Brewdog Sink the Bismarck

Brewdog Sink the Bismarck

• Valmistaja: Brewdog
• Tyyppi: Olut, Quadruple IPA
• Maa: Skotlanti
• Alue: Aberdeenshire, Ellon
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 20,30e / 4 cl (Helmikuu 2013, William K. Kurvi, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: brewdog

Aprillipäivän kunniaksi on aina hyvä vähän pelleillä ja ottaa pesäeroa viineihin. Kirjoitetaan siis oluesta, jolla on kuitenkin loppupeleissä melko vähän tekemistä oluen kanssa. Aprillipila tämä kuitenkaan ei ole, koska olen huumorintajuton, vakava herra.

S-Ryhmän oluthuoneissa on viime aikoina ollut varsin kiitettävä valikoima Skotlantilaisen olutpanimo Brewdogin oluita. Helmikuussa yhdessä sellaisessa pyörähtäessäni huomioni kiinnittyi erityisesti viskipullojen seassa nököttäviin olutpulloihin – kerran aiemminmaistamaani Tactical Nuclear Penguiniin ja vielä testaamattomaan Sink the Bismarckiin.

Aggressiivisesti punkhenkisenä olutpanimona profiloitunut Brewdog on varsin tuore tapaus olutmaailman kartalla – firmalla on ikää vasta reilut 5 vuotta, sillä yhtiö on pystytetty niinkin äskettäin kuin vuonna 2007. Oluttalo on keskittynyt tuottamaan melko moderneja ja usein myös varsin reilulla kädellä niin aromi- kuin katkerohumaloituja oluita, mutta myös muutama varsin poikkeuksellinenkin esitys on talolta ilmestynyt. Ensimmäinen tällainen oli "maailman vahvimpana oluena markkinoitu" 32% Tactical Nuclear Penguin, joka ilmestyi loppuvuodesta 2009. Kun saksalainen Schorschbräu valmisti nokitusmielessä 40% vahvan oluen, vastasi Brewdog heti perään valmistamalla 41% vahvuisen Sink the Bismarckin. Myöhemmin Brewdog otti lisää pesäeroa valmistamalla 8 pullon erän 55% alkoholia sisältävää The End of Historya. Schorschbräu on kuitenkin tätä nykyä taas maailman vahvimman oluen valmistanut panimo tuotuaan markkinoille 57,5% vahvan oluen. Tästä huolimatta Brewdog on ehtinyt siis valmistaa kolmesti "maailman vahvimman oluen", joista Sink the Bismarck oli järjestyksessä toinen. Panimo markkinoi olutta Quadruple IPA:na ("four times everything!") ja se myyntiintullessaan maksoi nelisenkymmentä puntaa. Nykyisin oluesta voi helposti joutua maksamaan toista sataa euroa ja esimerkiksi S-Ryhmän oluthuoneissa viskilasillinen olutta kustantaa reilut pari kymppiä.

Väriltään olut on tasaisen syvän tummanruskea, hennosti oranssiin taittuva ja läpinäkyvä. Yllätyksettömästä vaahtokukkaa näin vahvaan olueen (ja näin pieneen lasilliseen) ei muodostu.

Tuoksussa on voimakasta mallasta, joka tuo klyyvariin sherryä, kaurakeksiä, makeata portviinisyyttä, kevyttä rusinaa ja hentoa karamellisuutta. Ollakseen IPA-henkinen "olut", on aromihumalointi melko hillittyä, tuoden kokonaisuuteen vain kevyesti pihkaista aromikkuutta.

Maultaan olut on todella makea ja siirappimaltainen, mutta samalla todella ronski ja erittäin katkera – vasta nyt oluen IPA-puoli nostaa kunnolla päätään. Oluen humalointi on repivän voimakasta ja erittäin konsentroitunutta. Sen sijaan oluen viskivahvuinen alkoholisuus ei leikkaa läpi yhtään, vaan kokonaisuus on volttiensa puolesta varsin tasapainoinen. Aromipuolelta löytyy kevyttä sherryisyyttä, soijakastikkeista umamia, portviiniä ja kevyen greippistä aromihumalaa. Suutuntuma on varsin täyteläinen, hennosti pistelevä ja yllättävän smooth – lukuunottamatta karheaa katkerohumalointia.

Jälkimaultaan olut on todella pitkä, humalaisen kitkerä, ruisleipäinen, lääkeyrttinen, espressoinen, ohrapuuroinen ja alkoholisuudessaan lämmin.

Yleisesti Sink the Bismarck on melko älytön kokemus. Jopa överihumaloituihin DIPA-oluihin tottuneena tämän oluen käsittämätön humalointi tuntui melko rankalta. Sen sijaan aromipuoleltaan olut oli varsin persoonallinen, hyvin ronski ja anteeksipyytelemätön – ja siksi varsin kiinnostava. Uteliaisuudesta olut kannattaa tarkistaa, mutta kannattaa myös osata odottaa melkoista kokemusta; pari seurassani ollutta kaveria irvistelivät melko mielenkiintoisia ilmeitä maistellessaan oluesta huulenkärjellisiä.

Omaperäiseen, aromikkaaseen ja miellyttävään Penguiniin verrattuna Bismarck vaikuttaa melko röyhkeältä ja jopa ylitehdyltä esitykseltä, mutta toisaalta; oluen oli aikanaan tarkoitus olla maailman vahvin olut – miksi ei sitten tehdä siitä samalla muillakin asteikoilla täysin överiä. Tämmöinen ajatusmaailma kuitenkin tuntuu sopivan melko hyvin Brewdogin anarkistiseen lähestymistapaan. Aikoinaan n. viiden kympin hinnalla olut on varmastikin ollut erittäin hintansa väärti, mutta nykyisellä sadan ja kahdensadan euron välimaastosta löytyvällä hintalapulla olut ei kyllä taida olla enää hirveästi hintansa väärti – ellei satu juuri keräilemään kuriositeetteja ja harvinaisuuksia. Pari kymppiä shotillisesta olutta on melko kivulias hinta, mutta kympillä irtoava 2cl maisteluannos riittää antamaan varsin hyvän kuvan oluesta siitä kiinnostuneelle – ja useimpien kohdalla se on varmasti riittävä annos.

Lyhyesti: Röyhkeän voimakas, kehittynyt, erittäin persoonallisen aromikas ja täysin älyttömän voimakkaasti katkerohumaloitu olut, josta löytyy voltteja enemmän kuin vodkasta.

Arvio: Hyvä – olut on täysin käsittämätön esitys, enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä pitäisi olla. Sillä on todella upea tuoksu ja mainio, ikuisuuksia jatkuva jälkimaku, mutta sen miellyttävästi alkava keskimaku muuttuu turhankin röyhkeäksi ja ylitehdyksi, minkä seurauksena oluen maku kärsii melko rankasti – näin voimakasta olutta on melko vaikeata pyöritellä kielellä pitkään, jotta kieli ehtisi tottua täysin naurettavaan katkerohumalointiin makuhermojen turtuessa alkoholiin, joten oluen maku keskittyy lähinnä pienen hetken kestävään ensimakuun ja vaikuttavaan lopetukseen. Hieman hillitymmällä ja tasapainoa hakevammalla ilmaisulla olisin pisteyttänyt oluen varmasti reilusti paremmin – tällaisena olut kärsii liiankin liioitellusta ilmaisustaan. Mutta toisaalta; se taitaa olla juuri tämän oluen idea.

Hinnan (20,30e) ja laadun suhde: S-ryhmän oluthuoneissa 4 cl olutlasillinen on melko kovan hintainen; suosittelen vain Brewdog-faneille ja erikoisia elämyksiä etsiville.