Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


15.7.16

Tuottajaesittely: Weingut Winter

The Other Grapes of germany -reissun kolmas ja viimeinen päivä keskittyi Rheinhesseniin, kun taas kaksi edellistä päivää oli pyöritty vain Württembergin alueella. Olimme aloittaneet päivän eteläisessä Rheinhessenissä, Wormsin kaupungin tienoilla sijaitsevalla Pfannebeckerin viinitilalla. Sieltä lähdimme jatkamaan matkaa kohti Dittelsheim-Heßlochin kylää, joka sijaitsi parisenkymmentä kilometriä Wormsista pohjoiseen. Aivan Dittelsheimin kylän reunalta löytyi lopulta Winterin viinisuvun uudenkarhea, moderni ja vaikuttava viinitalo, jossa meidät otti vastaan kolmekymppinen Stefan Winter – viinisuvun tuoreimman sukupolven edustaja ja talon nykyinen viinintekijä.


Stefan Winter, Grauburgunder-tarhat ja Rheinhessenin
loivasti kumpuilevaa maastoa.
Weingut Winter on yksi reissumme tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinitaloja. Ennen Dittelsheim on ollut täysin tuntematon tuppukylä Saksan viinikartalla, mutta lähinnä Stefan Winterin tinkimättömän, terroir-orientoituneen ja ensisijaisesti korkeaan laatuun panostavan viinintuotannon myötä hänen perheensä viinitalo on saanut paljon tunnustusta ja julkisuutta – ei pelkästään kotimaassaan, vaan myös ulkomailla. Winterin suosion myötä myös Dittelsheim on noussut lähes yhtäkkiä varsin varteenotettavaksi viinikyläksi Rheinhessenissa. Viinitalo on Suomessakin joillekin viininystäville tuttu tapaus, sillä tämä Norexin edustuksessa oleva viinitalo vilahtelee silloin tällöin ravintoloiden viinilistoilla, minkä lisäksi talon viinejä on löytynyt varsin edullisesti Viking Linen viinitarjonnasta!

Aivan ensiksi meidät johdatettiin tutustumaan talon viineihin – havainnot maistelun viineistä löytyvät hieman alempaa – minkä jälkeen siirryimme syömään, sillä meille oli varattu lounas viinitalolla ja kellon nakuttaessa puoltapäivää ei pieni hiukopala kuulostanut idealta, josta kannattaisi kieltäytyä! Ruokailun jälkeen pääsimme myös hieman tutustumaan viinitalon pihamaille (ja täysin irrallinen erityisplussa Winterille siitä, että jossain välissä viinitalolla soi taustamusiikkina covertulkinta The Curen Lovesongista!) sekä aivan viinitalon takapihalta aukeaville viinitarhoille. Sekä maistelun ohessa että tiloja ja tarhoja esitellessään Stefan Winter avasi meille myös talon historiaa ja nykypäivää.

  • Winterin viinisuvun juuret ulottuvat 1600-luvulle, jolloin Werner Winter istutti alueelle viiniköynnöksiä. Pitkään Winterin suvulla oli kuitenkin vain sekamaataloutta harrastava maatalo, jossa viiniköynnökset olivat vain yksi viljelty kasvi muiden joukossa. Vasta 1990-luvun alussa talo siirtyi sekamaataloudesta viljelemään yksinomaan viiniköynnöksiä; näin nykymuodossaan tuntemamme Weingut Winter oli syntynyt.
  • Alun perin perheen viinitalo sijaitsi Dittelsheimin kylän keskellä, mutta toiminnan laajentuessa vanha talo rupesi käymään ahtaaksi. Uuden viinitalon tontti ostettiin vuonna 2012 ja uusi, moderni viinitalo valmistui vuonna 2013.
  • Winterin omistuksessa on 20 ha viinitarhoja, joista Riesling kattaa 70%. Muita viljeltyjä rypälelajikkeita ovat mm. Grauburgunder (1½ ha), Spätburgunder (1 ha), Weissburgunder (1 ha), Silvaner ja Chardonnay. Talon tarhoista kolme (Geyersberg, Kloppberg ja Leckerberg) ovat Grosses Gewächs -tasoisia (vrt. Grand Cru).
  • Viininvalmistus Winterillä pohjautuu vahvasti peukaloimattomuuteen: käsinpoimittujen rypäleiden mehu käytetään rypäleiden omilla villihiivoilla ja viiniä ei käsitellä mitenkään viiniyttämisen aikana. Viinit käyvät yleensä noin 10–30 päivää, mutta hiivasta riippuen käymisessä saattaa kulua jopa useampi kuukausi. Ainoa asia, mitä viineille tehdään on kevyt (30-40 mg/l) sulfiittilisäys ennen pullotusta.
  • Talon viinit käytetään ja kypsytetään joko terästankeissa tai nykyisin yhä kasvavissa määrin tammitynnyreissä. Tällä hetkellä talon kellarista löytyy 42–43 tammitynnyriä ja uusia ostetaan muutamia vuosittain; vanhoja ei sen sijaan oteta pois käytöstä (ellei ole pakko, esim. jos tynnyriin tulee infektio tai se rupeaa vuotamaan), joten uusien tammitynnyreiden suhteellinen osuus pysyy jatkuvasti hyvin pienenä. Tynnyrit ovat paahtoasteeltaan hyvin kevyitä, sillä Stefan pyrkii pitämään viininsä hedelmä- ei tammivoittoisina.
  • Weingut Winter tuottaa vuodessa n. 120,000 pulloa ja niistä menee vientiin ulkomaille n. 35%.
  • Talo on aloittanut luonnonmukaisen viljelyn kaikilla tarhoillaan vuosina 2007–2008. Talolla ei käytetä lainkaan synteettisiä torjunta-aineita ja tarhojen hoito vaatii runsaasti käsityötä. Talo ei ole kuitenkaan halunnut sertifioida tuotantoaan, sillä omien sanojensa mukaan Stefan inhoaa sertifikaatin vaatimaa paperityötä, eikä hän koe, että talo saisi sillä minkäänlaista lisäarvoa.
  • Stefan Winter on toiminut talon viinintekijänä vuodesta 1999. Hänen aloittaessaan talolla viljeltiin 17–18 eri rypälelajiketta ja moni viini oli puolikuiva tai puolimakea. Stefanin näkemyksen mukaan heidän tulisi fokusoida tuotantoaan ja keskittyä laatuun, minkä vuoksi viljeltyjen rypälieden lukumäärää karsittiin rankasti (vain kuuteen) ja alettiin keskittyä vain kuiviin viineihin.
  • Weingut Winter kuuluu nuorten Rheinhessenin laatuorientoituneiden viinintekijöiden Message in a Bottle -yhteisöön, minkä lisäksi talo otettiin vuonna 2013 mukaan koko Saksan kattavaan VDP-laatuviinijärjestöön.

Winterin viinitalo takapihalta / viinitarhoilta kuvattuna.
Viinejä esitellessään Stefan Winter myös mainitsi, että hänen mielestään Riesling on Rheinhessenin keino avata ovet maailmalle; kun muu maailma on tällä hetkellä kiinnostunut ensisijaisesti Rieslingistä, on turha koettaa panostaa muihin lajikkeisiin, jotka eivät suurta yleisöä samalla tavalla kiinnosta. Riesling on kuitenkin hyvin perinteinen lajike alueella (ja mahdollisesti jopa alun perin kotoisin tältä alueelta), joten tuottajien kannattaa osoittaa, että myös Rheinhessenissä on mahdollista tuottaa korkealaatuista Rieslingiä. Tämän vuoksi laatu-Riesling on Weingut Winterin erityisfokuksessa.

Havainnot maistelun viineistä:
  • Winter Riesling Sekt Brut 2010: Riesling (100%). Noin 4 vuoden sakkakypsytys; uudelleenkorkitettu 2015. Jäännössokeria n. 3 g/l, happoja n. 9 g/l. Vuosituotanto n. 3,000 pulloa.
    Hohtava vaaleanvihreä väri. Kuivahko, omenainen tuoksu, jossa myös mausteisuutta ja häivähdys silputtua valkosipulinkynttä muistuttavaa aromikkuutta. Raikas, eloisa ja puhdaspiirteinen maku, jossa kypsää omenaa ja sitruksisuutta, kevyttä persikkaa ja ujoa kukkaisuutta. Melko hapokas. Keskitäyteläinen suutuntuma ja pieni, keskipitkä mousse. Eloisassa ja melko pitkässä jälkimaussa kypsää omenaa, melko runsastakin kellervää hedelmäisuuttä, ujoa keltaluumua ja hentoa kivistä mineraalisuutta. Kiva ja miellyttävä, melko hedelmävetoinen Sekt. Laadukas ja maukas esitys, joka ei kuitenkaan onnistu herättämään suuria tunteita.
  • Winter Pinot Noir Rosé 2015: Pinot Noir (100%). Valmistettu muita Pinot Noireja aiemmin (syyskuun loppupuolella) korjatuista rypäleistä, 6 tunnin kuorimaseraatio. Käynyt ja kypsynyt terästankeissa, pullotettu vain 2 viikkoa ennen maistamista. Jäännössokeria 5 g/l, happoja 8,5 g/l.
    Vaaleahkon persikkaisen roosa väri on sävyltään paistetun lohifileen värinen. Kuivakassa tuoksussa persikkaa, kevyttä mausteisuutta, hillittyä mansikkaisuutta ja ujoa vihertävyyttä. Suussa viini on kepeä, intensiivisen hapokas ja teräksinen. Kuivassa ja ryhdikkäässä makumaailmassa on kypsää omenaa, tuoretta valkoista persikkaa, kevyttä metsämansikkaa, hentoa veriappelsiinista karvautta, ujoa mineraalisuutta ja aavistus karambolaa. Vaikka suutuntuma on varsin rapsakka, on viinin habitus samalla sulavaliikkeinen ja hieman öljyinen. Eloisassa ja happovoittoisessa jälkimaussa tuntuu kypsää omenaa, karambolaa ja mehukasta punertavaa hedelmää. Suuhun jää melko pitkä ja ilahduttavan raikas jälkivaikutelma. Todella vakuuttava, hienostunut ja freesi ruokarosée ihastuttavan rapealla rakenteella. Mainio ostos 8,50€ hintaan.
  • Winter Riesling Trocken 2015: Riesling (100%). Jäännössokeria 6 g/l, happoja 7 g/l, alkoholia 12,5%.
    Vaalean kellervä väri. Hieman hillitty mutta hyvin lajiketyypillinen, ujosti vahamainen tuoksu, jota hallitsee keltainen hedelmäisyys – pääosassa keltainen omenaisuus ja persikkaisuus. Suussa viini on eloisa, hapokas ja rungoltaan kevyen ja keskitäyteläisen välissä. Melko kypsä ja enemmän suoraviivainen kuin kompleksinen makumaailma pistää melko reilulla otteella kypsää omenaa ja sitruksisuutta, kevyttä kivistä mineraalisuutta, ujoa mehiläisvahaisuutta ja aavistuksen persikkaa. Kokonaisuus on mukavan rapea ja rakenteikas. Suuhun jää eloisa, viipyilevä ja melko tuntuvan hapokas jälkimaku, jossa häilyy sitruunaista sitrusta, kevyttä mehiläisvahaisuutta ja ujoa persikkaa. Kokonaisuutena viini ei ole mitenkään erityisen kompleksinen tapaus, mutta eleganssia, tasapainoa on sen verran runsaasti, että viini tuntuu hintaluokassaan (8,50€) lähes ylisuorittajalta!
  • Winter Dittelsheim Riesling Kalkstein 2014: Riesling (100%). Talon kyläviini (Ortswein), joka on valmistettu vain kalkkikivimaaperässä kasvavien tarhojen rypäleistä.
    Intensiivisen kellanvihreä väri. Kypsä, mutta varsin viileä ja hienostunut tuoksu, jossa makeaa kellervää hedelmää, valkoista kukkeutta, märkää kiveä, kevyttä kypsää punaista omenaa ja aavistus petrolia. Ryhdikäs, intensiivinen ja kompleksinen yleisolemus – selkeästi syvempi ja vaikuttavampi kuin talon perustason Riesling. Kuivassa mutta varsin mehukkaassa makumaailmassa intensiivistä kypsää hedelmää, hunajaa, makeaa omenaa ja hentoa märkää kiveä. Keskitäyteläinen suutuntuma on hieman öljyinen ja kokonaisuus on runsas, ryhdikäs ja vaikuttava. Suuhun jää reippaan hapokas, eloisa ja konsentroitunut jälkimaku, jossa tuntuu runsaasti makeaa omenaa, hunajaa, kevyttä kukkaisuutta ja ujoa päärynää. Varsin erinomainen, rakenteikas ja vaikuttava Riesling, jossa tuntuu silti Rheinhessenille tyypillinen, kypsän hedelmäinen ylävire. Todella mainiota tavaraa!
  • Winter Riesling Kloppberg Grosses Gewächs 2014: Riesling (100%). Talon tuoreimman Grosses Gewächs -tasoisen tarhaviinin ensimmäinen vuosikerta; tätä vuosikertaa aiemmin Kloppberg-tarha oli ilman tunnustusta ja viini kulki yksinkertaisesti nimellä Riesling -K- Trocken. Vähintään 40-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valmistettu viini, jossa rypäleiden kuorten on annettu maseroitua 4–6 tunnin ajan. Jäännössokeria 5 g/l, happoja 9 g/l, alkoholia 12,5%.
    Melko voimakkaasti kellervään taittuva limetinvihreä väri. Viileää intensiivisyyttä ja voimaa huokuva tuoksu, jossa kypsää sitruksisuutta, kevyttä kivistä mineraalia, maltillista persikkaisuutta, hentoa mausteisuutta ja ujoa vahamaisuutta. Suussa viini on todella intensiivinen, mutta suorastaan yllättävän kepeä sekä erittäin tuntuvan, rapsakan hapokas. Makumaailmassa kuivakkaa ja voimakkaanakin tuntuvaa keltaista hedelmää, punaista omenaa, valkoisia kukkia, ujoa mehiläisvahaa ja aavistus karvasta greippisyyttä. Kokonaisuutena viini tuntuu olevan aiempia viinejä kepeämpi, mutta samalla voimakkaampi ja vivahteikkaampi. Yleisilme on todella ryhdikäs ja jopa purevan rakenteikas. Varsin intensiivisessä ja happovoittoisessa jälkimaussa kypsää sekahedelmää, makeaa punaista omenaa, märän kivistä mineraalisuutta, kevyen aprikoosinen, ujon valkoisen persikkainen ja aavistuksen hunajainen. Todella erinomainen, upean tasapainoinen ja hurmaavan vivahteikas esitys; helposti reissun valkoviinien parhaimmistoa. Hyvä ostos 24€ hinnalla.
  • Winter Dittelseim Weißburgunder 2014: Pinot Blanc (100%). Käytetään ja kypsytetään vain 500-litraisissa tammitynnyreistä, joista 1/3 on uusia ja 2/3 on 2.-4. käyttökerran tynnyreitä. Jäännössokeria 1 g/l, happoja 7,2 g/l, alkoholia 13%. Viini ei käy malolaktista käymistä.
    Vaalean kellervä väri. Hieman hillitty, mutta pidättelevää runsautta ilmaiseva tuoksu, jossa kypsänmakeaa keltaista hedelmää, kuten persikkaa ja keltaluumua, kevyttä kermaisuutta, hentoa mausteisuutta ja ujoa vaniljaista aromaattisuutta. Suussa viini on rehevä, runsaan pään keskitäyteläinen ja jopa öljyinen, mutta samalla kohtalaisesti tuntuvan hapokas ja varsin rakenteikas. Melko kompleksisessa makumaailmassa persikkaa, kermaisuutta, makeankypsää omenaa, hentoa vaniljaa ja hädin tuskin erottuvaa, makean puisevaa mausteisuutta. Mehukkaassa jälkimaussa tuntuu keltaluumuisuutta, kermaisuutta, kevyttä makeaa puisevuutta, hentoa soraista mineraalisuutta, ujoa aprikoosia ja aavistus mangoa. Jälkivaikutelma on pitkähkö, moniulotteinen ja melko tuntuvan hapokas. Todella tyylikäs, ryhdikäs, eloisa ja vivahteikas esitys, joka mallikkaasti osoittaa Rheinhessinen olevan äärimmäisen suotuisa paikka Pinot Blancille – tuolle lajikkeelle, joka melkein kaikkialla muualla tuntuu tuottavan jotenkin mitäänsanomattoman keskinkertaista tavaraa.
  • Winter Dittelseim Weißburgunder 2010: Pinot Blanc (100%). Edellisen viinin 4 vuotta vanhempi vuosikerta.
    Runsas ja hohtava, vaalean kullankeltainen väri. Hillityssä ja hieman kehittyneessä tuoksussa kevyesti nahistunutta keltaista hedelmää, hunajaa, mantelia, kermaisuutta, makeaa kukkaketoa ja aavistus kuivattuja aprikooseja. Tuoksu vihjaa läskiä ja makeaa viiniä, mutta kokonaisuus onkin kepeä, hapokas ja eloisa; viinissä on poweria ja konsentraatiota, mutta silti yleisilme on ihastuttavan herkkä. Runsaassa ja mehukkaassa makumaailmassa persikkaa, kermaisuutta, kevyttä pähkinäisyyttä, etäistä cantaloupea ja ujoa makeaa tammea. Runsaassa ja vivahteikkaassa jälkimaussa nahistunutta persikkaa, kevyttä mineraalia, hentoa kuivattua aprikoosia ja ujoa makean mausteista tammea. Jälkivaikutelma on todella pitkä, kompleksinen ja kielellä jatkuvasti kehittyvä. Upea, vivahteikas ja äärimmäisen tasapainoinen esitys, joka näyttää upeasti, miten laadukkaat Rheinhessenin Weissburgunderit kykenevät kellarissa kehittymään. Viinillä on vielä hyvin myös vuosia edessään.
  • Winter Dittelsheim Silvaner 2011: Silvaner (100%). Stefan Winter tahtoi osoittaa, ettei Silvaner ole aina vain kepeää ja yksiulotteista, nuorena juotavaksi tarkoitettua viiniä, vaan siitä on mahdollista valmistaa myös runsasta, kellaroitavaa viiniä.
    Keskisyvä kellanvihreä väri. Hillitty ja hieman kehittyneitä piirteitä ilmaiseva tuoksu, jossa kypsää omenaa kevyttä vahamaisuutta, hennosti valkoisia kukkia ja aavistus teräksistä mineraalisuutta. Suussa keskitäyteläinen ja kypsähkö, mutta Silvaneriksi yllättävän konsentroitunut ja rehevä. Runsaan keltaisen hedelmävetoisessa makumaailmassa kypsänmakeaa omenaa, keltaluumuisuutta, hillittyä sitrusta, kevyttä persikkaa, hentoa mausteisuutta ja aavistus omenahilloa. Melko hapokas yleisilme. Mausteisessa ja runsaassa jälkimaussa mineraalia, kypsää hedelmää, mehukasta omenaa, etäistä persikkaa ja ujoa keltaluumua. Hämmentävän intensiivinen, vaikuttava ja korkealaatuinen Silvaner, joka osoittaa hienosti, että tämä lajike taipuu osaavissa käsissä vaikka mihin – myös Frankenin ulkopuolella. Todella mallikas esitys, joka pikku hiljaa rupeaa olemaan huipullaan, mutta kestää kyllä kellarissa vielä pitkään.
  • Winter Dittelsheim Spätburgunder 2013: Pinot Noir (100%). Valmistetaan vain hyvinä vuosina lähinnä Grosses Gewächs -tarhojen rypäleistä, yhteensä n. 1,000–1,500 litraa. Viini käytetään käytetyissä tammitynnyreissä. Tätä vuosikertaa valmistettu kaksi 500 litran tynnyriä, joista toinen uusi ja toinen 5 vuotta vanha. 24 kk kypsytyksen jälkeen viinit on sekoitettu ja pullotettu suodattamattomana. Happoja 6,5 g/l, alkoholia 13%.
    Läpinäkyvä, tumman granaatinpunainen väri. Villi ja kompleksinen tuoksu tuntuu olevan varsin eloisa ja elävä; hurmaavassa aromimaailmassa hapanta punaista marjaisuutta, ruusunmarjaa, hapankirsikkaa, kypsää karpaloa, ujoa pippuria, hentoa metsämansikkaa ja aavistus Camparimaista aromikkuutta. Tuoksuun nähden viini on suussa yllättävänkin täyteläinen, samettisen pehmeä ja lempeä – vaikkakin kohtalaisen hapokkuuden ansiosta myös mukavan ryhdikäs. Makumaailma on kypsä, runsas ja mehukas, mutta samalla myös melko voimakkaan, kivisen mineraalisuuden dominoima. Mineraalisuuden ohella ujosti villistä ja ihastuttavan vivahteikkaasta makumaailmasta löytyy tummaa kirsikkaa, makeaa mausteisuutta, kypsää mansikkaisuutta, aavistus pippurista mausteisuutta sekä hillittyä tanniinista karheutta ja bitteriä. Eloisassa jälkimaussa jää kielelle tummaa kirsikkaa, kevyttä pippurista mausteisuutta ja ujoa, kivistä mineraalisuutta. Jälkivaikutelma on mehevä, kevyesti karhea ja pitkäkestoinen. Viini on yleisilmeeltään todella tyylikäs, tasapainoinen ja mukavalla tavalla persoonallinen esitys; se naittaa upealla tavalla runsautta ja ryhdikkyyttä äärimmäisen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Hyvä ostos 18€ hintaan.
Joitain maistamiamme viinejä, sekalaisessa järjestyksessä.

Winterin viinit osoittivat kertaheitolla, miksi Winter on onnistunut lyömään läpi ja noussut verrattain lyhyessä ajassa tuntemattomuudesta Rheinhessenin huipputuottajien kastiin. Talon viineissä oli kautta linjan sellaista syvyyttä, balanssia ja mielenkiintoa, joiden rinnalle harva reissumme aikana esitelty tuottaja pystyi kiipeämään. Moni viini pystyi vaivattomasti yhdistämään sekä vaikuttavaa konsentraatiota ja Rheinhessenille tyypillistä kypsempää hedelmää yllättävän ryhdikkääseen ja runsauteen nähden yllättävänkin kepeään ilmaisuun. Näin kepeämpien ja hienostuneempien viinien ystävänä oli erityisen ilahduttavaa havaita, miten talon Grosses Gewächs (vrt. Grand Cru) -tasoinen Riesling Kloppberg oli maistamistamme talon Rieslingeistä kenties kepein ja elegantein, vaikka samalla se tarjosi niistä kaikkein voimakkainta ja kompleksisinta ilmaisua! Viini vakuutti meikäläisen sen verran hyvin, että piti napata talolta mukaan saman viinin aikaisempi vuosikerta (jolloin viinitarhalla ei ollut vielä Grosse Lage -predikaattia, minkä vuoksi viinin nimi oli yksinkertaisesti Riesling -K- Trocken) ja katsoa, miten viini kehittyy kellaripuolella.

Harmillisesti halpojen, makeampien viinien tuotanto on edelleen Rheinhessenissa voimissaan, vaikka moni tuottaja onkin jo 1980-luvulta alkaen siirtynyt tuottamaan ensisijaisesti kuivia laatuviinejä. Esimerkiksi vain fokusoimalla kuiviin viineihin ja karsimalla reilulla kädellä rypälelajikkeita, Weingut Winter ei ole tehnyt pelkästään itseään kuuluisaksi, vaan tuonut mukanaan myös huomiota koko Dittelsheimin viinikylälle! Toivottavasti Weingut Winterin ja muiden vastaavien, kovatasoisten viinitalojen menestys kannustaisi muita alueen tuottajia panostamaan yhä enemmän korkeaan laatuun. Makeisiin bulkkiviineihin keskittyneen viinialueen maine on tiukassa, mutta nämä laatutietoiset tuottajat ovat osoittaneet, että kovalla ja päämäärätietoisella työllä siitä on mahdollista hankkiutua eroon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti