Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.4.16

Château Elomaa Rondo Aiswine 2012

Château Elomaa Rondo Aiswine 2012
  • Valmistaja: Château Elomaa
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Eiswein
  • Maa: Suomi
  • Alue: Varsinais-Suomi
  • Rypäleet: Rondo (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta arviointihetkellä: – (Syyskuu 2015)
  • Hinta nyt: – (ei myynnissä missään)


Tämän viinin on yksinkertaisesti oltava harvinaisin blogissani arvioitu viini. Kyseessä on siis Suomessa valmistettu viini. Eikä siis mikään marja- tai hedelmäviini, vaan ihan oikeista viinirypäleistä valmistettu viini. Eikä siis mistään kylmää kestävistä viiniköynnöslajeista, vaan ihan Vitis vinifera -köynnöslajin rypäleistä. Eikä siis ihan mikä tahansa viini, vaan makea jälkiruokaviini. Eikä siis ihan mikä tahansa jälkiruokaviini, vaan peräti Eiswein (tai icewine).

Rondo – rypälelajike, josta viini on valmistettu – on virallisesti Vitis vinifera -lajin edustaja, mutta todellisuudessa se on 2. sukupolven hybridilajike. Hybridilajike on siis rypälelajike, jossa normaali viiniköynnöslaji Vitis vinifera risteytetään jonkun toisen köynnöslajin edustajan kanssa. Koska Vitis vinifera on sopeutunut yleensä lämpimiin olosuhteisiin, pyritään risteyttämällä saamaan rypälelajikkeita, joissa yhdistyisi Vitis finiferan laadukkaat rypäleet ja toisen rypälelajin edustajan kylmänkestävyys, satoisuus, resistanssi tauteja kohtaan, tms.

Rondo on vuonna 1964 Tšekkoslovakiassa kehitetty lajike, joka saatiin risteyttämällä Zarya Severa -hybridilajike (joka on siis Seyanets Malengra x Vitis amurensis) ja Sankt Laurent. Koska Rondon perimästä 25% on Vitis amurensista ja 75% Vitis viniferaa, on se virallisesti jälkimmäisen lajin edustaja eikä hybridilajike, jolla ýleensä viitataan vain 1. sukupolven hybrideihin (eli perimästä puolet yhtä, puolet toista köynnöslajia). Rondo on erittäin kylmänkestävä lajike, jolla on myös hyvä vastustuskyky härmäsientä (powdery mildew), viiniköynnöksen yleistä tautia vastaan. Tätä varhain kypsyvää lajiketta tavataan erityisesti Saksassa, Englannissa, Irlannissa, Tanskassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja jopa Suomessa – viileillä alueilla, joissa tavalliset Vitis vinifera-köynnökset eivät usein onnistuisi kypsymään kesäisin tai jopa kuolisivat talven pakkasilla.

Tämän viinin on valmistanut Anu Elomaa, Turun viinimestarikoulutuksesta vastaava opettaja. Viini on valmistettu odottamalla talven ensimmäisiä pakkasia: kun elohopea laski 8.10.2012 ensimmäistä kertaa -8 ºC tasolle, poimittiin Rondo-köynnöksiin jätetyt, hyvin kypsät ja pakkasen myötä osittain jäätyneet rypäleet ja niistä puristettiin irti rypäleiden konsentroitunut, jäätymätön mehu. Viiniä saatiin näistä rypäleistä valmistettua hieman alle litran verran, joten viiniä pullotettiin kaksi 0,375-kokoista pulloa. Toinen viini oli täysin käsittelemätön, toisen viinin annettiin kypsyä pienen määrän tammilastuja kanssa. Tammettamaton viinipullo päätyi testatuksi Suomen viinimestareiden jälkiruokaviini-sokkomaistelussa, kun taas tämä nyt arvioitava, tammilastujen kanssa kypsytetty mastatettiin meille sokkona syksyllä 2015, viinimestarikurssin 2014–15 viimeisinä lähiopetuspäivinä. Viinissä on n. 110 g/l jäännössokeria ja se on, kuten etiketti osaa myös kertoa, the first & only Aiswein in Finland.

Viinillä on tumman mutta läpinäkyvän kirsikanpunainen väri.

Tuoksussa tuntuu kukkaista parfyymiä, kirsikkahilloa, makeaa murskattua metsämarjaa, kevyttä boysenmarjaa, ujoa imelyyttä ja aavistus suklaisuutta.

Suussa viini on runsas, makea ja maukas. Suutuntumaltaan täyteläisestä makumaailmasta erottuu kirsikkahilloa, ylikypsää mansikkaa, kevyttä boysenmarjaa ja hentoa kermatoffeeta. Viini on melko hapokas, mutta hapot ovat hitaat: viini tuntuu aluksi makealta ja paksulta, mutta pikku hiljaa hapokkuus rupeaa tuntumaan, antaen kokonaisuuteen tasapainottavaa ryhtiä ja raikkautta. Kokonaisuudessa tuntuu myös kevyttä tanniinisuutta, joskin tanniinit hädin tuskin onnistuvat tarraamaan.

Jälkimaussa hapot eivät jaksa aivan täysin kantaa, minkä vuoksi suuhun jäävä mehukas ja mukavan persoonallinenkin jälkivaikutelma on keskimakua selvästi makeampi ja tahmaisempi, jopa ujosti imelä. Kielelle jää kirsikkahilloisia, makean mansikkaisia, mehevän kuningatarhilloisia ja hennon luumuisia piirteitä.

Tämä "Aiswine" oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus, etenkin sokkona tarjottuna: viini meni kaikille sitä maistaneille täysin läpi laadukkaana, kaupallisena jälkiruokaviininä, eikä kukaan epäillyt, että kyseessä olisi ollut kotitekoinen viini – etenkään Suomessa tehty sellainen! Edes viinin epätyypillinen rypälelajike ei erottunut kokonaisuudesta mitenkään erityisen huomattavalla tavalla muista sokkona testatuista viineistä.

Viinin kellarointipotentiaalista on melko turha lätistä tässä mitään, koska maistelussa joimme maailman toisen ja siten myös viimeisen pullon tätä viiniä pois. Tärkeää mielestäni oli kuitenkin se, että viini maistettiin sokkona, jolloin sitä kohtaan ei päässyt luomaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai -asenteita ja siten se tuli arvioitua mahdollisimman rehellisesti. Viini oli varsin tyylikäs, tasapainoinen ja korkealaatuinen esitys, joka valaa hyvin uskoa siihen, että Suomessa olisi ihan oikeasti mahdollista tehdä laadukkaita, kaupallisia viinejä oikeista viinirypälelajikkeista!

Lyhyesti: Mahdollisesti jopa maailman harvinaisin viini: Suomessa, jäätyneistä Rondo-rypäleistä valmistettu, tasapainoinen jälkiruokaviini. Tuotantomäärä: 2 puolikasta pulloa.

Arvio: Tyylikäs – on vaikea mennä kutsumaan viiniä klassiseksi, jos se on tyylilajissaan ensimmäinen, mutta on silti mainittava, että kyllä tästä viinistä löytyvät kaikki klassisen punaisen jälkiruokaviinin tyylikkäät piirteet. Korkealaatuinen, vakuuttava ja positiivisesti yllättävä esitys.

28.4.16

Strohmeier Rosé Schilchersekt

Strohmeier Rosé Schilchersekt
  • Valmistaja: Strohmeier
  • Tyyppi: Kuohuviini, Schilcher
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Styria
  • Rypäleet: Blauer Wildbacher (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 24,50e (Maaliskuu 2016, Gusto Partners)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Yksi Itävallan viinierikoisuuksia on Schilcher, ainoastaan läntisessä Styriassa tuotettu viinityyli, jota valmistetaan paikallisesta, punaisesta Blauer Wildbacher -lajikkeesta. Tämän äärimmäisen hapokkaan lajikkeen uskottiin olevan alun perin muinainen, villi rypälelajike, jota oltiin jossain vaiheessa alettu viljellä, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan vain puoli totuutta: todellisuudessa Blauer Wildbacher onkin Gouais Blanc -rypälelajikkeen ja villiviinin risteytys. Schilcher, joka nimenä viittaa viinin hohtavaan väriin, on perinteisesti ollut roséeviinityyli, mutta muutamat tuottajat tekevät myös Schilcher-kuohuviiniä. Vielä harvemmat tuottajat valmistavat myös Schilcher-punaviiniä tai jopa jälkiruokaviiniä.

Itävallan Styriassa toimiva, Franz Strohmeierin luotsaama viinitalo Strohmeier on vuodesta 2003 eteenpäin ollut yksi Itävallan natural-viinituottajista, sekä alusta asti melko äärinatumeininkiä edustava sellainen. Talo viljelee noin 8 ha tarhojaan erittäin käpälät irti -meiningillä, ja joidenkin tarhojen annetaan kasvaa jopa täysin villeinä ja hoitamattomina. Franz Strohmeierin mukaan hänen filosofiansa ei kuitenkaan liity mitenkään biodynaamisuuteen, vaan hän uskoo enemmän vain autenttiseen luonnonmukaisuuteen ja tarhojen biodiversiteettiin. Talon erikoisuus on Blauer Wildbacher, jota tavataan hyvin vähän Styrian ulkopuolella, mutta joka kattaa lähes puolet (3,5 ha) talon omista istutuksista. Talon toinen erikoisuus on TLZ-viinisarja, joka saa nimensä sanoista Trauben, Liebe und Zeit, "rypäle, rakkaus ja aika" – nämä ovat Strohmeierin äärimmäisen persoonallisia, täysin sulfiitittomia ja usein erittäin pitkään kypsytettyjä naturaaliviinejä.

Strohmeier Rosé -nimellä kulkeva viini on ns. Schilchersekt, eli Blauer Wildbacher -rypäleestä valmistettu kuohuviini. Käsinpoimituista, 35–40-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valmistetun viinin pohjaviininä toimii 2012, jonka sekaan on lisätty 20% vanhoissa tammitynnyreissä kypsytettyä, vanhempien vuosikertojen reserve-viiniä. Pohjaviini valmistetaan kevyesti puristetuista rypäleistä, joiden on annettu myös maseroitua viinissä 10 tunnin ajan. Aluksi viini käy luonnonhiivoilla ja kypsyy terästankeissa 10 kk ajan, minkä jälkeen viini pullotetaan hiivan ja toista käymistä tarkoitetun sokerin kanssa. Viinin annetaan kypsyä vähintään vuoden ennen sakkojenpoistoa, eikä viiniin enää lisätä jäännössokeria dosagessa. Koko viinin valmistusprosessi suoritetaan alusta loppuun täysin ilman sulfiitteja.

Viinillä on syvä, kuparisen oranssinruskea väri.

Rehevässä tuoksussa tuntuu autolyyttistä paahteisuutta, tammessa kypsyneen reserve-viinin tuomaa karamellista alavirettä ja hillittyä Wildbacherin metsämansikkaisuutta.

Viinin tuoksupuoli on vielä melko tyypillinen, mutta maultaan kokonaisuus on selkeästi persoonallisempi: melko tuntuvan hapokkaassa ja jopa kirpeässä makumaailmassa tuntuu lakkahilloisuutta, appelsiininkuorta, kettukarkkia ja hentoa metsämansikkaa. Viinin hapokkuus ei ole äärimmäisen runsasta, mutta sillä tuntuu olevan purevan vihertävän terä, mikä vaikuttaa olevan Blauer Wildbacherille varsin tyypillistä. Mousse on pieni, tyylikäs ja pehmeä. Kokonaisuudessa on särmää, mutta se ei töki, vaan päin vastoin, viini hupenee suorastaan hurjalla vauhdilla lasista.

Pitkähkö jälkimaku toistaa paljon tuoksun ja maun piirteitä: raikkaassa ja melko persoonallisessä jälkivaikutelmassa jää kielelle kettukarkkisuutta, metsämansikkaa, kevyttä karpaloisuutta ja kirpeän hapokasta viheromenaa.

Ilman laajempaa kokemuspohjaa itävaltalaisista Schilchereista on vaikea sanoa, kuinka tyypillinen tämä Strohmeierin tinkimätön, kupliva natu-Schilcher on, mutta veikkaukseni on, etteivät Styrian Schilcherweinit ole tyypillisesti ihan tämänlaisia. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä mikään negatiivinen asia, sillä Strohmeierin kupliva Schilcher on äärimmäisen kiehtova ja maukas roséeskumppa, jolla on aromaattisesti melko vähän yhteistä minkään muun maailman kuplivan roséeviinin kanssa!

Viini on ehdottomasti äärimmäisen mielenkiintoinen ja maukas esitys aivan sellaisenaan nautittavaksi aperitiiviksi tai raikkaaksi siemailuskumpaksi, mutta kiitos Wildbacherin purevan hapokkuuden, viinissä on myös gastronomista särmää ja ryhtiä. Tuhdimmille aterioille viini ei ole osuvin valinta, mutta niin kepeämmille alku- kuin pääruoille viini on luonteikas mutta osuva valinta. Tuottaja antaa viinilleen vähintään 5 vuotta kellaroitavuutta, mutta itse en näe viinin saavan mitään merkittävää kypsyttelystä; korkki vain auki ja hölökyn kölökyn!

Lyhyesti: Lähes villistä itävaltalaislajikkeesta valmistettu persoonallinen, vivahteikas ja tuntuvan hapokas äärinaturalisti-roséekuohuviini.

Arvio: Erittäin hyvä – persoonallinen ja kiehtova tuttavuus, jossa kuitenkin mennään maku ja tasapaino, ei erikoisuus ja ideologia, edellä.

Hinnan (24,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

27.4.16

Riffault Sancerre Rouge Raudonas 2011

Riffault Sancerre Rouge Raudonas 2011
  • Valmistaja: Sébastien Riffault
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Sancerre
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Sancerre
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 36,00e (Marraskuu 2015, Ekowine)
  • Hinta nyt: 36,00 (Huhtikuu 2016, Ekowine)
Kun puhutaan ns. naturaaliviineistä, ei ole olemassa mitään tiettyä, selvää rajausta tällaisten viinien tyyleistä. Tämä termi vain yleensä viittaa siiheen, että harrastetaan mahdollisimman luonnonmukaista viljelyä ja viinien manipulointi valmistusvaiheessa jätetään minimiin; se, viljelläänkö köynnöksiä ja tuotetaanko viinejä biodynaamisten oppien mukaan, käytetäänkö sulfiitteja hieman, hyvin vähän tai ei ollenkaan tai pyritäänkö viineistä tekemään mahdollisimman klassisia tai alueen yleisestä tyylistä poikkeavia, ei taas liity varsinaiseen natural-viinien käsitteeseen lainkaan. Natural-tuottaja voi käyttää tai olla käyttämättä biodynaamisia oppeja tai suuri massaviinitalo voi tehdä viininsä täysin ilman sulfiitteja. Järkevämmin asian mieltää asettamalla viinit portaattomalle janalle, jossa toisessa päässä on rypälemehutiivisteellä, tammiuutteella, teollisilla hapoilla ja sulfiiteilla kyllästetty, rankasti suodatettu teollinen viini ja toisessa päässä on spontaanisti villeistä rypäleistä puristetusta mehusta käynyt viini. Natural-ideologia edustaa tätä janan jälkimmäistä päätä, mutta ei ole mitään selvää pistettä, missä vaiheessa joku viinitalo on tai ei ole natural – toiset viinitalot suorastaan karttavat kyseistä termiä, vaikka tekisivät mitä äärimmäisintä natutavaraa, kun taas toiset viinitalot niputtavat itsensä mukaan natuskeneen, vaikkeivät tee mitään sen kummempaa kuin viljelevät tiluksiaan luomuna.

Oli mitä mieltä tahansa tuosta natural-jaottelusta, voidaan silti sanoa rehellisesti, että Riffault'n viinit edustavat sitä äsken esittelemäni janan äärimmäisintä natu-päätä. Sancerressa viinejä viljelevä Sébastien Riffault tuottaa biodynaamisesti viljellyiltä tarhoiltaan äärimmäisyyksiin asti käsittelemättömiä viinejä alueen omista rypälelajikkeista, eli Sauvignon Blancista ja Pinot Noirista. Kaikki talon viinit (lukuunottamatta aiemmin blogissani arvioitua Sauvignon Blanc Les Quarteronsia) käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla vanhoissa Burgundin pièce-tammitynnyreissä ja pullotetaan täysin ilman sulfiittilisäyksiä (Les Quarterons käy ja kypsyy terästankeissa ja saa äärimmäisen pienen 10 mg/l sulfiittilisäyksen).

Sancerren alue on tullut tunnetuksi hyvin kepeistä ja raikkaista Sauvignon Blanc -valkoviineistä, joiden raikkaus on peräisin varsin varhain korjatuista rypäleistä ja happoja pehmentävän malolaktisen käymisen estämisestä. Riffault ui alueen tyyliä vastavirtaan, sillä hän poimii rypäleensä äärimmäisen myöhään, käytännössä jo ylikypsinä, jolloin monet rypäleet ovat myös saaneet kevyen jalohometartunnan (myöskin punaiset rypäleet). Riffault ei myöskään pyri estämään malolaktista käymistä (mikä edellyttäisi sulfiittien käyttöä) joten hänen viininsä käyvät malolaktisen käymisen spontaanisti. Sébastien itse kertoo rypäleiden potentiaalialkoholin olevan yleensä n. 14,5–15% tuntumassa sadonkorjuun aikaan, mutta tästä huolimatta Riffault'n viinit ovat aina rutikuivia, alkoholipitoisuudeltaan vain n. 13% ja hämmentävän hapokkaan tuntuisia ollakseen ylikypsistä rypäleistä valmistettuja. Sébastien itse sanoo biodynaamisesti hoidettujen tarhojen pitävän rypäleet hyvin kypsinäkin erittäin hapokkaina, kun taas matalasta alkoholipitoisuudesta on kiittäminen "tehottomia" villihiivoja, jotka syövät innokkaasti rypälemehusta sokereita, mutta eivät tuota samaa tahtia alkoholia, kuin tähän käyttöön erityisesti kehitellyt teolliset viinihiivat.

"Raudonas" on Riffault'n punainen lippulaivaviini, joka valmistetaan vain n. 0,5 ha kokoisen ja erittäin pienisatoisen (25–30 hl/ha) tarhan hyvin myöhään korjatuista Pinot Noir -rypäleistä, joista kohtalaisen merkittävä osuus on saanut jalohometartunnan. Rypäleet on korjattu käsin ja kuljetettu mahdollisimman hellävaroen viinitalolle (ehdoton edellytys sulfiitittomien viinien valmistuksessa!), jossa osa on puristettu kevyesti hydraulisella murskaimella. Viinin on annettu maseroitua rankaamattomien rypäleiden kuorten kanssa n. 10 päivän ajan. Viinin käyminen alkaa hiilidioksidikäymisellä, mutta n. kahden päivän päästä loput rypäleet murskataan ja käyminen jatkuu tästä eteenpäin luonnonhiivoilla. Useita kuukausia kestänyt käyminen, spontaani malolaktinen käyminen ja 12 kuukauden kypsyminen on tapahtunut vanhoissa, 8–15 vuotta vanhoissa, 228 litran pièce-tammitynnyreissä. Viini on pullotettu ilman suodatusta, kirkastusta tai sulfiitteja, minkä jälkeen viinin on annettu vielä asettua vähintään 6 kk ennen myyntiinlaskua. Riffault'n mukaan hänen valkoviineihinsä muodostuu käymisen mukana luonnollisesti n. 5-10 mg/l sulfiitteja, mutta laboratorioanalyysit eivät pysty tarkasti antamaan hänen punaviineilleen sulfiittipitoisuuksia, eli niissä on yhteensä vapaita ja sitoutuneita sulfiitteja alle 3 mg/l.

Tämä viini tuli maistettua viime syksynä, jolloin Sébastien Riffault tuli Bioviinin kautta maistattamaan viinejään Helsinkiin.

Viinillä on hyvin tumma, intensiivinen ja ujon utuinen purppuran viikunanpunainen väri.

Tuoksultaan viini on varsin jyrkkää ja erikoista settiä: kuivattua kirsikkaa, nahkaisuutta, makeaa kukkeutta, kevyttä viikunaa, hillittyä imelää volatiilisuutta, hentoa multaisuutta, etäistä Camparin aromaattista appelsiininkuorta ja mitä pienin aavistus balsamicoa tai jopa etikkaisuutta. Todella tuhti tuoksu, joka tuntuu olevan suorastaan täynnä kaikkea, on yleisvaikutelmaltaan pölyinen ja jopa hieman tunkkainen, mutta ei epämiellyttävä, vaan erittäin kiehtova – viini lasissa tuntuu elävän jatkuvasti.

Kuten tuoksu antaa odottaa, on myös viinin maku todella villi: hedelmäpuolelta löytyy hapankirsikkaa, mustia ja hapokkaita metsämarjoja, kevyttä karhunvatukkaa ja jopa hillittyä rusinaa, mikä lienee jalohomeisten rypäleiden tekosia. Taustalla häilyy märkää metsämaata, kevyttä sienimäisyyttä, hentoa volatiilista mausteisuutta ja ujoa soraista mineraalisuutta. Happoja löytyy riittoisasti, kun taas tanniineja löytyy Pinot Noiriksi suorastaan yllättävän paljon.

Pitkässä ja vivahteikkaassa jälkimaussa hapankirsikkaisuus ja marjaisuus siirtyy taka-alalle samalla kun rusinaiset ja volatiiliset piirteet ottavat pääosan. Taustalla häilyy kevyttä savuisuutta ja ujoa märkää metsämaata samalla kun volatiiliset piirteet taittavat jälkivaikutelmaa mitä hennoimmin balsamicoiseen ja aavistuksen etikkaiseen suuntaan.

Kaiken kaikkiaan Riffault'n Sancerre Raudonas on suorastaan älytöntä tavaraa, joka ei pelkästään venytä Sancerren tai Pinot Noirin määritelmää, vaan ylipäänsä sitä, mitä punaviini voi olla. Varmasti monen suuhun viini on yksinkertaisesti liian omituinen ja varmasti monelle puristille näin volatiilinen ja muutenkin boksin ulkopuolelta tuleva viini on yksiselitteisesti virheellinen. Sen sijaan jos ns. haihtuvat hapot ja muut perinteiseen, siistiksi puleerattuun nykyviiniin kuulumattomat piirteet eivät pelota, ovat Riffault'n viinit melko päräyttävää settiä ja Raudonas on ehdottomasti sieltä övereimmästä päästä! Jos tämmöinen äärinaturistitavara kiehtoo, löytyy viiniä näköjään ainakin Ekowinen nettisivuilta.

Näiden viinien kellaroitavuudesta on hyvin vaikea mennä sanomaan mitään, mutta 4 vuoden iässä tämä viini oli vielä äärimmäisen nuorekkaassa ja eloisassa terässä; on kuitenkin mahdotonta arvioida, kuinka kauan viini tämmöisenä pysyy. Suosittelenkin kulauttelemaan viinin pois melko pian, ellei välttämättä halua tarkastella, mihin suuntaan viini ikää saadessaan kehittyy. On sanomattakin selvää, että tämmöiset sulfiitittomat viinit on säilytettävä viileässä (alle 14ºC), sillä tätä lämpimämmässä viini voi oksidoitua pilalle hyvinkin nopeasti.

Lyhyesti: Erittäin funky, volatiilinen, erikoinen ja kiehtova äärinaturistiviini Sancerresta, joka on valmistettu ilman sulfiitteja osittain jalohomeisista Pinot Noir -rypäleistä.

Arvio: Erittäin hyvä – mutta vain jos sattuu pitämään tällaisesta tyylistä. Viini on uskomattoman jännittävä ja kaikesta omituisuudestaan huolimatta oikein maukas, mutta natural-viineihin tottumattomille tämä ei ole mitään helpostilähestyttävintä tavaraa ja modernistipuristeille tämä on varmasti juomakelvotonta, läpikotaisin virheellistä tavaraa. Loisto-ostos ennakkoluulottommille seikkailijoille!

Hinnan (36,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

26.4.16

Ferrando Carema Etichetta Bianca 2011

Ferrando Carema Etichetta Bianca 2011
  • Valmistaja: Ferrando Vini
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Carema
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Canavese, Carema
  • Rypäleet: Nebbiolo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviontihetkellä: 22,00e (Huhtikuu 2015, Ferrando)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Jos vähääkään on perehtynyt punaviineihin, osaa heti yhdistää Nebbiolo-rypäleen Piemonten kuuluisimpiin viinialueisiin, Baroloon ja Barbarescoon. Sen sijaan paljon harvinaisempaa on olla perillä muista Piemonten ja lähialueiden Nebbioloista, kuten Gattinarasta, Ghemmestä, Lessonasta tai Bocasta (tuotetaanpa Nebbiolosta vaikuttavia viinejä myös naapurimaakunnissa, Lombardiassa ja Aostan laaksossa). Näiden alueiden Nebbiolot ovat harvoin yhtä runsaita ja kypsiä kuin selkeästi etelämmässä sijaitsevien Barolon ja Barbarescon viinit, mutta ne kykenevät helposti tuottamaan vähintään yhtä pitkäikäisiä ja hurmaavia viinejä.

Piemonten Nebbiolo-alueista tuntemattomin lienee kuitenkin Carema, tuo Piemonten luoteisnurkassa sijaitseva piskuinen kylä, jonka parikymmentä hehtaaria levittäytyvät aivan Aostan laakson rajalla nököttävän Careman kylän ympäristöön. Alueen tuntemattomuus ei johdu viinien laadusta, sillä Careman Nebbiolot on yleisesti tunnustettu erittäin korkealaatuisiksi ja hämmentävän pitkäikäisiksi; alueen tuntemattomuus johtuu yksinkertaisesti viinien saatavuudesta – vaikka Carema DOC kattaa yli 100 hehtaaria, on Alppien jyrkillä rinteillä viljely erittäin haastavaa, minkä vuoksi alueen todellinen viljelty ala on alle 20 ha. Viinien saatavuutta rajoittaa entisestään tuottajien vähyys: Careman Nebbioloa nimittäin tuottaa vain kaksi tuottajaa, paikallinen osuuskunta Cantina Produttori Nebbiolo di Carema, ja läheisessä Ivrean kylässä sijaitseva Ferrando Vini.

Kävimme pyörähtämässä vuosi sitten Caremassa ja sekä paikallisella osuuskunnalla että Ferrandolla; kiinnostuneiden kannattaa lukea kattavammin Caremaan ja näihin tuottajiin perehdyttävä raportti tästä. Voin kuitenkin kerrata tässä lyhyesti Ferrandon historiaa. Tämä peräti 5. sukupolvessa toimiva perheomisteinen viinitalo on perustettu vuonna 1890, jolloin Giuseppe Ferrando perusti viinitalon myydäkseen piemontelaisia viinejä Aostan laaksoon. Pian talo kuitenkin alkoi tuottaa myös itse omia viinejä. Caremassa Ferrando alkoi tuottaa viinejä 1950-luvun lopulla ja niistä tuli pian talon arvostetuin viinityyli.

Talo tuottaa kahta Carema Nebbioloa: joka vuosi valmistettavaa Etichetta Biancaa ja vain hyvinä vuosikertoina valmistettavaa Riserva-versiota, Etichetta Neraa. Viinejä ei valmisteta Ferrandon viinitalolla Ivreassa, sillä DOC Carema -appellaatiosäädösten mukaan viinit on valmistettava ja kypsytettävä Careman alueella, minkä vuoksi Ferrandolla on ollut 1960-luvulta lähtien toinen, pienempi viinitalo Caremassa. Viiniin käytettävät rypäleet tulevat Ferrandon omilta, 2,5 ha laajuisilta viinitarhoilta, sekä kahdeksalta sopimusviljelijältä. Rypäleiden kuoria maseroidaan käymisen yhteydessä 10 päivän ajan ja käymisen jälkeen viiniä kypsytetään vähintään 36 kk, joista 30 kk viini kypsyy suurissa botti-tammisammioissa. Olisin mielelläni ostanut viinitalolla vierailun yhteydessä pullollisen Etichetta Neraa, mutta viinin edelliset vuosikerrat oli jo myyty loppuun ja seuraava vuosikerta oli edelleen kypsymässä tammisammioissa, joten tähän Etichetta Biancaan oli tyytyminen!

Kunnon Nebbiolon henkeen viini on väriltään kepeän ja kirkkaan läpikuultavan granaatinpunainen, taittuen hyvin kevyesti oranssihtavaan sävyyn.

Runsas tuoksu on ihastuttavan avoin ja vivahteikas; lasista kohoaa mesimarjaisia ja tuoreen hapankirsikkaisia aromeja, keveän oliivisia ja hennon kahvisia mausteisuuden sävyjä, hillittyä ruusuista kukkaisuutta ja aavistus tervaa. Rehellisen nebbiolomainen ja elegantti tuoksu on puhdaspiirteisyydessään vallan upea.

Suussa viini on selkeästi Barolon ja Barbarescon Nebbioloja kepeämpi: viini on kuiva, korkeintaan keskitäyteläinen ja varsin reilujen happojen myötä hyvin napakka. Hapankirsikkainen ja punamarjainen makumaailma on kypsä, mutta vaikka viinillä on melko sulavalinjainen olemus, ei siitä löydy lämpimämpien alueiden Nebbiolojen runsautta ja mehevyyttä, vaan viini on ensisijaisesti lähes höyhenenkepeä – vaikka siitä löytyy hämmentävän paljon iskuvoimaa mukavasti purevien tanniinien ja marjaisen hapokkuuden muodossa. Kepeydestään huolimatta viini ei ole vaatimaton tai mehumainen, sillä tervaiset, kevyen kahviset, hillityn oliiviset, hennon soraisen maamaiset ja ujon mineraaliset piirteet tuovat makumaailmaan runsaasti syvyyttä ja vivahteikkuutta; hapokkuus tuo taas makumaailmaan vakuuttavaa intensiteettiä.

Melko voimakkaanakin tuntuva jälkimaku on melko voimakkaan mausteinen, jopa pippurinen, kevyen kahvinen, hillityn oliivinen ja hennon ruusuinen. Vivahteikas ja kielellä jatkuvasti kehittyvä jälkivaikutelma on pitkäkestoinen, ja siinä hapokkuus nostaa vettä kielelle samalla kun melko tuntuva tanniinisuus tahtoo kuivattaa suun limakalvoja.

Usein parhaita Baroloja ja Barbarescoja tahdotaan verrata Burgundin viineihin, mutta Caremaa maistellessa tuntuu enemmän siltä, että Carema vertautuu Baroloon tai Barbarescoon kuin Burgundi Bordeaux'n viineihin: sekä Caremat että Langhen isot B:t ovat vaikuttavia ja hienostuneita viinejä, mutta niin Bordeaux't kuin BarBar-viinit ovat selkeästi runsaampia ja tuhdimpia, jotka vaativat usein vuosia – jopa vuosikymmeniä – ollakseen parhaassa terässä. Sen sijaan Burgundit ja Caremat ovat kepeämpiä, hienostuneempia ja elegantimpia, sekä usein jo heti julkaisuhetkellä juotavissa, mutta kykenevät myös helposti kehittymään useita vuosikymmeniä kellarissa.

Pelkästään tämä Ferrandon perustason Carema oli äärimmäisen vaikuttava esitys, minkä vuoksi ei tarvinnut miettiä toista kertaa pitäisikö pullo ostaa mukaan paikan päältä! Harmittaa vain, ettei Riservaa ollut tarjolla maistettavaksi – eikä edes ostettavaksi – sillä tällaisen viinin jälkeen odotukset on jo onnistuttu lataamaan tappiin! Kellariin hamstraamaani viiniä en kuitenkaan ole suunnitellut avaavani muutamaan hetkeen, sillä Careman Nebbiolot ovat käsittämättömän pitkäikäistä tavaraa; tämän todistivat hiljattain maistamani Produttori di Careman Nebbiolot 1964–1974, joista monet olivat edelleen hämmentävän nuorekkaassa kunnossa!

Isojen ja tuhtien italialaisviinien ystävien kannattaa kuitenkin harkita kahdesti Caremojen hankkimista: nämä tosiaan ovat äärimmäisen kepeitä, hienostuneita, kuivia ja tuntuvan hapokkaita punaviinejä – kuin kepeimpiä Pinot Noireja, jotka maistuvat Nebbiololta aidoimmillaan! Sen sijaan hardcore-Nebbiolo-faneja kannustan parhaani mukaan metsästämään näitä äärimmäisen harvinaisia ja herkullisia erikoisuuksia aina, kun siihen tilaisuus tarjoutuu!

Lyhyesti: Todella kepeä, hienostunut, vaikuttavan vivahteikas ja tuntuvan hapokas Nebbiolo häviävän pieneltä Careman vuoristoiselta viinialueelta.

Arvio: Tyylikäs – mitä upein esimerkki huippulaatuisesta Nebbiolosta: ylettömän hurmaavaa ja ihastuttavaa tavaraa ilman liioittelevaa uutosta, kypsyyttä ja runsautta. Napakka, elegantti viini niille, joille vähemmän on enemmän viinissä.

Hinnan (22,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

24.4.16

Marchesi di Barolo Barolo Chinato

Marchesi di Barolo Barolo Chinato
  • Valmistaja: Marchesi di Barolo
  • Tyyppi: Väkevöity viini, DOCG Barolo, Barolo Chinato
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe, Barolo
  • Rypäleet: Nebbiolo (100%)
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 18,60e (Huhtikuu 2015, Fracchia & Berchialla, Alba)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Yksi Piemonten tuntemattomia erikoisuuksia on Barolo Chinato: kiinanpuun kuorella ja yrteillä maustettu makea, väkevöity Barolo. Koska tämä viini on lähinnä paikallinen erikoisuus, on se melko tuntematonta Piemonten ulkopuolella. Suomessa hyvin harva on koskaan kuullutkaan viinistä, mm. yksikään maahantuoja ei ymmärtääkseni tuo viiniä tällä hetkellä Suomeen. Viinin persoonallisin piirre on sen karvaus, sillä kiinanpuun (cinchona) kuoresta irtoaa viiniin mm. tonicvesille bitterisyyden antavaa kiniiniä (it: chinino) – mikä taas on voinut olla omiaan antamaan viinille nimen (Barolo Chinato = "taivutettu Barolo"). Tarinoiden mukaan viini alun perin kehitettiinkin Albassa 1800-luvun lopulla malarialääkkeeksi erilaisten viinipohjaisten malarialääkejuomien pohjalta.

Barolo Chinaton pohjaviininä toimii nimensä mukaisesti Barolo: viinin on saavutettava kaikki Barololle asetetut minimivaatimukset (mm. vähintään 38 kk kypsytystä, josta vähintään 18 kk tynnyreissä) jotta sitä on sallittua käyttää Chinatossa. Tämän jälkeen valmistetaan infuusio, jossa kiinanpuun kuorta ja erilaisia mausteita ja yrttejä uitetaan alkoholissa; tämä yrttisekoitus on jokaisella Barolo Chinatoa tuottavalla viinitalolla oma bisnessalaisuus. Kun maustettu alkoholiuutos on valmis, lisätään se Barolon sekaan, minkä jälkeen viini makeutetaan ja siirretään kypsymään tynnyreihin vähintään vuodeksi, jolloin aromiaineet sekoittuvat tasaisesti viiniin. Useimmat tuottajat valmistavat Chinatoa pullottamatta jääneistä jämä-Baroloista, joista voidaan tehdä useiden vuosikertojen sekoituksia (minkä vuoksi valtaosa Chinatoista on vuosikerrattomia), mutta muutamat tuottajat valmistavat erikseen juuri Chinatoa varten kypsytettyä Baroloa, jossa tarkoituksena on antaa myös pohjaviinin tulla mahdollisimman hyvin esiin. Nämä viinit ovat yleensä vuosikertamerkittyjä, pitkään kypsytettyjä, äärimmäisen pienen tuotannon viinejä, joilla saattaa olla hyvinkin korkeat hinnat.

Tämä Marchesi di Barolon Barolo Chinato tarttui mukaani vuosi sitten Alban eräästä viinimyymälästä. Tässä Barolo-pohjaviiniin on lisätty alkoholiuutos, jossa on uutettu kiinanpuun kuorta, katkerokukkien juuria, kardemummaa, vaniljan siemenkotia ja muita yrttejä ja mausteita; alkoholiuutoksen takia viinin alkoholipitoisuus on 16,5% (normaalin Barolon 13-15% alkoholipitoisuuden sijaan). Viinin sokeripitoisuus on 180 g/l ja sen on annettu kypsyä tynnyreissä vähintään vuoden ajan ennen pullotusta.

Viinillä on hennosti oranssihtavan kirsikanpunainen, läpinäkyvä väri, joka taittuu lähes värittömäksi reunoja kohden. Perinteistä Nebbiolo-viiniä runsaampi sokeri- ja alkoholipitoisuus näkyy heti lasissa tavallista runsaampana viskositeettinä.

Lasista kohoaa lähes ryöppyävällä voimalla erittäin runsas, väkevä ja makea tuoksu, jossa tuntuu lähes punaista vermuttia muistuttavalla otteella aromaattisia ja hieman katkeruuttakin vihjailevia yrttejä, kirsikkahilloa, rosmariinia ja vanhan ajan apteekkarimeininkiä henkivää lääketroppisuutta. Maistelussa, jonne olin viinin tuonut, luotiin tuoksusta mielleyhtymiä vermutin lisäksi mm. Fernet Brancaan ja jopa Gambinaan.

Suussa viini on täyteläinen ja varsin makea, mutta myöskin melko voimakkaan katkeroinen. Erittäin runsaasta ja intensiivisestä makumaailmasta löytyy mm. kypsänmakeaa vadelmaa ja vadelmahilloa, mansikkamehutiivistettä, voimakasta yrttisyyttä, kevyen pippurista mausteisuutta, kevyttä crema di balsamicoa ja hentoa, karvaana tuntuvaa, hyvin tummaa suklaata. Yleisolemus on äärettömän vivahteikas ja jännittävä, ja vaikka suutuntuma on runsaan jäännössokerin vuoksi hieman tahmea, ei viini tunnu rapsakan katkeroisuutensa ja kevyesti purevan tanniinisuutensa takia lainkaan liian makealta.

Mehukas jälkimaku jatkaa erittäin uskollisesti keskimaulle: kielellä pyörii pitkään erittäin runsaasti bitterisen yrttisiä, makean mansikkaisia, kirsikkahilloisia ja kirsikkaliköörikonvehtisia vivahteita. Suuhun jää viinistä tahmeanmakea, melko katkeroinen, todella vivahteikas ja maukas jälkivaikutelma.

Marchesi di Barolon Barolo Chinato edustaa tyylin edullisinta ja mutkattominta tyyliä, mutta silti viini on kokonaisuutena äärettömän maukas, kiehtova ja ennen kaikkea hauska! Koska näin jännittävää ja ainutlaatuista viiniä ei käytännössä koskaan pääse maistamaan täällä peräpohjolassa, on Barolo Chinaton maistaminen aina varsinainen seikkailu: kokonaisuudessa on toki paljon samaa kuin punaisessa vermutissa, mutta Barolo pohjalla antaa yleisilmeeseen sellaista runsautta, vivahteikkuutta ja rakennetta, mitä on vermutilta mahdotonta odottaa.

Kuulemma Barolo Chinato on paikallisillekin vähän mielipiteitä jakava asia: toiset rakastavat sitä ja toiset eivät voi sietää sitä. Kuulemma nykyisin Chinatoa juodaan erityisesti joulun aikaan, mutta siitä tehdään myös raikkaita, kesäisiä drinkkejä soodaveden kanssa, eikä ole tavatonta nauttia Chinatoa digestiiviksi runsaan aterian jälkeen. Yksinään nautittuna Chinato toimii mainiosti hyvin tummien ja bitteristen suklaiden kanssa sekä erilaisten juustojen kumppanina. Kuten tavallinen Barolo, myös laadukas Chinato voi kypsyä ja kehittyä kellarissa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Lyhyesti: Ainutlaatuinen, äärimmäisen aromaattinen, täyteläisen makea ja melko tuntuvan katkeroinen väkevöity viini Piemontesta.

Arvio: Erittäin hyvä – aromaattinen, makea, katkeroinen ja erittäin vivahteikas Barolo Chinato on todellinen herkku vailla vertaa; juoma, jota vastaavaa ei löydy muualta maailmasta. Se yhdistää hienosti Barolon eleganssin ja rakenteen punaisen vermutin aromaattiseen yrttisyyteen ja makeuteen sekä italialaisten amaro-katkeroiden bitterisyyteen. Vaikkei Marchesi di Barolon viini ole mitenkään merkittävä esitys tyylilajissaan, on sekin jo erittäin kiehtova ja äärimmäisen maukas herkku vailla vertaa.

Hinnan (18,60e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

23.4.16

Grace Vineyard Sonata Series 2012

Grace Vineyard Sonata Series 2012
  • Valmistaja: Grace Vineyard
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Kiina
  • Alue: Shanxi, Tàigǔ
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (73%), Cabernet Franc (13,5%), Marselan (13,5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 48,00€ (Tammikuu 2016)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Pikku hiljaa ihmiset rupeavat tottumaan siihen että kiinalaiset ovat kuin suuri, pysäyttämätön luonnonvoima viinimaailmassa. Kun Kiinassa innostutaan jostain, se heijastuu koko maailmaan; sen verran ostovoimaa tasaisesti vaurastuvalla Kiinan keski- ja yläluokalla on. Tämä nähtiin mm. 2000-luvulla, kun kiinalaiset innostuivat Bordeaux'sta ja ryhtyivät ostamaan innokkaasti alueen viinejä; tämän seurauksena Bordeaux'n viinien hinnat paisuivat ennennäkemättömiin summiin – erityisesti Cru-viinien tapauksessa, sillä kiinalaisille tärkeintä viinissä tuntui olevan niiden prestiisi – ja samalla moni viinitalo siirtyi kiinalaisomistukseen.

Viinimaailma on huolestuneena odotellut, että missä vaiheessa Kiinassa myös oikeasti opitaan juomaan viiniä – tähän asti viini on ollut enemmän statussymboli tai annettavaksi tarkoitettu arvostettu lahja, eikä viinejä koskaan juoda. Tai jos juodaan, niin kokiksen kanssa lantrattuna ja irvistellen. Mutta pikku hiljaa maku tottuu ja rypäleistä valmistetun viinin kysyntä kasvaa maassa jatkuvasti – tämä tarkoittaa sitä, että yhä merkittävämpi osa maailman vientituotannosta menee Kiinaan. Jos viinialueet voivat kasvattaa tuotantoaan, sen parempi; jos eivät voi, viinien hinnat nousevat kysynnän kasvaessa. Yhtälö näyttää laatuviinin ystävän silmissä huonolta.

Tähän peilaten onkin tärkeää, että Kiinassa ollaan innostuttu myös tuottamaan viiniä itse – mitä suuremmaksi maan oma tuotanto voidaan saada, sitä paremmin sillä pystytään vastaamaan kasvavaan paikalliseen kysyntään. Mitä enemmän viinitaloja syntyy, sitä todennäköisemmin sinne ilmestyy myös laatuun panostavia ja korkeatasoisia viinejä tuottavia, mielenkiintoisia viinitaloja.

Shanxin maakuntaan perustettu Grace Vineyard on yksi näistä Kiinan laadukkaan pään viinitaloista sekä maan ensimmäinen yksityinen, perheomisteinen viinitalo. Talon perusti Chun Keung "CK" Chen (tai Chan, lähteestä riippuen) vuonna 1997 ranskalaisen viinintekijä Denis Boubals'n avustuksella ja nykyisin taloa luotsaa CK:n tytär, Judy Leissner. Talolle on istutettu klassisia Bordeaux'n lajikkeita (Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc, Merlot) ja Chardonnayta, sekä pieniä määriä mm. Marselania ja Aglianicoa. Aiemmin viinitalolla tehtiin kokeiluja Pinot Noirin kanssa, mutta lajike ei sopinut lainkaan alueen maaperään ja ilmastoon, minkä vuoksi köynnökset revittiin nopeasti pois. Tällä hetkellä talolla tehdään sen sijaan kokeiluja Sauvignon Blanc- ja Sangiovese-istutusten kanssa.

Grace Vineyard tuottaa erilaisia viinejä, kuohuvissa ja kuplimattomissa muodoissa, punaisina ja valkoisina sekä niin lajikeviineinä (mm. Chardonnayta, Aglianicoa ja Marselania) kuin sekoituksinakin. Sonata Series on yksi talon sekoteviinisarjasta, jossa tässä vuosikerrassa pohjaa pitää kahden Cabernet'n sekoitus, täydennettynä Marselanilla (Grenachen ja Cabernet Sauvignonin kuumiin olosuhteisiin kehitetty risteytys). Luonnonhiivoilla käytetty viini viettää 12 kk tammitynnyreissä, joista 60% on uutta amerikkalaista tammea ja 40% on ranskalaista tammea. Ennen pullotusta viiniä ei ole kylmästabiloitu, viini on ainoastaan suodatettu kevyesti. Tuotanto on n. 6,000 pulloa vuodessa. Grace Vineyard taitaa uskoa viinin kypsyttelypotentiaaliin, sillä viini on takaetiketin mukaan tyyliltään "cellar fun wine" (tässä vaiheessa koin sisäistä karjahtelua).

Viinin läpinäkyvähkö väri on tumman kirsikanpunainen.

Tuoksu on nuorekas ja hedelmävetoinen: siinä tuntuu makeaa punamarjaista hedelmää – pääasiassa kypsää mansikkaa ja vadelmaa – sekä synkempiä lakritsin ja hennon musteen sävyjä, mutta taustalla häilyy myös aavistus vegetaalisesta vihertävyydestä; todennäköisesti osa on Cabernet Francista peräisin, osa taas sitä, ettei rypäleiden ole annettu jäädä köynnöksiin ylikypsiksi, vaan poimittu riittävän varhain.

Suuhun saapuessaan viini alkaa pehmeän makeana, mutta hapot nousevat nopeasti tehden kokonaisuudesta mukavan napakan; pian viinistä erottaa vain pientä, hedelmäistä makeutta kielen kärjessä. Melko kuivahkolta, mutta myös tuoksua kypsemmältä tuntuvalta maultaan viini on mehukas ja positiivisella tavalla monipuolinen: hedelmäpuolta hallitsee runsas marjaisuus, josta tuntuu löytyvän jatkuvasti uusia sävyjä, kuten karpaloa, metsämansikkaa, vadelmaa ja hapankirsikkaa. Makumaailma on mukavan puhdaspiirteinen, eli kokonaisuutta ei ole tammitettu tukkoon, vaan siinä tuntuu vain aavistus puisevaa mausteisuutta – speksien 60% uutta tammea kuulostaa tämän viinin maun perusteella hyvin erikoiselta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja myös mukavan rakenteikas ja eloisa: happoja löytyy, ja vaikka tanniinit ovat korkeintaan keskirunsaat, on niissä mukavasti tasapainoista grippiä.

Lopuksi viinistä jää suuhun keskimakua kuivempi ja happovetoisempi jälkimaku, jossa hedelmäpuolta hallitsevat puolukkaiset, metsämansikkaiset ja ujon punaherukkaiset piirteet sekä hento vegetaalinen vihreys. Pitkäkestoinen, kohtalaisesti suutakauivattava jälkivaikutelma on napakka, miellyttävän marjavetoinen ja tanniineista hieman karhea.

Grace Sonata -viinit tuntuvat olevan pienen Grace Vineyard -maistelun perusteella talon mielenkiintoisinta ja laadukkainta tyyliä: Tasya's Reserve -sarjan lajikeviinit ovat mielenkiintoisia (ja edullisempia), mutta myös hieman helpompia, modernimpia ja yksiulotteisempia; Chairman-lippulaivaviini taas on hieman klassiseen, eurooppalaiseen tyyliin kumartava iso viini, mutta myös helppo ja yllätyksetön tapaus. Talon kuohuviini Angelina oli varsin kelvollinen esitys, mutta Tasya's Reserve Chardonnay oli aivan hirvittävä esitys. Sonata Series -viinejä esittelyssä oli kaksi eri vuosikertaa, jotka olivat hyvin erilaisia keskenään, mutta myöskin edustivat omaan makuuni miellyttävintä, mielenkiintoisinta ja luonteikkainta tyyliä. Lisäksi tyylillisesti niitä on hieman vaikea paikantaa: ne edustavat enemmän klassista "vanhan maailman" hillitympää ja rakennevetoisempaa tyyliä (mikä oli suuri ja positiivinen yllätys, sillä odotin talolta modernia, tammivetoista "uuden maailman" tyyliä), mutta sen tarkemmin viinien tarkempaa tyylisuuntaa olisi vaikea eritellä, sillä ne eivät tuoneet suoranaisesti minkään Euroopan viinimaan viinejä mieleen.

Yleisesti Grace Vineyard -maistelu jätti varsin positiivisen kuvan viinitalosta ja erityisesti Sonata Series -viinit tuntuivat edustavan selkeästi jotain mielenkiintoista, erilaista ja tyylikästä. On huojentavaa huomata, ettei Kiinassa siis tuoteta pelkkää bulkkia, väärennettyä (mm. hedelmistä valmistettua) huijaustavaraa tai tammeen hukutettua, alikypsää ja huonosti tehtyä uuden maailman viiniä, vaan myös varsin korkeatasoista ja mielenkiintoista tavaraa – Kiinalla on selkeästi potentiaalia nousta yhdeksi vakavastiotettavista viinimaista!

Jos joskus vastaan sattuu tulemaan Grace Vineyardin viinejä, suosittelen nappaamaan talteen erityisesti näitä Sonata Series -viinejä. Kellarointipotentiaalista on vaikea sanoa mitään, mutta yleisesti talon viineissä vaikutti olevan ihan hyvin saumaa kehittyä entistä parempaan suuntaan vuosien myötä – sitä todennäköisesti etiketistä löytyvä "cellar fun wine" -merkintäkin tahtoi kertoa.

Lyhyesti: Yllättävän tyylikäs, tasapainoinen ja moniulotteinen Cabernet Sauvignon -vetoinen "cellar fun wine" Kiinasta.

Arvio: Tyylikäs – mielenkiintoinen, laadukas ja positiivinen yllättäjä, joka onnistuu antamaan paljon hyviä lupauksia Kiinan laatuviinituotannosta.

Hinnan (48,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

20.4.16

Ōmiji Kijōshu 1978

Ōmiji Kijōshu 1978
  • Valmistaja: Ōmi Shuzo
  • Tyyppi: Sake, Junmai Koshu Kijōshu
  • Maa: Japani
  • Alue: Kansai, Shiga
  • Koko: 0,72
  • Hinta arviointihetkellä: 70–80e (Syyskuu 2015, Gusto Partners)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Tämän täytyy ehdottomasti olla yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista alkoholijuomaelämyksistä, mitä vastaani on tullut.

Useimmille sake on sitä yksinkertaista, latteaa ja viljaista tavaraa, mitä Alkosta saa. Noh, viime syksynä maahantuontiyritys Gusto Partners organisoi pienen sake-maistelun, jossa esiteltiin mitä kaikkea muuta sake voi olla. Tämän maistelun perusteella sake voi olla hyvin kuivaa tai se voi olla melko makeaa, se voi olla kirpeää tai jopa kuplivaa, se voi olla väritöntä tai se voi olla paksun sameaa ja valkoista, kuin laiha riisipuuro. Se voi olla hyvin nuorta ja tuoretta, tai se voi olla jumalauta lähes 40 vuotta vanhaa.

Saken valmistuksessa on lukuisia eri menetelmiä, joilla tehdään lukemattomia erilaisia saketyylejä, mutta tyypillisesti valmistuksen raamit perustuvat samaan, perinteiseen valmistustapaa. Perinteisesti saken valmistuksessa sekoitetaan aluksi vettä, höyrytettyä riisiä ja koji-riisiä (eli aspergillus oryzae-homeella fermentoitua riisiä) käymispohjaksi, johon käymisen edetessä lisätään vettä, höyrytettyä riisiä ja koji-riisiä kolmessa erässä – tämä johtuu siitä, että normaali hiiva ei kykenisi käyttämään koko käymiserää kerrallaan, joten tällainen tasainen ainesten sekoittaminen ylläpitää saken käymisprosessia. Käymisen lopuksi saken sekaan saatetaan lisätä hieman tislattua alkoholia, jonka sanotaan irrottavan sellaisia aromeja ja makuaineita, jotka voisivat jäädä mäskin sekaan ilman alkoholilisäystä; jos alkoholia ei lisätä käymisen jälkeen, voi sakea kutsua lisänimellä junmai, "puhdas riisi". Lopuksi sake usein (muttei aina) laimennetaan saavutetusta 17-20% vahvuudesta n. 15% vahvuuteen, suodatetaan, pastöroidaan ja pullotetaan.

Vuonna 1917 historiallisen Ōmin maakuntaan (nyk. Shiga), Biwa-järven (Biwako) rannalle perustettu Ōmi Shuzo -panimo päätti 1970-luvulla ryhtyä tuottamaan historiallista ja lähes unohdettua Kijōshu-sakea. Tämä ainutlaatuinen saketyyli valmistetaan muuten tavallisen saken tapaan, mutta höyrytetyn riisin ja koji-riisin ohessa ei lisätäkään vettä, vaan jo valmista sakea aikaisemmilta vuosilta. Näin käyvä sake ei käymisprosessin aikana laimene ollenkaan, vaan päin vastoin konsentroituu sakelisäysten myötä runsaammaksi ja makeammaksi, kunnes käymisen lopuksi sake on muuttunut erittäin makeaksi, tiiviiksi ja runsaaksi juomaksi. Tyypillisesti tällaisen saken annetaan kypsyä vielä pitkään ennen kuin se pullotetaan.

Panimon harmiksi tällaiselle ainutlaatuiselle sakelle ei löytynytkään markkinoita, joten tämä kertapanoksi jäänyt erä jäi kypsymään vuosikausiksi vanhoihin sammioihin panimon tiloihin vuosikymmeniksi, kunnes joku yhtäkkiä keksi, että "täällähän on muuten tämmöistä!" ja lopulta tämäkin ainutlaatuinen tuote saatiin pulloihin ja markkinoille. Vaikka tavallinen sake yleensä on kypsyttämätöntä ja se harvemmin kestää monia vuosia, tavataan markkinoilla useampia hieman vanhempia sakeja, jotka ovat kehittyneet hienosti iän myötä. Tämä Ōmiji Kijōshu 1978 on kuitenkin varmasti yksi maailman ainoista markkinoilla olevista sakeista, jolla on ikää peräti useita kymmeniä vuosia.

Tyyliltään sake on junmai koshu (純米古酒), eli ikäännytetty sake (koshu), jonka sekaan ei ole lisätty tislattua alkoholia (junmai, "puhdas riisi").

Väriltään tämä sake on tumma, karamellisen ruskea; reunoilta sen väri taittuu kullankeltaiseksi.

Erittäin kehittyneessä, vivahteikkaassa, hyvin kuivakassa ja iäkkään – jopa pistävän – savuisessa tuoksussa tuntuu karamellisuutta, paahdettua viljaisuutta, kevyttä madeiramaista oksidaatiota ja hentoa tervaisuutta. Tämänkaltaista, äärimmäisen kiehtovaa, moniulotteista ja houkuttelevaa tuoksua en kyllä voi väittää ennen kohdanneeni!

Maku jatkaa erikoisella linjalla: intensiivistä ja hieman Malmsey Madeiraa muistuttavaa kokonaisuutta hallitsevat hunajaiset, toffeiset ja voimakkaan pähkinäiset piirteet. Taustalla tuntuu kivennäisvetistä mineraalisuutta, kevyttä nokea, hentoa paperisuutta ja ujoa kärtsää. Happoja sakessa ei ole erityisen paljoa, mutta sakeksi kuitenkin sopivasti, mikä antaa hieman ryhtiä muuten melko täyteläiselle ja hieman pehmeänpuoleiselle suutuntumalle.

Erittäin pitkäkestoisessa, vivahteikkaassa ja jännittävässä jälkimaussa tuntuu kuivakkaa pähkinäisyyttä, paahdettua mausteisuutta ja varsin voimakkaana tuntuvaa bitterisyyttä, joka tuo kokonaisuuteen hämmentäviä, kalkkisen mineraalisia, greippisiä ja jopa hennon katkerohumalaisia vivahteita. Suuhun jää tästä ainutlaatuisesta sakesta rapsakka, karvaanpuoleinen ja todella kehittynyt ja vivahteikas jälkivaikutelma.

Jos käsitys sakesta perustuu siihen, mitä Alkolla on normaalisti tarjolla, laajentaa Gusto Partnersin sakevalikoiman tarjonta käsityskyvyn rajoja huolella, ja tämä Guston valikoiman vanhin esitys heittää lopulta romukoppaan kaikki viimeisetkin käsitykset siitä, mitä sake voi olla. Tällä ei ole enää mitään tekemistä sen saken kanssa, johon olen tätä ennen tottunut, mutta se ei ole hyvä tai huono asia; se on vain fakta. Se, mitä tämä sake on, on jotain hämmentävää, äärettömän kiehtovaa, maagista ja herkullista. Sitä siemailee enemmän kuin mielellään lasillisen verran, ihan vain saadakseen käsityksen siitä, että tämä on todella sakea – joka rupeaa kovaa vauhtia lähestymään nelikymppisiään! Voin myös kuvitella, että tämä on mitä mainioin kumppani astetta persoonallisemmille makeille jälkiruoille – sekä mille tahansa, jossa on käytetty suklaata.

Hinnaltaan sake on kova, mutta laatuunsa nähden silti huokea – erityisesti kun ottaa huomioon, kuinka äärimmäisen rajatun tuotannon tuotteesta tästä on kyse! Suomessa tämä sake on tosen vain ravintolamyynnissä, joten tavan tallaajien kannattaa pitää silmät auki siltä varalta, että tätä sattuisi tulemaan jossain ravintolassa vastaan! Kuulemma ainakin Gaijinista voisi löytyä.

Lyhyesti: Ainutlaatuinen, kiehtova ja hämmentävä, iältään lähes 40-vuotias jälkiruokasake, joka on tuotettu hyvin vanhalla ja harvinaisella valmistusmenetelmällä.

Arvio: Täydellinen – vaikka tämä on kaikkea muuta kuin sitä, mitä ihmiset sakeksi mieltävät, on tämä jotain niin äärettömän kiehtovaa ja päräyttävää kamaa, ettei tämä voi olla muuta kuin parhainta ja maagisinta sakea mitä on olemassa. Maailman erikoisin jälkiruokaviinin haastaja.

Hinnan (70–80e) ja laadun suhde: Hyvä – sake on hintaisekseen kelpo ostos.

19.4.16

BK Wines Skin n' Bones White 2014

BK Wines Skin n' Bones Skin Contact White 2014
  • Valmistaja: BK Wines
  • Tyyppi: Oranssi viini
  • Maa: Australia
  • Alue: South Australia, Adelaide Hills
  • Rypäleet: Savagnin (80%), Chardonnay (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 35 AUD (~23,97e; Lokakuu 2015)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viininharrastajien puheissa vilkkuvat usein termit "uuden maailman viinit" ja "vanhan maailman viinit". Vanhan maailman viinit nähdään yleensä hillitympinä, hienostuneempina ja gastronomisempina viineinä, joissa pääosassa on hyvä hapokkuus ja/tai napakat tanniinit, kun taas uuden maailman viinit edustavat pehmeää, helppoa ja hedelmävetoista tyyliä, joka on yleensä parhaimmillaan sellaisenaan nautittuna tai simppelien grilli- ja arkiruokien kanssa ja joissa persoonallisuudella tai kellaroitavuudella ei ole juuri sijaa.

Mitä enemmän maistelee viinejä ympäri maailmaa, sitä vahvemmalta tuntuu, ettei tämä jaottelu tunnu pitävän millään lailla paikkaansa: Eurooppa on täynnä viinitaloja, jotka tekevät löysänläskejä ja hilloisia viinejä reilulla jäännössokerisuudella, kun taas uuden maailman viinimaista putkahtelee jatkuvasti esiin toinen toistaan mielenkiintoisempia ja kokeellisiakin natural-viinitaloja, kun taas toiset (suuretkin) viinitalot ovat ryhtyneet siirtymään vahvasti terroir-orientoituneempaan, kepeyttä ja ryhdikästä ilmaisua alleviivaavaan tyyliin. Ainoastaan kotoinen monopolimme tuntuu vahvistavan näitä vanhoja, kuluneita stereotypioita: Chilestä ja Australiasta ostetaan valikoimiin lähinnä läskejä, tammisia ja hilloisia viinejä, kun taas klassista tyyliä ja eleganssia voi löytää (melko pitkään etsimällä) vain vanhan maailman viinihyllyistä. Siksi onkin aina elähdyttävää päästä tutustumaan näitä uuden maailman stereotypioita rikkoviin viinitaloihin täällä viinikulttuurisesti jonnekin 70-luvun tienoille jumahtaneessa peräpohjolassamme. Viini siis esiteltiin viime syksyn Australia-teemaisilla viinimessuilla.

Brendon ja Kirstyn Keysin vuonna 2007 Adelaide Hillsin viinialueelle perustama BK Wines on viinitalo, jonka tavoitteena on alusta asti ollut tuottaa rehellisiä, autenttisia ja kokeellisiakin viinejä, jotka perustuvat mahdollisen minimaaliseen peukalointiin. Talon Skin n' Bones White edustaa esimerkillisesti tällaista meininkiä: kyseessä on valkoviini, joka on saanut inspiraationsa Juran persoonallisista ja oksidatiivisista keltaisista viineistä (vin jaune), mutta valmistettu kuitenkin ihan omalla meiningillään. Rypälepohjana toimivat Juran kaksi valkoista lajiketta, Savagnin (80%) ja Chardonnay (20%), jotka on käytetty rypäleiden omilla luonnonhiivoilla. Rypäleiden kuorten on annettu olla viinissä n. kuukauden kestäneen käymisen ajan, minkä jälkeen viini on siirretty kypsymään 14 kk ajaksi ranskalaisesta tammesta valmistettuihin vanhoihin ja jo neutraaleihin 500 litran puncheon-tynnyreihin. Savagnin on tunnettu varsin happovetoisena lajikkeena, mitä se tuntuu olevan myös Australiassa: viinissä on n. 9 g/l happoja ja sen pH on melko tasan 3. Alkoholia viinissä on maltilliset 12,5%.

Viinillä on melko voimakkaasti kypsän sitruunan keltaiseen taittuva väri, jossa erottuu hentoa vihertävyyttä.

Tuoksu on vähintäänkin jännä, ja vaikka se ei varsinaisesti hyökkää päälle, täyttää se hetkessä koko lasin ja hajuaistin. Makeutta vihjaavalta nokkapuolelta erottuu mehiläisvahaista hunajaisuutta, kypsää aprikoosia, kevyettä yrttistä aromikkuutta ja jopa ujosti jälkiruokaviiniin viittaavaa appelsiinimarmeladista makeutta sekä persoonallista mausteisuutta. Vanhoista tynnyreistä ei ole irronnut viinin tuoksuun varsinaista tammisuutta, mutta tynnyrikypsytys silti tuntuu siinä ujona, hienostuneena pähkinäisyytenä.

Suussa viini on kuiva, eloisa ja erittäin hapokas, mutta hunajaiset ja jopa hennon omenahilloiset piirteet antavat viinille hillityn makeita vivahteita, mitä tammitynnyrikypsytyksen tuoma hento kermaisuus alleviivaa. Freesimmästä puolesta pitävät huolen reippaiden happojen esiin nostama, jopa sitruunaisuutta vihjaava sitrushedelmäisyys ja hento, ujon kirpeänä tuntuva passiohedelmäisyys. Suutuntuma on hyvin kepeä ja jopa leikkisä runsaiden happojen vuoksi, mutta kuorikontakti tuntuu antaneen viinille hennosti öljyistä tekstuuria.

Jos keskimaku oli napakka, on jälkimaku jo tuntuvammin kirpeä runsaista hapoista, mitkä antavat jälkimaulle myös voimaa ja pituutta. Kielelle jää raikkaan sitruksista hedelmäisyyttä, ujoa hunajaisuutta ja hentoa, makeahkoa mausteisuutta. Todella raikas ja kestävä jälkivaikutelma on napakka, vettä kielelle nostattava ja kevyestä tanniinisuudesta ujosti karhea.

Kokonaisuutena viini on todella vakuuttavaa ja äärimmäisen maukasta tavaraa, jossa löytyy mukavasti rakennetta ja puruvoimaa. Viinin hurmaava tuoksu ja maku sekä reippaan hapokkuuden tuoma kepeys ja raikkaus pitävät kuitenkin huolen siitä, että viinin hörpittävyys on aivan omassa luokassaan – vaikka tämä on mitä mainioin yleisviini hyvinkin erilaisille syötäville, ei ole minkäänlainen rikos särpiä näin mainiota viiniä ihan sellaisenaan lämpimänä ja aurinkoisena kesäpäivänä.

Tällaisen viinin kypsytyskestävyydestä on paha mennä nollakokemuksella sanomaan yhtään mitään, mutta sillä on turha vaivata ajatuksia, sillä viini on niin pirun maukasta tavaraa, että yhden tai useammankin pullon pitkäaikainen säilytys tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta tehtävältä!

Loppukaneettina voidaan muistuttaa, että kokeelliset ja naturaalit viinit eivät missään nimessä ole vain hieman vinksahtaneiden eurooppalaisten pientuottajien yksityisomaisuutta – vaikka monet natuviinifanit tuntuvat joskus uskovan näin. "Valkoisella" Skin n' Bones -viinillään BK Wines antaa erinomaisen esimerkin siitä, etteivät uuden maailman viinimaat ole jämähtäneet tuottamaan ainoastaan niitä läskejä ja kypsänmakeita viinejä, joita Alko jostain syystä tahtoo kuluttajille jatkuvasti tarjota: tarjolla olisi myös mitä jännimpiä ja persoonallisimpia viinejä, jotka eivät aina myöskään sovi ns. klassiseen "vanhan maailman" muottiin vaan joilla avarakatseisimmat tuottajat pyrkivät kehittelemään täysin uusia ja ainutlaatuisia viinielämyksiä.

Lyhyesti: Juran keltaisista viineistä inspiraatiota hakenut, kepeä, raikas ja villihkö oranssi viini Australiasta.

Arvio: Erittäin hyvä – hauskaa ja mielenkiintoista tavaraa, jota saisi kyllä näkyä paljon enemmänkin tällä pallonpuoliskolla! Tämä viini onnistui myöskin herättämään välittömän kiinnostuksen muihin BK Winesin tuotteisiin.

Hinnan (~23,97e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

18.4.16

de Molen Wasabi Saison 2015

de Molen Wasabi Saison 2015
  • Valmistaja: Brouwerij de Molen
  • Tyyppi: Olut, Saison
  • Maa: Alankomaat
  • Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
  • Maltaat: Pils-, vehnä-
  • Humala: Sladek
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 3,90e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kun tekee perstuntumalla sokko-ostoksia, tulee aina välttämättä silloin tällöin vastaan todellisia huteja. Tällä kertaa sellainen oli tämä Wasabi Saison – jonka tehneenä panimona oli erikoisesti lähinnä äärimmäisen mielenkiintoisista, tasokkaista ja maukkaista oluista mainetta niittänyt hollantilaispanimo de Molen. Tai no, olihan tämä olut kyllä mielenkiintoinen, mutta maukkaasta ei kyllä oikein voi puhua.

Olut (parasta ennen 7.9.2017, EBU 20, EBC 8, 6,3% alc.) tuli ostettua logiikalla: "Wasabi saison! Tykkään wasabista ja tykkään saisoneista! Mikä voisi mennä pieleen?" Voi, monikin asia.

Oluella on ensimmäisen kaadon myötä kirkas, omenamehun keltainen väri. Seuraavalla kaadolla oluen väri on hiivojen myötä likaisen hailakanruskea. Kaadon myötä ei muodostu ollenkaan vaahtoa, vain pari isoa kuplaa, jotka katoavat sekunneissa.

Jumalauta. Olut tuoksuu oikeasti wasabilta. Tuoksussa on siis hyvin reilusti wasabia, mutta niin on myös suolakurkkua ja pikkelsilientä, vihanneksisuutta, kevyttä hernettä ja aavistus keitettyä kananmunaa. Ei kyllä ole oikeastaan mitenkään erityisen miellyttävä tuoksu.

Kuivahko maku on hyvin vihersävytteinen, wasabimainen, juureksellinen ja kevyen suolakurkkuinen. Siitä löytyy melko vähän katkeroa eikä käytännössä ollenkaan hiilihappoa.

Lyhyeksi jäävässä jälkimaussa maistuu wasabia, muovailuvahaa ja varsin kevyttä, yrttistä katkeroa.

Juupati juu. De Molenin Wasabi Saison on kyllä todella rankasti "mitä helvettiä" -osaston olut vahvasti sieltä "miksi?"-sektorista. Ehdottomasti pyllyn makuisin olut mitä olen koskaan maistanut.

Harvemmin tulee tässä taloudessa kaadettua pois oluita tai viinejä, elleivät ne ole viallisia, vanhoja tai muuten pilalle menneitä. Tällä kertaa piti tehdä poikkeus: ei tätä pullollista vain pystynyt saamaan loppuun.

Lyhyesti: Hollantilaiset ovat sen todistaneet: wasabi ja olut eivät sovi yhteen. Ainakaan samassa pullossa. Hirvittävää tavaraa.

Arvio: Ala-arvoinen – tämä taitaa olla luontaantyöntävin pienpanimo-olut, mitä olen koskaan maistanut.

Hinnan (3,90e) ja laadun suhde: Ryöstö.

17.4.16

Chamlija Papaskarası 2013

Chamlija Papaskarası 2013
  • Valmistaja: Chamlija
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Turkki
  • Alue: Marmara, Traakia, Kırklareli
  • Rypäleet: Papazkarası (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~17,10e (Marraskuu 2014, Chamlija / ~6,00e ex-cellar)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Vaikka Turkki on maailman 4. suurin rypäleidentuottajamaa peräti lähes 600,000 viljellyllä köynnöshehtaarillaan, ei se ole koskaan kerännyt mainetta viinimaana – eikä ihme, sillä maan rypäletuotannosta vain alle 3% päätyy viinintuotantoon! Loput rypäleet myydään lähinnä pöytärypäleina, minkä lisäksi noin neljännes tuotannosta päätyy rusinoiden ja rypälesiirapin valmistukseen. Myöskin islaminuskon kielteinen vaikutus alkoholijuomien valmistamiseen ja nauttimiseen on ollut omiaan heikentämään viinin asemaa Turkissa.

Turkilla on kuitenkin äärimmäisen pitkä historia viininvalmistuksessa: esimerkiksi Anatoliassa on arveltu valmistetun viiniä peräti 6,000 vuoden ajan, joten Turkki on yksi ensimmäisistä maista, jonne viininvalmistus on levinnyt sen syntysijoilta, Georgiasta ja Armeniasta. Vuosituhansien ajan viiniköynnökset ovat oehittyneet, mutatoituneet ja sopeutuneet Turkin erilaisiin ilmastoihin ja siellä arvellaan olevan 600–1,200 ainutlaatuista, vain Turkista löytyvää kotoperäistä lajiketta – joskin vain 60 niistä on kaupallisessa käytössä.

Turkin laatuviinituotanto sai alkunsa vuonna 1925, kun Turkin ensimmäinen presidentti, Mustafa Kemal Atatürk, perusti maan ensimmäisen kaupallisen viinitalon. Maan viinintuotanto on edelleen varsin pientä, sillä vuodessa koko Turkissa tuotetaan n. 30 miljoonaa litraa viiniä (mikä vastaa yhden suuren shamppanjatalon vuosituotantoa) ja maan vuosittainen kulutus on reilu 20 miljoonaa litraa. Lisäksi kun viiniin suhtaudutaan yleisesti melko kielteisesti ja tiukan verotuksen vuoksi viinien hinnat ovat korkeita, ei maassa juurikaan tuoteta laatuviinejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maassa olisi laatuviinien tuottajia – niitä kyllä on, mutta niitä pitää vain etsiä!

Chamlija on Mustafa Çamlican vuonna 2000 Büyükkarıştıranin kylään, aivan Bulgarian rajan tuntumaan perustama viinitalo, joka on keskittynyt tuottamaan terroir-vetoisia laatuviinejä niin kansainvälisistä kuin paikallisistakin lajikkeista; erikoisesti kansainvälisistä lajikkeista valmistetut viinit menevät ensisijaisesti kotimaisille markkinoille, kun taas paikallisista, tuntemattomista lajikkeista valmistetut viinit menevät ensisijaisesti vientiin! Ensimmäiset vuodet viinitalolla keskityttiin lähinnä istuttamaan köynnöksiä – tavoitteena saada ajan kanssa istutettua peräti 90 hehtaaria viiniköynnöksiä – ja ensimmäinen vuosikerta viiniä tuotettiin vasta vuonna 2011. Talon viljelmiä pyritään viljelemään mahdollisimman luonnonmukaisesti, hyvin vähän köynnösten kasvuun puuttuen, ja samalla tavoin myös viinit ovat varsin vapaan kasvatuksen tulosta: kaikki punaiset pullotetaan ilman suodatusta ja kirkastusta, kun taas valkoiset suodatetaan kevyesti. Viinien visuaaliset, jopa psykedeeliset etiketit on suunnitellut Irem Çamlica, Turkissa jonkin verran mainettakin saanut taiteilija ja viinitalon perustaja Mustafa Çamlican tytär.

Papazkarası (myös Papaskarası tai Papaskara; "papin musta [rypäle]") on Turkin omia alkuperäislajikkeita, jota viljellään maassa n. 200 ha alueella. Jancis Robinson sanoo viinin tuottavan konsentroituneita viinejä, joissa on normaalisti matalahko hapokkuus, kun taas monet turkkilaiset viinitalot sanovat rypäleen tuottavan muita kepeämpi viinejä ja antavan sekoiteviineissä runsasta hapokkuutta. Ota nyt näistäkin selvää.

Viinillä on tumma, kohtalaisen läpinäkymätön ja ujosti purppuraan taittuva kirsikanpunainen väri. Suodattamattomuus lienee yksi syy viinin läpinäkymättömyyteen, sillä viinin seassa on selkeästi hieman hienojakoista sakkaa.

Viinillä on hyvin runsas, villi ja persoonallinen tuoksu. Siitä voi erottaa lukemattoman määrän erilaisia jännittäviä ja houkuttelevia vivahteita: pinnassa on nahkaa, villejä metsämarjoja, tuoreita tummia viinirypäleitä, maamaisuutta ja kevyesti makean kukkaista volatiilisuutta. Taustalla häilyy hapankirsikkaa, mustetta, lantaa ja sontaa, kevyen juustokuminaista mausteisuutta, hillittyä pajuista ja hennon meiramisen yrttistä vihreyttä sekä aavistus luumumarmeladia.

Suussa viini on varsin freesi, eloisa ja edustaa suutuntumaltaan kepeää päätä. Aivan korkkaamisen yhteydessä viinistä voi erottaa ujoa hiilihapon nipistelyä kielellä, mutta tämä piirre haihtuu viinistä minuuteissa. Hieman bitterisestä ja ennen kaikkea kiehtovasta makumaailmasta löytyy hapankirsikkaa, niin tuoretta, karpalo- ja punaherukkavetoista punamarjaisuutta kuin tummempaa mutta kuivakkaa ja hapokasta metsämarjaa, kevyesti kypsänmakeaa luumua, kevyttä lihalientä, hillittyä brettaista lantaisuutta ja aavistus makeaa volatiilisuutta. Taustalla häivähtelee aavistus vihertäviä nyansseja. Kokonaisuus on kohtalaisen tuntuvan keskitanniininen, mutta viinin rakenne tuntuu olevan ensisijaisesti hyvin reippaan, jopa ujon kirpeänä tuntuvan hapokkuuden kanssa. Yleisilme on äärimmäisen mehukas, moniulotteinen ja todella intensiivinen. 12,5% alkoholia pysyy mainiosti pois tieltä.

Pitkään kantavassa ja vivahteikkaassa jälkimaussa toistuu paljon keskimaun elementtejä, joskin hedelmäpuoli jää enemmän punaisempien ja happovetoisempien marja-aromeiden varaan: kielellä pyörii hapanta puolukkaa, kypsää karpaloa, hentoa luumua, ujoa mineraalisuutta ja häivähdys camparimaista chinotto-sitrushedelmän vivahteikkuutta. Viini jättää suuhun kepeän, eloisan ja raikkaan, mutta myös hieman tanniineista karhean ja ujosti bitterisen jälkivaikutelman, minkä lisäksi viinin hennosti sakkainen olemus tuo sille hieman jauhoisen olemuksen.

Jos käsitys turkkilaisista viineistä on jäänyt kokonaan hämärän peittoon tai lähinnä halpojen, massatuotettujen viinien varaan, ovat Chamlijan viinit ehdottomasti mitä parhain keino vakuuttaa viininystävät Turkin potentiaalista laatuviinien valmistajana! Chamlijan Papaskarasi selkeästi edustaa villimpää, funkympaa ja naturaalimpaa viinintuotantoa, mutta sellaisena ehdottoman mielenkiintoista ja korkeatasoista päätä; ei ole siis mitään syytä epäillä, etteikö täällä voisi valmistaa myös yhtä tasokkaita "moderneja" viinejä niille, joiden mielestä bretta ja volatiilisuus viinissä on auttamaton virhe.

Yhteensä olen maistanut tämän viinin neljä kertaa viimeisen puolentoista vuoden aikana ja viini tuntuu sinä aikana kehittyneen hyvin hillitysti, minkä lisäksi viini tuntuu viimeisimmän maistokerran perusteella hukanneen sen vähäisimmänkin hiilidioksidisen nipistelynsä. Jos siis jossain tulee vastaasi tätä viiniä, suosittelen antamaan viinille vähintään 3 vuotta ikää siltä varalta, että tuoreemmissakin vuosikerroissa sattuu pientä poreilevuutta viinistä löytymään. Kauemminkin voi toki antaa viinille kellariaikaa, sillä vaikkei viini ole mitenkään iso ja tuhti viini, tuntuu bodya ja runkoa siitä löytyvän siihen silti helposti.

Lyhyesti: Erittäin persoonallinen, villi ja funky, mutta ennen kaikkea korkeatasoinen natural-viini Turkkilaisesta alkuperäislajikkeesta. Rapsakan hapokasta ja tasapainoista tavaraa.

Arvio: Erinomainen – todella tyylikäs, moniulotteinen ja vakuuttava esitys niin turkkilaiseksi punaviiniksi kuin terroir-vetoiseksi natural-viiniksi. Toivottavasti Chamlijan viinien taso antaa hyvää osviittaa Turkin vielä pienen, mutta tasaisesti kasvavan laatuviinien tasosta.

Hinnan (~17,10e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.
Hinnan (~6,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

16.4.16

Laherte Les 7 Extra Brut

http://www.alko.fi/tuotteet/912417
Laherte Les 7 Extra Brut
  • Valmistaja: Champagne Laherte Frères
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Les Coteaux Sud d'Epernay
  • Rypäleet: Chardonnay (18%), Pinot Meunier (18%), Pinot Blanc (17%), Petit Meslier (15%), Pinot Noir (14%), Pinot Gris (10%), Arbane (8%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 69,90e (Tammikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 70,70e (Huhtikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Useat viinejä yhtään enempää harrastaneet osaavat heittää kysymykseen "Champagnen rypälelajikkeet" -kysymykseen kuin apteekin hyllyltä klassisen kolmikon Chardonnay-Pinot Meunier-Pinot Noir. Kun sen jälkeen lähtee tenttaamaan niitä loppuja rypälelajikkeita, menee helposti monella sormi suuhun: "Mitä muita lajikkeita? Noista kolmestahan ne aina tehdään." Yllättävän harva on perillä siitä, että Champagnessa on todellisuudessa sallittua viljellä peräti yhdeksää rypälelajiketta!

Champagnen kolme suurinta ja kauneinta – Chardonnay, Pinot Meunier, Pinot Noir – tosiaan hallitsevat suvereenisti aluetta ja vain murto-osassa alueen viineistä käytetään muita lajikkeita. Nämä muut ovat Arbane, Blanc Vrai, Fromenteau, Gamay, Petit Meslier ja Pinot Teinturier. Näistä Gamay ja Pinot Teinturier ovat jo käytännössä kadonneet alueelta täysin; niitä saatetaan tavata joillain historiallisilla tarhoilla yksittäisiä köynnöksiä, mutta niiden rypäleet eivät oikeastaan koskaan päädy viineihin. Loppuja rypäleitä tavataan lähinnä Côte de Barin alueella, joka sijaitsee hyvin erillään Champagnen ydinalueesta, joskin näitä köynnöksiä sisältäviä tarhoja löytyy yksittäisiä myös Champagnen ydinalueelta. Näistä Blanc Vrai (eli Pinot Blanc) ja Fromenteau (eli Pinot Gris) ovat harvinaisia Champagnen alueella – yksikään tuottaja ei viljele Fromenteauta niin paljoa, että saisi siitä valmistettuakaupallisia määriä lajikeviiniä – mutta muualla Ranskassa ja maailmassa nämä ovat varsin tuttuja lajikkeita. Sen sijaan Arbane ja Petit Meslier ovat äärimmäisen harvinaisia, sillä niitä viljellään käytännössä ainoastaan Champagnen alueella ja hyvin pienessä mittakaavassa (Petit Meslierin viljelyala 4 ha, Arbanen mitätön 1 ha) – silti muutamat tuottajat valmistavat näistä lajikkeista myös yhden rypälelajikkeen lajikeviinejä.

Jean-Baptiste Laherten vuonna 1889 perustama ja tätä nykyä veljesten Christian ja Thierry sekä Thierryn pojan Aurélienin luotsaama viinitalo Laherte (nykyisin Laherte Frères) on outolintu shamppanjatalojen joukossa: talo sijaitsee aivan Champagnen ydinalueella – Côte de Blancsin ja Vallée de la Marnen välissä – mutta he ovat yksi harvoista tämän alueen viinitaloista, jotka ovat istuttaneet Pinot Noirin, Pinot Meunierin ja Chardonnayn lisäksi muita alueella sallittuja rypälelajikkeita. Viinitarhoja talolla on yhteensä n. 10 ha edestä ja niitä viljellään biodynaamisesti. Viinit valmistetaan käyttäen vanhanaikaista, alueelle tyypillistä ruuviprässiä ja ne käytetään vain rypäleiden omilla luonnonhiivoilla.

Laherte Les 7 on talon varsinainen erikoisuus: siihen tarkoitetut rypäleet saadaan Thierry Laherten vuonna 2003 Chavot'n kylään istuttamalta Les Clos -tarhalta. Thierry istutti tälle tarhalle sekaisin seitsemää eri rypälelajiketta, joiden pistokkaat hän keräsi talon vanhimmilta, historiallisilta tarhoilta. Kun tarhan köynnökset alkoivat vuonna 2005 tuottamaan hedelmää, keräsi Thierry seitsemän erittäin vanhaa, bourgognelaista 228 litran pièce-tammitynnyriä täyteen viinejä reserve-viineiksi ja pullotti lopun viinin Les Clos -tarhaviininä.

Nykyisin tämä Les Clos -viini tunnetaan nimellä Les 7 – viinin nimi juontaa niin viiniin käytetyistä seitsemästä rypälelajikkeesta kuin sen valmistuksessa käytetyistä seitsemästä tynnyristä – ja sen viiniytys- ja sekoitusprosessi on varsin ainutlaatuinen: sadonkorjuun aikaan kaikki tarhan lajikkeet korjataan yhtä aikaa ja viiniytetään yhdessä. Kun murskatuista rypäleistä saatu mehu on käynyt viiniksi ja kypsynyt terästankeissa vähintään 6 kk ajan, otetaan ensiksi pullotettavaa viiniä varten kaikista seitsemästä vanhasta tynnyristä aluksi jonkin verran vanhaa reserve-viiniä tankkiin, minkä jälkeen nämä tynnyrit täytetään taas täyteen tuoreimmalla vuosikerralla. Kaikki se viini, joka jää tynnyreiden täytön jälkeen yli, lisätään pullotettavan reserve-viinin sekaan tankkiin. Tämä viinin lopullinen sekoite, joka normaalisti sisältää n. 40% reserve-viiniä ja 60% tuoreinta vuosikertaa, pullotetaan ja jätetään kypsymään hiivasakan kanssa n. 18 kk ajaksi. Samalla tynnyreiden sisältämä viinisekoitus saa jälleen täydennyksen tuoreesta vuosikerrasta, mikä pitää huolen siitä, ettei niiden sisältämä viini pääse hapettumaan pilalle.

Laherte kutsuu tätä sekoitusmenetelmäänsä solera-menetelmäksi, mutta todellisuudessahan kyseessä ei ole varsinainen solera (jossa vain viimeisestä tynnyristä otetaan viiniä, minkä jälkeen se täytetään toiseksi vanhimman tynnyrin viinillä, jne. ja lopulta tuorein tynnyri täytetään uusimmalla vuosikerralla), vaan Champagnessa harvakseltaan käytetty, vanhanaikainen kypsytysmenetelmä, cuvée perpétuelle.

Tämä nyt testattu pullote pohjautuu ymmärrykseni mukaan 2012-vuosikertaan, joten viinistä n. 60% on vuosikertaa 2012 ja 40% reserve-viiniä, joka on sekoitus vuosikertoja 2005–2011. Viinin korkinvaihto on suoritettu joulukuussa 2013 ja sen dosage (eli jäännössokeri) on mukavan rapeat 2 g/l.

Viinillä on nuorekas, vaaleanvihertävä väri.

Tuoksu on melko hillitty ja jopa yllättävän vaisuhko, mutta se, mitä tuoksu tarjoilee on varsin mielenkiintoinen: paahdettua pähkinää, kuivakkaa toffeeta, ujoa rusehtavaa omenaa ja limettiä. Kokonaisuutta kannattelee tumman siirappinen alavire.

Suussa viini on melko täyteläinen ja isokokoinen, mutta ristiriitaisesti myös hyvin kaukana mehevästä ja runsaasta shamppanjasta. Rutikuivaa ja hyvin vivahteikasta makumaailmaa sävyttävät pähkinäiset, jopa hennon oksidatiiviset sekä hieman kypsään keltaiseen hedelmään taittuvat sävyt, mutta yleisolemus on silti kirpeä, viheromenainen, sitruunavetoisen sitruksinen ja teräksinen, jopa tiukka. Mousse on todella pientä ja samettista, mutta samalla mukavan särmikästä ja ennen kaikkea pitkäkestoista.

Viinin reserve-viinien kehittyneet tai jopa ujon oksidatiiviset piirteet tuntuvat loistavan poissolollaan jälkimaussa, jossa tuntuu lähinnä raa'ahkoa viheromenaisuutta, limettistä sitruksisuutta ja teräksistä mineraalia. Viini jättää suuhun äärimmäisen intensiivisen, kirpakan, viileän ja jopa hennosti suutakuivattavan jälkivaikutelman.

Laherten Les 7 on persoonallinen viini, joka ei missään nimessä sorru kosiskeluun; vaikka kokonaisuudessa on syvyyttä ja kompleksisuutta, ei viini ole rutikuivalla, happovetoisella ja tiukan teräksisellä olemuksellaan mikään maailman helpostilähestyttävin shamppis. Viini ei kuitenkaan myöskään ole sellainen liiallisen karu ja äärikirpeä tapaus, millaisia monet Extra Brutit, Brut Naturet ja Ultra Brutit voivat helposti olla: erittäin reilu perpétuelle-kypsytetyn reserve-viinin osuus ja runsaampaa hedelmäisyyttä tuovat harvinaisemmat lajikkeet (mm. valkoiset Pinot't) antavat viiniin sellaista vivahteikkuutta ja mielenkiintoa, joka pitää balanssin hienosti kohdillaan – viinissä on siis kepeyden, teräksisyyden ja happojen vastapainona myös runsautta, kompleksisuutta ja eleganssia.

Les 7 on varsin mainio viini jaettavaksi parille kolmelle hengelle, erityisesti ruoan kanssa: viinissä on lukemattomasti nyansseja, joita aluksi ihmetellä, mutta viinin tiukka ja armoton rakenne pistää kaipaamaan nopeasti jotain purtavaa kylkeensä. Rakenteensa puolesta viini kestää kellarointia varmasti pitkänkin aikaa, mutta on vaikea sanoa viinin teräksisestä ilmaisusta, että haipuuko se pois ennen kuin se ehtii kehittyä oikeasti joksikin mielenkiintoiseksi. Suosittelen siis viiniä lämpimästi, mutta ensisijaisesti nyt korkattavaksi – kellarointiin vain varauksella.

Lyhyesti: Tiukkarakenteinen, moniulotteinen ja erityisesti ainutlaatuinen, cuvée perpétuelle -kypsytystä ja seitsemää eri rypälelajiketta yhdistelevä viljelijäshamppis.

Arvio: Tyylikäs – hurmaava ja persoonallinen Champagnen kuohuviini luonteikkaista mutta myös teräksisistä ja happovetoisista viineistä pitäville. Viinin rypälesekoitus ja valmistusmenetelmät voivat olla erikoisia, mutta kokonaisuutena viini on hyvin klassinen.

Hinnan (69,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

14.4.16

Orgo Kisi 2013

Orgo Kisi 2013
  • Valmistaja: Teleda / Orgo
  • Tyyppi: Oranssi viini
  • Maa: Georgia
  • Alue: Kakheti
  • Rypäleet: Kisi (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~21,00e (Maaliskuu 2016, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Asioihin vähän perehtyneet tuntuvat uskovan, että oranssit viinit ovat varsin tuore keksintö ja moderni ilmiö; tämä käsitys ei voisi olla kauempana totuudesta. Alun perin viinit on todennäköisesti valmistettu murskaamalla viinirypäleitä astioihin, joissa niiden on annettu käydä spontaanisti villihiivoilla viiniksi. Alueilla, joissa on kasvanut lähinnä valkoisia rypälelajikkeita, on todennäköisesti kaikki viinit olleet sellaisia viinejä, joita nykyaikana voisi hyvin markkinoida "naturaaleina oransseina viineinä".

Georgian ja Armenian alue on nykytiedon valossa viininvalmistuksen synnyinsija: vaikka viiniköynnöksiä on kasvanut villeinä ympäri Eurooppaa ja Lähi-Itää, ovat ylivoimaisesti vanhimmat todisteet viinirypäleiden valmistuksesta viiniksi löytyneet juuri tältä alueelta. Georgiasta on löydetty muinaisjäänteitä viininvalmistuksesta peräti 8,000 vuoden takaa, mikä antaa georgialaisille etumatkaa viininvalmistuksessa esimerkiksi maailmankuuluihin ranskalaisiin nähden n. 5,000-6,000 vuotta.

Georgiaa ei pidetä oranssien viinien kehtona pelkästään siitä syystä, että niitä on siellä tehty joskus viinillisen ajanlaskun aamunkoiton aikoihin. Georgia on oranssien viinien kehto siksi, että tämä historiallinen viininvalmistusmenetelmä on maassa edelleen hyvin voimissaan! Perinteisesti Georgiassa nimittäin viinit on valmistettu suurissa, savesta valmistetuissa ja kaulaa myöten maahan haudatuissa kvevri-saviastioissa. Murskatut rypäleet on kaadettu kuorineen ja rankoineen näihin astioihin, joissa viinin on annettu käydä rypäleiden omilla luonnonhiivoilla kuivaksi viiniksi. Tämä käytäntö pikku hiljaa katosi "eurooppalaisten" viininvalmistusmenetelmien saavuttua maahan 1800-luvun jälkipuoliskolla, mutta se on palannut hyvin elinvoimaiseksi ilmiöksi Neuvostoliiton kaaduttua ja paikallisten viininviljelijöiden innostuttua vuosikymmenten bulkkiviinin tuotannon jälkeen jälleen perinteisistä laatuviineistä.

Dakishvilin suvun omistama Orgon viinitalo on siitä harvinaisessa asemassa, että sen viinitarhat ovat hyvin vanhoja, keskimäärin 50–80-vuotiaita; näin vanhat tarhat ovat varsin harvinaisia, sillä neuvostovallan aikana monet Georgian vanhoista viinitarhoista revittiin ylös ja istutettiin uusilla, runsassatoisilla lajikkeilla. Kaikki talon viinit valmistetaan omien tarhojen rypäleistä – eli ostorypäleitä ei hankita – ja viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla. Taloa luotsaa mm. kuuluisan Schuchmannin ja Teliani Valleyn viinitalojen viinintekijä, Giorgi "Gogi" Dakishvili, ja hän tuottaa viinejä Orgo- ja Vita Vinea -tuotenimillä poikansa Temuri Dakishvilin kanssa. Talo on erikoistunut tekemään perinteisiä georgialaisia viinejä kvevreissä.

Orgo Kisi on paikallisesta Kisi-rypälelajikkeesta valmistettu perinteinen, kvevreissä käytetty ja kypsytetty oranssi viini. Luonnonmukaisesti viljeltyjen, 50 vuotta vanhojen Kisi-tarhojen käsinpoimitut rypäletertut murskataan ja tämä rypäleiden mehun, kuoret ja rangat käsittävä mäski siirretään kypsymään kaulaansa asti maahan haudattuun kvevriin. Tässä saviruukussa viini käy ja kypsyy kuorten ja hiivasakan kanssa peräti 6 kk ajan, minä aikana viini luonnollisesti kirkastuu raskaimman aineksen vajotessa pohjalle. Viini pullotetaan ilman kirkastusta tai suodatusta, minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa.

Viini on selkeästi kyllä suodattamaton ja kirkastamaton, koska sen appelsiininoranssihko väri on selkeästi kevyen utuinen.

Makea tuoksu on hyvin jännä, omintakeinen ja villi: siinä tuntuu runsasta ja kypsää banaanisuutta, vahamaisuutta, makeaa persikkaa, hieman kermaisuutta, kevyttä terrakottaa, hillittyä pomeranssia ja ujoa karamellisuutta. Lisäksi kokonaisuuden yllä tuntuu leijuvan aavistus hentoa asetonisuutta. Viinin kermaisista ja karamellisista piirteistä johtuen on suorastaan vaikea uskoa, ettei viini ole nähnyt uutta tammea.

Suussa viini on erittäin runsas, täyteläinen ja intensiivinen, mutta myös erittäin tanniininen – tilaisuudessa, jossa tämä viini maistettiin tuli vastaan myös mm. 8 georgialaista punaviiniä, mutta tämä viini tuntui silti olevan maistelun tanniinisin viini. Särmikkäässä ja melko voimakkaan mausteisessa makumaailmassa tuntuu pähkinäisiä, makean puisevia, kermaisia, kalkkisen mineraalisia ja bitterisiä piirteitä; hedelmäpuolelta löytyy keltaluumuisuutta, pomeranssia ja makeaa aprikoosia. Viinin habitus on melko konsentroituneen ja varsin rakenteikkaan oloinen, mutta viinillä on melko reilun hapokkuuden ansiosta myös mukavan ryhdikäs ja eloisa yleisilme.

Viini jättää kielelle makeaa mausteisuutta, kalkkista mineraalisuutta, hillittyä mantelisuutta, kevyttä kermaisuutta ja hentoa vaniljaisuutta. Tuntuvasta tanniinisuudestaan johtuen suuhun jäävä pitkäkestoinen ja vivahteikas jälkivaikutelma on voimakkaasti suutakuivattava, karhea ja melko tiukka.

Valkoisista rypäleistä tehdyksi viiniksi Orgo Kisillä on aivan uskomaton rakenne, runko ja konsentraatio – vastaavanlaiseen intensiteettiin yltää harva punaviini, mistään valkoviinistä puhumattakaan! Välillä kyllä viini kyllä hämmentää: moni lähde mainitsee, ettei viininteossa olla käytetty lainkaan tammea, mutta silti viinin makumaailmasta löytyy paljon sellaisia karamellisia, kermaisia ja jopa ujon vaniljaisia piirteitä, jotka sen enempää miettimättä yhdistäisin uuteen tammeen. Mutta mistäs sitä tietäisi; kyseessähän voi kuitenkin olla tämän ainutlaatuisen rypälelajikkeen omat aromien ja saviruukuissa tapahtuneen pitkän maseraation tuomia piirteitä, sillä aikaisempaa kokemusta oransseista Kisi-viineistä – tai ylipäänsä mistään Kisi-viineistä – meikäläisellähän ei tällä hetkellä ole.

Tammea tai ei, Orgo Kisi on erittäin vaikuttava ja vakuuttava esitys oranssiksi viiniksi, enkä ihmettele lainkaan miksi Orgon viinit ovat saaneet underground-piireissä hehkutusta osakseen tai miksi Gogi Dakishvili on niin suorittu viinintekijä Georgiassa! Orgo Kisi on kuitenkin erittäin tiukkarakenteinen ja intensiivinen tapaus, joka voi olla mielenkiintoinen esitys sellaisenaan pienen lasillisen ajan, mutta jonka kylkeen rupeaa kyllä nopeasti kaipaamaan jotain tuhdimpaa purtavaa, johon viinin tiukka rakenne voisi pureutua. Lisäksi viinin voi uskoa kehittyvän edelleen hyvin mielenkiintoiseen suuntaan joidenkin vuosien kellaroinnilla.

Lyhyesti: Todella intensiivinen, tiukan tanniininen ja persoonallinen oranssi viini Georgian ulkopuolella käytännössä tuntemattomasta Kisi-lajikkeesta.

Arvio: Erinomainen – mielenkiintoisimpia, intensiivisimpiä, rakenteikkaimpia ja vaikuttavimpia maistamiani oransseja viinejä. Näköjään on mahdollista, että pelkästään yhdestä viinistä voi löytyä enemmän rakennetta ja persoonaa kuin vaikkapa esimerkiksi kokonaisesta uuden maailman viinialueesta.

Hinnan (~21,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.