Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.11.13

Bründlmayer Riesling Steinmassel 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/513367/
Bründlmayer Riesling Steinmassel 2012
  • Valmistaja: Weingut Willi Bründlmayer
  • Tyyppi: Valkoviini, Kamptal DAC Erste Lage Steinmassl
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich, Kamptal, Langenlois
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,89e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 20,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Varsin mainion Brut Rosén jälkeen lienee luontevaa iskeä arvosteltavaksi Alkon perusvalikoimasta löytyvä Riesling Steinmassel – varsin upea Riesling, joka on jo aikaisemmin hurmannut allekirjoittaneen edellisellä vuosikerrallaan ja joka on tänä vuonna valittu peräti Viini-lehden vuoden viini -mittelön finaaliin.

Tämä kyseinen viini tulee Itävallan huippuviinialueena tunnetun Kamptalin alueella sijaitsevan Langenloisin kaupungin länsilaidalla sijaitsevalta Steinmassel-viinitarhalta. Vaikka tämä kyseinen, hyvin arvostettukin viinitarha ei löydy Traditionsweingüter Österreichin sivujen Erste Lage -listalta, on tämä kyseinen tarha ymmärtääkseni tätä nykyä Erste Lage -tasoinen – ainakin Bründlmayerin sivut näin väittävät, minkä lisäksi melko moni muukin tuottaja tuntuu tekevän Erste Lage Steinmassel -viinejä.

Steinmassel-tarha, jota Bründlmayer viljelee vain luonnonmukaisin lannoittein ja ilman torjunta-aineita, tuottaa tyypillisesti normaalia pienikokoisempia ja aromeiltaan konsentroituneempia Riesling-rypäleitä. Bründlmayer puristaa mehun näistä rypäleistä varsin hitaasti, n. 8 tunnin ajan, jolloin mehu saa rypäleenkuorista enemmän makua ja aromia. Mehu käytetään teräksessä viiniksi, minkä jälkeen viiniä kypsytetään teräksessä hiivasakkojen kanssa 6 kuukautta ja lopuksi vielä kuukauden ajan pullossa ennen myyntiinlaskua.

Väriltään viini on intensiivisen ja tiiviinkin oloisen neonvihreä, joka taittuu hennosti kellervään.

Tuoksu on todella mehevä, intensiivinen ja täynnä kypsää hedelmää, mutta samalla ihastuttavan viileän teräksinen ja raikas. Runsaasta aromikirjosta voi erittaa makeaa sitruksista, kevyttä tropiikin hedelmää, aavistuksen mineraalia ja paukkujaan säästelevää, hennon kukkaista hunajaisuutta. Yleisilme on ihastuttavan puhdaspiirteinen, nuorekas ja kutsuva.

Maku toistaa ihastuttavalla tavalla tuoksun luomat mielikuvat: kokonaisuus on todella runsas ja kypsän hedelmäinen, mutta samalla varsin hapokas ja jopa tiukkarakenteinen. Konsentroituneesta mausta erottuu makeaa omenaisuutta, kypsää persikkaisuutta, kivistä mineraalia ja hentoa päärynäisyyttäkin, mutta kokonaisuus ei vaikuta millään tavalla ylikypsältä tai ponnettomalta, vaan varsin nuorekkaalta, freesiltä ja kaikin puolin tasapainoiselta.

Keskipitkä jälkimaku on varsin kuiva ja tuntuvassa hapokkuudessaan jopa kirpeä. Kielelle jää häilymään raikkaan omenaisia, kypsän sitruksisia, makean aprikoosisia ja hennon yrttisiä vivahteita ja raikasta, suun puhdistavaa mineraalisuutta.

Bründlmayer Steinmassel on kyllä kaikin puolin upea, nuori, tyylipuhdas Riesling. Tyylillisesti viini muistuttaa laadukkaita, kypsiä ja raskastekoisiakin Alsace Grand Cru -Rieslingejä, mutta nuoren ikänsä vuoksi Steinmasselista puuttuu näiden vivahteikkuutta ja kehittyneitä piirteitä – kokonaisuus on tietyllä tavalla hyvin tyypillinen, nuori Riesling, mutta vastapainona viini tarjoilee todella vaikuttavalla tavalla intensiivistä, konsentroitunutta ja kypsää hedelmää, joka yhdistyy todella ryhdikkäisiin raameihin. Viini on selkeästi korkeatasoinen esitys, ja vaikka se ei suuria yllätyksiä tarjoile, on sitä helppo digata täysillä.

Riesling Steinmassel on varsin mainiossa tikissä juuri nyt, mutta koska viinissä riittää niin konsentraatiota kuin sitä kuuluisaa rakennetta ennemmän kuin tarpeeksi, voi viiniä aivan huoletta kypsytellä kellarissa pitkäänkin – samanhenkiset saksalais- ja elsassilais-Rieslingit kypsyvät upeasti vuosikymmeniä, joten viinille voi antaa elinaikaa huoletta kymmenenkin vuotta omien, persoonallisten ja uniikkien piirteiden löytymiseen. Nykykunnossa viini melkeinpä kerjää jotain runsaampaa, rasvaisempaa ruokaa taittamaan sen voimakasta hedelmää ja hapokkuutta (esimerkiksi perinteiseen suomalaiseen joulupöytään viini sopii kuin nakutettu), mutta kirpeiden Rieslingien ystäville viini kyllä varmasti uppoaa sellaisenaankin.

Vaikka Viini-lehden vuoden viini -skabassa on tänä vuonna kovatasoista osanottajaa, erityisesti valkoviinipuolella, on Bründlmayer Steinmassel sen verran vakuuttava paketti, että sen voi helposti nähdä vuoden valkoviini -mittelössä seuraavana manttelinperijänä – joskin samalla lailla hurmaava, mutta piirun verran karumpi ja pelkistetympi Trimbach on eritoten varsin kova kilpakumppani, näen kyllä Steinmasselin suuriin massoihin vetoavalla konsentraatiollaan ja hedelmävetoisuudellaan todennäköisenä voittajana. Jos tämä viini kiinnostaa, mutta ei ole tullut vielä napattua omaa kappaletta talteen, kannattaa käydä poistamassa yksi varmuuden vuoksi, jos viini saisikin plokattua tuon tittelin itselleen – ei tarvitse olla kovinkaan suuri Merlin ennustaakseen vuoden viinin äkkinäisen loppumisen varastoilta.

Lyhyesti: Nuorekas, kypsä, konsentroitunut ja rapsakalla hapokkuudella varustettu, ihastuttavan tasapainoinen huippu-Riesling. Mainio ostos niin joulupöytään kuin kellariinkin.

Arvio: Erinomainen – uusi vuosikerta vakuuttaa jälleen: tässä on ehdottomasti yksi parhaista Rieslingeistä, mitä Alkon perusvalikoima kykenee tarjoamaan. Nykyisellään vielä hieman turhan nuorekas ja kasvoton, mutta huokuu valtavasti potentiaalia tulevaisuutta ajatellen.

Hinnan (20,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

29.11.13

Bründlmayer Brut Rosé

Bründlmayer Brut Rosé
  • Valmistaja: Weingut Willi Bründlmayer
  • Tyyppi: Kuohuviini, Österreichischer Sekt
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich, Kamptal, Langenlois
  • Rypäleet: Pinot Noir (n. 33%), St. Laurent (n. 33%), Zweigelt (n. 33%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 29,00e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 29,50e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Mikä viini -tapahtumassa tapanani on ollut aloittaa tilaisuus shamppanjatarjonnan kartoittamisella, mutta tänä vuonna hommat eivät menneet yhtä juohevasti kuin aiemmin, sillä saapuessani paikalle shamppanjastandia vasta valmisteltiin, minkä jälkeen sen edusta meni niin tukkoon, että suuntasin muille tiskeille odottamaan humun laantumista.

Codorníun ja Bernard-Massardin tarjonnan tarkastamisen jälkeen oli vuorossa seuraavaksi kaiken kaikkiaan erinomaisilla Grüner Veltliner- ja Riesling-viineillään hurmanneen Willi Bründlmayerin pullotteita esittelevä standi. Juuri pari roséekuohuvaa testanneena tuumasin notta "ei kahta ilman kolmatta" ja pyysin testiin Alkon tilausvalikoimasta löytyvän Bründlmayerin roséekuohuvan.

Weingut Willi Bründlmayer sijaitsee viineillään maailmankuuluisuuteen nousseen Kamptalin alueen sisältä löytyvän Langenloisin kaupungin tuntumassa. Bründlmayerin lähestyminen viineihinsä, köynnöksiinsä ja tarhoihinsa on hyvin maanläheinen ja luontoa kunnioittava: tarhoilla ei käytetä torjunta-aineita, vaan ainoastaan luomulannoitteita, satomääriä rajoitetaan reilusti ja osia viinitarhoista pidetään tarvittaessa kesantoina maapohjan uusiutumiseksi. Viinitalo on keskittynyt viljelemään valkoisia rypäleitä, mutta vajaa kolmannes tarhoista on omistettu punaisille lajikkeille, joista valmistetaan niin punaviiniä kuin esimerkiksi nyt arvioitavaa roséekuohuviiniä. Roséisiin tarkoitetut rypäleet käytetään kaikki lajikeviineinä erikseen; voimakkaimmat ja tuhdeimmat satsit valmistetaan roséeviineiksi, kun taas kevyimmistä ja herkimmistä valmistetaan kuohuviiniä. Viini pullotetaan pienen määrän sokeria ja hiivaa kanssa, jotta siihen saadaan kuplat ja viinin annetaan kypsyä pitkän aikaa hiivasakan kanssa ennen sakanpoistoa ja uudelleenkorkitusta – viini on siis valmistettu perinteisellä pullokäymismenetelmällä.

Väriltään viini on melko hailakka, enemmän tai vähemmän varsin vaalean lohenpunainen. Viini kuohahtaa lasissa melko maltillisesti ja jättää tasaisen rauhallisen kuplavanan nousemaan lasin pohjalta.

Kuiva tuoksu on hillitty, mutta sitäkin raikkaampi: kevyttä, hapahkoa punamarjaisuutta, metsämansikkaa, kepeää, vaaleata sitruksisuutta, hentoa yrttisyyttä ja monille itävaltalaisille viineille tyypillistä mineraalia.

Toisin kuin kepeähkö tuoksu, viinin maku on melko intensiivinen ja runsas. Kuiva makumaailma on sävyltään aavistuksen tummanpuhuva, mutta tuoksussa esitelty sitruksisuus tuo synkähköön yleisilmeeseen mainiota raikkautta. Maun marjaisuus on hieman tuoksua kypsempää ja mehevämpää ja seassa tuntuu myös kevyesti kesäisen makeata mansikkaisuutta, napakan yrttisyyden ja aavistuksen kehittyneemmän oloisen paahteisuuden rinnalla. Vaikka mousse on suht pehmeä, kuohuu viini suussa erittäin runsaasti ja melko pitkään, minkä lisäksi hapokkuus on melko tuntuvaa. Tästä syystä viini on yleisilmeeltään varsin särmikäs ja tiukkaluontoinen – kokonaisuus melkeinpä kutsuu ruokaa kylkeensä.

Runsaan ja intensiivisen keskimaun jälkeen viinin jälkimaku tuntuu varsin hillityltä ja vaatimattomalta: kielellä pyörii lähinnä kevyttä, hieman vadelmaisuuteen taittuvaa punamarjaisuutta ja aavistus yrttisyyttä. Viinistä jää kohtalaisen pitkään jatkuva, raikas ja suuta puhdistavan mineraalinen jälkivaikutelma.

Kokonaisuus ei kyllä onnistu jättämään tippaakaan toivomisen varaa – kokonaisuus on todella mallikas, puhdaspiirteinen ja hurmaava. Silti viinin kolmen kympin tuntumaan kurotteleva hinta aiheuttaa jo pieniä nikotteluja – Alkosta saa edullisempaankin hintaan varsin korkealaatuisia kuplivia, ulkomaista nyt puhumattakaan – ja esimerkiksi varsin hurmaava ja tyylillisesti hyvin samantyyppinen, joskin piirun verran suoraviivaisempi Szigetin vuosikertarosée irtoaa lähes puoleen hintaan. Reilun parin kympin hinta olisi tuntunut tästä viinistä ihan kohtuulliselta, mutta nykyhinnallaan viini ei tunnu tasapainoisesta ilmaisustaan huolimatta aivan antavan vastinetta kovanpuoleiselle hinnalleen.

Mutta jos hinnan asettaa sikseen, on tässä kaikin puolin korkealaatuinen, pieteetillä valmistettu ja rypälepohjaltaankin mukavan Itävallalle tyypillinen kupliva, joka jättää vaivatta tätä ennen maistamani Anna de Codorníun ja Bernard-Massardin roséet taakseen. Viini kuitenkin on todella ronskin oloinen yleisilmeeltään, joten viiniä ei kannata säästellä varsinaiseksi maljaviiniksi, vaan laittaa se ansaitsemalleen paikalle ruokapöytään – viinistä löytyy rakennetta ja hartiaa sen verran, että se kantaa helposti tukevammat ja rasvaisemmatkin ruoat.

Lyhyesti: Todella vakuuttava, tasokas, mukavan mineraalinen ja tasapainoa huokuva itävaltalainen Sekt.

Arvio: Tyylikäs – usein roséekuplivat eivät onnistu puhuttelemaan allekirjoittanutta, enemmän noiden vähemmän värillisten skumppien ystävä kun olen. Tämä sen sijaan on varsin tyylikäs, tyylipuhdas ja taidolla tehty roséekuohuviini, joka vaivattomasti uhkaa laadukkaiden valkoviinien asemaa ruokapöydässä.

Hinnan (29,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

28.11.13

Bernard-Massard Cuvée de l'Ecusson Pinot Noir Brut

http://www.alko.fi/tuotteet/935347/
Bernard-Massard Cuvée de l'Ecusson Pinot Noir Brut
  • Valmistaja: Caves Bernard-Massard
  • Tyyppi: Kuohuviini, Crémant de Luxembourg
  • Maa: Luxemburg
  • Alue: Grevenmacher
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,59e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 14,39e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Syyskuisessa Mikä viini -tapahtumassa tuli testailtua – monien muiden kuohuvien ohessa – kaikkien tunteman Bernard-Massard Cuvée de l'Ecusson -kuohuvan puhtaasti Pinot Noirista valmistettu roséeversio. Tämän kyseisen viinin tällä hetkellä myynnissä oleva versio on cuvée joka on pääosin vuosikertaa 2010, mutta seasta löytyy hieman myös tuoreempaa vuosikertaa 2011. 18 kuukauden kypsyminen tapahtuu terästankeissa ja pulloissa.

Väriltään viini on roosanpunainen, erittäin vaalean hailakka – kontrasti juuri maistettuun Anna de Codorníu Rosé Brutiin on huomattava.

Värin tavoin myös tuoksu on kevyehkö, hillityn punamarjainen, jopa hennon hikinen ja aavistuksen hiivaisen paahteinen.

Suussa ensimmäisenä tervehtii todella runsas ja kuohkea mousse, joka täyttää hetkessä koko suun. Alkukuohahduksen jälkeen viini jää hennosti poreilemaan kielelle ja päästää muita makuja pikku hiljaa esiin. Makumaailma on varsin hedelmävoittoinen: viini tarjoilee vadelmaa, metsämansikkaisuutta, hillittyä kirsikkaisuutta, kevyttä keksisyyttä ja pullataikinaa. Yleisilme on kuiva, mutta 10 g/l (Alko) / 12 g/l (B-M) dosagen makeus tuntuu paikka paikoin kohtalaisen hapokkaan rungon alta. Yleisesti keskimaku on lempeä ja kohtalaisen täyteläinen, mutta samalla myös mukavan intensiivinen.

Lopuksi viinistä jää pitkä jälkimaku, joss tuntuu yrttisyyttä, makeaa marjaisuutta ja hiivasakkakypsymisen tuomaa kevyttä pähkinäisyyttä. Jälkivaikutelma on hyvin freesi ja vivahteikas.

Tämä Cuvée de l'Ecussonin rosée-versio on varsin mallikas perus-rosée ja selkeästi laadullinen harppaus parempaan päin melko yllätyksettömästä perus-"Masukasta". Viini tarjoaa juurimaistetulle Anna de Codorniu -roséelle miellyttävän kontrastin: siinä missä rosée-Cava oli hieman mutkattomampi ja huolettomampi, on Luxemburgin Ecusson piirun verran vivahteikkaampi ja vakavahenkisempi, mutta samalla myös lempeämpi aavistuksen tuntuvamman jäännössokerinsa muodossa. Molemmissa viineissä on puolensa, mutta itse olisin suosinut välimuotoa molempien välimaastosta.

Joka tapauksessa, Cuvée de l'Ecusson -rosée on varsin pätevä ja miellyttävä roséekuohuva, joka toimii niin maljannostamiseen kuin esimerkiksi kepeämmän kalan kumppaniksi. Viinin jäännössokerin ja hapokkuuden puolesta viinin voi tarjota huoletta aivan jääkaappikylmänä – intensiivinen ja hedelmävetoinen makumaailma kantaa viileän tarjoilulämpötilan huoletta.

Lyhyesti: Varsin uskottava, miellyttävä ja monikäyttöinen roséekuohuva Luxemburgin kuohuviinijättiläiseltä.

Arvio: Hyvä – viini on tasapainoinen, sopivan intensiivinen ja perustason roséeskumpaksi jopa mukavan vivahteikas tapaus.

Hinnan (14,39e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

27.11.13

Bernard-Massard Millésimé Brut 2009

www.alko.fi/tuotteet/903067
Bernard-Massard Millésimé Brut 2009
  • Valmistaja: Caves Bernard-Massard
  • Tyyppi: Kuohuviini, Crémant de Luxembourg
  • Maa: Luxemburg
  • Alue: Grevenmacher
  • Rypäleet: Pinot Blanc (50%), Riesling (50%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 18,49e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 19,69e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Bernard-Massardin kuohuva on varmasti yksi Suomen suosituimpia kuohuviinejä ja lienee hyvin monille tuttu mm. lentokoneissa tarjoiltuna kuplivana. Kyseisellä kuohuviinitalolla on rosterissaan kuitenkin muitakin kuohuviinejä kuin se kaikkien tuntema Cuvée de l'Ecusson, joista reilu vuosi sitten testaamani Millésimé Brut 2008 hurmasi varsin kehittyneellä ja moniulotteisella makumaailmallaan. Viime syyskuussa tarjoutui Mikä viini -tilaisuudessa mainio tilaisuus päästä testaamaan viini uusiksi, tosin nyt myynnissä olevana 2009-vuosikertana.

Jean Bernard-Massardin vuonna 1921 perustama viinitalo on Luxemburgin vanhin yksityisesti omistettu viinitalo ja talo tuottaa vuosittain n. 4 miljoonaa pulloa. Caves Bernard-Massard sijaitsee Mosel-joen (Luxemburgissa Moselle) varrella Grevenmacherissa, aivan Saksan rajan tuntumassa. Alunperin viinitalon tavoitteena oli tuottaa vain kuohuviiniä, mutta sittemmin talo on laajentanut tuotantoaan myös valko- ja punaviineihin. Talon arvostetuimmat kuohuviinit ovat 100% lajikeviini Cuvée Chardonnay ja nyt arvioitava, aina yhden vuosikerran Millésimé. Ennen myyntiinlaskua tätä viiniä kypsytetään yhteensä kolme ja puoli vuotta, joista aluksi osaa terästankeissa ja osaa 2000-litraisissa puusammioissa, sitten pullossa sakan kanssa.

Väriltään viini on kevyesti kehittyneen kellervään taittuvan vaaleanvihreä.

Tuoksussa tuntuu hiivaista paahteisuutta, kypsää sitrusta ja kehittynyttä pähkinäisyyttä, mutta kokonaisuus on hieman vaatimaton – syynä tähän saattaa toki olla se, että viini on korkattu vain sekunteja aiemmin ja se on aivan täysin jääkylmää.

Suussa viini jatkaa tuoksun hillityllä linjalla: yleisilme on runsas, mutta pehmeähkö ja hienovarainen. Melko kuiva makumaailma on paahteinen, napakan vaaleasävyisen hedelmän hallitsema ja hennosti hiivaiseen leipäisyyteen taittuva. Vain kohtalaiseksi jäävä hapokkuus ja pehmeä mousse korostavat viinin runsasta ja melko täyteläistä suutuntumaa.

Lopuksi viini jättää kielelle keskipitkän, raikkaan sitruksisen, kevyen paahteisen ja hennon omenaisen jälkimaun. Viinistä jää melko nuorekas ja hyvin freesi, mutta hieman yksiulotteinen jälkivaikutelma.

Viini olisi todennäköisesti voinut toimia paremmin jos olisi ollut pidempään auki – eikä aivan hyytävän kylmänä. Nyt aromit tuntuivat varsin sulkeutuneilta ja etäisiltä verrattuna hurmaavan aromaattiseen ja peruskuohuviinitasolla yllättävän kehittyneeseen edelliseen vuosikertaan. Nykyisellään Millésimé 2009 ei vaikuta samalla tavoin kehittyneeltä kuin 2008, vaan paljon nuorekkaammalta esitykseltä, ja siksi viinistä myös puuttuu vakuuttavuutta. Vuosikerta 2008 on kuitenkin saattanut olla esimerkiksi varsin ketterästi kypsyvää, joten todennäköisesti vuoden pari odottamalla, antamalla viinille sopivasti aikaa avautua ennen tarjoilua ja tarjoilemalla hieman jääkaappikylmää lämpimämpänä viini suoriutunee paremmin.

Lyhyesti: Hieman kehittynyt, hienostunut ja tyylikäs kuohuviini Luxemburgista, joka kuitenkaan ei nykykunnossaan yllä edellisen vuosikerran tasolle – kenties asia, johon lisäkypsyttely voisi tuoda parannusta.

Arvio: Tyylikäs – hillitty ja elegantti esitys, jossa rupeaa jo hieman erottumaan iän tuomia, pähkinäisiä piirteitä, mutta yleisilmettä hallitsee vielä varsin nuorekas hedelmä. Persoonaa soisi löytyvän enemmänkin, mutta plussan puolelle silti jäädään.

Hinnan (19,69e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

26.11.13

Stadin Panimo American Barley Wine

http://www.alko.fi/tuotteet/708404/
Stadin Panimo American Barley Wine
  • Valmistaja: Stadin Panimo
  • Tyyppi: Olut, Barley Wine
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa, Helsinki
  • Maltaat: Kristalli-, Pale-, Pilsner-
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,99e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 5,09e (Tammikuu 2014, Alko)

Meikäläinen pitää Stadin Panimoa tällä hetkellä ehkä kiehtovimpana ja laadukkaimpia oluita tuottavana suomalaispanimoa – siihen nähden on hämmentävää, että blogissani ei ole näkynyt vielä ensimmäistäkään arviota StaPan oluista! Noh, tilanteeseen tulee nyt korjaus, kun StaPan ABW pääsee arviointiin.

Barley Wine on oluttyylinä hieman hankalahko määritellä, sillä pääasiassa sellaiseksi kutsutulta alelta voi odottaa lähinnä tanakkaa alkoholia ja melko runsasta, yleensä makeaan taittuvaa maltaisuutta. Varsinaisen spesifiä määritelmää oluttyylillä ei ole, joten niiden väri, makumaailma tai humalointi voi olla melkeinpä mitä vain. American-etuliite kertoo sen, että oluen valmistuksessa on käytetty amerikkalaisia humalalajikkeita – ja yleensä vihjaillen siihen suuntaan, että humalaa ei missään nimessä ole säästelty.

Oluen tuottanut Stadin Panimo on 15-vuoden iässään jo teini-ikäinen, mikä on ihan kiitettävä saavutus suomen pienpanimoskenessä. Panimo ehti jo lopettaa toimintansakin reilu viisi vuotta sitten, mutta palasi takaisin toimintaan vuonna 2008 Timo Konttisen, yhden alkuperäisjäsenistä, voimin. Vuonna 2009 panimo uudisti tuotantovälineistönsä täysin ja nykyisin panimo kykenee pitämään useita eri oluita niin Alkon kuin maitokauppojenkin valikoimissa. Parasta mielestäni panimossa on kuitenkin sen ennakkoluuloton oluttyylien kehittely, uskalias erilaisten raaka-aineiden käyttö ja käsityöläishenkinen lähestyminen oluisiin; oluita ei käsitellä tai ns. spoofata mitenkään, vaan kaikki panimon oluet ovat lisäaineettomia, suodattamattomia ja pastöroimattomia – toisin sanoen kaikki panimon oluet ovat pullokäyviä ja kaikilla niistä on valmiudet kehittyä edelleen pullossa (on vain oluttyylistä kiinni onko tämä todellisuudessa mahdollista tai järkevää!)

Oluella on keskisyvä, kohtalaisen samea ja kevyesti punertavaan taittuva kuparinruskea väri. Edes suoraan lasiin reippaasti kaatamalla vaahtoa ei juurikaan muodostunut; pinnalle kuohahti vain parin millin valkoinen vaahtohattu, joka haihtui varsin nopeasti lasin reunoille.

Tuoksu upean runsas ja ilmaisuvoimainen: makeaa ja hieman karamellisuuteen taittuvaa mallasta, punertavaa marjaisuutta, kevyesti kuivattua viikunaa, imelää piimälimppua, trooppista hedelmää, hentoa aprikoosia ja aavistus belgit mieleen tuovaa sokerisuutta. Runsas (8%) alkoholi puskee jonkin verran läpi, muttei vastaavanvahvuisten oluiden tapaan häiritsevänä viinaisuutena tai eetterisyytenä, vaan kokonaisuuteen sointuvana makeana aromina.

Suussa ABW on roteva, täyteläinen ja intensiivinen. Alusta asti kielelle on selvää, että oluesta löytyy runsaasti niin aromi- kuin katkerohumalointia, mutta ne eivät missään vaiheessa pääse niskan päälle, vaan varsin tanakka body pitää hyvin jöötä ja koko homman paketissa. Makupuolelta löytyy niin keksitaikinaista, toffeista ja kevyen sokerista maltaisuutta kuin makeata trooppista hedelmää (esimerkiksi aprikoosia, passiota, greippiä) ja hentoa marjaisuuttakin. Kieli tahtoo tulkita oluen yleisilmeen makeaksi, mutta heti alusta asti tuntuva, intensiivinen ja silti mainiosti rungon kanssa varsin tasapainoinen katkeroisuus (51 IBU) pitää huolen siitä, että suutuntuma pysyy sopivan kuivan tuntuisena alusta loppuun; makeus ei pääse missään vaiheessa hallitsemaan kokonaisuutta. Vähäinen hiilihappoisuus ja runsas alkoholi tekevät tästä ABW:stä oluttyylin nimen mukaisesti varsin viinillisen oloisen suutuntumaltaan.

Oluesta jää pitkä, moniulotteinen ja aromikas jälkimaku, jossa kevyesti mansikkamehuinen aromikkuus, karamellinen mallas, greippisen karvas ja kevyesti havuinen katkerohumalointi sekä hento, bitterinen yrttisyys mittelevät tasapäisesti viimeisen säväyksen paikasta.

Kokonaisuutena StaPa ABW on todella ja tyylikäs Barley Wine, joka on tyylin brittilaisiin versiointeihin verrattuna selkeästi tuntuvammin humaloitu, niin katkeroiden kuin erityisesti hedelmäisten aromeiden puolesta, eikä kokonaisuus ole läheskään yhtä tuntuvan makea ja tahmainen kuin vastaavat oluet yleensä. Etiketissä mainostettu amerikkalaisuus on siis selkeästi oluessa ansaittua.

Jo varsin nuorena ABW vakuuttaa laadullaan ja tasapainollaan. Oluen korkea alkoholi- ja humalataso sekä pullokäymisaspekti kuitenkin houkuttelevat testaamaan onko ABW:lla myös potentiaalia pidempään ikääntymiseen. Tätä testatakseni viinikaappini olutosastolla on seisoskellut jo viime maaliskuusta pullo tätä tavaraa, eikä itselläni ole suunnitelmia korkata sitä vielä lähimainkaan. Odotukseni seuraavaa testikertaa ovat korkealla.

Lyhyesti: Todella tyylikäs, moniulotteinen ja pieteetillä valmistettu olut, josta löytyy reilulla kädellä niin humalaa kuin holia – tämä olut on siis sanan molemmilla merkityksillä humalahakuiseen juomiseen. Nappaa nautiskeltavaksi kun seuraavan kerran oluthyllyltä bongaat!

Arvio: Erinomainen – Barley Wine on Suomessa vielä melko vaatimatonta suosiota nauttiva oluttyyli, minkä vuoksi StaPan rapsakasti humaloitu, elegantti ja intensiivinen esitys on mielestäni helposti tällä hetkellä Suomen paras Barley Wine (poikkeuksena saman panimon samanhenkinen, julmetunmoinen jälkkäriolut Rongoteus).

Hinnan (5,09e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Anna de Codorníu Brut Rosé

http://www.alko.fi/tuotteet/915547/
Anna de Codorníu Brut Rosé
  • Valmistaja: Codorníu
  • Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Lleida
  • Rypäleet: Pinot Noir (70%), Chardonnay (30%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,99e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 12,48e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Codorníun, Katalonian kuohuviinijättiläisen, Anna de Codorníu – myös Suomessa erittäin suosittu kuohuviini – oli 1980-luvun alussa yksi ensimmäisiä Cava-kuohuviinejä, joka oli Chardonnay-pohjainen (Chardonnay sallittiin Cavan valmistuksessa vasta 1981). Tämä viinisuvun viimeisen Codorníu-sukunimeä kantaneen henkilön kunniaksi nimetty kuohuviini on tätä nykyä Codorníun tuoteperheen tunnetuin viini ja sille on ilmestynyt ohelle myös 100% Pinot Noirista valmistettu Blanc de Noirs, sekä Alkon tilausvalikoimastakin löytyvä Brut Rosé, johon pääsin tutustumaan Mikä viini -tapahtumassa.

Käytännössä lähes kaikki Cava tulee Espanjan koillisnurkassa sijaitsevasta Kataloniasta, missä valtaosa kuohuviinituotannosta on keskittynyt Penedèsin viinialueelle. Kuitenkin pieni osa Cavasta tulee Penedèsin ulkopuolelta; esimerkiksi tähän roséekuohuvaan kerätyt rypäleet tulevat Penedèsin pohjoispuolelta löytyvän Lleidan maakunnassa sijaitsevilta tarhoilta. Viiniin käytettävien Pinot Noir -rypäleiden kuorten annetaan jäädä puristamisen yhteydessä muutamaksi tunniksi rypälemehun sekaan antamaan viinille väriä. Puristetun mehun annetaan käydä viiniksi, minkä jälkeen valkoinen Chardonnay ja punertava Pinot Noir sekoitetaan yhteen, pullotetaan hiivasokeriliuoksen kanssa ja jätetään kellariin kypsymään 12 kuukauden ajaksi, jotta viiniin saadaan ryhdikäs, kestävä kuohu ja sakkakypsymisen tuomat paahteiset aromit.

Väriltään Anna de Codorníu Rosé on intensiivisen tumman vaaleanpunainen – selkeästi tummempi ja syvempi kuin valtaosa roséekuohuvista.

Tuoksu on todella runsas ja makean marjainen: paikoitellen jopa ylikypsän oloinen, mehevä tuoksu tuo nokkaan makeita, tummia metsämarjoja ja hillottua puolukkaa. Taustalla tuntuu myös tuhtia, maamaista ja kevyesti vanhentunuttakin metsämansikkaa.

Yllättäen maku on paljon kuivempi ja napakampi kuin makea ja runsas tuoksu antoi odottaa. Yleisilme on kuiva ja rapsakka; keskihapokasta makumaailmaa hallitsevat kypsän vadelmaiset, kevyesti kirpeän karpaloiset ja hillityn yrttiset piirteet. Kypsähköä yleisvaikutelmaa raikastaa mukavasti viinin tasainen, runsaanpuoleinen ja pienikuplainen mousse, joka jatkuu kohtalaisen pitkään.

Varsin maltillisesta (9 g/l) jäännössokeristaan huolimatta viinin jälkimaku tuntuu paikoitellen jopa puolikuivalta kypsänmakeassa marjaisuudessaan. Viinistä jää mehevän marjainen, yrttinen, kevyen mineraalinen ja suoraviivainen jälkivaikutelma, joka jatkuu keskipitkään.

Pähkinänkuoressa Anna de Codorniun rosée-versio on mukavan tasokas, huoleton ja miellyttävä kuiva perusrosée, jolla ei Alkossa hintaluokassaan ole varsinaisesti päteviä kilpailijoita: edullisempi Pink on myöskin mukava ja kelvollinen tapaus, mutta samalla selkeästi makeampi. Muut uskottavat roséet ovatkin sitten jo 15 euron tuntumassa tai sen tuolla puolen.

Esimerkiksi Raventós i Blanc de Nitin kaltaista, korkealaatuista nautiskelu-Cavaa rosée-Annasta ei saa, sillä tämä viini on loppupeleissä melko mutkaton marjapommi. Plussaa viinille tippuu kuitenkin siitä, että kokonaisuus on varsin kuiva, ryhdikäs ja riittävän moniulotteinen tyylilajissaan; kypsyyttä ja konsentraatiota löytyy, mutta tässä tapauksessa se ei välttämättä ole ollenkaan paha asia – kevyempänä esityksenä viini olisi ennemminkin vaatimaton kuin hillitty ja elegantti. Nyt viini on juuri sopiva simppeliksi, rapsakaksi kesä-roséeskumpaksi!

Vaikka tässä viinissä on sopivasti potkua vaikka ruokaisammillekin pöydän antimille, ei tämä tunnu kaipaavan paikkaa ruokapöydässä – korkkaa pullo vaikka uutena vuotena ja tunne kuinka tulevan kesän mansikat ovat taas piirun verran lähempänä.

Lyhyesti: Mutkaton ja huoleton mutta samalla mukavan tasapainoinen ja kuiva marjapommi-roséekuohuva, jossa hyvin kypsänmakea tuoksu johdattelee kuivaan ja rapsakkaan keskimakuun. Mukava malja- ja seurustelukupliva.

Arvio: Hyvä – varsin näppärä esitys Katalonian Cava-mammutilta. Mainio ostos Alkosta jos Yellowglenin Pink on liian makean tuntuinen eivätkä +15 euron roséekuohuvat houkuttele.

Hinnan (12,48e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

25.11.13

Codorníu Reina Mª Christina Reserva 2010

http://www.alko.fi/tuotteet/596997/
Codorníu Reina Mª Christina Blanc de Noirs Brut Reserva 2010
  • Valmistaja: Codorníu
  • Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Penedès
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 16,99e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 12,89e poistuessaan)

No niin. Mikä viini -tapahtumasta on ehtinyt kulua jo reippaat kaksi kuukautta, mutta vasta nyt olen saanut perattua muistiinpanojani sen verran, että pääsen vihdoin lappoamaan havaintojani muistikirjastani digitaaliseen muotoon. Ajattelin aloittaa tilaisuuden kohottamalla itse itselleni tervetuliaismaljan shamppanjalasillisella, mutta paikalle päästessäni shamppanjatiskiä vasta pystyteltiin, joten päätin suunnata luottotuottaja Codorníun suuntaan Ranskan ihmeitä odotellessani.

Puolisentoista vuotta sitten Alkoon saapui Codorníun, tuon yhden Espanjan (ja maailman) suurimmista kuohuviinitaloista, Reserva-tason kuohuviini, joka on nimetty kuningatar Maria Christina Rainerian mukaan. Valikoimaan tullessaan tämä viini kuitenkin oli Blanc de Noir -tittelistään huolimatta valmistettu vain osittain Pinot Noirista; seasta siis löytyi reilu kymmenys Chardonnayta. Viinitalo kuitenkin päätti uudistaa hieman viinin tyyliä tuoreella vuosikerralla 2010 ja tätä nykyä viini on 100% Pinot Noir, eli Blanc de Noirs – tummista rypäleistä valmistettu valkoinen viini – ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Codorníun viinitalon juuret juontuvat 1500-luvulle asti ja kuohuviinin parissa viinitalo on toiminut vuodesta 1872, jolloin taloa luotsannut Josep Raventós loi ensimmäisen Cavan – Espanjassa perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistetun kuohuviinin. Tätä nykyä Codorníu tuottaa peräti 60 miljoonaa pulloa vuodessa ja on täten sekä Espanjan että koko maailman suurin perinteistä pullokäymismenetelmää käyttävä viinitalo sekä yksi maailman johtavia kuohuviinitaloja.

Väriltään viini on hyvin hailakka, kevyesti hiekankellervään taittuva. Kuplat poreilevat lasissa varsin maltillisesti.

Tuoksu on melko kevyenpuoleinen, kohtalaisen paahteinen ja hennon ranskanleipäinen; seassa tuntuu aavistus kypsempää viheromenaisuutta.

Melko vaatimatonta tuoksua seuraa yllättävästi varsin runsas, kuiva ja paahteinen maku. Yleisilmettä hallitsee Pinot Noirin tuoma, tummasävyinen hedelmäisyys, mutta seassa tuntuu myös paljon tasapainottavaa raikkautta sekä erilaisia, kerroksittain avautuvia vivahteita: mm. hunajaa, uunituoretta keksiä, kypsänmakeaa sitruunamarmeladia ja hentoa maamaisuutta. Kohtalainen hapokkuus pitää viinin hyvin paketissa ja yhtäaikaa ronskia mutta hienostunutta yleiskuvaa siivittää kevyehkö, mutta mukavan rapea ja pitkäkestoinen mousse.

Lopuksi viini jättää kielelle runsaan sitruksisen, paahtuneen, hennon omenaisen ja aavistuksen hunajaisen jälkimaun, joka jatkuu pitkään. Kohtalainen hapokkuus nostaa vettä kielelle ja puhdistaa freesin mineraalisuuden avustamana paletin tehokkaasti.

Reina Maria on petrannut edellisestä testaamastani vuosikerrasta huomattavasti: siinä missä vuosikerta 2008 tuntui Cavaksi varsin elegantilta esitykseltä, vaikutti se samalla myös turhankin kepoisen vaatimattomalta ja 19 euron hintalapullaan jopa piirun verran ylihintaiselta hentoon ilmaisuunsa nähden. Nyt viinin hinta on pudonnut peräti pari euroa 17 euroon ja maussakin on selkeästi enemmän ideaa – kokonaisuus on selkeästi harteikkaampi, mutta edelleen varsin hienovarainen Cavaksi. Tässä on varsin vakuuttava ja monia Alkon suoraviivaisia hedelmäpommi-Cavoja mielenkiintoisempi ja fiinimpi kuohuva niin maljaviiniksi kuin ruokapöytään, esimerkiksi salaateille, äyriäisille, simpukoille tai vaikka blineille.

Vaikka kyseessä on vuosikertakuohuva, ei tätä viiniä ole selvästikään tarkoitettu saamaan enää lisäkypsytystä. Viini on isketty markkinoille sen ikäisenä, kun sen on koettu olevan parhaimmillaan eikä se todennäköisesti tule hirveästi kehittymään iän myötä. Älä siis turhaan mene unohtamaan pulloa kellarin tai kaapin perälle!

Lyhyesti: Aiempaa, kevyttä ja pehmeähköä vuosikertaa harteikkaampi, tummanpuhuvempi ja puruvoimaisempi laatu-Cava, jossa yhdistyy hienosti hillitty eleganssi ja riittävän lihaksikas raamikkuus. Matalamman hinnan ja korkeamman laadun yhdistelmä tekee tästä varsin ostettavan Cavan.

Arvio: Tyylikäs – suuresta koostaan huolimatta Codorníu onnistuu puskemaan markkinoille tällaisia miellyttävän tasapainoisia, tyylikkäitä ja uskottavia kuohuvia; ei pelkästään geneeristä, kasvotonta perushuttua, joista niin monet suuret kuohuviinitalot ovat surullisenkuuluisia.

Hinnan (17,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

23.11.13

Orval 2012

Orval 2012
  • Valmistaja: Brasserie de L'Abbaye Notre-Dame d'Orval
  • Tyyppi: Olut, Belgi, Trappist
  • Maa: Belgia
  • Alue: Vallonia, Gaume
  • Maltaat: Ohra
  • Humala: Hallertau, Styrian Goldings, Strisselspalt
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,34e (Tammikuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Olutmaailmassa suurinta arvostusta tuntuvat nauttivan belgialaiset trappistiluostareiden oluet. Melkeinpä kaikilla trappistiluostareillaan on rosterissaan useita erilaisia oluita, mm. dubbel, blonde, bruin, tripel, quadrupel yms. Vuonna 1931 perustettu Brasserie d'Orval on näiden joukossa poikkeus: tämä trappistipanimo tuottaa markkinoille ainoastaan yhtä olutta, joka tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Orval.

Tunnetuimmat ja arvostetuimmat trappistioluet tunnetaan yleisesti muhkeina, makeaan taittuvina ja korkealla alkoholilla varustettuina – myös näiden joukossa tämä erikoiseen, puikulanmuotoiseen pulloon pullotettu olut on uniikki: Orval on näitä kuivempi, hillitympi ja volttejakin on vain "maltilliset" 6,9%. Lisäksi olut on erityisen tunnettu siitä, että se käytetään omintakeisella Brettanomyces Lambicus -hiivalla – mikä on siis viinimaailmasta tutun, rustiikkisia ja animaalisia vivahteita tuottavan brettanomyces-hiivan (eli tunnetummin "brettan") yleensä Belgiassa tavattava, oluen käyttämiseen erikoistunut hiivakanta.

Orval kuului vielä viime kevääseen saakka Alkon valikoimiin ja itse olenkin pitänyt jo pidemmän aikaa Orvalia viinikaapissani hyvänä käsivarana. Nyt kuitenkin kun kyseisen oluen saanti vaikeutui, olen päättänyt jättää loput pulloni kypsymään, sillä Orval tunnetaan myös mainiosti kehittyvänä oluena: nyt arviointiin nappaama pulloni on pullotettu 26 huhtikuuta 2012 ja sen parasta ennen -päiväys ulottuu peräti vuoteen 2017.

Aluksi pyöräytin pulloa pari kertaa hiivojen mukaan saamiseksi, minkä seurauksena syntyi runsas, pullosta pakeneva kuohahdus avatessa. Lasiin kaatuu sameaa, vaalean oranssinruskean väristä olutta. Päälle kohoava, himmeänvalkoinen vaahtokukka on kohtalaisen runsas, melko tiivis ja suht kestävä.

Tuoksu on moniulotteinen ja kaikessa kompleksisuudessaan jopa vaikeastikuvailtava: siinä on päällimmäisenä jonkinlaista omenaisuutta, jossa tuntuu yhtäaikaa makeaa omenamehumaisuutta ja kevyesti lambicmaista kuivan siiderin happamuutta. Seasta erottuu myös hiivaista paahteisuutta, appelsiininkuorta, kevyesti multaisen maamaista ja hapahkoa brettan likaisuutta, pikanttia parfyymisyyttä, hennon siirappista maltaisuutta ja aavistus humaloinnin yrttistä aromikkuutta.

Yleisilmeeltään Orval on kuiva ja happaman mausteinen – tyylillisesti tietyllä lailla olut muistuttaa enemmän saisonia tai Flanderin alueen lambiceja, kuin muita trappistioluita. Makumaailma on tuoksun tavoin vaikeastikuvailtava, mutta ihastuttavan aromikas ja monikerroksinen: etualalla tuntuu kevyesti makeata mallasta, johon oman lisänsä tuo joulumausteisuus, karvas pihkaisuus, paikoitellen kirpeäksikin yltyvä sitruksisuus ja hennon kotisimamanen hiivaisuus. Taustalla tuntuu myös vihjaus tummaa siirappisuutta, pippurisuutta, maamaisuutta ja aavistus hapanta omenaa. Hiilihappoisuus on kohtalaista, ensimaussa jopa suhteellisen tuntuvaa ja pistelevää, mutta melko nopeasti suussa laimenevaa. Tämä mukavan napakka kuplivuus tuo muutenkin napakkaan kokonaisuuteen mukavasti lisäryhtiä ja freesiyttä. Hiilihappoisuus kuitenkin oli muistaakseni tuoreemmissa pullotteissa selkeästi tuntuvampaa, joten tämä osa-alue tuntuu ainakin iän myötä pehmenneen.

Oluesta kielelle jäävä, kuiva jälkimaku on aromaattisen sitruksinen, kohtalaisen katkeroinen, maamainen, yrttinen ja hennon pippurisen mausteinen. Oluesta jää todella pitkä, moniulotteinen ja harmoninen jälkivaikutelma, joka kehittyy upeasti kielellä.

Kokonaisuutena Orval on happamuudessaan ja persoonallisissa bretan vivahteissaan tyyliltään hieman kuin lambic, mutta mukana on myös trappistien tummanpuhuvaa maltaisuutta ja lambiceissa harvoin vastaantulevaa, kielellä pitkään jatkuvaa ja kohtalaisen puruvoimaista katkerohumalointia. Yleisilmeeltään Orval on siis sentään selvästi olutta – mitä monesti ei voi todeta lambiceista, jotka vaikuttavat olevan ihan oma juttunsa.

Vaikea lähteä erottelemaan onko Orval ehtinyt tässä vajaassa puolessatoista vuodessa kehittyä, sillä aikaisemminnauttimistani Orvaleista ei tullut kirjattua muistiinpanoja. Varastossani on kuitenkin vielä kypsymässä kolme kappaletta oluita, joten kehitystä tästä eteenpäin tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla! Joka tapauksessa, Orval on edelleen yksi parhaista maistamistani oluista: se ei ole mitenkään suuri, massiivinen tai muuten näillä keinoin vaikuttava, vaan sen sijaan ylettömän tasapainoinen, tyylikäs ja loputtoman mielenkiintoinen. Jo nuorena se antaa paljon enemmän kuin monet laatuoluet iäkkäämpinäkään ja uskon tämän kykenevän pullokäyvänä belginä muuttuvan iän myötä vain parempaan suuntaan. Saisi kyllä tehdä paluun Alkon hyllyille ja sassiin.

Lyhyesti: Persoonallinen, kompleksi ja elämyksellinen olut, joka miellyttää paljon enemmän kuin monet massallaan pelaavat trappistit. Orvalista ei löydy runsautta ja massaa, vaan raikkautta, tasapainoa ja aromien loputonta runsautta. Upea kombinaatio trappistien moniulotteisuutta ja lambicien persoonaa – todellinen belgioluiden taidonnäyte.

Arvio: Erinomainen – tässä on olut, jolta on vaikea toivoa mitään lisää. Pullo, jonka voi korkata milloin vain ja se vain toimii.

Hinnan (4,34e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Georges Dubœuf Beaujolais-Villages Nouveau 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/403657/
Georges Dubœuf Beaujolais-Villages Nouveau 2013
  • Valmistaja: Georges Dubœuf
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Beaujolais-Villages
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Beaujolais
  • Rypäleet: Gamay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,84e (Marraskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, täällä kommenteissa toivottiin arviota tämän vuoden nuvoosta, joten täältä pesee. En usko, että blogini lukijoissa on ketään, joka ei tietäisi mistä on kyse, mutta kertaus on opintojen äiti:

Beaujolais (boʒolee, ei buʒolee!) Nouveau on siis viinityyli, jonka tarkoituksena on olla kyseisen vuosikerran ensimmäinen viini – tietenkin tällä hetkellä vuosikertaa 2013 löytyy eteläisen pallonpuoliskon tuottajilta, mutta heidän satonsa on kypsynyt valtaosin loppuvuodesta 2012, joten heitä ei nyt tietenkään voida ottaa tässä lukuun!

Beaujolais Nouveau -viinejä on valmistettu Beaujolais'n alueella ties kuinka pitkään, mutta vasta kun tuottaja Georges Dubœuf alkoi markkinoimaan BN-viinejä aggressiivisesti, alkoi niiden suosio tasaisesti kasvamaan. 1970-luvulla Nouveau-viineistä oli tullut jo kansallinen ilmiö Ranskassa ja Beaujolais Nouveau -buumi saavutti suurimman huippunsa 1980-luvulla; sen jälkimainingeissa monissa muissa maissa on ryhdytty imitoimaan BN-viinien tyyliä omilla paikallisilla rypäleillä tai sekoitteilla. Samalla Nouveau-viinien on kuitenkin nähty vahingoittavan Beaujolais'n mainetta, sillä usein ihmiset yhdistävät alueen nimen vain näihin hupsuihin, aggressiivisesti markkinoituihin viineihin – ei niihin tyylikkäisiin, elegantteihin ja vivahteikkaisiin Gamay-viineihin mitä alue parhaimmillaan voi tuottaa.

Beaujolais Nouveau -viinit (ja muut ns. nouveau-viinit) valmistetaan ns. hiilidioksidikäymisellä, eli rypäleistä ei puristeta käytettävää viiniä, vaan rypäleterttujen annetaan olla tankeissa hiilidioksidin kanssa, jolloin käyminen alkaa rypäleiden sisältä käsin solutasolla – tämän menetelmän sivutuotteena syntyy paljon erilaisia, persoonallisia ja hiilidioksidikäymiselle uniikkeja aromeja, joista mm. eräänlainen banaanikarkkinen esterisyys on hyvin tyypillinen ja tunnistettava vivahde. Tällä käymismenetelmällä rypälemehu saadaan käytettyä äärimmäisen nopeasti viiniksi ja pullotettu viini saadaan varsin pian sadonkorjuun jälkeen markkinoille, mutta vastavuoroisesti nämä viinit ovat äärimmäisen simppeleitä eivätkä kestä pitkää säilytystä. Jo 1950-luvulla alueen tuottajien kesken on sovittu, että virallinen Beaujolais Nouveau -päivä on marraskuun 3. torstai, ja vasta tällöin viinit saadaan asettaa myyntiin. Tämä viini on siis ehtinyt seisoa Alkon hyllyillä vain pari päivää. Nouveauilla on kuitenkin tapana huveta äärimmäisen vauhdikkaasti, joten jos kiinnostusta löytyy, pidä kiirettä!

Väriltään viini on huomattavan orvokkisen liila – voisi kuvitella, että viinin voimakkaan sinertävään taittuva sävy olisi peräti peräisin elintarvikeväreistä, ei rypälemehusta!

Yllättäen tuoksussa ei tunnu yhtä voimakasta banaaniesterisyyttä kuin aiempien vuosien Alkoon ostetuissa BN-viineissä. Sen sijaan tuoksua hallitsee aromikas boysenmarjaisuus ja puolukkaisuus, jonka esterisyys taittaa melko selväpiirteiseksi marjajogurttisuudeksi.

Runsaimmat esteriset aromit ovat siirtyneet varsin kepeästä ja paikoitellen jopa mehumaisesta mausta syrjään ja makumaailmaa hallitsevat tuntuvammin mehevän marjaiset aromit: tuore karpalo, sokeroitu puolukka ja vadelmakarkki. Makeutta vihjaavista aromeistaan huolimatta viini on kuitenkin yleisilmeeltään kuiva ja ryhdikkään hapokas. Viinityylille tyypillisesti tanniineja viinistä ei tunnu löytyvän käytännössä ollenkaan.

Jälkimaussa tuntuu taas tuoksusta tuttua metsämansikkajogurttia sekä makeaa kirsikkaisuutta ja kevyen vegetaalista yrttisyyttä.

Vaikka näitä överiaromaattisia ja paikoitellen jopa karkkisen esterisiä Beaujolais Nouveau -viinejä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua vakaviksi viineiksi, on tämän vuoden pullote Dubœufilta viinien yleiseen tyyliin nähden jopa yllättävän vakava ja uskottava. Kokonaisuutta ei leimaa BN-viineille tyypillinen, monesti jopa häiritseväksi asti yltyvä banaaniesterisyys, minkä lisäksi viinistä löytyy varsin ryhdikästä hapokkuutta, mikä tekee siitä ihan varteenotettavan kumppanin esimerkiksi salaateille, kevyille pastoille tai kalalle.

Itselleni tämä viinityyli ei vieläkään onnistu kovinkaan hyvin putoamaan, mutta aina joskus on hyvä relata ja hupsutella monesti turhan vakavamielisessä viinimaailmassa. Lisäksi tämä vuosikerta kuitenkaan ei äidy hupsuttelemaan täysin hallitsemattomasti, vaan antaa vain toisen tanssijalan vipattaa, toisen naputellessa rytmiä hillitysti ja maltillisesti.

Lyhyesti: Tasapainoinen yhdistelmä pehmeätä, vähätanniinista ja nuorekasta Nouveuta ja kuivaa, hapokasta ja kevyen yrttistä Beaujolais'ta. Tänä vuonna olemme saaneet monopoliimme tarjolle varsin mallikelpoisen esityksen Beaujolais'n kuninkaalta ja nouveau-skenen kummisedältä.

Arvio: Miellyttävä – ja se on jo paljon Nouveaulta se. Yleensä kierrän nämä hupsut hömpötysviinit kaukaa, mutta tämä esitys on jo ihan uskottava tapaus, kiitos maltilliseksi jäävän banaanisuuden ja napakan rakenteen.

Hinnan (9,84e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

22.11.13

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2012

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2012
  • Valmistaja: Nøgne Ø, Terrapin Beer Company
  • Tyyppi: Olut, Porter
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Maltaat: Ruis-, ohra-
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 10,14e (Tammikuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 10,14e (Marraskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: nøgne ø

Aina silloin tällöin sitä tuntee olonsa varsinaiseksi haudanryöstäjäksi kun penkoo vanhoja muistiinpanojaan. Nytkin nimittäin huomasin, että kaikkien muistiinpanojeni keskeltä löytyi tämmöinen aarre alkuvuodelta, joka oli jäänyt jostain syystä täysin huomiotta. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Kyseessä on siis Arkadian Alkon erikoisvalikoimaan vuosi sitten saapunut olut, joka ulkonäöltään on klassinen Nøgne Ø:n pullote, mutta todellisuudessa on yhteispano Nöggiksen ja jenkkiläisen Terrapinin kanssa. Alkon sivut väittävät oluen vielä olevan valikoimissa, mutta en kyllä muista olutta hyllyillä vähään aikaan nähneeni ja saldoillakin näkyy olevan vain yksi olut.

Oluthan saapui noin vuosi sitten erikoisvalikoimaan yhtä aikaa Imperial Stoutin kanssa, mutta sittemmin Imperial Stout on tehnyt comebackin ihan perusvalikoimaan asti uudella vuosikerralla (ja euroa korkeammalla hinnalla), kun taas Imperial Rye Porterista ei olla pahemmin kuultu sittemmin.

Väriltään olut on mustanruskea, käytännössä oikeastaan läpinäkymätön. Oluen päälle muodostuu melko matalaksi jäävä ja lyhytkestoinen, keskiruskea vaahtokukka.

Hillitynpuoleinen ja hienovarainen tuoksu on makeantäyteläinen, peräti kevyen imelä. Siitä voi erottaa salmiakkista suolaisuutta, paahdettua maltaisuutta, kuivattuja tummia hedelmiä ja tummaa siirappia.

Maku tuntuu vivahteikkaan ja makeaan taittuvan tuoksun jälkimainingeissa yllättävänkin kuivalta. Täyteläinen kokonaisuus on varsin runsas, bitterisen tummasuklainen, rukiisen mausteinen, keveän savuinen, hennon mämminen ja kuivan puiseva. Erityisesti kielen kärjessä kuitenkin tuntuu makeampaa, siirappista mallasta, toffeeta ja mokkakahvisuutta, joka hieman leviää kohti kielen keskiosia asettuu mainiosti osaksi kokonaisuutta. Makuprofiili on yleisilmeeltään varsin moniulotteinen, jatkuvasti kehittyvä ja eri osa-alueiltaan hienosti balanssissa. Hiilihappoisuus on varsin matalaa ja pehmeää. Oluella on todella runsas ja mehevän paksu, mutta silti ryhdikäs runko, johon verrattain maltillinen (45 IBU), vain kevyesti yrttisenä tuntuva humalointi tuo pientä särmää. Tuntuu siltä, että oluen bitterisyys tulee pääosin kuivasta paahtuneisuudesta ja karvaasta suklaisuudesta, ei niinkään humaloinnista.

Jälkimaussa tuntuu voimakkaasti kärähtäneitä kahvinporoja, todella tummaa, karvasta suklaata, yrttisen humalaista bitteriä, hieman makeampaan taittuvaa lakritsia ja kivennäisvettä. Erityisesti tumma kahvi ja bitterisyys häilyvät kielellä erittäin pitkään. Tuhti (9%) alkoholi pysyy mainiosti poissa tieltä ja tuntuu ensimmäisen kerran vasta kun nousee olutpullollisen jälkeen seisomaan.

Imperial Rye Porter on todella mainio, roteva ja asenteellinen kokonaisuus, joka vaikuttaa hieman robustia mutta samalla makeamman maltaista Imperial Stoutia hillitymmältä ja elegantimmalta mutta samalla palaneemmalta esitykseltä. Oluessa on valtavasti syvyyttä ja aromia, mutta monien muiden Imperial-oluiden tyylistä poiketen se ei tykitä kaikkea valtavalla voimalla, vaan tarjoilee kaikkea sopivan maltillisesti mutta samalla pitäen melko massiivisen ja lihaksikkaan preesensinsä. Voin kuvitella oluen ainoastaan kehittyvän ja parantuvan seuraavien vuosien aikana – minkä vuoksi on ihan mukava juttu, että älysin joskus ostaa toisen kappaleen kellariin kypsyteltäväksi.

Lyhyesti: Lempeä, moniulotteinen jättiläinen. Makumaailmaa hallitsee melko voimakas, kärtsäinen ja espressoinen bitterisyys, mutta kokonaisuudesta löytyy ihastuttavan paljon kompleksisuutta, kerroksia ja rukiin tuomaa syvyyttä. Todella upea portteri niin nautiskeluun kuin kypsytykseen.

Arvio: Täydellinen – ehdottomasti yksi parhaista maistamistani Imperial Portereista. Oluen maun moniulotteisuus sekä sen loistava balanssi eleganssin ja harteikkuuden välillä vetoaa allekirjoittaneeseen suuresti: vaikka kaikkea on todella paljon, mitään ei tunnu olevan liikaa.

Hinnan (10,14e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Éric Texier Châteauneuf-du-Pape Vieilles Vignes 2010

Éric Texier Châteauneuf-du-Pape Vieilles Vignes 2010
  • Valmistaja: Éric Texier
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
  • Rypäleet: Grenache, Mourvèdre
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 15e / 12cl (Syyskuu 2013, Vin-Vin, Helsinki)
  • Hinta nyt: 33,90e (Marraskuu 2013, Viinitie)
Pari kuuta takaperin tuli taas pistäydyttyä Helsingin keskustan dynaamisimmassa viinibaarissa, Vin-Vinissä. Tiskillä listoja silmäillessä en voinut olla huomaamatta baarin "hanoista" löytyviä erikoisempia pullotteita – siis niitä hieman hinnakkaampia ja harvinaisempia viinejä, joita tulee silloin tällöin tarjolle vain pieni erä. Pienehkön pähkäilyn jälkeen päädyin joskus Éric Texierin mainion Côtes du Rhônen vakuuttamana testaamaan samaisen herran asteen verran hinnakkaampaa pullotetta, Châteauneuf-du-Papea.

Éric Texier on sekä Rhônessa että Burgundin eteläosissa, Mâconnais'ssa vaikuttava viinintekijä, joka on harrastajapiireissä tunnettu tyylistään, joka perustuu mahdollisimman minimaaliseen puuttumiseen viininvalmistuksessa: Texier antaa rypäleilleen parhaat mahdolliset olut käydä viiniksi, minkä jälkeen viiniin puututaan mahdollisimman vähän – mieluiten ei ollenkaan – ennen pullotusta. Texierin perus-Châteauneuf-du-Pape, lisänimeltään Vieilles Vignes, valmistetaan kahdelta CdP:n alueelta löytyvältä, luonnonmukaisesti viljellyltä tarhalta, joista toiselta löytyy peräti 70-vuotiaita Grenache-köynnöksiä, toiselta vanhoja Mourvèdre-köynnöksiä. Näiden köynnösten rypäleistä Texier valmistaa viinin rypäleiden omilla luonnonhiivoilla, jonka annetaan käydä ja kypsyä vuoden vanhoissa tynnyreissä. Lopuksi viini pullotetaan suodattamatomana.

Väriltään Texierin CdP on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän rubiininpunainen.

Tuoksu on voimakkaan marjainen ja kypsä, mutta seasta erottuu paljon muutakin: makeaa tummaa hedelmäisyyttä, rustiikkista maalaisuutta ja kevyttä nahkaa, maamaisia vivahteita, märkää sukkaa, kevyttä mineraalia, parfyymistä kukkaisuutta ja hennosti alkoholia. Texierin minimalistinen ja luonnonläheinen valmistusmenetelmä tuntuu tuoksussa ja kokonaisuus tuokin vienosti mieleeni talon aiemminmaistamani Kottaraisen maalaissiiderimäisen rustiikkisen ja omenaisen aromimaailman.

Maku on rehevä ja aromaattinen, mutta suutuntumaltaan varsin täyteläinen, jopa silkkinen ja pehmeä, eikä siis erityisen hapokkaan oloinen – mihin vaikuttanee huomattavasti viinin selkeästi turhan lämmin tarjoilulämpötila. Puhdaspiirteinen makumaailma tuo kielelle mustikkaisuutta tai jopa mustikkahilloisuutta, makeaa luumua, kevyettä vadelmaisuutta ja karhea, bitteristäkin mausteisuutta. Tanniinit tuntuvat kohtuullisen voimakkaasti, muttei mitenkään aggressiivisesti tai liiallisesti kokonaisuuteen nähden. Ilahduttavasti viinistä ei käytännössä erotu lainkaan tammea, eli hedelmä pääsee esittämään pääosaa – joka ei ole alueen viineilly tyypillisesti mitenkään massiivinen, vaan varsin sopusuhtainen ja sopivalla tavalla tyylikäs.

Keskipitkä jälkimaku on mehukkaan marjainen, hennon karvas, tumman hedelmäinen ja siinä tuntuu myös hieman Pinot Noir-maista orvokkisuutta.

Pähkinänkuoressa tässä on varsin vivahteikas, maukas ja mallikas CdP, joka olisi varmasti hyötynyt viileämmästä lämpötilasta – viini vaikuttaa kevyemmältä ja freesimmältä kuin erittäin monet turhan massiiviset ja alkoholiset Châteauneuf-du-Papet, mutta varsin lämpimän huoneenlämpöisenä tarjoiltuna viini ei vaikuta pääsevän oikeuksiinsa; maku on puhdaspiirteinen ja vivahteita löytyy, mutta rakenne tuntuu olevan hukassa ja yleisilme on häiritsevän pehmeä. Kymmenen astetta viileämpänä tässä olisi voinut olla kenties hurmaavin ja tasapainoisin maistamani CdP, mutta näin lämpimänä viini ei mitenkään onnistu pääsemään oikeuksiinsa. Pitänee tulevaisuudessa jättää Vin-Vinin "hanaviinit" sikseen, sillä vaikka sieltä tuntuu löytyvän silloin tällöin vallan kiehtovaa kuriositeettikamaa, nämä viinit tulevat lasiin aivan liian usein niin lämpimiä, että makuelämyksestä tuntuu menevän liian suuri osa hukkaan. Turvallisempaa keskittyä baarin listalta löytyviin pullotteisiin, siis.

Mutta muuten kyseessä on varsin positiivisen oloinen, puhdaspiirteinen ja niin alueen kuin käytettyjen rypäleiden parhaita puolia hienosti kunniottava pullote. Voin kuvitella viinin kehittyvän vallan suotuisasti kellarissakin (vuosikerta 2010 oli ymmärtääkseni varsin mainio eteläisessä Rhônessa), mutta viini suoriutuu jo nyt mallikkaasti lasissa.

Lyhyesti: Puhdaspiirteinen, sopusuhtainen ja niin terroiria kuin rypäleiden ominaispiirteitä hienosti korostava, elegantti Châteauneuf-du-Pape.

Arvio: Tyylikäs – vaikken varmasti saanut lähes kädenlämpöisestä viinistä mitenkään parasta mahdollista kuvaa, oli Texierin CdP:n laatu ja alueen tyypillisistä viineistä poikkeava meininki silti selvästi havaittavissa. Ihastuttavan laadukas ja hurmaava esitys – joskaan en ole varma oliko viini kovan hintansa arvoinen näin lämpimänä. Oikeassa tarjoilulämpötilassa sen sijaan varmasti!

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 12cl lasillinen on kohtuullisella tasolla, mutta paikasta saa parempaakin edullisemmalla.
Hinnan (33,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

21.11.13

Nøgne Ø Underlig Jul 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/744376/?fromsearch=true
Nøgne Ø Underlig Jul 2013
  • Valmistaja: Nøgne Ø
  • Tyyppi: Olut, ale / erikoisuus
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Maltaat: Karamelli-, Maris Otter-, München-, suklaa-
  • Humala: Cascade, Columbus
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 7,57e (Marraskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 7,76e (Tammikuu 2014, Alko)

Maitokauppavahvuisen Julesnadderin lisäksi Nøgne Ø:ltä löytyy myös klassinen, tuhti jouluolut God Jul, sekä nyt Alkon jouluolutvalikoimaa täydentävä, glögimausteinen Underlig Jul. Tämä Underlig Jul, "erikoinen joulu", piipahti Alkossa viimeksi pari vuotta sitten, jolloin oluesta jäi ihan positiivinen yleisvaikutelma; ajattelin siksi ottaa oluen nyt uudelleen testiin, jotta siitä jäisi jotain havaintojakin talteen.

Tässä on kuitenkin pientä epäselvyyttä siitä, mistä aineksista olut on pantu. Kaikki lähteet vaikuttavat olevan yksimielisiä siitä, että maustamiseen on käytetty inkivääriä, kanelia, kardemummaa, korianteria ja neilikkaa. Sen sijaan niin pullon etiketti kuin Nøgne Ø:n sivutkin väittävät Underlig Julin olevan valmistettu vain yllä listatuista maltaista ja humalista, kun taas Alkon sivuilla puhutaan näiden ainesosien ja mausteiden ohella melanoidin- ja ruismaltaasta sekä Aurora- ja Bobek-humalista. Lisäksi Alkon mukaan oluessa on IBUja 49, Nöggiksen mukaan vain 30. Jommalla kummalla on todennäköisesti vanhentunutta tietoa, mutta hämärän peittoon jää, että kummalla. Luotan kuitenkin panimon olevan enemmän kartalla tekosistaan, joten listaan siksi vain panimon omat speksit tuonne ylös.

Oluella on sameahko, ruskeanpunainen väri ja riuskasti lasiin kaatamalla se saa melko runsaan, kermanvärisen vaahtokruunun, joka kuitenkin haihtuu nopeasti pois.

Tuoksussa tuntuu leipäistä mallasta, kevyttä kärtsää ja ennen kaikkea melko päällepuskevaa glögimausteisuutta, eli inkivääriä, neilikkaa, kevyttä kanelia ja hentoa, pullaista kardemummaisuutta.

Maku on palaneen piparkakkuinen, kohtalaisen maltainen, kevyen glöginen, hennon pähkinäinen ja ennen kaikkea voimakkaan joulumausteinen – tuoksusta tutut inkivääri ja neilikka etunenässä. Humalat tuovat makeahkon glyserolista käsisaippuan meininkiä (siis sellaista makua, miltä lapsena puhallellut saippuakuplat tuoksuivat) ja ruohoista karvautta. Hiilihappoisuus on kevyesti nipistelevää, mutta muuten pehmeähkönpuoleista. Oluen suurin pettymys tulee kuitenkin rungosta, joka on suorastaan yllättävän ohuen oloinen huomioonottaen oluen runsaan makumaailman ja alkoholin (6,5%).

Jälkimaussa suuhun jää pitkäksi aikaa glögiä ja piparkakkua, hennon savuista maltaisuutta, sitruksista humalaa ja varsin hillittyä katkeron puraisua. Oluesta jää kuiva, kevyen katkeroinen ja tuntuvan mausteinen jälkivaikutelma.

Kokonaisuutena Underlig Jul on vähän sekasotkun oloinen: tuoksultaan olut on mainio, mutta maku jää pahasti puolitiehen – yleisilmeeseensä nähden varsin ohuenpuoleinen runko ei onnistu tuomaan tuhtia ja lämmintä jouluoluen fiilistä. Robustimmalla rungolla, makeammalla maltaisuudella ja vielä piirun verran maltillisemmalla humaloinnilla tässä olisi varsin näpsäkkä esitys. Nyt oluen kuivahko yleisilme ja ja hieman karhea humalointi eivät tunnu sointuvan yhteen makeiden ja aromikkaiden joulumausteiden kanssa, minkä lisäksi olut ei saavuta balanssia tuhdin makumaailman ja ohkaisen suutuntuman välille – siksi Underlig Jul jättää hieman kylmäksi. Idea on hyvä, mutta resepti vaatii vielä hienosäätöä.

Lyhyesti: Hieman epätasapainoinen, kuivahko ja kohtalaisen tuntuvasti glögimaustettu jouluolut. Kaipaa lisää muhkeutta ja makeutta, nyt muistuttaa enemmän erikoisen makuista kuriositeettiolutta kuin varsinaista jouluolutta – vaikka oluen glögimausteilla rahkeet sellaiseenkin olisi.

Arvio: OK – joko mielikuvani oluesta olivat paljon paremmat, tai sen resepti tälle vuodelle on muuttunut melkoisesti. Olutta siemailee ihan mielellään, tuhdista mausteisuudesta huolimatta – tai peräti sen vuoksi – mutta balanssi on hukassa, eikä oluesta oikein saa jouluisia fiiliksiä sen jouluisesta aromimaailmasta huolimatta.

Hinnan (7,76e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

20.11.13

Svmma Varietalis 2006

Svmma Varietalis 2006
  • Valmistaja: Pagos Marqués de Griñon, Dominio de Valdepusa
  • Tyyppi: Punaviini, Vino de Pago; DO Dominio de Valdepusa
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castile-La Mancha, Toledo
  • Rypäleet: Syrah (60%), Cabernet Sauvignon (25%), Petit Verdot (15%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,90e (Syyskuu 2013, Silja Lines)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Yleisesti Espanjan viinit jakautuvat neljään laatuluokkaan: pöytäviinit (VdM), alueviinit (VdlT), appellaatioluokitellut viinit (DO) ja kaksi korkeamman tason appellaatioluokitusta (DOCa Priorat ja DOCa Rioja). Kuitenkin seasta löytyy myös yksi, tuntemattomampi laatuluokitus, joka asettuu suurin piirtein samalle tasolle DOCa-luokituksen kanssa: Vino de Pago. Merkitsevin ero tämän luokan ja muiden laatuluokkien kanssa on se, että Vino de Pago -luokituksen voi saada vain yksittäinen viinitalo tarhoineen, ei viinialue. Vino de Pago -luokitelluilla viineillä on aina tiukemmat säädökset kuin sillä appellaatiolla, johon viini muuten kuuluisi ja luokituksen saadakseen viinitalon on tehtävä viininsä viljelemistään rypäleistä omassa viinitalossaan – eikä esimerkiksi sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä toisen viinitalon välineillä.

Ensimmäisen Vino de Pago -luokituksen sai Griñonin markiisi Carlos Falcó y Fernández de Córdovan omistama Dominio de Valdepusa kymmenisen vuotta sitten, vuonna 2002 (lainvoimaisesti 2003). Tämä kyseinen tila on ollut Carlos Falcón suvun omistuksessa jo vuodesta 1292, mutta viiniköynnöksiä sinne ryhdyttiin istuttamaan vasta vuonna 1974. Viinitalo ryhtyi aluksi tuottamaan yksinomaan Cabernet Sauvignonia, mutta 1990-luvulla talo laajensi repertuaariinsa myös Syrah'ta ja Petit Verdot'ta. Talo tuottaa niin lajikeviinejä, kuin rypälesekoitteitakin; nyt arvioitava Svmma Varietalis on Syrah-vetoinen sekoite kaikkia kolmea alueella viljeltyä lajiketta. Viiniä kypsytetään vuoden ajan uusissa ja kerran käytetyissä, Allierin tammesta tehdyissä 225 litran tynnyreissä, minkä jälkeen viini pullotetaan ilman suodatusta tai kirkastusta.

Äitini oli napannut tämän kyseisen pullon mukaansa Silja Linen viinihyllyiltä alkuvuodesta ja viini pääsi lopulta tositoimiin alkusyksystä, kun kävimme vierailulla illastamassa. Ketterimmät ovat voineet myös napata viinin Alkon hyllyiltä hintaan 25,90e sen piipahtaessa valikoimissa pari vuotta sitten – tosin silloin viini katosi melkoisen ketterästi sen saatua kehuvat maininnat Mykkäsen Joukolta Hesarin viinitorstaissa.

Vahasinetin alle suljettu, hapero korkki aiheutti pientä taistelua, joka lopulta päättyi tappioon – hauras korkki repeytyi kahteen osaan, joista alempi puolikas jättäytyi melko tiukasti pullon kaulaan. Kun korkki oli lopulta saatu siistittyä pois, saatiin viini kuitenkin siivilänokan avulla melko siististi karahviin avautumaan. Väriltään Svmma on varsin tumma, lähes läpinäkymättömän kirsikanpunainen; reunoilta väri kuitenkin hieman pakenee, tuoden sinne kirkkaampaa rubiininpunaista väriä.

Tuoksu on melko muhkea, mutta yleensä tumman hedelmäisiin Espanjan punaviineihin verrattuna suhteellisen marjainen: etunenässä tuntuu murskattua mustaherukkaa ja kypsänmakeaa, jopa ylikypsää karhunvatukkaa – Cabernet ja Syrah siis tuntuvat. Seasta erottuu myös kevyttä pippuria, hennon savuisen mausteista tammea ja auringon paahdetta. Avauduttuaan alkoholi alkaa puskemaan eetterisyyttä tuoksuun.

Tiivisluontoinen ja hedelmävetoinen maku on varsin erilainen kuin tuoksu: hyvin tummanpuhuva, makean luumuinen, viikunainen, kevyen herukkahilloinen, hillityn pippurinen ja hieman pölyinenkin. Suutuntumaltaan viini on suht tuntuvan täyteläinen ja kohtalaisen tanniininen; happoja on kohtalaisesti, minkä seurauksena kokonaisuus on melko pehmeä ja lempeä. Tammikypsytys on tuonut yleisilmeeseen makeaa mausteisuutta ja hieman maitosuklaata ilman häiritsevää, päälleliimattua puisevuutta. Makuprofiililtaan viini on vivahteikas ja miellyttävä, mutta turhankin siistityn oloinen, eikä siitä löydy varsinaista espanjalaisuutta piirun vertaa.

Miellyttävän keskimaun jälkeen alkavat viinin ongelmat: jälkimaku on sekä tuntuvan tamminen että alkoholin (14,5%) lämmittämä. Viinistä jää makean mausteinen, kevyen maitosuklainen, hillityn vaniljainen ja melko lämmin jälkivaikutelma, joka jatkuu pitkään.

Yleisesti Svmma Varietalis on varsin miellyttävä ja helponpuoleinen moderni, hedelmävetoinen viini, mutta en oikein käsitä miksi Vino de Pago -luokitus luotiin nostamaan espanjalaisviinien profiilia, jos viinit ovat tällaisia – sokkona en kyllä rehellisesti voisi mitenkään veikata tätä kyseistä viiniä espanjalaiseksi, päin vastoin; veikkaisin Kaliforniaa tai eteläisen pallonpuoliskon kuumempia viinimaita. Ellei se ole juuri markkinointikikka – "katsokaa: meidänkin maasta saa jenkkiviinejä!"

Luonteikkaita ja/tai tyypillisen espanjalaisia viinejä odottavalle Svmma Varietalis tuottanee pettymyksen. Viini kuitenkin pelaa ihan näppärästi yhteen ruoan kanssa, jos viiniltä ei kaivata erityisen napakkaa otetta tai puruvoimaisia tanniineja. Muhkean runkonsa ja lämmittävän alkoholinsa puolesta viini kyllä sopii myös näin talven kylmimpien iltojen lähestyessä ihan sellaisenaan nautittavaksi lämmittelyjuomaksi. Viiniä voi myös varastoida vielä muutamia vuosia siinä toivossa, että sen kypsin hedelmäisyys ja tukevin runko hieman kuivahtaisi iän myötä kasaan ja paljastaisi enemmän mielenkiintoa alta.

Lyhyesti: Pehmeähkö, modernin hedelmävetoinen, kypsänpuoleinen ja melko tamminen Vino de Pago -luokan punaviini. Vaikka edustaa korkeinta Espanjan viinilaatuluokitusta, on tyylillisesti melko kaukana espanjalaisviinien yleisistä linjoista ja lähempänä uuden maailman pehmeää, helpostilähestyttävämpää viinityyliä.

Arvio: Hyvä – viini ei tyylillisesti onnistunut puhuttelemaan allekirjoittanutta, mutta muuten viinistä pidettiin varsin paljon pöytäseurueessa, minkä lisäksi viini kyllä osoittautui ihan passeliksi ruokaviiniksi. Ei mitenkään erityisen mieleenjäävä viini, mutta mielenkiintoinen ensituttavuus Vino de Pago -tason tuotoksiin.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Mikkeller Hoppy Lovin' Christmas

http://www.alko.fi/tuotteet/781454/
Mikkeller Hoppy Lovin' Christmas
  • Valmistaja: Mikkeller
  • Tyyppi: Olut, India Pale Ale
  • Maa: Tanska (Belgia)
  • Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
  • Maltaat: Melanoidin-, pale ale-
  • Humala: Amarillo, Centennial, Citra, Columbus
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 5,29e (Marraskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 5,43e (Tammikuu 2014, Alko)

Lentävät viinintekijät, flying winemakers, ovat jo varsin tuttu konsepti, mutta paljon harvemmin vastaavia tapaa olutmaailmassa. Tanskalainen Mikkellerin panimo kuitenkin täyttää tällaiset kriteerit melko mallikkaasti, vaikka toimintatapa onkin hieman erilainen.

Mikkellerin panimon perustivat opettaja Mikkel Borg Bjergsø ja lehtimies Kristian Klarup Keller Kööpenhaminassa vuonna 2006. Panimo kuitenkin toimi pitkään hyvin pieniin eriin keskittyvänä kotipanimona, jossa tuotettiin kokeellisia oluita panimomestareiden kavereille ja olutharrastajille. Kuitenkin vuoden toiminna jälkeen Keller jätti panimon ja Bjergsø jäi yksin vastuuseen toiminnasta, joka alkoikin laajentua huomattavasti. Suurempien erien tarpeeseen vastatakseen Mikkeller ei kuitenkaan perustanut omaa panimoaan, vaan Bjergsø itse vuokraa eri panimoiden laitteistoja ympäri maailmaa ja tuottaa oluensa niissä.

Alkon valikoimaan valittu Mikkellerin jouluolut on nimeltään melkoinen outolintu – sitä löytää niin Happy- kuin Hoppy Lovin' Christmas -nimellä varustettuna. Viime vuonna sama olut oli Alkon tiedoissa Happy-, kun taas tänä vuonna Hoppy- adjektiivilla varustettuna. Oman pulloni etiketissä lukee Hoppy, mutta Alkon sivuilta löytyvässä kuvassa seisoo Happy. Ota nyt tästäkin selvää. Joka tapauksessa, kyseessä on siis IPA-pohjainen ale, jota on maustettu inkiväärillä ja männyllä. Selvittämättä jää, onko olut siis maustettu männynneulasilla, pihkalla, heittelemällä käpyjä käymisastiaan vai asettamalla kokonainen puunrunko oluen sekaan. Etiketin on taiteillut panimon hovitaiteilija, infantiilista tyylistään tunnettu Keith Shore ja olut on pantu (muistini perusteella – en tähän hätään löytänyt varmuutta asiaan) Belgiassa, De Proefbrouwerij'ssa, jossa merkittävä osa Mikkellerin oluista pannaan. Hinta on noussut viime vuodesta kokonaiset 6 senttiä, joten vararikkoon ei päädy, jos viime vuonna jäi olut testaamati.

HLC on väriltään lagerinkeltainen ja lähes täysin kirkas olut, jonka ylle ilmestyy lasiin rohkeasti kaadettaessa paksunkuohkea, valkoinen ja melko kestäväkin vaahto.

Tuoksu on todella aromaattinen; siinä tuntuu kuusenhavuja, pihkaa, greippiä, raastettua sitruunankuorta, sitruuna-Fairya, hennon hunajaista mallasta ja aavistus inkivääriä. Ja nuo havuiset, pihkaiset ja inkivääriset vivahteet löytyivät siis lasista ennen kuin kävin lunttaamassa mitä kaikkia mausteita oluesta mahtoikaan löytyä, joten ainesosat siis puolustavat paikkaansa!

Yleisilmeeltään olut on melko kuiva; kielen kärjessä tuntuu pehmeämpää, makeampaa ja miellyttävän keksimäistä mallasta, muualla pihkaa, persikkaa, greippistä sitruksisuutta ja katkerohumaloinnin tuomaa grippiä. Paikoitellen seassa tuntuu myös humaloinnin tuomaa hedelmäisyyttä, mutta inkivääri vaikuttaa lähinnä jääneen tuoksuun. Toisin kuin monet IPA:t, HLC ei ole mitenkään huomattavan intensiivinen, vaan mukavan tasainen ja moniulotteinen. Yleisilme on maltillisen hiilihappoinen ja siksi pehmeä, mutta samalla suutuntumaltaan kevyehkö ja raikas.

Jälkimakusta löytyy sopivasti tuntuvaa katkerohumalaa, sitruksisuutta, kevyttä maamaisuutta, paikoin voimakkaanakin tuntuvaa pihkaa ja männynneulasia. Hennon karvas, kevyen mausteinen ja hillityn mäntyinen jälkivaikutelma tuntuu kielellä pitkään.

Yleisesti HLC on harvinaisen tasapainoinen, aromikas, helpostilähestyttävä ja miellyttävä IPA. Katkerot tuntuvat, mutteivät liiallisina tai jyräävinä, vaan kokonaisuuteen sointuen. Lisäksi oluen lisämausteet toimivat erittäin mallikkaasti: ne eivät tuo juuri mitään ihmeempiä yleisilmeeseen, mutta ne boostaavat mukavasti normaalistikin pihkaisia ja inkiväärisiä aromeja, joita aromihumalat tuovat. Näin nämä piirteet korostuvat oluessa hienovaraisesti muita enemmän, mutta ei missään nimessä muun oluen ehdoilla, vaan kaikin puolin tasapainoisesti.

Eri asia onkin sitten se, että miten jouluinen tämmöinen IPA on. Itselleni kepeä ja rapsakka IPA on ennen kaikkea kesäinen olut kuumille, aurinkoisille päiville, joten hennon havuiset vivahteet oluessa eivät vielä aivan täysin onnistu tuomaan joulukuusta mieleeni. Voin kyllä kuvitella oluen kestävän hyvin joulupöydän rasvaisia, suolaisia ja etikkaisia tarjoiluja, mutta silti ristiriita ulkona vallitsevan pimeyden ja aurinkoisen oluen välillä olisi turhan suuri. Kenties HLC onkin parhaimmillaan silloin, kun kaamos masentaa ja haluaa tavoittaa hieman kesän fiiliksiä keskellä synkintä talvea. Ei tämä oikein kauteen sovi, mutta on noin muuten vallan erinomainen, riittävän helppo ja kaikin puolin tasapainoinen IPA, joka on varsin oiva lisä Alkon valikoimiin.

Lyhyesti: Ei kovinkaan erityinen, eikä millään lailla jouluinen, mutta silti kaikin puolin nautittava, tuntuvan havuinen ja miellyttävän tasapainoinen IPA.


Arvio: Erittäin hyvä – mallisuoritus Tanskan haamupanomieheltä: pohjalla varsin tyylikäs jenkki-IPA, jota ei olla onnistuttu pilaamaan liioittelevalla mausteidenkäytöllä. Käytetyt mausteet erottuvat, mutta juuri sopivan kevyesti, että ne eivät vedä huomiota itseensä, vaan antavat oluen pelata kokonaisuutena.

Hinnan (5,43e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

19.11.13

Joseph Drouhin Givry 2010

http://www.alko.fi/tuotteet/450254/
Joseph Drouhin Givry 2010
  • Valmistaja: Joseph Drouhin
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Givry
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côte Chalonnaise, Givry
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 9,90e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 10,02e (Helmikuu 2014, Alko)

Mielenkiintoisesti Alkolle päätyy valikoimiin Bourgognen tuottajajättiläinen Joseph Drouhinilta viinejä kuuluisimpien ja arvostetuimpien alueiden (Côte de Nuits & Beaune) ulkopuolelta – Bojo-Cru Moulin-á-Vent, hiljattain poistunut, ihastuttava Rully ja loppukesästä valikoimiin saapunut puolikas pullo Givry. Siis siitä huolimatta, että Drouhin tuottaa viiniä näennäisesti Bourgognen jokaisella kuviteltavissa olevalla ala-alueella. Näin ollen viineistä saattaa puuttua sitä klassisinta Burgundi-vibaa, mutta toisaalta hinnat taas voivat tuntemattomien alueiden johdosta pysyä kohtuullisempina verrattuna kuuluisempiin ja sitä myöten hinnakkaampiin alueisiin.

Givry ei siis kuulu Pinot Noireistaan kuuluisaan Côte de Nuitsin alueeseen, vaan tulee selkeästi etelämmästä, selkeästi maltillisemmasta suosiosta nauttivan Côte Chalonnaisen alueen keskivaiheilta. Vaikka tällä alueella sijaitsee kymmeniä kyliä, on tällä alueella vain pari hassua ala-aluetta: Bouzeron, Montagny ja Rully, näitä kuuluisampi Mercurey ja nyt ihmeteltävä Givry.

Tämä kyseinen Givry kuitenkin hämmentää minua: ostin oman kappaleeni syyskuun alussa, hyvin pian pullon tultua Alkon valikoimiin ja olen erittäin varma, että kyseinen viini oli vuosikertaa 2010. Kuitenkin valtaosa netistä löytyvistä arvioista puhuu vuosikerrasta 2011. Jotta homma ei olisi näin selvää, on pakko mainita, että tällä hetkellä Alkon hyllyiltä löytyy vuosikertaa 2012. Onko todella mahdollista, että pullosta on ollut liikkeellä reilun parin kuukauden aikana kolmea eri vuosikertaa? Noh, joka tapauksessa, nyt kyseinen arvio on tehty vuosikerran 2010 pohjalta, mikä voi olla tai olla olematta samanlainen nyt myynnissä olevan 2012:n kanssa. Ymmärtääkseni viini myös vuosikerrasta riippumatta kypsyy n. vuoden ajan tammitynnyreissä, joista kymmenys on uusia.

Viinin kuulas väri on vaaleahkon punainen ja Pinot Noirille tyypillisen läpinäkyvä.

Tuoksu on ihastuttavan kypsän vadelmainen ja kevyen kirsikkainen; seassa on kuitenkin hennon maamaista rustiikkisuutta.

Freesi maku on kuiva, hapokas, tuoreen marjainen ja kepeydestään huolimatta miellyttävän pehmeä, vaikkakin samalla sopivan särmikäs. Mehukkaalta makumaailmaltaan viini on kypsän vadelmainen, kohtalaisen pippurinen ja jopa ronskihko – mistään hennosta ja elegantista Pinot'ta ei ole viinin kepeydestä huolimatta kyse. Taustalla tuntuu hyvin hennosti erottuvaa, integroitunutta tammista mausteisuutta.

Lopiksi viinistä jäävä jälkimaku on karpaloinen, kuiva, puolukkaisen hapokas ja se jatkuu miellyttävän pitkään.

Viini on melko taattua Drouhinin laatua ja Alkon pienten hyllyssä Givry tarjoaa puhdaspiirteistä ja luonteikkaampaa Pinot'ta kuin hieman edullisempi Silenin pehmeä Pinot. Kovinkaan ihmeellinen esitys tämä viini ei ole, mutta jos tilanne kutsuu klassista Burgundin punaviiniä ja iso pullo menee liioittelun puolelle, on tässä melko varma valinta. Viinin voi myös hankkia kellariin hätävaraksi – uskon viinin kykenevän kehittymään parempaan suuntaan ja hiomaan ronskeimpia särmiään jos sille antaa vuoden pari aikaa.

Lyhyesti: Luotettava, tasapainoinen ja kevyt, mutta ronskinpuoleinen Pinot Noir Burgundin vähemmän kuuluisalta eteläpuoliskolta.

Arvio: Miellyttävä – viini on hyvin arkinen ja omalla laillaan yllätyksetön Burgundin Pinot Noir, mutta sellaiseksi vallan miellyttävä ja maistuva esitys. Hyvä pikkupullo tilanteisiin, joissa viinin ei tarvitse pelätä joutuvansa pääosaan.

Hinnan (10,02e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

18.11.13

Fuller's Vintage Ale 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/784116/
Fuller's Vintage Ale 2013
  • Valmistaja: Fuller's
  • Tyyppi: Olut, ale
  • Maa: Englanti
  • Alue: Lontoo
  • Maltaat: Pearl pale ale
  • Humala: Admiral, Challenger, Goldings, Sovereign
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 8,66e (Lokakuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 8,95e (Tammikuu 2014, Alko)

Fuller'sin vuosikerta-alehan nyt ei ole varsinaisesti Alkon jouluolut, mutta se kuitenkin näyttää saapuvan melko luotettavasti vuodesta toiseen tässä joulun alla, joten voin sen hyvillä mielin lukea sen samaan kategoriaan.

Fuller's Vintage Ale on siis olut, jonka pohjana toimii panimon muhkean maltainen Golden Pride -ale, jota muokataan aina piirun verran joka vuosi. Olut valmistetaan aina laadukkaimmista mallas- ja humalaeristä ja se pullotetaan suodattamattomana hiivojen kanssa – olut on siis pullossa kypsyvä, ja panimo mainostaakin oluen kehittyvän pullossa varastoitaessa useiden vuosien ajan. Vintage Alen ei siis ole tarkoituskaan pistää parastaan nuorena, jolloin se ei juurikaan eroa tavan Golden Pridesta, vaan vasta kun kypsyttelyä on takana vuoden tai useamman verran. Tämän vuoksi Vintage Alen tapauksessa pulloon merkitty 'parasta ennen' -päiväys ulottuu peräti vuoteen 2023 – ja panimo vihjailee, että olut kyllä kestää hyvin säilytettynä tämänkin yli.

Vuosikerta 2013 tarjoaa Vintage Alen, joka on valmistettu Pearl-talviohramaltaista ja on brittioluille tyypillisesti humaloitu yksinomaan perinteisillä brittihumalilla – tämä perinteikäs panimo ei siis ole hypännyt räjähtävän aromaattisia suosivaan jenkkihumala-bandwagoniin.

Niin pullon komea, punertava pullon laatikko kuin Googlekaan ei paljastanut tarkkaa tietoa siitä, montako Vintage Alea on tänä vuonna pullotettu – viime vuosina ollaan tietääkseni pyöritty 120,000-130,000 pullon erissä – mutta netin arvosteluissa on näkynyt oluita sarjanumerolla 160,000. Nyt testaamani kappale oli #028187.

Olut on väriltään läpinäkyvä ja vaalean mutta kohtalaisen syvän oranssinruskea väri. Oluen päälle kohoaa runsas, kuohkean höttöinen ja vaalea vaahto, joka haihtuu melko nopeasti.

Oluen aromaattinen tuoksu tuo runsaassa hedelmäisyydessään ja maltaisuudessaan mukavaa vaihtelua nuuhkimiseen niin monen sitruksisen ja pihkaisen tuoksuisen oluen jälkeen. Tuoksu on yleisilmeeltään punertavan hedelmäinen, jopa mehukas, ja makean maltainen. Kompleksin tuoksun kirjavista vivahteista voi erottaa mm. hillittyä Omar-toffeisuutta, kevyttä ananasta, appelsiinilakritsia ja hentoa keksitaikinaisuutta.

Maku kuittaa melko lailla täysin pinnoin kaiken sen, mitä tuoksu pistää odottamaan. Makumaailma on varsin runsas, makeasta, karamellisesta maltaisuudestaan ja kypsän luumuisesta hedelmästään huolimatta yllättävän kuiva esimerkiksi Golden Prideen verrattuna. Oluella on kevyen appelsiininen ja hieman alkoholinen yleisilme, johon brittihumalat tuovat mukavaa, paikoitellen tuntuvankin mausteista grippiä. Suutuntuma on todella hennon hiilihappoinen ja siksi erittäin täyteläinen. Yleisesti tällä Vintage Alella on todella tasapainoinen, makeassa maltaisuudessaan ja hieman tuntuvassa alkoholisuudessaan Barley Wine-mäinen makumaailma.

Kohtalaisen pitkässä ja varsin monisyisessä jälkimaussa jää suuhun kevyttä pippurisuutta, mallasleipää, yrttistä katkerohumalointia, hentoa pähkinäisyyttä ja humalien ruohoisuutta. Makujen haipuessa pikku hiljaa kieleltä jää alkoholi lämmittämään suuta melko voimakkaana, mutta miellyttävänä ja tukevaan kokonaisuuteen sointuvana tunteena.

Vintage Ale on kaiken kaikkiaan loppuun asti nautiskeltava, tuhti ja kylminä talvi-iltoina mukavasti lämmittävä brittiale. Golden Prideen verrattuna se kutienkin tarjoaa nyt melko vähän ihmeempiä, eli jos lämmin, maltainen olut näin joulun alla houkuttelee, kannattanee sen suuntaan kääntyä mielummin – suurin ero näiden kahden oluen välillä on Vintage Alen hieman tukevamman tuntuinen suutuntuma ja Sen sijaan jos olet harkinnut laadukasta, vivahteikasta ja persoonallista olutta kenties jouluna vuoden parin päästä, osta Vintage Ale nyt ja kypsyttele sitä vuosi pari jossain pimeässä ja viileässä. Niin minäkin tein.

Lisäksi olut on myös mitä mainioin lahja oluenystävälle: se tulee hillityn tyylikkäässä, punaisessa kotelossa, joka on helpompi paketoida kuin tavallinen pullo! Kannattaa tosin mainita lahjansaajalle, että korkkaamisen kanssa ei tarvitse kiirehtiä...

Lyhyesti: Tyylikäs, muhkea ja mukavasti talvella lämmittävä brittiale, joka on nyt vallan mainio – joskin hieman yllätyksetön – esitys, mutta tullee kehittymään mainiosti ikää kerätessään.

Arvio: Tyylikäs – tämä olut tiivistää kaiken sen mikä brittioluessa on hyvää: ei toinen toistaan eksoottisempia, moderneja mallas- tai humalalajikkeita tai oluttyylejä, vaan klassinen, muhkean maltainen ale perinteisistä ainesosista. Nöyrä ja vakava no-nonsense-ale rauhalliseen nautiskeluun.

Hinnan (8,95e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.