Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.3.12

Château Caillou 2007

Château Caillou 2007
  • Valmistaja: M. et Mme Pierre, Château Caillou
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Sauternes, Bordeaux 2e Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bordeaux, Graves, Sauternes, Barsac
  • Rypäleet: Sémillon (90%), Sauvignon Blanc (10%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 16,69e (Helmikuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kuukausi pari takaperin kävin pyörähtämässä Erottajan ihastuttavassa viini-Alkossa, josta mukaani tarttui muutaman muun jälkiruokaviinin ohella valikoimasta poistuva Château Caillou, Ranskan maailmankuulun Sauternes'n alueen jälkiruokaviini. Caillou on ns. 2e Cru -viini, mikä tarkoittaa sitä, että Cailloun viinitila on saanut vuonna 1855 toiseksi korkeimman mahdollisen luokituksen Bordeaux'n alueen jälkiruokaviineistä. Useimmat Cru-statuksesta nauttivat viinit ovat erinomaisia, mutta niiden seassa voi olla heikkoja tapauksia, aivan kuten luokittelemattomien jälkiruokaviinien seasta voi löytyä todellisia helmiä.

Usein sanotaan, että Sauternes'n viinit ovat juomakelpoisia vasta n. kymmenen vuoden odottelun jälkeen ja viini rupeaa olemaan parhaimmillaan, kun sen väri on ruvennut taittumaan kuparinruskeaksi. Siksi lienee jonkin sortin kerettiläisyyttä korkata viini herkässä viiden vuoden iässä, mutta kun hätä käy ja jälkiruokaa tuodaan nenän eteen, ei auta itku markkinoilla.

Väriltään viini on kullankeltainen, mutta melko hailakka verrattuna moniin muihin jalohomeisiin viineihin. Sen sävystä tuntuu puuttuvan sitä syvyyttä, joka erottaa useimmat jälkiruokaviinit valkoviineistä.

Tuoksu sen sijaan erottaa viinin selvästi valkoviineistä – siinä on jalohomeen tuomaa ananasta, kuivattua persikkaa, hunajaa sekä tammitynnyrin aromeja; kaikki sekoittuneena upeasti toisiinsa saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Suussa tuoksun aromit jatkuvat tarkasti maussa, alkaen makeista hedelmistä, siirtyen keskimaun hunajaisuuteen ja päättyen jälkimaun mausteiseen tammeen. Makupuolella ei juuri mitään valittamista – kirjo on hieman yksipuolinen, mutta se on täysin anteeksiannettavaa kun katsoo viinin hintalappua.

Sen sijaan viinin rakenteessa on jo enemmän huomauttamisen varaa: viinin hapokkuus on jäänyt hyvin lapsipuolen asemaan. Vähäiset hapot eivät kykene nostamaan viinin ryhtiä pystyyn, vaan se jää lattean mehumaiseksi ja tahmean oloiseksi. Herkulliset aromit tuntuvat vain lässähtävän kielelle, jälkimaussa ne taas solahtavat jättämättä sen kummempaa jälkimakua jäljelle.

Saattaa toki olla, että viini tuli korkattua himpun verran liian nuorena, mutta näppituntumalta arvioisin, että ainoastaan viinin aromit tulevat kehittymään monisyisemmiksi, kun taas rakenne tulee pysymään enemmän tai vähemmän samanlaisena. Siksi suosittelenkin korkkaamaan viinin mielummin ennemmin kuin myöhemmin, sillä vaikka kyseessä on ihan kelpo jälkiruokaviini, ei se tule todennäköisesti muuttumaan miksikään elämää suuremmaksi elämykseksi kärsivällisellä odottelulla.

Château Caillou on jotakuinkin sitä mitä osasin uumoilla: edullinen tusina-Sauternes. Alkossa jälkiruokaviinien tapauksessa hinta tuntuu antavan todellakin jotain lisää laadussa, mikä on myöskin pieni pettymys, sillä aika ajoin vastaani on tullut jopa oikein mukiinmeneviä Sauternes'n viinejä reilusti alle kahdella kympillä, parhaimmista esimerkkinä Systembolagetin Château Grillon.

Koska viinin rakenne ei ole kovinkaan kummoinen ruokien kanssa yhdistämistä ajatellen, suosittelen tarjoilemaan viinin sellaisenaan aterian päätteeksi aivan omana jälkiruokanaan.

Lyhyesti: Aromikas ja perusmiellyttävä Sauternes'n jälkiruokaviini, jonka heikkous on se vähäinen happorakenne.

Arvio: OK – viinillä on puolensa, mutta se jää kuitenkin parhaimmillaan vain perusmiellyttäväksi esitykseksi samalla kun sen vähäisten happojen luoma raskaus hiekentää viinin yleisvaikutelmaa.

Hinnan (16,69e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Château de Viviers Chablis 2010

Château de Viviers Chablis 2010
  • Valmistaja: Lupé-Cholet
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Chablis
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côtes d'Auxerre, Chablis
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 8,74e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,78e (Tammikuu 2014, Alko)

Tutkimusmatka Alkon puolikkaisiin pulloihin jatkuu. Tällä kertaa vuorossa raikkaista Chardonnay-viineistään tutun Chablis'n alueen pikkupullo, joka valikoitui illallisemme, etäisesti kreikkalais-henkisen kasvispadan, seuralaiseksi.

Tuoksussa on raikasta viheromenaa ja mineraalia sekä aavistus trooppisempiakin hedelmiä. Hetken auettuaan omenaisuus rupeaa jylläämään mineraalisuuden yli, mutta sekaan tulee myös kevyttä voimaisuutta. Väriltään viini on hyvin hailakka, aavistuksen vihreeän taittuva keltainen.

Suutuntumaltaan viini on juuri ja juuri keskitäyteläinen ja melko eloisan hapokkuuden lisäksi miellyttävän raikas. Kuivassa maussa on paljon tuoretta omenaa ja mineraalia sekä aavistus kermaisuutta ilman häiritsevää tammisuutta.

Jälkimaku on miellyttävän raikas, kirpeän omenainen ja keskipitkä. Kokonaisuutena viini on hyvin tehty ja miellyttävä, mutta kuitenkin melko yksipuolinen ja yllätyksetön. Viini toimi oikein erinomaisesti ruoan kanssa yhteen, mutta on kuitenkin todettava, että viinin hinta on hieman yläkanttiin: kelvollisia 0,75-kokoisia Chardonnay-viinejä rupeaa saamaan kympillä, ja erinomaisia Chablis-viinejä löytyy monopolista jo viidellätoista eurolla. Vaikka Château de Viviers on yksi parhaista puolikkaista valkoviinipulloista sekä oikein kelvollinen "köyhän miehen Chablis", on sen hinnassa laatuun nähden silti vaaksa tai pari ylimääräistä.

Viini hoitaa tonttinsa raikkaana ruokaviininä vallan erinomaisesti, mutta ei parhaalla mahdollisella hinta-laatu-suhteella.

Lyhyesti: Tyypillinen ja tyylikäs, mutta kuitenkin hieman yksiulotteinen perus-Chablis.

Arvio: Hyvä – viinissä on kaikki osaset kohdallaan, ainoastaan ulottuvuutta soisin olla enemmän.

Hinnan (9,78e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

29.3.12

Sade 2009

Sade 2009
  • Valmistaja: Kavaklıdere
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Turkki
  • Alue: Itäinen Anatolia
  • Rypäleet: Öküzgözü (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,49e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,49e (Tammikuu 2013, Alko)

Jo useamman vuoden ajan kiinnostustani on kolkutellut Alkon hyllyillä notkuva, edullinen (tällä hetkellä 8,49e) Sade-viini. Ei niinkään sen takia, että se olisi ollut suuri arvostelumenestys tai muuten monen kehuma, pikemminkin päinvastoin: en ole itse asiassa lukenut viinistä yhtään mitään, lukuunottamatta Alkon hyllylapun kuvauksia. Halusin siis ottaa viinin testiin tutkivan journalismin tähden!

Toinen syy tietenkin on se, että viini on tehty Öküzgözü-lajikkeesta. Tottakai näinkin erottuva nimi iskee harrastelijan silmään kuin heiluva punainen vaate härälle. Mielenkiintoani ruokki edelleen Alkon kertoma nippelitieto viinistä: Sade tarkoittaa turkin kielellä "puhdasta", joka viittaa viinin puhtaisiin aromeihin – sitä ei ole käytetty tai kypsytetty ollenkaan tammessa; viini on siis lajikeviini puhtaimmilllaan ilman tammen hämääviä piirteitä.

Ikävä kyllä samana iltana jolloin ostin viinin, yltyi ystävällinen kevätflunssani siihen pisteeseen, että menetin haju- ja makuaistini täydellisesti. Aluksi ihmettelin miksei viini tuoksunut miltään, minkä jälkeen hämmästystäni kasvatti edelleen viinin täydellinen mauttomuus. Ennen kuin lähdin palauttamaan viiniä viallisena päätin nuuhkaista mm. valkosipulijauhetta ja konjakkia, jotka olivatkin yhtä tuoksuttomia kuin viinikin. Huokaisten kiersin viinipullon kierrekorkin tiukasti kiinni ja laitoin pullon makaamaan jääkaappiin toivoen, että viini pysyisi siedettävänä siihen asti kun aistini palaisivat sairaslomaltaan.

Eilen totesin haistavani etäisesti asioita ensimmäistä kertaa lähes viikkoon, joten tänään päätin koettaa oliko Sade päässyt pilaantumaan sairastaessani. Koska pullosta ei noussut minkäänlaisia ylikehittymisen merkkejä, päätin ottaa viinin vihdoin ja viimein arvioon. Arviota lukiessa on kuitenkin muistettava, että viini oli ehtinyt olla avattussa (vaikkakin käytännössä täydessä) pullossa vajaan viikon ennen arviointia, ja arviointi on suoritettu vielä hieman puolitehoilla toimivin aistein. Pyrin kuitenkin saamaan irti niin paljon Öküzgözüstä, "Häränsilmästä", kuin vain mahdollista.

Viinin väri on kaunis, tumma ja kirkas karmiininpunainen, joka muistuttaa lähinnä intensiivisempiä Pinot Noir -viinejä sävyltään. Reunoiltaan viinin väri taittuu aavistuksen verran violettiin. Tuoksussa on kevyitä yrttejä, kirsikkaisuutta, vadelmaa ja muita meheviä, punaisia marjoja sekä aavistus maamaisuutta.

Maku on kevyen marjainen, mutta melko kepeähkö ja neutraali. En tietenkään kykene sanomaan johtuuko tämä a) flunssastani, b) viinin saamasta happikontaktista, c) viinin ominaismausta. Joka tapauksessa viinin aromimaailma on tämänhetkisten havaintojeni mukaan vain melko marjainen ja helppo, ei juuri muuta. Mutta vaikka viinin maku on melko yksinkertaisen marjainen, ei se tunnu muistuttavan oikein mitään muuta maistamaani viiniä – erityisesti tuoksussa vastaan tullut kevyt maamaisuus tai savuisuus taittaa sitä hieman persoonallisempaan suuntaan.

Tanniineja viinissä tuntuu olevan hyvin kevyenpuoleisesti eikä hapotkaan ole kovin runsaita. Viinin maku ja suutuntuma on sen verran kevyt, että viini ei tunnu tarvitsevan hirveästi happoja pysyäkseen hyvin kasassa, mutta olisin kyllä näin kevyelle viinille kaivannut eloisampaakin hapokkuutta. Nyt viini on melko ok-tasoinen seurusteluviini, mutta rakenne pärjännee vain kevyille naposteltaville, ei juurikaan tuhdimmille tai mausteisemmille ruoille.

Jälkimaku ei ole onneksi aivan seinään loppuvan lyhyt, muttei järin pitkäkään. Pääasiassa kielelle jää kevyen hapokas karpaloisuus ja aavistus tanniinien karvautta samalla kun nielussa tuntuu lämmin alkoholin leyhähdys. Suun takaosassa ja nenässä tuntuu aavistus jonkinlaista kermaisuutta tai toffeisuutta, joka ei kuitenkaan tunnu muistuttavan ollenkaan vastaavia tammen aromeita.

Viinissä on vaaksan verran mukavaa persoonallisuutta, mutta muuten viini tuntuu olevan, ikävä kyllä, juurikin hyvin tyypillinen hintaluokkansa edustaja: sen maku on melko yksiulotteinen ja rakenne vaatimaton. En uskalla tuomita viiniä aisteiltani puolikuntoisena, sillä tiedä häntä jos olisinkin menettänyt tässä kourallisen mitä hienoimpia aromeja, mutta rakenteeltaan viini ei kyllä onnistunut allekirjoittanutta juurikaan vakuuttamaan. Sade on Alkon hyllyillä hauska kuriositeetti, mutta mielestäni olisi paljon mielenkiintoisempaa saada alueelta mahdollisesti löytyviä kelvollisempia, aluetyypillisiä viinejä. Saatan itse vielä parata viinin pariin uudestaan parempikuntoisena saadakseni siitä paremman ja kattavamman kuvan, mutta näillä tiedoilla en kyllä uskaltaisi lähteä sitä suosittelemaan muille kuin edullista, helppoa ja marjaista arkipunaviiniä kaipaaville. Suurta elämystä tästä viinistä saanee tuskin kukaan.

edit: viinistä löytyy nyt uudempi, viinistä paremman kuvan antava arvio.

Lyhyesti: Kepeähkö, marjainen ja helppo turkkilaispunaviini paikallisesta lajikkeesta.

Arvio: Kehno – rypälelajikkeen tuoma persoonallisuus ei onnistu peittämään viinin heikkouksia sen kokonaisuudessa.

Hinnan (8,49e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

19.3.12

Barbaglio 2007

Barbaglio 2007
  • Valmistaja: Cooperativa Agricola Santa Barbara
  • Tyyppi: Punaviini, IGT Salento
  • Maa: Italia
  • Alue: Puglia, Salento
  • Rypäleet: Negroamaro (80%), Primitivo (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,99e (Maaliskuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 14,25e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
Barbagliosta olin lukenut sieltä täältä pieniä kehuja ja jopa ylistyssanoja vuotavia arvioita, joten suhteutettuna viinin vielä varsin kohtuulliseen hintaan, oli minun napattava pullollinen mukaan sen tultua vastaan eräässä Alkossa – tämähän ei ole siis mikään itsestäänselvyys, että viiniä löytää joka Alkosta hyllyltä, sillä kyseessä on tilausvalikoiman laatikoittain tilattava tuote.

Viiniä on kehuttu pääasiassa sen rustiikkisen ja jopa animaalisen luonteen vuoksi; viinissä on arvioiden mukaan ollut vuosikerrasta toiseen runsaasti röyhkeitä, tallisia elementtejä – ei kuitenkaan niin paljon, että viini vaikuttaisi olevan täysin epäkelpo – ja kypsää etelän hedelmää. Tosin uusimmasta vuosikerrasta, 2007, on sanottu, että sen törkyisimpiä piirteitä on siivottu, eikä viini ole lähellekään yhtä voimallinen kuin aikaisemmin. Suhtaudun kuitenkin positiivisella uteliaisuudella viiniin, sillä jos siinä on edes osa siitä luonteesta, minkä mielikuvan arvostelut ovat luoneet, on se reippaasti mielenkiintoisempi kuin valtaosa Alkon Puglialaisista punaviineistä, jotka ovat monesti vain geneerisiä ja helppoja hillopommeja.

Viini tuli korkattua tässä männäpäivänä lautapeli-iltaa varten kun Cecilia Berettan Picàie paljastui korkkivikaiseksi ja viinien keskuudesta piti keksiä uusi punaviini, joka olisi nyt hyvässä iskussa.

Barbaglion melko tummanpunainen ja rusehtava väri lupailee jo jotain normaalista poikkeavaa – tässä iässä valtaosa viineistä on kuitenkin vielä enemmän tai vähemmän raikkaan punaisia. Barbaglion värin sävy tuo taas mieleen lähinnä kuivuneen veren. Tuoksu seuraa monien lukemieni arvostelujen viitoittamia suuntia: siinä on rusinaisuutta ja yleisiä maalaistalon pihan aromeita, jollaisiksi voisin kuvailla mm. vivahteiksi juureksellisuuteen, Bretagnen omenasiideriin, hevostalliin ja jopa kevyeen hikisyyteen – englanninkielisissä arvosteluissa tämäntyyppiset aromit niputetaankin usein termin "funky" alle. Silti tämä törkeä aromien kirjo on omalla laillaan perin kiehtova ja positiivinen, sillä hyökkäävistä vivahteistaan huolimatta siitä puuttuu kokonaan pilaantuneen viinin pistävät ja viallisen viinin ummehtuneet sävyt, jotka tekisivät siitä epämiellyttävän. Kun viini illan mittaan aukeni, alkoivat rustiikkiset aromit keventyä vähä vähältä, paljastaen altaan kypsää vadelmaa ja luumua.

Viinin täyteläinen maku on hillityn voimakas, eli siinä on rotevuutta ja särmää, mutta ei samalla lailla kuin "täysillä suoraan asiaan" -henkisissä uuden maailman väkivaltaviineissä. Barbaglion maussa on kuivaa, mausteista tammea, hillityn kypsää luumua, nahkaa ja suoranaista rehevää eläimellisyyttä. Avauduttuaan maku rupeaa tarjoilemaan myös kypsää ja ajoittain jopa makeahkoakin marjaisuutta, joka tasapainottaa aluksi hyvinkin kuivaa makua.

Tanniinit eivät tunnu oluksi olevan kovinkaan runsaat, tullen parhaiten esille vain jälkimaun parkkihappoisessa bitterisyydessä, mutta jo ensimmäisen lasin loppupuolella huomaa suun olevan täysin rutikuiva ja kiristävä. Viinin tanniinit eivät siis iske samalla tavalla suoraan kiinni kuin esim. ärhäkkä Nebbiolo, vaan hyvin salakavalasti ja päättäväisen voimallisesti. Vähätanniinisesta ensivaikutelmastaan huolimatta viini tuntuukin olevan ilman syötävää loppuviimein jopa hyvinkin tanniininen. Happoja ei ole runsaasti, mutta kuitenkin riittävästi pitääkseen viinin rungon hyvin kasassa tanniinien avustuksella. Toisin kuin monet edulliset puglialaiset viinit, Barbaglio pysyy ryhdikkäänä loppuun asti, eikä sen ajoittainen kypsä luumuisuus ja makea marjaisuus pääse lähentelemään höttöistä hilloisuutta.

Jälkimaussa tanniinien tuomaa kitkeryyttä tasapainottaa puinen tammen maku, mehevä viikunaisuus ja maatilan aromit. Moniulotteinen, rustiikkinen maku tuntuu kielellä pitkään samalla kun runsas tanniinisuus jättää suuhun hyvin karhean tunteen.

Rupeaa olemaan allekirjoittajalle melko selvää, miksi Barbaglio kerää runsaasti kehuja. Se on todella omaperäinen oman tiensä kulkija, joka rehellisesti tuo sellaisia aromeja, jotka moni viininvalmistaja olisi siivonnut viinistään pois ei-haluttuina. Aloitteleville ja helpon mehukkaista viineistä pitäville Barbaglio ei varmastikaan ole se oma juttu, mutta viineistä persoonallisuutta etsiville tämä viini on hintaansa nähden varsinainen Graalin malja. Vaikka viini ei päästä maistajaa helpolla, ei se ole myöskään mitenkään vaikea viini, vaan sen idea tulee maistajalle melko nopeasti selville. Viini täyttää tehtävänsä johdonmukaisesti kautta linjan, alkaen rustiikkisesta tuoksusta aina vivahteikkaaseen lopetukseensa. Ainoa asia, joka viinissä harmittaa on se, että monien arvosteluiden mukaan tämä vuosikerta olisi aiempia vuosikertoja hillitympi – olisi siis ollut vallan mielenkiintoista päästä maistamaan aiempiakin viinejä. Koko teksti pähkinänkuoressa: tämä viini on palauttanut uskoani Italian saappaan kantapäähän.

Lyhyesti: Persoonallinen, rehellisen rustiikkinen ja tanniininen etelä-italialainen todella kohtuulliseen hintaan. Viini kannattaa yhdistää esim. punaisen lihan tai kypsien juustojen pariksi, jotta sen tiukka tanniinisuus pääsee keventymään.

Arvio: Erinomainen – viinin funkit aromit ovat vailla vertaansa, mutta ne eivät ole viinin itseisarvo, sillä viini on kokonaisuudessaankin vallan kelpo tavaraa; erityisesti hintaluokka huomioon otettuna.

Hinnan (14,25e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Julicher Riesling 2009

Julicher Riesling 2009
  • Valmistaja: Julicher Estates
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: North Island, Martinborough
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: plo 45,00e / 7,50 12cl (Maaliskuu 2012, Viiniravintola Latva)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kaikin puolin erinomaisessa Viinibaari Latvassa käydessäni tuli testattua jälleen Julicher Estatesin Riesling – tällä kertaa syynä oli uusi, vaihtunut vuosikerta. Aiemmin maistamani Julicherin Riesling oli öljyisen täyteläinen ja erittäin petrolinen 2008. Vähän jännitti oliko tulossa nyt tavallista uuden maailman Rieslingiä; onko vuosikerta 2009 ehtinyt kypsyä tarpeeksi luodakseen samanlaista petrolissa kyllästetyn viinin hurmosta?

Jo ensi nuuhkaisu pyyhki huolet tästä mennessään: viiniin käytetty Riesling on ehtinyt kolmessa vuodessa kehittää jonkin verran aromikasta petrolia tuoksuunsa. Lähes neonvihreään taittuva keltainen viini tuo petrolin lisäksi myös runsaasti hunajaa, ylikypsää greippiä ja erikoista vahamaisuutta. Viini on kuin trooppinen hedelmäkori bensa-asemalla. Tässä vuosikerrassa on kuitenkin selkeästi enemmän hedelmää ja vähemmän petrolia kuin aiemmassa.

Puolikuiva maku on melko täyteläinen ja kypsän hedelmäinen, mutta silti melko hapokas ja raikas. Petroliakin on selvästi, mutta se ei dominoi samalla tavalla kuin vuosikerran 2008 viini, vaan seassa on runsaampaa, trooppista hedelmää.

Jälkimaku on pitkä, aromikas, makean ja trooppisen hedelmäinen, taittuen erityisesti kypsään persikkaisuuteen.

Viini on edelleenkin melko tömäkkä kokemus bensiininsä puolelta, mutta siinä on vielä uuden maailman kypsää hedelmäisyyttä runsaasti jäljellä. Makeasta hedelmäisyydestään ja täyteläisyydestään huolimatta viinin puolikuiva maku onnistuu hyvien happojen ansiosta pysymään miellyttävän raikkaana. Viini on loistava nautiskelu- ja seurusteluvalkoviini, mutta rakenteensa puolesta toiminee erinomaisesti myös esim. runsaammin maustetulle, vaalealihaiselle kalalle.

Lyhyesti: Petrolinen, kypsän hedelmäinen ja raikkaan hapokas valkoviini.

Arvio: Erinomainen – aikaisempaa hillitymmästä petrolisuudestaan huolimatta en lähtisi suosittelemaan viiniä raikasta ja kevyttä Rieslingiä etsiville. Sen sijaan ihmisille, jotka kaipaavat Rieslingiinsä makeutta ja vaihtelua Saksan tarjonnasta, on tämä todellinen nappivalinta.

Hinnan (7,50e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen.

18.3.12

Fleury Fleur de l'Europe Brut

Fleury Fleur de l'Europe Brut
  • Valmistaja: Fleury Pere & Fils
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne, luomu
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Aube, Côte des Bar
  • Rypäleet: Pinot Noir (90%), Chardonnay (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12cl / 10,70e (Maaliskuu 2012, Viiniravintola Latva), plo / 71,00e (Ravintola Juuri), 34,50e (Alko)
  • Hinta nyt: 38,80 (Tammikuu 2014, Alko)

Viinibaari Latvassa käydessäni osui silmiini Alkon hyllyillä jo jonkin aikaa mielenkiintoani kutkutellut, biodynaamisesti valmistettu shamppanja, Fleur de l'Europe. Pakkohan sitä oli lasi ottaa, jotta tietäisi, miksi se on ollut makunsa kanssa niin suuri vedenjakaja.

Shamppanjat yleensä kypsytetään 1,5-2 vuoden ajan ennen kuin ne lasketaan myyntiin, ja suuri osa kuohuvista onkin tarkoitettu nuorina juotaviksi. Tällöin shamppanjassa on runsaat ja raikkaat hapot, terävä ja eloisa kuohu, sekä pirteän raikas sitruksisuus etualalla. Fleur de l'Europe on vastarannan kiiski tässä suhteessa, sillä valmistaja on kypsyttänyt viiniä kiitettävät 7 vuotta ennen myyntiinlaskua, mikä useimmille tavan kuohuviineille rupeaa olemaan jo sietokyvyn rajoissa. Viinin pohjana toimii hyvin perinteinen, melkein blanc-de-noir-tyylinen Champagnen rypälepohja: punaisesta Pinot Noir'sta puristettu valkoviini, jota on levennetty pienellä määrällä vanhoissa tynnyreissä tammitettua Chardonnayta. Viini on pääosin vuosikertaa 2005, mutta siihen on tuotu runsautta osalla vuotta vanhempaa reserve-viiniä.

Jo lasissa viinin iän näkee selvästi: hailakan oljenvärisistä kellerviin kuohuviineihin tottuneelle Fleur de l'Europen syvä, rusehtavan keltainen väri tulee jopa pienenä yllätyksenä. Tuoksu jatkaa värin hyvin kehittyneellä linjalla: siinä on karamellisoitunutta sokeria, sherrylle ominaista hapettunutta tuoksua, floraalisia vivahteita sekä ruskeata, nahistunutta omenaa. Koska aiemmin ei ole tullut kehittyneitä shamppanjoita vastaan, on Fleur'n tuoksu melkoisen yllättävä ja ronski tapaus.

Kuiva maku jatkaa tuoksun linjalla: siinä on sekä kypsänmakeata alkusyksyn punaista omenaa että hapettunutta omenaa, ja omintakeista, pähkinäisen sherryistä aromia, mutta maku laajentuu tuomaan mukaan myös Champagnen mineraalia sekä pikanttia, hunajakeksimäistä briossisuutta ja makua, jota voin kuvailla vain epämääräisesti umamiseksi. Ikään nähden suutuntuma on edelleen miellyttävän hapokas ja viinin mousse on edelleen hyvissä kantimissa.

Jälkimaku on hapokas, kukkea ja aavistuksen jopa kermaisen oloinen, mutta toisin kuin moni on viinistä kirjoittanut, on se mielestäni melko lyhyt. Mineraali ja kehittynyt omenaisuus haipuvat kielellä hetken aikaa, hapokkuus ja kermaisuus tarraavat kielen takaosiin hieman kauemmaksi aikaa, mutta erityisen pitkästä mausta edes shamppanjan mittapuulla ei ole kyse.

Viinin kehittyneen ja sherryisen aromin vuoksi voin hyvin ymmärtää, miksi monet ovat kavahtaneet sitä. Fleur on shamppanjaksikin poikkeuksellisen harteikas ja voimakasarominen, ja sen sherryisen hapettuneet aromit varmasti tuovat monelle ensimmäiseksi mielikuvia pilalle kehittyneestä viinistä. Tuoksun rikkaus kuitenkin osoittaa viinistä löytyvän muutakin, ja viimeistään sen maku selventää, että viini on edelleen täydessä iskussa. Pääkaupunkiseudulla asuvat voivat käydä tutustumassa tällä hetkellä viiniin lasillisen verran Punavuoren viinibaari Latvassa, sillä sen omintakeinen aromi tuntuu olevan enemmän shamppanjoistaan jotain uutta ja omaperäistä etsivien kuin tuhtien ja voimakkaiden kuohuvien ystävien makuun.

Suurin yllätys on kuitenkin Alkon hinnoittelussa: verrattuna moniin hyvinkin geneerisiin, vaikkakin laadukkaisiin ja perinteisiin shamppanjoihin, on Fleur de l'Europe hinnaltaan niitä keskimäärin 5-10 euroa edullisempi ja tuo silti jotain todella omintakeista ja mielenkiintoa herättävää suurien Champagnen viinitalojen dominoiman hyllyn valikoimaan. Viini kuitenkin on sen verran kypsässä vaiheessa, että suosittelen juomaan sen melko pian sen sijaan, että antaisin sen kehittyä edelleen – viinin aromit ovat nyt hyvässä iskussa. Kypsyttelyllä suurimmat muutokset tullee tapahtumaan viinin kuohun kevenemisessä.

Lyhyesti: Hyvin kehittynyt, sherryisen aromaattinen ja voimakas shamppanja kohtuuhinnalla.

Arvio: Erittäin hyvä – Fleur on nahistuneen kehittyneistä aromeistaan todella raikas ja mielenkiintoinen tuulahdus hyvin tasapaksujen jokapaikan shamppanjoiden keskellä. Aromimaailma ei yllä monimutkaisuudessaan eleganteimpien ja runsaimpien shamppanjoiden tasolle, mutta sen voimakas ja kehittynyt aromi korvaa käytännössä kaikki viinin heikkoudet.

Hinnan (38,80e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Heymann-Löwenstein Röttgen Auslese 2004

Heymann-Löwenstein Röttgen Auslese 2004
Ravintola Juuressa illallistaessamme tuli tilattua kuivista valkoviineistään kehuja keränneen Heymann-Löwensteinin makea Auslese jälkiruoaksi tilatun juustolautasen kumppaniksi. Pieni yllätys tuli viinipullosta, joka oli tuttujen, perinteisen mauttomilla etiketeillä varustettujen vaaleanvihreiden Moselin pullojen sijaan tumma ja moderni. Tässä vaiheessa heräsi sekä suurempi mielenkiinto että epäilys: onko itse viini nyt perinteistä vai kokeellisempaa, modernia tavaraa?

Lasissa viini oli hyvin Auslesemainen, eli melko valkoviinimäinen. Se taittui hieman keskimääräistä valkoviiniä enemmän keltaiseen, mutta mistään kullankeltaisesta ei ollut kyse. Tuoksussa on kesäsitä hunajaisuutta, persikkaa, mineraalia, aavistus petrolia sekä sellaista omintakeista vahamaisuutta, joka tuntuu olevan se suurin tekijä Spätlesen- ja Auslesen-viinien välillä.

Maku on todella puhdas ja selväpiirteinen. Vaikka se on tuntuvan makea, on se sopivan raikas erottuvan mineraalisuutensa vuoksi. Keskimakua dominoi mehevä hunajameloni, mutta hapot jäävät melko heikoiksi, minkä seurauksena viini tuntuu hieman keskiraskaalta, muttei kuitenkaan niinkään paksun öljyiseltä. Hyvin viilennettynä viinin raikkaus kuitenkin säilyy kohtalaisena.

Jälkimaku on keskimakua paljon raikkaampi ja hapokas. Mineraalisuus tuntuu siinäkin hyvin, mutta pituudeltaan se jää keskipitkäksi. Tämä ei kuitenkaan suurena yllätyksenä tule, sillä makeissa viineissä hyvin pitkä ja runsas jälkimaku tuntuu olevan ennemmin poikkeus kuin sääntö.

Viini oli perusmiellyttävä ja sopivan raikas pärjäämään aromikkaiden, kovien juustojen kanssa. Muuten viini oli hyvin tyypillinen Auslese, mutta sen rikas ja raikastava mineraalisuus teki siitä sopivan persoonallisen. Kokonaisuutena Röttgen Auslese on hyvin tehty, tyylikäs ja miellyttävä makea viini. Uskon kuitenkin sen kehittyvän tulevaisuudessa vielä parempaan suuntaan, sillä se ei ole enää nuorekkaan raikas vaan sen ikä on jo ruvennut tuomaan pientä petrolia vähentänyt sen hapokkuutta. Viinin kehittyessä se tullee saamaan aromeihinsa selvempää petrolia ja kehittämään rikkaampia nyansseja kevenevän hapokkuuden vastapainoksi.

Lyhyesti: Mineraalinen ja hunajainen jälkiruokaviini juustoille ja kevyemmille jälkiruoille.

Arvio: Tyylikäs – viini on nyt oikein miellyttävä korkean perustason Auslese, mutta se tuntuu olevan hieman väliinputoajan asemassa; siitä on kadonnut nuoruuden terä, mutta kehittyneet aromit ovat vasta tuloillaan.

Hinnan (7,80e) ja laadun suhde: Ravintola Juuressa 8cl lasillinen oli järkevän hintainen.

17.3.12

Collet Chablis "Les Truffières" 2009

Jean Collet Chablis "Les Truffières" 2009
  • Valmistaja: Jean Collet
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Chablis
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côtes d'Auxerre, Chablis
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: plo 55,00e / 12cl 9,20e (Maaliskuu 2012, Ravintola Juuri)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Tässä tuli käytyä syntymäpäiväillallisella yhdessä Helsingin mielenkiintoisimmista ja miellyttävimmistä ravintoloista; Juuressa. Sieltä valikoitui mukavan ilmeikkäältä viinilistalta Jean Collet'n Chablis alkupaloiksi tilatun akvaviittimarinoidun lohen kyydittäjäksi.

Vihertävänkeltaisen viinin tuoksu on selvästi kypsän omenainen, mutta siinä on myös kevyttä teräksisyyttä ja aavistus Chardonnayn voimaisuutta ilman elementtejä tammesta.

Maku jatkaa luonnollisen oloisesti tuoksun luomia mielikuvia: maussa on runsaasti kypsähköä omenaa, teräksistä mineraalisuutta ja suutuntumaa leventävää voimaisuutta. Happoja ei ole runsaasti, mutta kuitenkin riittävästi, jotta viini pärjää lohelle. Hillityn hapokkuutensa takia viini on melko täyteläisen oloinen, muttei tunnu raskaalta tai pääse lässähtämään.

Jälkimaussa on viheromenaisuutta, mineraalia, hieman raikasta sitrusta ja lopuksi lämmintä alkoholisuutta.

Kokonaisuutena viini oli oikein mukava ja tasapainoinen ruokaviini, muttei mitenkään erityisen ihmeellinen Chablis'n tuotteeksi. Miellyttävän ja ruoan kanssa hyvin sointuvan maun ainoaksi heikkoudeksi jäi sen melko yksiulotteinen omenaisuus. Tästä yksipuolisesta maustaan huolimatta viini oli miellyttävä ja toimiva ruokaviini, joka toimikin näppärästi lohen kanssa.

Lisäksi suosittelen ihmisiä tutustumaan ravintola Juureen – saamamme ruoat olivat todella maittavia ja palvelu todella asiantuntevaa ja henkilökohtaisen tuntuista. Lisäksi on mahtavaa, kun ravintolan viinilistaan on paneuduttu kunnolla ja saatu se oikein mielenkiintoiseksi ja kattavaksi.

Lyhyesti: Omenavetoinen, täyteläinen ja tasapainoinen valkoviini mereneläville.

Arvio: Hyvä – oikein miellyttävän ja tasapainoisen viinin ainoa heikkous on sen hieman yksipuolinen makumaailma. Viini on yksipuolisuudessaan kuitenkin oikein miellyttävä ja maistuva.

Hinnan (9,20e) ja laadun suhde: Ravintola Juuressa 12cl lasillinen oli kohtuullisen hintainen.

16.3.12

Steininger Riesling 2010

Steininger Riesling 2010
  • Valmistaja: Weingut Steininger
  • Tyyppi: Valkoviini, Kamptal DAC
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich, Kamptal
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,48e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 12,58e (Tammikuu 2014, Alko)

Tulipa tässä männäpäivinä mahdollisuus päästä koeajamaan uusi vuosikerta Steininger Rieslingistä – valkoviinistä, jonka edellinen vuosikerta oli mitä miellyttävin ja tyylipuhdas Keski-Euroopan Riesling ruoan kumppaniksi.

Väriltään viini on todella neutraali, hämärässä valaistuksessa viini olikin väriltään lähes väritön ja kristallinkirkas. Tuoksu on hyvin kepeän kukkaisa ja mineraalinen, seassa on myös hieman trooppista hedelmää, muttei läheskään yhtä kypsän tuntuinen kuin edellinen vuosikerta.

Maku seuraa uskollisesti tuoksun viitoittamaa tietä: se on hyvin raikas ja rapsakkaan hapokas, viinissä on hentona, mutta selvänä aromina päärynää sekä kypsempää punaista omenaa sekä mineraalia. Maku on hapokkuudessaan runsas, mutta aromeissaan kuitenkin sen verran kevyt, että viinin hillitty alkoholi pääsee ajoittain hieman puskemaan läpi.

Steiningerin vivahteikas jälkimaku on pitkähkö, mineraalinen, sitruksinen, hapokas ja viheromenainen. Siinä on sekä runsaasti hedelmää että särmää.

Tyylillisesti Steininger tuntuu ottaneen askeleen hillittyyn, mineraaliseen suuntaan edellisen vuosikerran runsaan hedelmäisestä mutta runsaan hapokkaasta tyylistä. Hedelmäisyys on edelleen selvää, mutta vähemmän kypsää ja dominoivaa kuin aiemmin. Sen sijaan tiukka hapokkuus ja runsas mineraali hallitsevat edelleen suutuntumaa. Viini on melko tiukka ja vaatiikin kylkeen ruokaa, johon ronskit hapot voivat pureutua ja joka voi nostaa viinin moniulotteisen hedelmäisyyden esiin. Sellaisenaan viini on hapokkuudessaan turhankin kirpakka ja sen hedelmäisyys ja tiukaksi, sulkeutuneeksi. Seurusteluviininä Steininger 2010 on huonompi kuin edellinen, kypsempi vuosikerta, mutta kuivien ja raikkaiden Rieslingien ystävälle se on edelleen todella kelvollinen, lajikkeelle uskollinen ruokaviini.

Lyhyesti: Rapsakkaan hapokas, kuiva ja raikkaan hedelmäinen ruokavalkoviini Itävallasta.

Arvio: Erinomainen – rypäleiden kypsyysaste on tässä vuosikerrassa just eikä melkein, joten viinin runsas hedelmäisyys on astetta pienemmässä roolissa kuin ennen. Steiningerista ei juurikaan löydy Alsacen Rieslingien hunajaa, mutta muita Keski-Euroopan Rieslingien aromeja, kuten mineraalia, sitrusta ja omenaa oikein hyvin.

Hinnan (12,58e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Jean-Baptiste Adam Riesling Tradition 2010

Jean-Baptiste Adam Riesling Tradition 2010
  • Valmistaja: Jean-Baptiste Adam
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 7,99e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,10e (Tammikuu 2014, Alko)

Vallan kelvollisia, ellei jopa erinomaisia alsacelaisia valkoviinejä valmistavalta J. B. Adamilta on jo pidempään ollut Alkon valikoimissa myös puolikas pullo. Tämä viini edustaa tuottajan peruslinjastoa, Traditionia, jota valmistaja kuvailee sarjaksi, joka parhaiten edustaa Alsacen perinteisten lajikkeiden perinteistä tyyliä. Omissa silmissäni viini on ollut varteenotettava vaihtoehto ryhdikkääksi ruokaviiniksi tilanteisiin, joissa täysimittainen puteli on yksinkertaisesti liian iso. Pakkohan se tässä oli testata viini ennemmin tai myöhemmin jotta tietäisi, olenko ollut oikeassa vai elänyt harhassa.

Väri on hailakka ja melko vetinen, mutta siinä on myös jonkin verran kellertävää ja vihertävää sävyä, eli aivan kirkkaasta viinistä ei ole kyse. Viinin tuoksu on raikas, kevyen sitruksinen ja mineraalinen. Perinteisiä Alsacen aromeja, ilman mitään kovinkaan ihmeellistä.

Raikkaassa maussa tulee vastaan rikkaampia aromeita mitä tuoksu antoi odottaa – siinä on kypsää limettisyyttä, kevyttä mineraalisuutta, hunajaisuutta aprikoosinkiveä ja aavistus trooppista hedelmää. Suutuntumaltaan viini on yhtä aikaa raikas ja eloisa sekä miellyttävän runsas ja täyteläinen.

Hapokas jälkimaku on sitruksinen ja pitkähkö. Kokonaisuutena viini vaikuttaa oikein kelvolliselta ruokaviiniltä. Hapokkaimpien viinien ystävälle se toiminee hyvin sellaisenaankin, mutta konservatiivisempaan makuun runsas hapokkuus kaipaa hieman rasvaa leikkaamaan pahinta terää.

Kokonaisuutena viini on oikein positiivinen, Alsacen perinteitä kunnioittava Riesling. Viini ei tuo Rieslingin ystävälle suuria elämyksiä ja yllätyksiä, mutta se ei myöskään tuota pettymyksiä. Ihan erinomaisen hinta-laatu-suhteen tuotteesta ei ole kyse, sillä varsin kelvollisia isoja Rieslingejä rupeaa tulemaan vastaan jo reilun kympin jälkeen, mutta kyllä Alkon pienten valkoviinien valikoimaa katsellessa joutuu myös toteamaan viinin olevan ihan hintansa väärti.

Lyhyesti: Perinteikäs hunajaa, mineraalia ja raikkaita trooppisia hedelmiä tarjoileva Alsacen Riesling pikkupullossa.

Arvio: Hyvä – viini on perinteisen hyvä alsacelainen melkeinpä minkä tahansa merenelävien ja salaattien seuraksi.

Hinnan (8,10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

15.3.12

35° South B.O. Merlot 2010

35° South B.O. Merlot 2010
  • Valmistaja: Viña San Pedro
  • Tyyppi: Punaviini, luomu
  • Maa: Chile
  • Alue: Valle Central, Curicó
  • Rypäleet: Merlot (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,89e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,09e (Tammikuu 2014, Alko)

35° South vaikuttaa olevan hyvinkin luomua tavaraa, sillä etiketissä lukee viinin olevan sekä "biological" että "organic", eli suomeksi luomua ja luomua. Varmistetaan että viesti menee perille ja kunnolla.

Näppituntumalta arvioisin, että 35° South lienee Alkon yksi suosituimpia luomuviinejä, päätellen ainakin sen sijainnista Chile-hyllyn alle kymmenen euron osastossa. Ymmärtääkseni se on jostain syystä varma paikka ihmisille, jotka eivät viineistä juuri mitään tiedä. Nyt katsotaan miksi viini on niin suosittu.

Viinin väri on reunoille asti läpinäkymättömän purppura. Kaikessa sinertävyydessään viini muistuttaa enemmän mustaherukkamehua kuin viiniä. Tuoksussa on mausteista kuningatarhilloa, kypsyyttä, vaaleapaahtoista kahvia, kukkaisuutta ja herukkaa. Jos et tiedä mitä tarkoittaa "kosiskeleva tuoksu", suosittelen tutustumaan tähän viiniin. Tuoksu on periaatteessa miellyttävä ja moniulotteinen, mutta se on niin päällekäyvä, imelä ja lähes tarkoitushakuiselta vaikuttavan aromikas, että tuoksun aromit vaikuttavat lähes esanssisilta. Lisäksi näin makeankypsä tuoksu kielii suurella todennäköisyydellä hyvin ylikypsistä rypäleistä puristetusta viinistä, eli todennäköisesti melkoinen hillopommi on tiedossa. Kyllähän sitä ymmärtää, että moni viiniä haistava voi huudahtaa notta "ai kun ihana tuoksu" viiniin tutustuessaan.

Alkumaussa on lähes Sauvignon Blanc-maista herukanlehteä, joka kehittyy keskimaussa hilloisaksi mustikkaisuudeksi ja maitosuklaaksi. Tanniineja ja happoja on melko vähän, minkä seurauksena viini on pehmeä, melkeinpä läski, ja todella helppo.

Jälkimaku on todella lyhyt. Töks. Ei mitään. Loppuu kuin veitsellä leikaten.

Kyllähän minä rupean ymmärtämään viinin suosiota – se perustuu suomalaisten makeanhampaan kolotukseen. En kyllä ymmärrä miksi tätä viiniä pitäisi ostaa kun viiniä haluaa, sillä melkeinpä samanlaisen esityksen voisi saada kun terästää lasillisen mustikkamehua vodkasnapsilla. On oikeasti hämmentävää, miten villihiivoilla käyneestä luomuviinistä voidaankin saada näin teollisen ja esanssisen oloista. Itse en lähtisi suosittelemaan viiniä millekään ruoalle, sillä näin höttöinen rakenne epäilyttää toimiiko viini kunnolla minkään ruoan kanssa fiksusti. Viini onkin paras vaihtoehto ihmiselle, joka haluaa lipitellä mahdollisimman helppoa ja pehmeätä viiniä.

Lyhyesti: Taattua kympin Chile-laatua luomutarralla varustettuna. Pehmeä, mustikkahilloinen ja auttamattoman lyhyt.

Arvio: Tylsä – hillitympinä ja tasapainoisemmassa paketissa tarjoiltuna viinin aromit olisivat oikeasti tehneet positiivisen vaikutelman. Nyt viinistä jää lähinnä pettynyt tunne – se on niin massoihin vetoava bulkkipunkku kuin kympin chileläinen voi vain olla.

Hinnan (9,09e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

14.3.12

Les Tannes Cabernet-Merlot 2010

Les Tannes Cabernet-Merlot 2010
  • Valmistaja: Les Domaines Mas, Château Paul Mas
  • Tyyppi: Punaviini, IGP / Vin de Pays d'Oc, luomu
  • Maa: Ranska
  • Alue: Languedoc-Roussillon
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (50%), Merlot (50%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,48e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 7,49 poistuessaan)

Les Tannes on jälleen yksi Alkon monista alle kympin luomupunkuista, mutta semmoinen, josta allekirjoittaneella ei ole ollut minkään valtakunnan ideaa ennen sen maistamista. Nämä vuodet viini on käytännössä nököttänyt hyllyllä näkymättömänä, sillä edes viinin ritariperhosetiketti ei ollut jättänyt minkäänlaista muistikuvaa. Noh, sitä suuremmalla mielenkiinnolla hyppy tuntemattomaan, eli viiniä maistamaan!

Viini on ranskalaiseksi poikkeuksellisen synkän värinen; reunoille asti läpinäkymättömän mustanpunainen. Myös tuoksu kielii perinteikkäästä Bordeaux'n viineistä tutusta rypälesekoituksesta huolimatta hieman uuden maailman henkeä: se on ensivaikutelmaltaan melko kosiskelevan makea, herukkainen ja punamarjainen, vaikkakin melko hillitty. Kuitenkin viinin avauduttua siihen rupeaa ilmestymään pientä omaperäisyyttä ja aromimaailma leviää kevyesti minttuisiin, kinuskisiin ja hillityn metsäisiin aromeihin. Tunnin odottamisella viinin tuoksu on paljon lupaavampi kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää.

Keskitäyteläinen maku on mielenkiintoiseen tuoksuun verrattuna hieman valjuhko. Makumaailmaltaan Les Tannes on kuiva, terhakan hapokas, kevyehkö, kypsän punamarjainen ja hillityn yrttinen. Nuorekkaat tanniinit eivät ole kovinkaan runsaita, mutta melko innokkaita käymään kiinni. Viinin kevyestä mausta jää hieman viileä tuntuma suuhun.

Jälkimaussa hento punamarjaisuus jatkuu melko pitkään, mutta muuten se on melko lyhyt. Viini vaikuttaa melko keskinkertaiselta punaviiniltä, mutta loppujen lopuksi viinin hyvä tasapaino suhteessa makuun sekä miellyttävän omaperäinen aromimaailma nostavat viinin positiivisesti keskinkertaisuuden suosta. Kovinkaan ihmeellinen ei viini silti ole, mutta on kaikesta huolimatta yllättävän toimiva ja perusmukava ruokaviini kevyille välimeren ruoille. Sellaisenaan viini on kuitenkin hieman kolkko, eivätkä mehukkaiden uuden maailman viinien ystävät varmaankaan saa paljoakaan Les Tannes'ta irti.

Lyhyesti: Kevyehkö, hillitty ja tasapainoinen luomupunaviini kevyiden arkiruokien kumppaniksi.

Arvio: Miellyttävä – sopivan ruoan ja hillityn ilmaamisen kanssa Les Tannes on ihan toimiva arkiviini. Kovinkaan ihmeellisestä esityksestä ei ole kyse, mutta viini ei toisaalta myöskään ihmeitä kustanna.

Hinnan (9,79e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cameleon Cabernet Sauvignon 2011

Jean Bousquet Cameleon Cabernet Sauvignon 2011
  • Valmistaja: Jean Bousquet
  • Tyyppi: Punaviini, luomu
  • Maa: Argentiina
  • Alue: Mendoza, Tupungato
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Cameleonin saapuessa Alkoon totesin sen olevan hintaluokassaan varsin kelpo uuden maailman luomuviini. Saman lienee todennut muutama muukin, sillä viini killuu edelleen hyllyillä melko hyvin myyvänä tuotteena siitäkin huolimatta, että sen hinta on noussut jo yli eurolla vuoden takaiseen saapumishintaansa nähden.

Mielikuvieni mukaan edellisen vuosikerran Cameleon oli mukavan tulisen pippurinen, hillitty hapoiltaan, ärhäkkä ja melko tanniininen uuden maailman punaviini, joka ei sorru turhaan kosiskeluun, mutta on silti melko helposti lähestyttävä arkisellekin kuluttajalle. Seuraavaksi tulen ihmettelemään onko asiat muuttuneet vuoden aikana.

Viinin väri on tummahko ja reunoille asti tasaisen punainen, paksu. Tuoksu on runsaanpuoleinen ja voimallinen. Siinä on mustaherukkahilloa, jonka seasta löytyy aavistus maustepippuria ja savuista maaperää.

Maku on ylikypsän hedelmäinen, eli selkokielellä makeahko. Viinin makua hallitsee hyvin runsas (14,5%) alkoholi, joka tuntuu keskimaussa voimakkaana poltteena ja tulisuutena, mutta taittuu jälkimaussa runsaaseen, lähes korventavaan lämpöön. Runsaassa ja täyteläisessä maussa on maustepippuria, aavistus vaniljaista tammea ja melko vähäisesti happoja. Edelliseen vuosikertaan nähden viini on melko hillityn tanniininen ja mehukas.

Jälkimaku on rypäleuskollisesti melko herukkainen, minkä lisäksi siinä tuntuu aavistus kuivaa tammea.

Tässä nyt mietityttää onko Bousquetin viinitalo tehnyt kuluttajatutkimusta Suomessa, sillä viini tuntuu ottaneen harppauksen kosiskelevien Chilen viinien suuntaan: hapot ovat edelleenkin matalat, minkä seurauksena viini on melko pehmeä ja mehukas, mutta viinin raameja piirtäviä tanniinineja tuntuu olevan vähennetty reippaalla kädellä. Myös viinin ennen miellyttävä alkoholin ja tammen yhdessä tuoma tulinen pippurisuus on muuttunut päällekäyvän alkoholin poltteeksi, minkä lisäksi kyseessä olevan vuosikerran rypäleet tuntuvat olevan paljon kypsempiä kuin edellisen, sillä viinissä ennen hyvin tasapainossa oleva makea hedelmäisyys on muuttunut jo melko hilloisen hedelmän dominanssiksi.

Viiniin pätee edelleen samat kuvaukset kuin edelliseenkin vuosikertaan, mutta kokonaisuus on sen verran hajanainen ja huonosti tasapainossa, että aivan saman hinta-laatu-suhteen tuotteesta ei ole enää kyse. Viini on edelleen yksi parhaista alle kympin luomuviineistä, mutta tuntuu kallistuvan tyyliltään enemmän kosiskelevien, geneeristen ja massaan uppoavien uuden maailman punaviinien suuntaan. Suosittelen jäähdyttämään viiniä jonkin verran alkoholisuuden hillitsemiseksi.

Lyhyesti: Mausteinen, tulinen, voimakas ja täyteläinen luomuviini.

Arvio: Miellyttävä – viini lämmittää talvella ja toimii grillatessa kesällä.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Trapiche Cabernet Syrah 2011

Trapiche Cabernet Syrah 2011
  • Valmistaja: Trapiche
  • Tyyppi: Punaviini, luomu
  • Maa: Argentiina
  • Alue: San Juan
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Syrah
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 8,94e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Jos valmistaja käyttää rohkeasti lajikenimeä "Syrah" nykyisin trendikkään, australialaisperäisen "Shiraz"-nimen sijaan, voidaan viinistä vetää jonkin verran johtopäätöksiä: viini todennäköisesti edustaa hieman kevyempää ja mausteisempaa vanhan maailman suuntaa kuin makeampaa ja hilloisempaa uuden maailman henkeä.

Sen sijaan allekirjoittaneelle viini aiheuttaa hieman kulmien kohoamista, sillä siitä ei löydy pienintäkään mainintaa niin valmistajan sivuilta kuin kattavasta cellartrackerin tietokannasta. Epäilenkin, että kyseessä siis lienee luomu-tietoisille pohjoismaiden markkinoille suunnattu, asiakkaiden makumieltymyksiä myöten tarkasti hiottu täsmäase.

Tuhtien argentiinalaisviinien hengessä myös Trapichen väri on mustanpuhuva, reunoilta aavistuksen kuultava ja muuten kauttaaltaan syvä ja paksu tumman punainen. Tuhdihkon tuoksun perusteella Cabernet hallitsee sekoitetta; siinä on runsaasti herukkaa, kevyen makeata mausteisuutta, aavistus hilloa sekä aromia, jonka itse tulkitsin keitetyksi loheksi. Avauduttuaan viinissä rupeaa esiintymään myös yrttisiä ja lakritsisia piirteitä.

Viinin maku on tuhdihko, kevyen mausteinen, aavistuksen tanniininen ja siinä on runsaasti mustaherukkaa ja herukanlehteä. Mitään suuria elämyksiä maku ei tarjoile, mutta se on hinta huomioon ottaen vähintäänkin kohtuullinen.

Jälkimaku on keskipitkä, kuiva, herukkainen ja mausteisen tamminen.

Viini ei hirveästi hetkauta suuntaan tai toiseen, mutta toisin kuin monet vastaavan hintaluokan luomupunkut, Trapiche on kuitenkin ihan mukiinmenevä esitys. Ei se parasta ole mitä tällä rahalla saa, mutta kuitenkin ihan kelvollinen tuote rahan vastineeksi. Yksinkertaisten grillailulihojen palanpainikeviini, selvästi.

Lyhyesti: Perushyvä tusinapunaviini grillilihojen luvatusta maasta, Argentiinasta.

Arvio: OK – vaikka viini on melko kasvoton, ei se kuitenkaan ole hengetön. Jos haluaa tusinapunkkua lipitellä, on Trapichen luomuviini ihan taiten tehty sellainen.

Hinnan (8,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

L'Auratæ Nero d'Avola 2011

L'Auratæ Nero d'Avola 2011
  • Valmistaja: Borgo Imperiale
  • Tyyppi: Punaviini, IGT Sicilia, luomu
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia
  • Rypäleet: Nero d'Avola (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 8,47e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,36e (Tammikuu 2014, Alko)

Sisilian "kansallisrypäleestä", Nero d'Avolasta, valmistettu L'Auratæn luomupunaviini on ollut melko suosittu valinta luomuviinin ystävien keskuudessa – tosin tämänkertaisen kokemukseni perusteella veikkaisin tämän johtuvan enemmän viinin hinnasta kuin laadusta.

Viinin värissä on aavistus läpinäkyvyyttä. Se on mustahkon verenpunainen, mutta ei tummasta sävystään huolimatta mitenkään erityisen paksu. Tuoksussa on runsaasti rustiikkisia piirteitä; siinä on tallisuutta ja eläimellistä hikisyyttä, mutta sen sijaan ei etelä-italialaisiin viineihin yleensä yhdistämääni mehevää hilloisuutta. Moni maistaja piti viinin kevyesti pistävää tuoksua epämiellyttävänä, sekä suurimpana esteenä viinin nauttimiselle, mutta omasta mielestäni se oli rujoudessaan ihan mukavan omaperäinen, sekä loppuviimein myös viinin mielenkiintoisin piirre.

Viinin maku on kevyt, ohut eikä kovinkaan hapokas. Monien onneksi viini ei toistanut sen tuoksun aromeja enää maussa, mutta omaan makuuni viini oli lähinnä vetisen oloinen. Jälkimaku on lyhyt, vetinen ja tylsä, tanniinit olivat melko hukassa.

Mitä pidempään viini saa avautua, sitä kevyemmäksi tuoksun alkuperäisaromit käyvät ja niiden alta rupeaa nousemaan tumma, paahteinen marjaisuus. Samoin makuun rupeaa tulemaan makeata, aasialaisen keittiön mausteisuutta ja aavistus kypsää hapankirsikkaa. Kuitenkaan kovinkaan ihmeellistä muutosta viinissä ei pääse useiden tuntien odottelullakaan tapahtumaan, vaan viini pysyy melko vaatimattomana esityksenä alusta loppuun.

Kokonaisuudessaan viini on hyvin kevyehkö mutta sentään mukavan persoonallinen – ainakin tuoksultaan. Ikävä kyllä viini lupaa tuoksullaan kovinkin omaleimaista makua, joka sitten jää lyhyenä ja tylsänä hyvin altavastaajan asemaan. Viini ei ole kuitenkaan hinnalla pilattu ja se edustaakin luomuviinien edullisinta päätä, mutta on tässä pakko huomauttaa, että samalla rahalla saa paljon parempaakin etelä-italialaista. Jos hyvää luomua haluaa, suosittelen menemään kympin paremmalle puolelle.

Lyhyesti: Funkahtavalla tuoksulla ja vetisen kevyellä maulla varustettu luomusisilialainen. Harkinnan arvoinen ostos niille, joille peruspunaviinitkin ovat liian tuhteja.

Arvio: Keskinkertainen – viinin tuoksun ja maun tulisi kulkea paremmin rinnakkain; tällä kertaa tuoksu loi hyvät odotukset, kun taas maku jätti melko kylmäksi. Viini on tuoksustaan huolimatta korkeintaan keskinkertainen kevyt punaviini.

Hinnan (8,36e) ja laadun suhde: Heikko – viinin laatu ei täytä hinnan luomia odotuksia.

Douce Nature Merlot 2010

Douce Nature Merlot 2010
  • Valmistaja: Badet, Clément & co.
  • Tyyppi: Punaviini, IGP / Vin de Pays d'Oc, luomu
  • Maa: Ranska
  • Alue: Languedoc-Roussillon
  • Rypäleet: Merlot (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Douce Nature on jo hieman pidempään Alkon hyllyillä kukkunut, "Etanaviinin" nimellä tunnettu luomuviini. Viini tulee surullisenkuuluisalta Ranskan Languedoc-Roussillonin alueelta, joka tuottaa yli kolmanneksen koko maan viinituotannosta. Tämän massatuotannon seurauksena hyvin suuri osa alueen viineistä on parhaimmillaankin vain melko geneeristä tusinapunkkua ja vain harvat valmistajat onnistuvat valmistamaan mitään mielenkiintoa herättävää. Siksi Douce Nature Merlot suorastaan kehottaa pysymään kaukana – IGP-tasoinen Merlot-viini kuumasta Languedocista ei näytä paperilla kovinkaan houkuttelevalta.

Viinin väri on sävyltään aavistuksen purppurainen, mutta on kuitenkin yleisesti reunoille asti hyvin neutraalin punainen. Tuoksussa on Merlot'n kypsää marjaa, aavistus suklaista tammea sekä aavistus alkoholia. Viinin tuoksu on hyvin persoonaton, geneerisen tusinapunkun tuoksu, joka on melko vaisu ja sulkeutuneen oloinen. Sulkeutunut se ei kuitenkaan tainnut olla, koska se ei auennut viidessä tunnissa juuri ollenkaan.

Maku on keskitäyteläinen, karpaloisen marjainen, yrttinen ja kohtuullisen hapokas, minkä lisäksi siitä löytyy suutuntumaan nähden hyvin tanniineja. Reilun puolen tunnin jälkeen myös kevyesti vaniljainen tammi ilmestyy kuvioihin.

Viinin jälkimaku on lyhyt, hapokas ja vetinen. Pakko nyt kyllä todeta, että viini kyllä jättää allekirjoittaneen harvinaisen kylmäksi. Aromimaailma on niin geneerinen, että viinistä on mahdotonta saada irti juuri mitään niin suoraan avattuna kuin pitkään dekantoitunakaan. Ruokaviiniksi viinissä kyllä periaatteessa riittää rakennetta, muttei hirveästi makua – viini tarvitseekin hyvin kepoista ruokaa jottei sen heppoinen marjaisuus jää jalkoihin.

Languedoc-Roussillon ei petä.

Lyhyesti: Hyvin geneerinen luomu-Merlot, joka ei tarjoa mitään mielenkiintoista.

Arvio: Tylsä – viinin haukotuttava keskinkertaisuus tuntuu olevan melko vertaansa vailla. Viini ei ole millään akselilla paha, mutta mitään hyvääkään siitä ei tunnu löytyvän. Edes viinin luomu-merkintä ei anna anteeksi näin keskinkertaista pullotetta.

Hinnan (9,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

13.3.12

Château Rieussec 2005

Château Rieussec 2005
  • Valmistaja: Château Rieussec
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Sauternes, Bordeaux 1er Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bordeaux, Graves, Sauternes, Fargues
  • Rypäleet: Sémillon (95%), Sauvignon Blanc (3%), Muscadelle (2%)
  • Koko: 0,75 / 0,375
  • Hinta arviointihetkellä: 85,80e / 46,00e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 87,10e (Tammikuu 2014, Alko)

Château Rieussec on yksi maailman kahdestatoista Sauternes Premier Cru -luokituksen vuonna 1855 saaneesta viinistä, minkä johdosta viini nauttii viininystävien melko varauksetonta ihailua ympäri maailman, mikä myös heijastuu viinin hinnassa. Viini tekee monen lompakkoon melko syvän loven, mutta tämän kääntöpuolena on viinin elinikä, joka voi suotuisissa olosuhteissa ylittää helposti jopa ihmisen eliniän. Monesti sanotaankin että Sauternes'n viinit rupeavat olemaan hyvin tasapainossa n. 10 vuotta vuosikerrasta ja ovat saavuttaneet parhaimman ikänsä, kun niiden kullankeltainen väri on kehittynyt kuparinruskeaksi. Näihin tietoihin nojaten voin epäillä, että tämä vuoden 2005 viini on tullut korkattua turhan nuorena.

Väriltään Rieussec edustaa hyvin tyypillistä jälkiruokaviinityyliä, ollen väriltään syvä, nestemäisen kultainen. Tuoksu tuo klassista Sauternes'ta nenään; on hunajaista jalohometta, vaniljaista ja aromikasta tammea, kuivattua ananasta, appelsiininkuorta, karamellisoitua omenaa ja omenatarhan kukkia.

Maku ei niinkään seuraa tuoksua, vaan tuo kokonaan uuden kirjon aromeja kielelle: siinä on mm. vaaleata siirappia, keltaisia, kuivattuja hedelmiä, omenahilloa, taikinaa, tyylikästä tammea, kinuskia ja vaniljaa. Aromimaailma kuitenkin jatkuu paljon tätä runsaampana, siitä rupeaa olemaan vain yhä vaikeampi löytää yksittäisiä makuja aromien sekoittuessa toisiinsa. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen; sen hapot eivät pääse tuomaan runsainta teräänsä keskimakuun, minkä vuoksi viini on hieman raskaammanpuoleinen verrattuna aikaisemmin maistamiini Sauternes'n jälkiruokaviineihin. Sen sijaan viinin aromien suuri ja vaikuttava kirjo antaa paljon anteeksi.

Jälkimaussa viinin kinuskinen ja kitkerän mausteinen tammisuus sekä omenahillo vain jatkuvat ja jatkuvat. Ainoastaan hieman alkoholisuuden lämpöä tulee häiritsemään muuten miellyttävän pitkää jälkimakua.

Kokonaisuutena Rieussec 2005 on todella hienostunut ja aromikas esitys, mutta vielä hieman epätasapainoinen. Tämän lisäksi viinin rakenne on todella lupaava hyvinkin pitkään kypsytykseen, ja sen aromit ovat runsaudestaan ja monisyisyydestään huolimatta vielä sitä, mitä voi löytää edullisemmankin hintaluokan Sauternes'n viineistä. Tämän takia viini kannattaakin hankkia talteen ja korkata vasta lähempänä seuraavaa vuosikymmentä – viini on nykyisellään vielä auttamattomasti liian nuori.

Nyt korkattuna viini on todella upea ja lumoava esitys, mutta siitä jää uupumaan sen hinnan edellyttämä, tajuntaan iskeytyvä "voi hyvä jösses" -vaikutelma. Tullee siis toimimaan jo nytsillään melkeinpä jälkiruoan kuin jälkiruoan kanssa, mutta ei tule antamaan vielä rahalleen vastinetta. Näppituntumalla arvioiden viinin hinta-laatu-suhde noussee pykälän ylöspäin n. 4-5 vuoden välein.

Lyhyesti: Uskomattoman aromikas ja monipuolinen jälkiruokaviini, joka on vielä hyvin nuori ja jonka rakenne tuntuu olevan vielä hakusessa. Tämä on viini, joka kuuluu unohtua viileään kellariin kymmeneksi vuodeksi.

Arvio: Tyylikäs – aromimaailmaltaan Rieussec on vaikuttavan moniulotteinen, mutta vielä tämän ikäisenä se ei tarjoa hirveästi sellaista, mitä ei löytyisi edullisemman hintaluokan Sauternes'n viineistä. Aromimaailman laajuudesta kertoo se, että jo nykykunnossa tästä yhdestä viinistä tuntuu löytyvän enemmän aromeja kuin viidestä muusta yhteensä.

Hinnan (87,0e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

12.3.12

Don David Torrontés Late Harvest 2009

Don David Torrontés Late Harvest 2009
  • Valmistaja: Michel Torino
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini
  • Maa: Argentiina
  • Alue: Salta, Valle de Cafayate
  • Rypäleet: Torrontés (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 11,98e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 11,99e (Tammikuu 2013, Alko)

Edellinen Don Davidin Late Harvestin vuosikerta ei hirveästi allekirjoittanutta säväyttänyt – runsaan hapokkuutensa ja varsin hillityn, Late Harvest -luokassa jopa vaatimattoman, sokeripitoisuusensa vuoksi. Viini oli perusmiellyttävä jälkkäriviini, mutta hieman väliinputoajan oloinen ollessaan melko neutraali aromeiltaan mutta hinnaltaan melko lähellä jo mm. Itävallan kovia haastajia. Aikaisempien mielikuvien perusteella viini on taiten jälkiruoan kanssa valittava, sillä liian makean ruoan kanssa viinin hapokkuus jyrää helposti liian voimakkaana. Siksi olikin mielenkiintoista päästä toteamaan jatkaako uusi vuosikerta edellisten jäljissä, vai lähestyykö se enemmän omia mieltymyksiäni jälkiruokaviinien saralla.

Viini on väriltään vaalean keltainen, mutta toisin kuin useimmat Late Harvest -viinit, on tämän värissä aavistus vihertävää sävyä. Tuoksussa on niin tuoretta aprikoosia kuin kypsää ananastakin sekä jonkinlaista teräksisyyttä. Lämmetessään ja auetessaan tuoksun seasta erottaa hentoa jalohomeisuutta, minkä lisäksi Torrontésin voimakas, lähes röyhkeä aromikkuus rupeaa puhkeamaan kukkaan.

Maultaan viini maistuu jotakuinkin samalta miltä muistelin edellisen vuosikerran maistuneen. Kukkaisa keskitäyteläinen maku on hyvin hapokas muttei kovin runsas. Seassa on Torrontésin ja tammen kuivaa mausteisuutta sekä alkoholin lämpöä. Se pysyy melko kevyenä ja raikkaana, mutta omenatortun kanssa toivoisin viiniltä jo enemmän jälkiruokaviinimäisyyttä, sillä Don Davidin jalohomeisuus ja makeus ei riitä nostamaan sitä jälkiruokaviiniksi, vaan tässä seurassa se muistuttaa enemmän makeata valkoviiniä.

Jälkimaku on melko pitkä ja aprikoosinen, minkä lisäksi tammi vilahtaa vielä hetken kielellä ennen kuin hapot ottavat vallan kielestä.

Mielikuvani ei järkkynyt edelleenkään suuntaan tahi toiseen – Don Davidin Late Harvest on mielestäni asteen verran turhan kevyt toimiakseen yleiskäyttöisenä jälkiruokaviininä, minkä lisäksi viinin rakenne tuntuu olevan melko hento monelle jälkiruoalle. Viini on perusmiellyttävä makea jälkiruokaviini, mutta pääasiassa vain sellaisenaan jälkiruoaksi nautittuna aterian päätteeksi. Don Davidin kuriositeettiarvo makaa omaperäisen Torrontésin tuomassa aromikkuudessa ja mausteisuudessa, ei mitenkään erityisen runsaassa tai tasapainoisessa kokonaisuudessa.

Lyhyesti: Raikas, kevyt, hennon jalohomeinen ja hieman hillitymmän makea jälkiruokaviini.

Arvio: Miellyttävä – nappivalinta erityisesti niille, joiden mielestä perinteisen tuhdit ja paksut jälkiruokaviinit ovat liikaa.

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

La Caliera Moscato d'Asti 2011

La Caliera Moscato d'Asti 2011
  • Valmistaja: Borgo Maragliano
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOCG Moscato d'Asti
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Monferrato, Asti
  • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta arviointihetkellä: 7,38e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 7,66e (Tammikuu 2014, Alko)

Aivan sattumalta vastaani pamahti jo vuosikertojen 2009 ja 2010 perusteella hinta-laatu-suhteeltaan vallan verrattomaksi todettu Astin jälkiruokaviini, La Caliera. Eroja aikaisempien vuosikertojen perusteella ei ollut, joten odotettavissa oli, että vuosikerta 2011 tulee tarjoamaan samaa kuin ennekin.

La Caliera on siis Moscato d'Asti, eli Astin alueen kupliva kuohuviini. Aivan kuten kuuluisat Astin kuohuviinit, kuten Cinzano, Gancia ja Tosti, on myös La Caliera ja muut Moscato d'Astit valmistettu Muscat (Moscato) -rypäleestä. Astin kuohuvien ja Moscato d'Astien merkitsevin ero onkin makeudessa: Astit ovat perinteisesti runsaskuplaisempia, ja näin ollen selvästi kuohuviinimäisempiä, kun taas Moscato d'Astit ovat kupliltaan hennompia ja makeudeltaan runsaampia, soveltuen paremmin jälkiruokaviinin rooliin.

Lasissa vaalean kellervä, melko neutraalin värinen La Caliera helmeilee hillitysti – ero kuohuviiniin on ulkonäön perusteella mitätön. Sen sijaan tuoksu erottaa viinin selvästi kuohuviineistä; siinä on selvää päärynää ja simaisuutta, omenasiideriä, sekä Muscat'lle ominaista rusinaisuutta ja kukkeutta.

Runsaasta makeudestaan huolimatta viinin kuplat saavan sen maistuvaan viileänä ihastuttavan raikkaalta. Maku on runsas, simainen ja sitruksinen, mutta runsas makeus tuo myös vivahteita aprikoosihillosta. Viini ei ole hiilihappojen lisäksi kovinkaan hapokas, mutta hyvän, pehmeän moussen ja vähäisen (5%) alkoholiprosentin vuoksi viini ei tunnu piirun vertaa raskaalta vaan mukavan pirteältä ja eloisalta. Keskipitkä jälkimaku on miellyttävän pehmeä ja persikkainen.

Viini ei ole muuttunut tippaakaan edellisistä vuosikerroista, vaan se takaa samaa taattua laatua kuin ennenkin. Hyvin viilennettynä viini on oikein erinomainen pikkupullo sellaisenaan jälkiruokana nautittavaksi, mutta se toimii loistavasti myös rasvaisten ja / tai vaahdotettujen jälkiruokien kumppanina. Hyviä yhdistettäviä ovat mm. tippaleipä, letut ja kermavaahto, jäätelö tai marjahyydyke.

Lyhyesti: Makea, hennosti pirskahteleva, siiderimäinen Astin viinialueen jälkiruokaviini.

Arvio: Hyvä – viini on hauska ja yksinkertainen, mutta toisaalta paljon enemmän mitä näin edulliseen hintaan odottaa saavansa. Mahtava valinta yksinkertaiseksi jälkiruokaviiniksi sekä pieneksi juhlajuomaksi.

Hinnan (7,66e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Barón de Ley Reserva 2006

Barón de Ley Reserva 2006
  • Valmistaja: Barón de Ley
  • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja Reserva
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,98e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 15,82e (Helmikuu 2014, Alko)

Barón de Leyn muutamat vuosikerrat ovat toimineet varsinaisina benchmark-tuotteina metsästettäessä perinteistä Riojan olemusta – viinissä on oltava niin sanotusti munaa ja viiksekästä röyhkeyttä niin hedelmässä kuin runsaassa tammessa, mutta kumpaakin on oltava juuri sopivasti. Liika tammi murjoo viinin hedelmän ja sydämen kolkoksi, kun taas liian kevyt tammi vie viinistä riojalaisuuden pois. Usein Ley on onnistunut saavuttamaan varsin kiitettävän tasapainon, kun taas toiset vuosikerrat ovat peittyneet valtavan tammituksen alle. Vuosikerrasta 2006 on sen verran vähän löytynyt arvosteluja, että selvää kuvaa vuosikerran kunnosta ei vielä allekirjoittaneella ole.

Lasissa voi havaita merkkejä siitä, että viini todellakin on ikääntynyt espanjalainen: väri on rusehtavan punainen, joka on jo aavistuksen menettänyt väriään ja aloittanut taittumisensa hailakkaammaksi ja läpinäkyvämmäksi. Yleisesti viinin värimaailmaa voisi kuvailla parhaiten lattialle kuivuneen veren eri sävyillä.

Tuoksussa on, kuten kunnon riojalaiselta odottaa saattaa, runsaasti röyhkeätä eläimellisyyttä, paahteisuutta, nahkaa ja tallia. Viinin päästessä avautumaan, rupeavat kypsän luumun ja puolukkahillon aromit nousemaan lasista käsi kädessä aromikkaan ja vaniljaisen uuden tammen tuoksun kanssa. Ainakin tuoksun perusteella viinin tyyli vaikuttaa hyvin klassiselta.

Täyteläinen maku jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä: siinä on runsaasti kypsää luumua, viikunaa ja aromikasta tammea, joka ei peitä eikä tunnu irtonaiselta, vaan sulautuu viinin hedelmäisyyden kanssa tyylikkäästi yhteen. Makeankypsästä luumustaan ja viikunastaan huolimatta Barón de Ley on melko tiukka ja kuiva, johtuen pääasiassa viinin sopivan ryhdikkäästä hapokkuudesta sekä aluksi ystävällisen oloisista, mutta loppujen lopuksi salakavalan voimallisista tanniineista.

Jälkimaku on kuivahko ja karpaloinen, mutta muhkeaan makuunsa nähden hieman yksiulotteinen ja lyhyt; vain vaniljainen tammisuus tuntuu jäävän kielelle.

Vaisuhkosta jälkimaustaan huolimatta Ley on oikein kelpo esitys erityisesti Espanja-faneille ja jatkaa perinteistä Rioja-linjaa liput korkealla. Mitä kauemmin viinille antaa aikaa avautua, sitä pehmeämmäksi ja ystävällisemmäksi viini tulee, mutta myöskin sitä voimakkaampana tammi uhkuu. Sopivin ratkaisu onkin avata pullo, kokata seuraavan 30-90 minuutin aikana runsas ja tuhti tomaattipasta tai naudanfilee ja tarjoilla viini huoneenlämpöisenä ruoan kanssa. Seurustelua varten viinille kannattaa varata ilmausaikaa vielä tovi enemmän jotta sen pahin tiukkuus pääsee karisemaan. Parhaat puolet viinistä kuitenkin saanee irti, jos sille vain jaksaa antaa lisää ikää puoli vuosikymmentä.

Lyhyesti: Perinteitä huokuva, tamminen ja eläimellinen punaviini Espanjan auringosta.

Arvio: Erittäin hyvä – Barón de Ley tarjoaa jotakuinkin kaikkea mitä asiakas saattaa toivoa, kun Riojalaisia katseellaan Alkon hyllyiltä hamuilee. Ainoastaan hieman vaisuhko jälkivaikutelma ja (toki perinteellisyyden nimissä ymmärrettävä) omaleimaisuuden puute estävät viiniä saamasta "Erinomaista" arvosanaa.

Hinnan (15,82e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Schloss Saarsteiner Riesling Spätlese 2003

Schloss Saarsteiner Riesling Spätlese 2003
  • Valmistaja: Serriger Schloss Saarstein
  • Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Spätlese
  • Maa: Saksa
  • Alue: Mosel-Saar-Ruwer, Saar, Serrig
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 18,98e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta poistuessaan: 13,xxe (Tammikuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Makeat saksalaiset valkoviinit ovat herättäneet allekirjoittaneessa pitkään tervettä epäilystä – johtuen lähinnä huonoista kokemuksista edullisten makeiden viinien parissa. Mutta kun pääsin tutustumaan Schloss Saartseinin Spätleseen, paljastuivat ennakko-odotukseni makeista saksalaisista ei-jälkiruokaviineistä melkoisen vääriksi.

Tämä viini on väriltään aavistuksen vihreään taittunut kuulaan kellervä ja sen tuoksussa on runsaasti kypsästä iästä kielivää petrolisuutta, joka saa viinin tuoksumaan melko paljon vanhalta myrskylyhdyltä. Petrolisuus ei kuitenkaan onnistu peittämään kaikkia viinin omia vivahteita, vaan seassa on myös kypsää greippiä, pomeloa, hunajaa ja mineraalia.

Melko runsas petrolisuus ei jatku samanlaisella voimalla makuun, vaan tuntuu kevyen aromikkaana vivahteena makean hedelmäisyyden seassa, joka tarjoaa petrolin kumppaniksi kypsää omenaa, ananaksisuutta ja kuivattua persikkaa. Runsaammanpuoleinen jäännössokeri viinissä tekee siitä täyteläisen oloisen, mutta alkoholi ja melko runsas happorakenne keventävät viinin sokerista raskautta ja lopputulos on hyvin tasapainossa.

Jälkimaku on elegantti ja siinä on erinomaisessa tasapainossa viinin hapokkuus ja mehevä aprikoosihilloisuus.

Saarsteiner Spätlese oli kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys ja kokonaisvaikutelmaksi siitä ei jäänyt valko- ja jälkiruokaviinien väliin jäänyt väliinputoaja, vaan makea viini, joka kykenee täyttämään helposti kumman tahansa roolin. Viini on varma nappivalinta miedoille ja keskivahvoille juustoille, niin nuorille ja kermaisille kuin vanhoille ja kovillekin, minkä lisäksi se on hyvin viilennettynä oikein kelpo valinta nautiskeluun lämpöisenä kesäiltana. Uskon viinin runsaan makeuden ja hedelmäisyyden kestävän myös hyvin sekä makeita hedelmiä ja jälkiruokia että mausteisia ja tulisiakin aasialaisia ruokia, kuten curryja.

Pisteitä viinille ropisee myös sen petrolisuudesta joka kylläkin varmasti jakaa mielipiteitä – tämä aromi tekee viineistä runsaita ja täyteläisen oloisia, mikä voi aiheuttaa nikottelua raikkaisiin ja kepeisiin Rieslingeihin tottuneelle. Itselleni taas petrolisuus toimii aina, koska tämä erikoinen ja harvoin vastaan tuleva aromi kielii yleensä viinistä, joka on tehty laadukkaista rypäleistä ja joka on ehtinyt kerätä jo jonkin verran ikää – nuorista Rieslingeistä voi olla melko mahdotonta saada petrolia esiin. Tämä viini ei kuitenkaan ollut lähes yksinomaan petrolinen, toisin kuin esimerkiksi hiukan aiemmin maistamani Julicherin Riesling 2008.

Lyhyesti: Makea, mutta hyvin tasapainoinen, vivahteikas ja miellyttävästi kehittyneen petrolinen Riesling.

Arvio: Tyylikäs – viinin tasapaino ja runsaus ovat jo itsessään erinomaiset, mutta viinin suurin miellyttävyys tulee siitä, että vaikka tässä viinissä on sekä jälkiruokaviinien hunajaisuutta että täyteläisyyttä, on se kuitenkin loppujen lopuksi tyyliltään selvästi valkoviini eikä jälkiruokaviini.

Hinnan (18,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

11.3.12

Jackson Stich Sauvignon Blanc 2011

Jackson Estate Sitch Sauvignon Blanc 2011
  • Valmistaja: Jackson Estate
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: South Island, Marlborough
  • Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,98e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 16,48e (Tammikuu 2014, Alko)

Nykyisin Sauvignon Blanc -viinejä koskeva konsensus tuntuu olevan sensemmoinen, että parhaat, tai ylipäänsä melkeinpä ainoat tutustumisen arvoiset viinit em. rypäleestä, tulevat joko Loiren laaksosta tai Uudesta-Seelannista. Loiren laakson viinit edustavat sitä hillitympää, kuivempaa, täyteläisempää ja mineraalisempaa tyyliä, kun taas Uudesta-Seelannista tulee räjähtävän hedelmäisiä, mutta silti raikkaan hapokkaita ja kepeitä viinejä, jotka yhdistävät erinomaisella tavalla uuden maailman hedelmätykityksen vanhan maailman viinien ryhdikkääseen rakenteeseen. Jacksonin Sauvignon Blanc on nyt jo useamman vuoden ollut arvostetusta asemasta nauttiva uuden maailman viini: Viinistä Viiniin -opuksen vanhempia vuosikertoja selatessa on voinut todeta tämän viinin saavan järjestään loistavia pisteitä vuodesta toiseen, minkä lisäksi mm. Viini-lehti valitsi Jacksonin vuoden viiniksi 2011. Viini on ollut omissa silmissäni luokkaa "maistamatta erinomainen", koska viinin saama kehuvyöry yhdistettynä omaan mieltymykseeni Uuden-Seelannin viineihin on valanut Jacksonille luottoa. Toki onhan se mukava päästä joskus toteamaan viinin taso ihan ensimmäisen käden kautta.

Lasissa Jackson ei varsinaisesti ulkonäöllään juhli: viini on väriltään hyvin hailakka, melko vetisen vihertävä ja vaatimaton. Tuoksu sen sijaan on ulkonäön täysi vastakohta – se tarjoilee räjähtävän runsaasti passiota, herukanlehteä, kesäistä nurmea, nokkosta, karviaista ja revittyä raparperia. Huumaavan makea ja hedelmäinen tuoksu ei jätä rypälelajiketta arvailujen varaan.

Ensimaussa viini tuo kielelle kevyttä helmeilevyyttä, mikä katoaa nopeasti viinin seistessä hetken lasissa. Kyseessä siis on runsasta hapokkuutta todennäköisemmin viininvalmistajan lisäämä hiilidioksidi, jolla viiniin saadaan keveyttä ja raikkautta. Ensimaku kielen kärjessä tuo makeata, trooppista hedelmää ja paljon, mutta keskimakuun päästessä makea hedelmäisyys on täydentynyt todella runsaan, lähes päällekäyvän hedelmäiseksi sekä rapsakan hapokkaaksi. Makumaailma toistaa hyvin orjallisesti tuoksun aromeja, nostaen erityisesti herukanlehteä ja mineraalisuutta esille. Reilu hapokkuus pitää kuitenkin näinkin runsaan kokonaisuuden tyylikkäästi tiukassa paketissa samalla kun alkoholisuus tuo viiniin täyteläisyyttä ja runsautta.

Jälkimaku on melko lyhyehkö, jättäen kielelle erityisesti hapokkuutta ja mineraalia. Maku loppuu kovin terävästi, nostaen runsaan veden kielelle.

Jackson Stich on hyvin tyylipuhdas Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc: uuden maailman makea ja runsas trooppinen hedelmä saa tiukat raamit ja loistavaa vastapainoa raikastavalta ja eloisalta happorakenteelta. Uuden-Seelannin Sauvignon Blanceja voikin hyvällä perusteella kutsua pilke silmäkulmassa hapanimeläviineiksi – runsas happoisuus ja räjähtävä hedelmäisyys kulkevat erinomaisesti käsi kädessä.

Muiden Uuden-Seelannin vastaavien viinien kanssa, Jackson on runsaan happoisuutensa vuoksi erinomainen valinta ruokapöytään. Perinteinen yhdistelmä on chévre, joten viini lienee mitä erinomaisin valinta mm. vuohenjuustosalaatille, mutta myöskin runsasmakuiset ja aromikkaat kalaruoat sekä äyriäiset ovat takuuvarmasti toimiva yhdistelmä. Hyvin viilennettynä viini on myös erinomainen valinta seurusteluun kesäkuumalle, mutta hapokkaimpia viinejä vierastavien kannattanee siirtää katseensa jonnekin muualle.

Lyhyesti: Tyylipuhdas Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc, joka tuo todella rikasta aromitykitystä intensiivisessä ja toimivassa paketissa.

Arvio: Erinomainen – viini edustaa hienosti Uuden-Seelannin loistavaa viiniosaamista Sauvignon Blancin kohdalla. Jackson saattaa olla hieman mutkattomampi ja rahvaanomaisempi kuin Loiren esikuvansa, mutta ei se silti joudu kovinkaan paljon niiden rinnalla häpeämään – erityisesti vielä kohtuullinen hintaluokka huomioon ottaen; Loirelaisia tähän hintaan ei Suomesta löydykään.

Hinnan (16,48e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Casa Silva Carmenère Reserva 2009

Casa Silva Carmenère Reserva 2009
  • Valmistaja: Viña Casa Silva
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Valle Central, Rapel
  • Rypäleet: Carménère (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,97e (Tammikuu 2014, Alko)

Itselläni on pieni asenneongelma a) Chileläisiä punaviinejä, b) Carménèrea kohtaan, minkä vuoksi Casa Silva oli pienessä altavastaajan asemassa. Tästä huolimatta koetan kuitenkin suhtautua jokaiseen viiniin tasa-arvoisesti ja olla antamatta ennakko-odotusteni vaikuttaa arvioon; toivottavasti tälläkin kertaa siinä edes joten kuten onnistuen.

Asenneongelmani edellämainittuja kohtaan johtuvat pääasiassa siitä, että Chilessä punaviinit valmistetaan lähes poikkeuksetta helpoiksi, hilloisen makeiksi, kosiskeleviksi, suoraviivaisiksi ja toinen toisensa hiilikopioksi. Chileläiset punaviinit ovat lähes järjestään tylsiä, yksiulotteisia hillopommeja, jotka monesti voivat olla melkein identtisiä vaikka olisivatkin eri rypäleestä tehtyjä. Poikkeuksen tekee Chilen "kansallisrypäle", Carménère, joka tuottaa oikein hyviä ja tasapainoisia viinejä, mutta liian raakana poimitut rypäleet tuovat viiniin todella dominoivan, usein kovin häiritsevän paprikaisen aromin, kun taas liian kypsistä rypäleistä tehdyt viinit ovat hahmottomia, ylimakeita ja lihavia hillopommeja. Kuitenkin tutustun aina mielenkiinnolla uusiin viinehin siltä varalta, että ne olisivatkin tämän massan seassa piristäviä poikkeuksia.

Kaatuessaan lasiin Casa Silva paljastuu lähes mustemaisen sinipunaiseksi, paksun läpinäkymättömäksi viiniksi. Tämä yleensä ei ole luvannut hyvää Chilen viinien kanssa, mutta en lannistu vaan nuuhkaisen lasin sisältöä. Yllätys! Tuoksussa ei ole sitä rypäleelle ominaista, surullisenkuuluisaa paprikaa ollenkaan – ei, vaikka Alkonkin kuvaus viinistä väittää niin! Sen sijaan viinin tuoksu on viileän raikas, punamarjainen ja kevyehkö, lähes vaatimaton. Olen yllättynyt, tuoksu ei täsmää mielikuviini kympin chileläisistä.

Maku sen sijaan vastaa sitä hyvinkin pitkälti. Casa Silvan maku on todella voimakas ja melko täyteläinen, viini tarjoilee makuhermoille runsasta ja jonkin verran hilloista marjaisuutta, kahvia, savuisuutta, tulista mausteisuutta ja makeata, lähes uutteisen oloista vaniljaa. Aromit eivät yritäkään olla toisiinsa kietoutuneita, elegantteja aavistuksia, vaan kaikkea tätä tykitetään kunnolla. Viini ei tunnu kehittyvän niin suussa kuin lasissakaan. Tanniineja ei tunnu hirveästi olevan ja hapot ovat surullisen vähäisiä suhteessa kypsäntäyteläiseen rakenteeseen. Todennäköisesti rypäleet, joista viini on tehty, on jätetty odottelemaan poimintaa turhan pitkäksi aikaa melko kuumassa Rapelissa.

Jälkimaku on Carménèrelle tyypilliseen tapaan lyhyt, mutta tässä viinissä rypäle ei tunnu jättävän juri mitään aromeja kielelle, vaan viini on jälkimaultaan vetinen ja tylppä. Todella runsas alkoholisuus jää korventamaan nielua, kieltä ja kitalakea.

Juu, paljonpa tätä viiniä kehutaan, mutta itse en oikein ymmärrä chileläisten viinien suosiota. Casa Silvan aromimaailma oli kyllä positiivisen runsas ja ajottaisesta teennäisyydestään ja teollisuudestaan huolimatta ihan miellyttävä, mutta ruokaa ajatellen viinin rakenne oli todella paljon hukassa. Casa Silva tuntuukin olevan helppojen ja makeanhilloisten viinien faneille harmiton lipittelyviini, mutta silti viinin hinnoittelu on hieman kyseenalainen – samalla hinnalla saa paljon tasokkaampaakin tavaraa niin ruoalle kuin seurusteluun, kun taas makeankypsiä, helppoja ja lyhyitä viinejä löytyy helposti pari kolme euroa edullisemmalla hinnalla.

Lisäksi naurahdus viinin Reserva-merkinnälle, joka ei kyllä kerro allekirjoittaneelle yhtään mitään. Ilman viinilainsäädäntöä Chilessä viinintuottajat saavat pistää huoletta viiniin kuin viiniin mitä tahansa merkintöjä. Tuntuukin, että eniten 'Reserva' ja 'Gran Reserva' -viinejä löytyy n. 9-12 euron hintaluokasta, kun taas +15 euron viineissä maagisesti ei tunnu olevan ensimmäistäkään Reservaa tai Gran Reservaa. Hoho.

Lyhyesti: Mehukas, mausteinen ja helppo kympin chileläispunkku sellaisenaan lipittelyyn.

Arvio: Keskinkertainen – viini on aluksi ihan positiivinen esitys ollakseen kympin tusinapunkero, mutta mitä pidemmälle viinin kanssa ehtii, sitä enemmän sen pisteet romahtavat. Näin ollen viini ei ansaitse kuin korkeintaan keskinkertaisena arvosanan.

Hinnan (9,97e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Villa Cafaggio Chianti Classico 2008

Villa Cafaggio Chianti Classico 2008
  • Valmistaja: Villa Cafaggio
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Chianti Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Toscana, Chianti, Chianti Classico
  • Rypäleet: Sangiovese (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 18,98e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 18,98e (Tammikuu 2013, Alko)

Villa Cafaggion perinteitä henkivä Chianti Classico on pitkään nauttinut vähintäänkin kohtuullista suosiota Alkon alle kahden kympin italialaisten keskuudessa. Itselläni kuitenkin kesti tovi jos toinenkin ennen kuin pääsin tutustumaan tähän kehuttuun viiniin – osasyyllisenä samassa hintaluokassa tapellut, suuria kehuja niittänyt Antinorin Chianti Classico Riserva 2006, joka nyttemmin on hyllyiltä jo kadonnut uuden vuosikerran tieltä. Toki sitä tuli oltua mielenkiinnolla liikkeellä, kun vastaan tuli tilaisuus jossa pääsi tutustumaan tähän viiniin.

Väriltään Cafaggio on punaruskea ja aavistuksen läpinäkyvä tiilenpunainen. Tuoksussa on hyvin tyypillistä Toscanan kirsikkaa, mutta seassa on myös karpaloa ja mokkasuklaata ja kaiken alla aavistus nahkaisuutta. Tammea on käytetty varsin maltillisesti, sillä viini tuo pääasiassa Sangiovesen omia aromeja, ei puuta esille.

Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen mutta sopiva hapokkuus ja tanniinisuus tekevät kokonaisuudesta oikein tasapainoisen, kepeähkön ja hyvin toimivan. Aromeiltaan viini on hieman kehittynyt, tarjoillen karpaloa, kirsikkaa ja aavistuksen nahkaa. Viini on yleisvaikutelmaltaan melko kuiva, mutta seassa on myös aavistus makeampaa kirsikkaisuutta. Tammisuus maistuu kaiken keskellä aavistuksen kahvisena. Jälkimaku on keskipitkä ja mausteinen, seassa on myös aavistus puista tammea. Aromimaailma on erinomaisesti tasapainossa kokonaisuuden kanssa, ja vaikka se on vielä hieman nuorehko verrattuna moniin maistamiini Chianteihin, on viini jo nyt oikein erinomaisesti nautittavissa.

Villa Cafaggio on oikein perinteinen, valloittava Chianti Classico. Se ei ole hypännyt muutamien muiden alueen viinituottajien tapaan modernien viinien kyytiin, joissa viineistä koetetaan tehdä oikein muhkean hedelmäisiä ja samalla latistetaan kokonaisuus liian dominoivalla nuorella tammella. Tässä viinissä hedelmäisyys on selvä ja ryhdikäs, mutta se ei yritä hypätä kasvoille. Tammea on ja se maistuu, mutta se värittää aromimaailmaa monipuolisemmaksi sen sijaan että se yrittäisi peittää sitä.

Italian viinien ystäville Villa Cafaggio on melko varma valinta. Sen rakenne ja aromimaailma kutsuu yhdistämään sitä automaattisesti ruokiin, mutta muutaman tunnin ilmauksella viini avautuu erinomaiseksi ja ryhdikkääksi seurusteluviiniksikin. Paras vaihtoehto on kuitenkin antaa viinille useampi vuosi kaapissa, jotta sen nuorekkuus pääsee tasaantumaan ja kehittämään vanhempien Chiantien nahkaisuutta, viikunaa ja suklaata aromimaailmaansa.

Lyhyesti: Hyvin perinteisiä Toscanan Sangiovesen ominaisuuksia ilmentävä kuiva, hapokas ja ryhdikäs Chianti Classico.

Arvio: Tyylikäs – viini on nyt jo vallan hyvässä kunnossa, mutta sen rakenne vihjailee potentiaalista kehittyä vajaan kymmenen vuoden sisällä vallan erinomaiseksi.

Hinnan (18,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Crasto Douro 2009

Crasto Douro 2009
  • Valmistaja: Quinta do Crasto
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Tempranillo, Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Barroca
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 12,35e (Maaliskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 12,35e (Maaliskuu 2012, Alko)

Crasto on arvostettu, jo vuosisatoja toiminut portviinitalo, joka on laajentanut viimeisten parin vuosikymmenen aikana myös tavallisten viinien alueelle. Craston Douro on tämän viinitalon punaviinilinjaston perusviini, joka on valmistettu pääasiassa paikallisista lajikkeista sekä Tempranillosta, joka tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin nimellä Tinta Roriz.

Lasissa viini on sinervän purppurainen ja syvästä väristään huolimatta kevyesti läpinäkyvä. Nopealla vilkaisulla voisi siis päätellä viinin olevan vielä melko nuorekkaassa kunnossa, eikä se todennäköisesti ole aivan tuhdeimmasta päästä. Viinin tuoksua metsästettäessä ei pysty ennakkoaavistuksia kääntämään suuntaan tai toiseen – viinin tuoksun sinipunainen ja tuore marjaisuus ei kykene antamaan osviittaa siitä, onko viini kepoinen vai tuhti. Joten maistamalla arviota tekemään!

Nuorekas maku on melko sinimarjainen, eli siellä on tuoreita mustikoita, karhunvatukoita, mustaherukoita sekä erityisesti tummaa kirsikkaa. Marjaisuus on kuitenkin sopivan kepeätä ja ryhdikästä aromeiltaan; viiniä ei dominoi kuumien alueiden kypsänmakea hilloisuus, vaan ennemminkin miellyttävä, rouhea maamaisuus. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen mutta miellyttävän hapokas ja ryhdikäs.

Täyteläisyydestään huolimatta viinin maku aromimaailma tuntuu kuitenkin hieman irtonaiselta sekä teräksiseltä tai vetiseltä. Veikkaankin viinin olevan vielä hieman nuoressa tikissä, sillä tällä hetkellä sen palaset eivät vaikuttaneet vielä loksahtaneen kohdalleen maussa.

Sen sijaan jälkimaku viinissä on oikein positiivinen; se on aromikas ja tuo runsaammin aromeja ja vivahteita kuin itse keskimaku.

Sen sijaan kypsänmurean poropaistin kumppanina Crasto toimi jo selvästi paremmin; ruoka pystyi tilkitsemään viinin puutteet erinomaisesti samalla kun viini tuntui puhkeavan kukkaan ruoan aromien kanssa. Craston peruspunkero tuntuukin siis olevan erityisesti ruokaviiniksi tarkoitettu, sillä nuorekkaassa ja irtonaisessa nykykunnossa se ei ole kovinkaan kummoinen esitys.

Suosittelen siis lukemaan loppuarviointini sillä varauksella, että oikean ruoan kanssa viinin arvio ja hinta-laatu-suhde pomppaavat heti vähintään pykälän verran ylöspäin. Sellaisenaan tai väärän ruoan kanssa viini ei juurikaan kummoisia tunteita herätä. Viinin voi myös pistää kaappiin kehittymään ja metsästämään tasapainoa vuodeksi tai pariksi, mutta sen mielekkyyttä voi hieman kyseenalaistaa, koska lopputuloksena kuitenkin on todennäköisesti vain erinomainen arkiviini, ei mikään suuri nautiskeluelämys.

Lyhyesti: Nuorekas ja hieman irtonainen ruokaviini, jossa aromit ovat miellyttäviä, mutta kokonaisuus ei tunnu pelaavan yhteen ilman ruokaa.

Arvio: OK – miellyttävä, modernin hedelmävetoisen ja perinteisen hillityn marjaisen tyylin välimaastosta löytyvä hedelmäisyys on oikein hyvä, mutta rakenne taas ei toimi, joten viini saa korkeintaan keskinkertaisen arvion. Sopivan ruoan kanssa viini kuitenkin on oikein tutustumisen arvoinen.

Hinnan (12,35e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.