Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.3.16

Mikkeller Spontanblackthorn 2014

Mikkeller Spontanblackthorn 2014
  • Valmistaja: Mikkeller
  • Tyyppi: Olut, Sour ale / maustettu olut
  • Maa: Tanska (Belgia)
  • Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 8,39e (Lokakuu 2015, Firmabier)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Viime syksynä pitämäni gueuze-vertailun päätteeksi olin ottanut vielä muutaman teemaa läheisemmin tai etäisemmin liippaavan oluen. Ensimmäisenä niistä korkattiin tanskalaisen kiertolaispanimo Mikkellerin maustettujen Spontan-hapanoluiden sarjaan kuuluva, oratuomella maustettu Spontanblackthorn. Monelle oratuomi (Prunus spinosa, "sloe") on tuttu lähinnä brittiläisen ns. sloe gin -liköörin mausteena, mutta Mikkeller ei tunnu hirveästi syrjintää harjoittavan keksiessään oluilleen maustajia (TJEU: punajuuriolut).

Melko likaiselta väriltään Spontanblackthorn on samea ja kohtalaisesti punertavaan taittuvan oranssin punaruskea – ulkonäöltään ei mitenkään maailman houkuttelevinta tavaraa. Vaalean pinkki vaahtokukka jää melko ujoksi ja katoaa nopeasti.

Tuoksu on persoonallisen marjainen ja – kuten odottaa saattaa – happamankirpeä. Särmikkään tuoksun marjaisuus tuo mieleen hyvin tuoreet, jopa raa'ahkot, vadelmat ja metsämansikat, minkä lisäksi taustalla värjöttelee aavistus oreganoista yrttisyyttä. Varsinaista villihiivojen funkia tuoksusta ei erotu, mutta hento maamaisuus vihjaa hieman siihen suuntaan.

Oluella on varsin voimakas ja tuntuvan kirpeä maku, mutta ensimmäisenä oluesta erottuu sen voimakas hiilihappo – verrattuna maistelun gueuzeihin tästä oluesta tuntuu löytyvän kuplaa paljon reilummalla otteella. Intensiivinen maku tykittää tuoretta vihertävää yrttisyyttä, kuivakkaa tummaa ja punaista marjaisuutta, kevyttä nahkaisuutta sekä ujoa, makeana häilyvää metsämansikkaa. Makumaailman hapan kirpeys taittaa marjaisuutta melko vahvasti karpaloiden ja puolukoiden suuntaan. Runsaan hiilihappoisuuden ja happaman marjaisuuden ansiosta kokonaisuus on varsin pirteä ja raikas.

Pitkäkestoisessa ja keskimaun tapaan kirpeässä jälkimaussa tuntuu yrttistä vihertävyyttä, kevyttä viheromenaa, hentoa rahkaisuutta ja ujoa katkeroisuutta.

Mikkellerin Spontan-sarjalaiset ovat aina melkoista arpapeliä, sillä ne tuntuvat olevan tyylillisesti melkein mitä tahansa; kehnoa Spontania en ole vieläkään tavannut (kai sellaisiakin on oltava?), mutta muuten oluet voivat olla omien havaintojeni perusteella tyyliltään mitä vain laimeahkon peruspositiivisesta aivan julmetun hyvään. Tämän oluen kanssa kävi varsin hyvä lykky, sillä kokonaisuus oli varsin maukas ja tasapainoinen; vaikkei oratuomi olekaan mitenkään yleinen raaka-aine oluen maustamisessa, ei oluesta tullut mitenkään poikkeuksellisen erikoinen höpöolutfiilis. Oli kyllä vaikeaa arvioida kuinka paljon olut maistui itse oratuomelta referenssien puuttuessa kyseisestä luumarjasta, mutta olueen se tuntui tuovan mukavan moniulotteisen kattauksen erilaisten marjojen piirteitä.

Vaikkei tämä olut ollut enää osana arvioitavien oluiden sarjaa, olisi se siellä ollessaan pärjännyt hyvin: kokonaisuus sen verran ryhdikäs ja mielenkiintoinen, että olisin rankannut sen helposti maistelun vaatimattomimpien gueuzejen ohitse – kenties jopa vertailussa olleen Mikkeller HUES:in ohitse, sillä Spontanblackthornissa tuntui olevan enemmän sellaista kirpeää rapeutta ja särmää, jota hapanoluilta odotan! Vaikka useat marjoilla ja hedelmillä maustetut oluet ovat usein parhaimmillaan nuorina ja tuoreina, jolloin niissä käytetyt piirteet pääsevät parhaiten esiin, voin kyllä hyvin kuvitella tämän oluen kestävän ja kehittyvän kellarissa useiden vuosien ajan.

Lyhyesti: Vakuuttava, tuntuvan kirpeä ja miellyttävän särmikäs, oratuomen marjoilla maustettu hapanolut mikkelleriltä.

Arvio: Tyylikäs – ryhdikkyydessään ja moniulotteisuudessaan varsin kovatasoinen haastaja aidoille, marjoilla ja hedelmillä maustetuille lambiceille. Mikkeller tuntuu tietävän mitä hän tekee.

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

30.3.16

Remelluri Reserva 2009

http://www.alko.fi/tuotteet/945687/
Remelluri Reserva 2009
  • Valmistaja: La Granja Nuestra Señora de Remelluri
  • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja Reserva
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja
  • Rypäleet: Tempranillo, Grenache, Graciano, Macabeo, Alarije
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 26,30e (Joulukuu 2015, Vindirekt)
  • Hinta nyt: 31,90e (Maaliskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

Riojan yhden vanhimmista (ellei vanhimman) viinitalon, La Granja Nuestra Señora de Remellurin, historiaa käsittelin hiljattain Remelluri Blanco 2010:n arvostelussa, joten ei siitä sen enempää – jos aihe kiinnostaa, kannattaa tuo valkoisen Remellurin arvio lukaista läpi.

Kun talo siirtyi Jaime Rodriguez Salisin ja Amaya Hernandorenan omistukseen vuonna 1967, tuotettiin talolla vain perinteisiä Riojan punaviinejä yksinomaan talon omista rypäleistä. Kuitenkin kun Jaime Rodriguez Salisin poika, Telmo Rodriguez, siirtyi 2000-luvulla luotsaamaan taloa, hän totesi isänsä modernisoineen huomattavasti talon tyyliä sekä kasvattanut talon tuotantoa käyttämällä myös ostorypäleitä paikallisilta viljelijöiltä. Nuoremman Rodriguezin johdolla alettiin vuosikerrasta 2009 alkaen muuttamaan talon tyyliä takaisin kohti perinteisempiä suuntaviivoja: köynnöstarhojen tehoviljely muutettiin mahdollisimman vähän köynnöksiin puuttuvaan luonnonmukaiseen viljelyyn, talon peruslinjaston viineissä palattiin käyttämään ainoastaan talon omien tarhojen rypäleitä ja viineihin haettiin enemmän piirteitä entisaikojen hillitymmistä viineistä modernien, runsasta vaniljaa ja kypsänmakeaa hedelmää ryöppyvien viinien sijaan.

Remelluri Reservassa pääosaa näyttelee Tempranillo, mutta sen rinnalla viinissä käytetään vanhan ajan Riojan viinien henkeen sekoitusta niin punaisia (Garnacha eli Grenache, Graciano) kuin valkoisia (Viura eli Macabeo, Malvasia Riojana eli Alarije) rypäleitä. Käsinkorjatut rypäleet tulevat Remellurin kolmelta suurelta tarhalta Rioja Altan ja baskimaan puolella sijaitsevan Rioja Alavesan alueilta ja ne käytetään viiniksi rypäleiden omilla villihiivoilla. Viini kypsyy 17 kk ajan erikokoisissa ja -ikäisissä tammitynnyreissä.

Viinillä on tumman viikunanpunainen, kevyesti läpinäkyvä väri.

Tuoksu on vivahteikas, mutta aavistuksen pidättelevä. Hedelmäpuolta hallitsee vastapoimitun tuore metsämarjaisuus, kevyt viikuna ja hento mustaherukkaisuus; niiden rinnalla häilyy aromaattista vihreää yrttiä ja jopa hentoa vegetaalista särmää, ujoa myskiä ja hyvin hillittyä, puisevaa mausteisuutta. Moniin kypsänmakeisiin Riojan punaviineihin verrattuna Remellurin tuoksu on melko kuivakka ja varsin maltillisen tamminen.

Suussa viini on vaikuttavan täyteläinen, runsas ja tiiviin oloinen – modernien riojalaisten uutosta ja konsentraatiota viinistä siis kyllä löytyy. Remellurin ero moderneihin viineihin on kuitenkin siinä, että tässä viinissä makumaailma on melko puhdaspiirteinen: rehevä hedelmäisyys tarjoilee tummaa metsämarjaa, kypsää luumua ja kevyttä mansikkaisuutta ilman, että tynnyrikypsytyksen aromit tuntuvat tulevan tielle. Sen sijaan tammi pysyttelee taustalla, tarjoillen kuivakan puisevaa kevyen paahteista ja ujon neilikkaista mausteisuutta sekä niin maltillista vaniljaisuutta, että rupeaa olemaan mahdotonta erottaa, missä tammen vanilja loppuu ja mistä purppurasävyinen hedelmä alkaa. Viinin rakenne on varsin erinomaisessa kunnossa, kiitos mukavan eloisan hapokkuuden ja runsaiden, jauhoisten tanniinien. Yleishabitus on melko siistiksi puleeratun ja nykyaikaisen viinin oloinen, mitä (rehdistä rakenteestaan ja konsentroituneesta rungostaan huolimatta) samettinen suutuntuma korostaa.

Viinin jälkimaku ei hirveästi poikkea keskimaun osoittamasta linjasta, vaan kielelle jää varsin pitkäkestoinen ja moniulotteinen kattaus karhunvatukkavoittoista tummaa marjaa, kypsää luumua, tummaa kirsikkaa ja kevyttä viikunaa sekä häivähdyksiä kuivakasta puusta, nahkasta ja hennosta vaniljasta. Jälkivaikutelma on runsas, mehukas, mausteinen ja kohtalaisen kuivakka – ennen kuin se loppuliu'ussa taittuu kohti hienostunutta, makeaa suklaakonvehtisuutta.

Kokonaisuutena Remelluri onnistuu vakuuttamaan varsin positiivisesti: aivan old school -henkeen ei (harmillisesti) päästä, mutta pesäero moniin ylivaniljaisiin nyky-riojalaisiin on selkeä: viinissä pääosassa on ehdottomasti runsas, tuhti, eikä missään liian kypsä hedelmäisyys (kuumasta vuosikerrasta huolimatta!). Telmo Rodriguezin on sanottu tähtäävän enemmän terroir-orientoituneeseen tyyliin, minkä voi kyllä hyvillä mielin allekirjoittaa – tähän viiniin on runsaasta konsentraatiosta huolimatta pakkaamaan sekä rehellistä Riojan hedelmää, että parhaimmille Rioja Altan ja -Alavesan viineille ominaista eloisuutta ja ryhtiä.

Kuuden vuoden iästään huolimatta Remelluri Reserva vaikuttaa olevan edelleen vielä hyvin nuori ja primäärinen, joskaan ei mitenkään erityisen kireä tai ehdottomasti lisäikää vaativa tapaus. Jos viinin aavistuksen sulkeutunutta nokkapuolta ei oteta huomioon, on viini nyt vallan mainiossa kunnossa – kunhan sen antaa hetken pari avautua karahvissa, voi sen iskeä jonkun sellaisen ruoan kimppuun, jossa riittää viinin reippaammalle tanniinisuudelle pureskeltavaa. Itse kuitenkin antaisin vielä viinille lisää vuosia kellarissa: antaisin nimittäin viinin hyvin runsaalle hedelmälle aikaa karistaa turhat vauvaläskit ympäriltään ja hukata se vähäinenkin tammi piiloon kehittyvän hedelmän alle.

Lyhyesti: Varsin vakuuttava, runsaasta konsentraatiostaan huolimatta tasapainoinen, perinteistä ja modernia ilmaisua yhdistelevä Riojan punaviini.

Arvio: Erinomainen – Remelluri on joko modernein perinteinen tai perinteisin moderni riojalainen. Oli homman nimi mikä hyvänsä, on se helposti yksi parhaista Riojan viineistä Alkon tämänhetkisessä valikoimassa. Mainio valinta niin tuhdeille aterioille kuin kellariin.

Hinnan (31,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

29.3.16

Baron de Ley Varietales Maturana 2009

Baron de Ley Varietales Maturana 2009
  • Valmistaja: Barón de Ley
  • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja, Rioja Baja
  • Rypäleet: Trousseau (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 18,64e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Trousseau se jaksaa yllättää.

Tämä punainen lajike on tullut tunnetuksi lähinnä Ranskassa sijaitsevan Juran alueen viineistä. Juran kolmesta punaisesta lajikkeesta (Pinot Noir, Poulsard, Trousseau) se tuottaa alueen täyteläisimmät ja tanniinisimmat punaviinit, mutta on samalla Juran vähiten viljellyin lajike, johtuen lajikkeen ongelmista kypsyä riittävästi sikäläisessä, viileässä ilmanalassa.

Yllättäjän lajikkeesta tekee nyt se, että vaikka sitä ei tavata juurikaan muualla Euroopassa, on se jotenkin ihmeellisesti onnistunut seikkailemaan Iberian niemimaalle, missä sitä viljellään yksittäisillä alueilla siellä täällä. Tunnetuin Trousseaun iberialainen muoto on Bastardo, millä nimellä sitä tavataan erityisesti Portugalissa Douron laaksossa ja Dãon viinialueella, mutta myös Espanjan luoteisnurkassa sijaitsevassa Galiciassa. Lisäksi lajiketta tavataan myös Riojan alueella nimellä Maturana Tinta. Se, miten lajike on tänne päätynyt ja näin laajalle levinnyt, on jäänyt täysin hämärän peittoon, mutta lajikkeen viljelystä on todisteita aina 1500-luvulta asti, joten ihan hiljattain tämä leviäminen ei siis ole tapahtunut. Joku voisi toki veikata, että alun perin Bastardo on kotoisin Portugalista tai Espanjasta ja se on sieltä levinnyt Juraan, mutta lajikkeella ei ole yhtään lähisukulaisia Iberian niemimaalla, toisin kuin Juran alueella, mikä viittaa vahvasti lajikkeen itäranskalaisiin juuriin.

Monet Riojassa pitävät Maturanaa alueen omana alkuperäislajikkeena edelleen, vaikka sen on todistettu olevan geneettisesti identtinen Bastardon ja Trousseaun kanssa. Tämä lajike oli vielä yli sata vuotta sitten erittäin suosittu Riojassa, mutta viinikirvan 1800-luvun lopulla aiheuttamien tuhojen jälkeen lajikkeen pinta-ala hupeni merkittävästi ja 2000-luvulle tultaessa lajike oli jo kuolemassa sukupuuttoon. Muutamien viinitalojen innostuttua lajikkeesta se on kuitenkin onnistunut pysymään hengissä ja tällä hetkellä lajikkeen suosio on ollut jopa hienoisessa kasvussa tietoisuuden lajikkeen potentiaalista kasvaessa. Yksi merkittävimpiä lajikkeen hengissäpitäjiä on ollut vuonna 1985 Navarran puolelle Rioja Bajaan perustettu Barón de Ley, josta on lyhyessä ajassa kasvanut yksi Riojan suurimmista viinitaloista. Viinitalo on aluksi käyttänyt lajiketta viiniensä sekoituksissa, mutta lanseerannut myös oman, paikallisiin lajikkeisiin keskittyneen Varietales-sarjan, jonka Maturana on yksi Riojan harvoista 100% Trousseausta valmistetuista viineistä.

Varietales Maturana on yhden, Finca Alegría -tarhan köynnösten rypäleistä valmistettu viini; tämä tarha on Barón de Leyn mukaan tällä hetkellä suurin Maturana Tinta -tarha. Viini on kypsynyt 12 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä (50% uusia) ennen pullotusta, minkä jälkeen viini on kypsynyt vielä 12 kk pulloissa ennen myyntiinlaskua. Nappasin tämän pullon Alkosta mukaani joskus kolmisen vuotta sitten ja viini on viettänyt sitä seuraavat vuodet kellarissani aina joulukuuhun 2015 asti.

Varietales Maturanalla on äärimmäisen tiivis ja konsentroitunut, läpinäkymättömän mustanpunainen väri, joka taittuu reunoja kohti hennosti herukkaiseen purppuraan. Ero melko hailakoihin Juran Trousseau-viineihin on vähintäänkin merkittävä.

Ulkonäön tavoin myös viinin tuoksu on hyvin tiivis ja tummanpuhuva. Rustiikkissävytteisestä tuoksusta löytyy kypsänmakean tumman hedelmän ja hillityn tammen mausteisuuden rinnalta maamaista mausteisuutta, hevosen hikeä, kevyttä lantaa ja hentoa, vegetaalista paprikaa. Tuoksu on yhtä aikaa yllättävän klassisen riojalainen sekä äärimmäisen poikkeuksellinen ja kiehtovan persoonallinen.

Suussa viinillä on yhtä konsentroitunut ja tiivis fiilis mitä ulkonäkö ja tuoksu antavat odottaa (olen varmuuden vuoksi kirjoittanut muistiinpanoihini kolme kertaa "tiivis", jotta tieto varmasti menisi perille). Muheva makumaailma on täynnä kypsän luumuvetoista tummaa hedelmää ja mehukasta karhunvatukkaa, mutta näiden makean hedelmäisten piirteiden rinnalta löytyy myös märkää metsämaata, mausteisuutta, joka on yhtä todennäköisesti rypäleestä kuin tammesta peräisin, kevyttä parikaisuutta ja hentoa mentolista yrttiä. Yleisvaikutelma on erittäin iso, mutta ei kuitenkaan mitenkään överin liioitellun oloinen. Hapot tuntuvat näin konsentroituneen viinin alla kovin maltillisilta, mutta varsin runsas, jauhoinen tanniinisuus antaa viinile mainiosti rakennetta ja pitää kokonaisuuden hienosti kasassa.

Viinistä suuhun jäävä pitkäkestoinen jälkivaikutelma on rehevä ja supermehukas, mutta myös melko tuntuvan tanniininen. Jälkimaussa erottuu mm. tummaa marjamurskaa, mustaherukkaa, luumua, mausteista maamaisuutta ja ujoa makeaa tammea. Alkoholi häivähtelee hennosti kitalaessa ja nielussa.

Viiniltä oli vähän vaikea odottaa mitään, sillä aikaisempaa kokemusta Riojan Maturanasta / Trousseausta allekirjoittaneella ei ollut, minkä lisäksi viinin 50% uutta tammea vaikutti melko pelottavalta. Viini kuitenkin onnistui vakuuttamaan varsin positiivisesti, sillä sen mahdollinen tammisuus oli tyylikkäästi antanut kellaroinnin myötä tilaa hedelmäisyydelle, jossa maistui kyllä sellainen kypsä, tumma hedelmä, mitä Riojalta voi odottaa, mutta sellaisten hyvin persoonallisten ja jopa kevyesti vegetaalisuuteen taittuvien sävyjen kanssa, mitä riojalaisista ei juuri koskaan tule vastaan! Yleisvaikutelmaltaan viini on kuitenkin melko kypsä ja uutoksellinen modernin pään edustaja, joten yksinomaan kepeimpien ja hienostuneimpien old school riojalaisten ystäville tämä tuskin uppoaa aivan täysillä.

Kolmen vuoden kellarointi oli todennäköisesti tehnyt viinille varsin hyvää, minkä lisäksi siinä tuntui olevan sen verran hedelmää, uutosta ja rakennetta, että sen olisi voinut hyvin unohtaa vielä moneksi lisävuodeksi kellariin. Voin suositella korkkaamaan viinin vasta vähintään 10-vuotiaana, joskin uskon sen kehittyvän suotuisasti vielä joitain vuosia sen jälkeenkin.

Lyhyesti: Moderni, konsentroitunut ja persoonallisen vegetaalinen riojalainen alkuperältään juralaisesta ja Riojassa lähes täysin kadonneesta lajikkeesta.

Arvio: Erittäin hyvä – ollakseen Riojan vähiten arvostetun ala-alueen (Rioja Baja) moderni, uutta tammea nähnyt punaviini, oli tämä äärimmäisen positiivinen esitys! Uutosta kyllä löytyi ja happoja taas ei, mutta Trousseau onnistui tuomaan kokonaisuuteen sellaista särmää ja persoonaa, että viini vakuutti meikäläisen hyvin.

Hinnan (18,64e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

28.3.16

Gueuzet rivissä!


Maistelun oluet (+ 3 hieman teemaa liippaavaa erikoisuutta).

Lambicit eri muodoissaan, erityisesti gueuzet sekä (harmillisen harvinaiset) sekoittamattomat lambicit, ovat olleet vuosikausia mielestäni enemmän tai vähemmän parasta, mitä olutmaailmalla on tarjottavana: nämä usein julmetun kirpeän happamat ja aromeiltaan likaisen rustiikkiset eivät missään nimessä päästä maistelijaa helpolla, mutta kun niiden anteeksipyytelemättömyyden kanssa pääsee sinuiksi, kykenevät ne tarjoamaan fantastisen ainutlaatuisia elämyksiä!

Monelle lambicit ovat melko ylitsepääsemättömiä tapauksia, koska ne ovat ilmaisultaan niin kaukana perinteisistä oluista – erityisesti kolmoskarjalaan tottuneelle kaljankittaajalle voi olla vaikeaa ymmärtää, että lambic on pohjimmiltaan raaka-aineiltaan ihan oikeasti täysin samaa tavaraa kuin suomalainen keskiketterä. Moni onkin ruvennut ymmärtämään gueuzeja paremmin, kun heitä on kehotettu lähestymään oluita ennemmin rutikuivan siiderin kuin tyypillisen oluen näkökulmasta – sellaisia kun nämä olutmaailman outolintuja muistuttavat usein paljon enemmän.

Koska gueuzeja tulee juotua yleensä vain yksi olut silloin tällöin, on niistä muodostunut melko hajanainen kuva: oluiden yleinen tyyli on hyvin selvästi päässäni, mutta tarkemmat erot oluiden välillä ovat jääneet hieman arvoituksiksi, koska aina on pitänyt liikkua vain perstuntuman varassa. Viime vuoden lopulla päätin korjata asian: tilasin Firmabieristä kaikkia tarjolla olevia perinteisiä gueuzeja pullolliset, kutsuin pari hapanoluista ymmärtävää tuttua avuksi pullojen tyhjennysurakkaa varten ja iskin pystyyn vertailevan lambic-maistelun. Aivan jokaisesta maistelun oluesta en kirjoittanut blogiin arviota, koska olin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin arvion – kaikista maistelun oluista kuitenkin löytyy perinpohjainen arvio blogin puolelta. Tässä kuitenkin maistelun oluet ja henkilökohtainen mielipiteeni vertailevin havainnoin:

    Gueuze Girardin 1882 Black Label: Panimolla pantu olut. Sekoitukseltaan maistelun nuorin olut (sekoitus 12-, 18- ja 24 kuukautta vanhoista oluista). Oluesta kyllä löytyy mukavaa lantaisuutta ja funkia, mitä yllättäen puuttui monista muista maistelun lambiceista, mutta kokonaisuus oli samalla maistelun kenties kiltein ja simppelein aito lambic. Tuntui piirun verran muita oluita makeammalta ja aromeiltaan hieman vaisummalta. Vähän vaatimaton tapaus muiden rinnalla. 3,19€. 

    Oud Beersel Oude Geuze Vieille 2014: Boonin panimolla vanhalla Oud Beerselin reseptillä pantu olut. Sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Persoonallista aromikkuutta erityisesti tuoksussa, mutta maultaan melko pehmeä, helppo ja hieman makea – joskin Girardinia kevyesti kuivempi. Hyvä esitys, mutta jäi kokonaisuutena hieman pidätteleväiseksi ja vaatimattoman oloiseksi. 4,19€.

    3 Fonteinen Oude Geuze 2014: Pohjana 3 Fonteinenin itse panemaa olutta sekä Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettua olutta; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Yllättävän hillitty funkahtavilta piirteiltään, mutta sen sijaan kokonaisuutta hallitsee ujo, mutta selkeästi erottuva savuisuus. Hyvin tiukka, kirpeä ja särmikäs esitys, mutta silti täynnä hurmaavaa eleganssia ja vakuuttavaa intensiteettiä. Omasta mielestäni maistelun 2. paras olut. Kellaritavaraa. 6,69€.

    Hanssens Artisanaal Oude Gueuze 2014: Pohjana Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettu olut; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Hurmaavan runsas, vivahteikas ja kompleksinen tuoksu, jossa on niin kirpeitä hedelmiä, nahkaista funkia kuin hentoa marjaisuutta. Todella runsas, kompleksinen ja tasapainoinen maku, jossa on rustiikkisen likaisten piirteiden ja kirpeiden sitrusmaisten vivahteiden ohella myös kevyttä hunajaa ja hentoa keltaista hedelmää. Oud Beerselin tavoin ujosti makea, eikä yhtä kirpeä kuin tiukimmat esitykset, mutta oluen todella vivahteikas ja runsas tuoksu ja maku antavat tämmöisen lempeyden anteeksi. Helposti maistelun paras olut niin omasta kuin monen muun maistelussa olleen mielestä. 4,19€.

    Mikkeller HUES 2014: Maistelun ainoa ei-lambic. Tanskalaisen Mikkellerin gueuze-henkeen belgialaisella vuokrapanimolla valmistama hapanolut, joka on kypsytetty unkarilaisissa tammitynnyreissä. Eroaa muista oluista melko selkeästi oksidatiivisilla ja brettaisen nahkaisilla piirteillään. Maultaan olut on melko kevyen kirpeä, asettuen hapoiltaan maistelun lempeimpään päähän. Maku on hieman vaatimaton ja ponneton maistelun parhaimpiin oluisiin verrattuna, mutta selkeäpiirteisen nahkainen brettaisuus ja tammen tuoma ujo vanilja tuovat olueen mielenkiintoista persoonaa. Vaikea arvioida muihin gueuzeihin, koska tämä oli niin erilainen niihin nähden. Mielenkiintoinen esitys sellaisenaan, mutta jäi persoonallisista vivahteistaan huolimatta hieman vaatimattoman oloiseksi maistelun muihin oluisiin nähden. 7,89€.

    Boon Oude Gueuze À l'Ancienne 2012-2013: Panimolla pantu olut. Sekoitus 1- (5%), 1½- (90%) ja 3-vuotiasta (5%) olutta. Tuoksu melko hillitty, mutta moniulotteinen: savua, viljaisuutta, hentoa nahkaa. Brettainen funkki on kuitenkin melko maltillista, lähes olematonta. Maku kevyen kirpeä ja moniin kilpakumppaneihinsa verraten melko runsas ja täyteläinen; tarjoaa sekä pistävän hapokasta sitruunaa, että nuoren gueuzen makeampaa sitrushedelmää, joka pehmentää kokonaisuutta. Varsin vivahteikkaassa jälkimaussa häilyy mm. kevyttä nahkaa ja hentoa greippistä katkeruutta. Nuorekkuudestaan johtuen pehmeähkö ja monia helpostilähestyttävämpi, mutta samalla varsin vivahteikas ja mukavan runsas esitys. Varsin positiivinen esitys. 5,79€, Alkosta.

    Tilquin Oude Gueuze À l'Ancienne 2014-2015: Pohjana Boonilta, Cantillonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettu olut; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Ainoa sekoite, jossa Cantillonia. Todella tiukka, kirpeä ja anteeksipyytelemätön olut niin tuoksultaan kuin maultaan. Hyvin kepeä olemukseltaan, mutta intensiivinen ja runsas täysin rutikuivalta maultaan. Kova ja armoton esitys, mutta tiukkuudestaan huolimatta todella tyylikäs ja vaikuttava esitys. Äärimmäisen aloittelijaepäystävällinen olut, mutta takuuvarmaa kellarointitavaraa. Omasta mielestäni maistelun 3. paras olut. 4,99€.

    Vaikka oluet tuntuivat aluksi käytännössä hyvin identtisiltä, alkoi niistä nopeasti löytyä pieniä eroja, kun vain jaksoi jatkuvasti keskittyä vertailemaan vierekkäisissä laseissa makoilevia oluita toisiinsa. Yleisesti oluiden tyyli oli oluiden välillä melko identtinen, eli kaikista löytyi melko samankaltaista maltaisuutta ja happojen tuomaa sitruunaista kirpeyttä. Erot nousivat hienovaraisesti lähinnä seuraavissa kolmessa osa-alueessa:
    • Happojen runsaus: toisissa oluissa hapot olivat melko kiltit ja hillityt, toisissa taas äärimmäisen tiukat ja kirpeät. Vaikka kaikki oluet olivat kirpeitä, saattoi kirpeyden asteessa olla huomattaviakin eroja.
    • Brettaisuus: Brettanomyces-hiivan tuomien lantaisten, nahkaisten ja maamaisten piirteiden sanotaan olevan yksi oluiden hallitsevimpia piirteitä. Olikin yllättävää, miten maltillisesti joissain oluissa oli brettaisuutta; yllättäen maistelun brettaisin olut olikin maistelun jokeriolut, Mikkellerin HUES! Bretta kuitenkin tunnetusti kehittyy pullossa, joten kärsivällisellä kellaroinnilla myös näitä piisteitä on mahdollista saada esiin niistäkin oluista, joissa brettaa ei juurikaan tuntunut löytyvän.
    • Makeus: vaikka sellaisenaan nauttiessa gueuzet tuntuvat melkein poikkeuksetta rutikuivilta, huomasi rinnakkain vertaillessa, kuinka eritasoisesti niissä saattoi olla makeutta. 3 Fonteinen ja Tilquin olivat selvästi maistelun kuivimmat oluet, kun taas Girardinin Black Label oli selkeästi muita makeampi – vaikkakin silti hyvin kuiva olueksi.

    Vasta-alkajalle näistä piirteistä merkittävimmät lienevät hapokkuus ja makeus: runsaampi makeus ja maltillinen hapokkuus tekevät oluesta varmasti helpostilähestyttävämmän kuin rutikuiva ja äärimmäisen kirpeä olut. Sen sijaan armotonta särmää kaipaava lambic-veteraani saattaa pettyä kilttiin ja pehmeään tyyliin, kun taas tiukan hapokas ja kuivaakin kuivempi tyyli voi olla hyvinkin paikallaan.

    Maistelun ylivoimaisesti parhaaksi olueksi nousi Hanssens Artisanaalin Oude Gueuze, joka oli tiukimpia oluita hieman matalahappoisempi ja piirun verran makeampi, mutta silti äärimmäisen hurmaava esitys mitä klassisimmalla aromi- ja makumaailmallaan; todellista klassikkokamaa. Tämä on varma valinta niin aloittelijoille kuin paatuneille lambicleeveille. Myös Alkosta löytynyt Boonin Oude Geuze edusti hyvin samankaltaista tyyliä, mutta aavistuksen verran kiltimpänä ja simppelimpänä. Omasta mielestäni taas maistelun seuraavaksi parhaimmat oluet olivat armottoman kirpeät ja karut 3 Fonteinen ja Tilquin, mutta voin kuvitella näiden oluiden olevan liian rapsakoita ja kepoisia ns. massojen makuun. Oud Beersel jätti hieman kylmäksi nyt, mutta siitä silti löytyy potentiaalia kehittyä kelvolliseksi olueksi kellarissa. Sen sijaan Girardin tuntui kokonaisuutena kaikin puolin muita maistelun oluita vaatimattomamalta esitykseltä, joka ei suuria tunteita onnistunut herättämään.

    Oli varsin mielenkiintoista päästä vertailemaan näitä persoonallisia oluita kunnolla rinnakkain ja todeta niiden konkreettiset erot – joskaan näin homogeenisessa oluttyylissä se ei ollut mitenkään helppo suoritus! Pitänee ruveta keräilemään kellaripuolelle enemmän näitä belgialaisen oluenvalmistuksen helmiä (jokaiselta merkittävältä lambicintuottajalta vähintään yksi gueuze-tyylin edustaja), antaa niille vähän enemmän ikää ja pistää oluet uudelleen riviin, jotta voisi nähdä, tekeekö kellarointi näille oikeasti hyvää.

    Toivottavasti tästä maistelusta kirjoittamisesta oli jotain apua ja mielenkiintoa muille gueuzeihin rakastuneille olutnörteille ja toivon samalla, että se onnistui samalla herättämään mielenkiinnon tätä ainutlaatuista oluttyyliä kohtaan sellaisissa, jotka eivät näitä herkkuja ole aiemmin maistaneet!

    Palacios Remondo Propiedad 2010

    Palacios Remondo Propiedad 2010
    • Valmistaja: Palacios Remondo
    • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
    • Maa: Espanja
    • Alue: Rioja, Rioja Baja
    • Rypäleet: Grenache (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: 25,90e (Joulukuu 2015)
    • Hinta nyt: 29,80e (Maaliskuu 2016, Vindirekt)


    Espanjan kenties kuuluisimman viinintekijän, Àlvaro Palaciosin luotsaaman Palacios Remondo -viinitalon La Montesa -viinin rinnalla tuli testattua viime jouluna myös talon lippulaivaviini, Propiedad.

    Propiedad on ainoastaan talon vanhimpien, tätä nykyä luomuna viljeltyjen Garnacha-köynnösten (25–90 vuotta) parhaimmista rypäleistä valmistettu punaviini; etiketin viisi tähteä kuvaavat talon viittä vanhinta tarhaa, joiden rypäleistä viini valmistettiin. Viinin on annettu käydä rypäleiden omilla hiivoilla, minkä jälkeen sen annettiin kypsyä 14 kk ajan tammitynnyreissä, joista puolet oli uusia. Vuonna 2010 viinin vuosituotanto oli n. 50,000 pulloa.

    Viinillä on hyvin tumma, hädin tuskin läpinäkyvä, mustan kirsikanpunainen väri.

    Lasista leijailee tumma, maanläheinen ja kypsänmakea tuoksu, jossa tuntuu kypsää karhunvatukkaa, luumuhilloa, kirsikkamarmeladia, kevyttä tammen makeaa mausteisuutta ja hentoa vaniljaa. Yleisvaikutelma on melko moderni ja viinin kuuma alkuperä tuntuu nokkapuolessa.

    Siissa viinillä on tummanpuhuva ja konsentroitunut makumaailma, josta erottuu tummaa ja hyvin kypsänmakeaa marjaa, luumuhilloa, kevyttä tarhamansikkaa, mineraalista eloisuutta ja kevyellä otteella makeaa, paahteista tammea. Hyvin mehevä makumaailma ei kuitenkaan sorru ponnettomaan läskiyteen, vaan yleisvaikutelma on mukavan rakenteikas, kiitos melko selvän hapokkuuden ja varsin tuntuvan tanniinisen gripin.

    Kypsässä ja rehevässä jälkimaussa maistuu mustaherukkahillo, kypsänmakea mansikka ja hento mausteinen tammi, minkä lisäksi suureen osaan pääsevät myös suutakuivattavat tanniinit. Jälkivaikutelma on miellyttävän runsas, runsaan hedelmäinen ja pitkäkestoinen, joskin lisäksi loppua kohden alkaa nousta hentoa alkoholin (14,5%) lämpöä.

    Propiedad on mukavan rehellinen, runsas ja supermehukas Garnacha – sellainen, jota hyvin kuumilla ja kuivilla alueilla kasvavat vanhat köynnökset tuottavat. Viinissä siis on kuuman alueen konsentroitunutta ja sokerin puutteesta huolimatta silti melko makeana tuntuvaa hedelmää, mutta kokonaisuus pysyy ihastuttavan ryhdikkäänä ja juotavana tasapainottavan hapokkuuden ja kevyen mineraalisen sivujuonteen avustuksella. Harmi vain, että viinissä tammisuus on päästetty melko suureen rooliin, minkä lisäksi alkoholi puskee paikoitellen hieman häiritsevästi esiin.

    Kuten La Montesa, ei myöskään Propiedad tunnu olevan kovinkaan Rioja – vaikkakin viinin tamminen ja kypsänmakea ilmaisu ovatkin lähempänä modernia Riojan punaviiniä. Kyse taitaa olla siitä, että mielikuvissa itse yhdistää Tempranillon aromimaailmat, kun taas kuumien alueiden Garnacha yhdistyy mielessä muihin viinialueisiin (mm. Madrid, Montsant, Priorat, Terra Alta). Vaikka Propiedad oli tammisempi ja makeampi kuin La Montesa, pidin itse enemmän Propiedadista – siinä tuntui olevan enemmän ryhtiä, kompleksisuutta ja potentiaalia kehittyä kellarissa. Nykykunnossa viini on piirun verran turhan hilloinen, tamminen ja 5 vuoden iästään huolimatta edelleen varsin primäärinen omaan makuuni – kenties pidempi kellarointi siistisi tammea enemmän piiloon ja toisi viiniin vähän kompleksisempia, kehittyneitä sävyjä. Modernien Garnachojen ystäville Propiedad on varmasti oikein vakuuttava esitys ja hintansa väärti hankinta!

    Lyhyesti: Moderni, kuuman alueen old vine Garnacha: kypsänmakeaa hedelmää, alkoholia ja tammea – mutta myös happoja, ryhtiä ja rakennetta!

    Arvio: Hyvä – nykykunnossa varsin maukas, mutta omaan makuuni turhan sliipatun ja modernin oloinen viini. Kokonaisuudessa on kuitenkin paljon potentiaalia kehittyä edelleen kellarissa n. vuosikymmenen ajan.

    Hinnan (25,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

    27.3.16

    Tilquin Oude Geuze À l'Ancienne 2014-2015

    Tilquin Oude Gueuze À l'Ancienne 2014-2015
    • Valmistaja: Gueuzerie Tilquin
    • Tyyppi: Olut, Lambic, Gueuze
    • Maa: Belgia
    • Alue: Vallonia, Rebecq, Nierghes
    • Koko: 0,375
    • Hinta ostohetkellä: 4,99e (Lokakuu 2015, Firmabier)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



    Disclaimer: viime vuoden lopulla järjestin pienen hapanolutmaistelun, jossa pistettiin aluksi rinnakkain gueuzeista kovimmat: Girardinin Black Label, Oud Beersel, 3 Fonteinen, Hanssens Artisanaal, Boon ja Tilquin – sekä villinä korttina Mikkellerin HUES (ikävä kyllä Cantillonia ei ollut tuolloin saatavissa Firmabierissä, joten tämä kenties kaikkein legendaarinen gueuze jäi skaban ulkopuolelle).

    Pierre Tilquinin luotsaama, vuonna 2009 toimintansa aloittanut ja vuonna 2011 ensimmäiset oluensa julkaissut Gueuzerie Tilquin on Belgian tuorein lambictuottaja ja samalla Vallonian (Belgian ranskankielisen eteläpuolen) ainoa lambicsekoittaja. Tilquin on gueuzerie, eli talo ei itse pane lainkaan oluita, vaan ostaa muilta panimoilta olutta ja sekoittaa niistä itse oman reseptiikkansa mukaisia sekoituksia.

    Tilquin Oude Gueuze À l'Ancienne on perinteinen, 1-, 2- ja 3-vuotiaista lambiceista sekoittamalla valmistettu gueuze, johon oluet hankitaan Boonilta, Cantillonilta, Girardinilta ja Lindemansilta – näin ollen Tilquin on markkinoiden ainoa sekoitettu gueuze, jossa käytetään Cantillonin oluita. Tyypillinen Tilquinin Oude Gueuze -blend on 50% 1-vuotiasta olutta, 30% 2-vuotiasta olutta ja 20% 3-vuotiasta olutta. Kaulan 2014-2015-merkintä viittaa siihen, että olut on pantu syksyn 2014 ja kevään 2015 välissä. Koska oluen päiväys on 10.11.2024, antaa se oluen pullotusvuodeksi 2014 ja parasta ennen -päiväykselle aikaa 10 vuotta. Voltteja oluella on 6,4%.

    Oluen väri on vaalea, hennon utuinen ja kevyesti rusehtava. Vaahtokukka on melko runsas, mutta nopeasti haihtuva.

    Tuoksu on selväpiirteisen kirpeä, pistävä ja tuntuvan hapan. Aromien puolesta löytyy omenaisuutta, kevyttä savuisuutta, hillittyä brettaista maamaisuutta ja ujoa heinäisyyttä tai olkisuutta.

    Happamankirpeä ja jopa melko tiukka maku on intensiivinen ja rutikuiva. Suutuntumaltaan kepeästä mutta vivahteiltaan melko runsaasta makumaailmasta erottuu hapanta sitruunaisuutta, viljaista maltaisuutta, kevyttä heinäisyyttä ja aavistuksen verran maanläheisen likaista brettaisuutta.

    Oluen rapea jälkimaku ei linjasta poikkea vaan on yhtä lailla tuntuvan sitruunaisen kirpeä, tuoreen viheromenainen ja hennon yrttinen. Kirpakka, poskipäitä viiltävä jälkivaikutelma on kestoltaan varsin pitkä ja vakuuttava.

    Tilquinin Oude Gueuze on kyllä varsin tiukka, mutta myöskin kiva ja kova esitys – maistelun oluista edusti selkeästi sitä tiukinta ja anteeksipyytelemättömintä linjaa. Aromeiltaan olut vaikutti olevan hieman joitain kilpakumppaneitaan suppeampi ja lähinnä kirpakan happovetoisiin sävyihin painottunut, nutta monimuotoisuuden puutetta paikattiin mallikkaasti hienolla rakenteella ja napakalla otteella.

    Oluessa häivähteli myös ujon brettaisia sävyjä, mikä osoittaa, että tuo veijari kyllä on siellä seassa, mutta jäänyt melko pieneen osaan kokonaisuudessa. Brettanomyces tunnetusti voi kuitenkin kehittyä varsin pitkään pullossa, joten kenties pitkään kellaroimalla oluella olisi mahdollisuus myös saada syvyyttä ja moniulotteisuutta tuoksu- ja makumaailmaansa? Ainakin rapsakan happoisuuden perusteella en epäile oluen kellarointikestävyyttä – suorastaan hämmentää, että Tilquin on antanut oluelle "vain" 10 vuotta parasta ennen -päiväykseen, kun monet muut panimot pistävät oluilleen suoraan 20 vuotta nautiskelusaumaa. Ehkä Tilquin on halunnut vain pelata varman päälle, sillä talon vanhimmillakin oluilla on tällä hetkellä vain 5 vuotta ikää!

    Lyhyesti: Äärimmäisen kirpeä ja tiukan rakenteikas gueuze, joka varmasti paranee kärsivällisellä kellaroinnilla. Vain happojen ystäville – nössöt alkööt vaivautuko.

    Arvio: Tyylikäs – äärimmäisen nuori ja paikoin jopa raa'ahko tapaus, mutta samalla esimerkillinen olut gueuzejen happovetoisimmasta päästä. Näin nuorena olut tuntuu suorastaan jopa menevän vähän hukkaan, joten suosittelen vahvasti kippaamaan oluen muutamaksi vuodeksi vartomaan kellariin.

    Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

    Palacios Remondo La Montesa 2011

    Palacios Remondo La Montesa Crianza 2011
    • Valmistaja: Palacios Remondo
    • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
    • Maa: Espanja
    • Alue: Rioja, Rioja Baja
    • Rypäleet: Grenache (70%), Tempranillo (25%), Carignan (5%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: 18,60e (Joulukuu 2015, Vindirekt)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Monelle viinimaailmaa enemmän seuranneelle Álvaro Palacios ei hirveästi esittelyitä kaipaa – erityisesti hänen tultua valituksi Decanterin Man of the Year -tittelin haltijaksi vuonna 2015. Veikkaan kuitenkin, ettei kaikki lukijani ole perillä siitä, kenestä puhutaan, joten pieni esittely lienee paikallaan.

    Riojasta kotoisin Álvaro Palacios lähti 1980 opiskelemaan Ranskaan viinintekoa mm. kuuluisalle Château Petrus'lle. Kun hän palasi Espanjaan vuonna 1989, päätyi hän osaksi pientä viinintekijöiden porukkaa; he ostivat ikivanhoja tarhoja Barcelonan lähellä sijaitsevasta Prioratista ja valmistivat niistä viiniä pienessä Gratallopsin kylässä. Jokainen porukan jäsen etiketöi viinin omalla nimellään ja myi niitä eteenpäin omina viineinään, vaikka kyseessä oli yksi ja sama viini. Nämä viinit keräsivät runsaasti mainetta ja arvostusta; Priorat sellaisena viinialueena, jona sen nykyisin tunnemme, oli syntynyt.

    Palacios päätti panostaa enemmän tähän vielä melko tuntemattomaan alueeseen: vuonna 1990 hän hankki Finca Dofí -Garnacha-tarhan ja 1993 n. 100-vuotiaan, 2 hehtaarin L'Ermita -tarhan. Näiltä tarhoilta valmistetut viinit alkoivat kerätä 1990-luvun puolessa välissä runsaasti mainetta ja tätä nykyä L'Ermita on helposti Espanjan halutuimpia ja kalleimpia viinejä – joinain vuosikertoina jopa maan kallein – n. 500–1000 euron hinnallaan.

    Álvaron menestys on tuonut arvostusta myös monille muille Palaciosin viinejä tekeville sukulaisille: vuonna 1998 Álvaro perusti Bierzoon viinitalon veljenpoikansa Ricardo Perez Palaciosin kanssa, kun taas nuorin Álvaron veljistä, Rafael Palacios, tuottaa viinejä Valdeorrasissa.

    Noin 100 ha edestä tarhoja omistava Palacios Remondo on se "alkuperäinen" Palacios-viinitalo, jota Álvaron ja Rafaelin isä luotsasi Riojan itäisellä Rioja Bajan ala-alueella; tätä nykyä viininteosta kuitenkin vastaa Álvaro. Talon vanhoja tarhoja on viljelty luonnonmukaisesti vuodesta 2003 ja viinit valmistetaan vain tarhojen parhaista rypäleistä; loput sadosta myydään eteenpäin muille alueen tuottajille.

    Rioja läntinen ala-alue Rioja Baja, "matala Rioja" on perinteisesti tunnettu korkealla sijaitsevia Rioja Altan ja Rioja Alavesan ala-alueita merkittävästi vähempiarvoisena alueena. Koska tarhat ovat merkittävästi matalammalla, valtaosin hyvin tasaisella maalla, on laadukkaiden viinien tekeminen alueella vaikeaa – viinit ovat usein hyvin raskastekoisia, kypsänmakeita, matalahappoisia ja korkea-alkoholisia. Samasta syystä Riojan kuuluisin Tempranillo ei nauti alueella samanlaisesta suosiosta kuin korkemmalla Riojassa; alueen merkittävin rypälelajike onkin kuumuutta paljon paremmin kestävä Garnacha, jota vastavuoroisesti taas tavataan korkeammalla Riojassa paljon vähemmissä määrin. Palacios Remondo tarhoineen kuitenkin sijaitsee Alfaron kylän tuntumassa, joka on Rioja Bajan korkeimpia alueita. La Montesa on talon keskitason viini jota on kypsytetty 12 kk uudessa (20%) ja vanhassa (80%) ranskalaisessa tammessa.

    Viini on hyvin tummanpuhuvan väriltään mustan kirsikanpunainen ja vain kevyesti läpinäkyvä.

    Tuoksussa tuntuu nuorekasta ja konsentroitunutta Garnachan aromikkuutta: mehukkaita tummia metsämarjoja ja kypsänmakeaa mansikkaa. Taustalta erottuu, kevyttä pippurista, hentoa mentolia ja hillittyä tammen tuomaa vaniljaa.

    Maultaan viini on runsas, melko konsentroitunut ja kohtalaisen puhdaspiirteinen: makumaailmassa pääosassa on selkeästi kypsä hedelmä, ei niinkään tammisuus. Mehukas makumaailma tuntuu kypsänmakeassa ja rehevässä hedelmäisyydessään tuoksua moniulotteisemmalta; siitä erottuu makeaa luumua, kypsää mansikkaa ja karhunvatukkavetoista tummaa marjaa. Hedelmäisyyden rinnalta löytyy myös kevyttä asvalttia, hentoa yrttisyyttä ja ujoa lakritsia. Makeat tammen mausteiset piirteet ja vaniljaisuus häilyvät harmittomasti taustalla. Kokonaisuus on korkeintaan keskihapokas, mutta kohtalaisen reilu tanniinisuus pitää viinin tiivisluontoisena ja ryhdikkäänä.

    Jälkimaku on keskimaun tavoin kypsänmakea ja runsas; kielelle jää pyörimään tummia, makeita marjoja, luumuisuutta, kevyttä karhunvatukkahilloa ja hentoa vaniljaan ja suklaaseen taittuvaa tammea. Mehukas jälkivaikutelma on kevyesti tanniineista karhea ja kestoltaan keskipitkä.

    Pähkinänkuoressa La Montesa on miellyttävä, moderni ja hedelmävetoinen Rioja Bajan punaviini, joka huokuu Riojan tyypillistä, tammen sävyttämää kypsää hedelmää, mutta eroaa tyypillisestä mainstream-Riojasta siinä, että viinissä pääasiallinen aromikkuus tulee Garnachasta, ei Tempranillosta, ja aromimaailmaa ei dominoi voimakas amerikkalainen vaniljatammi, vaan hillitymmin käytetty ja piirteiltään enemmän makeaan mausteisuuteen taittuva ranskalainen tammi. Kokonaisuus on runsas, miellyttävä ja helpostilähestyttävä.

    La Montesa ei kuitenkaan onnistu säväyttämään suuresti – viini on loppupeleissä melko tavanomainen, runsaan hedelmäinen lämpimän alueen punaviini. Viinin tiivis Garnacha-hedelmäisyys kyllä sijoittaa sen tukevasti espanjalaiseen punaviiniperinteeseen, mutta erityisiö Rioja-fiiliksiä siitä on melko vaikea saada irti. Lisäksi viinin hinnassa tuntuu olevan hieman Palacios-lisää, sillä vajaan parin kympin hintaan löytyy yleensä jo varsin tyylikkäitä ja tasapainoisia perinteisiä Riojan Reserva-tasoisia viinejä – itse olisin arvioinut tämän viinin hinnaltaan 4–5 euroa edukkaammaksi, lähemmäs tyypillistä paremman pään Crianza-tasoa.

    Lyhyesti: Moderni, mehevä ja mehukas Garnacha-vetoinen Riojan punaviini kuuluisan Palaciosin viinisuvun Rioja Bajan viinitalolta.

    Arvio: Miellyttävä – mukavan runsas, tasapainoinen ja helpostilähestyttävä Garnacha-vetoinen blend yleensä melko keskinkertaisia viinejä tuottavalta Rioja Bajan alueelta. Olisin kuitenkin itse kaivannut enemmän aromien syvyyttä ja reilumpaa hapokkuutta, sillä nyt viini jää rehevyydestään huolimatta melko simppelin ja suoraviivaisen oloiseksi.

    Hinnan (18,60e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

    26.3.16

    Mikkeller HUES 2014

    Mikkeller HUES 2014
    • Valmistaja: Mikkeller
    • Tyyppi: Olut, Sour ale
    • Maa: Tanska (Belgia)
    • Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
    • Koko: 0,375
    • Hinta ostohetkellä: 7,89e (Lokakuu 2015, Firmabier)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



    Disclaimer: viime vuoden lopulla järjestin pienen hapanolutmaistelun, jossa pistettiin aluksi rinnakkain gueuzeista kovimmat: Girardinin Black Label, Oud Beersel, 3 Fonteinen, Hanssens Artisanaal, Boon ja Tilquin – sekä villinä korttina Mikkellerin HUES (ikävä kyllä Cantillonia ei ollut tuolloin saatavissa Firmabierissä, joten tämä kenties kaikkein legendaarinen gueuze jäi skaban ulkopuolelle).

    HUES on Mikkellerin, tuon tanskalaisen kiertolaispanomiehen, näkemys belgialaisista lambiceista. Itselleni on jäänyt hieman epäselväksi onko tämä belgialaisella de Proef -panimolla valmistettu olut käytetty oikeasti spontaanisti villihiivoilla vai viljeltyjä hiivoja käyttämällä. Veikkaan jälkimmäistä, mutta mistäs sitä tietää. Olut on kypsytetty unkarilaisissa tammitynnyreissä ennen pullotusta.

    Väriltään olut on melko kevyen ja hennosti pronssisen rusehtavaan taittuva vaaleanruskea ja sillä on melko vaatimattomaksi jäävä valkoinen vaahto.

    Tuoksultaan olut on yllättäen paljon ilmaisuvoimaisempi kuin monet muut maistelussa olleet gueuzet, minkä lisäksi tuoksu on sen verran tyylistä poikkeava, että sokkona se kyllä erottuisi selvästi linjasta. Nokkapuolelta löytyy ensimmäiseksi leikattua ja jo rusehtavaksi päässyttä viheromenaa, minkä alta rupeaa erottumaan tynnyrikypsytyksen tuomaa kehittyneisyyttä ja maamaista mausteisuutta, kirpakkaa sitruksisuutta, oksidatiivista pähkinäisyyttä, makean liköörimäisiä piirteitä ja ujoa brettaista nahkaisuutta.

    Suussa olut on kevyesti kirpeän hapokas – oikeasti kohtalaisen reilusti hapanolutmittarilla, mutta melko vaatimattomasti muihin, aitoihin gueuzeihin verratessa. Makumaailmasta löytyy happojen lisäksi vaalean viljaista maltaisuutta ja makeutta vihjaavaa hunajaisuutta, joka sulautuu tammitynnyrikypsytyksen tuomiin, kevyen vaniljaisiin piirteisiin. Brettaisuus tuo kokonaisuudelle hennon nahkaisen yleisilmeen. Hiilihappo on kevyehköä ja melko lyhytkestoista.

    Lopuksi oluesta jää pitkä, vivahteikas ja hapanolueksi melko ystävällisen pehmeä jälkimaku, jossa tuntuu varsin voimakkaaksikin kasvavaa brettaista nahkaa ja tammen vaniljaa, kevyttä viljaista maltaisuutta ja hentoa, greippivetoista ja melko hapanta sitruksisuutta.

    Mikkeller HUES on varsin hauska, mielenkiintoinen ja maukas gueuze-kyhäelmä, mutta aivan aidosta tuotteesta se ei menisi: vaikka maistelun gueuzejen välillä saattoi olla melko selviäkin eroja, olivat nämä muut oluet silti keskenään melko samankaltaisia verrattuna tähän tanskalais-"lambiciin". Mielenkiintoisinta oluessa oli se, että se oli maistelun oluista selkeästi brettaisin – vaikka brettanomyces kuuluu melko elimellisesti lambicien tuoksu- ja makumaailmaan, on se niissä yleensä kuitenkin melko maltillisessa roolissa. HUESissa sen sijaan korostui selkeästi (melko vahvasti mm. espanjalaiset punaviinit mieleen tuova) brettainen nahkaisuus ja kevyt maamaisuus. Tämän lisäksi HUES oli myös maistelun ainoa selkeästi tamminen olut (joskaan tammisuus ei ollut oluessa mitenkään voimakasta); vaikka lambicit aina kypsytetään pienissä tammitynnyreissä, ei niissä erotu juuri lainkaan tammisuutta, koska tynnyrit ovat usein ikivanhoja – jopa yli satavuotiaita – ei niistä irtoa lainkaan tammen aromeja oluen sekaan. Tynnyrikypsytys voi perinteisissä lambiceissa maistua korkeintaan semmoisena epämääräisenä, kuivakkana, vanhan puun vivahteena.

    HUES oli siis tietyllä tapaa hieman gueuzemainen, mutta silti selkeästi selkeästi erilainen verrattuna aitoihin gueuzeihin. Mutta oliko tämä ero huonompi vai parempi? Sitä on vaikea sanoa; kokonaisuus tuntui kyllä persoonalliselta erottuessaan niin selkeästi maistelun muusta linjasta oksidatiivisilla, brettaisilla ja tammisilla piirteillää. Tästä edustaan huolimatta HUES tuntui aitoihin gueuzeihin verrattuna hieman vaatimattomalta, erityisesti muita oluita maltillisemmalla hapokkuudellaan; lisäksi HUESin makumaailman kevyt hunajainen makeus teki oluesta hieman turhan pehmeän ja helpon oloisen. Underwhelming on melko osuva termi, kun miettii sopivaa adjektiivia kuvaamaan olutta muiden lambicien rinnalla.

    HUES ei kuitenkaan ole mitenkään huono olut, ei missään nimessä! Olut on itse asiassa varsin mielenkiintoinen, moniulotteinen ja tasokas hapanolut – suorastaan yksi parhaista aitojen lambicien henkeä tavoittelevista oluista! Aidosta lambicista se ei kuitenkaan menisi, etenkään jo rinnalla on vertailussa aitoa tavaraa. Siksi suosittelenkin nauttimaan HUESin ihan sellaisenaan, persoonallisena hapanolutelämyksenä – ei gueuzena. Olut on kyllä hinnaltaan melko tyyris, sillä monet lambicit voivat maksaa helposti alle puolet HUESin hinnasta; kokonaisuus on kuitenkin sen verran persoonallinen, että sen voi sanoa olevan hintansa väärti ostos.

    Lyhyesti: Gueuzen henkeä tavoitteleva persoonallinen, tanskalainen hapanolut, joka on piirteiltään aitoa lambicia oksidatiivisempi, brettaisempi ja tammisempi.

    Arvio: Erittäin hyvä – mallikas ja persoonallinen hapanolut, joka naittaa mielenkiintoisella tavalla lambic-henkisyyttä Mikkellerin omaan kädenjälkeen.

    Hinnan (7,89e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

    Remelluri Blanco 2010

    Remelluri Blanco 2010
    • Valmistaja: La Granja Nuestra Senõra de Remelluri
    • Tyyppi: Valkoviini, DOCa Rioja
    • Maa: Espanja
    • Alue: Rioja
    • Rypäleet: mm. Alarije, Chardonnay, Grenache Blanc, Macabeo, Marsanne, Muscat Blanc à Petit Grains, Riesling, Roussanne, Sauvignon Blanc, Viognier
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: 44,90e (Joulukuu 2015, Vindirekt)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Tämä viini on varsin jännä tapaus: se on nimittäin valmistettu lähteistä riippuen 9-12 eri rypälelajikkeesta, joista onnistuin eri lähteitä yhdistelemällä keräämään yhteensä 10 erilaista. Nyt ollaan siis melko kaukana perinteisistä Riojan valkoviineistä, jotka yleensä ovat lähinnä Viuraa (eli Macabeota) ja Malvasia Riojanaa (eli Alarijea).

    Viinin on tuottanut Riojan yksi vanhimmista (ellei vanhin) viinitalo, La Granja Nuestra Señora de Remelluri – eli kavereiden kesken ihan vain Remelluri. Viinitalon on arvioitu toimineen jo 1300-luvulta, jolloin hieronymiittimunkit ovat perustaneet sen Erramelin kylään, nykyisen Rioja Alavan alueelle; ensimmäiset kirjalliset todisteet viinitalon tuotannosta ovat vuodelta 1596.

    Vuonna 1845 alueen maat takavarikoitiin ja myytiin eniten tarjoavalle, jolloin 20 hehtaarin köynnöstarhat omistava Remellurin viinitalo siirtyi yksityisomistukseen. Vuonna 1967 Jaime Rodriguez Salis ja Amaya Hernadorena ostivat tämän talon ja ryhtyivät aktiivisesti panostamaan talon viinintuotantoon. Nykyisin Remellurin omistuksessa on 154 ha maata, joista köynnöksiä viljellään 105 ha alalla. Luomutuotantoon viinitalo on siirtynyt vuonna 2010 ja tarhoja viljellään myös biodynaamisin menetelmin.

    1970-luvulta alkaen Remelluri on modernisoinut merkittävästi tuotantoaan, mutta nykyisen nokkamiehen, Telmo Rodriguezin johdolla talo on siirtynyt merkittävästi kohti perinteisempää suuntaa: sen lisäksi, että tarhoja viljellään jälleen vanhanaikaisin menetelmin, on myös viinintekemisessä siirrytty kohti traditionaalisempia linjoja. Toisin kuin monet modernit Riojan viinitalot, jotka valmistavat viininsä uusissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä minimikypsytysaikoja mukaillen, valmistaa Remelluri tätä nykyä viininsä yhä kasvavaissa määrin vanhoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä – vain intensiivisimmät ja konsentroituneimmat viinit kypsytetään uusissa tammitynnyreissä – ja kypsytysaikoja on pidennetty. Viinit käyvät rypäleiden omilla villihiivoilla ja viininvalmistus ylipäänsä perustuu minimaaliseen puuttumiseen. Ainoastaan talon Jaime Rodriguez -viini edustaa ns. modernia tyyliä, muiden viinien edustaessa hyvin klassista Riojan viinien tyyliä. Lisäksi tätä nykyä valtaosa talon viineistä valmistetaan jälleen talon omien tarhojen rypäleistä; sopimusviljelijöiden sopimuksia ei kuitenkaan katkaistu, vaan näiden tuottajien rypäleistä kehitettiin uusi, Lindes de Remelluri -tuotelinjasto.

    Tämä talon valkoviini ei kuitenkaan ole missään nimessä perinteinen Riojan valkoviini, vaan hyvin moderni ja kokeellinen tapaus. Se valmistetaan 1980-luvun lopulla 650–800 metrin korkeudessa sijaitseville terasseille istutetun tarhan rypäleistä. Tälle tarhalle istutettiin hyvin sekalainen joukko erilaisia valkoisia rypälelajikkeita (mm. Chardonnay-pistokkaita Leflaiven tilalta Burgundista ja rhônelaisia lajikkeita Chaven tarhoilta); näiden köynnösten rypäleet kerätään käsin ja viiniytetään jokainen lajike erikseen sementti- ja terästankeissa, barrique-tynnyreissä ja 1,200 litran foudre-tynnyreissä rypäleiden omilla villihiivoilla. Tämän jälkeen viinin annetaan kypsyä n. 18 kk ajan eri kokoisissa ja -ikäisissä ranskalaisissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen viini pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana.

    Viinillä on intensiivinen vaaleankeltainen väri, joka taittuu hennosti vihertävään.

    Tuoksu on erittäin ilmaisuvoimainen ja kompleksinen: pinnassa tuntuu Muscat'n kukkaisuutta, hillittyä tammitynnyrikypsytyksen tuomaa kermaisuutta ja hentoa tammen vaniljaa. Niiden rinnalta löytyy mm. sokeroitua päärynää, kevyttä hunajamelonisuutta ja ujoa, freesiä sitruksisuutta.

    Maku jatkaa melko luontevasti tuoksun starttaamissa kuvioissa. Kielellä pyörii trooppista hedelmäisyyttä, tammitynnyrikypsytyksen tuomaa kermaisuutta, tammen vaniljaa, ananasvetoista ja kevyen persikkaista keltaista hedelmää, paahteista mausteisuutta, sokeroitua inkivääriä ja kevyttä mineraalisuutta. Vaikka kokonaisuus on melko täyteläinen, runsasarominen ja suutuntumaltaan jopa kevyen öljyinen, on kokonaisuus melko hapokas ja yllättäen jopa mukavan freesi.

    Melko pitkässä ja miellyttävän vivahteikkaassa jälkimaussa tuntuu kivisen mineraalisuuden ohella keltaista, kypsänmakeaa omenaa, kevyttä ananasta, hentoa kermaisuutta ja hieman alkoholin (13,5%) tuomaa lämpöä.

    Remelluri Blanco on paperilla sellainen viini, jonka ei pitäisi toimia meikäläiselle: osittain uusissa ja pienissä tammitynnyreissä kypsytetty sekametelisoppa vähän kaikenlaisista lajikkeista, joista osalla ei ole minkäänlaista tekemistä keskenään. Mutta vaikka kaiken logiikan mukaan viinin ei pitäisi meikäläiselle toimia, onnistuu Remelluri Blanco lasissa yllättämään: kokonaisuus on yllättävän freesi, tyylikäs, tasapainoinen ja juotava. Lämmetessään viinin tammisuus ja makea aromikkuus korostuvat hieman häiritsevästi, mutta viileänä ja vastakorkattuna Remelluri Blanco on hämmentävän hurmaava, ryhdikäs ja tasapainoinen esitys.

    Viini on semmoinen överiaromaattinen tapaus, jolle on vaikeaa keksiä järkevää kumppania näin lennosta – moni ruoka toimii varmasti viinin kumppanina oikein hyvin, mutta se on niin persoonallinen, että mikään klassinen viini-ruoka-combo ei pomppaa intuitiivisesti heti mieleen tätä viiniä maistettaessa. Sen sijaan viinistä tulee sellainen hyvän viinin fiilis, jossa kokee, että viini olisi hauska testata uudelleen 10 vuotta vanhempana. Tässä pullotteessa nimittäin tuntuu olevan varsin hyvä pohja kellarointipotentiaalia ajatellen.

    Lyhyesti: Moderni, hyvin persoonallinen ja erikoinenkin, n. 10 eri rypälelajikkeen tammitynnyrikypsytetty sekoitevalkoviini Riojasta, alueen mahdollisesti vanhimmalta tuottajalta.

    Arvio: Erittäin hyvä – tällaiset modernit kötöstelyt yleensä tuomitsen automaattisesti romukoppaan, mutta hämmentävää kyllä, tämän viinin tapauksessa kokonaisuus pelittää mainiosti! Valtavasta rypälelajikkeiden määrästä huolimatta viinissä tuntuu olevan selvä punainen lanka, ryhtiä löytyy niin hapokkuuden kuin mineraalisuudenkin muodossa ja tynnyrikypsytyksen tuomat aromit on mallikkaasti pidetty maltillisina.

    Hinnan (44,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    24.3.16

    3 Fonteinen Oude Geuze 2014

    3 Fonteinen Oude Geuze 2014
    • Valmistaja: 3 Fonteinen
    • Tyyppi: Olut, Lambic, Gueuze
    • Maa: Belgia
    • Alue: Flanderi, Flanderin Brabant, Beersel
    • Maltaat: Ohra- (60%), mallastamaton vehnä (40%)
    • Koko: 0,375
    • Hinta ostohetkellä: 6,69e (Lokakuu 2015, Firmabier)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Disclaimer: viime vuoden lopulla järjestin pienen hapanolutmaistelun, jossa pistettiin aluksi rinnakkain gueuzeista kovimmat: Girardinin Black Label, Oud Beersel, 3 Fonteinen, Hanssens Artisanaal, Boon ja Tilquin – sekä villinä korttina Mikkellerin HUES (ikävä kyllä Cantillonia ei ollut tuolloin saatavissa Firmabierissä, joten tämä kenties kaikkein legendaarinen gueuze jäi skaban ulkopuolelle.

    Belgian Beerselissä sijaitseva 3 Fonteinen (Drie Fonteinen, "kolme lähdettä") on yksi harvoista lambicinsekoittajista ja samalla yksi arvostetuimmista lambicintuottajista. Tämä nykyisin myös panimona toimiva yhtyiö sai alkunsa jo vuonna 1883 kun Jacobus Vanderlinden ja Joanna Brillens perustivat sen kahvilaksi ja lambicinsekoittamoksi. Nimensä kahvila sai kolmesta lambic-hanastaan. Kahvila kuitenkin pisti vuonna 1953 lapun luukulle, sillä sen toiminnalle ei löytynyt jatkajaa. Hieman myöhemmin, vuonna 1961, kahvilan läheisyydessä pitkään toimineen lambicsekoittamon Gaston Debelder päätti ostaa vanhan kahvilan itselleen ja laajentaa toimintaansa sinne – 3 Fonteinen oli palannut henkiin.

    1990-luvulle tultaessa valtaosa lambic-panimoista oli lopettanut toimintansa ja vain kolme panimoa – Boon, Girardin ja Lindemans – tuottivat olutta, jota 3 Fonteinen osti, kypsytti ja josta sekoitettiin talon arvostetut oluet. Panimoiden vähyydestä johtuen 3 Fonteinenin oluensekoittaja ja Gaston Debelderin poika, Armand, ryhtyi suunnittelemaan itse lambicin panemista parantaakseen raaka-aineensa saatavuutta. Vuonna 1999 Armand tuotti ensimmäiset oluet, joiden sekoituksessa oli osa hänen itse tekemäänsä olutta; vielä nykyisinkin 3 Fonteinenin oluet sekoitetaan Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostetuista oluista sekä Armandin itse tekemistä oluista.

    Vuonna 2009 asiat kuitenkin muuttuivat: panimon lämmönsäätelyjärjestelmät pettivät, minkä seurauksena 80,000 pulloa lambicia tuhoutui yhdessä yössä. Tästä aiheutuneista taloudellisista tappioista johtuen 3 Fonteinenilla ei ollut enää varaa vuokrata panimolaitteistoaan, minkä vuoksi 3 Fonteinen siirtyi väliaikaisesti sekoittamaan lambiceja ainoastaan osto-oluista. Neljän vuoden hiljaiselon jälkeen myös panimopuoli palasi eloon ja loppuvuodesta 2013 eteenpäin 3 Fonteinenin oluiden sekoituksessa on taas ollut osa Armandin itse panemaa lambicia.

    3 Fonteinen Geuze on talon perusolut ja tuotannon selkäranka, jota on tuotettu pulloissa todistettavasti ainakin vuodesta 1959 asti. Nykyisin oluen sekoitus on tyypillisesti Boonin, Girardinin, Lindemansin ja 3 Fonteinenin olutta. Olut valmistetaan tyypillisellä "oude geuze / gueuze vieille " -sekoituksella, jossa sekoitetaan eri-ikäisiä, tammitynnyreissä kypsytettyjä oluita. 3-vuotias olut tuo oluen kirpeimmät hapot ja vivahteikkaimman makumaailman, 2-vuotias olut runkoa ja syvyyttä ja 1-vuotias olut käymiskelpoisia sokereita, jotta olut saa pullossa käydessään hiilihapot. Euroopassa oluella on vihreä etiketti, kun taas Atlantin toiselle puolelle viedyssä oluessa on keltainen etiketti – oluet ovat kuitenkin täysin identtisiä, erilaisista etiketeistään huolimatta.

    Väriltään olut hailakan vaaleanruskea ja kevyesti utuinen. Vaahtolakki on runsas ja väriltään vitivalkoinen.

    Moniin maistelun muihin lambiceihin verrattuna tällä oluella on selvästi voimakkaampi, kuivakampi ja pistävämpi tuoksu. Tiukahkonpuoleisessa ja selkeästi happamuutta vihjaavassa tuoksussa tuntuu viheromenaisuutta, vanhan puisevaa mausteisuutta, kevyttä savuisuutta ja ujoa oksidatiivista rusehtavuutta.

    Suussa olut on korkeintaan keskitäyteläinen ja, kiitos runsaiden happojen, erittäin kirpeä. Makumaailmasta löytyy viheromenaa, sitruunaa, kevyttä savuisuutta, hentoa makeampaa sitrushedelmää ja viiltävää happoa. Vaikka kokonaisuus on erittäin kirpakka, on makumaailmassa miellyttävää eleganssia ja karaktääriä, mitä oluen pehmeä ja jopa hieman hento hiilihappo korostaa. Kokonaisuutta hallitsee vihersävyinen ja happovoittoinen hedelmäisyys, ei monien muiden lambicien likaisempi ja brettaisempi rustiikkisuus.

    Kestoltaan pitkässä ja kireän vihersävyisessä jälkimaussa tuntuu tuoreita, bitterisiä yrttejä, sitruunaisuutta, omenankuorta ja hentoa maanläheisyyttä. Jälkivaikutelmassa häilyy myös aavistus humalan katkeroiden puraisua.

    3 Fonteinen oli selkeästi maistelun tiukimmasta päästä hyvin rapsakalla hapokkuudellaan, mutta samalla silti varsin hienostunut ja tasapainoinen esitys. Vasta-alkajille näin rapsakka esitys voi olla turhankin jyrkkää tavaraa, mutta kunnon lambicleeveille 3 Fonteinen Geuze on oikein mallikas esitys, jossa palaset ovat hienosti paikallaan ja kokonaisuudessa on tiukkuuden lisäksi miellyttävää syvyyttä. Jos jotain kriittistä oluesta pitäisi kirjoittaa, niin olisin kaivannut hieman enemmän villihiivojen tömäkämpiä ja nahkaisempia piirteitä – niitä kyllä löytyi oluesta, mutta melko ujolla otteella. Lisäksi olut on verrattain melko hinnakas keskimääräiseen Firmabierin gueuzen hintatasoon verrattuna – joskin edelleen varsin kohtuullisen hintainen oluen laatuun nähden.

    Lyhyesti: Arvostetun klassikkoblendaajan tyylikäs, vivahteikas, julmetun kirpeä ja hillityn vihersävyinen gueuze.

    Arvio: Tyylikäs – hienoa, tasapainoista ja kaikin puolin klassista tavaraa. Esimerkillinen tapaus niille, jotka haluavat tietää, kuinka kirpeäksi oluen voi saada.

    Hinnan (6,69e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

    Casal Sta. Maria Colares Ramisco 2006

    Casal Sta. Maria Colares Ramisco 2006
    • Valmistaja: Casal Sta. Maria
    • Tyyppi: Punaviini, DOC Colares
    • Maa: Portugali
    • Alue: Lisboa, Sintra, Colares
    • Rypäleet: Ramisco (100%)
    • Koko: 0,5
    • Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Marraskuu 2015)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Aivan Lissabonin länsipuolella sijaitseva Colares ("kularesh") on yksi Portugalin tuntemattomimpia viinialueita, minkä vuoksi se on myös todellinen löytymätön helmi Euroopan viinikartalla.

    Tämä Portugalin toiseksi vanhin viiniappellaatio ja manner-Euroopan läntisin viinialue sijaitsee aivan Atlantin rannalla, vain muutamien satojen metrien päästä rantaviivasta, ja vain kapea kaistale hiekkadyynejä suojelee viiniköynnöksiä voimakkailta merituulilta. Alue on muutenkin hyvin rantaista, sillä alueen köynnökset kasvavat villinä ja varttamattomina rantahiekassa. Hiekka ei ole kovinkaan kaksinen maaperä viiniköynnöksille, jos sitä verrataan klassisiin kalkki-, liitu- tai savipohjaisiin maaperiin, mutta paikalliset Ramisco- ja Malvasia-lajikkeet ovat onnistuneet menestymään siinä verrattomasti. Lisäksi hiekkamaalla on yksi lyömätön ominaisuus: viinikirva ei kykene menestymään siinä! Tästä syystä Colaresissa sijaitsee huomattavasti Portugalin vanhimpia köynnöksiä – niitä kun ei tarvinnut repiä ylös maasta ja varttaa viinikirvalle vastustuskykyisiin juurakoihin tämän tuholaisen iskettyä Eurooppaan 1800-luvun lopulla.

    Koska hiekkamaa tarjoaa varsin vähän tukea köynnöksille, kasvavat monet köynnösten oksat yksinkertaisesti maata pitkin Colaresissa – samalla suojautuen alueen rankoilta merituulilta. Kun rypäletertut alkavat muodostua köynnöksiin, nostetaan köynnösten oksat ilmaan tukemalla ne hiekkaan työnnettävien, 20–30 cm pitkien keppien varaan, jotteivät tertut jäisi homehtumaan kosteaan maahan tai vaihtoehtoisesti paahtumaan auringossa. Ymmärrettävästi Colaresissa viljely on erittäin rankkaa, aikaa ja vaivaa vaativaa työtä, minkä lisäksi vanhat köynnökset tuottavat hyvin vähäsatoisesti rypäleitä. Nuoret Colaresit voivat tästä syystä olla suhteellisen hinnakkaita, mutta niiden vaatimaan työhän ja saatavuuteen nähden erittäin matalaksi hinnoiteltuja; lisäksi nämä alueen viinit ovat myös äärimmäisen pitkäikäisiä ja monia vuosikymmeniä vanhoja Colaresin viinejä on mahdollista löytää edelleen jopa samaan hintaan kuin uusia pulloja!

    Tämän viinin tuottanut Casal Sta. Maria on erittäin jännä tapaus – sekä tuttu meikäläiselle jo aikaisemmin maistetusta Senhor d'Adraga Tinto -viinistä, joka on talon ainoa ostorypäleistä valmistettu perustason viini. Taloa pyörittää Viron ja Latvian alueella sijainnella Liivinmaalla vuonna 1911 syntynyt paroni von Bruemmer, joka osti vuonna 1962 jo lähes raunioituneen Casal Santa Marian, 1700-luvulta peräisin olevan kartanon. Hän pyöritti kartanolla Portugalin suurinta arabianhevostallia, kunnes vuonna 2006 – 96-vuotiaana – hän ryhtyi tuottamaan viiniä. Paroni oli tuolloin Zürichissä leikkauksessa ja leikkauksesta herättyään hän päätti täysin yllättäen ryhtyä tuottamaan kartanossaan viiniä – olihan rakennus ollut viinitalo aina 1900-luvun alkuun asti. Vain kolme päivää myöhemmin paroni oli istuttanut 7 hehtaaria köynnöksiä mailleen sekä ostanut vanhoja viinitarhoja kartanon läheisyydestä, joista ryhdyttiin tuottamaan talon ensimmäisiä viinejä jo samana vuonna.

    Casal Sta. Maria tuottaa nykyisin viinejä 5 hehtaarilta talon ympäristöstä, 2,5 hehtaarilta Colaresin rantahiekoilta ja hehtaarilta Serra de Sintran graniittivuoren rinteiltä. Tarhoja viljellään luonnonmukaisesti, viinit valmistetaan hyvin hands-off-mentaliteetilla ja ne käytetään luonnonhiivoilla. Ainoa poikkeus tähän on DOC Colares viinit rantahiekoilta: vaikka rypäleitä pyrkisi viljelemään kuinka hyvin tahansa, on näissä tertuissa aina mukana myös homeisia rypäleitä. Tästä syystä talon Colaresin viineissä on käytettävä viljeltyjä hiivoja sekä normaalia enemmän sulfiitteja. Paroni itse haluaisi kaikkien viiniensä olevan biodynaamisesti viljeltyjä, mutta talon viinintekijä Jorge Rosa Santos on joutunut selittämään, ettei näin äärimmäinen lähestymistapa ole mahdollinen Colaresin kaltaisten viinien kanssa. Talon vuosituotanto on n. 80,000 pulloa, joista DOC Colares -viiniä tuotetaan n. 6,000 pulloa.

    Casal Sta. Marian Colares 2006 on talon ensimmäinen Colares koskaan ja sitä on tuotettu yhteensä 800 pulloa. Viini käytettiin terästankeissa viljellyillä hiivoilla ja sen annettiin kypsyä brasilialaisissa mahonkitynnyreissä (!) puolitoista vuotta ennen pullotusta. Pullotuksen yhteydessä viinin todettiin olevan äärimmäisen volatiilinen, minkä vuoksi siihen sekoitettiin 15% tuoreempaa vuosikertaa (DOC-laki määrää, että viinistä vähintään 85% on oltava etiketissä merkittyä vuosikertaa). Viini kirkastettiin ja suodatettiin ennen pullotusta.

    Läpinäkyvältä väriltään viini on hohtava karpalonpunainen.

    Puhdaspiirteisessä ja ihastuttavan ilmaisuvoimaisessa tuoksussa tuntuu ensisijaisesti hurmaava marjakimara erilaisia punaisia sävyjä: karpaloa, puolukkaa, kevyttä punaherukkaa. Niiden seassa häilyy lakritsijauhetta, vivahteikasta kukkaisuutta ja hentoa suolaista merellisyyttä. Hyvin ujo volatiilisuus taittaa tuoksun piirteitä makeaan suuntaan, antaen kokonaisuudelle kevyen marjamarmeladisen ja aavistuksen orvokkisen parfyymisen silauksen.

    Puhdas makumaailma jatkaa hienosti tuoksun linjoilla, mutta tuoksun hento merellisyys on makumaailmassa paljon selkeämmässä osassa, antaen viinin makumaailmaan selvän suolaisen juonteen, joka komppaa rantakallioista mineraalisuutta. Varsin happovetoiselta hedelmäpuolelta löytyy karpaloa, makeaa kirsikkaa, hillittyä hapankirsikkaa ja kuulasta tummaa hedelmää. Tanniinit ovat hyvin hillityt, mutta ne rupeavat hitaasti ja varmasti kyllä tarraamaan kun jaksaa viiniä pyöritellä suussa. Volatiilisuudesta ei tunnu makupuolella olevan tietoakaan. Viinin yleisvaikutelma suussa on eloisa, kevyen kirpakka ja supermaukas.

    Viinistä jää suuhun freesi ja pitkäkestoinen jälkivaikutelma, jossa reipas hapokkuus nousee pääosaan melko selkeänä tuntuvan suolaisuuden ja hillityn tanniinisen karheuden kanssa. Jälkimaku jättää häilymään piirteitä karpalosta, punaherukasta, orvokkisesta kukkaisuudesta, kevyestä metsämaasta ja lopuksi yllättävänä erottuvasta villihunajasta – liekö kyseessä volatiilisia vivahteita? 12% alkoholia ei yllättäen erotu kokonaisuudesta lainkaan.

    Voi jummi. Vaikka Casal Sta. Marian Colares edustaa selkeästi alueen viinien modernia päätä, kyllä tämän viinin perusteella voi ymmärtää, mihin alueen (surullisen vähän levinnyt) arvostus perustuu! Lähes 10 vuoden ikäisenä viini on vieläkin äärimmäisen primäärinen ja nuorekas, ja vaikka se ei varsinaisesti vaadi kellarointia, kuten tiukimmat ja tanniinisimmat Colaresin Ramiscot, hyötyisi se varmasti sellaisesta – kehittymispotentiaalia kun viinistä löytyy varsin runsaasti!

    Tätä viiniä siis kannattaa napata talteen, jos sitä vastaan tulee. Sen voi hyvillä mielin unohtaa kellariin vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi, mutta nuorena se kannattaa naittaa sellaisen ruoan kanssa, johon sopii viinin paikoin puolukkaisen kirpeäksi äityvä hapokkuus ja kohtalaisen selväpiirteinen, merellinen suolaisuus. Varoituksen sana vielä lopuksi: helppoja, pehmeitä ja makean hedelmäisiä portugalilaisia punaviinejä fanittavat älkööt vaivautuko – jättäkää nämä kepeät happoliemet meille!

    Lyhyesti: Persoonallinen, tuntuvan hapokas, merellisen suolainen ja hurmaavan puhdaspiirteinen punaviini Euroopan läntisimpien viinitarhojen hiekkarannoilta.

    Arvio: Erinomainen – viini on todennäköisesti hyvin kaukana parhaimmista, vuosikymmeniä vanhoista Ramiscoista, mutta olen myytyä miestä jo nyt. Näitä on saatava lisää!

    Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    22.3.16

    Oud Beersel Oude Geuze Vieille 2014

    Oud Beersel Oude Geuze Vieille 2014
    • Valmistaja: Oud Beersel
    • Tyyppi: Olut, Lambic, Gueuze
    • Maa: Belgia
    • Alue: Flanderi, Flanderin Brabant, Halle-Vilvoorde
    • Maltaat: Pilsner, mallastamaton vehnä
    • Koko: 0,375
    • Hinta ostohetkellä: 4,19e (Lokakuu 2015, Firmabier)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

    Disclaimer: viime vuoden lopulla järjestin pienen hapanolutmaistelun, jossa pistettiin aluksi rinnakkain gueuzeista kovimmat: Girardinin Black Label, Oud Beersel, 3 Fonteinen, Hanssens Artisanaal, Boon ja Tilquin – sekä villinä korttina Mikkellerin HUES (ikävä kyllä Cantillonia ei ollut tuolloin saatavissa Firmabierissä, joten tämä kenties kaikkein legendaarinen gueuze jäi skaban ulkopuolelle.

    Oud Beerselin Oud Geuze on monelle olutnörtille tuttu tapaus: tämä olut alun perin tuli Alkon valikoimaan paikkaamaan Cantillonin Gueuzen jättämää aukkoa joitain vuosia takaperin ja nyt viime kesänä olutta tuli myös pieni erä Arkadian Alkoon. Tämä gueuze-skabassa ollut pullo oli kuitenkin hommattu Firmabier-nettikaupasta – lähinnä siksi, että sieltä oluen sai puoleen hintaan Alkoon verrattuna.

    Beerselin kylässä toimiva Oud Beersel on sekä hyvin vanha että erittäin tuore panimo: se perustettiin vuonna 1882 ja se toimi yli sadan vuoden ajan, aina vuoteen 2002 asti. Tällöin panimolla pistettiin lappu luukulle, sillä perheyritykselle ei löytynyt enää jatkajia. Onneksi vain muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2005, oluenystävät Gert Christiaens ja Roland De Bus lunastivat tämän historiallisen panimon, modernisoivat sen panimovälineistöä ja aloittivat tuotannon uudestaan.

    Tämä Oude Geuze on klassinen gueuze: se valmistetaan sekoittamalla 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita, jotka ovat kypsyneet käytännössä koko ikänsä tammiastioissa. Näistä 3-vuotias olut tuo voimakkainta happamuutta ja kirpeyttä, "nuori" 1-vuotias (ei vielä kuivaksi käynyt) olut tuo käymiskelpoisia sokereita ja 2-vuotias olut toimii nämä ääripäät yhteen sitovana elementtinä. Sekoituksen jälkeen olut pullotetaan ja jätetään kellareihin kypsymään, jolloin olut käy rutikuivaksi ja saa hiilihapot.

    Ilman hiivoja oluella on hyvin kirkas, kullankeltainen väri ja runsas, valkoinen vaahto.

    Tuoksu on hieman kevyehkö, mutta lambicien henkeen melko pistävä, maanläheinen ja hennosti ammoniakkinen. Aromimaailmasta löytyy myös kuivakkaa villihunajaa, viheromenaa, hentoa kannabista, aavistus farmhouse funkia ja vivahde ulkohuussia.

    Suussa olut on kirpeä, mutta myös miellyttävän pehmeä – happoisuus on tuntuvaa, muttei vielä kireää. Makumaailma on kuivakka ja hillitty; siinä heinäisyyttä, aavistus kypsän omenaista makeutta ja ujoa yrttisyyttä. Runsas hiilihappo on pehmeää ja kestävää.

    Melko pitkä jälkimaku on kyllä kirpeä sekä myös hieman ujosti katkeroinen, mutta maultaan hieman hillitty. Olut jättää suuhun sitruunaisia, hillityn pippurisia, ujon greippisiä ja aavistuksen kuivakan hunajaisia piirteitä sekä hentoa vihertävää särmää.

    Oud Beerselin Oude Geuze Vieille on varsin klassinen, tyylikäs ja tasapainoinen esitys ja myöskin varsin luotettava tapaus esimerkillisestä Oude Geuzesta. Kuitenkaan aivan tyylilajin parhaimmistoon olut ei yllä: siinä on paljon hyviä puolia, mutta se on myös paikoin hieman vaatimaton ja pidätteleväinen. Ei gueuzet yleensä älyttömiä tykitysoluita ole (niiden kirpakan tiukassa ja rehellisen maalaisessa ilmaisussa on paljon tekemistä jo hillityimmissäkin esimerkeissä), mutta tilaa hieman ilmaisuvoimaisemmallekin meiningille olisi ollut – tämä korostui vielä enemmän, kun oluita pääsi vertailemaan kunnolla keskenään.

    Tämä Oud Beerselin klassikko-olut on siis oikein hyvä olut ja takuuvarmasti toimiva valinta kenelle tahansa lambicin ystävälle, mutta huippuja etsiville ei kuitenkaan se kaikkein paras mahdollinen tapaus. Oluessa on kyllä varsin hyvä pohja kellarointia ajatellen, joten kärsivällisellä odottelulla voin kuvitella tämän valmiiksi oikein hyvän muuttuvan entistä paremmaksi. Nettikaupan hinnoilla olut on varsin erinomainen ostos, mutta Alkosta tuplahinnalla rupeaa oluen hinta-laatusuhde olemaan hieman kiikun-kaakun.

    Lyhyesti: Klassinen, tyylikäs ja tasapainoinen, joskin myös hieman pidätteleväisen tuntuinen gueuze.

    Arvio: Tyylikäs – hyvää, maukasta tavaraa. Vaikka olut nuorena jättää piirun verran toivomisen varaa, voi joidenkin vuosien kellarikypsytys paikata tätä.

    Hinnan (4,19e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

    20.3.16

    Gelin Beaujolais Nouveau Sans Soufre 2015

    Gelin Beaujolais Nouveau Sans Soufre 2015
    • Valmistaja: Gilles Gelin
    • Tyyppi: Punaviini, AOC Beaujolais Nouveau
    • Maa: Ranska
    • Alue: Bourgogne, Beaujolais
    • Rypäleet: Gamay (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 8,20e (Marraskuu 2015, Vinatis)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Asiaan perehtyneet viininörtit ovat jo hyvin perillä, että Beaujolais on perkeleen kovaa aluetta kun puhutaan laadukkaista, mutta kohtuullisen hintaisista punaviineistä. Sen sijaan suuremmille massoille nimi "Beaujolais" yhdistyy ainoastaan yksiulotteiseen, matalalaatuiseen ja perustellusti halvahkoon Beaujolais Nouveauhun, mistä onkin tullut alueen kirous ja riippakivi. Tästä syystä moni laatutuottaja on halunnut pitää tiukan pesäeron kaikesta Nouveausta, eikä ole valmistanut mitään viiniä sinne päinkaan.

    Viime aikoina on kuitenkin uudet tuulet alkaneet puhaltaa: moni laatuorientoitunut tuottaja, jopa aivan sieltä naturaaleimmasta päästä, on ryhtynyt tekemään omaa näkemystään Beaujolais Nouveausta – kuin osoittaakseen, että tästä kepeästä ja simppelistä tyylistä on mahdollista tehdä myös varsin korkealaatuista tavaraa, kun vain panostaa siihen riittävästi laatua. Näiden tuottajien tavoitteena on palauttaa ihmisten uskoa myös Beaujolais Nouveauhun, ja tietenkin samalla nostaa koko Beaujolais'n alueen profiilia.

    Gilles Gelin on viinintuottaja 4. sukupolvessa ja tätä nykyä myös nokkamies suvun viinitalo Domaine des Nugues'lla. Vuonna 2015 – joka tunnettiin ympäri viiniä viljelevää Eurooppaa poikkeuksellisen lämpimänä – Gelin päätti tuottaa omalla nimellään Beaujolais Nouveauta, joka valmistettiin alusta loppuun hyvin non-interventionistin menetelmin. Koska Nouveau on viinityyli, joka on tarkoitettu juotavaksi mahdollisimman nopeasti sen markkinoillelaskun jälkeen, ei tässä viinissä käytetty lainkaan edes säilöntäaineiksi tarkoitettuja sulfiitteja.

    Viinin syvä, tumman kirsikanpunainen väri on jonkin verran läpinäkyvä. Viinin nuoresta iästä kielii kohtalaisen voimakkaasti purppuran sinervään taittuva sävy.

    Erittäin nuorekkaassa tuoksussa tuntuu tuoreen, hiilidioksidikäymisellä valmistetun viinin banaanisia ja tumman marjamurskaisia esteriaromeja (ei kuitenkaan niitä 71B-hiivakannan vehnäolutmaisen banaanikarkkisia piirteitä); näiden ohelta löytyy myös kypsämakeaa kirsikkaa, tumma-aromista hedelmäsalaattia ja freesiä boysenmarjaa.

    Lämmin vuosi näkyy viinin täyteläisenpuoleisessa suutuntumassa, mutta muuten viini on olemukseltaan hyvin hapokas ja eloisa – suorastaan crunchy – maultaan intensiivinen ja jopa kevyesti tanniininen. Makumaailmasta löytyy tummaa kirsikkaa, boysenmarjaa, hieman vadelmaa, kevyttä pippurisuutta, hiilidioksidikäymisen tuomaa hillittyä banaaniesterisyyttä ja tummaa, makeaa marjamurskaa sekä hentoa karhunvatukkaa. Särmää, runsautta ja konsentraatiota ilmaiseva habitus on hyvin uskottava yhdistelmä Nouveaun helpostijuotavaa hupsuutta ja runsaan, raamikkaan Gamayn vakavuutta.

    Jälkimaussa maistuu tuoretta kirsikkaa, hapankirsikkaa, boysenmarjaa, hillittyä graniittista mineraalisuutta, kevyttä karpaloa, hentoa puolukkaa ja aavistus banaanisuutta. Kielelle jäävä jälkivaikutelma on kuiva, mausteinen, hapokkaan napakka ja hennosti suun limakalvoja kuivattava.

    Tämä Gelinin tuore Bojo on selkeästi klassista Nouveauta: viinissä on ujosti hiilidioksidikäymisen tuomia banaanisia piirteitä ja se on selkeästi nuorekas ja primäärihedelmävetoinen esitys. Samalla se on kuitenkin kaukana niistä kepeistä, höttöisistä ja yksiulotteisista Nouveauista, joita Alkoon yleensä marraskuussa päätyy: tässä on aromeissa syvyyttä ja moniulotteisuutta, minkä lisäksi viinillä on ihan rehellistä rakennetta – hapot antavat viinille mainion selkärangan ja tanniinisuus hampaat. Kyllä tämä viini menee viilennettynä ihan sellaisenaan särpimiseen, mutta rakenteensa puolesta tämä on myös varsin passeli ruokaviini siinä missä moni muu, "vakavampi" Beaujolais. Yummy, etten paremmin sanoisi.

    Tulihan tuo viinin ruokakelpoisuus myös testattua! Idealla "mutkatonta ruokaa mutkattomalle viinille" lähdettiin liikkeelle ja nopeasti putelin kumppaniksi ideoitui niinkin rehellinen ruoka kuin pyttipannu. Keitetyt perunat kuutioiksi, sipulit silpuksi, vegaaninen chorizo palasiksi ja kaikki pannulle. Ja toimii!

    Lyhyesti: Varsin uskottava, täysin sulfiititon Beaujolais Nouveau, joka yhdistelee Nouveaun mutkattomuutta ja laatu-Bojon rakenteikasta vakavuutta.

    Arvio: Erittäin hyvä – erittäin mallikas esitys, joka valaa myös uskoa siihen, että normaalisti täysin yhdentekevästä Beaujolais Nouveau -tyylistäkin voi löytää korkealaatuista tavaraa.

    Hinnan (8,20e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.