Fabellae Tintilia del Molise 2010
- Valmistaja: Di Majo Norante
- Tyyppi: Punaviini, DOC Tintilia del Molise
- Maa: Italia
- Alue: Molise
- Rypäleet: Tintilia (100%)
- Koko: 0,75
- Hinta ostohetkellä: 7,90e (Maaliskuu 2014, weinhandel-italien.de)
- Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Eteläisessä Keski-Italiassa – heti Italian "kantapään", Apulian pohjoispuolella – sijaitseva Molisen piskuinen alue ei ole onnistunut saavuttamaan kovinkaan suurta mainetta viineillään. Alueelta löytyy viineille vain 4 DOC-aluetta, eikä yhtäkään DOCG-aluetta. Kenties Molisen suurin viinikuuluisuus on punainen Tintilia, josta alueella valmistetaan Tintilia del Molise -punaviiniä.
Tintiliaa ei pidä sekoittaman Tintillaan, joka voi olla synonyymi niin Grenache- kuin Mourvèdre-lajikkeille. Tintilian uskotaan alun perin tulleen Moliseen Espanjasta, mutta sen sukujuuret ovat hämärän peitossa, joten tarkkaa kuvaa rypälelajikkeen historiasta ei olla saatu. Tintilia on melko matalasatoinen ja hankalasti viljeltävä lajike, minkä vuoksi se oli jo lähes sukupuuton partaalla. Kuitenkin 1900-luvun loppupuolella muutamat paikalliset tuottajat innostuivat lajikkeesta ja pyrkivät tuottamaan siitä laadukasta viiniä, minkä johdosta rypäleen suosio saatiin nousujohteiseksi ja lopulta vuonna 1998 alueelle luotiin DOC Tintilia del Molise -appellaatio rypäleen tulevaisuuden suojaksi.
Tämä kyseinen viini tuli Weinhandel Italien -tilauksessani, johon olin kerännyt pienen laatikollisen kuriositeettiviinejä joko tuntemattomilta alueilta tai tuntemattomista rypäleistä. Alkon valikoimista olisi kyllä löytynyt yksi Tintilia del Molise (Cantine Salvatoren Rutilia), mutta pari kymppiä vieraasta viinistä tuntui turhan tiukalta – ei nyt muuten, mutta kun yleisesti Molisen viinejä pidetään korkeintaan kelpoina perus-/arkiviineinä; 20e mahdollisesti semi-OK:sta perusviinistä ei houkuttele! Siksi Weinhandelista vajaalla 8 eurolla irronnut Tintilia tuntui mielestäni järkevämmältä ostokselta. Tuottajan sivujen mukaan viini on maseroitu 1kku ajan kuorten kanssa ja käytetty ja kypsytetty epämääräisen pituisen ajan terästankeissa, minkä jälkeen viini on vielä makoillut 6 kuukautta pulloissa ennen markkinoillelaskua. Viini ei ole missään vaiheessa nähnyt tammea, mistä se nappaa heti virtuaaliplussan.
Viinin väri on reunoille asti tasaisen tumman rubiininpunainen ja suht hennosti läpinäkyvä – lasin läpi näkee hädin tuskin.
Tuoksu on kypsänmakea ja tummanpuhuva. Italian punaviineille suorastaan hämmentävän ominainen, aromaattinen kirsikkaisuus on pinnassa, mutta seasta löytyy myös keveää mustikkaisuutta ja hentoa luumuisuutta. Taustalla värjöttelee häivähdys kukkeaa parfyymiyyttä.
Suussa viini on aluksi yleisilmeeltään varsin kypsä, melko täyteläinen ja suorastaan samettisen pehmeä – tämmöinen habitus yleensä viittaisi pieneen, mutta kuitenkin erottuvaan määrään jäännössokeria, mutta viinistä löytyy sitä tuottajan mukaan vain 1,5 g/l, mikä on melko lailla yhtä tyhjän kanssa. Pian kuitenkin viinin kohtalainen hapokkuus ja maltillinen, miellyttävän pehmeä tanniinisuus tuovat mukavaa tiiviyttä kokonaisuuteen siivoten runsainta pehmeyttä syrjään ja näin yleisilmeestä tulee mukavalla tavalla ryhdikkäämpi ja hieman puruvoimaisempi. Makumaailmasta löytyy tummaa kirsikkaa, murskattuja tummia metsämarjoja, makeaankypsää luumua, kevyesti karheaa maustepippurista mausteisuutta ja aavistus nahkaa.
Viinin miellyttävä ja mehukkaan marjainen jälkimaku on korkeintaan keskipitkä, hennon luumuinen ja karhunvatukkainen ja loppuun asti tasaisena jatkuva. Suuria yllätyksiä ei lopussa tarjota, vaan loppuliuku jatkuu saumattomasti siitä, mihin keskimaku päättyi.
Yleisesti tekisi mieli kyllä kutsua Tintiliaa Italian Merlot'ksi: molemmat lajikkeet tuntuvat tuottavan pehmeitä, mehukkaankypsiä, rakenteeltaan helppoja ja aromeiltaan selvästi kypsään luumuun taittuvia viinejä – Tintiliassa mukana on vain tuo Italian viineille tyypillinen juonne kirsikkaa.
Di Majo Noranten perus-Tintilia on mukavan mehukas, pehmeä, vivahteikas, helppo ja miellyttävä tuttavuus. Kokonaisuus on melko lailla massojen makuun sopivan simppeli mutta herkullinen, mutta vaikkei viinistä mitään mielikuvitusta tai muita synapseja aktivoivia piirteitä löytynytkään, maistui se vallan mainiosti meikäläisellekin. Ei tämä saanut meikäläistä tuomitsemaan Molisen viinejä kertaheitolla, mutta tämä viini ainakin menee sinne helppojen arkiviinien kategoriaan, joten en kyllä myöskään ole vielä vakuuttunut alueen tasosta – toisaalta vajaan 8 euron hintaan on melko turha odottaa muuta kuin tavallista peruspunkeroa. Jään tässä odottamaan mielenkiinnolla tulisiko vielä joskus joku vakavahenkisempi moliselainen vastaan – vai jääkö Molise ainoastaan tämmöisiä helppoja, mehukkaita ja simppeleitä viinejä tuottavaksi alueeksi?
Lyhyesti: Viini, joka on kuin italialainen Merlot: mehevän mehukas, pehmeä ja luumuinen – mutta kuitenkin myös italialaiseen henkeen kypsän kirsikkainen. Simppeli ja helppo viini, mutta sellaiseksi varsin maukas ja huoletta kulauteltava.
Arvio: Miellyttävä – mehukas ja maukas arki- tai noutopöytäviini todella kohtuulliseen hintaan. Ihmetyttää kyllä että lieneekö tuo illuusio jäännössokerisesta makeudesta ja pehmeydestä Tintilian ominaispiirre? Olen nimittäin lukenut useammasta eri Tintiliasta arvosteluita ja monessa on mainittu tuo sama ilmiö.
Hinnan (7,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti