Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.11.15

Château Musar Blanc 2005

Château Musar Blanc 2005
  • Valmistaja: Château Musar
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Libanon
  • Alue: Beqaa
  • Rypäleet: Obaideh (60%), Merwah (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 30,90e (Elokuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Libanonissa, 1700-lukulaisessa Mzarin linnassa majaansa pitävä Château Musar on viinitalo, jonka viinien maistelu on aina yksi seikkailu ja joista kirjoittaminen on joka kerta pelkkää iloa.

Tämä vuonna 1930 perustettu viinitalo nauttii hyvin suurta kulttisuosiota ympäri maailman ja esimerkiksi Brittein saarilla talon maine on jo niin kovassa kurssissa, että talon voidaan sanoa nauttivan jo jonkin sortin mainstream-suosiosta siellä päin. Tämä on äärimmäisen kova suoritus ottaen huomioon sen, että talo ei pyri millään lailla vaikuttamaan viiniensä valmistusprosessiin, vaan jokainen vuosikerta ja jokainen yksittäinen viinipullo on vahvasti sattumaan perustuvien tapahtumien tulos. Château Musaria voidaankin pitää hyvin perustein maailman tunnetuimpana ja arvostetuimpa natural-viinitalona.

Musar tuottaa kolmea viinilinjastoa, joita tuotetaan yhteensä n. 600,000-700,000 pulloa vuodessa: nuoria, simppeleitä ja tammettamattomia Musar Jeune -viinejä, "nuorina" juotavia tarhaviini Musar Hochar -viinejä ja lopuksi erittäin pitkään kypsytettyjä Château Musar -viinejä. Tässä, viimeisessä talon mukaan nimetyssä tuoteperheessä punainen versio vastaa ehdottomasti suurimmasta osuudesta n. 100,000 pullon osuudellaan. Valkoisen Musarin vuosituotanto pyörii normaalisti jossain muutaman tuhannen ja kymmenen tuhannen pullon välimaastossa, kun taas äärimmäisen harvinaista roséeviiniä talo tuottaa vielä pienempiä määriä ja vain riittävän laadukkaita rypäleitä tuottavina vuosina. Koska valkoinen Musar on varsin harvinaista tavaraa, karkasi suustani pari innostunutta hihkaisua, kun huomasin kyseisen viinin saapuneen Arkadian Alkon erikoisvalikoimaan loppukesästä 2015. Yhden ostamani pullon kehtasin tässä ihan korkkailla, sillä nappasin Arkadiasta heti ensimmäisessä sopivassa saumassa kolme lestiä kellariini.

Valkoinen Musar valmistetaan paikallisista Obaideh- ja Merwah-lajikkeista, joiden uskotaan olevan todellisuudessa paikallisia mutaatioita Chardonnaysta ja Sémillonista. Tähän viiniin tarkoitetut rypäleet korjataan Beqaan laakson reunoilla sijaitsevien vuorten rinteiltä, joilla äärimmäisen harvaan istutetut ja omilla juurillaan kasvavat, 50-90-vuotiaat varttamattomat köynnökset kasvavat peräti 1,300 ja jopa 1,500 metrin korkeudessa. Niistä puristettu mehu valmistetaan viiniksi rypäleiden omilla villihiivoilla betonisammioissa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään Neversin tammesta valmistettuihin tynnyreihin, Musarin tyyliin "sellaiseksi ajaksi, ettei tammi vielä maistu" – mikä tarkoittaa valkoisen viinin tapauksessa n. 6-9 kk kypsyttelyaikaa. Tynnyrikypsymisen jälkeen viini pullotetaan täysin kirkastamattomana ja suodattamattomana. Koska kaikki Château Musar -linjaston viinit julkaistaan markkinoille vasta sitten, kun ne ovat viinitalon mukaan valmiita julkaistavaksi, siirretään pullotetut viinit kypsymään kellareihin useiksi vuosiksi. Valkoisen Musarin kypsyttelyajasta kertonee jotain se, että tällä hetkellä markkinoilla on myynnissä valkoinen Musar 2007.

Koska Château Musar -viinit valmistetaan täysin luonnon omilla ehdoilla, mitenkään viininvalmistukseen puuttumatta, ovat viinit erittäin voimakkaasti alttiita niin vuosikerranvaihdoksille kuin muille viininvalmistuksessa tapahtuville asioille. Tästä syystä Musarin eri vuosikerrat ovat usein huomattavan erilaisia keskenään, minkä lisäksi talo nauttii varsin kyseenalaista mainetta erittäin rankasta pullokohtaisesta vaihtelusta. Moni voisi pitää tätä virheenä, mutta meikäläiselle tämä ainoastaan tekee jokaisesta Musarin avaamisesta seikkailun!

Tämän kyseisen Musarin väri on keskisyvä, kehittyneen keltainen – ei vaadi kovinkaan vilkasta mielikuvitusta, jotta erehtyisi kuvaamaan viinin ulkonäköä virtsanäytteenkeltaiseksi.

Jonkin aikaa karahvissa makoilleella valkoniinillä on hienostunut ja viekoittelevalla tavalla oksidoitunut tuoksu, josta voi erottaa makeaa kypsien omenoiden mehua, hunajamelonin ja aprikoosin johtamaa keltaista hedelmää, tammitynnyrikypsyksen tuomaa vaniljaa ja pähkinää, kevyttä Corn Flakesia ja hentoa appelsiininkukkaa. Tuoksu on yhtä aikaa kuiva ja mausteinen mutta samalla hennon makeaa jälkiruokaviinimäisyyttä vihjaileva.

Viinin kuiva, vivahteikas ja kehittynyt maku on jättänyt nuorekkaan hedelmäisyyden taakseen ja makumaailsta erottaa ensisijaisesti tertiäärisiä aromeja: mehiläisvahaisuutta, yrttisyyttä, maltillista oksidoitunutta pähkinäisyyttä, hentoa vaniljaa, aavistuksen bergamottista Earl Grey -teetä ja aavistuksen amontillado-sherrymäistä suolaista mineraalia. Vaikka viini on suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen ja kevyen vahamainen, on se myös ilahduttavalla tavalla napakan hapokas ja eloisa. Melko runsaalla kokonaisuudella on miellyttävästi tuoreen omenaista raikkautta ja ennen kaikkea mainio ryhti.

Mehukkaassa ja hurmaavan monisyisessä jälkimaussa erottuu kevyttä pähkinää, hentoa hunajaa ja ujoa vaniljaa. Jälkivaikutelmassa suolainen mineraalisuus saa enemmän voimaa samalla kun omenainen hapokkuus pitää yleisilmeen ryhdikkäänä, freesinä ja ennen kaikkea pitkään kantavana.

On tämä kyllä jumalauta hieno viini. Olihan tuo vuosi sitten testattu valkoinen Musar 2001 jo enemmän kuin erinomainen tapaus, mutta tämä vuosikerta vetää vielä rytisten siitä ohi yllättävänkin napakalla ja ryhdikkäällä hapokkuudellaan – joskin viinin kehittyneestä, vahamaisesta ja ujosti oksidoituneesta yleisilmeestä johtuen tämä hapokkuus ei ole mitenkään ilmiselvästi esillä. Tämä hapokkuus kuitenkin antaa viinille sekä hyvää puruvoimaa ruoan kanssa parittamista ajatellen että potentiaalia pidempään kellarointiin.

Siinä missä nykyaikaisia viinimarkkinoita hallitsevat joko korostetun nuorekkaan hedelmäiset tai sitten huonolla maulla tammitetut, kermatoffeelta maistuvat monsterivalkoviinit, pääsee silloin tällöin tällaisten (tai esimerkiksi Viña Tondonia Blanco Reservan) kaltaisten viinien avulla ihmettelemään, minkälaisia parhaat valkoviinit ovat mahtaneet olla vuosisata takaperin. Vaikka tämmöinen selvästi kehittynyt, vahamainen ja ujon oksidatiivinen tyyli ei pitkään aikaan ole ollut viininvalmistajien keskuudessa muodissa, onnistuu se tarjoamaan helposti paljon vivahteikkaamman ja mielenkiintoisemman makuelämyksen kuin leijonanosa siisteistä ja moderneista valkoviineistä.

Lyhyesti: Äärimmäisen kiehtova, vahamainen, kompleksinen ja kevyen oksidatiivinen sekä ennen kaikkea ihastuttavan hapokas valkoviini Libanonista.

Arvio: Täydellinen – oksidatiivisten natural-valkoviinien kuningatar, kuningas, keisari, tsaari ja ylipäällikkö. Rupeaa olemaan jo melko vaikeaa kuvitella tämän tyylin viinistä enää parempaa esitystä (muuten kuin antamalla tälle lisää ikää – onneksi pulloja jäi vielä pari kellariin).

Hinnan (30,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

29.11.15

Nøgne Ø God Jul 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/719366/
Nøgne Ø God Jul 2015
  • Valmistaja: Nøgne Ø
  • Tyyppi: Olut, Ale, Strong Ale / Stout
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Maltaat: Kahvi-, karamelli-, lager-, Maris Otter-, melanoid-, paahdettu-, ruis-, Special B-, turvesavustettu ohra-
  • Humala: Bobek, Cascade, Columbus
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 6,97e (Marraskuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 6,97e (Marraskuu 2015, Alko)

Monta kertaa on Maa ehtinyt kiertää Auringon ympäri sen jälkeen, kun Nøgne Øn kehuttu talvi-/jouluolut God Jul on löytynyt Alkon hyllyiltä. Useamman kerran on Alkosta löytynyt joulun aikaan erikoinen, glögimaustettu Underlig Jul ja maitokaupoista taas on voinut bongata Julesnadderin, mutta tätä yhtenä Nøgne Øn parhaimpina pidetyistä oluista on sen sijaan saatu viimeksi 6 vuotta sitten, jouluna 2009. Olikin siis jo korkea aika saada se takaisin jouluoluiden kattaukseen!

God Jul on englantilaisella alehiivalla pantu olut, joka on Nøgne Øn sivujen mukaan humaloitu Centennialilla, Chinookilla ja Columbuksella (todennäköisesti vanha resepti, jota ei olla päivitetty) ja Alkon tietojen mukaan Bobekilla, Cascadella ja Columbuksella. Selvää oluttyyliä oluella ei ole, vaan se on Nøgne Øn mukaan yksinkertaisesti "dark ale". Koska a-vitamiinia löytyy oluesta peräti 8,5%, voi sitä mielestäni kutsua myös ihan hyvillä mielin "strong aleksi".

Oluella on läpinäkymätön, tummanruskea väri, joka taittuu keskeltä jo lähes täysin mustaan. Runsas, kestävä, kermaisen kuohkea, tiivis ja runsaasti pitsiä jättävä vaahto nousee kaadon mukana lasiin oluen päälle.

Tuoksu on runsas, stout-henkisen paahteinen ja hillitysti tumman suklainen; taustalta erottuu hentoa lakritsia ja ujoa mämmiä. Aromikkaat humalat tuovat tuoksuun kevyen sitruksisia ja hennon pihkaisia piirteitä. Yleisolemus on muhkea, makea ja tummanpuhuva.

Suussa makuhermoja tervehtää lakritsisen paahteisuuden ja tumman limppuisuuden johtama makeahko ja runsas maku. Kun kieli tottuu makean paahteisuuden makuun, rupeaa synkeästi makumaailmasta erottuumaan myös kevyttä karamellimaltaisuutta ja humalien tuomaa ujoa greippisyyttä ja hentoa ruohoisuutta. Suutuntuma on tiivis, muhkea ja erittäin täyteläinensuutuntuma ja sitä sävyttää hyvin pieni, kermaisen kuohkea ja hento, mutta mukavan kestävä hiilihappo.

Vaikka olut katoaa suusta, jatkaa runsas jälkimaku pitkään keskimaun viitoittamalla tiellä: paahteista maltaisuutta ja lakritsia, kevyttä mausteisuutta, varsin kevyellä otteella karvasta katkerohumalaa ja ujon kärtsäistä tuhkaisuutta, sekä lopuksi kevyesti nielussa ja kitalaessa tuntuvaa alkoholista lämpöä.

Ei God Jul ole omasta mielestäni juurikaan jouluinen olut, vaan lähinnä tuhti ja lähes stoutmainen ale. Tai no, onhan tämä kyllä kuin Suomen joulu: musta ja lämmin. Mutta tällaiseksi stron ale-stout-hybridiksi God Jul on kyllä perkeleen hyvä tapaus. Jes.

God Jul on siis juuri semmoinen tuhti, muhkea ja täyteläinen esitys, joita mielellään juo lämmikkeeksi samalla kun ulkona paukkuu pakkaset ja maa hautautuu nietoksiin. Tai eteläsuomalaisittain ulkona vihmoo hyytävä, luihin ja ytimiin pureutuva sateinen tuuli ja kaikki on synkkää ja harmaata. Kiitettävä ja erittäin maukas talviolut, joka toimii nyt todella mainiosti, mutta voinee kehittyä vielä mukavampaan, tuhdimpaan suuntaan kellarissa, kun aromihumalien kevyt sitruksisuus ja ruoho haihtuvat pois ja muhkea karamellisuus ja kuivahedelmäisyys saa entistä enemmän tilaa.

Lyhyesti: Tuhti, tummanpuhuva ja maukas olut, joka tasapainottelee jossain strong alen ja stoutin välimaastossa. Mainio lämmike pimeneviin talvi-iltoihin.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin julmetun hyvä, tasapainoinen ja maukas tumma olut, joka ei monien muiden Nøgne Øn oluiden tapaan sorru erikoisuudentavoitteluun tai muuhun hassutteluun, vaan on yksinkertaisesti vain pirun hyvä esitys. Joskus yksinkertaisuus on kultaa.

Hinnan (6,97e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

28.11.15

Miličić Postup 2005

Miličić Postup 2005
  • Valmistaja: Vina Miličić
  • Tyyppi: Punaviini, Vrhunsko Vino Postup
  • Maa: Kroatia
  • Alue: Primorska Hrvatska, Dalmatia, Pelješac, Postup
  • Rypäleet: Plavac Mali (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 120 Kn (~15,89e; Heinäkuu 2015, Vina Miličić, Dubrovnik)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Tämä viini (kuten merkittävä osa muista viime aikoina arvostelluista kroatialaisista viineistä) tarttui mukaani viimekesäisellä reissullamme Dubrovnikiin. Tämä kyseinen viini löytyi viinitalo Miličićin omasta viinimyymälästä, joka samalla oli yksi harvoja varsinaisia viinikauppoja koko Dubrvonikissa. Tämä kyseinen myymälä, joka löytyi aivan Dubrovnikin vanhankaupungin pääkadun varrelta, oli vain pienehkö koppi, josta löytyi lähinnä Miličićin omia viinejä, muutamia väkeviä sekä kourallinen ihan aitoja shamppanjoita. Jäimme myös toviksi juttelemaan omistajan kanssa ja muun muassa päivittelemään päivisin 40°C asti nousevia lämpötiloja – kauppaa pyörittävä rouva sanoi olevansa yhtä lailla hätää kärsimässä, sillä normaalisti Dubrovnikissa lämpötila on kesäisin n. 30°C tuntumassa, eikä edes paikalliset olleet tottuneet näin painostavan kuumiin olosuhteisiin. Hän koetti myös saada allekirjoittanutta ostamaan heidän Dingačiaan, mutta päädyin itse heidän Postupiinsa kolmesta syystä: a) myymälä oli tuhottomien helteiden vuoksi varsin kuuma ja Dingač sijaitsi ylähyllyllä, joten halusin varmuuden vuoksi napata viinin matalammalta ja viileämmältä hyllyltä; b) Postupia löytyi selkeästi vanhempaa vuosikertaa, joten halusin samalla päästä ihmettelemään, miten kroatialaiset viinit kehittyvät; c) meikäläisellä oli jo useampi Dingač ostettuna tuliaisiksi, joten halusin Postupin ihan vaihtelun vuoksi.

Asiaan perehtymättömille, Dingač ja Postup ovat Kroatian kenties arvostetuimmat viinialueet – nämä kaksi erittäin pitkällä Pelješacin niemimaalla sijaitsevaa viinialuetta saivat ensimmäisinä viinialueina alkuperäsuojan viineilleen Kroatiassa (Dingač 1961 ja Postup 1967). Molemmilla viinialueilla viljellään ainoastaan paikallista, kuumaa ilmastoa vaativaa Plavac Malia, joka on Tribidrag- (eli Primitivo- eli Zinfandel-) ja Dobričić-lajikkeiden risteymä. Dingač on näistä kahdesta alueesta merkittävästi jyrkempi ja korkeammissa rinteissä sijaitseva – tästä syystä viinit ovat yleensä äärimmäisen intensiivisiä, konsentroituneita ja usein myös hyvin alkoholisia; korkeimmilla tarhoilla sijaitsevista rypäleistä valmistetut viinit kykenevät kuitenkin säilyttämään erinomaisesti hapokkuutensa. Postup sijaitsee loivemmilla ja matalammilla rinteillä, minkä takia harvat Postupit kykenevät kilpailemaan Dingačien intensiivisyyden kanssa. Plavac Mali kuitenkin kykenee tuottamaan tälläkin alueella poikkeuksellisen intensiivistä ja rakenteikasta viiniä, joten vaikka Postupit eivät yleensä ole yhtä robusteja kuin Dingačit, ovat ne usein varsin isoa ja rotevaa tavaraa yhtä kaikki.

Koska Vina Miličićillä ei ole omia kotisivuja, jäävät viinin valmistustieteelliset speksit täysin hämärän peittoon. Viinillä on kuitenkin verrattain matala alkoholipitoisuus, 13,9%, sillä Plavac Mali kykenee helposti saavuttamaan jopa 15,5% luonnollisen alkoholipitoisuuden ja monelle tuottajalle Kroatiassa alkoholin määrä on viinin laadun mittari.

Viini lienee täysin suodattamaton, sillä varomaton käsittely kellarilta pulloa kiikuttaessa johti siihen, että viinillä oli kohtalaisen samea – ja siksi läpinäkymätön – kehittyneen viikunan- tai granaatinpunainen väri. Todennäköisesti viini olisi olut kauniin kirkas pitkään pystyssäseisottamalla ja karahvin kautta kierrättämällä, mutta äärimmäisen pieni ja hienojakoinen sakka oli lähtenyt liikkeelle ja oikein urakalla – no, minkäs teet. Sakka ei onneksi ole vaarallista! Voin kuitenkin suositella tämän viinin tapauksessa pitämään pulloa jonkin aikaa pystyasennossa ja kaatamaan sen hyvin varovaisesti karahviin.

Aavistuksen verran kehittynyt ja melko lämpimistä olosuhteista kielivä tuoksu on todella runsas, aromikas ja moniulotteinen: pinnassa tuntuu taatelia, kuivattua luumua, kypsää metsämarjaa, kehittynyttä kukkaisuutta ja neilikkaista mausteisuutta. Taustalla häilyy kevyin ottein maltillista konjakkitammea, hieman asetonista volatiilisuutta, hentoa eetteristä alkoholia, häivähdys satulanahkaa ja ujoa pölyisyyttä. Yleisesti viinillä on todella aromikas ja hurmaava kehittyneen Plavac Malin tuoksu.

Vaikka suutuntuma on suht täyteläinen, ei viini ole suuntäyttävän paksu tai konsentroitunut, vaan sillä on kohtalaisen hapokas ja yllättävänkin ilmava yleisilme. Tuoksun piirteitä toistavasta makumaailmasta erottuu aluksi taatelia, tummaa luumua, tummia makeita marjoja, makeaa ja aromikasta aasialaista mausteisuutta ja neilikkaa; myöhemmin kieli erottaa myös kevyttä kuivattua viikunaa, varsin hillittyä tammen puisevaa mausteisuutta ja aavistuksen kuivakukkaisia sävyjä. 10 vuoden iästään huolimatta viinillä on edelleen kohtalaisen mukavasti kypsänpehmeitä mutta ikeniä pölyisesti pyyhkiviä tanniineja. Kokonaisuutta arvioidessa on myönnettävä, että viinillä on yllättävän eloisa ja freesi maku ollakseen täynnä tummien ja kuivattujen hedelmien piirteitä ja hieman lämmittävää alkoholia. Pääpiirteittäin viini on jo hieman kehittynyt, mutta se on vielä edelleen erittäin hyvin elossa ja todennäköisesti matkalla ylöspäin tai huipulla.

Kevyesti lämmin jälkimaku on keskimaun ja tuoksun tavoin moniyinen ja jatkuvasti kehittyvä. Viinin kadottua suusta jää kielelle kompleksinen, viipyilevä kavalkadi aromeja: makeaa mausteisuutta, tummaa luumua, taatelia, mehukasta viikunaa, kevyttä karhunvatukkaa, hentoa mansikkaa, hillittyä tanniinien karheutta ja bitteriä sekä aavistus viipyilevää, aromaattista ja hennon seetristä tammea. Viini jättää erittäin maukkaan, jo hieman kehittyneen, miellyttävästi mehukkaan hapokkaan ja hennosti nahkaisia piirteitä esiin nostavan, pitkäkestoinen jälkivaikutelman.

En tiedä onko Miličić onnistunut tässä viinissä poikkeuksellisen hyvin, vai vaatiiko hyvä Plavac Mali ainoastaan sen vuosikymmenen muuttuakseen näin hienoksi tapaukseksi, mutta siitä riippumatta on todettava, että tämä kyllä on erittäin maukas, kompleksinen ja tyylikäs Postup. Viini ei kärsi monien Plavac Malien ongelmista, joita ovat liioiteltu tammi, liioiteltu alkoholi ja liian kuumien olosuhteiden mukanaan tuomat, joskus jopa hallitsevat, nahistuneen rusinan aromit. Tässä on paljon syvyyttä, mielenkiintoa ja rakennetta, eikä edes viini ollut hinnallakaan pilattu – erittäin korkeat viinien hinnat kun ovat yksi Dubrovnikin ikävimmistä piirteistä.

Kaiken kaikkiaan tämä oli supermainio ostos, joka oli todellista herkkua pasta alla norman kanssa. Jos joku ihmettelee viini-ruoka-paria, on tässä käytetty soveltavaa "paikallista viiniä paikalliselle ruoalle". Tässä meikäläisen sisäinen dialogi viininvalintaprosessista kokonaisuudessaan: Pasta alla norma kun on sisilialainen ruoka, niin pistetään sisilialaista. No, ei ole sisilialaista. Entä eteläitalialaista, Primitivo olisi eteläitaliasta? No, ei ole Primitivoa. No, entä Plavac Malia, se on Primitivon sukulainen ja samankaltainen? Plavac Malia löytyy, homma hanskassa!

Lyhyesti: Upeasti kehittynyt, yllättävänkin ilmava ja ihastuttavan tasapainoinen Plavac Mali arvostetulta Postupin alueelta.

Arvio: Erinomainen – ihastuttava, kompleksinen esitys, joka hienosti osoittaa, kuinka robusti Plavac Mali kykenee kehittymään hienosti ja saavuttamaan hurmaavaa eleganssia ikääntyessään.

Hinnan (15,89e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nøgne Ø Tiger Tripel 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/727866/
Nøgne Ø Tiger Tripel 2015
  • Valmistaja: Nøgne Ø
  • Tyyppi: Olut, Tripel
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Maltaat: Pils-, turvesavustettu-, vehnä-
  • Humala: Bobek, Columbus, Saaz
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 8,97e (Lokakuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 8,97e (Marraskuu 2015, Alko)

Nøgne Ø, eli norjalainen superoluiden pioneeri "Nöggis", oli yksi suurimmista tekijöistä kun myöhäisteini-iässäni elin siirtymää suomalaisesta bulkkilagerista kohti kiehtovia pienpanimo-oluita. Tästä syystä panimolla on erityinen paikka sydämessäni ja sydämeni aina sykähtää, kun bongaan jostain uuden ja jännittävän oluen tältä panimolta. Koin taas hiljattain tällaisia herkkiä hetkiä, kun bongasin Alkon uutuuksista erikoiselta kuulostavan, turvesavustetuilla maltailla valmistetun Tiger Tripelin.

Oluella on samea, appelsiinisen kellanoranssi väri. Tasaista kaatoa seuraa oluen ylle kohoava keskirunsas, tiivis ja melko kestävä vitivalkoinen vaahto.

Tuoksu on varsin hillitty ja hieman makeahko. Siitä voi erottaa hentoa happamankirpeää sitruksisuutta ja vehnäistä happamuutta, kuivattua yrttisyyttä, viljaisuutta, belgihiivaista keltaista hedelmää ja hentoa hiivaisuutta. Pitkään auettuaan ja lämmettyään tuoksusta tuntuu löytyvän myös pieni aavistus kevyen tervaista savua, mutta en ole varma yrittääkö aivoni vain paikata tuotetietojen luomaa kognitiivista dissonanssia vaisusta tuoksusta.

Kielen kärjessä olut tuntuu olevan kuivempi, kevyempi ja kirpeämpi, takaosissa taas melko reipas alkoholi (9%), raskastekoisuus ja alkoholin tuoma makeus hallitsevat. Makumaailmasta löytyy appelsiinista sitrushedelmää, kevyttä persikkaa ja aprikoosia, vehnäistä happamuutta, kevyttä mausteisuutta, hillittyä viljaisuutta, hentoa ruohoa ja yrttisyyttä. Todella hento hiilihappo ja melko vaatimaton katkero (35 IBU) johdattavat yleisilmeen melko runsaaseen ja kohtalaisen hyvin suuntäyttävän täyteläiseen suutuntumaan.

Suuhun jäävä tuhti ja melko lämmin jälkimaku on mausteinen, tuntuvasti vehnäisen hapan ja kevyen belgihiivaisen hedelmäinen. Kevyen katkeroisessa ja hennon karheassa jälkivaikutelmassa tuntuu aavistus leipäistä viljaisuutta; ruohoinen katkero nousee kohti loppuliukua.

Nyt kyllä meni tiikeritrippeli meikäläisen kohdalla kohtalaisen vauhdilla metsään. Tämä on vähän yksiulotteinen supervehniksen ja tripelin hybridi, joka ei yrittämälläkään onnistu aiheuttamaan suuria tunteita. Erityisesti ihmetyttää se, että jos turvesavustettua mallasta tässä on käytetty, on sen kanssa kyllä vähän turhan paljon ujosteltu. Tämä kuulostaa kyllä varsin erikoiselta, sillä luulisi turvesavustetun maltaan tuovan hyvin pienissäkin määrin käytettynä melko reippaasti sen runsasta, tömäkän savuista aromimaailmaa kehiin. Nøgne Ø on kuitenkin todistetusti tehnyt oikein kelvollista turvesavustettua olutta (Nøgne Ø 100% Peated), mikä oli omiaan nostamaan odotuksiani, joten on harmillista, että tämä turvesavustettu tripel paljastuukin varsin keskinkertaiseksi ja yllätyksettömäksi perus-trippeliksi. Ensi alkuun en oluesta löytänyt siis piiruakaan savua, ja luettuani oluen valmistusspeksit en vieläkään ollut vakuuttunut, onko oluessa todella lainkaan savua vai ei. Sääli, sillä idea belgihenkisen tripelin ja turpeisen savuisuuden yhdistelmästä kyllä kuulosti varsin kiehtovalta!

Lyhyesti: Turvesavustettujen maltaiden kanssa pantu tripel, josta ei kuitenkaan löydy juurikaan savuisuutta – tai ylipäänsä kummoistakaan mielenkiintoisuutta.

Arvio: Tylsä – oluesta ei tunnu löytyvän minkäänlaista savuisuutta, muttei kyllä myöskään aitojen belgitripeleiden syvyyttä. Kokonaisuus tuntuu olevan varsin keskinkertainen, yllätyksetön ja kunnianhimoton perus-tripel ilman mitään selvää punaista lankaa.

Hinnan (8,97e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

27.11.15

Cà Maiol Groppello 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/936297/
Cà Maiol Groppello 2012
  • Valmistaja: Cà Maiol
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Garda
  • Maa: Italia
  • Alue: Lombardia, Brescia, Garda
  • Rypäleet: Groppello (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 18,67e (Kesäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 18,67e (Marraskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Italiasta taitaa nykytiedon valossa löytyä maailman viinimaista kaikista suurin määrä paikallisia alkuperäislajikkeita: siinä missä Jancis Robinsonin Wine Grapes -opus listaa 1,368 erilaista rypälelajiketta, on Italiassa viljelty arviolta 2,000 erilaista rypälelajiketta! Näistä toki monet ovat kahdella tai useammalla nimellä kulkevia päällekkäisyyksiä (esim. Trebbiano di Soave & Verdicchio tai Prugnolo & Sangiovese), mutta osa on todella lajikkeita, joille ei ole synonyymiä ja joita vain yksi tai kaksi pienviljelijää yhdellä häviävän pienellä alueella viljelee koko maailmassa.

Gardan rannoilta löytyvä Groppello ei ole aivan täysin obskuuri lajike, sillä sitä viljellään yli 500 hehtaarin alueella. Sekavuutta asiaan kuitenkin liittyy, sillä Gardan rannoilta löytyy kahta eri Groppelloa; Groppello Gentileä ja Groppello di Mocasinaa, jotka ovat läheistä sukua toisilleen. Trentinosta löytyy myös pieniä määriä Groppello di Revò -lajiketta, joka ei kuitenkaan ole sukua edellämainituille lajikkeille. Lisäksi eräissä lähteissä venetolaisen Rossignolan epäillään olevan synonyymi jommalle kummalle Groppellolle. Tämän ohella Pignola Valtellinese -lajike tunnetaan Venetossa nimellä Groppello Breganze ja Groppello di Revò -lajikkeen lähisukulainen Nosiola kulkee myös nimellä Groppello Bianco

Italia nyt jumalauta.

Jotta homma ei menisi tästä helpommaksi, on myös todettava, että Groppellosta harvemmin valmistetaan lajikeviininä; usein Groppello Gentile- ja Groppello di Mocasina -rypäleitä sekoitetaan Gardan punaviineissä muiden paikallisten lajikkeiden kanssa. Muutamat, harvat tuottajat kuitenkin tuottavat myös puhtaita Groppello-viinejä, kuten mm. nyt arvioitavan viinin tuottanut Cà Maiol / Provenza. Tämä perhetalo on tuottanut nykymuotoisesti viiniä vuodesta 1967, mutta talo katsoo historiansa alkaneen jo vuonna 1710, jolloin notaari Sebastiano Maioli rakennutti sen suvussa periytyneen rakennuksen, jossa perheyritys toimii edelleen. Talo aloitti toimintansa 1960-luvulla 12 viljelyshehtaarilla, mutta nykyisin omistuksessa on peräti 140 hehtaaria viinitarhoja ja Cà Maiol on yksi alueen merkittävimmistä tuottajista.

Cà Maiol ei kotisivuillaan juurikaan tästä viinistä valmistusteknistä dataa kerro. Lisäksi kun talo kertoo viinin olevan Groppello Mocasina Gentile -lajikkeesta valmistettu, niin ei hullukaan ota nyt tästä tolkkua. Ainakin viini on Groppello.

Viini on läpinäkyvähköltä väriltään tumman ja hennosti granaattiin taittuvan kirsikanpunainen.

Tuoksu on selvästi italialainen (sellainen todella tunnistettava kirsikkaisuus hallitsee tuoksua) mutta samalla jotenkin jännä: hapankirsikan ja kirsikan rinnalta löytyy kuningatarhillomarjoja ilman hillomaista makeutta, murskattua aroniamarjaa, leivonnaismausteista vivahteikkuutta ja kevyttä neilikkaa. Erityisesti vastaavanlaista tummaa marjaisuutta tapaa harvemmin pohjoisitalialaisissa punaviineissä.

Suussa viinillä on keskitäyteläinen, mukavan hapokas ja sulavalinjainen olemus – jälkimmäistä varmasti avittaa 7 g/l jäännössokeria. Suhteellisen intensiivistä makumaailmaa hallitsevat kypsä kirsikkaisuus ja melko runsas mausteisuus. Näiden pääsävyjen rinnalta erottuu hieman hillitympinä piirteinä hillittyä kuningatarmarjaisuutta, kohtalaista bitterisyyttä, kevyttä hapankirsikkaisuutta, hentoa kriikunaa ja aavistus maamainen. Kokonaisuus on melko lempeä, eli korkeintaan keskitanniininen, mutta tasapainoinen hapokkuus antaa viinille hyvin ryhtiä.

Jälkimaussa korostuvat keskimausta löytyneet karvaus ja hapankirsikkaisuus hallitsevimmiksi piirteiksi. Jännässä, moniulotteisessa ja pitkäkestoisessa jälkivaikutelmassa jää kuitenkin häilymään näiden piirteiden rinnalle kypsää kirsikkaisuutta, sinisiä metsämarjoja, aroniamarjaa, kevyttä leivontamausteisuutta, ujoa nahkaisuutta ja aavistus sikaria.

Yleisesti Cà Maiolin Groppellossa on paljon samaa kuin monissa Gardan ja Valpolicellan punaviineissä, erityisesti rakenteellisesti, mutta aromimaailmassa on paljon sellaista sinimarjaisuutta ja persoonaa, joita alueen perinteisissä, Corvina-vetoisissa viineissä ei ole tottunut tapaamaan. Kokonaisuus ei ole ehkä se kaikkein vaikuttavin ja suurin tyyliltään, sillä tämmöinen kepeämmänpuoleinen ja pienellä jäännössokerilla varustettu tapaus on enemmän yleiskäyttöinen arkiviini, mutta sellaisena se onkin vallan mainio ja mukavan persoonallinen. Tämä on hurmaava pikku viini, joka on mainio ensikosketus Groppello-lajikkeeseen (kun vielä tietäisi mihin niistä) ja kevyesti viilennettynä varsin luotettava valinta niin kepeämmille aterioille kuin ihan sellaisenaan seurusteluun. Viini löytyy Alkon tilausvalikoimasta vain 12 pullon laatikoittain tilattavana, mutta muutamista handeleista sen voi bongata myös hyllytavarana.

Lyhyesti: Miellyttävän persoonallinen ja vivahteikas, sinertävää marjaisuutta ja perinteistä kirsikkaisuutta yhdistelevä Gardan punaviini.

Arvio: Miellyttävä – tämä on kyllä maukas, monipuolinen, mukavan tasapainoinen ja luonteikaskin tuttavuus; jos Groppello toimii näin kivasti ihan sellaisenaan, mikseivät alueen tuottajat tahdo valmistaa siitä useammin puhtaita lajikeviinejä?

Hinnan (18,67e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

26.11.15

Founders Pale Ale

http://www.alko.fi/tuotteet/770624/
Founders Pale Ale
  • Valmistaja: Founders Brewing Company
  • Tyyppi: Olut, American Pale Ale
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Michigan
  • Maltaat: Golden Promise-, kristalli-, München-
  • Humala: Cascade
  • Koko: 0,355
  • Hinta ostohetkellä: 3,89e (Lokakuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 3,89e (Marraskuu 2015, Alko)

Flying Dogin Pale Alen positiivisten fiilisten saattelemana otin ja nappasin toisenkin uutuutena Alkoon saapuneen jenkki-pale alen testiin. Tästä Alkoon kertaostona saapuneesta oluesta vastuussa on monen monta mainiota tekelettä tuottanut Founders, jonka oluiden arvioita kannattaa pläräillä tuolta meikäläisen arviohakemistosta.

Kuten Alkosta jo pidempään löytynyt Founders Centennial IPA, myös tämä olut on vain yhdellä humalalajikkeella humaloitu single hop ale; tässä on tosin käytössä jenkkioluiden jokapaikanhöylähumala, Cascade, ei Centennial.

Väriltään olut on vaalean kellanruskea, hennosti utuinen. Vaahtokukka on melko runsas, kuohkea ja väriltään puhtaan valkoinen.

Lasista kohoaa aromikkaan humalainen tuoksu, jossa tuntuu kukkaisuutta, melko voimakasta mausteisuutta ja kohtalaisen rouheaa mausteisuutta.

Suussa olut on melko täyteläinen, kuivahko, kevyen karamellisen maltainen, mausteinen ja melko katkeroinen (39 EBU). Maltaisten ja katkerohumalaisten piirteiden välistä erottuu myös puumaisuutta, kevyttä pihkaisuutta, hillittyä maamaisuutta ja hennon kukkaisia piirteitä. Aromimaailma on näiden piirteiden vuoksi ujosti tunkkainen ja vaikka katkeroita ei ole mitenkään huomattavan paljon, tuntuu kokonaisuus tietyllä tapaa tukkoonhumaloidulta. Hiilihappoisuus on hyvin pientä ja pehmeää.

Kestoltaan melko pitkä jälkimaku on keskimakua tuntuvamman katkera, kevyen karamellimaltainennen, maamainen, greippiin taittuvan sitruksinen ja hennon kurkumaisen mausteinen. Erityisesti katkerohumalointi jatkuu pitkään.

Kokonaisuutena Founders Pale Ale on rakenteeltaan tasapainoinen mutta aromeiltaan ei kovinkaan raikas APA, mitä pidän melko suurena miinuksena oluttyylissä: tällaisten oluiden kuuluisi ensisijaisesti olla kepeitä ja raikkaita. En usko oluen kärsineen myöskään iästä, koska oluella on vain muutama kuukausi ikää ja aromihumalien vivahteita tuntuu löytyvän vielä reilusti – oluella on vain paljon monia muita, ns. tunkkaisempia aromeja, jotka verottavat pahasti oluen raikkautta ja miellyttävyyttä.

Tällä kertaa Founders pääsi pettämään rankasti – mikä on sääli, sillä tiedän Foundersin tekevän tuhtien superoluiden lisäksi myös varsin mainioita kepeitä ja raikkaita humalapommeja (TJEU: Foundersin maitokauppavahvuinen All Day IPA). Kenties kohdalleni sattui feelu kappale, mutta tässä tarkastuskierroksen myötä löytyi useampia muitakin arvioita, jotka ovat päivitelleet samaa raikkauden puutetta tässä oluessa. Todennäköisesti kyseessä ei siis ole vika, vaan ominaisuus – samanlaisesta raikkauden puutteesta tuntui myös Founders Centennial IPA kärsivän. Siksi en nyt uskalla rehellisesti suositella tätä olutta, vaan kannustan mieluummin nappaamaan akuuttiin APA-hätään vaikka Flying Dogin pale alen tai mainion Säppi APA:n.

Lyhyesti: Rungoltaan tasapainoinen mutta aromeiltaan melko tunkkaiseksi jäävä ja tukkoonhumaloidun oloinen jenkki-APA.

Arvio: Keskinkertainen – yksi niitä harvoja kylmäksi jättäneitä Founderseja. Tuntuu siltä, että panimon ehkä kannattaisi jättää nämä single hop -alet sikseen.

Hinnan (3,89e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

25.11.15

Marco Felluga Ribolla Gialla 2013

Marco Felluga Collio Ribolla Gialla 2013
  • Valmistaja: Marco Felluga
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Collio
  • Maa: Italia
  • Alue: Friuli-Venezia-Giulia, Collio Goriziano
  • Rypäleet: Ribolla Gialla (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,95e (Heinäkuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Italian koillisnurkassa sijaitseva Friuli ja sen sisältä löytyvä Collio Goriziano (tai tuttavallisemmin vain Collio) on ehdottomasti yksi maan mielenkiintoisimpia ja korkeatasoisimpia viinialueita. Alue on vain harmillisesti monien ihmisten tutkan ulkopuolella, sen jäädessä Piemonten tai Toscanan maineiden varjoon – puhumattakaan kaikkien tuntemasta, lähinnä massaviineihin keskittyneestä Venetosta, joka sijaitsee aivan Friulin naapurissa.

Friuli on monien muiden Italian viinialueiden tapaan nostanut merkittävästi tasoaan sitten 1970-luvun ja nykyisin alueella tuotetaan erittäin intensiivisiä, raikkaita ja ryhdikkäitä puna- ja valkoviinejä sellaisista paikallisista lajikkeista kuin Friulano, Pignolo, Refosco, Ribolla Gialla, Schiopettino ja Verduzzo. Monet näistä viineistä on sellaisia, joita ei voi löytää muualta Italiasta, mutta sen sijaan ei ole mitenkään tavatonta törmätä vastaavanlaisiin viineihin esimerkiksi naapurimaasta Sloveniasta tai Kroatian länsiosista.

Viidennen sukupolven viinintuottaja Roberto Fellugan luotsaama n. 100 hehtaarin viinitalo Marco Felluga on alun perin saanut alkunsa vuonna 1956, mutta Fellugan suvun historia viininviljelyn parissa näillä samoilla alueilla ulottuu aina 1800-luvun puoleen väliin. Talolla on nykyisin kaksi viinilinjastoa: simppelimmät, terästankeissa ja/tai vanhoissa tynnyreissä kypsytetyt Marco Felluga -sarjan viinit, jotka tuotetaan suuremmalta alueelta ympäri DOC Colliota, ja runsaammat, pidempään tammessa kypsyvät Russiz Superiore -sarjan viinit, jotka tuotetaan ainoastaan Capriva del Friulissa sijaitsevan viinitalon ympäröivien tarhojen rypäleistä (tässä kiinnostuneille vanha arvio Russiz Superiore Cabernet Francista).

Tämä viini on valmistettu yhdestä Friulin ikonisimmista valkoisista lajikkeista, jostain päin Istrian niemimaata kotoisin olevasta Ribolla Giallasta, jota on viljelty alueella laajalti jo 1300-luvulla. Tyypillisesti tämä rypälelajike tekee melko kepeitä ja vaatimattomia valkoviinejä, minkä vuoksi siitä valmistettiin perinteisesti ns. oranssia viiniä maseroimalla rypäleiden kuoria pitkään viinissä. Nykyisin tämä tyyli on kadonnut lähes täysin, joskin muutamat tuottajat ovat palanneet takaisin sen pariin (esimerkiksi alueen legendaarisin biodyny-tuottaja Josko Gravner). Nykyisin monet tuottajat ovat kuitenkin pyrkineet panostamaan enemmän Ribolla Gialla -viinien laatuun, tarkoituksenaan tuottaa tästä rypäleestä runsaampia ja intensiivisempiä valkoviinejä. Tähän viiniin rypäleet ovat kerätty kahdelta, 150 ja 80 metrin korkeudessa sijaitsevalta tarhalta, joita sekä Adrianmeren läheisyys (20 km) että Alpeilta laskeutuvat tuulet viilentävät. Viiniin ei olla lähdetty hakemaan runsautta tammesta, vaan se on käynyt ja kypsynyt pelkästään terästankeissa. Aluksi viini on maseroitunut lyhyen aikaa kuorten kanssa ja käymisen jälkeen viinin on annettu kypsyä muutaman kuukauden ajan sakkojen päällä ennen pullotusta.

Viinillä on neutraali, hailakan keltainen väri, joka paikoitellen taittuu ujosti hennon vihertävään.

Tuoksu on runsas, raikas ja intensiivinen. Nuorekas aromimaailma tarjoilee tuntuvaa merellistä mineraalisuutta, hädin tuskin vielä kypsää omenaa, olkisuutta, herkkää kukkaisuutta ja hillittyä, makeaa sitruunamehua.

Suutuntuma on melko runsas, keskitäyteläinen ja suht konsentroitunut, mutta samalla siitä löytää reilusti happoja ja tuntuvaa, suolaista mineraalisuutta. Hedelmää on Ribollaksi mukavan paljon, mutta se ei ole mitenkään runsasta tai alleviivattua, vaan tietyllä lailla pidättelevää sorttia. Kieli voi erottaa makumaailman kirjosta kypsää omenaa, valkoista persikkaa, kevyttä sitrusta ja hentoa valkoherukkaa. Yleisilmettä sävyttää maltillinen, mutta läpi kokonaisuuden kirkkaana tuntuva aavistus hunajaa sekä aavistus mantelimaista pähkinäisyyttä. Rakenteesta pitää huolen jämäkkä, runsas ja kokonaisuuden kanssa sopusuhtainen hapokkuus.

Jälkimaussa hunajaisuus saa enemmän jalansijaa ja kielelle jää suolaisen ja hennon kivisen mineraalisuuden kanssa makeankypsää keltaista omenaa, hunajamelonia, valkoista persikkaa ja hentoa kukkaisuutta. Jälkivaikutelma on raikas, miellyttävän tiiviin oloinen ja pitkähkö.

Viini onnistui vakuuttamaan erittäin tasapainoisella ja freesillä olemuksellaan helposti ja voinkin rehellisesti sanoa tämän olleen erinomainen ostos, jeppistä. Viinin juotuani muistelin lukeneeni joskus Copatintosta arvion tästä samasta viinistä ja totta maar, sieltähän löytyi yhtä lailla positiivisia sanoja viinistä nostava arvio. Näyttää viinin hinta samalla nousseen parilla eurolla parin vuosikerran myötä, mutta tästä huolimatta voin vakuuttaa viinin olevan enemmän kuin hintansa väärti ostos.

Ribolla Gialla näyttää näiden nykytuottajien käsissä taittuvan varsin mielenkiintoiseksi, runsaaksi ja rakenteikkaaksi mutta samalla raikasta kepeyttä ilmaisevaksi lajikkeeksi, jolla on melko vähän tekemistä historiallisesti alleviivatun kepeän ja vaatimattoman Ribollan kanssa. Toivottavasti nämä modernit Ribollat herättäisivät muidenkin alueiden tuottajia tekemään samaa – Italialla on enemmän kuin tarpeeksi neutraaleja, mitäänsanomattomia kotoperäisiä lajikkeita, joista voisi mahdollisesti kuitenkin saada tämän viinin henkeen jotain mielenkiintoista ja vakuuttavaa pienellä yrittämisellä ja laatuun panostamisella! Meikäläisessä taloudessa viini kului feta-quinoa-salaatin kera, eikä tästä yhdistelmästä noussut esiin muita kuin positiivisia adjektiiveja.

Lyhyesti: Ryhdikäs, tuntuvan mineraalinen, yhtä aikaa tasapainoisen hillitty ja mukavan runsas Ribolla Gialla Italian koillisnurkasta.

Arvio: Erittäin hyvä – maukas, ryhdikäs ja mukavan rakenteikas esitys ruokapöytään, ei kellariin. Ribolla Giallan potentiaali on selvästikin löydetty.

Hinnan (14,95e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Suomenlinnan Tin Soldier's Black Apple

http://www.alko.fi/tuotteet/754096
Suomenlinnan Panimo Tin Soldier's Black Apple
  • Valmistaja: Suomenlinnan Panimo
  • Tyyppi: Siideri
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa, Helsinki
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 5,29e (Lokakuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 5,29e (Marraskuu 2015, Alko)



Alun perin tämä siideri tuli testattua alkukesästä 2014, jolloin S-ryhmän oluthuoneiden siideriviikoilla tuli bongattua listasta suomalaista siideriosaamista: Suomenlinnan Panimon kuriositeetti, musta siideri! Jonkinlaisen arvion siideristä silloin raapustin talteen, mutta ei sitä koskaan tullut julkaistua blogissa asti, joten vahinko otetaan nyt takaisin, kun kyseinen tuote päätyi Alkon perusvalikoimaan ja samalla meikäläisen uudelleentestattavaksi.

Kyseessä on siis ymmärtääkseni ihan perinteinen, omenoista puristetuista mehusta käyttämällä valmistettu siideri, jonka valmistuksessa on jossain vaiheessa (hämäräksi jää, että missä) käytetty paahdettuja ohramaltaita tuomaan siideriin väriä. Lopuksi siideri on makeutettu sokerilla n. 30 g/l makeuteen.

Siiderillä on nimensä mukaisesti hyvin tummanruskea, kolajuomanvärinen ulkonäkö. Kaataessa syntyy keskirunsas, maitokahvinruskea vaahto, joka siidereille tyypillisesti haihtuu heti.

Tuoksusta löytyy ensiksi makeaa omenaisuutta ja kohtalaisen runsasta paahteisuutta. Sitten nokka rupeaa erottamaan myös kevyttä piparitaikinaa, hillittyä kukkaisuutta, maltillista leivontamausteisuutta ja hennosti tuoretta vihreyttä.

Siiderin kohtalaisen makeahko maku on kypsän ja rehellisen omenainen, hennon paahteinen ja ujosti mausteinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja rungosta huolehtii melko maltillisena tuntuva hapokkuus (joita kuitenkin on siiderissä peräti 7,6 g/l), ja pehmeä, keskirunsas hiilihappo.

Melko lyhytkestoiseksi jäävässä jälkimaussa tuntuu hentoa hapokasta kirpeyttä, kypsää kaneliomenaa ja hentoa paahteista mausteisuutta.

Yleisesti tämä on varsin maukas ja hyvällä tavalla rehellisen omenainen esitys, jonka suurimmaksi ongelmaksi ainakin meikäläisen suussa nousee sen makeus. 30 g/l ei ole erityisen paljon siideripuolella, mutta jopa siiderin reiluihin happoihin nähden tuntuu tässä olevan makeutta piirun verran liikaa ja juotavuus olisi paljon parempi jos juoma olisi jonnin verran kuivempi. Koska siideri nyt tuntuu kohtalaisen makealta ja hapot jäävät paikoin sokerisuuden alle, voi turvallisesti sanoa, että siiderissä olisi selkeästi turvallista kuivaamisen varaa.

Pienoisesta makeushaitastaan huolimatta musta tinasotilas on hauska höpösiideri, joka erottuu positiivisesti kilpakumppaneistaan hyvin persoonallisella ja ainutlaatuisella värillään, sekä sen mukana tulleella, jännittävällä paahteisuudellaan. Mikä tärkeintä, siideri tekee sen, minkä pitääkin – maistuu aidoilta omenoilta! Kun Alkon tämänhetkistä siiderivalikoimaa katselee, voi vilpittömin mielin sanoa Tin Soldier's Black Applen olevan helposti paras tarjolla oleva suomalainen siideri. Tosin on huomattava, että kun tarjolla on lähinnä liiallisella makeudella pilattuja sokeripommisiidereitä ja Fizzien, Golden Capien ja Upcidereiden kaltaisia karmeita, "siidereiksi" kutsuttuja esanssikiljuja, on kisassa helppo pärjätä. Toivottavasti Suomenlinnan Panimo jaksaa siis panostaa tuotteisiinsa, jotta myös pysyy tässä kisassa kärkikahinoissa!

Lyhyesti: Mustalla värillään muista erottautuva, jännittävän paahteinen ja rehellisen omenainen, mutta myös piirun verran turhan makea siideri.

Arvio: Hyvä – onnistunut esimerkki innovatiivisesta ja jopa erikoisesta tuotteesta, joka onnistuu olemaan myös varsin maukas ja helpostilähestyttävä. Vielä kun siideristä saisi selkeästi kuivemman (0-15 g/l jäännössokeria) version!

Hinnan (5,29e) ja laadun suhde: OK – siideri on hintansa arvoinen.

24.11.15

Kiuchi Hitachino Nest White Ale

Kiuchi 常陸野ネスト ホワイトエール (Hitachino Nest White Ale)
  • Valmistaja: Kiuchi Brewery
  • Tyyppi: Olut, vehnäolut, witbier
  • Maa: Japani
  • Alue: Ibaraki, Naka
  • Maltaat: Pilsner, vehnä
  • Humala: Perle, Styrian Goldings
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 3,99e (Syyskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 3,99e (Marraskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Syyskuussa testaamani japanilainen Hitachino Nest Espresso Stout vakuutti sen verran, että pitihän sitä mennä Arkadian Alkoon poistamaan toinen olut tältä samalta panimolta. Tällä kertaa tyylilajina oli panimon mukaan White Ale, joka täällä länsimaisessa kulttuurissa todennäköisesti kääntyy muotoon witbier. Olut on siis belgialaishenkisesti korianterilla, appelsiininkuorella, muskottipähkinällä ja peräti appelsiinimehulla maustettu ja vehnä- ja ohrahiutaleilla tuunattu vehnäolut.

Oluen tuottanut Kiuchi on vuonna 1823 perustettu sake-panimo, joka vuoden Japanin vuoden 1996 panimolakiuudistuksen myötä alkoi tuottamaan myös pintahiivaoluita Hitachino Nest -tuotemerkin alla. Meikäläisen pullon parasta ennen -päiväys on 08/2016, joten voisin olettaa oluen olevan edelleen varsin tuoretta tavaraa!

Samean utuista ja vihertävän keltaisen väristä olutta kaatuu lasiin keskikokoisen, vitivalkoisen vaahdon kanssa. Vaahtokukka laskeutuu nopeasti, mutta ei haihdu täysin, vaan jää tasaiseksi patjaksi oluen päälle.

Tuoksu on hyvin aromikas, persoonallinen ja moniulotteinen: framilla on appelsiinia, yrttiä, makeita sitrushedelmiä ja melko runsasta kukkaisuutta, taustalla bergamottia, hentoa vaniljaa ja aavistus korianterista vihreyttä. Tuoksun vivahteikkuus houkuttelee maistamaan, mutta toisaalta näin aromikasta olutta voi vain nuuhkia ilokseen.

Oluen maku on kuiva, kepeä ja miellyttävästi tuoreen appelsiinisen kirpeähkö. Maku toistaa uskollisesti tuoksun aromimaailmaa: paljon appelsiinivetoista, makeahkoa sitrushedelmää ja kevyttä korianteria. Taustalla värjöttelee hillittyä mausteisuutta, vehnäistä happamuutta, hentoa, leivosmaista mausteisuutta, kamomillaa ja muskottipähkinää. Oluella on runsaat, pehmeät, hyvin pienet ja raikkaat kuplat sekä varsin mukavan kermainen tekstuuri, joka yhdistyy miellyttävästi kepeään suutuntumaan. Katkeroita ei löydy käytännössä lainkaan.

Raikas ja rapsakka jälkimaku on vehnäisen hapan, yrttinen ja appelsiininkuorinen; vaikka yleisvaikutelma ja makumaailma on leivosmaisen makea, on kielelle jäävä jälkimaku silti varsin kuiva. Koska jälkimakua kantavia katkeroita ei löydy käytännössä lainkaan, on vivahteikas ja aromikas jälkivaikutelma korkeintaan keskipitkä.

Kiuchin oluet onnistuivat vetämään jo toisen kerran kiitettävät pisteet meikäläisen kirjoihin! Taso on tässä pullossa yhtä korkea kuin Espresso Stoutissa; tämä rohkeasti maustettu witbier on todella jännä, hauska ja persoonallinen tuttavuus, jonka pariin palaa mielellään uudelleen. Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta olut pääsi jo loppumaan, mutta oluen on huhuttu palaavan pian Alkon valikoimaan samaan hintaan tilausvalikoiman puolelle. Jos siis japanilainen olutosaaminen on hämärän peitossa, mutta se kuitenkin kiinnostaa, nappaa tämä herkku testiin ja ylläty positiivisesti!

Lyhyesti: Varsin persoonallinen, rohkeasti maustettu, miellyttävästi kirpeä ja kaikin puolin tasapainoa huokuva witbier Japanista.

Arvio: Erittäin hyvä – näistä belgihenkisistä witbiereistä Hitachino Nest hakkasi Yo-Hon Suiyoubi no Nekon rehellisesti kuus-nolla. Oikein mallikas ja maukas esitys, joka tarjoaa paljon mielenkiintoisempaa ja moniulotteisempaa meininkiä kuin esimerkiksi se iänikuinen jokapaikan witbier, Hoegaarden.

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

23.11.15

Campillo Blanco 2014

Campillo Blanco Fermentado en Barrica 2014
  • Valmistaja: Bodegas Campillo
  • Tyyppi: Valkoviini, DOCa Rioja
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja, Rioja Alavesa
  • Rypäleet: Macabeo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 89 SEK (~9,42e; Heinäkuu 2015, Systembolaget)
  • Hinta nyt: 89 SEK (~9,59e; Marraskuu 2015, Systembolaget)


Perinteisesti espanjalaiset valkoviinit ovat olleet pitkään tammitynnyreissä kypsytettyjä, raskastekoisia ja oksidatiivisuuteen taipuneita viinejä; monien mielessä käsitys espanjalaisista valkoviineistä saattaa edelleen pohjautua tähän mielikuvaan. Todellisuudessa valtaosa espanjalaisista valkoviineistä on tätä nykyä tyyliltään hyvin kepeää, hedelmäistä ja aromaattista, eikä raskaita, täyteläisiä ja tuhdin tammisia valkoviinejä tahdo enää markkinoilta löytyä (mikä on sinänsä sääli, sillä parhaat kyseisen tyylin viinit voivat olla fantastisia esityksiä).

Rioja on ollut yksi niistä perinteisistä tuhtien ja tammisten valkoviinien saarekkeista: kun muualla Espanjassa keskitytään freeseihin, terästankeissa valmistettuihin viineihin, on Riojassa tapana ollut aina tehdä Viurasta (eli Macabeosta) tuhdimpia, tammessa kypsytettyjä valkoviinejä. Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat nykyisi myös Riojassa, jossa tammiset Viurat kyllä edelleen ovat voimissaan, mutta viineissä keskitytään enemmän hedelmään ja hapokkuuteen – tammen rooli on alueen valkoviineissä jatkuvasti kutistumassa.

Tämän Systembolagetista bongatun viinin taustalla häärii Bodegas Campillo – merkittävän riojalaistuottaja Grupo Faustinon vuonna 1990 Baskimaan Riojaan (eli Rioja Alavesaan) perustama moderni viinitalo. Suomalaisille viinitalo lienee tunnetuin kahdesta vanhemmasta punaisesta Gran Reservasta (vuosikerrat 1978 ja 1989 – älkää kysykö, miten vuonna 1990 perustettu viinitalo on voinut pullottaa sellaisia), jotka saapuivat hiljattain tilausvalikoimaan. Siinä missä matalalla tasamaalla sijaitseva Rioja Baja on tunnettu ensisijaisesti muhkeista mutta matalahappoisista punaviineistä, ovat korkeammalla ja viileämmissä olosuhteissa sijaitsevat Rioja Alta ja Rioja Alavesa sopivampia ala-alueita valkoviinituotantoon.

Campillo Blanco on kahdelta n. 700 metrin korkeudessa sijaitsevalta viinitarhalta (Villa Lucía & Villacardiel) poimituista Viura-rypäleistä valmistettu valkoviini. Viini on aluksi saanut maseroitua rypäleiden kuorien kanssa 26 tunnin ajan, minkä jälkeen viini on siirretty uusiin ranskalaisiin tammitynnyreihin käymään ja kypsymään. Viini on aluksi käynyt 20 päivän ajan, minkä jälkeen viini on saanut kypsyä uusissa tynnyreissä 50 päivän ajan sakkojen päällä ennen pullotusta.

Väriltään Campillo Blanco on hennon vaaleanvihreä, jopa neutraalihko.

Tuoksu on aromikas ja makeiden ja kermaisen tammisten piirteiden dominoima. Makean puisten piirteiden joukosta voi helposti erottaa mm. kevyttä vaniljaisuutta ja hentoa kermatoffeeta; taustalla erottuu kirpeää sitruksisuutta ja tuoretta viheromenaa. Kokonaisuus ei kuitenkaan muistuta esimerkiksi mitään ylitehtyä ja -tammista Kalifornia-Chardonnayta, vaan viinillä on yllättävänkin Burgundi-henkinen tuoksu.

Hyvin tuore ja freesi maku on todella kepeä ja suorastaan kirpeän hapokas. Sitruunahappoinen sitrushedelmäisyys ja kevyt, vihertävä yrttisyys ovat vahvasti pinnassa, mutta toisaalta samalla kieli erottaa niiden rinnalta paljon kermatoffeista, vaniljaista ja voimaista tammea. Kontrasti hyvin kepeän ja hapokkaan rungon ja hyvin runsaan paahteisen ja makean tammisen aromimaailman välillä on hämmentävä.

Suuhun jäävä jälkimaku on kirpeän sitruksinen, tuoreen omenainen, kermainen, kevyen vaniljainen ja hennon karamellinen. Napakka, tuntuvan hapokas ja viipyilevän tammisten aromien hallitsema jälkivaikutelma on kestoltaan melko pitkä.

Pähkinänkuoressa Campillo Blanco on hämmentävä yhdistelmä kepeää raikkautta ja runsasta tammea; yleensä kepeät ja raikkaat viinit eivät näe tammea lainkaan, kun taas tammitynnyrikypsytykseen tarkoitetut viinit ovat luonteeltaan monesti valmiiksi raskaampia ja täyteläisempiä. Tässä sen sijaan yhdistyy kaksi ääripäätä erikoisella tavalla: sellainen kepeä, raikas ja rakenteikas rakenne, josta tykkään, ja runsas, hallitsevan tamminen tuoksu- ja makumaailma, josta en juurikaan välitä. Lopputuloksena on valkoviini, joka ei tammen vuoksi ehkä kuitenkaan ole ihan juttuni, mutta jonka freesi ja raikas yleisilme toimii eittämättä varsin kivasti.

Viini on tyyliltään selvästi simppeli, nuorena juotavaksi tarkoitettu tapaus, joten kellaroinnista tämä viini tuskin hyötyy lainkaan. Sen sijaan viini kannattaa iskeä jonkun sopivan ruoan kumppaniksi ja katsoa, mitä ruoka tekee viinin makumaailmalle ja rakenteelle. Viinin yrttinen ja hyvin hapokas rakenne kaipaa selvästi jotain, johon pureutua (rasvaa) tai joka antaisi tasoittavaa vastapainoa (happoa). Kenties erilaisin pähkinöin ja paistetuin raaka-ainein ryyditetty vihersalaatti voisi olla luontevin valinta, mutta näin pähkinäallergikkona jouduin skippaamaan suoraan tuollaiset ideat. Meidän taloudessa viini päätyi kermaisen sienipastan kumppaniksi, jossa kerma tarjosi raskautta viinin kepeille hapoille ja umamiset, paistetut sienet vastaparia makealle, aromaattiselle tammelle. Viini oli loppujen lopuksi aavistuksen turhan kepeä ja hapokas tällaiselle ruoalle, joten riitasointuja ei päässyt syntymään eikä metsään onneksi menty, mutta kenties joku toisenlainen viini olisi sopinut ruoalle paremmin. 3/5-tason elämys.

Lyhyesti: Hyvin kepeä ja hapokas mutta tuntuvan aromaattisen tamminen riojalaisviini. Erikoinen (eikä ehkä maailman tasapainoisin) yhdistelmä kepeyttä ja tammea.

Arvio: OK – omaan suuhuni viini ei ollut mikään erityisen hienostunut esitys, mutta ehkä tämä toimii paremmin niille, jotka kaipaavat viiniltään happoja, mutta eivät kavahda makean vaniljaista tammisuutta.

Hinnan (~9,42e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

22.11.15

Flying Dog Pale Ale

http://www.alko.fi/tuotteet/765224/
Flying Dog (Doggie Style) Pale Ale
  • Valmistaja: Flying Dog Brewery
  • Tyyppi: Olut, American Pale Ale
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Maryland, Frederick
  • Maltaat: 120L Caramel, pale-
  • Humala: Cascade, Citra, Northern Brewer, Simcoe
  • Koko: 0,355
  • Hinta ostohetkellä: 3,48e (Syyskuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 3,48e (Marraskuu 2015, Alko)

Provokatiivisesti nimetyillä ja Ralph Steadmanin iskevillä etiketeillä mainetta niitannut Flying Dog vakuutti joskus puolisen vuosikymmentä sitten meikäläisen Alkosta löytyneellä Double Dog pale alellaan – olut oli äärimmäisen runsas, uskomattoman maukas ja petollisen vahva (11,5%) jenkki-pale ale, joka sittemmin poistui niin Alkon kuin Flying Dogin valikoimista. Olut teki myöhemmin paluun Flying Dogin valikoimiin, uudelleennimettynä trendikkäästi Double IPA:ksi, mutta Alkon valikoimiin sen sijaan eksyi kertaosto talon perustason pale alea, Doggie Stylea, joka oli uudelleennimetty kiltisti pelkäksi "Pale Aleksi".

Alun perin Coloradoon vuonna 1990 perustettu Flying Dog oli panimoravintola – ensimmäinen Aspenissa yli sataan vuoteen ja yksi harvoista panimoravintoloissa koko Kalliovuorten alueella. Kuuluisa Gonzo-journalisti Hunter S. Thompson asui aivan panimoravintolan lähistöllä, joten ei ole mikään ihme, että panimoravintolan perustajien ja Thompsonin välille syntyi varsin lämpimät välit. Flying Dogin perustaja George Stranahan tutustui Thompsonin kautta myös tämään ystävään, taiteilija Ralph Steadmaniin, josta tulikin Flying Dogin pullo-oluiden etikettien luottotaiteilija vuonna 1994, kun panimoravintolan suosio oli kasvanut niin suureksi, ettei ravintolan panimon kapasiteetti enää riittänyt tuottamaan riittävästi olutta vastatakseen kasvaneeseen kysyntään.

Panimon katalogin selkärankaa edustaa muutamat ydintuotteet, joista yksi tunnetuimpia on alun perin nimellä Doggie Style kulkenut pale ale, jonka nimi vaihtui myöhemmin muutamissa osavaltioissa nimeksi Pale Ale (Doggie Style). Vientiin olutta usein viedään Pale Ale -etiketillä, josta Doggie Style on jätetty kokonaan pois. Olut on tyylillisesti APA, eli American pale ale – reilusti uuden maailman humalalajikkeilla humaloitu pale ale. Meikäläisen pullon parasta ennen -päiväys on kesäkuulle 2015, joten oluella on vain muutama kuukausi ikää – mikä on suorastaan ideaalitilanne tällaisen kepeän, humalavetoisen oluen tapauksessa.

Kirkas, keskisyvän kuparisen punaruskea väri on hieman tummempi, mitä "vaalealta" (pale) oluelta voisi odottaa. Olut saa melko runsaan, pehmeän kuohkean ja väriltään beigen vaahtolakin, joka jättää laskeutuessaan runsaasti pitsiä.

Uuden maan humalalajikkeille – erityisesti Citralle – tyypillisesti tuoksu on todella makean sitruksinen, nostaen framille erityisesti intensiivistä sitruunamarmeladia. Tämän alta erottaa melko voimakasta karamellisuutta, hieman maltillisempaa mehukasta trooppista hedelmää ja hentoa keksitaikinaa.

Suussa oluella on raikas, kepeä, melko kuivakka, napakka olemus. Makumaailma pistää menemään karamellista mallasta, greippiä, kevyttä leipäisyyttä ja hillittyä aromihumalien kukkaisuutta. Kohtalaisen rapsakka hiilihappo pitää raikkauden ja juotavuuden tapissaan, kun taas tasapainoinen katkero (Alko 29 EBU / Flying Dog 35 IBU) on yleisilmeen kanssa mainiosti balanssissa.

Kielelle jää raikas ja kuiva jälkimaku, joka jättää jälkeensä greippistä sitrushedelmää, viljaista maltaisuutta, kevyttä karamellisuutta ja hentoa appelsiinia. Kohtalaisen tuntuva, tasapainoinen katkero viipyilee jälkivaikutelmassa hetken makumaailmaa pidempään.

Yleisesti Flying Dogin "perusolut", (Doggie Style) Pale Ale, on todella maukas ja tasapainoinen jenkki-pale ale, joka ei kuitenkaan varsinaisesti millään lailla yllätä, vaan menee totuttua APA-linjaa. Tämä on laadukas, perusvarma suorittaja, joka tarjoaa juuri sitä, mitä etiketin perusteella voi odottaa – hyvää APA:a. Mainio valinta erityisesti sellaisille, jotka tykkäävät amerikkalaisten IPA:jen aromi- ja makumaailmasta, mutta joiden monesti tiukat katkerohumalat ovat liikaa.

Lyhyesti: Tyylipuhdas, kepeä, raikas ja moniulotteisten, sitrusvetoisten aromihumalan piirteiden dominoima APA.

Arvio: Erittäin hyvä – oluesta ei löydy yllätyksiä, mutta jos kaipaa kohtuullisesti hinnoiteltua, tyylipuhdasta APA:a, ei yllätyksiä kaivata. Oluen huonoin puoli on se, että se tuli vain kertaostona; tällainen olisi puolustanut paikkaansa vakiovalikoimassa.

Hinnan (3,48e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

21.11.15

Pohjanrannan Mustaherukkaviini

Pohjanrannan Mustaherukkaviini
  • Valmistaja: Pohjanrannan viinitila
  • Tyyppi: Marjaviini
  • Maa: Suomi
  • Alue: Lappi, Keminmaa
  • Marjat: Mustaherukka
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 15,00e (Heinäkuu 2015, Pohjanrannan viinitila)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, saatetaan tämä Pohjanranta-trilogia päätökseensä. Aikaisemmat osat löytyvät tästä: karviaisviini & viherherukkaviini.

Tämänkertaisessa arviossa on siis Paavo ja Vuokko Väyrysen omistaman Pohjanrannan tilan tuottama, mustaherukoista valmistettu punaviini. Viinitilan kotisivut eivät kerro käytännössä mitään viininvalmistusprosessista, mutta sen sijaan viini suositellaan "nautittavaksi" kylmänä "samaan tapaan kuin elsassilaiset punaviinit". Noh, pullo jääkaappiin ja ihmettelemään!

Viinillä on läpinäkyvä, tumma ja aavistuksen rusehtava kirsikanpunainen väri.

Lasista kohoaa makea, herukkamehuinen ja hennon marjahilloinen tuoksu.

Kielen kohtaa viinin puolikuiva ja tuntuvan – jopa kirpeän – hapokas maku, jossa tuntuu mustaherukkaa, marjamehua, puolukkaa ja hentoa liuotinmaista virhemakua. Maulla on runsaiden happojen vuoksi melko runsaasti intensiteettiä, mutta viinin suutuntuma on varsin kevyt, minkä vuoksi alkoholi (13,5%) ei jää piiloon, vaan erottuu kokonaisuudesta ja jopa hennosti polttelee.

Suuhun jää keskimaun tavoin hyvin hapokas ja kirpakka jälkimaku, joka jättää kielelle tuoreen mustaherukkaisia, puolukkaisia ja hennon vegetaalisia vivahteita. Aluksi suuhun jää muiden makujen häivyttyä aavistus kummallista, maamaista virhemakua; tämä piirre kuitenkin häipyy viinistä sen oltua jonkin aikaa hapen kanssa tekemisissä.

Pohjanrannan Mustaherukkaviini on kokonaisuutena melko kehno tekele. Tuoksu- ja makumaailma on varsin yksiulotteinen, minkä lisäksi viini kärsii monien suomalaisten kuivien marjaviinien yleisestä ongelmasta: viinin hapokkuus on yksinkertaisesti täysin tasapainottoman runsasta verrattuna viinin hyvin kepeään runkoon ja kuivakkaan makuun. Kenties viinin makea versio olisi helpommin lähestyttävissä, joskin epäilen, ettei se olisi laadullisesti merkittävästi parempi. Plussaa siitä, ettei tämä viini ollut sentään yhtä rankan virhemakuinen kuin aikaisemmin testaamani karviaisviini. Viiniä ei kuitenkaan voi suositella ruoan kumppaniksi, eikä kyllä tätä rehellisin mielin voi myöntää "nautiskelevansa" sellaisenaan.

Mitä hittoa meidän pitäisi tuolle Väyrysen Paavolle tehdä. Suomen kansa on jo moneen otteeseen todennut, ettei miehestä ole johtamaan maata, eikä nyt kolmen hyvin erilaisen viinin otoksella voida herran olevan myöskään mitenkään ansiokas viinintuottaja. Kenties Väykän pitää vain jatkaa uraansa lähinnä ansiokkaana Dostojevskin tuotannon lukijana?

Lyhyesti: Kuivahko, yksiulotteisen herukkainen, hyvin kepeä ja tasapainottoman hapokas marjaviini Väyrysten marjatilalta Keminmaalta.

Arvio: Huono – saa olla melkoinen masokisti saadakseen näin tasapainottomasta viinistä minkäänlaista nautintoa. Kyllä tällä känniin pääsee, mutta siihen tarkoitukseen löytyy halvempia ja paremman makuisia välineitä.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

IAR G Gewürztraminer VT 2013

IAR G Gewürztraminer Vendimmia Tardiva 2013
  • Valmistaja: Institut Agricole Régional
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOC Valle d'Aosta
  • Maa: Italia
  • Alue: Aostan Laakso
  • Rypäleet: Gewürztraminer (85%), muita (15%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 16,90e (Huhtikuu 2015, Gros Cidac, Aosta)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Alun perin tämä viini tuli testattua Aostan maatalousoppilaitoksen, Institut Agricole Régionalin, tiloissa muiden koulun viinien muassa huhtikuussa 2015. Kokonaisuus ei ollut mitenkään erityisen erikoinen verrattuna moniin muihin maistamiini Gewürztraminer-jälkiruokaviineihin, mutta siinä oli yksi ainutlaatuinen piirre: se oli äärimmäisen harvinaista tavaraa! IAR nimittäin omistaa yhden piskuisen, kokeellisen Gewürztraminer-tarhan Aostan laaksossa, Moncenisissa, josta saadaan viiniä yhteensä vain n. 200 litran edestä. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä viini on helposti yksi pienimmän tuotannon kaupallisia viinejä, mitä vastaani on tässä hintaluokassa tullut. En siis napannut viiniä Aostan laaksosta tuliaisiksi niinkään viinin meriittien vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että tämä on äärimmäisen harvinaista tavaraa.

Viini on valmistettu siis 740 metrin korkeudessa kasvavan tarhan Gewürztraminer-rypäleistä, joiden sekaan on lisätty 15% kansainvälisiä lajikkeita. Hyvin myöhään korjatuista rypäleistä valmistetun viinin käyminen on lopetettu pullon takaetiketin mukaan "sopivassa vaiheessa" jäähdyttämällä ja suodattamalla viinistä hiivat pois, jolloin viiniin on jäänyt runsaasti jäännössokeria. Kypsyttäminen on tapahtunut aluksi 8 kuukauden ajan terästankeissa ja vielä lopuksi 1 kuukauden ajan pulloissa. Tuotantomäärä viinille on 480 puolikaskokoista pulloa – tuotantomäärä on niin pieni, ettei viinistä löydy mitään tietoa Googlella tai edes oppilaitoksen omilta sivuilta.

Viinillä on vaaleahko, hohtavan kullankeltainen ja reunoiltaan värittömäksi taittuva väri.

Lasista kohoilee viileähkö mutta Gewürz-jälkkäriviineille tyypillinen tuoksu, josta löytyy päärynää, lajikkeelle ominaista kukkeaa parfyymisyyttä ja litsiä, sitruunankuorta, kevyttä simaisuutta ja myös pienin aavistus maamaisuutta.

Maultaan Gewürzi-G on hyvin makea ja jopa jännittävä – joskin makumaailman jännittävyyttä on vaikea sanallistaa, sillä kuvailevat adjektiivit noudattavat melko stereotyyppistä Gewürz-jälkkärin kuvausta. Toivottavasti kuitenkin olet vakuuttunut, että viinissä on semmoinen mukava, jännä viba. Mausteista makumaailmaa sävyttävät makeat sävyt, joista voi erottaa vastapoimittua päärynää, hunajaa, ylikypsistä persikoista muussattua hedelmämössöä, litsiluumua, hyvin kypsää ananasta, kevyttä inkivääriä, hentoa omenamarmeladia ja ujoa, märän kivistä mineraalia. Viinillä on kepeähkö yleisolemus ja melko hyvät hapot, joskin lämmetessään hapot putoavat ja kokonaisuus tulee löysemmäksi ja tahmeammaksi.

Viini jättää suuhun keskimakua hapokkaamman, mutta jäännössokerinsa vuoksi melko pehmeän jälkimaun, jossa tuntuu lajiketyypillistä mausteisuutta ja kevyttä ruusuvettä, hunajaista makeutta ja kevyellä otteella hillottua päärynää ja omenaa. Makea, lempeä ja hieman tahmea jälkivaikutelma on pitkä.

Kuten aikaisemmin myönsin, viini ei ole mitenkään erityisen erityinen Gewürztraminer-jälkiruokaviiniksi – joskin keskimaussa on jotain mukavaa jännittävyyttä, joka on tietenkin pieni plussa kokonaisuudelle. Viinin ensisijainen meriitti onkin sen ainutlaatuisuus: jos puolikkaita pulloja on tehty vain muutama sata kappaletta, ei tätä viiniä ihan joka jamppa pääse juomaan! Tästä syystä toinkin viinin mukaani alkusyksystä pitämiimme kellarintyhjennystalkoisiin: jotta mahdollisimman moni hyvien viinien päälle ymmärtävä ihminen pääsisi tämmöistäkin kuriositeettia maistamaan. Viini jäi hieman Kyperounda Commandarian jalkoihin, joka tarjoiltiin juuri tätä ennen, mutta tästä huolimatta yleisvaikutelma oli vallan positiivinen. IAR Gewürztraminer G on varsin hyvin tehty, maukas ja tasapainoinen jälkiruokaviini, joka tuskin hyötyy suuresti pidemmästä kellaroinnista; viini on tehty ensisijaisesti nuorena nautittavaksi. Itse voisin kuvitella viinin toimivan parhaiten erittäin aromikkaiden tai voimakasmakuisten juustojen kanssa (Munster, katson suuntaasi) tai hunajaisen makeiden jälkiruokaleivonnaisten parina.

Lyhyesti: Äärimmäisen pienen tuotannon todella makea, tasapainoinen, hyvin lajiketyypillinen ja silti pikkuisen jännä jälkiruokaviini Aostan laaksosta.

Arvio: Erittäin hyvä – ei suuria yllätyksiä, mutta tasaista laatua. Maukas, hyvin tehty jälkiruokaviini, jonka saatavuus Aostan laakson ulkopuolella approksimoituu nollaksi.

Hinnan (16,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

19.11.15

Brooklyn Sorachi Ace Saison

http://www.alko.fi/tuotteet/769817/
Brooklyn Sorachi Ace Saison
  • Valmistaja: Brooklyn Brewery
  • Tyyppi: Olut, Saison
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: New York, Brooklyn
  • Maltaat: Pilsner
  • Humala: Sorachi Ace
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,90e (Syyskuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 14,90e (Marraskuu 2015, Alko)

Loppukesän ja syksyn 2015 aikana Alkossa tuntuu tapahtuneen oluiden osalta huomattavasti enemmän kuin viimeisen kahden vuoden aikana! Yksi hyvä esimerkki tästä on Brooklyn Sorachi Ace Saison, ensimmäinen iso pullo Brooklynilta sitten Black Ops 2012:n!

Sorachi Ace on persoonallinen tuttavuus. Tämä Hokkaidossa sijaitsevalta Sorachin ala-alueelta nimensä saava humalalajike kehitettiin Japanissa 1970-luvun lopulla, mutta se unohdettiin pian muutamaksi vuosikymmeneksi. Lajike sai kuitenkin uuden mahdollisuuden 2000-luvun puolessa välissä, kun humalaköynnöksiä viljelevä Virgil Gamache Inc. Washingtonin osavaltiossa ryhtyi viljelemään sitä. Hyvin lyhyessä ajassa tästä persoonallisesta, voimakkaan sitrushedelmäisestä humalasta tuli suosittu aluksi amerikkalaisten pienpanimoiden keskuudessa, mistä lajikkeen suosio levisi pian myös Atlantin toiselle puolelle, Eurooppalaisten panimoiden oluenkeittelijöille.

Brooklyn Brewery päätti ottaa Sorachi Acen käsittelyyn ja esitellä lajikkeen potentiaalia valmistamalla sitä käyttäen ns. single hop -oluen, jossa humalaa käytetään niin aromi- kuin katkerohumaloinnissa – maailmassa on olemassa useita ns. dual purpose -humalalajikkeita, mutta monet lajikkeet ovat vahvimmillaan vain joko aromi- tai katkerointikäytössä, mistä syystä oluissa käytetään usein useamman humalalajikkeen sekoituksia. Sorachi Ace on kuitenkin hyvin katkeroainepitoinen, mutta myös erittäin aromaattinen lajike, minkä vuoksi se soveltuu erinomaisesti kumpaankin tarkoitukseen ja myöskin esimerkiksi vain näin yhden humalalajikkeen oluisiin.

Brooklyn brewery päätti, että saison olisi paras oluttyyli, jossa Sorachi Ace pääsisi loistamaan, joten sellainen päätettiin tehdä – varsin ymmärrettävä ratkaisu näin hapanoluiden ja perinteisten belgialaisten oluttyylien buumin velloessa ympäri maailmaa. Olut on aluksi käytetty belgihiivalla, minkä jälkeen olut on pullotettu suuriin shamppanjapulloihin. Pullotuksen yhteydessä on käytetty pieni määrä neutraalia shamppanjahiivaa, minkä on tarkoitus käyttää korkilla suljettuun olueen pieni määrä hiilidioksidia – eli oluen kuplat. Lyhyen varastoinnin jälkeen olut on saanut kuplansa ja se voidaan laskea myyntiin.

Oluella on samea vihertävänkeltainen väri ja hyvin reipas ja pitkäkestoinen, höttöisenkuohkea, väriltään valkoinen vaahto.

Lasista kohoaa aromikas, viehkeä ja keväinen tuoksu, jossa tuntuu ensisijaisesti Sorachi Acen makeaa, persoonallista aromimaailmaa: appelsiinia, mandariinia ja muita kypsänmakeita sitrushedelmiä, saippuaa ja omenankukkia. Taustalta löytyy hiivan tuomaa belgioluiden happamuutta, mausteisuutta ja kevyttä rustiikkista maamaisuutta sekä hillittyä vanilliinisuutta ja hentoa heinää.

Runsasta ja aromimaailmaltaan jopa hedelmäisen valkoviinin kanssa flirttailevaa, vivahteikasta makua sävyttää Sorachi Acen kypsien oranssien sitrushedelmien, kevyen vaniljaisuuden, hennon sitruunan ja aavistuksen tillisen yrttisyyden piirteet. Aromihumaloinnin alta paljastuu hillitysti makeaa maltaistuutta, maltillista belgihiivan mausteisuutta, kevyttä saisonien maamaisuutta ja tasapainoista katkerohumalaa (21 EBU). Runsaasta maustaan huolimatta oluella on keveähkö suutuntuma, mihin melko maltillinen hiilihappo sopii passelisti. Oluen yleisilme on hyvin hennosti happamankirpeä ja hyvin vivahteikas, persoonallisen aromihumalan ansiosta jopa jännittävä.

Siihin jäävä jälkimaku on kypsän persikkainen, makean omenainen, hennon sitruunamarmeladinen. Loppuliu'un jatkuessa esiin nousee bergamottista Earl Grey -teetä, kevyttä ruohoisuutta ja hennon maamaista maalaisuutta. Oluesta jää todella kompleksinen, pitkäkestoinen ja kohtalaisen katkera jälkivaikutelma.

Jummi. Hyvää kyllä on. Sorachi Ace pääsee mainiosti tässä oluessa esiin, mutta toisaalta olut ei ole pelkästään humalatykitystä, vaan taustalla värjöttelee tasapainoinen ja miellyttävä saison-pohja. Olut on erittäin maittavaa, mutta samalla niin mielenkiintoista, ettei sitä tee edes mieli hörppiä hirveää tahtia, vaan mieluummin jokaista tilkkaa fiilistellen. Itsellä meni tämä kolmen vartin letku reilussa kolmessa tunnissa, minkä lisäksi olut onnistui pysymään kiehtovasta ensivaikutelmasta viimeisiin pisaroihin asti varsin miellyttävänä, maukkaana ja mielenkiintoa kutkuttelevana – saavutus, johon hyvin harva olut pystyy! Itselle yleensä 0,33:n litran pullo on sopiva mitta (joskus jopa liiankin suuri) ja puolen litran lesti vaikuttaa jo liioittelulta. On hatunnoston arvoinen suoritus, ettei seitsemän ja puoli desiä onnistu tuntumaan missään vaiheessa liialliselta!

Panimo antaa oluelle kellarointipotentiaaliksi kolme vuotta (omassa pullossani oluen parasta ennen -päiväys oli heinäkuulle 2017), mutta näin upea, ensisijaisesti persoonalliseen aromihumalointiin nojaava olut tulisi nauttia niin tuoreena kuin mahdollista. Olut varmasti muuttuu kypsytyksen myötä merkittävästikin, mutta se tulee takuuvarmasti myös hukkaamaan Sorachi Acen tuoman persoonallisuuden samalla. Kellariin kannattaa siis hommata ihan muita oluita ja nauttia tämä pois alta mahdollisimman nopeasti. Todella mainio teko Alkolta ottaa näin jännä ja persoonallinen olut suoraan pysyväisvalikoimaan; melkeinpä ainoa miinuspuoli oluessa on turhan kova hinta – litrahinta on olueksi melkoinen, kun samalla rahalla voi hankkia jo ihan saman kokoisen, laadukkaan kuohuviinin. Toisaalta, jos kuplaviini ei maistu, tässä on kyllä mainio korvike sille esimerkiksi uudeksi vuodeksi!

Lyhyesti: Kypsänmakeiden sitrushedelmien piirteiden sävyttämä kompleksinen, mielenkiintoinen ja tyylikäs single hop saison Jenkeistä.

Arvio: Erinomainen – hieno saison, jossa yhdistyy tyylikkäästi moderni, persoonallinen single hop -meininki ja perinteitä henkivä saison-viba. Tyylikkään kuohuviinipullon myötä tämä on varsinainen oluthyllyjen vastine prestiisishamppanjalle.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Pohjanrannan Viherherukkaviini

Pohjanrannan Viherherukkaviini
  • Valmistaja: Pohjanrannan viinitila
  • Tyyppi: Marjaviini
  • Maa: Suomi
  • Alue: Lappi, Keminmaa
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 15,00e (Maaliskuu 2015, Pohjanrannan viinitila)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



No niin, näin Pohjanrannan Karviaisviinin jälkilöylyissä on syytä pistää lisää arvioita Väyrysen keminmaalaisista kötöstelyistä! Tämä olikin ensimmäinen kosketukseni Paavo ja Vuokko Väyrysen pyörittämän Pohjanrannan viinitilan viineihin ja se tarjoiltiin meikäläiselle viime keväänä osana suurempaa sokkoviinimaistelua. Sen verran speksejä löytyy viinistä, että se on valmistettu talon omista, 3,000 viherherukkapensaan marjoista. Kaikki muu valmistuksellinen data jätetään hämärän peittoon.

PV-kirjainten perusteella Väykkää itseään esittävä pullon etiketti on yksinkertaisesti kamala. Itse viini on väriltään keskisyvän kullankeltainen.

Tuoksu on hunajainen, valkoherukkainen, yrttinen, kevyt ja kypsän omenainen. Viinillä on yllättävän valkoviinimäinen tuoksu; ainoastaan tuoreen marjainen yleisilme tuo hieman epäviinillistä vibaa kokonaisuuteen.

Maultaan viini on kuiva tai puolikuiva ja suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Piirun verran jäännössokeria siis löytyy, mutta viinin hyvin tuntuva hapokkuus naamioi sokerin määrän sen verran hyvin, että tarkempi makeusaste jää hämärän peittoon. Yllättävän raikas makumaailma on yrttinen, herukkainen, hennon omenainen, vaalean marjainen ja runsaiden happojensa osalta melko kirpeä. Kokonaisuus on melko simppeli ja yksioikoinen.

Kirpeä jälkimaku on sitruksinen, melko tuntuvan valkoherukkainen, viheromenainen, kestoltaan pitkähkö ja jopa hennon tanniininen. Viinistä jää yllättävän Sauvignon Blanc-mainen yleisfiilis.

Viini on melko simppeli, eikä onnistu juurikaan kutkuttelemaan mielenkiintoa, mutta yllättäen se ei ole läheskään niin marjaviinimäinen kuin valtaosa Suomen muista marjaviineistä – sokkona arvioin viinin todennäköisesti jollain lailla erikoisemmalla tavalla valmistetuksi (esimerkiksi kellervän värin ja jäännössokerisuuden perusteella) Sauvignon Blanciksi, eikä marjaviinit edes tulleet mieleeni!

Kokonaisuus on siis yllättävän viinillinen, eikä viinin maltillinen jäännössokeri ainakaan haittaa – päin vastoin, se tuntuu antavan kokonaisuuteen juuri kaivattua balanssia. Myöskään mitään virheellisiä aromeja, epäpuhtauksia tai oksidaatiota ei löydy, joten siinä mielessä viini on varsin hyvin tehty. Sääli vain, että viini noin muuten on erittäin tylsä eikä mitenkään erityisen houkutteleva – viini ei houkuttele ottamaan toista lasillista. Jos siis kiinnostaa testata Väyrysen viinituotantoa, voin suositella testaamaan ensisijaisesti tätä viiniä, mutta jos laadukkaat marjaviinit kiinnostavat noin yleensä, kehotan kääntämään katseen Pohjanrannan viinitilasta jonnekin muualle.

Lyhyesti: Etäisesti Sauvignon Blancia muistuttava kuivahko, raikas, selkeän herukkainen ja kevyen kirpakka mutta myös varsin simppeli ja tylsä marjaviini.

Arvio: Keskinkertainen – viini menee kyllä parhaimpien maistamieni kuivien valkoisten marjaviinien joukkoon. Sääli vain, että se ei ole paljoa se. Viini on ihan juotava, raikas tapaus, mutta en kyllä menisi sitä suosittelemaan.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

18.11.15

Κυπερούντας κουμανδαρία 2005

Κυπερούντας κουμανδαρία (Kyperounda Commandaria) 2005
  • Valmistaja: Οινοποιείο Κυπερούντας (Kyperounda)
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, PDO Commandaria
  • Maa: Kypros
  • Alue: Commandaria
  • Rypäleet: Xynisteri, Mavro
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: 16,50e (Syyskuu 2015, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Melko hyytävän Pohjanrannan Karviaisviinin jälkeen oli huuhdeltava paha maku pois suusta, eli oli korkea aika saada suut makeaksi! Tähän tehtävään päätyi sokkona meille tarjoiltu Commandaria, jota kukaan ei meinannut arvata, vaikka vihjeenäkin mainittiin viinin olevan valmistettu sekä valkoisesta että tummasta rypälelajikkeesta.

Viinin on tuottanut Kyproksen keskellä, Kyperountan kylässä sijaitseva viinitalo Kyperounda, joka sai alkunsa 1990-luvun lopulla muutaman kylän viininviljelijän yhteistuumin perustamana yrityksenä. Tämä 1,400 metrin korkeudessa sijaitseva viinitalo on yksi Euroopan ja peräti yksi maailman korkeimmilla sijaitsevista viinitaloista. Viinitalon viinitarhat käsittävät 12 hehtaaria ja niillä viljellään Cabernet Sauvignonia, Chardonnayta ja Syrah'ta. Lisäksi talo ostaa paikallisilta viljelijöiltä rypäleitä, joista valmistetaan mm. talon paikallisista rypälelajikkeista valmistetut viinit. Tämä Commandaria, eli todennäköisesti maailman vanhinta edelleen valmistettua viinityyliä edustava väkevöimätön jälkiruokaviini valmistetaan valkoisista Xynisteri- ja punaisista Mavro-rypäleistä, joita kuivataan rusinoiksi ennen murskaamista. Tämä poikkeuksellisesti vuosikerrallinen viini kypsyy 225 litran barrique-tynnyreissä ennen pullotusta.

Viinin väri on keskisyvä kuparinruskea, joskin väri taittuu reunoja kohti hohtavan keltaiseksi.

Makeassa ja intensiivisessä tuoksussa tuntuu ensisijaisesti rusinaa, tammen tuomaa vaniljaa ja makeaa pähkinäisyyttä. Taustalta löytyy karamellia, kermatoffeeta, saksanpähkinää, kevyttä luumuhilloa, ujoa kukkaisuutta ja hentoa alkoholin tuomaa eetterisyyttä.

Suussa viinillä on todella makea, tiiviin täyteläinen ja intensiivinen habitus. Vivahteikasta makumaailmaa hallitsevat voimakas tumma siirappisuus, vanilja ja kuivattu taateli. Taustalla tuntuu kevyttä, hennon karvasta mineraalisuutta, joka komppaa kivasti maltillisten happojen tuomaa raikastavaa tunnetta. Viinillä on erittäin rehevä ja jopa tahmea yleisilme, jossa alkoholi (13%) pysyy kivasti piilossa.

Makea jälkimaku on runsas ja täynnä voimakkaan vaniljaisia, runsaan rusinaisia, tuhdin siirappisia ja hennon kukkeita sävyjä. Viinistä jää todella pitkä, intensiivinen, viipyilevä ja makeaa sokerilientä muistuttava jälkivaikutelma.

Viini on uskomattoman voimakas, intensiivinen ja hyvin rehevästä, voimakkaasti vaniljaan taittavasta tammisuudestaan huolimatta erittäin herkullinen tapaus. Viini on kuitenkin ennen kaikkea aivan liian nuori: viinillä on ikää 10 vuotta, mikä on aivan liian vähän näin tuhdille ja aromaattiselle tapaukselle. Se, mitä näin tanakka tapaus kaipaa, on kellaroinnin mukana syntyvien tertiääriaromien ilotulitusta ja sokereiden ketjuuntumisen myötä syntyvän makeuden tunteen katoamista. Potkua ja potentiaalia pitkäänkin kellarointiin tässä jälkiruokaviinissä kyllä on.

Viini on siis kyllä enemmänkin kuin nautittavissa jo nyt, mutta siitä varmasti saa kärsivällisellä varastoinnilla reippaasti enemmän kuin nyt. Jos viinin kuitenkin haluaa korkata jonkin jälkiruoan kumppaniksi, tarvitsee se parikseen jotain niin makeaa, ettei se jää täysin viinin erittäin tuntuvan ja intensiivisen makeuden jalkoihin aivan täysin. Hyvin makeat kakut ja leivonnaiset – etenkin sellaiset, joista löytyy siirappia tai hunajaa – ovat vahvoilla. Jos itsellä olisi kellaripuolella yhtään enempää tilaa, hommaisin itse tätä laatikollisen ja jättäisin viinin kypsymään ja hukkaamaan intensiivisen tammisuutensa ja makeutensa kellariin.

Lyhyesti: Erittäin täyteläinen, voimakkaan vaniljainen, tuhdin rusinainen ja intensiivisen makea jälkiruokaviini Kyprokselta, joka kannattaa jättää kypsymään kellariin.

Arvio: Tyylikäs – hyvin intensiivinen ja vaikuttava jälkiruokaviini, joka muuttunee pidemmällä varastoinnilla pullolliseksi kultaa.

Hinnan (16,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.