen ja paahtunut.

Maku on muheva ja paahteinen. Täyteläistä makua tukevat reilut tanniinit, jotka pehmeydestä huolimatta lyövät mukavasti turpaan, sekä reipas mutta vielä kohtuuden rajoissa pyörivä tammisuus. Jälkimaku tuo kielelle mausta esiin miellyttävästi tammea ja paahteista hedelmää.

Viinille tuntuu tekevän hyvää lyhyt jäähdytys tahi pieni tunnin parin ilmaus karahvissa, suoraan avattuna Durius vaikuttaa olevan turhankin terhakka. Yleisesti kyseessä tuntuu olevan erinomainen ruokaviini voimakkaammille mauille, esimerkiksi voimakkaille ja / tai suolaisille juustoille, tai mediumkypsälle punaiselle lihalle, mutta kenties liiankin napakka sellaisenaan nautittavaksi. Vasta pidemmän aikaa happea kerättyään viini tuntuu muuttuneen tasapainoisen pehmeäksi mutta silti melko voimalliseksi viiniksi. Ihastuttavaa havaita, kuinka temperamenttisia mutta tasapainoisia viinejä Tempranillosta voi saada pelkästään maaviini-luokassa.

Lyhyesti: Tyylikäästi tehty voimakas ja väkevä Tempranillo.

Arvio: Erittäin hyvä – laadukas mutta huokea espanjalainen juustojen tai puolikypsän lihan kumppaniksi.

Hinnan (9,59) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

29.11.11

Espanja



Yleistä

Espanja on yksi maailman merkittävimpiä ja vanhimpia viininvalmistajia - siellä tuotetaan kolmanneksi eniten viiniä maailmassa, heti Italian ja Ranskan jälkeen.

Espanjan suuresta pinta-alasta huolimatta maa ei tuota viiniä samanlaisia määriä kuin Ranska tai Italia, johtuen mm. harvempaan viljellystä maasta, viljelyksillä käytettyjen vanhojen viinien tuottamista pienemmistä sadoista ja Espanjan kuivasta, karusta maaperästä sekä sen melko sateettomasta ilmastosta. Tämän kääntöpuolena useat espanjalaisviinit ovat paljon kypsempiä, voimakkaampia ja muhkeampia kuin Italian ja Ranskan kevyemmät ja hapokkaammat viinit.

Espanjalaisten punaviinien ominaispiirre on usein voimakas ja rohkea tammen käyttö - monet viinit tammitetaan runsaasti ja usein käytetään uusia tammitynnyreitä, jotka antavat viinille enemmän makeata vaniljaisuutta kuin tiukkaa puumaisuutta. Toinen Espanjan erikoisuus on Cava-kuohuviinit. Ne ovat usein perinteisellä shamppanja-menetelmällä valmistettuja kuohuviinejä, joissa monissa hinta ja laatu kohtaavat erinomaisesti: shamppanja-menetelmällä saadaan aikaan ryhdikkäitä ja tyylikkäitä kuohuviinejä, mutta koska Cavat eivät nauti samanlaista arvostusta kuin esim. Champagnen kuohuviinit, niiden hinnat ovat usein varsin kohtuullisia suhteessa niiden laatuun. Vaikka Espanjasta löytyykin Cava-niminen viinialue, ei Cavan säännökset koske niinkään viinin maantieteellistä sijaintia vaan sen valmistusmenetelmää.

Rypäleet

Espanjasta löytyy valtava määrä paikallisia rypäleitä - yli 400 erilaista viljeltyä lajiketta - mutta maan viinintuotanto on keskittynyt pääasiassa vain n. pariinkymmeneen keskeiseen lajikkeeseen joista merkittävimmät lienevät punaiset Tempranillo, Monastrell (muualla maailmassa Mourvédre), Garnacha (muualla maailmassa Grenache) ja valkoiset Macabeo (muualla maailmassa Viura), Parellada ja Xarel•lo.

Laatuluokitukset

Nykyisin espanjalaisviinit luokitellaan joko pöytäviineiksi tai laatuviineiksi.
Pöytäviiniluokituksia ovat:
  • Vino de Mesa - pöytäviini: pääasiassa halvimmat ja yksinkertaiset bulkkiviinit, ei juurikaan rajoituksia valmistuksen tai raaka-aineiden suhteen. Viini voidaan valmistaa ympäri maata tulevista, eri vuosikerran rypäleistä. Valtaosa viineistä on heikkolaatuista.
  • Vino de la Tierra (VdlT) - Maalaisviini: Tällä merkinnällä ei ole EU:n virallista hyväksyntää. Laatumerkintä pöytäviinille, joka täyttää tietyt, DO:ta väljemmät kriteerit. Tällä merkinnällä halutaan nostaa poikkeuksellisen laadukkaat pöytäviinit.

Laatuviiniluokituksia ovat:

  • Denominación de Origen (DO) - Valtaosa laatuluokitelluista viineistä. Tämä merkintä ei takaa vielä viinin laatua, ainoastaan sen, että se on valmistettu annettujen laatukriteerien mukaan.
  • Denominación de Origen Calificada (DOCa / DOQ) - Ne laadukkaat DO-viinien tuottaja, jotka ovat tuottaneet pitkään ja tasaisesti korkealaatuista viiniä, voivat saada tämän merkinnän. Vain kahdelta alueelta tulevat viinit Espanjassa ovat saaneet tämän laatumerkinnän: Rioja ja Priorat.
  • Denominación de Origen de Pago (DO de Pago) - Korkein Espanjan laatuluokituksista. Äärimmäisen tiukat kriteerit valmistusta ja maantiedettä koskien. Tämä luokitus annetaan vain yksittäisille viinitiloille, joita on tällä hetkellä 11 koko maassa.

Lisäksi viineissä saattaa olla seraavanlaisia merkintöjä:

  • Crianza: Punaviini, jota on kypsytetty vähintään 2 vuotta, josta vähintään puoli vuotta tammitynnyrissä tai valkoviini tai roseeviini, jota on kypsytetty vähintään 1 vuosi, josta vähintään puoli vuotta tammitynnyrissä.
  • Reserva: Punaviini, jota on kypsytetty vähintään 3 vuotta, josta vähintään 1 vuosi tammitynnyrissä tai valkoviini tai roseeviini, jota on kypsytetty vähintään 2 vuotta, josta vähintään puoli vuotta tammitynnyrissä.
  • Gran Reserva: Punaviini, jota on kypsytetty vähintään 5 vuotta, josta vähintään 1½ vuotta tammitynnyrissä ja 3 vuotta pullossa tai valkoviini tai roseeviini, jota on kypsytetty vähintään 4 vuotta, josta vähintään puoli vuotta tammitynnyrissä.

Appellaatiot

Muutama merkittävä Espanjan appellaatio:

  • Andalusia (Espanjan eteläinen kärki) – Jerez - Xeres - Sherry, Málaga
  • Castilla y León (Keskellä Espanjaa, jakaa rajan Portugalin koilliskulman kanssa) – Cigales, Ribera del Duero, Tierra de León, Toro
  • Castile-La Mancha (Keskellä Espanjaa) – Campo de La Guardia, Guijoso, Pago Florentino, Valdepeñas
  • Catalonia (Espanjan koillisrannikolla, kiinni Ranskassa) – Penedès, Priorat
  • Navarre (Espanjan pohjoisrannikolla, kiinni Ranskassa) – Señorio de Arinzano, Prado de Irache, Otazu
  • Murcia (Espanjan kaakkoirannikolla) – Jumilla
  • La Rioja (Pieni alue Espanjan pohjoisosissa) – Rioja

Viinityypit

Tunnetuimpia Espanjan viinityyppejä:
  • Cava – Cava on perinteisellä shamppanja-menetelmällä valmistettu kuohuviinityyppi, jota voidaan valmistaa useammassakin Espanjan viinialueista. Shamppanja-menetelmän avulla viineistä saadaan ryhdikkäitä ja niiden kuplista voimakkaita ja pitkäikäisiä. Cavat eroavat Champagnen kuohuviineistä siinä, että ne ovat usein runsaamman ja kypsemmän hedelmäisiä ja vähemmän mineraalisia – tämä johtuu Espanjan lämpimämmästä ilmastosta ja Champagnen alueen mineraalipitoisesta maaperästä. Cavoja valmistetaan rutikuivista aina melko makeisiin kuohuviineihin.
  • Priorat – Suosituin rypäle on Tempranilloa kevyempi Garnacha, mutta moniin viineihin käytetään myös mm. Cabernet Sauvignonia ja Merlot'ta. Useimmat Prioratin viinit ovat hieman hillitympiä kuin monet Espanjan viineistä ja ne ovatkin usein keskitäyteläisiä tai täyteläisiä, melko nahkaisia ja perinteisen maalaisia.
  • Ribera del Duero – Käytännössä kaikki Dueron viinit ovat punaviinejä. Viinit ovat pääasiassa todella tuhteja, intensiivisiä ja pitkäikäisiä. Tempranillo on ylivoimaisesti suosituin rypälelajike, ja valtaosa Dueron viineistä onkin 100% Tempranilloa.
  • Rioja – Rioja Altan (Ylä-Riojan) punaviinit voivat olla kevyempiä ja hennompia, kun taas Rioja Alavesan (Keski-Riojan) viinit ovat kypsiä, muhkeita ja tanniinisia. Rioja Bajan (Ala-Riojan) viinit ovat usein tummempia kuin haaleammat pohjoisessa valmistetut Riojalaiset ja ovat pääasiassa alkoholipitoisempia, mutta melko yksinkertaisia ja siksi niitä käytetäänkin enemmän osana pohjoisemman Riojan viinisekoitteita. Riojan alueella tammea käytetään runsaasti, jolloin viinit voivat olla niin puisevan tammisia kuin makean vaniljaisiakin. Nykyisin viinit valmistetaan melko pian juotaviksi, vaikkakin parhaat Reserva- ja Gran Reserva -viinit kestävät helposti pitkääkin kypsytystä. Valtaosa Riojan viineistä on joko Tempranillosta tai Tempranillo-Garnacha -sekoituksesta valmistettuja.
  • Sherry – Sherry on Jerezin alueella valkoisista rypäleistä valmistettua, väkevöityä viiniä. Sherry valmistetaan aluksi kuivaksi valkoviiniksi (usein Palomino-rypäleistä), jonka jälkeen se väkevöidään rypäletisleellä. Tämän jälkeen Sherryn valmistusta voidaan jatkaa monella eri tavalla:
  1. Fino ja Manzanilla kypsytetään tynnyreissä ilman kosketusta hapen kanssa. Tuloksena on kuiva ja kypsytetty väkevä viini.
  2. Manzanilla Pasada ja Amontillado kypsytetään osaksi ilman happikontaktia, osaksi happikontaktin kanssa. Tuloksena on hieman pähkinäinen, kuiva ja melko hapettunut väkevä viini. Amontillado saatetaan myös makeuttaa kevyesti.
  3. Oloroso kypsytetään merkittävästi kosketuksissa hapen kanssa. Tuloksena on pähkinäinen, vivahteikas ja hapettunut väkevä viini. Olorosot makeutetaan usein.
  4. Jerez Dulce ja Cream Sherry valmistetaan käyttämällä kuivattuja ja makeita rypäleitä tai lisäämällä makeata rypälemehua sherryyn. Tuloksena on tumma ja todella makea väkevä viini.

Espanja Alkon hyllyllä

  • Punaviinit: Alkon Espanja-hylly punaisten puolella on melko värikäs ja vaihtelevantasoinen; viinejä löytyy todella kepeistä ja mehumaisista liruista aina pureksittavan paksuihin ja tammisen tuhteihin viineihin. Aivan kepeimmät espanjalaiset kannattaa jättää sikseen, sillä Ranska ja Italia hallitsevat sentyyliset paljon paremmin. Sen sijaan viinit keskitäyteläisistä aina todella täyteläisiin ovat monesti vähintäänkin perushyviä Espanjan saralla. Vajaalla kympillä saa jo monia varteenotettavia viinejä, muutamat vallan erinomaisiakin, ja 12 euron hintapyykin jälkeen Alkon valikoima rupeaa olemaan oikein kiitettävää lähes kautta linjan. Erityisesti vähintään Crianza-tasoiset Prioratot, Ribera del Duerot ja Riojalaiset +12 euron hintaluokassa ovat lähes järjestään erittäin ostamisen arvoisia tuttavuuksia.

    Suosittelen: Aalto, Briego Vendemia Seleccionada, Casa de la Ermita Crianza, Durius Tempranillo, Faustino I, Langa Trilogia, Marqués de Arienzo Reserva, Marqués de Riscal Reserva, Valpincia Reserva

  • Valkoviinit: Alkon espanjalaisten valkoviinien hylly on laajuudeltaan melko vaatimaton eikä kovinkaan kaksinen. Muutamia yksittäistapauksia lukuunottamatta tämä osasto ei tarjoa juurikaan mitään suuria elämyksiä.

    Suosittelen: Raimat Viña 27 Chardonnay

  • Kuohuviinit: Espanjan Cava-viinit tarjoavat usein vähintäänkin keskimääräistä parempaa kuohuvaa varsin kohtuulliseen hintaan, mutta seasta löytyy myös todellisia löytöjä. Seasta löytyy niin helppoja puolikuivia tusinakuohuvia kuin ruoan kanssa toimivia, harteikkaita, kuivia kuohuvia.

    Suosittelen: Anna de Codorníu, Castellblanch Rosado Semi Seco, Campo Viejo Brut Reserva, Codorníu Pinot Noir Brut, Codorníu Selección Raventós Brut, Raimat Chardonnay Brut

  • Makeat ja väkevät viinit: Listalle kuuluu muutamien muiden tuotteiden lisäksi itsestäänselvästi Alkon melko pieni mutta sopivan kattava Sherry-hylly, josta löytyy päteviä vaihtoehtoja aina rutikuivista Fino-sherryistä paksunmakeisiin Cream sherryihin.

    Suosittelen: Torres Floralis Moscatel Oro

Salice Salentino Nero Riserva 2006

Salice Salentino Nero Riserva 2006

  • Valmistaja: Femar Vini
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Salice Salentino Riserva
  • Maa: Italia
  • Alue: Puglia, Salento
  • Rypäleet: Negroamaro, Malvasia Nera
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,88e (Syksy 2010, Alko)
  • Hinta nyt: 8,49e (Tammikuu 2014, Alko)
Todella tummanpunaisen viinin tuoksu on aluksi hillityn marjainen mutta illan mittaan avautuessaan tuoksusta sukeutuu tuhdimman marjainen, hennon savuinen ja kevyen tamminen.

Aluksi viinin maku oli hieman sulkeutunut, nahkainen ja maalainen. Melko viileänä viinin hedelmäisyys oli taka-alalla samalla kun hapot dominoivat viiniä turhankin paljon. Viini siis syrjään hetkeksi pariksi keräämään happea.

Reilun puolisen tuntia karahvissa lämmiteltyään ja avauduttuaan viinin on muuttunut oikein miellyttävästi - keskitäyteläinen maku on todella tumman ja kypsän marjaisa, seassa on myös kevyesti sopivaa ajan patinaa sekä mukavan puisevaa tammen henkeä. Pieni jäännössokeri viinissä tuo makuun erinomaista pehmeyttä, kypsän makeaa kirsikkaisuutta ja pyöristää sen terävimpiä kulmia. Tanniineja on jonkin verran kun taas hapot ovat viinin lähestyessä huoneenlämpöä kadonneet melko huomamattomiksi taustalle. Jälkimaku on keskipitkä ja kevyen mausteinen.

Viini on hintaisekseen todella tasapainoinen ja tyylikkäästi kypsynyt, kokonaisuus on hämmentävän hyvä ja rikas ottaen huomioon että kyseessä on kypsä punaviini Pugliasta - mutkattoman helpoista viineistä tunnetusta Italian "kantapäästä." Viini on oikein toimiva ratkaisu monien ei-niin-mausteisten vaan yrttisten italialaisten ruokien - kuten pizzan ja pastan - kanssa.

Lyhyesti: Kypsän marjainen ja sopivasti ikääntynyt punaviini Etelä-Italiasta

Arvio: Miellyttävä – vakiovalinta arkiruoan seuraksi ja seurusteluun

Hinnan (8,49) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Verrocchio Amarone 2005

Verrocchio Amarone della Valpolicella Classico 2005
  • Valmistaja: Verrocchio
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
  • Rypäleet: Corvinara, Rondinella, Molinara
  • Koko: 0,75 l
  • Hinta arviointihetkellä: 22,90e (Joulukuu 2010, Alko)
  • Hinta nyt: 27,90 (Tammikuu 2013, Alko)

Viinin väri on todella tumma, paksu, lähes mustaan vivahtava. Tuoksu on todella tyrmäävä - aivan kuin olisi nuuhkaissut vasta-avattua rusinarasiaa! Vaikka Amaronelta voin odottaa tiettyä rusinaisuutta, meni tuoksu yli aivan kertaheitolla. Noh, katsotaanpa mitä maku sanoo.

Ensivaikutelmaltaan viini tuntuu olevan pelkästään rusinaa ja ylikypsää luumua. Maku on hämmentävän makea, lähes imelä, vaikkei viinissä ole sokeria juuri ollenkaan. Kyllähän nyt sitä aiemminkin mainostettua rusinaisuutta ja luumuisuutta Amaronesta tulee löytyä, mutta tästä viinistä ei sitten muuta löytynytkään. Jälkimaku jatkoi samalla, ylikypsän makealla hedelmäisyydellä. Amarone-viinien vaikuttava makujen kirjo loistaa poissaolollaan.

Verrocchio hintaansa nähden valtaisa pettymys, vaikka viinityypin huomioon ottaen edullisesta viinistä onkin kyse. Oli aika turhaa odottaa saavansa laadukasta italialaista kympin alennuksella. Jos hyvää Amaronea haluaa Alkosta, on varauduttava maksamaan +30 euroa. Kaksi kymppiä kannattaa sijoittaa paremmin.

edit: Ja kappas, viinin hinta näköjään jatkaa edelleen nousukiitoaan. Vain reilussa vuodessa viinin hinta on noussut ilmiömäiset neljä euroa ja nyt kesäkuussa 2012 sen hintalappu rupeaa hätyyttelemään jo oikeasti tasokkaiden Amarone-viinien tasoa. Pitääköhän tässä testata Verrocchion uusi vuosikerta jotta osaisi sanoa vastaako viinin nykyisin paremmin sen tasoa, vai onko viinin hinta-laatusuhde todella mennyt jo valmiiksi surkeasta vielä surkeampaan suuntaan?

Lyhyesti: Todella makea ja ylikypsä Amarone yllättävän halvalla.

Arvio: Kehno – en ostaisi.

Hinnan (22,90) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Valpolicella

Yleistä

Valpolicella
n viinialue sijaitsee Pohjois-Italiassa, Veneton maakunnassa, Veronan provinssissa. Tarkalleen se löytyy heti Garda-järven itäpuolelta, Alppien kainalosta.

Vaikka Valpolicellan alueella kasvatetaan myös valkoisia rypäleitä, DOC Valpolicella -viineihin kuuluu ainoastaan punaisia viinejä. Tästä johtuen hyvin suuri osa Valpolicellan alueen viinitarhureista kasvattaa vain punaisia rypäleitä.

Rypäleet

Valtaosaa Valpolicellan alueen viininviljelystä hallitsee kolme rypälelajiketta: Corvina, Rondinella ja Molinara. Valpolicellan DOC ja DOCG -säännökset määräävät valtaosan viineistä valmistettavan näistä rypäleistä, vaikkakin osaan viineistä sallitaan pieni määrä muita rypäleitä, kun taas osa viininvalmistajista voi päättää valmistavansa nimellä IGT Valpolicella, joka antaa suuremmat vapaudet käyttää muita lajikkeita.

Viinityypit

Valpolicellan tunnetuimmat ja merkittävimmät viinit ovat:
  • DOC Valpolicella
  • DOCG Recioto della Valpolicella
  • DOCG Amarone della Valpolicella
  • DOC Ripasso
  • DOC Bardolino

Valpolicellat ovat kevyistä melko täyteläisiin ulottuvia punaviinejä, riippuen käytetystä rypälesekoituksesta - suurempi määrä Corvinaa viinissä antaa usein rakennetta ja täyteläisyyttä. Kuitenkin täyteläisimmilläänkään Valpolicellat eivät ole kovinkaan muhkeita, vaan enemmän keskitäyteläisiä, hapokkaita ja hapankirsikkaisia. Kevyehköt mutta hapokkaat Valpolicellat sopivat usein loistavasti esimerkiksi rasvaisen mutta usein melko miedon makuisen pizzan arkiseksi kumppaniksi.

Valpolicella Superiore -merkinnällä kuvataan Valpolicella-viiniä, joka on kypsynyt vähintään vuoden tammitynnyrissä ja jonka alkoholipitoisuus on vähintään 12%.

Recioto valmistetaan samoista rypäleistä kuin perus-Valpolicella, mutta tyyliltään se on täysin päinvastainen: Recioto on todella täyteläinen, makea, runsas ja vähähappoinen jälkiruokaviini. Reciotot valmistetaan antamalla rypäleiden aluksi kypsyä mahdollisimman pitkään köynnöksissä, jolloin rypäleistä tulee todella mehukkaan hedelmäisiä. Poiminnan jälkeen rypäleet jätetään kuivumaan eli rusinoitumaan useiksi kuukausiksi, jolloin rypäleestä haihtuu vettä ja jäljelle jäävän rypäleen mehusta tulee maultaan intensiivisempää ja siihen jää enemmän sokeria. Nämä rusinoituneet rypäleet puristetaan viiniksi, joka on todella makeata ja paksun täyteläistä. Reciotot ovat usein todella hinnakkaita johtuen siitä, että yhtä pullollista Reciotoa kohden tarvitaan paljon enemmän rypäleitä kuin tavalliseen punaviiniin - johtuen rypäleiden kuivumisesta. Lisäksi rypäleiden pitkä kypsyttäminen ja kuivattaminen on aina riski viininkasvattajalle: rypäleet voivat helposti pilaantua tai homehtua. Makeat ja täyteläiset Reciotot ovat nappivalinta monille makeille ja paksuille jälkiruoille, kuten esimerkiksi suklaakakuille tai raakasuklaalle.

Amaronet keksittiin kun käymässä oleva Recioto pääsi joskus käymään loppuun, jonka seurauksena syntyi todella runsas, täyteläinen mutta kuiva punaviini. Amaronet ovatkin yksi täyteläisimmistä ja muhkeimmista punaviinityyleistä maailmassa. Makeissa jälkiruokaviineissä rypäleisiin tarttuva jalohome, botrytis cinerea, on usein toivottava tapahtuma, mutta toisin kuin Reciotossa, Amaronessa jalohomeen aromia pidetään usein makuvirheenä, jonka takia Amaroneen valitaan usein parhaat rypäleet käsin. Lopuksi Amaronea kypsytetään useita kuukausia tai jopa vuosa vanhoissa (eli vain vähän makua ja puun tanniineja luovuttavissa) tammitynnyreissä. Riskialttiin, työtävaativan ja pitkäkestoisen valmistuksen vuoksi Amaronet ovat usein todella hinnakkaita viinejä, edullisimpienkin ollessa monen kymmenen euron arvoisia. Erittäin täyteläiset, makean hedelmäiset, voimakkaan tanniiniset ja ryhdikkäät Amaronet ovat loistavia seurustelu- ja nautiskeluviinejä tuhtien viinien ystäville, mutta toimivat myös erinomaisesti voimakkaiden ja tuhtien liharuokien ohella tai todella tumman (eli ei makean) suklaan kyytipoikana. Lisäksi Amarone-viinien rakenne ja tanniinisuus tekee niistä loistavia viinejä pitkäaikaiseen kypsytykseen.

Ripassot ("kahteen kertaan puristetut") ovat eräänlainen Valpolicellan ja Amaronen välimuoto. Ripasso-viini valmistetaan lisäämällä Amaroneen käytettyjen, rusinoituneiden rypäleiden kuoret käymässä olevan nuoren Valpolicellan sekaan. Näin saadaan aikaan tukevampi ja tanniinisempi versio Valpolicella-viinistä. Valpolicellamaisemmat Ripassot ovat usein kuivia, voimakkaita, tanniinisia ja Valpolicellamaisen hapokkaita, kun taas Amaronemaisissa Ripassoissa on selvästi muhkeamman täyteläinen, kevyen makeahko maku, jossa on Amaronesta tuttuja, rusinaisia piirteitä. Tuhdit mutta hapokkaat Ripassot ovat hyvin monikäyttöisiä punaviinejä, sopien hyvin mm. riistan, juustojen, grillilihan tai pataruokien kumppaniksi.

Bardolino-viinit tulevat Garda-järvellä sijaitsevän Bardolinon kylän alueelta. Bardolinot muistuttavat Valpolicella-viinejä, mutta ovat pääasiassa hieman kevyempiä ja vähähappoisempia johtuen käytetyistä rypäleistä: Bardolino-viineissä käytetään normaalisti Valpolicellaa vähemmän voimakasta Corvinaa ja enemmän neutraalia Rondinellaa. Bardolino on usein toimiva arkiviini erilaisten pastaruokien kanssa.

Valpolicella Alkon hyllyllä

28.11.11

Italia



Yleistä

Italian
historia viininvalmistuksessa on yksi maailman pisimpiä ja yhä edelleen Italia on yksi maailman merkittävimpiä viininvalmistajamaita - vuonna 2005 Italiassa valmistettiin enemmän viiniä kuin missään muussa maailman maassa, vastaten n. viidenneksestä koko maailman viinintuotosta, ja tällä hetkellä Italiassa on yli miljoona viinitarhaa.

Italian maantieteellinen sijainti on erinomainen viininkasvatuksen kannalta - Alppien läheisyys sekä lähes koko maata ympäröivä meri takaavat viininkasvatukselle elintärkeät tarpeeksi viileät ja tasalämpöiset olosuhteet. Lisäksi johtuen suuresta erosta Italian pohjois- ja eteläosien välillä, Italia tuottaa hyvin monipuolisesti erilaisia viinejä - viileämmän pohjoisen kevyistä ja hapokkaista viineistä paahteisen Sisilian ja Puglian ("saappaan kantapää") makeankypsiin ja hedelmäisiin viineihin.

Rypäleet

Toisin kuin melkeinpä missään muualla maailmassa, Italiassa ollaan erikoistuttu erityisesti paikallisiin rypäleisiin, joista vain todella harvoilla on suosiota maan ulkopuolella. Näistä rypäleistä omasta mielestäni kymmenen merkittävintä ovat:

Punaiset:
  • Corvina (mm. Valpolicellan viineissä käytetty keskitäyteläinen ja hapokas rypäle)
  • Nebbiolo (mm. Barolon ja Barbarescon valmistukseen käytetty todella voimakas ja tanniininen rypäle)
  • Negroamaro ("musta kitkerä", Puglian viineihin käytetty, mausteinen ja mehukas rypäle)
  • Nero d'Avola (Sisilian alkuperäislajike, mehukas, luumuinen ja mausteinen rypäle)
  • Primitivo (Italiassa melko harvinainen lajike, mutta nauttii Yhdysvalloissa suurta suosiota nimellä "Zinfandel")
  • Sangiovese (myös nimellä "Prugnolo"; on mm. Chiantin ja muiden Toscanan viinien tärkein rypäle - hapokas ja usein keskitäyteläinen)
Valkoiset:
  • Garganega (mm. Soave-viinien tärkein rypäle, tuottaa raikkaita ja hapokkaita valkoviinejä)
  • Moscato (myös "Muscat" - makea ja kukkainen rypäle, josta valmistetaan pohjoisen Piemontessa Astin kuohuviinejä)
  • Pinot Grigio (myös "Pinot Gris" - hyvin monipuolisia ja raikkaita valkoviinejä tuottava rypäle)
  • Trebbiano (myös "Ugni Blanc" - Italian suosituin valkoinen rypälelajike, tuottaa usein helppoja ja kevyitä valkoviinejä)

Laatuluokitukset

Nykyisin italialaisviinit luokitellaan joko pöytäviineiksi tai laatuviineiksi.

  • Vino da tavola – pöytäviini: pääasiassa halvimmat ja yksinkertaiset viinit, ei juurikaan rajoituksia valmistuksen tai raaka-aineiden suhteen.
  • IGT (Indicazione Geografica Tipica) – laatuluokitus, joka syntyi 1970-luvulla tarpeesta osoittaa poikkeuksellisen laadukkaita viinejä, jotka eivät kuitenkaan täyttäneet DOC-standardeja (ns. Supertoskanalaiset). Nykyisin sisältää paljon pöytäviinejä parempia viinejä, jotka eivät yllä DOC-standardeihin tai valmistetaan DOC-standardista poikkeavalla tavalla. Ovat tyypillisiä jollekin Italian tietyistä viinialueista.
  • DOC (Denominazione di Origine Controllata) – viineillä on tarkat laatustandardit joista ei saa poiketa jotta viini saisi tämän arvostetun merkinnän. Kasvatusta ja valmistusta valvotaan valtion taholta.
  • DOCG (Denominazione di Origine Controllata e Garantita) – laatutakuu, jonka voivat saada harvinaisen laadukkaat DOC-tuotteet. Valtiolla on erityinen tarkastamo, joka tarkastaa DOCG-viinit ja sinetöi valtion omalla leimalla tarkistetut tuotteet. Tämä laatuluokitus luotiin, kun koettiin, että DOC-luokitus sisälsi liian vaihtelevanlaatuisia tuotteita, kunhan ne vain täyttivät alimmat standardit. DOCG-viinien on tarkoitus olla siis takuuvarmasti ("Garantita") laadukkaita viinejä.

Lisäksi viineissä saattaa olla seraavanlaisia merkintöjä:
  • Classico: tietyn alueen keskeisin ja ”alkuperäisin” alue. Tältä alueelta tulevat viinit ovat usein tehty todella perinteisessä hengessä.
  • Riserva: viiniä on kypsytetty vähintään 2 vuotta kauemmin kuin vastaavaa normaalia viiniä. Arvokkaammissa viineissä kypsytysikä saattaa olla enemmän mitä minimi vaatii.

Viinialueet


Italialla on pitkä historia viininvalmistuksen lisäksi myös appellaatioiden kanssa - maailman ensmmäinen appellaatio oli Chiantin viinien valmistusta rajoittava Chianti-appellaatio vuonna 1716. Pitkän aikaa italialaiset viinit jaettiin kolmeen luokkaan: pöytäviinit, DOC-viinit ja DOCG-viinit. Kuitenkin juuri Chiantin viininvalmistajien seurauksena jouduttiin luomaan neljäs laatuluokitus, IGT, pöytäviinin ja DOC:n väliin. IGT syntyi, kun Chiantin valmistajat halusivat valmistaa viinejä, joita Chianti-alueen rajoitukset eivät sallineet, jonka seurauksena näitä viinejä ei saatu enää markkinoida nimellä "DOC Chianti", vaan "Vino da tavola" - pöytäviini. Nämä viinit kuitenkin saavuttivat valtavan suosion - ohittaen mm. DOC Chianti -viinit helposti, jonka seurauksena viinilainsäädäntöä rukattiin niin, että nämä ns. "Supertoscanalaiset" viinit saivat omat laatuluokkansa - IGT Toscana. Tämä appellaatio on väljempi kuin DOC Chianti, mutta asettaa kuitenkin rajoja sen verran, ettei viiniä tarvitse kutsua pelkäksi pöytäviiniksi.
Myöhemmin Italiaan on tullut myös muita IGT-luokituksia sellaisille viineille, jotka ovat selvästi pöytäviinejä laadukkaampia, mutta eivät täytä DOC-viinien kriteerejä.

Muutama merkittävä Italian appellaatio:
  • Lombardia (Pohjois-Italiassa, Sveitsistä etelään) - Franciacorta, Lugana
  • Piemonte (Luoteis-Italiassa, Ranskasta itään) - Asti, Barolo, Barbaresco
  • Toscana (Italian varren länsirannikolla, hieman Korsikaa pohjoisempana) - Brunello di Montalcino, Chianti, Vino Nobile di Montepulciano
  • Veneto (Koillis-Italiassa, Adrianmeren pohjukassa ja Alppien kainalossa) - Bardolino, Lugana, Soave, Valpolicella (+ Amarone, Recioto, Ripasso)

Viinityypit

Tunnetuimpia Italian viinityyppejä:
  • Amarone (DOCG) – rusinoituneista rypäleistä puristettu kuiva, todella muhkea ja täyteläinen punaviini
  • Asti Spumante & Moscato d'Asti (DOCG) – todella makea, rusinainen jälkiruokakuohuviini
  • Barolo & Barbaresco (DOCG) – äärimmäisen tanniinisia, pitkäikäisiä ja hienostuneita punaviinejä
  • Brunello di Montalcino (DOCG) – todella tanniininen, runsas ja voimakas punaviini
  • Chianti (DOCG) – kevyistä suht runsaisiin, notkeista kohtuutanniinisiin, punaviineihin usein melko hapkkaita
  • Franciacorta (DOCG) – todella arvostettuja ja hienostuneita kuohuviinejä, ”Italian Champagne”
  • Lambrusco (DOC) – makeita, pirskahtelevia valko- ja punaviinejä
  • Recioto della Valpolicella (DOCG) – rusinoituneista rypäleistä puristettu makea jälkiruokaviini - "Makea Amarone"
  • Ripasso (DOCG) – Runsas ja voimakas Valpolicella, joka on kypsytetty Amaroneen käytettyjen, jo puristettujen rypäleiden kuorien seassa.
  • Soave (DOC) – kuiva ja raikas valkoviini
  • ”Supertoskanalainen” (IGT) – usein esim. Chiantin tyyliin tehty viini, joka valmistettu noudattamatta Chiantin appellaatiorajoituksia. Monet runsaampia ja tanniinisempia kuin perinteiset Chianti Classicot.
  • Valpolicella (DOC) – Kevyt, hapokas ja harmoninen punaviini
  • Vino Nobile di Montepulciano (DOCG) – kuiva, tanniininen ja täyteläinen punaviini

Italia Alkon hyllyllä

  • Punaviinit: Italian punaviinivalikoima lienee tällä hetkellä Alkossa laajin, monipuolisin ja vakuuttavin. Vaikka seassa on heikkoja tai ylihintaisiakin esityksiä, ovat silti monet viinit vähintäänkin oikein kelvollisia. 7-8 euron hintaan rupeaa tulemaan vastaan jo ihan ostamisen arvoisia viinejä, ja valikoima ulottuu vaikuttavana useisiin kymmeniin euroihin. Mitä korkeammalle hinnassa kiivetään, sitä todennäköisemmin viini on vallan erinomainen ja omasta mielestäni vielä neljään kymppiin asti viinien hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä. Sen jälkeen hinnat rupeavat vasta olemaan kyseenalaisia viinin laatuun nähden.

    Suosittelen: Amaronet +30 euron hintaluokassa, melkeinpä kaikki Barbarescot ja Barolot, Chiantit 10 euron hintaluokassa, Chianti Classicot 15-25 euron hintaluokassa, IGT Toscana hinnasta riippumatta, Ripassot 12-20 euron hintaluokassa, punaiset perus-Valpolicellat n. 10 euron hintaluokassa

  • Valkoviinit: Italian valkoviinivalikoima Alkossa ei ole aivan samaa luokkaa kuin punaiset, sillä monet italialaiset valkoviinit ovat melko hentoja eivätkä aromeiltaan mitenkään kovin erityisiä. Niiden vahvuus onkin rooli ruokaviininä ja useat niistä ovat vallan erinomaisia yhdistettäviä arkisiin, italialaishenkisiin ruokiin. Poikkeuksen tähän kuitenkin tekevät usein melko vahvat ja ryhdikkäät Soave Classico -viinit. Yleisesti loistavia ja mieleenpainuvia viinejä kannattaa kuitenkin mielummin etsiä mm. Itävallan, Ranskan, Saksan tai Uuden-Seelannin hyllyiltä.

    Suosittelen: Alata Vernaccia di San Gimignano, Bianco di Custoza Terre in Fiore, Cantina di Custoza Pinot Grigio Garda, Pehhcora Pecorino, Rocca del Dragone Falanghina, Suavia Soave Classico, Zenato Pinot Grigio, Zenato San Benedetto Lugana

  • Kuohuviinit: Yleisesti Prosecco-kuohuviinit ovat mukavia, arkisia, kevyitä ja usein kevyen päärynäisiä kuohuvia, jotka tarjoavat tasalaatuisina peruskuohuvina mukavan vaihtoehdon esimerkiksi edullisille Cava-kuohuviineille. Jälkiruokaa tarjoaville Piemontessa sijaitsevan Astin kuohuviinit ovat erinomainen vaihtoehto, kun taas Franciacortan tyylikkäät kuohuviinit Lombardiasta ovat niitä harvoja kuohuvia, jotka tarjoavat uskottavaa vastusta Champagnen kuohuviineille.

  • Makeat viinit: Italian osuus Alkon jälkiruokaviinihyllyillä on todella pieni. La Capanuccia on melko kovanhintainen, mutta toisaalta hyvin perinteinen Vin Santo -jälkiruokaviini, kun taas hauska La Caliera on edullisella hinnallaan yksi parhaimman hinta-laatusuhteen jälkiruokaviineistä koko alkon valikoimasta.

    Suosittelen: La Caliera Moscato d'Asti, Zenato Recioto della Valpolicella

Viinien arviointi

Viinipruuvaus eli viinien arviointi

Viiniä pruuvatessa eli arvioitaessa usein arvioidaan neljä osa-aluetta:
  • ulkonäkö
  • tuoksu
  • maku ja suutuntuma
  • jälkimaku
Pruuvauksissa - erityisesti sellaisissa, joissa käydään useampia viinejä läpi - käytetään usein sylkykuppia. Tämä johtuu alkoholin arviointikykyä heikentävästä vaikutuksesta, jonka seurauksena muutaman viinin jälkeen melkeinpä mikä tahansa viini on vähintäänkin erinomainen, ellei jopa paras.

Voidaan myös järjestää ns. vertikaalisia (saman viinin eri vuosikertoja) ja horisontaalisia (yhden alueen tai tyylin eri valmistajien samaa vuosikertaa) pruuveja.

Osa-alueet:

Ulkonäkö: punaviini voi olla väriltään lähes sinertävän liilasta (hyvin nuori ja tuore) poltetun saven tai tiilen ruskeaan (todella vanha ja pitkään kypsytetty). Värin syvyys voi olla keveästä läpinäkymättömän syvään. Väri toimii usein hyvänä indikaattorina viinin täyteläisyydestä - tumma ja läpinäkymätön viini on usein todella muhkea ja hedelmäinen, kun taas viini, joka on väriltään vaalea ja hailakka, on todennäköisesti melko kepeä ja marjainen. Koska poikkeuksia kuitenkin löytyy, viinin todelisen luonteen saa selville vain maistamalla.

Tuoksun ja maun arviointi on todella laajamittaista ja monesti hyvin yksilöllistä. Tuoksun arviointiin ei ole juurikaan päteviä sääntöjä: helpointa on tunkea nokka lasiin, nuuhkaista ja kertoa mitä tuoksu mieleen tulee. Mausta voidaan analysoida erilaisten aromien lisäksi esimerkiksi viinin täyteläisyyttä, makeutta, tanniineja ja happoja.

Täyteläisyys kuvaa viinin ns. vartalon. Kevyissä viineissä on usein ohut suutuntuma; vaikka ne maistuisivat voimakkaasti, ne eivät ole kovin runsaita, ja saattavat helposti jäädä ruoan kanssa tuhtien ja voimakkaiden makujen alle. Vastaavasti viini voi olla hyvinkin muhkea, mutta loppujen lopuksi kovin yksipuolinen ja kolkko tai jopa tylsä. Nuorien viinien hedelmäisyys saattaa olla todella ärhäkkä ja voimakas, peittaen viinin kaikki muut osa-alueet alleen. Nuorena tasapainoton viini saattaa vanhetessaan kehittyä erittäin tasapainoiseksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Viinin sokeripitoisuus sekä esimerkiksi kypsytyksessä käytetty tammi tuovat viiniin täyteläisyytta, runsauden tuntua ja usein poistavat viinin hyökkäävimpiä piirteitä. Hyvässä viinissä hedelmäisyys ja suutuntuma ovat hyvässä tasapainossa, kuten myös sen tanniinit ja hapotkin.

Varsinaista sokerista makeutta arvioidaan usein enemmän valko- ja kuohuviineissä kuin punaviineissä, koska valtaosa punaviineistä on kuivia. Sen sijaan jos rypäleiden annetaan kypsyä lähes ylikypsiksi, tulee niistä usein niin makeita hedelmäisyydeltään, että viini saattaa maistua selvästi makealta, vaikkei siinä olisi jäljellä grammaakaan sokeria. Lisäksi makeus ja happopitoisuus kulkevat usein siinä mielessä käsi kädessä, että hapot hillitsevät makeuden aistimista. Viinissä saattaa olla useita grammoja sokeria, mutta viini maistuu silti kuivalta, jos siinä on hyvin runsaat hapot. Sitten taas toisaalta hyvin vähähappoinen viini saattaa maistua makealta vaikkei siinä olisi käytännössä ollenkaan sokeria.

Rypäleiden kuorista, siemenistä ja rangoista sekä tammitynnyreistä käymisessä ja kypsytyksessä viiniin liukenevat tanniinit eli parkkihapot maistuvat hyvin vähän, mutta tuntuvat sitäkin voimakkaammin. Erittäin tanniinipitoisessa viinissä tanniinit myös maistuvat, usein hieman karvaina. Tanniinit sitoutuvat mm. suun limakalvojen proteiineihin, jolloin suu kuivuu huomattavasti. Tanniinit saa helposti tuntumaan pyöräyttämällä viiniä muutaman kerran ympäri suussa, jonka jälkeen ikenet rupeavat ensimmäiseksi kuivumaan. Nuoret tanniinit ovat hyvin pieniä yhdisteitä ja siksi tahtovat tarttua proteiineihin erittäin hanakasti ja saavat viinin tuntumaan hyvin aggressiiviselta. Pitkässä kypsytyksessä tanniinit muodostavat pitkiä yhdisteitä, jolloin ne reagoivat hitaammin proteiineihin, jolloin ne tuntuvat kohtuudella, mutta yleisvaikutelma on paljon pehmeämpi, ns. silkkinen.

Tanniineja katsotaan yleensä kun punaviiniä yhdistetään ruokaan – mediumkypsälle pihville, jossa valkuaisaineita eli proteiineja on runsaasti, kannattaa valita tanniininen viini, jolloin tanniinit sitoutuvat ruoan proteiineihin suun limakalvojen ohella. Näin viini tuntuu miellyttävän pehmeältä, kun tanniineja on sopivasti. Vähätanniinisen viinin tanniineista valtaosa sitoutuu ruoan proteiineihin ja viini menettää rakennettaan ja saattaa lässähtää.

Lisäksi tanniinit toimivat viinin säilöntäaineina, jonka takia hyvin tanniinipitoiset punaviinit säilyvät usein notkeita eli vähätanniinisia paremmin (kun puhutaan pitkäaikaisesta, vuosia kestävästä säilytyksestä.)

Hapot maistuvat happamuutena suurissa määrin, mutta punaviineissä runsaidenkin happojen maku jää usein muun maun alle. Hapot tuntuvat parhaiten syljen nousuna kielelle sekä tietynlaisessa kirpeydessä (kuvittele puristavasi pari tippaa sitruunan mehua kielelle tai puraisevasi raakaa viheromenaa). Hapot tuovat viiniin ns. raamit ja pitävät sen kasassa. Tuhti mutta todella vähähappoinen viini saattaa maistua joidenkin mielestä hyvin lattealta. Rasvaiselle ruoalle on hyvä olla runsaanlaisesti happoja, koska ne ”leikkaavat” viinin rasvan läpi. Vähähappoinen viini yhdistettynä rasvaiseen ruokaan saattaa saada viinin jäämään ruoan alle, eli saada sen tuntumaan hyvin lattealta ruoan makuun verrattuna.

Viinin jälkimaku on monesti myös hyvin oleellinen osa kokonaisuutta. Tyylikäs ja monipuolinen viini saattaakin tuntua pettymykseltä jos sillä on todella lyhyt jälkimaku, ts. sen maku katoaa heti viinin nielaistessa. Usein hyväksi viinin ominaisuudeksi katsotaan jos sen jälkimaku on pitkäkestoinen ja monipuolinen. Hyvässä viinissä saattaa vasta jälkimaussa tulla esiin kokonaan uusia, jopa yllätyksellisiä makuaistimuksia. Myös hapot ja tanniinit tuntuvat selvästi jälkimaussa – hapot nostavat syljen suuhun samalla kun tanniinien karheus kuivattaa suuta. Ilman näitä tuntemuksia viinin muuten miellyttävä jälkimaku saattaa tuntua pliisulta ja mehumaiselta.


Tarjoilulämpötilan vaikutus:

Viinin viilennys korostaa tanniineja ja hapokkuuta ja vähentää hedelmäisyyttä. Kevyempiä viinejä joissa on vähänlaisesti happoja ja tanniineja, sekä tuhdimmatkin mutta notkeat viinit voi tarjoilla viilennettynä (10–14 °C), kun taas runsaat ja tanniiniset viinit tarjoillaan usein korkeintaan kevyesti viilennettyinä tai huoneenlämpöisinä (15–20 °C).

Mitä on viini?

Yleistä

Viinin määritelmä on monissa maissa lainsäädännöllä määritelty, ja käytännössä lähes aina tämä lainsäädäntö edellyttää, että viini on tehty pelkästään viinirypäleistä. Valmistuksessa ei saa käyttää mitään muuta kuin viinirypäleitä, hiivoja sekä ainesosia, joita on rypäleissä valmiiksi tai syntyy muutenkin viinin valmistuksessa (esim. sokeri, rikkidioksidi).
Näin ollen esim. hedelmäviiniä tai portviiniä ei voi kutsua viiniksi – ensimmäinen ei ole valmistettu viinirypäleistä, ja jälkimmäiseen on lisätty rypäletislettä (brandya).
Viinirypäleet ovat pääasiassa aitoviinin (vinis vitifera) hedelmiä. Vain Chilessä ja Argentiinassa käytetään aitoviiniä luonnonvaraisesti laajamittaisessa viljelyssä, koska viiniköynnösten juuria tuhoava viinikirva ei ole koskaan saapunut Etelä-Amerikkaan. Muualla maailmassa, jossa viinikirva voi tuhota viljelykset, käytetään törmäviiniä runkona, koska sen juuria viinikirva ei pysty tuhoamaan. Tähän runkoon vartetaan aitoviinin oksia.


Viinityypit

Viinit: valkoviinit, punaviinit, roseeviinit, kuohuviinit, (jälkiruokaviinit)
Muut: väkevät viinit (esim. portviini, sherry, madeira), hedelmäviinit, maustetut viinit (esim. vermutti)

Punaviini
Punaviiniä on mahdollista tehdä vain punaisista viinirypäleistä. Rypäleet erotetaan kannoistaan ja puristetaan. Tämä rypäleistä puristettu mehu on aluksi melko väritöntä ja punaviini saakin värinsä ja ominaismakunsa siitä, että rypäleiden kuoret jätetään puristetun rypälemehun sekaan käymään. Myöhemmin mehu puristetaan massasta ja käymisen annetaan jatkua viiniksi.

Valkoviini
Valkoviini valmistetaan puristamalla rypäleiden mehu kuorimassasta nopeasti. Valkoviiniä voidaan tehdä myös punaisista rypäleistä, koska rypälemehu itsessään on väritöntä. Joitakin valkoviinejä saatetaan valmistaa pitämällä viiniä hieman kauemmin kosketuksissa valkoisten rypäleiden kuorten kanssa. Jos viini jätetään käymään pidemmäksi aikaa valkoisten kuorten kanssa, saadaan aikaan ns. oranssia viiniä.

Roseeviini
Roseeviini valmistetaan joko jättämällä punaisista rypäleistä puristettu mehu vain hetkeksi (muutamista tunneista muutamiin päiviin) käymään kuorten kanssa. Toinen tapa on ns. saignéemenetelmä, jossa halutaan saada aikaan voimakkaampaa punaviiniä; tässä menetelmässä puristetusta punaviinimassasta poistetaan osa mehusta, jotta jäljelle jäisi vähemmän mehua suhteessa makua antavaan kuorimassaan ja lopputulos olisi intensiivisempää punaviiniä. Tästä pois otetusta viinistä voidaan kypsyttää roseeviiniä.

Euroopan lait eivät salli roseeviiniä valmistettavan sekoittamalla puna- ja valkoviiniä. Poikkeus tähän on roseeshamppanja, jossa valkoiseen Shamppanjaan voidaan sekoittaa punaviiniä.

Kuohuviini
Kuohuviiniä voidaan valmistaa niin valkoisena kuin punaisena. Viinin hiilihapot ja kuohu (mousse) saadaan pääasiassa kolmella keinolla:
  • Charmat-metodi - viini käy ja kypsyy paineistetuissa terästankeissa ja pullotetaan paineen alla. Näin käymistuotteena syntynyt hiilidioksidi imeytyy takaisin viiniin ja lopputuloksena on pienet kuplat ja mieto, tasapainoinen ja pitkäkestoinen mousse.
  • Perinteinen metodi - (tunnetaan myös shamppanjamenetelmänä, méthode champenoise) käyneeseen viiniin lisätään hieman sokeria sekä ns. shamppanjahiivaa ja pistetään käymään korkilla suljettuihin pulloihin, jolloin käymistuotteena syntynyt hiilidioksidi imeytyy takaisin viiniin. Myöhemmin kuollut hiivasakka poistetaan. Tuloksena valmistustavoista ja -aineksista riippuen kohtalaisista kuplista hyvin suuriin ja voimakkaisiin kupliin sekä usein runsas ja pitkäkestoinen mousse.
  • Lisäysmetodi eli impregnaatiomenetelmä - hiilidioksidia lisätään teollisesti viiniin, samalla tavoin kuin esimerkiksi limonadeihin ja teollisiin siidereihin. Tuloksena terävä ja lyhytkestoinen, limonadimainen mousse.


Väkevät eli väkevöidyt viinit
Normaalisti viinin alkoholipitoisuus ei nouse yli 11-14 tilavuusprosentin alkoholia tuottavan hiivan kuollessa korkeaan alkoholiin. Korkeampia alkoholipitoisuuksia voidaan saavuttaa joko käyttämällä korkeampaa alkoholimäärää kestäviä erityishiivoja (mm. Amaronet) tai lisäämällä viiniin alkoholia (väkevät viinit). Viiniin lisättävä alkoholi on pääasiassa joko neutraalia tislattua alkoholia tai rypäletislettä (brandya).

Useimmat väkevät viinit ovat makeita sen vuoksi, että viini väkevöidään rypälemehun vielä käydessä. Tällöin osa rypälemehun sokerista ei ehdi käydä alkoholiksi väkevyyden noustessa yli hiivan sietorajan, vaan hiiva kuolee ja käymätön sokeri jää väkevöidyn viinin sekaan.


Appellaatiot

Appellaatiot ovat lailla suojattuja maantieteellisiä alueita, joissa valmistetaan ruokia, viinejä ja muita alkoholijuomia. Viiniappellaatioilla voidaan säädellä rajattujen valmistusalueiden lisäksi myös mm. käytettäviä rypäleitä, valmistusmenetelmiä tai kypsytysaikaa. Maailman ensimmäiset appellaatiot viinin laadun takaamiseksi ovat Italian Chianti (1716), Unkarin Tokaj (1730) ja Portugalin Douro-laakson portviinisäädös (1756). Maailman tunnetuimpia appellaatioilla säädeltyjä ja suojeltuja alkoholijuomia ovat mm. Champagne, Cognac, Chianti, Calvados, Rioja, Bourgogne ja Bordeaux.

Yleisesti laatutakeettomia viinejä kutsutaan pöytäviineiksi, jolloin viinin on täytettävä vain maan viinilainsäädännön edellyttämät minimivaatimukset. Tästä johtuen monet pöytäviinit ovat usein varsin edullisia, mutta toisaalta myös hyvin yksinkertaisia ja hengettömiä. Appellaatiot takaavat, että viini on valmistettu tiukkojen laatukriteerien edellyttämällä tavalla, mutta ne eivät takaa että lopputulos - viini - on laadukas. Usein kuitenkin arvostetut appellaatiot ja viinin korkea hinta kävelevät käsi kädessä viinin laadun kanssa.

Eri maissa tuotetaan eri suhteessa appellaatioiden määrittelemiä viinejä: Ranskassa tuotetuista viineistä noin puolet on pöytäviinejä ja puolet laatuviinejä, kun taas Saksassa yli 90% valmistetuista viineistä ovat ns. laatuviinejä – johtuen Saksan todella kattavasta mutta väljästä viinilainsäädännöstä.


Uusi vs. vanha maailma

Viineistä puhuttaessa "vanhan maailmn viinit" tarkoittavat Euroopan maiden viinejä (pääasiassa Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ransla, Saksa, Sveitsi, Unkari) kun taas "uuden maailman viinit" tulevat muualta maailmasta (Argentiina, Australia, Chile, Etelä-Afrikka, Uruguay, Uusi-Seelanti, Yhdysvallat.)

Tämä kategorisointi ei ole ehdottoman rajaava, mutta se antaa hyviä suuntaviivoja. Törkeästi yleistämällä voidaan sanoa, että vanhan maailman viinit ovat useimmiten hillitympiä, hapokkaampia, elegantimpia ja ensisijaisesti ruoan ohelle. Uuden maailman viinit taas ovat runsaampia, tuhdimpia ja muhkeampia, hapokkuus on kypsän hedelmäisyyden johdosta melko vähäistä kun taas maku on selväpiirteinen ja voimakas. Usein myös tästä johtuen aloittelevalle viininharrastajalle uuden maailman viinit ovat helppo lähestymisen kohde - niistä aistii heti sen, mitä on juomassa ja viini ovat usein melko helppoja. Jos tammea käytetään, sitä käytetään usein runsaasti, antaen viinille todella paksun, makean vaniljaisuuden tai toffeisuuden. Vanhan maailman viinit voivat taas olla vasta-alkajalle tympeitä, kitkeriä, mehumaisia tai pliisuja. Usein tammea käytetään, mutta paljon hillitymmin, ja sen aromit ovat lähempänä puisevuutta tai voimaisuutta kuin vaniljaa tai toffeisuutta.

Pikku hiljaa viineihin tutustuessa monet uuden maailman viinit rupeavat maistumaan turhan paljon toisiltaan, kun taas vanhan maailman viinit tarjoavat paljon värikkäämmän makupaletin josta löytää mitä mielenkiintoisimpia yllätyksiä. Tässä vaiheessa on pakko muistuttaa törkeästä yleistyksen todennäköisyydestä - uudesta maailmasta löytyy todella paljon hyvinkin omaperäisiä, miellyttäviä ja yllättäviäkin viinejä, jotka ovat valmistettu niin vanhan kuin uudenkin maailman hengessä. Samoin vanhasta maailmasta löytyy runsaasti uuden maailman viinejä muistuttavia helppoja hedelmäpommeja, jonka lisäksi myös monet merkittävät perinteiset viinitalot ovat joko muuttaneet fokustaan kohti uuden maailman tyyliä, tai tuoneet markkinoille modernissa hengessä valmistettuja viinejä.