Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.9.12

Chapoutier La Ciboise 2009

Chapoutier La Ciboise 2009
  • Valmistaja: Maison M. Chapoutier
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Coteaux du Tricastin
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Tricastin
  • Rypäleet: Grenache (70%), Syrah (20%), Carignan, Mourvèdre
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,99e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 10,90e (Tammikuu 2012, Alko)

Arvostetun rhônelaistuottaja Chapoutierin Alkossa myynnissä olevista viineistä edullisin on La Ciboise, jota ympäröi jos jonkinlainen hämäräperäisyys – viini on etiketin mukaan Etelä-Rhônen pohjoislaidalla sijaitsevasta Tricastinista peräisin, mutta Chapoutierin kotisivuilla La Ciboise löytyykin Etelä-Rhônen etelälaidalla sijaitsevan Luberonin alueen alta. Lisäksi Cellartracker löytää Tricastinin viinejä vain vuosikertaan 2008, kun taas vuosikerrasta 2009 viinit ovat olleet AOC Côtes du Luberon -appellaation alla valmistettuja. Tästä huolimatta Alkon valikoimista löytyy La Ciboise Coteaux du Tricastin vuosikertaa 2009. Hämmentävää.

Yksi syy tähän saattaa olla Tricastinissa kesällä 2008 tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus, minkä seurauksena Tricastinin viinien kysyntä romahti. Chapoutier on todennäköisesti siirtänyt vuosikerrasta 2009 alkaen osan La Ciboisen tuotannosta mahdollisimman kauas onnettomuusalueelta, mutta alkuperäisten tarhojen tuottamia viinejä myydään yhä sinne, missä tiedetään melko vähän tästä onnettomuudesta. Tämä kaikki tosin on omaa spekulaatiotani, eli jos jollakulla on tarkempia tietoja mikä mahtaa olla tilanne tämän viinin kanssa, kuulisin mielelläni!

Joka tapauksessa, Tricastinin kaupungin viiniappellaation nimi ymmärtääkseni vaihdettiin, jotta ihmiset eivät enää yhdistäisi Tricastinin ydinvoimalaa saman alueen viineihin. Tästä syystä Tricastinin viiniejä on voitu valmistaa vuosikerrasta 2010 Grignan-Les Adhemar-nimisen appellaation alla.

No niin, sitten arvioon. Viini on siis M. Chapoutierin viini, ja tämä Chapoutierin viinitalo on tunnettu siitä, että se tuottaa viininsä luomusti ja biodynaamisesti. Edullisimpien viiniensä rypäleet Chapoutier kuitenkin hankkii sopimusviljelijöitään, joista kaikilla ei ole luomusertifikaattia, joten siksi viinejä ei varsinaisesti markkinoida luomuviineinä. Ainoastaan Chapoutierin omien tarhojen tuotteilla on luomusertifikaatti.

Viini nautittiin sellaisenaan pienessä porukassa ja sen annettiin hengitellä reilu puolisen tuntia pullossa ennen sen pariin siirtymistä. Väriltään viini on läpinäkyvähkö, sävyltään tumman kirsikkainen. Tuoksu ei ole erityisen päällekäyvä vaan hieman hillitymmänpuoleinen, vaikkakin sopivan avoin. Päällimmäisenä tuoksussa on tummaa marjaisuutta, erityisesti tuoretta mustikkaisuutta, sekä kevyttä luumuisuutta, vadelmaa ja maustekaappia.

Ensivaikutelmaltaan La Ciboisen maku on rhônelaiseksi yllättävän kepeänpuoleinen ja eloisa. Aromipuolelta löytyy perinteisen Etelä-Rhônen hedelmän sijaan kypsiä tummia marjoja, kirsikkaa, vadelmaa ja pippurisia mausteita. Runkoon nähden hieman tuhdinpuoleinen alkoholi (14%) tuntuu maussa kevyesti polttelevana tulisuutena. Muuten viini on suutuntumaltaan hapokkaanpuoleinen, keskitäyteläinen ja ilahduttavan rakenteikas; tanniinit eivät aluksi tunnu juuri ollenkaan, mutta rupeavat salakavalasti kiristämään pullon tyhjentyessä. Vajaa pari tuntia avauduttuaan viini on aromeiltaan selvästi runsaampi ja paahteisempi, mutta silti rungoltaan keskitäyteläinen ja pirteähkö. Viiniä voisi kuvailla (miellyttävän) mehumaiseksi, ellei se olisi niin tasapainoinen ja ryhdikäs.

Jälkimaku on hennon karvaan mausteinen, pippurinen, hennon mineraalinen ja alkoholiltaan lämpimänpuoleinen. Vaikutelma ei säily kuivaa karvautta lukuunottamatta kovinkaan pitkään ja viinin vahvuus onkin erityisesti paahteisessa mutta miellyttävän kepeässä, marjaisen hapokkaassa ja puhdaspiirteisessä keskimaussa.

Yleisesti La Ciboise on vallan erinomainen kympin "luomu"viini. Se on monien runsaampien ja hedelmäisyydessään selvästi mehevämpien Rhônelaisten rinnalla melko kepeä esitys, mutta kokonaisuus on eittämättä varsin hyvin balanssissa ja viini toimii varsin näppärästi ihan sellaisenaankin, mutta on myös vivahteikas yleisviini erilaisten lintu-, kasvis- ja possuruokien kylkeen. Chapoutier ei petä.

Lyhyesti: Keskimääräistä kepeämpi mutta silti miellyttävän mausteinen, aromikas ja tasapainoinen Rhônen punaviini.

Arvio: Erittäin hyvä – toisin kuin monet Rhônelaiset, tämä viini ei rynni hedelmä ja hauis edellä, vaan tarjoilee hillittyä ja eleganttia marjaisuuttaan napakkuudella ja tarkkuudella. Helppo, miellyttävä ja yleiskäyttöinen eteläranskalainen.

Hinnan (10,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Rigal The Original Malbec 2011

Rigal The Original Malbec 2011
  • Valmistaja: Rigal, Advini
  • Tyyppi: Punaviini, IGP / Vin de Pays du Lot
  • Maa: Ranska
  • Alue: Sud-Ouest, Garonne, Cahors
  • Rypäleet: Malbec (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 5-10e (Syyskuu 2012, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Alunperin Malbec oli melko suosittu lajike siellä täällä ympäri Ranskaa, mutta viimeisen 50 vuoden aikana rypäleen suosio on laskenut lähes olemattomaksi kaikkialla muualla paitsi Lounais-Ranskan viinialueilla; sen sijaan Argentiina on tätä nykyä "ominut" Malbecin itselleen ja nykyisin Malbecia pidetään jopa maan "kansallisrypäleenä." Argentiinan viinien suosion myötä myös kiinnostus ranskalaisiin Malbeceihin on palannut ja erityisesti Lounais-Ranskassa valmistetaan paljon Malbec-vetoisia viinejä.

Yksi tällainen viini on entisen Jeanjeanin, nykyisen Advini-yhtymän tuottama, uuden maailman hengessä nimetty (pelkän tuottajan sijaan selvä brändinimike sekä käytetty rypälelajike) The Original Malbec. Esittelijä selitti viinin olevan Cahorsista peräisin, mutta luokiteltu IGP-appellaation alle, koska AOC Cahors ei salli 100% Malbec-viinejä – mikä mielestäni kuulosti melko oudolta, sillä ymmärtääkseni Cahors'n viinialueella Malbecille on määritelty minimiraja, ei maksimirajaa... Todennäköisesti siis viini ei täytä muita AOC-appellaation minimimääräyksiä, tai rypäleet tulevat laajemmalta alueelta kuin pelkästään Cahors'sta.

Väriltään viini on melko läpikuultavan sinipunainen. Tuoksu on hieman viileän ja hillityn oloinen, mutta hedelmältään melko mehevä, tumma, musteinen ja kevyesti lihaisa.

Maku on pippurinen, makeahko ilman varsinaista hilloista ylikypsyyttä, musteinen, kuivan mausteinen, mustikkainen ja tuoreen luumuinen. Suutuntuma on melko pehmeä ilman varsinaista lihavuutta – hapokkuutta on kuitenkin jonkin verran että paketti pysyy kasassa, vaikkei viini erityisen ryhdikäs tai napakka olekaan. Kokonaisuus on ihan harmoninen ja balanssissa, vaikkakin melko helppo. Rypäleestä huolimatta varsinaista tanniinista puraisua ei pääse löytymään, vaikkakin pitkään viiniä suussa pyöritellessä kevyttä ikenien kuivumista rupeaakin huomaamaan.

Jälkimaku on leivontamausteinen, tumman hedelmäinen, keskipitkä ja alkoholista kevyesti lämpöinen.

Kokonaisuutena The Original Malbec on käytettyyn rypälelajikkeeseen nähden yllättävän lempeä ja tyylillisesti melko uuden maailman hengessä valmistettu – makean hedelmäinen ja helppo. Tiukkaa ja tyylikkään ronskia Malbecia odottaville tämä viini on melko vaisu esitys, mutta alle kympin mehukkaista ja mutkattomista argentiinalais-Malbeceista pitäville tämä ranskalaisversio toiminee varmasti – viini on kuitenkin ihan tasapainoinen ja hyvin tehty, minkä lisäksi se tulee huomattavasti lähempää kuin argentiinalaisviinit.

Sääli vain, että viini on tyylillisesti melko yhdentekevästi uutta maailmaa edustava, sen sijaan että olisi persoonallinen ja alueelle uskollinen. Viini onkin todennäköisesti enemmänkin yritys tunkea argentiinalaisten dominoimille Malbec-markkinoille kuin varsinaisesti edustaa Lounais-Ranskan viinituotantoa.

Lyhyesti: Melko helppo ja tasapainoinen ranskalainen Malbec, joka on kuitenkin tyylillisesti lähempänä Argentiinaa ja Chileä kuin Ranskaa. Mutkaton, yleiskäyttöinen perusviini.

Arvio: OK – heh juum, melko perusviini. Ei sytytä sen enempää kuin hyvä perus-Malbec Argentiinasta. Ei mitenkään huono tapaus, mutta melkoisen yllätyksetön.

Hinnan (5-7e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (8-10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

29.9.12

Rigal The Original Colombard 2011

Rigal The Original Colombard 2011
  • Valmistaja: Rigal, Advini
  • Tyyppi: Valkoviini, IGP / Vin de Pays de Côtes de Gascogne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Sud-Ouest, Gascogne
  • Rypäleet: Colombard (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 7,70e (Syyskuu 2012, Heino Juomat)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Colombard – tuo rypäle, joka on Suomessa tunnettu lähinnä halvimpien Languedocin ja uuden maailman blendiviinien osasena. Rypäle on kuitenkin elinvoimainen myös Gascognessa, Ranskan lounais-osan, Sud-Ouestin, eteläisessä osassa lähellä Espanjan rajaa, jossa siitä tehdään blendiviinien lisäksi myös 100% lajikeviinejä.

Viinin tuottanut Rigal on erikoistunut tuottamaan Ranskan lounaisosille tyypillisistä rypäleistä viinejä, usein jopa 100% lajikeviinejä alueilla, jotka eivät salli 100% lajikkeen käyttöä. Tällöin viinit myydään spesifin appellaatiomerkinnän sijaan laajemmalla IGP-laatuluokituksella, joka sallii melko liberaalista alueiden rypäleiden käytön. Viinin tuottanut Advini on osa suurempaa yritystä, joka on syntynyt Ranskan viinijättiläisten, Jeanjeanin ja Larochen yhdistymisen seurauksena.

Väriltään viini on kellanvihreä ja todella hailakka.

Tuoksun perusteella olisin voinut veikata viinin olevan uudesta maailmasta ennemmin kuin Ranskasta: lasista nousee kypsää hedelmää, tuoretta omenaa ja hunajaa. Tuoksu olisi melko herkullinen, ellei se olisi niin ylettömän yksipuolinen ja ilmiselvän kosiskeleva.

Maku on hieman tympeä, karvas, tuoreen omenainen, perushedelmäinen ja kypsähkö. Keskihapokas rakenne on hieman ponneton ja viinin yleisilme on melko lattea.

Jälkimaku on lämmin, lyhyehkö, karheanpuoleinen ja raa'an oloinen.

Eipä tämä viini onnistunut vakuuttaamaan allekirjoittanutta Colombardista sen enempää kuin halvat uuden maailman pöytäviinitkään. Olisi kyllä ihan kiva tietää saako em. rypäleestä tehtyä varteenotettavia valkoviinejä, vai kannattaako minun pysyä edelleen siinä mielipiteessä, että rypäleet kannattaa jättää Armagnaciin tislattaviksi.

Lyhyesti: Todella tylsä, yllätyksetön ja geneerinen valkoviini, joka voisi tyylinsä puolesta olla kotoisin mistä tahansa.

Arvio: Huono – eh.

Hinnan (7,70e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Sud-Ouest

Yleistä

Sud-Ouest, "Lounainen", ei ole mikään tietty viinialue, vaan Bordeaux'n ja Espanjan rajan väliselle alueelle sijoittuva hyvin heterogeeninen alue erilaisia, pieniä viiniappellaatioita. Bordeaux'n tuntumassa valmistetaan paljon tyylillisesti Bordeaux'ta muistuttavaa punaviiniä, mutta mitä etäämmälle tästä maailman viinipääkaupungista päästään, sitä erikoisemmiksi muuttuvat alueen rypäleet ja viinityylit. Lisäksi alueelta löytyy Cognacin pikkuserkku, rustiikkisempia ja paljon vähemmän arvostettuja rypäletisleitä tuottava Armagnac.


Rypäleet

Alueen viinit ovat pääasiassa erilaisista rypälesekoituksista valmistettuja, mutta hyvin monissa sekoituksissa käytetään jotain tiettyä, alueelle ominaista päälajiketta. Sud-Ouestista löytyy hyvin paljon erikoisia, hyvin vähän muualla Ranskassa – tai maailmassa – tavattuja rypälelajikkeita; lisäksi esimerkiksi Ranskassa lähinnä juuri Sud-Ouestissa tavatut Malbec ja Tannat -lajikkeet ovat kokeneet melkoisen maastamuuton, maailman Malbec-tuotannon keskittyessä pääasiassa Argentiinaan ja Tannatin tuotannon Uruguayhin.

Alueen merkittävimmät punaiset rypäleet ovat:
  • Cabernet Franc – muutamissa alueen appellaatioissa kasvatettu punainen rypäle, josta valmistetut viinit vaihtelevat huomattavasti appellaatiosta toiseen, kevyen hedelmäisistä aina paksun täyteläisiin punaviineihin. Yleinen rypäle Bordeaux-tyyppisissä sekoiteviineissä, monesti jopa pääasiallisena lajikkeena.
  • Cabernet Sauvignon – erityisesti Bordeaux-tyyppisissä viineissä pääasiallinen rypälelajike, josta alueella valmistetaan voimakkaita, harteikkaita ja tanniinisia viinejä.
  • Fer – lähes musta rypälelajike, jota tavataan lähinnä Lounais-Ranskan viinialueella. Vain harvoilla alueilla viinistä tehdään 100% lajikeviiniä, mutta lajiketta käytetään erittäin monessa viiniappellaatiossa osana viinisekoituksia.
  • Malbec – lähinnä argentiinalaisista punaviineistä tuttu lajike, joka toimii Lounais-Ranskan viiniappellaatioissa Bordeaux-tyylisten sekoiteviinien täydennyslajikkeena. Cahors'n viinialue on tunnettu Malbec-vetoisista viineistään. Tunnetaan Lounais-Ranskassa yleisesti nimellä Côt.
  • Merlot – monien Bordeaux-tyyppisten sekoiteviinien täydennyslajike, joissain appellaatioissa myös pääasiallinen lajike.
  • Tannat – lähinnä uruguaylaisista punaviineistä tuttu, harvinaisen tanniininen lajike, joka toimii Lounais-Ranskan viiniappellaatioissa sekoiteviinien täydennyslajikkeena. Madiranin viinialue on tunnettu tyylikkäistä ja erinomaisesti kypsytystä kestävistä Tannat-viineistään.
Alueen merkittävimmät valkoiset rypäleet ovat:
  • Courbu – lähinnä alueen eteläosissa, Ranskan ja Espanjan rajalla kasvatettu lajike, joka tuo viineihin sitruksisuutta ja hunajaisuutta.
  • Gros Manseng – suuri, paksukuorinen ja helppohoitoinen lajike, joka tuottaa helposti suuria satoja melko neutraalia ja arkista viiniä. Satoja hillitsemällä ja hyvin ajoitetulla sadonkorjuulla viinistä saadaan hyvin runsasta ja vivahteikasta viiniä. Gros Manseng tuottaa paksujen kuoriensa ansiosta helposti hyvin syvän väristä ja tanniinista valkoviiniä. Viinistä tehdään sekä valkoviiniä että jälkiruokaviiniä.
  • Petit Manseng – Gros Mansengia pienikokoisempi paksukuorinen lajike, joka tuottaa erittäin vivahteikkaita ja tyylikkäitä valkoviinejä; erityisesti Petit Mansengista valmistetut jälkiruokaviinit ovat hyvin arvostettuja. Petit Manseng tunnetaan alueella yleisesti myös pelkästään nimellä Manseng.
  • Sauvignon Blanc – niin Ranskassa kuin ympäri maailman erittäin yleinen lajike, jota käytetään alueella niin sekoiteviinien täydentävänä lajikkeena kuin puhtaana lajikeviinirypäleenä. Alueella tehdään rypäleestä Bordeaux'n hengessä niin valkoviinejä kuin jälkiruokaviinejäkin. Sauvignon Blanc tunnetaan alueella yleisesti myös pelkästään nimellä Sauvignon.
  • Sémillon – niin Ranskassa kuin ympäri maailman erittäin yleinen lajike, jota käytetään alueella niin sekoiteviinien täydentävänä lajikkeena kuin puhtaana lajikeviinirypäleenä. Alueella tehdään rypäleestä Bordeaux'n hengessä niin valkoviinejä kuin jälkiruokaviinejäkin.

Viinityylit

Alueella valmistetaan lähinnä punaviinejä, joista merkittävät osa on lähes identtisiä Bordeaux'n punaviinien kanssa, mutta mitä kauemmas Bordeaux'sta siirrytään, sitä vähemmän viinit muistuttavat niitä. Alueella valmistetaan merkittävän paljon melko rotevaa, tanniinista ja pitkää kypsytystä kestävää punaviiniä, mutta myös jonkin verran kevyempiä ja tyyliltään nuorekkaampia punaviinejä.
Valkoviiniä valmistetaan alueella hieman vähemmän. Bordeaux'n tuntumassa viinit ovat pääasiallisesti oikein aromikkaita, raikkaita ja hapokkaita, mutta etäämmällä Bordeaux'sta tavataan myös hyvinkin tuhteja ja rotevia, Manseng-vetoisia valkoviinejä.
Alue on erityisen tunnettu Manseng-rypälelajikkeista valmistetuista makeista jälkiruokaviineistään, jotka kestävät parhaimmillaan jopa vuosikymmenien kypsytystä, mutta myös Sauternes-tyylisistä, jalohomeisista jälkiruokaviineistään.

Viinialueet

Alueella voidaan valmistaa viinejä koko alueen kattavan IGP Vins du Sud-Ouest -appellaation alla, mutta valtaosa viinintuottajista suosii mielummin pieniä, aluekohtaisia AOC-appellaatioita. Alueella sijaitsee viiden ala-alueen alla 22 AOC-tasoista appellaatiota. Näistä merkittävimmät ja tunnetuimmat ovat ala-alueittain:

Dordogne-Bergeracin ala-alue: alue Bordeaux'sta itään.
  • AOC Bergerac – suuri viinialue melko lähellä Bordeaux'ta, n. 60 km siitä itään. Alueella valmistetaan niin puna- kuin valkoviinejä voimakkaasti Bordeaux'n hengessä – punaviinejä hallitsevat Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon ja Merlot, valkoviinejä Sauvignon Blanc ja Sémillon. Punaviinit ovat pääasiassa hyvin tuhteja ja tummia, valkoviinit voivat olla mitä tahansa rutikuivista melko makeisiin.
  • AOC Côtes du Duras – alue, joka kulkee Dordogne-Bergeracin ja Garonnen ala-alueiden rajalla, Bergeracin kaupungin eteläpuolella. Alueella valmistetaan valko-, rosée ja punaviiniä monilla eri tyyleillä, hieman Bordeaux'n hengessä; punaviineissä käytetyt lajikkeet ovat Bordeaux'sta tutut Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon ja Merlot, sekä harvinaisempi Malbec.
  • AOC Monbazillac – Bergeracin kaupungin kyljessä sijaitseva appellaatio, joka on varattu vain ja ainoastaan jalohomeisille jälkiruokaviineille. Monbazillacin viinit ovat melko Sauternes'n tyylisiä, mutta eroavat niistä selvästi suuremmalla osuudellaan Muscadelle-rypälettä.
  • AOC Saussignac – aivan Monbazillacin appellaatiossa kiinni, sen länsipuolella sijaitseva jälkiruokaviiniappellaatio, joka tekee jalohomeisia jälkiruokaviinejä pääasiallisesti Sémillonista. Viinit ovat pääasiassa Monbazillacia ja Sauternes'ta hieman kuivempia. Chaptalisaatio, eli sokerin lisääminen viiniin on kielletty appellaation viinilaissa.
Garonnen ala-alue: alue Bordeaux'sta n. 100-150 km kaakkoon. Sijaitsee melko tarkkaan Bordeaux'n ja Rhônen puolessa välissä.
  • AOC Cahors – vain punaviinejä tuottava alue n. 60 km Bergeracin kaupungista kaakkoon. Alueen viinien pääasiallinen lajike on Malbec, jota täydennetään Merlot'lla ja Tannatilla. Viinit ovat usein melko tuhteja, tanniinisia ja vaativat kypsytystä.
  • AOC Fronton – lähinnä punaviinejä tuottava alue n. 50 km Cahors'n kaupungista etelään. Alueen pääasiallinen lajike on paikallinen Négrette, joka tuottaa voimakkaita, hedelmäisiä, tanniinisia ja tuhteja punaviinejä, jotka saattavat vaatia useampien vuosien kypsytystä.
  • AOC Gaillac – suuri viinialue Frontonin itäpuolella. Tuottaa tuhteja ja pitkäikäisiä punaviinejä, kuohuviinejä, kuivia ja makeita valkoviinejä sekä jälkiruokaviinejä. Punaviinejä valmistetaan Cabernet Sauvignonista, Cabernet Franc'sta, Durasista, Feristä ja Syrahista.
  • AOC Marcillac – koko muusta Lounais-Ranskan viinialueesta erillään oleva alue Cahors'n kaupungista n. 70 km itään, jossa viinintuotanto meinasi loppua 1960-luvulla. Nykyisin alueella valmistetaan pääasiassa Fer-lajikkeesta vadelman aromisia, tanniinisia ja rustiikkisia punaviinejä.
Gasconyn ala-alue: Alue n. 100-150 km Bordeaux'sta etelään.
  • AOC Madiran – erittäin tanniinisia ja pitkää kypsytystä vaativia punaviinejä tuottava alue, jonka viinien pääasiallinen lajike on Tannat. Viinejä voidaan täydentää Cabernet Franc-, Cabernet Sauvignon- ja Fer-lajikkeilla.
  • AOC Pacherenc du Vic-Bilh – appellaatio, joka on varattu Madiranin alueella valmistetuille valko- ja kuohuviineille. Alueella käytetään lähinnä vain paikallisia valkoisia rypälelajikkeita (Arrufiac, Courbu, Gros Manseng, Petit Manseng.) Sec-merkinnällä varustetuissa valko- ja kuohuviineissä ei saa olla yli 3 g/l jäännössokeria. Ilman Sec-merkintää olevat viinit voivat olla makeudeltaan mitä tahansa, mutta nykyisin tuotanto on painottunut kuivatuista rypäleistä valmistettuihin jälkiruokaviineihin.
Béarnin ala-alue ja Baskimaa: Alue Ranskan ja Espanjan rajalla.
  • AOC Béarn – lähinnä nuorekkaisiin ja marjaisiin punaviineihin keskittynyt alue, jossa valmistetaan myös kevyitä ja nuorekkaita rosée- ja valkoviinejä niin kuivina kuin makeinakin. Alueella sijaitsee yhteensä 30 tuottajaa. Alueelle erikoisuutena rypäleköynnökset kasvatetaan puiden ympärille.
  • AOC Jurançon – suurehko viinialue Paun kylän ympärillä, lähellä Espanjan rajaa. Alueella kasvatetaan vain melko voimakkaita ja rotevia valkoviinejä sekä erittäin arvostettuja ja aromikkaita jälkiruokaviinejä. Alueen pääasialliset rypälelajikkeet ovat Courbu, Gros Manseng ja Petit Manseng.
  • AOC Irouléguy – aivan Espanjan ja Ranskan rajalla sijaitseva alue, jossa valmistetaan melko rotevia ja maamaisia punaviinejä paikallisilla nimillä tunnetuista lajikkeista: Bordelesa Beltza (Tannat), Axeria (Cabernet Franc) ja Axeria Handia (Cabernet Sauvignon). Alueella valmistetaan myös aromikkaita ja melko tuhteja valkoviinejä niin ikään paikallisilla nimillä tunnetuista lajikkeista: Xuri Zerratia (Courbu), Izkiriota (Gros Manseng) ja Izkiriota Ttipia (Petit Manseng).

Cortese Cerasuolo di Vittoria 2010

Cortese Cerasuolo di Vittoria 2010
  • Valmistaja: Azienda Agricola Cortese
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Cerasuolo di Vittoria
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia, Vittoria
  • Rypäleet: Nero d'Avola (60%), Frappato (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,79e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 14,64e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa Alkon viimeaikaisista uutuusviineistä yksi mielenkiintoisimpia ja yllättävimpiä tapauksia: vanhan viinitalo Cortesen Cerasuolo ("kirsikanpunainen") di Vittoria. Cerasuolo di Vittoria on Sisilian saaren ainoa korkeimman DOCG-tason viiniappellaatio, jonka viinejä saa valmistaa saaren kaakkoiskärjessä sijaitsevan Vittorian kylän ympäristössä. Kun miettii minkälaisia Alkoon tuotavat sisilialaispunaviinit keskimäärin ovat (meheviä, makeankypsiä, helppoja, yllätyksettömiä), tulee näihin mielikuviin peilattuna tämä luomuviini melko puun takaa.

Viinin väri on ohuehko, punaruskea ja kevyen granaattiomenainen. Tuoksu on todella omaperäinen ja maamainen, eikä vastaa lainkaan kuvaa tavanomaisesta Nero d'Avola -vetoisesta viinistä: nenään nousee mustaa, pölyistä maaperää (todennäköisesti tästä on kiittäminen Sisilian tuliperäistä maata), kevyttä valkohomejuuston homeisuutta, punaviinimarjaa, tupakanpuruja ja erityisesti Vino Nobilen mieleen tuovaa hapankirsikkaisuutta. Lähinnä uuden maailman mehevät hedelmäpommit mieleen tuova eteläitalialainen hilloisuus loistaa poissaolollaan.

Alkumaku on makeahkon marjainen, mutta hetkessä suutuntuman valtaa hyvin raikas hapokkuus, joka tekee viinistä todella eloisan ja jopa kirpeän oloisen. Hedelmäisyys on erittäin punaviinimarjaista ja kevyen mausteista, kokonaisuus on hyvin raikas, kepeähkö, kuiva ja miellyttävän vivahteikas. Tanniineja ei viinissä ole erityisen paljoa, joten raamit piirretään lähes yksinomaan napakalla hapokkuudella.

Jälkimaku on raikas, punaisen marjainen – erityisesti karpaloinen – ja pirteän hapokkuutensa ansiosta miellyttävän intensiivinen ja pitkähkö. Viinistä jää varsin persoonallinen, raikas ja puhdaspiirteinen yleisvaikutelma.

Viini on todellinen yllättäjä, lähinnä alkuperäalueensa Sisilian – pääasiassa meheviä ja helppoja punaviinejä tuottavan kuuman saaren – vuoksi, sillä viini on kaikkea muuta kuin klassinen kuuman alueen viini. Sokkona maistellessa arvaukseni olisi mennyt lähinnä Pohjois-Italiaan, jonnekin Alppien viileille juurille.

Napakan hapokkuutensa takia viini on melko ehdoton ruokaviini, mutta ihastuttavan kepeä ja raikas sellainen. Varsin varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi perus-Valpolicelloille tai edullisemmille Pinot Noireille.

Lyhyesti: Hyvin kepeä, persoonallinen ja raikkaan ryhdikäs Sisilian punaviini, joka onnistuu yllättämään erittäin positiivisesti.

Arvio: Erinomainen – ehdottomasti yksi parhaimpia Sisilian viinejä Alkon valikoimissa – ellei jopa paras.

Hinnan (14,64e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

28.9.12

Ogier Crozes-Hermitage Les Brunnelles 2009

Ogier Crozes-Hermitage Les Brunnelles 2009
  • Valmistaja: Ogier
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Crozes-Hermitage
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Pohjois-Rhône, Crozes-Hermitage
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 18,64e (Syyskuu2012, Wennerco)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Crozes-Hermitage on Pohjois-Rhônen suurin ja yksi vähiten arvostetuimpia viinialueita. Tämä ei johdu niinkään siitä, että Crozes-Hermitagen taso olisi huono, vaan siitä, että käytännössä kaikki muut viinialueet Pohjois-Rhônessa ovat huomattavasti pienempiä ja tuottavat vain hyvin vähän korkeatasoista (ja tyyristä) viiniä, joiden rinnalla Crozes-Hermitagen on vaikea kilpailla. Tämän vastapainona Crozes-Hermitagen viinit ovat sitten usein varsin edullisia, jolloin voi päästä varsin pienelläkin rahalla kiinni korkeatasoisiin Pohjois-Rhônen viineihin.

Viinin tuoksu on arviointivaiheessa hieman sulkeutuneen oloinen; lasista nousee pippuria, kevyttä herukkaa, tuoretta luumuisuutta, hillottua karhunvatukkaa ja hentoa lihaisuutta. Kokonaisuus on viileähkö.

Väri on tumman viinipunainen, reunoille hieman vaaleneva, keskisyvä ja hieman läpinäkyvä. Selvästi siis hennompi verrattuna esimerkiksi uuden maailman Syrah (Shiraz)-viineihin.

Ensivaikutelmaan Les Brunnellesin maku on kuiva, tiukka, voimakas ja napakka. Viini ei selvästikään edusta kepeätä Crozes-Hermitagen tyyliä, mutta viini on myöskin hyvin kaukana esimerkiksi muhkeista, hilloisista ja pehmeänpyöreistä aussi-Shiraz-viineistä. Kuivan karpaloista hedelmäisyyttä maustaa rypäleelle ominainen pippurinen mausteisuus ja hento, maamainen savuisuus. Kokonaisuus on tuntuvan hapokas, melko tanniininen, erittäin tasapainoinen ja kaikkea muuta kuin kosiskelevan miellyttämisenhaluinen.

Keskipitkä jälkimaku on katkeroisen mausteinen, savuinen, napakan hapokas, etäisen mineraalinen, hieman rasvaisen oloinen – jopa pekoninen – ja kevyesti alkoholisen lämmin.

Les Brunnelles on maukas, miellyttävän hillitty ja varsin tasapainoinen Syrah-viini selvästi ruokapöytään. Kaukana ollaan kosiskelevan hedelmävetosista Syraheista, mutta samoin myös kepeistä lipittely-Syraheista. Hedelmä on hillittyä, kuivaa ja tiukkaa, eli juuri sellaista, jota kunnon tukeva ateria kaipaa kylkeensä. Rakenteensa puolesta viini on samaten erinomainen ruokaviini, mutta samasta syystä tuntuisi kaipaavan lisää ikää: tiukka hapokkuus ja tuntuvat tanniinit takaavat viinille varsin hyvää tulevaisuutta kypsytyksen kannalta. Vaikka tätä ei tarvitse kypsyttää vuosikymmentä tai useampaa, kuten parhaita Hermitagen tai Côte-Rôtien viinejä, tehnee joidenkin vuosien kypsyttely sekä hyvää viinin räyhäkkään nuorekkaalle rakenteelle että ihmeitä viinin aromimaailmalle.

Lyhyesti: Hillitynpuoleinen, nuorekas ja tiukka Syrah ruokapöytään ja viinikellariin. Voimaa, eleganssia ja klassista Pohjois-Rhônen Syrah'ta yhdessä pullossa.

Arvio: Erittäin hyvä – näin nuorena ja sellaisenaan maistettuna viini ei varmastikaan anna itsestään parhaita puoliaan, mutta taustalla leijaileva potentiaali on silti melko selvää. Viini, joka kyllä kalpenee parhaiden Pohjois-Rhônen viinien rinnalla, mutta joka myös lähtee sellaisiin verrattuna vain 10-20% hinnalla! Perushyvä C-H sieltä tukevammasta päästä.

Hinnan (18,64e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Clos de l'Oratoire des Papes 2010

Clos de l'Oratoire des Papes 2010
  • Valmistaja: Ogier
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
  • Rypäleet: Grenache (80%), Syrah (8%), Mourvèdre (7%), Cinsaut (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 37,90e (Syyskuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 42,90e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Ilahduttavasti Mikä viini? -tapahtumassa oli tarjolla tovi pari sitten Alkon tilausvalikoimaan saapuneen Clos de l'Oratoire des Papesin punaisen Châteauneuf-du-Papen tuoreinta vuosikertaa – aiempi vuosikerta kun oli jo tullut tarkastettua. Koska edellinen vuosikerta oli jättänyt kovin vaikuttavan kuvan viinistä, olin varsin innoissani tarkastamassa tuottaisiko tämä viini yhtä päräyttäviä fiiliksiä.

Väriltään viini on melko paksu – vain etäisesti läpinäkyvä – ja sävyltään hennosti purppuraan taittuvan karmiininpunainen.

Tuoksu on edellisen vuosikerran tapaan hyvin hillitty ja lähes vaatimattoman oloinen. Nenällä löytää lasista Etelä-Rhônen kypsää hedelmää, hentoa marjahilloisuutta, tuoretta mustaherukkaa ja mustikkaa sekä musteisia ja paahteisen puisia vivahteita.

Tuoksu ei todellakaan anna odottaa sellaista viiniä millaiseksi se suussa paljastuu. Viini on paljon kuivempi mitä kypsänmakea tuoksu antoi odottaa; palettia hallitsee tumma, syvä, kuiva, mausteinen ja nuorekkaan roteva mausteisuus, tumma hedelmäisyys on täynnä pippuria, syvyyttä ja vivahteikkuutta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, hienostunut ja pehmeän samettinen kevyen bitterisellä karheudella sävytettynä. Alkoholisuus on melko runsasta, mikä tulee maussa esiin hentona eetterisyytenä ja tuntuvana tulisuutena. Lämmetessään suutuntuma kasvaa tuntuvasti ja viini on ilmaisultaan selvästi suurempi, vaikkei muutukaan mitenkään päällekäyväksi tai huomattavan massiiviseksi. Vaikkei missään nimessä olekaan kevyen pään Châteauneuf-du-Pape, on Oratoire des Papes miellyttävän elegantti ja harmoninen esitys, joka ei yritä olla liian suuri ja massiivinen. Hapokkuus on kokonaisuuteen juuri ja juuri riittävä, eli viini ei ole aivan löysä, vaan sillä on selvä rakenne, mutta tukevamman hapokkuuden tuoma lisänapakkuus ei olisi missään nimessä pahasta.

Pitkä jälkimaku on roteva, kuiva, viikunainen, pippurinen, kevyen karvaan mausteinen, hennon lihainen ja viehättävän mineraalinen. Alkoholi tuntuu melko selvänä lämmönhohkana suun ja nielun limakalvoilla.

Viini on edelliseen vuosikertaan verrattuna melko samanlainen esitys: kevyt ja hienostuneen hillitty tuoksu johtaa todella rotevaan ja nuoruuden vimmaiseen keskimakuun, päättyen lopulta pitkään ja viipyilevään jälkimakuun. Nuorenakin varsin tasapainoinen ja nautittava, kunhan sille antaa rohkeasti useita tunteja aikaa hengittää. Kuitenkin viinin paras potentiaali makaa pitkällä tulevaisuudessa; suositeltava korkkausaika lienee kohdalla vasta aikaisintaan 5-7 vuoden päästä, jos mielii saada viinistä parhaat puolet esiin.

Lyhyesti: Vaikka viini kärsii CdP-viinien Akilleen kantapäästä, tömäkästä alkoholisuudesta, on viini muuten todella upea esitys kaikin puolin – aina klassiseen Art Nouveau -etikettiin. Hyvin tyylikäs, voimakas ja harteikas punaviini Etelä-Ranskasta.

Arvio: Erinomainen – varsin klassinen ja harmoninen Châteauneuf-du-Pape, joka on melko tuhti, muttei missään nimessä sieltä massiivisimmasta päästä. Ronski hedelmä ja hillitty eleganssi käyvät viinissä käsi kädessä, sulassa sovussa.

Hinnan (42,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

26.9.12

Clos de l'Oratoire des Papes Blanc 2011

Clos de l'Oratoire des Papes Blanc 2011
  • Valmistaja: Ogier
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
  • Rypäleet: Clairette (30%), Grenache Blanc (30%),
    Roussanne (30%), Bourboulenc (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 24-27e (Syyskuu 2012)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Kappas vain, tässä on vasta vajaa vuosi tullut ylläpidettyä blogia ja nyt on vuorossa jo 400. viini! Eipä siinä mitään, pitänee pitää vain yhtä kovaa tahtia jatkossakin. Ja asiaan!

Vuorossa onkin melkoinen viini tämän merkkipaalun kunniaksi – ranskalaisen viinitalo Ogierin hiljattain ostaman, Châteauneuf-du-Papessa sijaitsevan Oratoire des Papesin viinitalon valkoviini. Viini on perinteisistä CdP:n valkoisista lajikkeista valmistettu valkoviini, jota ilahduttavasti ei ole käytetty tammessa kuin lyhyen maseraatioajan verran – muuten viini on kypsytetty terästankeissa. Lisäksi Roussanne-osuus viinistä on kypsytetty vielä erikseen hiivasakkojen päällä, minkä ainakin tuottaja toivoisi lisäävän viiniin syvyyttä ja aromikkuutta. Viini pullotetaan alueelle perinteisesti hyvin prameaan ja raskastekoiseen lasipulloon, johon päälle lätkäistään talon oma, ihastuttavan vanhanaikainen, Art Nouveau -tyylinen etiketti.

Väriltään viini on keskisyvän vihertävä. Ei siis mitenkään erityinen väriltään, mutta hieman perusvalkoviiniä syvempi.

Tuoksu on tyypillinen Etelä-Rhônen valkoviinille: se ei ole erityisen runsas ja siitä on vaikea saada otetta. Hennossa tuoksussa on lähinnä kypsää sekahedelmäisyyttä, kevyttä kukkaisuutta ja hentoa yrttiteetä.

Maku aluksi tuntuu seuraavan tuoksua aromien kepeydessä, vaikka onkin suutuntumaltaan melko runsas: aluksi kielellä on kevyttä kypsää hedelmäisyyttä ja kevyttä mausteisuutta. Kuitenkin pikku hiljaa viini rupeaa maistumaan suuremmalta, ja melko pian viini tuntuukin melko massiiviselta suussa. Aromipuolelta löytyy melko runsaasti kypsiä hedelmiä, marsipaania, mausteista kukkeutta, yrttejä, mineraalia ja hentoa mantelisuutta – vaikkakin totta puhuen mielestäni etelä-rhônelaisten valkoviinien kuvailu on aina vaikeata; tuntuu, kuin että niissä olisi todella paljon kaikkea, mutta jokaista pientä osasta niin vähän, että kokonaisuutta on lähes mahdotonta hajottaa kuvailtaviksi osasiksi. Joka tapauksessa, kokonaisuus on vaikuttavan vivahteikas ja valkoviiniksi melko massiivinen, vaikkakin selvän primäärinen. Happoja on runsauteen nähden varsin sopivasti, mutta silti runsas (14,5%) ja kevyesti läpipuskevä alkoholi tuo suutuntumaan turhan paljon öljyistä suutuntumaa ja paksuutta.

Jälkimaku on pitkähkö, kuiva ja katkeroisen mausteinen. Vivahteikas aromikkuus tuntuu kielellä viipyilevänä runsautena, josta on keskimaun tapaan mahdotonta eritellä mitään selviä aromeja. Runsas alkoholisuus tuo tuntuvaa lämmön hehkua nieluun ja kitalakeen.

Punaisen Oratoiren tapaan myös tämä valkoinen on miellyttävän tasapainoinen ja tuhti esitys. Kuten melkein joka kerta tuppaa käymään valkoisten etelä-rhônelaisten kanssa, ensimaistiainen jättää lähinnä hämmentyneen epäuskoisen fiiliksen viinistä, mutta pikku hiljaa viinin "idea" rupeaa avautumaan ja pian huomaakin pitävänsä viinistä varsin paljon ja olevansa siitä suorastaan fiiliksissä.

Viini on kuitenkin melkoisen roteva ja – CdP:n viineille tyypillisesti – turhankin alkoholinen sellaisenaan nautittavaksi, edes kunnolla viilennettynä. Suosittelen lämpimästi tarjoilemaan viinin runsaiden kala- tai kasvisruokien kanssa tai yhdistämään sen esimerkiksi grillatulle vaalealle lihalle. Paras vaihtoehto tietenkin on kypsyttää viiniä 4-5 vuotta lisää, sillä sen hedelmäisyys on vielä hyvin primääristä ja nuorekkuudessaan melko vimmaista.

Lyhyesti: Erittäin roteva, vivahteikas ja tanakka valkoviini runsaan aterian kohokohdaksi.

Arvio: Erinomainen – kyllähän viinissä tökkii sen läpipuskeva alkoholisuus, mutta se ei häiritse, jos tietää mitä odottaa. Muuten viini on varsin tyylipuhdas ja tammettomuudestaan johtuen ilahduttavan puhdaspiirteinen Etelä-Rhônen valkoinen. Todella tuhti ja vaikuttava esitys, nuoresta iästään huolimatta.

Hinnan (24-27e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Cecilia Beretta Recioto di Soave 2008

Cecilia Beretta Recioto di Soave Case Vecie 2008
  • Valmistaja: Cecilia Beretta, Pasqua
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOCG Recioto di Soave Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Soave, Soave Classico
  • Rypäleet: Garganega (90%), Chardonnay (10%)
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: 18-28e (Syyskuu 2012, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Yleensä kun puhutaan Recioto-viineistä, on ihmisten mielissä ensimmäiseksi Pohjois-Italian punaiset jälkiruokaviinit, mutta Veneton maakunnassa valmistetaan myös kuivatuista valkoisista rypäleistä jälkiruokaviinejä. Itse asiassa korkeimman DOCG-statuksen saavuttanut Recioto di Soave on yksi Italian vanhimmista tunnetuista viinityyleistä – vanhimmat merkinnät Soaven alueen makeista jälkiruokaviineistä ovat peräisin 600-luvulta.

Cecilia Berettan valkoinen Recioto valmistetaan pääasiassa Garganegasta, mutta pieneltä osin myös Chardonnaysta, jotka kerätään arvostetulla Soave Classico -alueella sijaitsevilta tarhoilta. Rypäleiden annetaan kuivua 4-5 kuukauden ajan, minkä jälkeen ne puristetaan viiniksi, jonka annetaan kypsyä pienissä tammitynnyreissä n. 4 kuukautta.

Väriltään tämä Recioto on monia vastaavanikäisiä jälkiruokaviinejä tummempi; viinin kullankeltainen sävy on taittunut kevyesti kuparinruskeaan, yleisilme on kauniin oranssinkeltainen.

Tuoksu on melko hillitty, keveän hunajainen ja kypsän makeahko. Tammisuus ei peitä aromeita alleen, mutta tuntuu melko selvänä, makeaan taittuvana kermatoffeisuutena.

Makea maku on mukavan persoonallinen, kinuskihunajainen, etäisesti tammisen mausteinen ja hennon vaniljainen, melko täyteläinen ja tahmea. Hedelmäisyys tarjoilee hillitysti kypsiä trooppisia hedelmiä. Hapokkuus on hieman vaisunpuoleista; viileänä viini vaikuttaa vielä melko raikkaalta, mutta menettää fokustaan lämmetessään.

Jälkimaku on melko lyhyt, korkeintaan keskipitkä, mutta miellyttävän aromikas, erityisesti kypsän ananaksisuuden, kevyen vaniljatoffeisen tammisuuden ja hunajaisuuden noustessa erityisesti etualalle.

Viini ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen tuttavuus, mutta kokonaisuutena se on valkoisiin Recioton viineihin tottuneelle allekirjoittaneelle varsin persoonallinen ja hauska. Oikein maukas tapaus, jonka voi yhdistää vaivattomasti kepeämpiin, makeisiin jälkiruokiin tai mietoihin juustoihin – voimakkaammille ja raskaammille ruoille en sen sijaan usko ihan hapokkuuden riittävän. Viini on varsin hyvässä tikissä nyt, mutta kehittynee hyvin vielä muutaman vuoden.

Lyhyesti: Mukavan persoonallinen ja erityisesti hauska viini, jossa tammi ei missään vaiheessa ruvennut ärsyttämään, vaikka olikin melko esillä joka osa-alueella. Tasapainoa sekin!

Arvio: Miellyttävä – viini ei ole vakavamielinen ja hienostunut, kuten esimerkiksi laadukas Sauternes, vaan ennenkaikkea hauska ja huoleton. Varsin vekkuli jälkiruokaviini tilanteisiin, joissa kaivataan jotain uutta, muttei erityisen ihmeellistä tai harvinaisen eleganttia.

Hinnan (18-23) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (24-28) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

25.9.12

Cecilia Beretta Amarone Terre di Cariano 2006

Cecilia Beretta Amarone della Valpolicella Classico Terre di Cariano 2006
  • Valmistaja: Cecilia Beretta, Pasqua
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
  • Rypäleet: Corvina (60%), Rondinella (30%), Corvinone (5%), Croatina (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 39,90e (Syyskuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 42,90e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Vuorossa Cecilia Berettan lippulaivaviini, Amarone Terre di Cariano. Toisin kuin Berettan perus-Amarone, tämä viini on Amarone della Valpolicella Classico, eli kaikki rypäleet on korjattu keskimääräistä rakenteikkaampia ja intensiivisempiä viinejä tuottavalta Valpolicella Classico -alueelta; Garda-järven itäpuolella sijaitsevan Monte Carianon kukkulan rinteiltä.

Väriltään viini on hyvin tumma, melkein läpinäkymätön ja ulkonäöltään melko paksuhko. Tuoksu on yllättävän viileä, hillitty ja hienostunut Amaroneksi; löytyy nahkaisuutta, kirsikkahilloa, kuivattua viikunaa, kevyttä kahvisuutta ja suklaisenmakeata tammea.

Suutuntuma on runsas, paksu, melko pippurinen ja tömäkän alkoholin (15,5%) vaikutuksesta melko tulinen. Runsas ja roteva maku on Amaroneksi melkoisen kuiva. Täyteläisessä maussa ainoata makeutta tuo kevyt kuivattu viikunaisuus, muuten hedelmäisyys on melko hapankirsikkaista ja karvaan lääkeyrttistä. Seassa on myös jonkin verran nahkaisia ja maitosuklaisen tammisia sekundäärisiä aromeja. Kokonaisuus on hyvin runsas, harteikas ja tuntuvan tanniininen. Happojakin on riittävästi pitämään pakettia kasassa, mutta kuten monet Amaronet, myös tämäkin viini luottaa rakenteensa puolesta enemmän tanniineihin kuin happoihin.

Muhkea jälkimaku on pitkä, tumman hedelmäinen, kitkerän tummasuklainen, hapankirsikkainen, viikunainen karvas ja kevyesti mausteisen tamminen. Alkoholi tuo runsaan lämmön tunteen nieluun ja kitalaelle.

Kokonaisuutena Amarone Terre di Cariano on kaikin puolin vakuuttava, melko tyylipuhdas ja klassinen Amarone, vaikkakin hieman moderninpuoleinen; viini on kypsytetty 18-24 kk ajan pienissä tammitynnyreissä, joista todennäköisesti huomattava osa on ollut uusia – sen verran makeata ja tuntuvaa tammisuus viinissä on. Vaikkei tämä tammi varsinaisesti dominoi viiniä, puskee se kuitenkin sen verran läpi, että viinin parhaat puolet tuntuvat aika ajoin jäävän piiloon. Viinille siis lienee parasta, jos sen dekantoi useita tunteja etukäteen – tunnin parin dekantoinnin aikana tammisuus todennäköisesti vain aukeaa ja tulee esiin, mutta pidempään odottamalla saa todennäköisesti runsaimmat tammen aromit tuuletettua viinistä pois.

Rakenteen puolesta viinillä on vielä paljon edessä päin: yleisesti viini on todella roteva ja melko nuorekas, tuntuvien tanniinien ja kohtalaisten happojen puolesta voisi viinin arvella kestävän helposti vielä vuosikymmenen loppupuolelle.

Lyhyesti: Roteva, runsas, vivahteikas ja hieman kehittynyt Amarone. Ilmaisultaan moderninpuoleinen, mutta silti varsin tasapainoinen ja maistuva.

Arvio: Erinomainen – Alkon valikoiman tässä hintaluokassa Zenaton Amarone pitää edelleen omalla kohdallani ykköspaikkaa, mutta Beretta tarjoaa kovan kilpailijan. Hieman modernimpi kilpailija klassisen tyylikkäälle Zenatolle.

Hinnan (42,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Cecilia Beretta Ripasso 2010

Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso 2010
  • Valmistaja: Cecilia Beretta, Pasqua
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Valpolicella Superiore
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Valpolicella
  • Rypäleet: Corvina (65 %), Rondinella (20 %), Negrara (10 %), Corvinone (5 %)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 14,99e (Tammikuu 2014, Alko)

Mikäviinissä tuli palattua vanhan kunnon Cecilia Beretta Ripasson pariin. Pitkään tämä pääasiassa tusinaviinejä tuottavan Pasquan laatuviineihin keskittyneen osaston, Cecilia Berettan, Ripasso on edustanut itselle oikein kelvollista ja hyvän hinta-laatusuhteen Ripassoa – siitä huolimatta, että sen hinta on kiivennytkin tasaisesti ylöspäin. Vaikkei se olekaan semmoinen muhkeantuhti pommi kuten Tommasin tai Zenaton Ripassot, on se selvästi tuhdimpi ja rakenteikkaampi useimmat saman tai edullisemman luokan Ripassot. Ja mielestäni Ripassossa pitää kuitenkin löytyä potkua; perus-Valpolicellat ovat sitä varten, kun halutaan sitä kevyempää tavaraa.

Väriltään viini on melko kirkkaan läpinäkyvä, mutta hyvin tumman ja kauniin rubiininpunainen. Tuoksu on mehevä, musteinen, melko kirsikkahilloinen, hennon tamminen, lähes lihainen ja varsin runsas.

Cecilia Beretta Ripasso on suutuntumaltaan jossain täyteläisen ja keskitäyteläisen välimaastossa – kevyempi kuin tuhdeimmat Ripassot, mutta tuhdimpi kuin Valpolicellat ja Valpolicella superioret. Juuri sopiva keskitien kulkija, siis. Makumaailma on aluksi kuiva ja napakan hapankirsikkainen, jota sitten seuraa selvästi runsaampi ja mausteisempi, hennosti makeaan taittuva kuivattujen hedelmien sävyttämä hedelmäisyys. Kokonaisuus on melko vivahteikas ja melko tanniininen. Happoja on sopivasti suutuntumaan nähden, kokonaisuus on terhakka ja hyvin fokusoitunut runsaammasta ilmaisustaan huolimatta.

Pitkänpuoleinen jälkimaku on mehevän tumman marjainen, kevyesti vadelmainen, kielellä viipyilevä ja kypsän luumuinen.

Beretta Ripasso on edelleen uudella vuosikerrallaan varsin oiva Ripasso Alkon valikoimasta. Yhdistelmä tarpeeksi tuhtia mutta silti riittävän kevyttä pohjoisitalialaista ilmaisua. Vaikkakin ihan mainio viini sellaisenaan, on viini parhaimmillaan tuhtien ruokalajien, kuten pataruokien, riistan tai muun punaisen lihan, kumppanina.

Lyhyesti: Ryhdikäs, mehevänpuoleinen, mausteinen ja miellyttävän aromikas Ripasso.

Arvio: Erittäin hyvä – edelleen mielestäni yksi parhaista Ripassoista Alkossa. Tarjoaa Valpolicella Superiore -viinien ryhtiä ja Amarone-viinien syvyyttä. Vuosikerta 2008 on jäänyt mieleeni hiukan ryhdikkäämpänä verrattuna tämän vuosikerran hieman mehevämpään makeuteen, mutta ei siitä laadullisesti kovinkaan kauas taakse jäädä.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

24.9.12

Paul Buecher Grand Cru Hengst Gewurztraminer Vendanges Tardives 2005

Paul Buecher Grand Cru Hengst Gewurztraminer Vendanges Tardives 2005
No niin, vuorossa taas tuttavuuksia omasta kaapista; tällä kertaa makeata. Kyseessä on siis Wintzenheimin kylän Grand Cru -tasoiselta Hengstin tarhalta peräisin oleva Vendanges Tardives (Late Harvest) Gewürztraminer. Vuosikerrasta on nyt kulunut himpun vajaa seitsemän vuotta niistä kymmenestä, jotka tuottaja lupaa viinilleen, joten toivon mukaan viini olisi ainakin lähellä sitä kuuluisaa huippuaan.

Väristä näkee, että viini on selvästi saanut ikää: siinä missä VT-viinit ovat nuorena melko kuulaan kullankeltaisia, on tämän viinin väri kohtalaisesti kuparinruskeaan taittuva kullankeltainen.

Tuoksussa on rypäleelle ja viinityylille ominaista hunajaa, aprikoosia, ruusuvettä ja Sun-Maid-rusinaa, mutta myös selvästi kehittyneeseen taittuvia vivahteita, kuten sienimäisyyttä, nahkeutta, tawnymaista pähkinäisyyttä ja paahtovanukasta.

Suutuntumaltaan tämä viini on todella, todella samettisen pehmeä ja eteerinen, johtuen lähinnä hyvin matalasta hapokkuudesta. Suutuntuma onkin melkoisen täyteläinen ja öljyisen liukas. Maussa on selvää makeutta kohtalaisesta jäännössokerista (85 g/l), kun taas itse hedelmäisyys on melko kuivan oloista ja mausteista, antaen viinille miellyttävää runsautta, syvyyttä ja vastapainoa. Aromipuolelta löytyy kukkia, litsiä, hennon pähkinäistä oksidoitumisen aromia ja makeita leivontamausteita. Kokonaisuus on todella runsas ja hienostunut, mutta samalla myös ikävästi melko ponneton ja tasapaksu johtuen vähäisistä hapoista. HIeman tuhdihko alkoholi (13,5%) tuo kokonaisuuteen kevyesti polttelevaa tulisuutta.

Jälkimaku on hyvin pitkä, aromikas, hunajainen ja persikankuorinen, mutta myöskin hieman vaisu ja ponneton. Kevyttä alkoholin lämpöä tuntuu hetken ajan nielussa.

Tämä viini on kyllä runsaille jälkiruoille turhan ponneton ilman hapokkuuden tuomaa terää, mutta puolikoville ja hienostuneen aromikkaille vaaleille juustoille sen sijaan varsin toimiva ratkaisu – viini tuli testattua brien, britticheddarin ja 12 kk goudan parina varsin hyvällä menestyksellä. Paul Buecherin VT ei ole oikein hintansa väärti – hintalapussa on varmasti hieman perusteetontakin Grand Cru -lisää – mutta kovasta hinnastaan huolimatta viini on todella tyylikäs ja maukas esitys.

Lyhyesti: Vähäisestä hapokkuudestaan johtuen hieman laiska ja ponneton, mutta silti erittäin aromikas, vivahteikas, runsas ja pitkä jälkiruokaviini, jonka makeus on onnistuttu saamaan varsin hyvin kohdalleen vähäisiin happoihin nähden.

Arvio: Tyylikäs – viini kaipaisi selvästi lisää happoja ollakseen, mutta upeasti kehittyneessä aromipuolessa ei valittamista juurikaan ole. Rakenteettomuutensa takia viini ei oikein vastaa sitä, mitä tämän hintaluokan jälkiruokaviiniltä voisi odottaa, mutta siitä huolimatta kyseessä on erittäin maukas ja tyylikäs tapaus.

Hinnan (25,10e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

23.9.12

Pago del Vicario Merlot Dulce 2011

Pago del Vicario Merlot Dulce 2011
  • Valmistaja: Pago del Vicario
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Vino de la Tierra de Castilla
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castile-La Mancha
  • Rypäleet: Merlot (100%)
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: 11,20e (Syyskuu 2012, Heino Juomat)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Jälleen vuorossa moderni kuriositeetti à la Pago del Vicario: yleensä jälkiruokaviinit valmistetaan vaaleista rypäleistä, mutta silloin tällöin vastaan tulee punaisia jälkiruokaviinejä. Sen sijaan Merlot on jälkiruokaviinin rypälelajikkeena melko harvinen maailmanlaajuisella skaalalla, Espanjasta nyt puhumattakaan.

Väriltään viini on paksunpuoleinen, reunoille asti tasaisen viininpunainen.

Tuoksu on kypsän marjahilloinen ja runsas, seassa ylikypsää mustaherukkamurskaa ja paahteisuutta.

Aluksi viini on todella paksu ja makea, tarjoillen makeata mansikkahilloa ja ylikypsää mustaherukkaa, mutta sitten sitä rupeaa keventämään tuntuva karvaus, kevyt pippurisuus ja alkoholin tuoma tulisuus. Tuoksu antoi odottaa jotain paljon tuhdimpaa ja makeampaa. Alkupotkun jälkeen viini onkin paljon kepeämpi, hapokkuus on hyvin tasapainossa jäännössokerin kanssa ja tuntuva mausteisuus sekä karvaus toimivat erinomaisena vastaparina makeudelle. Viinissä on myös jonkin verran tanniinista otetta, vaikkakaan mitään surta potkua viinistä ei löydy.

Jälkimaku on melko lyhyt, jättäen kielelle lähinnä keskimausta tuttua karvautta ja hilloisuutta.

Vihdoinkin Pago del Vicario, joka onnistuu yllättämään positiivisesti! Odotin aiempien PdV-kokemusteni perusteella jotain moderninpuoleista, melko simppeliä ja tahmaista jälkiruokaviiniä, mutta Merlot Dulce onnistui olemaan ilahduttavan kepeä, tasapainoinen ja vivahteikas ollakseen varsin pätevä tapaus. En edelleenkään ole erityisesti makeiden punaisten perään (poikkeuksena Portviinit ja Reciotot), joten ei tämä viini varsinaisesti onnistunut tekemään minusta fania, mutta se oli siitä huolimatta varsin kelvollinen viinityylin edustaja. Todennäköisesti pehmeille ja voimakasaromisille juustoille tai tuhdeille kakuille kelpo kumppani.

Lyhyesti: Melko tasapainoinen, mehevän marjainen, mausteinen ja keskitäyteläinen punainen jälkiruokaviini.

Arvio: Miellyttävä – varsin kelvollinen ja tasapainoinen, vaikkei mitenkään erityisen persoonallinen makea punaviini. Mukavaa silti, että silloin tällöin tulee vastaan tällaisia makeita punaisia, joista ei ole tehty liian paksuja, raskaita ja ylettömän täyteläisiä.

Hinnan (11,20e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

22.9.12

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2010

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2010
  • Valmistaja: Pago del Vicario
  • Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra de Castilla
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castile-La Mancha
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,48e (Syyskuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 11,69e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
Nuori espanjalainen viinitalo Pago del Vicario on pyrkinyt jättämään perinteiset espanjalaiset viinit sikseen ja keskittynyt tuottamaan selvästi modernimpia ja erikoisempia viinejä markkinoille – Alkon valikoimista löytyvä 50/50 on melko perinteinen esitys verrattuna tähän tapaukseen. Blanco de Tempranillo on juurikin sitä mitä nimi sen väittää olevan: Blanc de Noirs, tummista Tempranillo-rypäleistä puristettu valkoviini. Tutustuin ensi kerran viiniin viime vuonna, jolloin ainoa asia, joka viinistä jäi mieleen, oli sen tuoksu – se oli todella selvästi ja dominoivasti lager-oluen tuoksuinen. Maku taisi olla melkoista peruskauraa, koska siitä ei jäänyt mitään mielikuvaa. Ikäväkseni en muista oliko silloin kyseessä tämä sama 2010-vuosikerta, vai jokin vanhempi, mutta tällä kertaa mukanani on onneksi muistiinpanovälineet, jotta tällä kertaa ainakin jää jotain muutakin käteen!

Hieman huvittaa, kun ajattelee lasissa olevan yleensä niin tummaa ja paksua Tempranilloa – viini on väriltään lähes väritön, hennosti vihertävä.

Tuoksu onkin sitten taas melkoinen pommi, aivan kuten viime vuonna: tuoksussa on edelleen selvästi lageria muistuttava juonne, joka tällä kertaa on kuitenkin selvästi taka-alalla, kun taas viime vuonna se oli lähes ainoa asia, jota tuoksusta erotti. Mukana on kuitenkin yrttejä, maataloa ja kosteata heinää. Vaikutelma on pistävä, kakkainen ja melko luotaantyöntävä. Tämä ei ole sellaista rustiikkisten burgundereiden ja vanhojen riojalaisten miellyttävää paskaisuutta, tämä on semmoista makeata ja ummehtunutta vauvaripulia.

Havainnot viinin mausta meinaavat jäädä kirjoittamatta, sillä viinin tuoksu ei missään muodossa kannusta maistamaan. Onnistun kuitenkin keräämään kaiken rohkeuteni ja kaadan suuhuni maistiaisen. Maku ei onneksi seuraa tuoksua. Kielellä viini on hieman lagermaisen yrttinen, vihanneksinen ja kypsän hedelmäinen sekä todella mausteinen – viinissä on oma, Tempranillo-punaviineistä tuttu vivahde. Suutuntumaltaan viini on leveä, voimakas ja melko hapokas. Hedelmäisyys on kevyesti makeankypsää, mutta yrttisyys ja hapokkuus tuovat viiniin sopivasti raikastavaa suutuntumaa. Kokonaisuus on silti aavistuksen tunkkainen, kevyesti voimainen ja melko lämmin.

Persoonallinen jälkimaku on kuivahko, karheanpuoleinen, alkoholin makuinen ja tuoreen hedelmänen.

Blanco de Tempranillo on selvästi miellyttävämpi maultaan kuin tuoksultaan, kunhan vain onnistuu pääsemään tuoksun yli. Viini ei kuitenkaan ole persoonallisesta maustaan huolimatta kuitenkaan kovinkaan ihmeellinen tai erityisen mieleenjäävä kokemus; erityisesti raikkautta saisi olla näin tuhdissa viinissä selvästi enemmän vastapainona raskaudelle. Kokonaisuutena Blanco de Tempranillo jää mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi, jonka voi tsekata omaksi huvituksekseen, mutta muuten en varsinaisesti oikein suosittele sitä. Pago del Vicarion tuotokset eivät vieläkään onnistu oikein vakuuttamaan – liikaa hupsuttelua nautittavuuden kustannuksella.

Lyhyesti: Todella persoonallinen, melko luotaantyöntävän tuoksuinen ja tuhdin makuinen valkoviini, joka on valmistettu punaviinirypäleistä.

Arvio: OK – viini on melko kummallinen. Ei mikään varsinainen kummajainen, mutta melko kummallinen – pääasiassa tuoksunsa takia. Ilman tuoksua viini olisi vain melko voimakas ja hieman persoonallinen valkoviini, joka tuskin kuitenkaan jäisi mitenkään erityisesti mieleen.

Hinnan (11,69e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

21.9.12

Go de Godello 2011

Go de Godello 2011
  • Valmistaja: Soto del Vicario
  • Tyyppi: Valkoviini, DO Bierzo
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Bierzo
  • Rypäleet: Godello (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 18,90e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 19,15e (Tammikuu 2014, Alko)

Mikä viini -tapahtumassa tuli pyörähdettyä mielenkiinnosta tuoreen espanjalaisviinitalon, Pago del Vicarion, pöydässä, jossa oli tarjolla myös Alkoon rajattuna määränä saapunut Godello, jonka tuottajana on Pago del Vicarion alaisuudessa toimiva bierzolaisviinitalo, Soto del Vicario.

Godello on melko tuntematon valkoinen rypälelajike Espanjasta, jota viljellään lähinnä maan luoteisnurkassa, Portugalin pohjoispuolella. Erikoisuutena on Valdeorrasin appellaatio, jossa Godello on ainoa virallinen valkoviinilajike.

Väriltään viini on ohuehko ja melko nuorekkaan vihertävä, melko lailla nuoren ja hailakan Sauvignon Blancin oloinen.

Hillitty tuoksu on kepeähkö, yrttinen ja miellyttävän puhdaspiirteinen; taustalla on etäistä trooppisuutta.

Maku yllättää raikkaudellaan; Go de Godello on todella eloisa, tuntuvan hapokas ja raikas. Hedelmäisyydessä on hillittyä, kevyen makeata trooppista hedelmää, mutta myös tuoreita, vihreitä hedelmiä.

Pitkähkö jälkimaku on raikkaan yrttinen, mineraalinen, napakan hapokas ja kevyesti banaanisen hedelmäinen.

Go de Godello onnistui yllättämään raikkaudellaan ja ryhdikkyydellään: useimmat Iberian niemimaan valkoviinit ovat melko tuhteja, voimakkaasti trooppisen hedelmäisiä ja usein myös raskaanpuoleisiakin, mutta vaikka tämä oli selvästikin iberialainen valkoviini, oli se tyyliltään yllättävän tasapainoinen ja hillitty. Pago del Vicarion monesti selvän modernit otteet eivät ulottuneet tähän viiniin sen vertaa, että tätä viiniä olisi voinut pitää "espanjalaisena uuden maailman viininä", toisin kuin monia muita nuorten viinitalojen viinejä. Mutta viinin tyylistä huolimatta hinnassa on kyllä omaan makuuni pari euroa liikaa; viini on laadukas, muttei erityisen ihmeellinen tai poikkeuksellisen upea tapaus, max. 15 euroa kuulostaisi tästä viinistä omiin korviini sopivammalta hinnalta.

Lyhyesti: Raikas, yrttinen ja mineraalinen valkoviini, jota on piristetty juuri sopivalla määrällä kevyttä, trooppista hedelmäisyyttä.

Arvio: Erittäin hyvä – kaikin puolin vakuuttava uuden viinitalon esitys valkoviinirintamalla. Enemmän suuri ja suoraviivainen kuin siro ja elegantti, mutta joka tapauksessa onnistuu vaikuttamaan kaikilla osa-alueillaan.

Hinnan (19,15e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Torres Viña Esmeralda 2011

Torres Viña Esmeralda 2011 
  • Valmistaja: Miguel Torres
  • Tyyppi: Valkoviini, DO Catalunya
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia
  • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (85%), Gewürztraminer (15%)
  • Koko: 0,75 / 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 9,99e / 5,99e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,98e / 5,99e (Tammikuu 2014, Alko)

Taas pieni tauko Mikäviini-tapahtuman havaintoihin! Vuorossa Torresin – Suomen yhden tunnetuimmista viinituottajista – jokapaikan valkoviini, Viña Esmeralda.

Itse olin suhtautunut Viña Esmeraldaan melko nuivasti aina, vaikka omakohtaista kokemusta viinistä ei ollut. Ainoastaan melko huonot kokemukset alle kympin Torreseista ovat edesauttaneet tämän mielikuvan syntyä. Mutta sittemmin olen lukenut melko kehuviakin arvioita viinistä, sekä kuullut useammalta taholta viinin olevan ihan käyttökelpoinen kulutusvalkkari, joten ajattelin pienen tutkivan journalismin olevan paikallaan: ihmetelläänpä onko viini todellisuudessa paljon parempi mitä aina olen kuvitellut?

Viini päätyi tässä päivänä eräänä vihdoin testattavaksi kun kaupasta tarttui mukaan Valion uutuus: Chili-Mustapekka-juusto. Tuliselle tavaralle on aina turvallista valita hieman makeampaa, joten valinta ei ollut kovinkaan vaikea.

Esmeraldan väri kuulas kellanvihreä; hapokkuutta vihjailee lasin seiniin ilmestyvät pienet kuplat. Tuoksussa on framilla tyypillisiä Muscatin ja Gewürztraminerin ominaisaromeita: kukkia, simaa ja päärynä-mehukattia, taustalla on myös rusinoita, persikkaa, mausteisuutta. Avauduttuaan myös kevyttä kainalohikisyyttä.

Maussa on ilahduttavan runsasta hapokkuutta, makeata persikkaa, mineraalia, simaa, kukkia, hapokasta vihreätä omenaa ja sitruksisuutta. Kokonaisuus on puolikuiva, aromikas ja hapokkuutensa ansiosta myös sopivan raikas. Makua vaivaa vain kevyt ohuus ja onttous; runsaasta tuoksustaan ja makeasta hedelmästään huolimatta viinistä jää hieman valju kokonaisukuva.

Jälkimaku on kevyesti mineraalinen, mutta hieman vetinen ja lyhyt, minkä lisäksi se on melko lämmin alhaisesta alkoholista (11,5%) huolimatta.

Kokonaisuutena Esmeralda on simppeli ja arkinen. Onhan se ihan hyvin tehty, muttei kyllä mielestäni niiden kehujen arvoinen mitä olen siitä kuullut. Viini toimi ihan kelpo lailla kevyesti tulisen juuston kanssa, mutta mikään tajuntaaräjäyttävä kokemus tämä yhdistelmä ei ollut; korkeintaan laimea "ihan ok." Viña Esmeralda on viileä kesäviini, joka on myös helppo vaihtoehto tulisemmille ja makeille ruoille, mutta loppupeleissä melko tylsähkö. Kyllä samaa tuppaa saamaan edullisemmallakin hinnalla, kun taas euron parin satsauksella saa paljon parempaakin.

Lyhyesti: Puolikuiva, aromikas, sitruksinen, kevyen mineraalinen ja hieman vetinen arkivalkkari seurusteluun ja piknikeille.

Arvio: Tylsä – tämä on melko tylsähkö perusviini, joka eroaa muista tusinavalkkareista lähinnä persoonallisen Muscat-Gewürztraminer-rypälesekoituksensa ansiosta. Mielenkiintoinen rypälesekoitus ei kuitenkaan, ikävä kyllä, takaa automaattisesti mielenkiintoista viiniä.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

20.9.12

Trimbach Gewurztraminer Vendanges Tardives 2001

Trimbach Gewurztraminer Vendanges Tardives 2001
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Gewürztraminer (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 198 SEK / 0,375 (~23,31e, Syyskuu 2012,
    Systembolaget, beställningssortiment)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Alsacen Vendanges Tardives -viinit (suom. "myöhäinen sadonkorjuu") ovat epämääräinen viinityyli makeiden valkoviinien ja jälkiruokaviinien välimaastossa – hieman samaan tapaan kuin saksalaiset Auslesen-viinit. Näihin viineihin käytetyt rypäleet korjataan hyvin myöhään, kun rypäleet ovat ruvenneet kuivumaan köynnöksissä; näin saadaan rypäleitä, joissa on erittäin paljon sokereita (ja näin ollen aromikasta hedelmäisyyttä) suhteessa rypäleeseen jääneeseen mehuun. Luonnostaan hyvin makea Gewürztraminer on alueella melko itsestäänselvä lajike tällaisiin viineihin, sillä rypäleen ei tarvitse kuivua lähellekään yhtä paljon kuin esimerkiksi Pinot Gris'n tai Rieslingin, jotta viinityyliin riittävä korkea sokeripitoisuus saavutetaan.

Väriltään viini on ohuehkon kullankeltainen – kuin viinilasillinen suomalaista lageria, vain ilman vaahtoa tai kuplia.

Varsin runsaasta ja makeasta tuoksusta löytyy kinuskista karamellisuutta, hunajaa, kypsää mandariinia, aasialaisia mausteita, ruusuvettä ja parfyymia.

Maku on todella runsas, hunajainen, rusinainen ja makea, johon pian tulee mukaan makeata mausteisuutta, hennon bitteristä yrttisyyttä ja kukkeutta. Suutuntumaltaan viini on hyvin täyteläinen, kevyen öljyinen, tahmeahko, eikä kovinkaan hapokas tai fokusoitunut, mutta sen runsas, antava ja miellyttävästi kehittynyt aromikkuus antaa paljon anteeksi, minkä lisäksi viinin suutapuhdistava mineraalisuus ja bitterinen yrttisyys / mausteisuus estävät viiniä tuntumasta mitenkään yli-imelältä, tuoden sille raikkautta ja rakenteentapaista.

Pitkähkö jälkimaku jättää kielelle kinuskia, mineraalia, makeita mausteita, rusinaa, hentoa hunajaa ja alkoholista lämpöä.

Kuten melkeinpä kaikki Gewürz-jälkiruokaviinit, joita on vastaani tullut, on myös Trimabchin Gewurztraminer VT melko täyteläinen, raskas ja löysänpuoleinen tapaus, mutta myös talon tyyliin asteen verran muita jälkiruokaviinejä kuivempi. Kaipaisi lisää happorakennetta, mutta niin kyllä kaipaa melkeinpä jokainen Gewurz-viini, kuiva tai makea. Yleisesti ilahduttavan maukas ja miellyttävän monisyinen jälkiruoka-VT; varmasti kuin kotonaan pehmeiden ja aromikkaiden juustojen tai tarte tatinin kumppanina.

Lyhyesti: Aromikas, monisyinen, voimakkaan mausteinen ja hieman kehittynyt, mutta myös ei kovinkaan hapokas sekä tahmaisenlöysä makea jälkiruokaviini.

Arvio: Tyylikäs – astetta hienostuneempi ja kuivempi Gewurz-jälkiruokaviini, jossa on kuitenkin makua ja makeutta varsin riittävästi. Hapokkaiden jälkiruokaviinien ystävänä olen ehdottomasti sitä mieltä, että näin raskas ja täyteläinen tapaus tarvitsisi enemmän hapokkuutta, mutta se taitaa olla melko mahdotonta spooffaamatta viiniä. Joka tapauksessa viini on todella maukas, kuin nestemäistä karkkia. Melkoisen nannaa sellaisenaan – ainakin yhden lasillisen ajan.

Hinnan (23,31e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

19.9.12

Trimbach Pinot Noir Réserve 2007

Trimbach Pinot Noir Réserve 2007
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 16-20e (Syyskuu 2012, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Vuorossa Trimbachin yksi harvoista punaviineistä, Pinot Noir Réserve, joka on valmistettu talon tyyliin huolellisesti valikoiduista rypäleistä ja täysin ilman tammitynnyreiden käyttöä – viinin pitäisi olla siis tyylillisesti hyvin erilainen verrattuna esimerkiksi Alkon valikoimista löytyvään, mausteisen tammiseen Wolfberger La Louve Pinot Noiriin, joka on siis myöskin AOC Alsace -punaviini.

Väriltään viini on ilmiselvästi todella hillitty Pinot Noir: sävy on läpinäkyvän ruusunpunainen ja viini muistuttaakin enemmän tummaa Tavelin roséeta kuin punaviiniä.

Tuoksu on oikein runsas ja todella houkutteleva; lasista nousee tuoretta karpaloa ja puolukkaa, maamaisuutta, voimakasta mausteisuutta, havuista metsää, kevyttä maataloa. Rustiikkinen esitys, joka pärjää helposti laadukkaammillekin Burgundereille!

Maku on kuiva ja todella hapokkaan kirpeä. Kielen kärjessä viini vaikuttaa aluksi karkkisen marjaiselta, mutta tämä mielikuva katoaa erittäin nopeasti kirpakan puolukkaisuuden vallatessa makunystyrät. Erittäin ryhdikäs ja napakka maku on todella mutkaton ja tuoreen punamarjainen; jopa hieman pettymyksenkin verran – tuoksu antoi odottaa paljon runsaampaa ja monisyisempää esitystä. Tyyliltään viini on totuttuun Trimbachin tyyliin hyvin karu, mutta jopa siinä määrin, että itse olisin kaivannut makuun enemmänkin – jotain sellaista, joka toisi vastapainoa upean monisyiselle tuoksulle. Tanniineja viinistä ei löydy käytännössä ollenkaan, mikä ei viinin runkoa kuitenkaan haittaa – napakka hapokkuus piirtää viinille oivallisesti ryhdikkään selväpiirteiset raamit.

Jälkimaku on kuiva, napakan hapokas, kevyen karvas, happaman puolukkainen, mauisteinen ja kevyen mineraalinen.

Pinot Noir Réserve on hyvin raikas ja eloisa, mutta sellaisenaan myöskin niin kirpakka, että se toimii lähinnä kuumana kesäpäivänä, kun kaivataan kevyttä ja todella raikasta viiniä. Viini tuntuukin yleisesti olevan ruokaviini henkeen ja vereen – ja selvästi kevyille, herkkäaromisille ruoille. Näin kepeä ja eloisa viini toiminee parhaiten ruokapöydässä, jossa on tarjolla jotain rasvaista, jonka läpi viinin hapot voivat leikata huolettomasti läpi, tai jotain tuoretta ja hapokasta, jotka toisivat kaivattua vastapainoa ja pehmeyttä viiniin – esimerkiksi joko paksun kermakastikkeen tai tuoreen sitruunan kanssa tarjoiltu lohi.

Lyhyesti: Todella hapokas, selväpiirteinen, napakka ja raikas, mutta hieman mutkaton ja yksiulotteinen Alsacen Pinot Noir.

Arvio: Hyvä – tuoksusta olisi voinut ennakoida jo erinomaista viiniä, mutta turhankin karu ja yksiulotteinen hedelmä jättivät hieman jälkeen tuoksusta. Upean hapokas ja erittäin puhdaspiirteinen Pinot Noir karujen ja riisuttujen viinien ystäville.

Hinnan (16-17e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (18-20e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Trimbach Gewurztraminer 2009

Trimbach Gewurztraminer 2009
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Gewürztraminer (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 139 SEK (~16,11e, Syyskuu 2012,
    Systembolaget, beställningssortiment)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Gewürztraminer (tai elsassilaisittain, Gewurztraminer) on hyvin persoonallinen, hennon punertavan värinen ja melko sokeripitoinen rypälelajike, josta valmistetaan usein hyvin mausteista ja makeaan taittuvaa valkoviiniä. Alsacea pidetään tämän lajikkeen huippualueena, mikä on melko erikoista, sillä alueella ei ole varsinaisesti mitään yhtenäistä tyyliä tämän lajikkeen suhteen: Alsacelaiset Gewurzit voivat olla mitä tahansa intensiivisistä ja hyvin makeista Vendanges Tardives -viineistä, voimakkaisiin ja mausteisiin puolikuiviin ja puolimakeisiin viineihin, minkä lisäksi alueella valmistetaan myös lähes kuivaa – tai jopa rutikuivaa – Gewurzia. Maison Trimbach edustaa tätä viimeksimainittua tyyliä melko kuivalla Classic-sarjan Gewurztraminerilla.

Viinin väri on vaaleanvihreä ja vetisen hailakka. Tuoksu on erittäin tyypillinen Gewürztraminer – hunajaa, kukkia, mausteita, litsiluumua, päärynää, parfyymia, ruusuvettä – mutta yleensä todella runsaisiin ja lähes päällekäyviin tuoksuihin verrattuna selvästi kevyempi ja hillitympi, jopa tietyllä lailla sulkeutuneen oloinen. Vaikea sanoa onko kyse viinin erittäin kylmästä tarjoilulämpötilasta vai talon tyylistä.

Maku on varsin runsas ja raskaanpuoleinen. Maussa on paljon Gewürzin ruusuvetistä kukkaisuutta ja mausteisuutta, mutta hedelmää on niiden vastapainona; löytyy päärynää, litsiluumua ja hedelmäkarkkeja (ei sellaisia halpaa esanssisuutta, vaan varsin luonnollista, makeata karamellisuutta.) Viini on melko hapokas – mikä on melko paljon sanottu melko lämpimän 2009-vuosikerran Gewürztraminerista, joka on tunnettu melko vähähappoisena lajikkeena – mutta viini on silti turhankin täyteläinen ja, kuten aiemmin mainittu, raskaan oloinen. Kokonaisuus jää hieman laiskaksi. Myöskin alkoholi tuntuu puskevan keskimakuun asti turhan paljon.

Pitkähkö ja miellyttävän persoonallinen jälkimaku on keskimakuun verrattuna varsin kuiva, päärynäinen, mausteinen ja kevyen mineraalinen.

Gewürztraminer on itselleni rypäle, josta on välillä vaikea pitää. Kuivat Gewürzit ovat usein todella karhean mausteisia ja kukkaisia vailla hedelmää, kun taas makeammat ovat liiankin makeita ja rakenteettomia. Trimbach onnistuu yllättämään yllättävän raikkaalla ja selvästi kuivaan taittuvalla tyylillään – hedelmä ja mausteisuus on keskenään loistavassa balanssissa, eikä jäännössokeria tunnu olevan yhtään liikaa. Happojakin on ilahduttavan paljon käytetty lajike huomioon ottaen. Sen sijaan lämpöinen vuosikerta 2009 taitaa näkyä jonkin verran: alkoholia tuntuu olevan viinissä melkoisen paljon, eikä aivan balanssissa muuhun runkoon nähden. Lisäksi sekä alkoholi että jäännössokeri tuovat sen verran runsautta ja raskautta suutuntumaan, että edes ilahduttavan kohtuulliset hapot eivät tunnu jaksavan painon alla.

Viini ei ole aivan balanssissa, mutta Trimbachin raikkaasta tyylistä johtuen viini on silti omaan makuuni todella miellyttävä Gewürztraminer. Selvästi nuorenalähestyttävä, sillä happojen keventyessä ajan kanssa balanssi tuskin ainakaan paranee. Todennäköisesti paljon parempi esitys aromikkaiden pehmeiden juustojen tai mausteisten ruokien kanssa (kannattaa kuitenkin karttaa tulisia ainesosia, sillä ne korostavat alkoholisuutta) kuin sellaisenaan. Jään jännityksellä odottamaan viinin muita vuosikertoja, sillä tyylillisesti viii lupaa paljon hyvää, vaikkei ihan pistesijoille kantanutkaan.

Lyhyesti: Hillitystä ja raikkaasta ilmaisustaan huolimatta hieman turhan suuri, raskas, löysä ja aavistuksen tasapainoton Alsacen Gewürztraminer. Todennäköisesti viini, jonka pahimmat puutteet pystyy helposti korjaamaan oikeanlaiseen ruokaan yhdistelemällä.

Arvio: Erittäin hyvä – tyylillisesti tämä viini oli hyvin lähellä sellaista, jota Gewürztraminerilta kaipaan, mutta tuntuva alkoholi ja raskaus rokottivat pinnoja – viinistä puuttuu erinomaisimpien Trimbachien eleganssia ja hillittyä karuutta. Kaukana ei kuitenkaan olla, mutta en yhden viinin perusteella kykene vielä sanomaan onko kyseessä vain hieman heikompi vuosikerta, vai rypäleen inherentti ominaisuus.

Hinnan (16,11e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.