Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

30.7.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1421 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.7.13

Georg Breuer GB Riesling Sauvage 2011

Georg Breuer GB Riesling Sauvage 2011
  • Valmistaja: Georg Breuer
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Rheingau Trocken
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheingau
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8e / 12cl (Toukokuu 2013, Champagne Bar Santé, Tampere)
  • Hinta nyt: 109 SEK (~12,50e, Heinäkuu 2013, Systembolaget)


Toukokuussa tuli Lissabonin lisäksi pyörähdettyä myös Tampereella.

Siinä Hämeensillan kupeessa bussia odotellessa silmiin osui vastapäätä nököttävä Santé Champagne Bar. Koska bussin saapumiseen oli vielä suurin piirtein 20 minuuttia aikaa, oli hetki mitä sopivin tarkastaa baarin tarjonta. Parin Plevnassa nautitun oluttuopin jälkeen shamppanja ei totta puhuen houkutellut, mutta onneksi tarjolla oli myös muitakin viinejä – kuten esimerkiksi arvioitavaksi päätynyttä, rheingaulaisen tuottaja Georg Breuerin Rieslingiä.

Breuerin GB-sarjalaiset ovat viinitalon yleisesti Rheingaun aluetta edustavia perustason Rieslingejä, joista Sauvage-nimen alla kulkeva viini on sarjan kuiva pullote. Alkon valikoimista Breuereita ei löydy, mutta sen sijaan tämä kyseinen viini kuuluu näköjään länsinaapurimme monopolin perusvalikoimaan.

Tiskillä lasiini kaadetaan viiniä, jolla on hailakan vaaleanvihreä, jopa hieman neutraali väri.

Viini vaikuttaa nokan perusteella olevan melko kypsänpuoleista tavaraa: lasista leijailee makeahko, viheromenainen ja kevyen päärynäinen tuoksu. Melko simppeliä tavaraa, ei hirveästi vihjeitä kukista tai mineraalista ja muista Rieslingin kiv(is)emmistä piirteistä.

Toisaalta viinin makeahkon kypsä omenainen maku jatkaa tuoksun viitoittamalla, kypsällä, kevyen hunajaisella ja selkeän hedelmävetoisella linjalla, mutta toisaalta mausta löytyy paljon sellaista, mitä tuoksu ei antanut odottaa: kohtalaisesti tuntuvaa mineraalia, kiniinistä kirpeyttä ja kiristävää hapokkuutta. Kypsästä hedelmästään ja kohtalaisesta (7 g/l) jäännössokeristaan johtuen viinillä on melko täyteläinen ja hennon öljyinen suutuntuma, mutta varsin napakan ja tuntuvan hapokkuutensa johdosta yleisvaikutelma on silti varsin kepeähkö ja vaikuttavan intensiivinen.

Viini jättää pitkän, hapokkuudessaan kirpeän viheromenaisen ja melko vissyisen mineraalisen jälkimaun. Viinin kypsä makeus ei juurikaan pääse esiin napakan jälkimaun alta.

Vaikka viini vaikutti aluksi tuoksunsa perusteella puolikuivalta perus-Risukalta, sukeutui viinistä sittenkin helppo, mutta samalla varsin tasapainoinen, rakenteikas ja kaikin puolin mukava kokonaisuus. Yleisesti GB Sauvage on varsin tasokas ja vakuuttavanpuoleinen esitys ollakseen talon perustason Riesling; konsentraatiota tuntuu löytyvän, mutta jäntevää rakennetta ja intensiivisyyttä löytyy kiitettävästi, minkä puolesta kokonaisuus pelaa mainiosti yhteen. Nuorena juotava arki-Riesling, joka futaa mainiosti aivan sellaisenaan, mutta josta löytyy sen verran hyvin hauista, että sen uskaltaa pistää melko runsaankin kesäaterian kaveriksi.

Lyhyesti: Kypsänmakea, hedelmävetoinen, intensiivinen ja ryhdikäs perustason Riesling, joka loppupeleissä tuntuu tarjoavan enemmän mitä viinin hinta tai sen taso viinitalon tuoteperheessä antaisi odottaa; vakuuttava esitys, joka myös valaa luottoa tuottajaan.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin maukas, runsas ja tasapainoinen Riesling josta löytyy loppupeleissä yllättävän paljon vähän kaikkea. Kestänee myös hyvin muutamien vuosien kypsyttelyä, mutta lienee parhaimmillaan nuoruutensa voimissa.

Hinnan (12,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

30.7.13

Companhia das Lezírias Colheita Tardia 2008

Companhia das Lezírias Colheita Tardia 2008
  • Valmistaja: Companhia das Lezírias
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, VR Tejo
  • Maa: Portugali
  • Alue: Ribatejo, Lezíria do Tejo
  • Rypäleet: Síria (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: n. 10,00e (Toukokuu 2013, Viniportugal-viinimessut, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viimeiseksi arviokseni Lissabonin reissulta jää tämä kirjoitus ribatejolaisesta jälkiruokaviinistä. Kyseinen viini tuli vastaan toiseksi viimeisenä kokonaisena päivänä koetuilla viinimessuilla, jonne Viniportugal oli kerännyt tuottajia Sétubalista, Alentejosta ja Lissabonin lähiseuduilta; vaikka flunssan alta pystyi viinien vivahteita erottamaan joten kuten, totesin homman olevan niin hankalaa, että jätin tämän yhden arvion jälkeen hommat sikseen ja keskityin lähinnä juttelemaan tuottajille ja edustajille.

Erityisesti mieleen jäivät ajatustenvaihdot myös Suomessa tutun Casa Santos Liman edustajien parissa sekä ajatustenvaihto mitä mukavimman (ja ihastuttavan puhdaspiirteisiä ja rakenteikkaita valkoviinejä tuottavan) Vale da Capuchan viinintekijä Pedro Marquesin kanssa. Erityisesti jälkimmäisen pullotteita suosittelen testaamaan jos vastaan sattuu tulemaan. Mutta, itse arvion viiniin!

Companhia das Lezírias on vuonna 1975 valtion haltuunottama maatalouslaitos Tejon alueelta, jonka valtavilla tiluksilla viljellään viinirypäleitä ja oliiveja, kasvatetaan karjaa ja harjoitetaan metsästystä, monien muiden tointen ohella. Tämä Colheita Tardia, "Late Harvest", on Síriasta (myös Roupeirona tunnettu valkoinen lajike) valmistettu jälkiruokaviini, jota on kypsytetty 6 kuukautta uudessa ranskalaisessa tammessa ennen pullotusta.

Väriltään viini on paksuhko ja syvän kullankeltainen.

Makeata tuoksua hallitsevat Sauternes-maiset, kuivatun hedelmäiset ja kevyesti mausteisen tammiset aromit. Seasta löytyy myös kuitenkin tuoreempaa aprikoosisuutta ja hunajamelonia, aromaattista kukkeutta ja tammeen sekoittuvaa vaaleata siirappisuutta.

Makea maku on miellyttävä; aprikoosisten, taatelisten, kukkeiden ja hunajaisten vivahteiden sävyttämä. Seasta löytyy kevyt, mutta kokonaisuuteen mainiosti sointuva katkera elementti, joka tuo ryhtiä aavistuksen latteaan ja hillityn happoiseen yleisvaikutelmaan (siitä huolimatta, että tuottaja ilmoittaa viinissä olevan peräti 7 g/l happoja!) Viinin kohtalaisen runsas jäännössokeri (n. 90 g/l) on hyvin kohtuullisella tasolla muuhun aromikkuuteen nähden ja makeudestaan huolimatta viini on vallan mainio esitys aivan sellaisenaan. Varsinaista botrytiksen aromia viinistä ei löydä ja tammikin pysyttelee varsin kohtuullisesti taustalla ja antaa viinin muiden osa-alueiden loistaa pääosassa.

Jälkimaku on makeahkon keskimaun jälkeen yllättävän kuivahko, mausteisen tamminen, poltetun sokerinen ja kevyen bitterinen. Viinistä jää keskipitkä, tasainen ja mehukas jälkivaikutelma.

Kokonaisuutena Lezíriasin Colheita Tardia on varsin mainio ja tyylipuhdas jälkiruokaviini, hieman Sauternes'n hengessä, mutta onnistuen silti tarjoamaan jonkin verran myös taustalle häilyvää portugalilaisuutta. Suurta ja mullistavaa makuelämystä viini ei tarjoa, mutta viini ei ole laatuunsa nähden myöskään hinnalla pilattu.

Lyhyesti: Turvallinen ja perustasokas late harvest -jälkiruokaviini hieman Sauternes'n hengessä. Maukas ja – hieman ponnettoman tuntuisesta hapokkuudestaan huolimatta – varsin tasapainoisen oloinen esitys.

Arvio: Hyvä – tasainen ja kaikin puolin kelvollinen arkijälkkäri.

Hinnan (~10,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

29.7.13

Casa da Passarela Tinto 2009

Casa da Passarela Tinto 2009
  • Valmistaja: O Abrigo da Passarela
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Dão
  • Maa: Portugali
  • Alue: Beiras, Dão
  • Rypäleet: Touriga Nacional, Tempranillo, Alfrocheiro Preto, Mencía
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 2,85e / 12cl (Toukokuu 2013, Café Royale, Lissabon)
    2,42e (Garrafeira Lançarote)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Lissabonissa eräässä ravintolassa istuskellessani huomasin haju- ja makuaistini palanneet päivän aikana sen verran flunssan kourista, että kykenin jälleen saamaan jotain tolkkua siitä, mitä söin tai join. Päätin riemuita tätä kyseistä tapahtumaa kirjoittamalla ylös havainnot ruoan kumppaniksi tilatusta, edessäni istuskelevasta viinistä.

Väriltään viini on tumma, syvän rubiininpunainen ja kevyesti läpinäkyvä.

Varsin mehevänoloisesta tuoksusta löytyy lähinnä tummia hedelmiä ja marjoja, mustikkaa ja kevyttä mustaherukkaa etunenässä, sekä kevyesti maamaisuutta.

Hieman kypsänmakeaan taittuva, yllättävänkin marjavetoinen maku jatkaa tuoksun viitoittamalla linjalla. Kokonaisuutta hallitsevat sekamarjaiset ja kevyen metsäiset vivahteet. Suutuntumaltaan viini on runsas, mutta myös kohtalaisen kevythappoinen ja siksi pehmeähkö. Hillitty tanniinisuus tuo kuitenkin kokonaisuuteen miellyttävää tiiviyttä.

Lopuksi viinistä jää keskipitkä, rehevän marjaisa ja pölyisen maamainen jälkimaku.

Kokonaisuutena viini on varsin miellyttävä, mutta samalla kuitenkin hieman simppeli ja rakenteeton pöytäviini. Kohtalaisen mutkattomasta aromipuolesta onneksi löytyy riittävästi mielenkiintoa, eli viini ei putoa tylsimpien ja geneerisimpien perusviinien joukkoon, vaan paljastuu erityisesti ruoan kanssa varsin passeliksi arkiviiniksi. Kahvilaravintolan hinnalla viinistä ei löydy pahemmin mitään negatiivista sanottavaa; viini- ja nettikaupoista viiniä voi löytää edullisimmillaan hintaan alle 3 euroa / pullo, mikä tekee viinistä suorastaan erinomaisen hinta-laatusuhteen tapauksen!

Lyhyesti: Hieman turhan pehmoinen, arkinen ja mutkaton, mutta samalla kuitenkin myös miellyttävä ja puhdaspiirteinen peruspunaviini Dãosta.

Arvio: Miellyttävä – kelvollinen peruspunaviini. Ei tarjoa suuria elämyksiä, mutta onnistuu maistumaan varsin miellyttävältä niin ruoan kumppanina kuin sellaisenaankin.

Hinnan (2,42e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

28.7.13

Hutcheson Colheita 1975

Hutcheson Colheita 1975
  • Valmistaja: Hutcheson
  • Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Tawny Port, Colheita
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Port blend
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 46,10e; 7,20e / 8 cl (Toukokuu 2013, Solar do Vinho do Porto, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Yksi reissumme mielenkiintoisimmista paikoista viininharrastajan näkökulmasta oli Lissabonin keskustan tuntumassa, Bairro Alton kaupunginosan reunalla sijaitseva Portviinihuone, Solar do Vinho do Porto. Tämä ulkopuolelta melko huomaamaton viini"baari" on tyylikäs, matalakattoinen ja vanhanaikaista tunnelmaa henkivä paikka, jonka seinät ovat täynnä vanhoilla Portviinipulloilla täytettyjä hyllyköitä. Paikassa voi sekä maistella Portviinejä paikan päällä että ostella pulloja mukaan – jolloin pullon hinnasta putoaa vielä paikan päällä nautittavien pullojen listahinnasta 5-15 euroa pois. Viinejä tarjoillaan siis pulloittain, mutta Vintage Porteja lukuunottamatta viinejä saa paikassa myös ihan laseittain, jolloin tarjoilija saapuu sekä pullon että lasin kanssa pöydän ääreen, jotta asiakas saa varmasti juuri sitä oikeaa tilaamaansa viiniä.

Paikan päälle eksyimme reissumme toisen päivän iltana, jolloin ensimmäiset oireet loppureissun ajan allekirjoittanutta vaivanneesta flunssasta alkoivat ilmetä. Tästä syystä emme myöhemmin enää menneet istumaan paikan päälle uudestaan – olisi tuntunut turhalta maksaa upeista huippu-Portviineistä maltaita (ei itse asiassa; hinnat olivat baarissa hämmentävän edulliset), kun niistä ei kuitenkaan olisi maistanut mitään. Noh, sillä ainoalla kerralla kun paikan päällä olimme, otin testiin entuudestaan minulle tuntemattoman tuottaja Hutchesonin (sittemmin Hutcheson, Feuerheerd & Associados, nykyisin suuryhtymä Sogevinuksen omistuksessa) vuosikerta-Tawnyn, Colheitan, ristiriitaiselta mutta sittemmin hyväksi havaitulta vuodelta 1975. Viini on kypsynyt tammessa 25 vuotta – mikä siis merkkaa tässä viinityylissä eniten, sillä Tawnyt ja Colheitat eivät juurikaan enää pullossa kehitetty – ja näin ollen siis pullotettu vuonna 2000.

Väriltään viini on hyvin syvä ja kupariseen taittuvan tumman siirapin värinen, mutta varsin läpinäkyvä.

Tuoksu on hieman kepeähkö ja hieman vaatimattoman oloinen (tämä saattaa olla orastavan flunssan oire myös), mutta silti erittäin monisyinen ja kutsuva: pähkinärouhetta, vaahterasiirappia, poltettua sokeria, vaniljaista tammea ja kevyttä mausteisuutta. Alkoholi puskee melko voimakkaasti tuoksun läpi. Vieressä nököttävän 30-vuotiaan Tawnyn tummanpuhuvaan tuoksuun verrattuna Hutchesonin Colheitan tuoksu on varsin kirkasääninen ja jäntevä.

Intensiivinen maku on varsin makea, mutta vastapainoksi asettuu pippurista ja kuivaa mausteisuutta ja kevyen karheaa puisevuutta sekä hillittyä tanniinista grippiä, mikä tekee kokonaisuudesta selkeästi ensivaikutelmaa kuivemman oloisen. Melko kepeästä ja hennon madeirisoituneesta makumaailmasta löytyy vaaleata kukkaisuutta, rusinaa, kevyttä viikunaa hentoa joulumausteisuutta, kanelia, ja rouhittua pippuria. Yleisilmeeltään viini on silkkisen täyteläinen, ei mitenkään iso ja melko tulinen.

Vivahteikkaasta jälkimausta löytyy kevyttä viikunaa, madeirisoituneen hapettunutta ja pähkinäiseen taittuvaa tammista aromikkuutta, tasapainoista mausteisuutta ja aavistus vaahterasiirappia. Hapokkuus tuo lämpimään ja jopa kevyen tulisena polttelevaan jälkivaikutelmaan miellyttävää, kaivattua raikkautta.

Neljännes vuosisadasta tammessa oli tehnyt hienosti tehtävänsä: viini oli upean harmoninen ja moniulotteinen esitys. Kokonaisuus oli yllättävänkin kevyt – mihin on toki saattanut vaikuttaa orastava flunssa – ja esimerkiksi vieressä olleeseen verrokkiviiniin, melko harteikkaaseen 30-vuotiaaseen Tawnyyn nähden Hutchesonin Colheita oli hieman hennon oloinen tapaus. Mielenkiintoa ja aromien ilotulitusta viinistä kuitenkin riitti varsin kiitettävästi yhden lasillisen ajaksi – varmasti toisen ja kolmannenkin olisi kestänyt, ellei pitkä päivä ja lähestyvä tauti olisi pakottanut siirtymään takaisin hotelliin.

Suureksi harmikseni tämä viini jäi viimeiseksi kunnon maistiaiseksi pitkään odottamallani reissulla. Tämän Portviinihuonevierailun jälkeen maku- ja hajuaistini palasivat loppureissun aikana vielä muutamaan otteeseen sen verran, että parit arviot vielä pystyi kirjoittamaan, mutta yleisesti oloni oli niin tukkoinen, ettei enää houkuttanut lähteä Lissabonin kehutuimpiin viinibaareihin metsästämään naurettavan halpoja huippuviinejä. Turhautumiseni määrää lienee turha arvailla.

Lyhyesti: Kepeähkö, harmoninen ja hienostunut vuosikerta-Tawny.

Arvio: Erinomainen – varsin elegantti ja tyylikäs 70-luvun Tawny melko tuntemattomalta tuottajalta – ja ikäänsä nähden vallan sopusuhtaiseen hintaan.

Hinnan (46,10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

27.7.13

Esporão Monte Velho 2011

Esporão Monte Velho 2011
  • Valmistaja: Herdade do Esporão
  • Tyyppi: Valkoviini, VR Alentejo
  • Maa: Portugali
  • Alue: Alentejo
  • Rypäleet: Síria, Antão Vaz, Palomino
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 3,89e (Toukokuu 2013, Minipreço)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Lissabonia kierrellessämme muistimme, että hotellilla olisi kiva olla jotain pientä ruokaa ja juotavaa jos vaikka yhtäkkinen nälkä, jano tai viininhimo sattuisi iskemään. Marssimme siis hotellin naapurissa sijaitsemaan Minipreço-kulmakauppaan. Viinihyllyllä oli tässä kaupassa pituutta saman verran kuin Suomessa markettien erikoisoluthyllyillä, vaikka pinta-alaa oli ehkä kymmenesosa. Prioriteetit selvästi kunnossa. Ajattelin, että valkkari olisi näillä kuumilla säillä kivempi kuin punainen, lisäksi hotellihuoneesta löytyi näppärästi jääkaappikin.

Ongelmaksi muodostui se, etten haluaisi ostaa sitä kaikkein halvinta ja kehnointa viiniä, sillä yleensä hintahaarukan alapäässä laatu todellakin vastaa hintaa – joka on siis molemmissa melko olematon. Ongelmaksi muodostui se, että myymälän suuresta valikoimasta huolimatta valikoima oli painottunut melko edullisiin pullotteisiin. Nappasin siis hyllyn kalleimman pullon, alle neljä euroa maksavan Monte Velhon ja naureskelin koko matkan kassalle päässäni huonoille velhovuori-vitseille.

Viinin on tuottanut huomattavasti arvostusta niin kotimaassaan kuin ulkomailla saavuttanut Herdade do Esporão Alentejon alueelta. Esporão on myöskin Suomessa kohtalaisen tunnettu – onhan talon Reserva Tinto päätynyt peräti Viini-lehden Vuoden Viiniksi 2012 (ja tämä kyseinen viini maksoi siis Portugalissa keskimäärin n. 13-15e, mutta monissa paikoissa hinta oli jo varsin lähellä 20 euroa, eli viinin hinta on poikkeuksellisesti melko sama niin Suomessa kuin Portugalissa!)

Mutta niin, nyt Monte Velhoon; mukava päästä tarkastamaan miten Esporãon perustason pullotteet pärjäävät, kun ainakin ne paremmat ovat olleet varsin vakuuttavia. Viini on valmistettu 15-vuotiaiden köynnösten paikallisista, melko tuntemattomista lajikkeista, Roupeirosta (eli Síriasta), Antão Vazista ja Perrumista (tämä rypäle tunnetaan paremmin Sherryn alueella viljeltynä Palominona.) Kypsytys on tapahtunut sakkojen kanssa terästankeissa.

Viinillä on varsin kypsä ja tiiviinpuoleinen kellanvihreä väri.

Tuoksu ei ole erityisen voimakas, mutta varsin mehevä ja täynnä portugalilaisten valkoviinien trooppista hedelmää, tarjoten taustalta myös aromaattista yrttisyyttä, valkoisia kukkia ja kevyttä, omintakeista mausteisuutta.

Suutuntumaltaan viini on jännittävä yhdistelmä kohtalaisen runsasta täyteläisyyttä ja jopa pistävänä tuntuvaa kirpeätä hapokkuutta. Hapokkuus tuo enemmän intensiteettiä makumaailmaan kuin runkoa, sillä vaikka viini ei tunnu erityisen raskaalta, tekee paksu suutuntuma viinistä hieman vetelän oloisen. Runsashedelmäinen, trooppinen ja melko intensiivinen makumaailma on kuitenkin vallan mainio ja todella tyypillinen Alentejon valkoviineille: banaania, mangoa, kevyempää passiota, hillittyä päärynää ja taustalla pysyttelevää mineraalia. Alkoholi (13,5%) tuntuu hieman kokonaisuudessa.

Kohtalaisen kevytaromisessa jälkimaussa hedelmäpuoli siistiytyy pois ja kielelle jää hillittyä yrttisyyttä, vehreää ruohoisuutta, mineraalia ja aavistus asetonia. Muuta aromit loppuvat melko lyhyeen, mutta raikas mineraalisuus ja varsin napakka hapokkuus jatkuvat suhteellisen pitkään. Alkoholi tuo hillittyä lämpöistä jälkivaikutelmaa nieluun.

Kokonaisuutena Esporãon tämä paremman pään perustason valkkari oli varsin miellyttävä ja tasainen esitys, erityisesti viinin lähes olematon hinta huomioonotettuna. Tämä Portugalin matala hintataso jaksaa hämmentää, sillä Monte Velho ei ollut edes vielä talon aivan alimman tason entry level -viinejä (Alandra ja Pé -sarja)! Joka tapauksessa, Monte Velho tarjosi naurettavan edulliseen hintaan varsin miellyttävän, raikkaan ja tasapainoisen siemailuviinin, jonka pariin oli ilo palata vielä seuraavanakin päivänä – tämä olisi Suomessa melkoinen saavutus vielä kaksi kertaa hinnakkaammaltakin viiniltä.

Ruokien kanssa Monte Velho pärjännee kohtalaisesti, mutta vaikka happoja viinistä löytyykin, ei sen paksu ja täyteläinen rakenne varsinaisesti kutsu naittamaan sitä minkään suuremman aterian kanssa. Hyvin viilennettynä viini hoitaa hommansa mainiosti kesäisen hedelmäisenä terassivalkkarina.

Lyhyesti: Edullinen ja tasapainoinen perusvalkoviini, jossa yhdistyy niin runsas trooppinen hedelmäisyys, täyteläinen suutuntuma kuin voimakas, kirpeähkö hapokkuus.

Arvio: Miellyttävä – aromeiltaan erittäin maukas ja osa-alueiltaan varsin tasapainoisen oloinen perusvalkoviini. Etelä-Euroopan viinimaissa on kerta toisensa jälkeen ilahduttavaa löytää oikeasti tasokkaan oloisia viinejä taskurahalla.

Hinnan (3,89e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Cruz 10 Years Old Tawny Port

Cruz Gran Cuvée Prestige 10 Years Old Tawny Port
  • Valmistaja: Cruz
  • Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Tawny Port
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Port blend
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 0e (Toukokuu 2013, Enoteca de Belém, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tuhottuamme punaviinilasillisemme tilasimme laskumme Enoteca de Belémissä ja valmistauduimme lähtöön. Kuitenkin laskun ohella meille kiikutettiin lasilliset jo tutuksi tulleen Cruzin Portviinitalon 10-vuotiasta Tawnya. Oliko tämä nyt varma tapa saada sitä tippiä? Meidän kohdalla suunnitelma epäonnistui – olimme nimittäin joka tapauksessa jättämässä tippiä osaavasta palvelusta ja mainiosti tarjonnasta. Noh, ilmainen Portviini ei kuitenkaan koskaan haittaa!

Väriltään viini on hyvin syvä, tumman punertavanruskea, mutta myös varsin läpinäkyvä.

Makea tuoksu on huumaavan runsas ja suorastaan päällevyöryvä: melko hedelmäiset, erityisesti kuivatun viikunaiset ja makean taateliset aromit ovat hienosti balanssissa puisen mausteisuuden ja kevyen pähkinäisyyden kanssa. Runsaudestaan huolimatta tuoksu on hieman simppeli ja yksiulotteinen, sekä varsin voimakkaan alkoholinen.

Suussa viini avautuu pehmeäksi ja melko täyteläiseksi, joskin tuntuva alkoholin tulisuus keventää sopivasti suutuntuman paksuutta ja kevyttä tahmaisuutta. Melko tuntuvan tammisesta tuoksustaan huolimatta makumaailma on paljon vähemmän tamminen kuin osasi odottaa – tammi tuo makuun lähinnä mausteisuutta sekä hedelmän kanssa yhteennivoutuvaa vaahterasiirappisuutta ja poltettua sokeria. Varsin makea hedelmäpuoli tuo kokonaisuuteen melko hallitsevaa viikunaisuutta ja hillityn pippurista mausteisuutta.

Jälkimaussa tammi astuu keskimakua selvemmin etualalle, mutta hedelmäpuoli tuntuu edelleen vahvana, tarjoillen tummaa hedelmäisyyttä, kuivattuja viikunoita, kevyttä hunajaa ja hentoa rusinaisuutta. Tammi taas tuo jälkimakuun voimakasta vaniljaisuutta, mausteisuutta ja kevyttä pähkinäisyyttä. Alkoholi jättää lopuksi melko runsaasti lämmön hohkaa suun limakalvoille.

Kokonaisuutena Cruzin 10yo Tawny oli varsin kelpo esitys tyylinsä edustajaksi, vaikka olikin paikka paikoin hieman simppelimmänpuoleinen kymmenvuotiaaksi. Mitään varsinaista valittamista viinistä kuitenkaan ei löydy ja kokonaisuus pelitti viiniravintolareissun päätteeksi varsin mainiona jälkiruokana – erityisesti ilmaisena sellaisena. Cruzin 10 yo on ihan kelvollinen ostos jos sellaisen sattuu bongaamaan jostain kohtuulliseen (10-15e) hintaan.

Lyhyesti: Simppelihkö, mutta maukas ja klassinen Tawny, joka hoitaa hommansa varmalla otteella. Ei räjäytä tajuntaa, mutta todennäköisesti ei budjettiakaan.

Arvio: Hyvä – peruskelpo kymppivuotias. Kyllä mielummin tällaista halpaa, ikääntyneempää Tawnya hörppii kuin jotain tusina-condedemonsulia.

26.7.13

Quinta das Carrafouchas Tinto 2008

Quinta das Carrafouchas Tinto 2008
  • Valmistaja: Quinta das Carrafouchas
  • Tyyppi: Punaviini, VR Estremadura (Lisboa)
  • Maa: Portugali
  • Alue: Lisboa
  • Rypäleet: Tempranillo (50%), Touriga Nacional (50%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 4e / 12 cl (Toukokuu 2013, Enoteca de Belém, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Käydessämme pyörähtämässä Belémin kaupunginosassa ja kehutussa Enoteca de Belémissä emme voineet jättää tutustumistamme vain yhteen viinilasilliseen. Päätimme siis valkoviinilasillisten jälkeen ottaa myös punaviinilasilliset. Koska talon tarjonnasta leijonanosa ei sanonut allekirjoittaneelle juurikaan mitään, pyysin uudestaan suositusta tarjoilijalta – kriteereinä täyteläinen, mutta mielummin ryhdikäs ja rakenteikas kuin hedelmävetoinen ja tamminen punaviini. Tarjoilija päätyi suosittelemaan paikallisen Quinta das Carrafouchasin punaviiniä, minkä hyväksyimme luottaen täysin paikan henkilökunnan ammattitaitoon.

Quinta das Carrafouchasin historia viinin parissa ulottuu 1900-luvun ensimmäiselle puolikkaalle, mutta talon omat pullotteet ovat erittäin uusi juttu viinimarkkinoilla – viinitalo aloitti päivittämään viinitaloonsa omavaraista viinintuotantolaitteistoa vasta vuonna 2008 ja tänä kyseisenä vuonna syntyivät myös talon ensimmäiset viinit. Testattavanamme on siis viinitalon ensikokeilu viininvalmistuksen saralla! Talon tinto on 50-50 blend Aragonezia (eli Tempranilloa) ja maan kansallisrypälettä, Touriga Nacionalia. Viinistä 50% on kypsytetty teräksessä samalla kun 50% kypsyi käytetyissä tammitynnyreissä. Tämä vuosikerta on myös viimeinen, joka viini on luokiteltu VR Estremaduraksi, sillä vuonna 2009 viinialueen nimi muutettiin VR Lisboaksi.

Viinin väri on melko tumman karmiininpunainen, hieman purppuraan taittuva ja kevyesti läpinäkyvä. Väri pakenee selvästi vaaleammilta ja kirkkaammilta reunoilta.

Tuoksu on mehevän kypsä ja hyvin hedelmävetoinen mutta samalla myös ihastuttavan puhdaspiirteinen. Melko moniulotteisesta tuoksusta löytyy makeata luumuisuutta, Tempranillon tuoma aavistus mustaherukkaisuutta, hentoa parfyymisyyttä, vuosien tuomaa nahkaisuutta, häivähdyksiä rustiikkisemmasta elämellisyydestä ja vihje makean mausteisesta tammesta. Viinin nokka on kokonaisuudessaan varsin runsas, ihastuttava ja monisyinen.

Ensimaun hyvin makeankypsää luumuisuutta vastaan asettuu pian balanssia tuova karvas mausteisuus. Suutuntumaltaan viini on suuntäyttävän täyteläinen ja maultaan melko voimakas, jopa intensiivinen. Luumuisuuden lisäksi makumaailmasta löytyy mehukasta herukkaisuutta, hennon viikunaista portviinisyyttä ja kevyttä nahkaisuutta. Yleisilme on varsin voimakas ja lihaksikkaan roteva, mitä komppaa viinin varsin tuntuva tanniinisuus. Kuitenkin mehukkaan ja runsaan hedelmän alla mylläävät varsin riittoisat hapot, jotka jäävät hieman massan alle piiloon, mutta antavat silti kokonaisuudelle sopivasti tukea ja ryhtiä.

Jälkimaku jatkaa suoraan keskimausta pitkänä ja voimakkaana, jättäen kielelle viikunaa, makeaa luumumehuisuutta, pölyistä maata, hennon hikistä satulanahkaisuutta ja aavistuksen verran vaniljaista ja mausteista tammea. Vasta jälkimaussa ilahduttavan tasapainoinen alkoholisuus (13,5%) puskee hieman läpi, tuoden kitalakeen ja nieluun aavistuksen lämmön tunnetta.

Jo toisen kerran onnistuu Enoteca de Belémin tarjoilija valitsemaan viinin nappiinmakumieltymysteni kanssa, varsin mainio suoritus! Carrafouchas Tinto on mitä mainioin tuhti tuttavuus, josta on vaikea kuvitella sen olevan talon ensimmäinen oma pullote – kokonaisuus on varsin balanssissa, alkoholi on korkean oloisesta uutoksesta huolimatta varsin kohtuullinen, eikä viiniä olla yritetty tammettaa tukkoon. Lähin mielikuvani on voimakas, mutta jo hieman kehittynyt Toron tai Ribera del Dueron vain vähän tamminen (=Crianza) Tempranillo, portugalilaisella twistillä.

Pelkästään neljä euroa viinilasillisesta Enoteca de Belémissä tuntui enemmän kuin kohtuulliselta, mutta näköjään tätä kyseistä viiniä saa nettikaupoista halvimmillaan reiluun viiteen euroon pullo, mikä tuntuu käsittämättömän edulliselta viinin laatuun nähden! Kaikin puolin mainio esitys VR-tason viiniksi, lämpimät suositteluni!

Lyhyesti: Massiivinen, mutta varsin tasapainoinen ja miellyttävästi kehittynyt väkivaltaviini. Yksi lasillinen hulahtaa helposti nauttiessa, mutta useamman voi kuvitella kaipaavan jotain tukevaa purtavaa kylkeensä.

Arvio: Erinomainen – viini ei ole missään nimessä erityisen elegantti tai perinteisen tyylikäs esitys, mutta kokonaisuus on vastaansanomattoman tasapainoinen ja ihastuttavalla tavalla jo hieman kehittynyt, minkä lisäksi viinin intensiivisen voimakas makumaailma vetää huomion puoleensa hetkessä. Todella mallikas esitys halvan pään punaviiniksi!

Hinnan (4,00e) ja laadun suhde: Enoteca de Belémissä 12 cl viinilasillisen hinnassa ei ollut mitään järkeä. Hyvä jos tällä hinnalla saa Suomessa edes juomakelpoista viiniä.

25.7.13

Quinta do Vallado Branco 2012

Quinta do Vallado Branco 2012
  • Valmistaja: Quinta do Vallado
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Douro
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Rabigato, Viosinho, Arinto, Verdelho
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 4e / 12cl (Toukokuu 2013, Enoteca de Belem, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Käydessämme Lissabonin-matkallamme tutustumassa Belémin kaupunginosaan, oli reissuun pakko mahduttaa vierailu niin kahvila Fábrica de Pasteis de Belémissä kuin Enoteca de Belémissä, kaupungin yhdessä kehutuimmista viiniravintoloista.

Pieni, vain 5-6 pöytää käsittävä Enoteca de Belém löytyi lopulta kaupunginosan itälaidalta, pikkuruisen sivukujan varrelta. Istuuduimme pöytään ja kun tarjoilija tuli paikalle, pyysin viinilistaa. Hän palasi hetken päästä pienten teatterikiikareiden kanssa ja osoitti kädellään tiskun ylle levittäytyvään, reilusti päälle sadan pullon rivistöön kertoen asiallisesti jokaisen viinin olevan tarjolla hintaan neljä euroa per 12 senttiä. Toiselta puolelta kahvilaa löytyi pienempi hylly, josta löytyi arvokkaammat pullot, joita sai vain pulloittain. Tiirailin hetken aikaa häkeltyneenä ja vaikuttuneena hyllyjen laajaa valikoimaa, kunnes lopulta päädyin pyytämään tarjoilijalta hänen oman suosituksensa tilaamalleni caesar-salaatille, reunaehtona tammettamaton valkoviini. Salaatti saapuikin pian seuranaan lasillinen dourolaista valkoviiniä.

Viinin tuottanut, vuonna 1716 perustettu Quinta do Vallado on yksi Douron vanhimpia viinitaloja – tosin tätä nykyä Vallado on kotisivujensa mukaan ns. "viinihotelli"; tilan päärakennuksesta löytyy myös majoitustilat. Useiden satojen vuosien ajan viinitalo toimi Portviinitalo Ferreiran sopimusviljelijänä ja vasta vuonna 1993 viinitalo ryhtyi panostamaan erityisesti omien viinien tuottamiseen ja pullottamiseen sekä rypäleiden laadun parantamiseen. Tätä nykyä viinitalolla on 20 hehtaaria vanhoja, yli 80 vuotta vanhoja köynnöksiä, 50 hehtaaria nuoria, 6-15 vuotta vanhoja köynnöksiä sekä uudet, modernisoidut tilat viinin valmistukseen. Viinibaarissa tarjottu Quinta do Vallado Branco on viinitalon perustason valkoviini, joka on valmistettu paikallisista rypäleistä ja sitä on kypsytetty 5 kuukauden ajan terästankeissa.

Väriltään viini on vaalea ja kevyesti vihertävä.

Tuoksu on varsin runsas, houkutteleva ja täynnä portugalin valkoviineille tyypillistä, trooppista hedelmää: viinin kypsän hedelmäinen nokka tarjoilee päärynämehua, hunajamelonia, persikkaa, ananashilloa sekä varsin ilahduttavaa, kokonaisuutta raikastavaa mineraalisuutta.

Suussa Vallado Branco lunastaa runsaan ja kypsän hedelmäisen tuoksunsa luomat lupaukset: maku on mehevän runsas, makeankypsä ja erittäin hedelmäinen; kokonaisuudesta löytyy päällimmäisenä melonia ja hunajamelonia, taustalla häilyy vivahteita kevyestä päärynäisyydestä ja hennosta aprikoosisuudesta. Rakenteeltaan viini on hyvin täyteläinen, hieman pehmeähkö ja korkeintaan keskihapokas, mutta paksuudestaan huolimatta varsin miellyttävä – paketti pysyy ruoankin kanssa hyvin kasassa, eikä runsaasta hedelmäisyydestään huolimatta kokonaisuus tunnu missään vaiheessa raskaalta.

Miedosta, mutta pehmeän hedelmäisestä jälkimausta löytyy raikkaampaa, kypsän omenaiseen ja keveän päärynäisyyteen taittuvaa aromikkuutta sekä kohtalaisen pitkään jatkuvaa, hentoa mineraalista freesiyttä.

Kokonaisuutena Vallado Branco oli varsin mainio ja aromeiltaan erittäin tyypillinen nuori portugalilaisvalkoviini. Pehmeästä ja hedelmävetoisesta rakenteestaan huolimatta viini upposi meikäläisen makumaailmaan varsin vaivattomasti ja hieman hampaattomasta ensivaikutelmastaan huolimatta viini toimi yllättävänkin mainiosti salaatin kanssa. Lämmetessään viini rupesi muuttumaan turhankin tukevan oloiseksi, joten parhaimmillaan Vallado Branco on ehdottomasti melkein-muttei-ihan jääkaappikylmänä, jolloin viinin runsas hedelmäisyys ei puske aivan täydellä höngällä päälle. Vaikka viini oli varsin mutkaton arkiviini, onnistui sen runsas ja ennen kaikkea tammeton, puhdaspiirteinen ilmaisu tyydyttämään kaikki senhetkiset valkoviinintarpeeni.

Lyhyesti: Täyteläinen ja keskihapokas arkivalkoviini, josta löytyy reilulla kädellä kypsää, moniulotteista trooppista hedelmäisyyttä ja kevyttä mineraalia.

Arvio: Hyvä – jos tuhtia ja täyteläistä valkoviiniä kaupaan, juon tällaisia viinejä niin paljon mielummin kuin Chilen tai Yhdysvaltojen tammeen hukutettuja omenahillopommeja.

Hinnan (4,00e) ja laadun suhde: Enoteca de Belémissä 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

24.7.13

Pato Rebel 2010

Pato Rebel 2010
  • Valmistaja: Luis Pato
  • Tyyppi: Punaviini, VR Beiras
  • Maa: Portugali
  • Alue: Beiras, Bairrada
  • Rypäleet: Baga (90%), Touriga Nacional (9%), Bical (1%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 4,90e / 12 cl (Toukokuu 2013, Chafariz do Vinho, Lissabon)
    10,00e (Luis Pato)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Portugalin reissumme ensimmäisenä iltana päätimme vielä tarkastaa hieman paikallista viinibaaritarjontaa ravintolaillallisen jälkeen. Pienen tabletinselausrumban jälkeen päädyimme hotellistamme pienen etäisyyden päässä sijainneeseen, vanhaan akveduktirakennukseen rakennettuun Chafariz do Vinhoon. Viinibaarin tarjonta oli varsin mielenkiintoinen, sillä laseittain myytävien viinien lisäksi baariin metsästetään huutokaupoista "löytöjä", eli portugalilaisten viinien vanhoja vuosikertoja 1960-80-luvuilta. Näistä pulloista baari ei pystynyt antamaan mitään takuuta, sillä he eivät olleet itse kypsyttäneet viiniä – listassa todettiin viinien tilaamisen olevan "asiakkaan vastuulla – mutta pullohintojen pyöriessä luokassa 20-40 euroa tämä oli varsin pienen oloinen murhe! Päätimme tulla myöhemmin reissullamme testaamaan paremmalla ajalla jonkun vanhemman viinin, mitä koskaan ei tapahtunutkaan, sillä pari päivää myöhemmin sairastuin flunssaan, joka vei tehokkaasti niin haju- ja makuaistini kuin kaiken kiinnostuksen viineihin.

Joka tapauksessa, tällä reissulla Chafariz do Vinhoon silmiini osui laseittain myytävistä viineistä Pato Rebel, modernilla ja silmiinpistävällä etiketillä varustettu nuori Baga-viini. Baga on siis lähinnä Bairradan alueella viljelty rypäle, jota pidetään Portugalin vastineena Ranskan Tannatille ja erityisesti Italian Nebbiololle. Tämä pieni, paksukuorinen rypäle tuottaa tyypillisesti karskeja ja maalaisia viinejä, joista löytyy niin korkeata hapokkuutta kuin tuntuvaa tanniinisuutta, minkä vuoksi viinejä yleensä tarvitsee kypsytellä vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Luis Patoa pidetään ymmärtääkseni melko merkittävänä tekijänä Bairradan alueella ja erityisesti Bagan kanssa puuhastelijana. Hänen isänsä oli ensimmäinen DOC-tasoista viiniä tuottanut viinintekijä kun alue sai oman appellaationsa 1970-luvulla ja Luis itse keräsi nimeä ja mainetta valmistamalla ensimmäisen, reilusti kehuja ja arvostusta niittäneen 100% Baga-viininsä 1980-luvulla. Tämän jälkeen hän on ryhtynyt kokeilemaan mm. viinikirvaa edeltäneillä, varttamattomilla viiniköynnöksillä ja yhden viinitarhan viineillä, Bagasta valmistetuilla kuohuviineillä ja Bagan kuorilla punaiseksi värjätyillä valkoviineillä. Nykyisin Luis Pato on myös päättänyt markkinoida viinejään mielummin laademman VR Beiras -appellaation alla.

Pato Rebel on Luis Paton lyhyellä maseraatioajalla valmistettu ja siten erityisesti nuorena juotavaksi tarkoitettu Baga, jota on pehmennetty käyttämällä (ei kylläkään usein kovin pehmeätä) Touriga Nacionalia ja Bicalia (tämä hieman hämmentää, sillä Bical on sekä Touriga Nacionalin synonyymi, että valkoinen rypäle – oletan siis kyseessä olevan valkoinen rypäle.)

Luis Pato on väriltään hyvin paksun viininpunainen sekä reunoille asti lähes täysin läpinäkymätön – varsin tiivistä tavaraa, näen ma.

Ensivaikutelmaltaan viinin tuoksu on täynnä murskattuja, kypsiä metsämarjoja, mutta seasta rupeaa aluksi löytymään kevyttä karhunvatukkaisuutta, sitten oliivista tapenadea, hentoa humuksisuutta, märkiä lehtiä ja kevyttä rautaisuutta. Varsin persoonallinen ja rustiikkinen tuoksu, mikä yllättää viinin melko modernin etiketin jälkeen!

Maultaan viini on tuore, nuorekas, kuiva ja kohtalaisen hapokas. Keskitäyteläistä suutuntumaa elävöittää mielenkiintoinen, mutta myös melko tasapaksu ja suoraviivainen makumaailma, josta löytyy tummaa marjaisuutta, nahkaa ja kevyttä hyvin tumman suklaan karvautta. Viini tuntuu varsin samettiselta kielellä, mutta kohtalainen tanniinisuus tuo kokonaisuuteen kulmikkuutta ja särmää.

Kuiva ja kevyehkö jälkimaku on melko lyhyt. Kielelle jää hillitysti tummaa marjaisuutta ja maamaisuutta. Viinistä jää loppua kohti voimakkaampina tuntuvista tanniineista melko karhea jälkivaikutelma.

Pato Rebel on melko persoonallinen tapaus: ainakin se on juuri sellainen, mitä se lupaa, eli nuorena juotava Baga, mutta varsinaiseksi kesäpunkuksi tästä viinistä ei ole, sen etiketin väittämistä huolimatta. Viinissä on selkeästi Bagan maalaista mielenkiintoa, mutta kokonaisuus jää vähän vaisuksi ja viinistä jää melko yllätyksetön perus-ok kuva – toisaalta viinissä on jännitystä ja mielenkiintoa, mutta toisaalta viini tuntuu vain varjolta siitä, mitä kunnon Baga voisi olla. Viini on kohtalaisen omaperäisestä makumaailmastaan huolimatta kuitenkin sliipatun oloinen ja suuremmille massoille suunnattu. Vaikkei viini suuria tunteita onnistu herättämään, onnistuu se luomaan mielenkiintoa koskien Luis Paton kovemman kaliiperin Baga-viinejä kohtaan. Kenties niihin pääsee tutustumaan joskus tulevaisuudessa!

Lyhyesti: Ärjyluontoisesta Baga-rypäleestä valmistettu, luonteikas ja hieman maalaishenkinen mutta samalla varsin turvallinen ja siistityn oloinen perustason punaviini.

Arvio: Miellyttävä – vaikka viini on melko tasapaksu ja turvallinen, on sen aromimaailmassa sen verran luonteikkuutta, että kokonaisuus onnistuu pitämään mielenkiintoa yllä viinilasillisen verran.

Hinnan (10,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

23.7.13

Altano Douro Tinto 2010

Altano Douro Tinto 2010
  • Valmistaja: Symington, Altano
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Touriga Franca, Tempranillo, Tinta Barroca
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,00e (Toukokuu 2013, Ravintola Os Tibetanos, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Ensimmäisenä iltanamme Lissabonissa suunnistimme pitkän päivän päätteeksi hotellimme lähistöllä sijaitsevaan, netissä runsaasti kehuja keränneeseen Os Tibetanos -ravintolaan. Siellä tiibetiläisestä ruokakulttuurista vaikutteita saaneet, omaperäiset (ja kaikin puolin herkulliset) kasvisruokamme saivat kylkeensä listalta melko summanmutikassa valitun Dourolaisen Altanon.

Kyseessä on mm. 9 eri portviinitaloa omistavan Symington Family Estatesin tuottama perustason punaviini, joka Portviinien tapaan tulee myöskin Douron laaksosta ja on niin ikään myös valmistettu samoista rypäleistä mistä Portviinit tehdään. Tähän viiniin käytetyt rypäleet tulevat Symingtonin omistamilta tarhoilta Douro-laakson ala-alueilta Cima Corgosta ja Douro Superioresta. Lopuksi viiniä on kypsytetty käytetyissä 400 litran tammitynnyreissä n. vuoden ajan.

Viinillä on kevyesti läpinäkyvä, tasaisen tummanpunainen väri.

Tuoksu on hieman modernin Bordeaux-henkinen, eli lasista löytyy kypsää mustikkaa, kevyesti Cabernet'n suuntaan henkivää Tempranillon mustaherukkaa ja varsin hyvin hillityksi jäävää, kevyen lyijykynäistä tammea. Seassa on myös tummaa, luumuista hedelmää ja kevyttä tupakkaisuutta.

Pehmeä maku asettuu luontevasti jonnekin keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastoon. Viinin melko nuorekas makumaailma on tumman hedelmäinen ja kypsän marjainen. Viini on suht helppo ja vaatimattomanpuoleinen rakenteeltaan, johtuen melko vaatimattomaksi jäävästä hapokkuudestaan ja kevyestä tanniinisuudestaan.

Viinistä jää pitkähkö ja miellyttävä jälkimaku, jota hallitsee sekamarjainen aromimaailma, kypsä mustaherukkaisuus etunenässä. Tammisuus tuo esiin häivähdyksiä vaniljatangosta ja paahdetuista mausteista.

Kokonaisuutena Altano on nuorekas ja dourolaiseksi punaviiniksi hieman kevyt ja simppeli, mutta kaikin puolin kelvollisen passeli ruokaviini, joskin hieman arkisen oloinen. Rotevampi ja tanniinisempi viini olisi saattanut ruveta riitelemään kohtalaisen mausteisen ja aromikkaan kasvisruokamme kanssa, joten viinin hieman kevyempi ja hedelmävetoisempi ilmaisu oli paikallaan.

11 euron hinnallaan viini oli ravintolan viinilistan selkeästi hinnakkaammasta päästä, mikä tuntuu varsin käsittämättömältä suomalaiseen hintatasoon tottuneelle – täällä päin kun tuohon hintaan ei meinaa saada edes lasillista vastaavantasoista viiniä. Os Tibetanosin viinilista ei kyllä ollut erityisen painottunut laatuviinien puolelle, vaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta listan viinit olivat sellaisia, joita löytyi lähikaupasta 4-8 euron hintaan – mikä tosin kääntyy Alkon hintahaarukkassa n. 8-15 euron viineiksi. Viinilistan pullojen katteet kuitenkin tuntuivat olevan max 50% kaupan hinnoista, mistä suomalainen ravintolaskene voisi ottaa mallia – vastaan kun on täällä kotimaassa tullut peräti 500% katteella varustettuja pulloja!

Yleisesti Altano Tintosta jäi hieman vaatimaton yleisilme, mutta sen sijaan Os Tibetanosista jäi varsin hyvä maku suuhun! Itse viiniä en siis varsinaisesti suosittelisi metsästämään, mutta jos joskus satut löytämään itsesi Lissabonista ja haluat testata mielenkiintoista vegeravintolaa, suuntaa Avenida da Liberdaden läheisyydestä löytyvään Os Tibetanosiin!

Lyhyesti: Simppeli ja nuorekas peruspunaviini erityisesti Portviineistä kuuluisasta Douron laaksosta. Kelvollinen esitys arkiseksi ruokaviiniksi, mutta ei juuri muuta.

Arvio: Keskinkertainen – maukas mutta melko yksiulotteinen ja arkinen tapaus, jossa yhdistyy mutkattomalla tavalla portugalilainen tumma hedelmäisyys ja kevyt Bordeaux-henkisyys.

Hinnan (11,00e) ja laadun suhde: Ravintola Os Tibetanosissa viinipullo oli ihan kohtuullisen hintainen.

22.7.13

Riso de Sousa Otto & Friends Tinto 2011

Riso de Sousa Otto & Friends Tinto 2011
  • Valmistaja: Herdade do Vau
  • Tyyppi: Punaviini, VR Alentejo
  • Maa: Portugali
  • Alue: Alentejo
  • Rypäleet: Touriga Nacional (n. 80%), Sousão, Syrah
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~11,00e (Toukokuu 2013)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viimeinen Viniportugalin maistelusalissa esitelty viini oli viinintekijä Miguel de Sousa Otton hieman huvittavasti nimetty Riso de Sousa Otto & Friends Tinto, joka on valmistettu pääosin paikallisesta Touriga Nacionalista ja pienestä osasta Sousãoa ja Syrahia. Kypsytys on tapahtunut vuoden ajan uusissa tammitynnyreissä (ranskalaisia 75%, amerikkalaisia 25%.)

Viini tulee Alentejon alueelta, joka on surullisenkuuluisa lähinnä edullisista, geneerisistä perusviineistään – mikä on toki odotettavaa viinialueelta, joka kattaa peräti kolmanneksen Portugalin pinta-alasta ja missä ei ole juurikaan sääntelyä viininvalmistuksen suhteen. Onneksi viime aikoina Alentejo on ryhtynyt siirtämään fokustaan laadukkaampien viinien suuntaan ja alueelta tulee silloin tällöin varsin vakuuttaviakin esityksiä. Nyt jännityksellä ihmettelemään mihin suuntaan Sousa Otto kavereineen taipuu.

Väriltään viini on tummahkon mutta jonkin verran läpinäkyvän rubiininpunainen – edeltänyttä Casa das Buganvíliasia selkeästi kevyempi väri, siis.

Viinin tuoksu on hyvin tuhti ja musteinen. Yleisvaikutelmaa hallitsevat kypsät tummat hedelmät ja hento mustikkahilloisuus. Taustalta löytyy mausteisuutta, joka sulautuu tammen tuomaan puiseen aromikkuuteen ja hillittyyn vaniljaisuuteen.

Suussa viini on tuhti ja kohtalaisen massiivinen sekä vähäisten happojensa vuoksi suutuntumaltaan suht pehmeähkö. Makumaailma jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä tarjoillen tummaa hedelmäisyyttä, makeaa mustikkaisuutta, uutoksellista vaniljaa ja makean aromaattista tammea. Seasta löytyy myös mehukasta marjaisuutta. Tuhdista maustaan huolimatta alkoholi (14%) puskee läpi makumaailmaan.

Keskipitkä jälkimaku on kuiva, tumman luumuinen, hennon tammisen mausteinen, kevyesti vegetaalisen karhea ja hillityn lämmin. Suutakuivaavat tanniinit tulevat keskimakua enemmän esiin jälkimaussa.

Viini on kokonaisuutena melko geneerinen, uuden maailman suuntaan kumarteleva peruspunaviini, josta löytyy melko vähän varsinaista portugalilaisuutta – hedelmä on hyvin kypsää ja hahmotonta, alkoholia tuntuu olevan liikaa ja kokonaisuus on hukutettu uuteen tammeen. Google kertoo viinin edellisen vuosikerran olevan valmistettu ilman Syrahia ja volttejakin löytyy maltillisemmat 13%, joten sillä talo olisi saattanut jättää vakuuttavamman kuvan – nyt viinistä on vaikeata löytää mitään sellaista, mitä Suomesta ei löytyisi kympin viineistä. Lisäksi Portugalin hintatasoon nähden viini on varsin tyyris – varsin tyylikkäitä perusviinejä löytyy melkein joka kaupasta reilulla vitosella, joten tämmöinen ylikypsä tammiuutospullote reilulla kympillä ei ole ainakaan paikan päällä mitenkään houkutteleva ostos.

Toki viini on varsin kelvollinen ja hyvin tehty viini, eli sinänsä viini on ihan kelvollinen tapaus Alentejon tuotokseksi – ainakin maistelusalin kanssamme jakaneet turistit nyökkäilivät hyväksyvästi viinille tätä edeltäneen, hapokkaan marjaisen Vinho Verden jälkeen; sanoipa naapuripöydässä seisoskellut amerikkalaisseniori vaimolleen notta "this is the stuff." Itselleni Sousa Otto ja Frendit kuitenkin onnistuu tarjoamaan varsin vähän mitään sellaista, joka saisi allekirjoittaneen palaamaan viinin pariin uudelleen.

Lyhyesti: Kypsänmehevä ja reilulla kädellä tammitettu raskastekoinen peruspunaviini.

Arvio: Keskinkertainen – kovin yllätyksetön Alentejon esitys, jota olisi käytetyistä rypäleistä huolimatta sokkona vaikea erottaa uuden maailman vastaavan kaliiperin punaviineistään.

Hinnan (n. 11,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

21.7.13

Casa das Buganvílias Vinhão 2011

Casa das Buganvílias Vinhão 2011


Viniportugalin Lissabonin maistelupisteessä Quinta do Gradilin valkoviinin jälkeen vuorossa oli Casa das Buganvíliasin punainen Vinho Verde – viinityyli, joka on varsin suosittu kotimaassaan mutta lähes täysin tuntematon maan rajojen ulkopuolella; Suomessakin Vinho Verde yhdistyy ihmisten mielessä automaattisesti alueen kepeisiin ja pirskahteleviin valkoviineihin.

Itse viinin hinta jäi hieman arvoitukseksi, sillä paikan päällä viinin hintatiedusteluihin vastattiin "noin viitisen euroa." Niin Google, Cellartracker kuin wine-searcher eivät paljasta juuri mitään viinistä, mutta viinitalolla on sentään kotisivut, joista voi ihmetellä jotain tietoja. Vinho Verde -alueella, aivan Portugalin pohjoisrajan tuntumassa sijaitsevan Ponte de Liman kaupungin kylän tuntumassa sijaitseva Quinta da Boavista viljelee valkoista Loureiroa ja punaista Vinhãoa, joista talo valmistaa Casa das Buganvílias -sarjan Vinho Verde -viininsä. Talon Vinhão on suodattamaton, eli se tulee keräämään sakkaa ikääntyessään perusviinejä enemmän.

Punainen Vinhão on ns. teinturier-rypäle, eli sen hedelmäliha ja mehu ovat myös punaisia – toisin kuin monilla muilla punaisilla rypäleillä, joilla on ainoastaan punainen kuori, mutta väritön hedelmäliha. Käytetty rypälelajike näkyy heti viinin värissä, joka on varsin tiivis, mustan kirsikkainen ja juuri ja juuri aavistuksen verran läpinäkyvä.

Vastakorkattunakin viinistä nousee varsin runsas tuoksu, josta löytyy muhkeata marjaisuutta, musteisuutta ja kevyen kukkeata parfyymisyyttä.

Maku jatkaa mehevän marjaisella linjalla, mutta on samalla varsin raikas, tuntuvan hapokas ja melko kirpeä. Kuivasta ja melko suoraviivaisen marjaisesta makumaailmasta löytyy lähinnä hapahkoa puolukkaisuutta, karpaloa ja kevyttä punaherukkaa. Kokonaisuus on varsin tanniininen, mikä tuo viiniin selvää purutuntumaa, mutta yleisilmeeltään viini on taas melko kepeä – tämän vuoksi viini vaikuttaa enemmän suurikokoiselta, mutta ohuehkolta viiniltä kuin kepeältä ja eloisalta punaviiniltä.

Keskipitkä jälkimaku on varsin hapokas, freesi, tuoreen punamarjainen ja iloisen kesäinen.

Yleisesti punainen Buganvílias on suht simppeli, mutta mukavan rakenteikas, raikas ja ilahduttavan rutikuiva esitys. Viinin karuhko, kepeä, kuiva ja kirpeän hapokas ilmaisu ei selvästikään tuntunut maistuvan monille maistelutilaisuuteen eksyneelle turistille, useimpien mutistessa äidinkielellään lähinnä "hum... jaah..." viiniä ihmetellessään, mutta ainakin omaan makuuni viini oli kolmesta tarjoillusta esityksestä se eniten nappiin osunut – vaikkakaan viinin suht simppeli ja suoraviivainen ilmaisu ei mitenkään huomattavasti päässytkään hurmaamaan.

Yleisesti viini on kuivana ja hyvin hapokkaana punaviininä mainion keväinen / kesäinen terassiviini, mutta sen kohtalaisesti tuntuva, rustiikkinen tanniinisuus kyllä saa kaipaamaan jotain syötävää – edes pientä suuhunpantavaa – viinilasin rinnalle. Edulliseen hintaansa nähden varsin muikea tuttavuus.

Lyhyesti: Kirpeän hapokas, tuoreen punamarjainen, kepeähkö ja tuntuvan tanniininen Vinho Verde, joka on tiivistettysti korkealla kulautuskertoimella varustettu simppeli kesäpunaviini.

Arvio: Erittäin hyvä – omaan makuuni simppelien ja arkisten viinien kuuluisi olla tällaisia tapauksia, eikä rakenteettomia, makeita marjahillopommeja, joita Alkon kyykkylaarit ovat väärällään, mutta valtaosalle suomalaisista Casa das Buganvílias olisi todennäköisesti "hapanta marjamehua", joten so not. Muutan sitten Portugaliin.

Hinnan (~5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

20.7.13

Quinta do Gradil Reserva Branco 2010

Quinta do Gradil Branco Reserva 2010
  • Valmistaja: Quinta do Gradil
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Óbidos
  • Maa: Portugali
  • Alue: Lisboa, Óbidos
  • Rypäleet: Chardonnay, Arinto
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Toukokuu 2013)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Herättyämme Lissabonissa hotellissamme ensimmäistä kertaa lähdimme metsästämään ruokapaikkaa, minkä jälkeen aloitimme kaupungin kartoittamisen. Jossain vaiheessa löysimme portugalilaisten viinien tiedotuksen edistämiskeskuksen, Viniportugalin, maistelusalin, jossa järjestetään n. tunnin välein muutaman viinin ilmainen maistatus viineistä kiinnostuneille. Maistelun aluksi esiteltiin portugalilaista valkoviiniosaamista tarjoilemalla Quinta do Gradilin valkoinen reserva-tason viini.

Viinitalo Gradilin Reserva Branco on kansainvälisen Chardonnayn ja paikallisen Arinton blend, joka on käytetty ja jota on kypsytetty kolmen kuukauden ajan uusissa tammitynnyreissä. Viini tulee Lissabonin lähistöllä sijaitsevan Óbidosin alueelta, joka on tunnettu erityisesti laadukkaita kuohuviinejä tuottavana alueena.

Viinin melko kellertävästä väristä voi päätellä sen viettäneen ainakin jonkin aikaa tammessa.

Tuoksu on runsas ja kypsän hedelmäinen, mutta voimakas, paahteinen tammisuus hallitsee tuoksua. Kokonaisuudesta löytyy makeata omenaisuutta ja kevyttä trooppista hedelmäisyyttä, mutta yleisilme on voinen, toffeinen ja kevyen pähkinäisen tamminen.

Raskas ja makea tuoksu antavat odottaa samanlaista makua, mutta kokonaisuus paljastuu selkeästi kuivemmaksi ja melko hapokkaaksi. Suutuntuma on hapoistaan huolimatta kuitenkin hieman öljyisen täyteläinen. Makumaailma on hieman yksiulotteinen, tarjoillen ananaksisuutta, pähkinäistä tammea, vaniljaa ja kevyttä, karvaaseen taittuvaa mausteisuutta. Kypsästä ja trooppisesta hedelmästään huolimatta alkoholi on mukavan hillitty (13,5%) ja pysyy mainiosti piilossa.

Mausteinen jälkimaku on pitkä ja omenainen Viinistä jää melko yksiulotteinen, mausteinen ja hieman lämmin jälkivaikutelma.

Kokonaisuus on hieman simppeli, mutkaton ja erityisesti omiin makumieltymyksiini nähden aivan liian tamminen. Kenties viini on valittu vakuuttamaan amerikkalaiset viinituristit sekä muut uuden maailman viinejä rakastavat, mutta omasta mielestäni maasta kyllä löytyisi loputtomiin mielenkiintoisempia ja Portugalia erityisesti omanlaisena viinimaana edustavia valkoviinejä. Gradil Reserva Branco yhdistää huolettomasti valkoista Burgunderia ja portugalilaista trooppista hedelmäisyyttä, mutta jää kuitenkin hieman alisuoriutujaksi – vaikka pidän niin Bourgognen tammisista kuin Portugalin hedelmävetoisista valkoviineistä, ei tämä viini onnistu oikein vakuuttamaan kummallakaan saralla. Perushyvä ja miellyttävä arkivalkkari, muttei mitään mistä kannattaisi innostua – nothing to write home about.

Lyhyesti: Täyteläisen mehevä mutta kuiva ja hapokas valkoviini, jossa yhdistyy tammitettu Chardonnay ja trooppisen hedelmäinen portugalilaisuus. Kokonaisuutena kuitenkin hieman yllätyksetön ja simppeli.

Arvio: Miellyttävä – viini on ihan käypä valinta terassilla hyvin viilennettynä siemailtavaksi perusvalkoviiniksi, jos kohtalaisen runsaasta tammituksesta sattuu pitämään. Muuten ei onnistu innostamaan suuntaan tai toiseen.

19.7.13

Lanson Black Label Brut

Lanson Black Label Brut
  • Valmistaja: Lanson
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Pinot Noir (50%), Chardonnay (35%), Pinot Meunier (15%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,60e / 12 cl (Toukokuu 2013, Finnair)
    42,40e (Toukokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 43,50e (Tammikuu 2014, Alko)

Toukokuussa tosiaan teimme viikon reissun Lissaboniin. Reissuunlähtöpäivänä kävimme syömässä lentokentän Fly Innissä, jossa myös skoolasimme listan ainoalla shamppiksella, (kohtalaisen hinnakkaalla) Lanson Black Labelilla.

Lansonin usein tyylikkäisiin, mustiin eristesukkiin pakattu Black Label lienee Suomen suosituin shamppanja kun siirrytään pois alle kolmen kympin budjettishamppiksista – en voi olla vetämättä yhteyttä tyylikkään mustaan pulloon pakattuun Freixenet Cordon Negroon, joka lienee suomalaisten suursuosikki Cavojen keskuudessa. Musta näköjään vetoaa suomalaisiin.

Vuonna 1760 nimellä Champagne Delamotte perustettu viinitalo on yksi vanhimmista Champagnen alueen kuohuviinitaloista – yhdessä alkuperäisen Delamotten viinitalon kanssa Lanson on alueen 5. vanhin viinitalo. Vuonna 1798 Delamotte otti logokseen Maltan ristin silloisen viinitalon päämiehen, Maltan ritari Nicolas-Louis Delamotten päätöksestä ja lopulta vuonna 1837 viinitalo vaihtoi nimekseen "Lanson, Père et Fils." Itselle on jäänyt hämäräksi missä vaiheessa edelleen toiminnassa oleva Delamotte ja nykyinen Lanson ovat eronneet toisistaan, mutta kyseessä on alunperin sama viinitalo, sillä molemmat viinitalot kertovat samaa syntytarinaa kotisivuillaan.

Lansonin "talon tyyliin" kuuluu ehdottomasti se, että viinit eivät käy läpi happoja pehmentävää malolaktista käymistä. Lansonin legendaarinen Black Label on pääosin tummista rypäleistä valmistettu vuosikerraton shamppanja, jota kypsytetään vähintään kolme vuotta ennen markkinoillelaskua.

Lasilla kuohuvalla viinilla on keskisyvä, kellertävä väri – jopa yllättävän syvä näin nuoreksi shamppanjaksi.

Aluksi melko kevyestä tuoksusta voi erottaa pähkinää, hentoa paahtoleipää, lämmintä kumia sekä aavistuksen ruskeata omenaa. Yllättävän moniulotteinen ja kehittynyt tuoksu – liekö kyseessä ihan uusinta vuosikertaa? Avauduttuaan tuoksun keveys muuttuu runsaammaksi ja ekspressiivisemmäksi ja mukaan ilmaantuu erikoinen suklaatoffeen tuoksu – ei kai Black Label vietä aikaa tammessa, joten mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu? Vai olenko vain missannut jotain? Kertokaa joku, jos tiedätte paremmin!

Kehittyneen ja moniulotteisen tuoksun rinnalla maku on todella kirpakka, runsaan hapokas ja suorastaan poskipäitä viiltävä; kuohu on todella pieni, mutta ylettömän runsas, suuntäyttävä ja hapokkuuden kanssa jopa repivän tuntuinen. Tuoksu hieman arvelutti, mutta suussa viini vaikuttaa jo paljon tutummalta. Makumaailmaa hallitsevat sitruunaiset, kevyen vegetaaliset ja raa'an omenaiset vivahteet – kokonaisuus tuntuu erittäin nuorekkaalta ja suoraviivaiselta. Taustalta kuitenkin erottuu hieman iän tuomaa pähkinää ja hentoa mausteisuutta sekä valmiiksi freesiä kokonaisuutta raikastavaa mineraalia.

Jälkimaussa kielelle jää voimakasta pähkinäisyyttä, mineraalia, keskimakua kompleksimpaa kehittyneisyyttä ja hapahkoa viheromenaa. Viinistä jää todella rapsakka ja jopa raa'ahko mutta myös vivahteikas jälkivaikutelma.

Yleisesti Black Label on todella raikkaan rapsakka ja aromeiltaan lähes raaka tapaus, mutta samalla myös rakenteeltaan ja aavistuksen verran kehittyneiltä aromeiltaan varsin lupaavan oloinen. Sen sijaan nykykunnossa, moniulotteisesta tuoksustaan huolimatta, viinin todella nuorekas, varsin suoraviivainen ja paikoitellen jopa väkivaltaisen hapokas ilmaisu ei onnistu puhuttelemaan. Nuorena viini tuntuu suorastaan kerjäävän ruokaa tylsyttämään viinin lähes viiltävää hapokkuutta, sillä yltiöpäisen voimakas hapokkuus, mousse ja mineraalisuus rankaisevat kieltä sen verran voimakkaasti, että erityisesti aluksi, hyvin viileänä viinin makumaailmasta on hyvin vaikea erottaa juuri mitään.

Mutta kuten sanottu, viini on todella potentiaalinen tapaus kypsyttelyä ajatellen. Jopa Lanson itse tuntuu rivien välistä vihjailevan viiniensä olevan parhaimmillaan vasta vähintään 5 vuoden iässä (laskettuna dégorgementista, uudelleenkorkituksesta) – ajatus, jota voin hyvin ymmärtää. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka innoissaan ostavat Black Labelia iloiseksi seurustelukuohuvaksi – tämä viini jos mikä kerjää lisää ikää. Mutta monet suomalaiset tuntuvat olevan ääripäiden ihmisiä: pakko saada joko sitä pehmeintä ja makeinta skumppaa tai sitä väkivaltaisinta shamppanjaa (samalla lailla kuten ruoka joko ei saa olla tippaakaan tulista tai sitten kapsaisiinin pitää päästä polttamaan suun limakalvot karrelle...)

Jos kuitenkin suunnitelmissa on tarjota Black Labelia nuorena, suosittelen tarjoamaan se mielummin valkoviini- kuin kuohuviinilaseista ja mielummin hieman lämmenneenä kuin jääkaappikylmänä – näin viinin ylettömän tiukka runko ei pääse peittämään sen kaikkia makuja, vaan viinistä voi oikeasti erottaakin jotain. Itse kuitenkin suosittelisin vilkuilemaan muita 40-50 euron shamppanjoita, jos tarkoitus on korkata pullo lähiaikoina.

Lyhyesti: Erittäin tiukka, kirpeä ja viiltävän hapokas shamppanja, jonka tuoksusta voi erottaa jo kehittyneempiä piirteitä, mutta jonka makupuoli on vielä varsin raaka. Yleensä tykkään täysiä jos viini ei käy malolaktista, mutta tässä tapauksessa viini tuntuu olevan jo liian tiukka. Lupaava tapaus kypsytystä ajatellen, mutta nykykunnossaan ei tunnu tarjoavan sellaista, mitä edullisempaan hintaan ei Alkon hyllyiltä saisi.

Arvio: Hyvä – antaa viinin makoilla vähintään sen puoli vuosikymmentä, mieluiten vaikka kokonainenkin, ja käsillä on varmasti enemmän kuin hintansa väärti huippukuohuva. Näin nuorena viini kuitenkin jättää melko kylmäksi. Lyhyesti: osta, laita kaappiin, unohda se sinne.

Hinnan (43,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Araldica Brachetto d'Acqui Dolce

Araldica Brachetto d'Acqui Dolce
  • Valmistaja: Araldica
  • Tyyppi: Kuohuviini, DOCG Brachetto d'Acqui Spumante
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Monferrato, Acqui Terme
  • Rypäleet: Brachetto (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,59e (Huhtikuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 11,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Männävappuna kutsuin meidät äitini luokse paistelemaan munkkeja – taka-ajatuksenani päästä testaamaan vastikään Alkon perusvalikoimaan saapunut makea uutuuskuohuva, Araldican Brachetto d'Acqui.

Brachetto on lähinnä Piemontessa viljelty, punainen ja erittäin aromaattinen rypälelajike, josta valmistetaan niin kuivia punaviinejä kuin eri makeusasteiden kuohuviinejä. Tämä Alkon valikoimiin saapunut versio on – kuten aiemmin mainittu – makea, punainen kuohuva, jonka on tuottanut yli 300 viljelijän muodostama osuuskunta Araldica. Viinin kuplat tulevat monien muiden italialaisten kuohujuomien tapaan charmat-menetelmällä painetankeissa.

Viinin väri on yksinkertaisesti hurmaavan kaunis; syvän ja kirkkaan rubiininpunainen.

Todella makeassa ja runsaassa tuoksussa on reilulla kädellä makeaa vadelmaista marjaisuutta, hieman kevyempää rusinaa, ruusuisuutta ja värikästä hedelmäkaramellia. Tuoksu on imelä ja jopa karkkinen, muttei millään lailla luotaantyöntävä, vaan ennemminkin hupsu ja huoleton.

Viinin runsaanpuoleinen (85 g/l) jäännössokeri pitää huolen siitä, että tuoksun lisäksi myös maku on todella makea. Makeudestaan huolimatta viini on myös ilahduttavan raikas ja aromeiltaan melko intensiivinen. Makumaailmaa hallitsevat ruusuisen kukkeat, makean rusinaiset, marjaisen karkkiset ja vadelma-mansikkahilloiset vivahteet. Kuohu on varsin kuohkea ja runsas, mutta myös pieni ja melko lyhyehkö.

Kohtalaisen pituinen ja mehukas jälkimaku on sekamarjainen, mansikkahilloinen, miellyttävän raikas ja jopa aavistuksen yrttinen.

Yleensä vältän makeita ja puolimakeita kuohuviinejä kuin ruttoa, sillä useimmiten ne ovat joko tasaisen latteita ja halvan oloisia, tai pahimmillaan luotaantyöntävän kiljumaisia – siis sellaisen huonon, ei-loppuun-asti-käyneen kiljun; poikkeuksia tähän sääntöön ovat mm. muutamat demi-sec shamppikset ja Astin rusinaiset Moscatot, joista voi löytää sekä tyyliä ja tasapainoa. Tällaiseen kategoriaan niputan myös mielelläni tämän Brachetton: viini ei ole mitenkään erityisen hienostunut tai erikoinen, vaan melko hauska, simppeli ja huoleton. Tästä huolimatta kokonaisuus on mainiosti tasapainossa ja edes viinin runsas maku ei pääse missään vaiheessa muuttumaan imeläksi – viini kun pysyi hyvin viileänä koko ajan (lämpimänä voin kuvitella viinin makeuden varsin liialliseksi!)

Kotitekoisten (ja niin ihanan epäterveellisten) munkkien ja tämän Brachetton yhdistelmä svengaa kuin hirvi! Herkkupalleroiden sokerisuus saa mainiosti vastapalloon viinin makeudesta samalla kun raikas kuohu keventää munkkien melko raskasta rasvaisuutta. Sellaisenaan nautittuna viinin makeus rupeaa tökkimään lasillisen loppupuolella, mutta voin kuvitella Brachetton maistuvan niille, joihin Astin skumpat uppoavat ja rutikuiva kuohuva on kirosana. Muistutan kuitenkin vielä tässä vaiheessa korkkaamaan viinin jääkaappikylmänä, jottei se pääse väljähtymään tai maistumaan liian imelältä; viinin marjaisuus ja raikkaus ovat parhaiten balanssissa silloin, kun viini on mahdollisimman kylmänä!

Lyhyesti: Raikas, hilloisen marjainen, aromikkaan kukkea ja tasapainoinen makea kuohuviini marjaisille jälkiruoille, makeille leivoksille ja makean ystäville.

Arvio: Hyvä – helppo ja huoleton mutta varsin maukas ja mainio tapaus makeaksi kuohuviiniksi. Kyllä tämä meikäläiseen paremmin uppoaa kuin esimerkiksi Gancian Asti.

Hinnan (11,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

18.7.13

Nøgne Ø Red Horizon 3. edition 2011

Nøgne Ø Red Horizon 3. edition 2011
  • Valmistaja: Nøgne Ø
  • Tyyppi: Olut, Sake ale
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Koko: 0,25
  • Hinta ostohetkellä: 12,00e (Huhtikuu 2013, Alko erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 12,31e (Tammikuu 2014, Alko erikoisvalikoima)



Juuh, kyllä on ollut harvinaisen kiireinen huhtikuu – näin jälkikäteen katseltuna. Vilkuilin tuossa arvosteltujen pullotteiden listaani ja totesin että huhtikuussa tuli arvioitua piirun vajaa sata eri tuotetta, joten tekemistä on riittänyt niin kyseisenä kuukautena maistelun muodossa että sitä seuranneina kuukausina arvioita purkaessa! Toki neljä erilaista maistelu-/koulutustilaisuutta kantoivat suurimmat korret kekoon tuon määrän tapauksessa.

Nyt vuorossa oleva "Nöggiksen" uutukainen, eli Red Horizonin kolmas painos on vihoviimeinen huhtikuussa 2013 maistamani tuote, jota en ole vielä ehtinyt arvioida. Eli savotta on vihdoinkin saatu tehtyä. Erikoista kyllä, Red Horizon 3 on pantu samana vuonna kuin aivan hiljattain maistelemani Red Horizon 2 – yleensä Nøgne Ø on pitänyt vuoden jos toisenkin Horisonttien välissä.

Red Horizonit ilmestyivät kuviin sen jälkeen kun Nøgne Ø innostui Sakeista – kun Sakenvalmistuslaitteistot ja -välineet ilmaantuivat panimolle, keksittiin kokeilla myös oluenvalmistusta perinteisellä, Japanista tuodulla Sakehiivalla. Alkuperäisen RH:n hirviömäiseen 17% alkoholipitoisuuteen ei olla palattu, ja RH2:n 13,5% volteistakin ollaat astuttu askel alaspäin, "kohtuulliseen" 12,5 pinnan tuntumaan. Erona Kakkos-Horisontin valmistusprosessiin on se, että se on käytetty Sakehiiva #7:llä, kun taas tämä on käytetty Sakehiiva #9:llä. RH3 kävi matalassa lämpötilassa peräti 10 viikon ajan. Hintaa sijaan oluella on käytännössä saman verran kuin RH2:lla ja peräti kolme euroa enemmän kuin alkuperäisellä RH:lla.

Väriltään olut on kuparisen punaruskea, mutta myöskin lähes täysin läpinäkyvän kirkas, eli aikaisempien Punaisten Horisonttien sameudesta ei ole juuri tietoakaan – tosin pulloon jäi melko rauhallisen kaatamisen seurauksena hiivasakkarantu sisäpintaan, eli jos kaikki hiivat haluaa mukaan, kannattaa loppukaadon paikkeilla pyöräyttää ne kunnolla mukaan ja kaataa lasiin vauhdilla. Valkoista vaahtoa muodostuu kevyesti kaadettaessa, mutta se vetäytyy heti reunoille eikä muodosta oluen päälle vaahtokukkaa.

Lasista kohoaa runsas, makeahko ja monisyinen tuoksu; aluksi vaalean siirappista maltaisuutta sekä greippistä ja sitruuna-Fairya muistuttavaa aromihumalointia, sitten jägermeistermaista lääkeyrttisyyttä, aavistus lakritsijuurta ja lopuksi vivahde imelän hedelmäistä viljaisuutta – mahtaako kyseessä olla käytetyn erikoishiivan tuotoksia?

Maultaan olut on tyylilleen uskollisesti melko makea mutta aiempia versioita selvästi kepeämpi ja karheampi suutuntumaltaan. Kielellä pyörii melko pinnassa olevaa, katkeraa humalointia, karamellista ja kevyen siirappista maltaisuutta, yrttistä ja ruohoista aromihumalaa, hentoa rusinaisuutta, lakritsia, kevyttä maamaisuutta, yrttistä heinäisyyttä ja persoonallista hiivaisuutta. Maussa on todella paljon kaikkea, mutta osaset tuntuvat hakevan vielä paikkaansa ja kokonaisuus tuntuu hieman hajanaiselta. Hiilihappoisuus on todella kepeätä ja kermaista.

Oluesta jää kielelle pitkähkö, melko voimakkaan katkeroinen, hieman makeaan taittuva, lääkeyrttinen ja hennon melassisen maltainen jälkimaku. Suun takaosiin jää kevyttä mutta pitkään jatkuvaa alkoholin hohkaa.

RH3 on tyyliltään selkeästi kepeämpi ja vähemmän "whoah" kuin kaksi aiempaa esitystä. Aiempia versioita hillitympi alkoholisuus on plussaa, mutta olut tuntuu muutenkin kevennetyltä versiolta aikaisemmista – paitsi humaloinnin osalta, joka taas tuntuu olevan selkeästi edellisiä enemmän pinnassa. Oluessa kyllä tuntuu olevan potentiaalia, mutta se ei tuo itseään esiin samalla tavoin kuin aikaisemmat versioinnit – kenties aromit asettuvat ja kehittyvät iän myötä ja toivottavasti paikoitellen karhea humalointi lientyy runkoon nähden tasapainoisemmaksi. Yleisesti RH3 tuntuu kaipaavan lisää kypsyttelyä, eli jos kaipaat jälkiruokaolutkokemusta nyt etkä tulevaisuudessa, suosittelen investoimaan mielummin RH Kakkoseen.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen ja aromikas jälkiruokaolut Nöggiksen Horizon-sarjasta, joka on aiempia versioita hieman kepeämpi ja tuntuu olevan parin vuoden iästään huolimatta kuitenkin hieman hajanainen ja tasapainoton – kenties muutaman vuoden kypsyttely kaapin perällä voisi korjata asiaa?

Arvio: Hyvä – erittäin moniulotteinen, persoonallinen ja makea jälkiruokaolut. Jos olut paranee iän myötä, tullee oluesta parempi myös hinta-laatusuhteeltaan. Eli nyt ollaan sormet ristissä – vielä on yksi pullote kaapissa odottelemassa.

Hinnan (12,31e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Blondel Carte d'Or Brut

Blondel Carte d'Or Brut Premier Cru
  • Valmistaja: Blondel Champagne
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Montagne de Reims
  • Rypäleet: Pinot Noir (n. 67%), Chardonnay (n. 33%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 29,90e (Huhtikuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 30,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Blondel on yli satavuotiasta historiaa kannatteleva viinitila, joka ryhtyi vuonna 1979 valmistamaan omia viinejä sen sijaan, että olisi myynyt rypäleensä suurille viinitaloille. Viinitalo omistaa yhden suuren, 10 hehtaaria käsittävän, prémier cru -tasoisen viinitarhan Montagne de Reimsin viinialueella, aivan päärakennuksensa vierestä (mikä on siis varsin harvinaista Champagnen alueella); viinitarhasta puolet on varattu Pinot Noirille ja puolet Chardonnaylle.

Blondelin Carte d'Or on talon perustason pullote ja yksi Alkon edullisimman pään (alle 30 euroa) shamppanjoista. Siihen käytetyt rypäleet korjataan käsin; viiniä kypsytetään kolmen vuoden ajan pulloissa; sakanpoistoon vaadittava "tanssitus" (remuage) hoidetaan perinteikkäästi käsipelillä.

Lasissa viinillä on raa'an vihertävä väri, minkä lisäksi viini tuntuu kuohuvan melkoisella innolla.

Tuoksu on melko lailla kepeähkö; kypsää sitrusta, hunajaa, mineraalia, aavistus keksitaikinaa ja kevyttä kukkaisuutta. Yleisilme vihjailee makeudesta.

Makeaan taittuvasta tuoksustaan huolimatta viinin maku on erittäin kuiva, kepeä, todella hapokas, raikas ja jopa kirpeä. Makumaailma on tyylikäs ja harmoninen, mutta aromeiltaan loppupeleissä melko kevyehkö. Kielellä pyörii hillitysti raa'an sitruunaisia, mineraalisia ja kevyen hiivaleipäisiä aromeja. Kielellä pirskahteleva mousse on runsas, pieni ja melko teräväkin, mikä vain korostaa entisestään viinin kepeyttä ja raikkautta. Jäännössokeria (7 g/l) ei makupuolelta tahdo löytää laisinkaan.

Lopuksi viinistä jää kepeään makuun nähden yllättävän pitkähkö, tuntuvan mineraalinen, kevyen leipäinen, tuoreen sitruksinen ja raa'ahkon viheromenainen jälkimaku.

Carte d'Or Brutista on vaikea uskoa viinin olevan Pinot Noir -voittoinen perus-Brut: viinin kepeä, tuntuvan hapokas ja paikoitellen jopa raa'ahkon sitrus-omenainen ilmaisu vei allekirjoittaneen mielikuvat Chardonnay-voittoisempaan blendiin ja matalampaan jäännössokeriin.

Sellaisenaan viinistä jäi ihan tyylikäs, joskin hieman vaatimaton yleisilme; kepeät aromit ja lähes viiltävä hapokkuus tuntuivat suorastaan kerjäävän ruokaa, jota naittaa skumpalle. Kenties erilaiset merenelävät tai salaatit saisivat tästä hyvän kumppanin? En tuomitse viiniä pettymykseksi, mutta en suosittele varsinaisesti korvaamaan sillä perusskumppaa, sillä sellaisenaan viini ei tuo juuri mitään ihmeempiä pöytään – sen sijaan ruokaa vastaan pistettäessä tästä viinistä löytyy varmasti paljon enemmän ruista ranteesta kuin pari kolme kertaa edullisemmasta tusinakuohuvasta.

Lyhyesti: Kepeä, freesi ja tuntuvan hapokas pientuottaja-shamppis, jonka aromimaailma on yleisilmeeltään hillitty, kuiva ja erittäin tuore, jopa raa'ahko. Ruokapöytäkuohuva.

Arvio: Tyylikäs – hillitty ja harmoninen edullisemman pään shamppis. Kenties muutama vuosi lisää voisi tuoda viinille lisää runsautta, syvyyttä ja mielenkiintoa?

Hinnan (30,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

17.7.13

Hegarty Chamans White Knight 2004

Hegarty Chamans Late Autumn Harvest Dessert Wine White Knight 2004
  • Valmistaja: Hegarty Chamans
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Vin de Table
  • Maa: Ranska
  • Alue: Languedoc-Roussillon, Minervois
  • Rypäleet: Marsanne (80%), Roussanne (20%)
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: ~20e (Huhtikuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Duuniporukkamme herkuttelu-illan jälkiruoalle, liekitetyille päärynöille ja uuni-Camembertille, tarjolla oli viinitalo Hegarty Chamansin jälkiruokaviini, White Knight. Koska viini on Vin de Table -luokiteltu, ei pullossa lue vuosikertaa, mutta viinitalon kotisivuilla mainitaan viinin olevan vain yhden vuosikerran (2004) kokeilu, jonka jälkeen viinitalo päätti jättää jälkiruokaviinit omaan arvoonsa ja keskittyä kuiviin viineihin.

Viinitalo Hegarty Chamans on varsin erikoinen ranskalaiseksi viinitaloksi – sen nimittäin omistaa ritariksi lyöty mainosmoguli Sir John Hegarty, joka yhtäkkiä päätti ruveta valmistamaan viiniä ja hankki viinitilan Etelä-Ranskasta, Languedocista. Kaiken huipuksi Sir Hegarty on vahva biodynaamisuuden puolestapuhuja ja talon kaikki viinit ovat luonnonmukaisesti ja biodynaamisten periaatteiden mukaan valmistettu – jopa viinien pullotus tapahtuu biodynaamisen kalenterin mukaan. Viinitalo on saanut omat luomu- ja biodynysertifikaatit vuosina 2010 ja 2011, joten nyt arvioitava viini ei ole kuitenkaan sertifioitu biodynyviini.

Talon White Knight -jälkiruokaviini on saanut nimensä sen kunniaksi, että Sir Hegarty on tosiaankin ritariksi lyöty henkilö. Viini ei ole valmistettu minkään appellaatiosäädösten mukaan, minkä vuoksi se on luokiteltu matalimpaan Vin de Table -luokkaan – samaan luokkaan, johon suurin osa Languedoc-Roussillonissa valmistetusta viinistä päätyy. Tosin toisin kuin huomattava osa näistä viineistä, joiden hinta pyörii normaalisti noin euron ja kahden välimaastossa, White Knight edustaa selvästi laadukkaampaa päätä ja esimerkiksi wine-searcher antaa viinipullon keskimääräiseksi hinnaksi yli 20 euroa.

White Knight on valmistettu vasta marraskuussa kerätyistä Marsanne- ja Roussanne-rypäleistä, joista osa on saanut jalohometartunnan. Tämän jälkeen viinin annetaan käydä uudessa tammessa hitaasti peräti kuuden kuukauden ajan (normaalisti viinien käyminen tapahtuu muutamissa viikoissa!) minkä jälkeen viinin on annettu kypsyä uudessa tammessa kahden ja puolen vuoden ajan. Melkoinen annos uutta tammea!

Jähmeäliikkeeinen viini on väriltään syvän kullankeltainen.

Tuoksu on hyvin paahteisen tamminen, vaniljainen ja ylikypsän hunajainen. Seassa on myös kohtalaisesti maamaista ja kevyen sienimäistä jalohomeisuutta, hentoa tammen pähkinäisyyttä ja makeata appelsiinimarmeladia. Kokonaisuus on melko tammivoittoinen, mutta silti moniulotteinen ja houkuttelevan aromikas.

Maultaan viini on todella makea, erityisesti hyvin hunajainen, vaalean siirappinen ja sitrusmarmeladinen. Vaikka viinitalo puhuu melko kevyestä jalohomeisuudesta, on makumaailma voimakkaasti jalohomeisen paahteinen. Pitkä tynnyrikypsytys tuntuu melko voimakkaasti toffeisena ja kevyen konjakkimaisen mausteisena tammisuutena. Hapokkuus on melko matalaa, minkä vuoksu viini tuntuu suuntäyttävän paksulta ja erittäin runsaalta. White Knight on yleisesti maultaan intensiivisen makea, voimakas ja vivahteikas jälkiruokaviini, joka kaikessa tammisuudessaan ja intensiivisyydessään kumartaa melko syvälle perinteisten Sauternes'n viinien suuntaan.

Viinistä jää voimakkaan tamminen, hyvin vaniljainen, vivahteikkaan puinen, mehukkaan hunajainen ja kuivatun ananaksinen jälkimaku suuhun. Ylikypsä, makea ja aromikas jälkivaikutelma on todella pitkä, jatkuvasti kehittyvä ja kaikin puolin mainio.

Yleisesti tämä brittiritarin tuottama biodyny-jälkkäriviini oli mitä mainioin kumppani sekä aromikkaalle Camembertille että makeille päärynöille: viini kesti molemmat herkut ongelmitta, minkä lisäksi se pelasi varsin mainiosti aivan sellaisenaan. Kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen upea esitys White Knight ei ollut, sillä paikoitellen viinin runsas ja aromikas tammisuus tuntui varsin liialliselta, minkä lisäksi viinin rakenne hieman kärsi massiivisen hedelmän ja varsin hillittyjen happojen suhteesta. Kummatkin heikkoudet korostuivat viinin lämmetessä – viini olikin parhaimmillaan pian jääkaapista poimimisen ja korkkaamisen jälkeen, kun viini oli ehtinyt hetken avautua lasissa, mutta oli lämpötilaltaan silti riittävän viileätä.

Languedocin Vin de Table -viiniksi White Knight oli varsin mainio, tyylikäskin esitys. Parhaimmille jälkiruokaviineille, joissa intensiivinen ja monisyinen aromimaailma yhdistyy tuntuvaan ja raikkaaseen hapokkuuteen, ei tämä viini kohtalaisen dominoivassa tammisuudessaan ja hillityssä hapokkuudessaan pysty antamaan vastusta, mutta perus-Sauternes'ille White Knight tarjoaa varsin samanhenkisen vaihtoehdon mielenkiintoisemmalla taustatarinalla. Melkoinen sääli, jos tämä 2004 jää viinin ainoaksi vuosikerraksi.

Lyhyesti: Brittiläisen ritarin biodynaamisesti valmistettu jälkiruokaviini Minervois'n viinialueelta. Runsas, intensiivinen ja tyylikäs mutta myös varsin tamminen ja raskastekoinen kokonaisuus.

Arvio: Tyylikäs – massiivisella konsentraatiolla ja erittäin uuttuneella tammella varustetuksi jälkiruokaviiniksi White Knight on poikkeuksellisen ihastuttava ja moniulotteinen tapaus. Ei varsinaisesti edusta lempijälkkärityyliäni, mutta on tästä huolimatta sen verran maistuva esitys, että sen pariin palaisi mielellään useammankin kerran.

Hinnan (n. 20,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.