Santorini

Oia. Tällaisia kaikki Santorinin kylät ovat.

Yleistä

Thira (Θήρα) – monille tuttavallisemmin Santorini (Σαντορίνη) – on tuliperäinen, kuunsirpin muotoinen saari Egeanmerellä. Santorini on Kykladien saariryhmän eteläisin saarista ja se sijaitsee tunnetummasta ja suurikokoisemmasta Kreetan saaresta n. 120 km pohjoiseen. Santorini ei ole kovinkaan suuri, sillä tämä sirpinmuotoinen saari on leveimmilläänkin vain n. 5 km ja saaren pohjoisesta kärjestä eteläiseen kärkeen on matkaa n. 20 km. Tästä saaresta on hyvin lyhyessä ajassa tullut yksi Kreikan tunnetuimmista ja trendikkäimmistä viinialueista, mihin on toki tehokkaasti vaikuttanut saarelle hyvin merkittävässä roolissa oleva turismi. Tuo turismi, joka on ollut alun perin saaren viinien tehokkain markkinointiväline, on kuitenkin tällä hetkellä myös saaren viinituotannon suurin uhka.

Viiniä Santorinilla on valmistettu tuhansia vuosia, kuten käytännössä lähes kaikkialla nykyisen Kreikan alueella. Historiallisesti saaren kuuluisin viini oli makea ja intensiivinen vino di Santo, "Santorinin viini", joka vuosien kuluessa lyheni sen nykyiseen muotoon Vinsanto. Makeiden viinien suosion laskiessa on Santorini kuitenkin onnistunut pysymään varteenotettavana viinialueena siirtämällä tuotannossaan painopistettään kuiviin valkoviineihin.

Historiaa

Santorini ei ole todellisuudessa vain yksi saari, vaan viiden saaren ryhmä, joka on syntynyt useiden tulivuorenpurkausten seurauksena. Varsinaisen Santorinin pääsaaren, Thiran, lisäksi tähän saariryhmään kuuluu neljä muuta, pienempää saarta: toiseksi suurin Thirassia, eli "Pikku-Santorini"; suurehko Nea Kameni, eli "uusi palanut saari"; pienempi Palea Kameni, "vanha palanut saari"; ja piskuinen Aspronisi. Vastakkaiset, sirpinmuotoiset Thira ja Thirassia sekä Aspronisi muodostavat hajanaisen ympyrän, jonka keskellä sijaitsevasta laguunista löytyvät molemmat Kamenit. Ainoastaan Thirassa ja Thirassiassa on asutusta – vajaat 20,000 ihmistä Thirassa ja vain muutamia satoja Thirassiassa. Lisäksi yksi erakko on muuttanut koiransa kanssa asumaan veneeseen Palea Kamenissa.

Alkuperäiset kuvat Wikimedia Commons. Hullut Photoshop skillsit omasta takaa.

Alun perin alueella on sijainnut merenalainen tulivuori, joka on noin kaksi miljoonaa vuotta sitten laavan syöksemisen myötä kasvanut veden pinnalle, muodostaen Theran saaren. Tämä tulivuori on koko olemassaolonsa ajan toiminut syklisesti, hiljalleen täyttyen ja lopulta purkautuen. Magmavarastojen tyhjennyttyä saaren keskusosa on kuitenkin aina vajonnut, jolloin jäljelle on jäänyt kaldera, eli kattilavajoama – eräänlainen suuri kraateri. Nykyisen muotonsa saari on saanut noin 3600 vuotta sitten tapahtuneen Theran tulivuorenpurkauksen myötä, jota pidetään ihmiskunnan historian voimakkaimpana tulivuorenpurkauksena. Tuolloin tulivuori räjäytti ilmaan peräti 60 km3 kivimassaa ja samalla pirstoi saaren kappaleiksi; kattilavajoaman pohjois- ja eteläseinämät sortuivat ja merivesi syöksyi jäljellejääneeseen kraateriin erottaen Thiran, Thirassian ja Aspronisin toisistaan. Tämän luonnonmullistuksen sanotaan synnyttäneen tsunamin, joka hävitti merkittävästi osan asutuksesta Kreetan saarelta ja näin myös synnytti ensimmäiset legendat meren alle vajonneesta Atlantiksesta. Jos Santorinin saariryhmä olisi yksi yhtenäinen saari, olisi se halkaisijaltaan n. 35–40 km.

Santorinin laguuni ja saaret Santo Winesin terassilta kuvattuna.

Vuosituhansien myötä Santorinin kraaterilaguunin keskelle on muodostunut meren pohjasta nousevasta magmasta kaksi saarta, Palea Kameni ja Nea Kameni. Muutama vuosisata ennen ajanlaskun alkua muodostui saarista vanhempi, Palea Kameni, joka oli alun perin nykyistä kokoaan suurempi, kun taas nykyisin paljon suurempi Nea Kameni ilmestyi 1700-luvulla.

Santorinilla alun perin kukoisti minolainen kulttuuri n. 5000–3600 vuotta sitten, mutta saaren tulivuorenpurkaus jätti saaren asuttamattomaksi vuosisadoiksi. Noin 3000 vuotta sitten foinikialaiset asuttivat saaren uudestaan, perustaen saaren korkeimmalle kohdalle Therasin, saaren silloisen pääkaupungin, ja Santorinista tuli yksi Kreikan meren kaupallisia keskuksia. Tämän jälkeen saari on ollut mm. osa Rooman valtakuntaa (vuosisadat ajanlaskun alun jälkeen), Bysanttia (n. 500-luvusta eteenpäin), Venetsian tasavaltaa (n. 1200-luvulta vuoteen 1579), Ottomaanien turkkilaista valtakuntaa (1579–1821) ja Kreikkaa (1830-luvulta eteenpäin). Venetsian tasavallan aikana saari sai nimen Santorini saarella sijaitsevan pyhimys Irenen (Santa Irene) katedraalin mukaan ja samalla Santorinin viinit tulivat kuuluisiksi venetsialaisten aktiivisen kaupankäynnin myötä; kuitenkin 1800-luvulla palattiin käyttämään saaren vanhaa nimeä Thira sen virallisena nimenä. Nykyisin molemmat nimet ovat aktiivisesti käytössä, mutta virallisesti saari tunnetaan nimellä Thira.

Santorinilla on tapahtunut useita tulivuorenpurkauksia sen asuttamisen jälkeen; viimeisin tapahtui alkuvuonna 1950, jolloin Nea Kameni purkautui noin kuukauden ajan. Purkautumisen yhteydessä merkittävä osa saaren rakennuksista sortui ja valtaosa Santorinin asukkaista muutti manner-Kreikkaan. Kreikan valtio ryhtyi rahoittamaan Santorinin uudelleenrakennusta ja pikku hiljaa saarelle alkoi palata asukkaita. Samalla Santorinin turismisektori alkoi kasvaa ja lopulta 1990-luvulle tultaessa tästä häikäisevän kauniista tulivuorisaaresta oli tullut yksi Kreikan merkittävimpiä matkailukohteita. Saaren turismia on kiihdyttänyt edelleen saaren 2000-luvulla saama huomio ja 2010-luvulta alkaen on perinteisten eurooppalaisten ja venäläisten turistien lisäksi alkanut näkyä merkittävästi myös amerikkalaisia ja aasialaisia matkailijoita.

Viininviljely

Viinimaana Santorini on noussut nykyiseen maineeseensa ensisijaisesti Assyrtikosta valmistetusta valkoviinistä, joka tyylillisesti on usein äärimmäisen intensiivistä, hedelmältään lähinnä sitruunaiseen kirpeyteen taittuvaa, äärimmäisen tuntuvan kivisen mineraalista ja jälkimakua kohti jopa merellisen suolaista. Erityisesti nuorina Santorinin Assyrtikot ovat suorastaan väkivaltaisen hapokkaita ja mineraalisia, jopa vaikeastilähestyttäviä – tiukoimpien viinien hörppiminen voi muistuttaa enemmän sitruunalla höystettyjen suolakivien imeskelyä kuin perinteisesti mehukkaan hedelmäisten viinien nautiskelua. Vaikka nämä rapsakat "Egeanmeren Rieslingit" hallitsevat saaren viinituotantoa, tuotetaan saarella myös muunkinlaisia viinejä.

Koutsoyannopoulosin viinimuseon esimerkki Vinsantosta
tuoreena sekä 5, 10 ja 20 vuoden ikäisenä.

Historiallisesti saaren merkittävin viinityyli on ollut Vinsanto, rusinoiduista rypäleistä valmistettu, pitkään tynnyreissä kypsytetty ja äärimmäisen makea viini. Viini on käytännössä samankaltaista kuin italialainen Vin Santo, mutta siinä missä italialainen versio valmistetaan usein melko neutraalista ja matalahappoisesta Trebbianosta, on santorinin viini pääosin korkeahappoista ja intensiivistä Assyrtikoa, minkä vuoksi lopullinen viinityyli on italialaisversioon nähden hyvin erilainen. Vinsanton historiasta on paljon ristiriitaisia väitteitä: toisten mukaan tällaista viiniä on valmistettu saarella tuhansia vuosia ja kun sitä tuotiin Venetsian tasavallan aikana Italiaan, ryhdyttiin sitä kutsumaan nimellä vino di Santo, "Santorinin viini", mikä vuosien myötä lyheni muotoon Vinsanto. Toisten lähteiden mukaan italialaiset ryhtyivät jäljittelemään tätä viinityyliä, mistä sai alkunsa italialainen Vin Santo, kun taas toisten lähteiden mukaan Santorinin viini vain antoi nimen tälle viinityylille, jota oltiin valmistettu myös Italiassa vuosisatojen ajan. Joidenkin lähteiden mukaan venetsialaiset taas toivat tämän perinteisen italialaisen "pyhänä viininä" tunnetun viinin valmistusmenetelmän mukanaan Santorinille, jolloin tämä viinityyli ei olisikaan alun perin Santorinilta kotoisin. Koska viinin historiasta ei ole tarkkaa dataa, on EU antanut virallisen nimisuojan molemmille viinityyleille; Vinsanto santorinilaisille viineille ja Vin Santo italialaisille.

Saaren viininviljelyn huippuaikaa oli 1800-luku, jolloin Santorini tuotti valtavia määriä Vinsantoa Venäjälle. Tuolloin käytännössä kaikki saaren asukkaat viljelivät rypäleitä ja tuottivat Vinsantoa; tuolloin köynnösviljelyt käsittivät valtavat 48,000 hehtaaria, eli yli 60% koko saaren 73,000 ha pinta-alasta – käytännössä siis kaiken viljelykelpoisen alan, joka ei ollut asutettua (vertailun vuoksi nykyisin Santorinilla on n. 1,000 ha köynnösviljelmiä, eli vain viideskymmenesosa saaren huippuvuosista).

Santorinille tyypillisiä, omilla juurillaan vapaasti kasvavia
Assyrtiko-pensasköynnöksiä Kamarissa.

Santorinin viininviljelyn erikoispiirre on sen äärimmäisen haasteelliset viljelyolosuhteet: Santorinilla käy jatkuva merituuli, joka parhaimmassa tapauksessa vain jäähdyttää rypäleitä ja pitää köynnökset hyvin tuuletettuina, mutta huonoimmassa tapauksessa riuhtoo ja rikkoo rypäleet pilalle. Santorinilla ei myöskään ole juurikaan sadetta, eikä kastelukelpoista vettä, joten köynnökset lähinnä selviävät käyttämällä kosteutta, joka tiivistyy yön viileimpinä tunteina hyvin huokoiseen laavakivimaaperään. Santorini on myös äärimmäisen lämmin ja aurinkoinen viinialue, minkä vuoksi alueella voidaan viljellä vain saaren armottomiin viljelyolosuhteisiin ja hyvin köyhään, tuliperäiseen maaperään soveltuvia lajikkeita. Tämän kääntöpuolena on se, että phylloxera (viinikirva) ei selviä Santorinin armottomassa maaperässä. Tämän vuoksi saaren köynnökset kykenevät kasvamaan omilla juurillaan maaperässä, eikä erillisiä, viinikirvalle vastustuskykyisiä juurakoita tarvita. Santorinin viininviljelykset eivät muistuta lainkaan muualta maailmasta tuttuja, siistin suoria köynnösriviä, vaan matalat, pöheikkömäiset köynnökset kasvavat harvakseltaan siellä täällä – moni ei varmasti heti edes tajua katselevansa viinitarhoja ihmetellessään tuliperäisten kivien keskeltä hajanaisesti kasvavia puskevia ja kooltaan piskuisia pusikoita.

Kouloura sadonkorjuun jälkeen Kamarissa.

Viininviljelijöiden perinteikäs keino taistella saaren haastavia viljelyolosuhteita vastaan on kouloura eli "kiehkura". Tässä ainutlaatuisessa, vuosituhansia vanhassa menetelmässä viiniköynnöstä ryhdytään käärimään itsensä ympäri kun se kasvaa, jolloin syntyy lähes maan tasassa kasvavia, suuren kranssin muotoisia "viiniköynnöskoreja", joiden sisälle köynnösten rypäletertut kasvavat. Nämä korit suojaavat herkkiä rypäleterttuja saaren armottomalta tuulelta, kun taas korin ylle ja ympärille kasvava lehvästö suojaa terttuja liialliselta auringonpaisteelta. Usein nämä köynnöskorit lakkaavat tuottamasta hedelmää noin 80–100 vuoden iässä, jolloin köynnökset lukemattomia kierroksia kiertynyt varsi on yksinkertaisesti liian pitkä viedäkseen vettä ja ravinteita rypäletertuille, mutta sitkeimmät köynnökset kykenevät tuottamaan äärimmäisen intensiivisiä rypäleitä vielä yli 150 vuoden ikäisenä. Kun köynnökset lakkaavat kantamasta hedelmää, ei niitä revitä ylös, sillä uuden köynnöksen juurakolla olisi äärimmäisen suuri työ kaivautua saaren kovaan ja köyhään maaperään metsästämään vettä ja ravinteita; sen sijaan aivan köynnöksen tyveen vartetaan uusi, nuori köynnös ja vanha, hedelmää kantamaton "kori" leikataan pois tai "kori" yksinkertaisesti leikataan pois ja vanhan juurakon annetaan itse kasvattaa leikkauskohdasta uusi köynnöksen alku. Tästä johtuen monilla Santorinin köynnöksillä on äärimmäisen vanhat juuret, joista vanhimmat ovat peräti yli 500 vuotta vanhoja, eli helposti maailman vanhimpia. Käytännössä kaikki Assyrtiko-köynnökset kasvatetaan tällaisiksi koreiksi, mutta muiden rypälelajikkeiden kanssa jotkut viljelijät tekevät kokeiluja nykyaikaisilla, matalalle pingotettujen köysien varaan kasvatetuilla köynnösriveillä.

Domaine Sigalasin Mavrotragano-tarha Oiassa;
yksi saaren harvoista köysin tuetuista köynnösrivitarhoista.

Viininviljelyn suurimmat haasteet eivät lopu saaren haastaviin olosuhteisiin. Esimerkiksi sadonkorjuu – joka saaren lämpimien olosuhteiden vuoksi ajoittuu usein jo elokuulle, joskus jopa heinäkuulle (muualla maailmassa yleensä syys-lokakuulle) – on maan tasalla kasvavien köynnösten vuoksi todella raskasta työtä, erityisesti selälle. Lisäksi kuuman ilmaston, köyhän maaperän, hyvin vanhojen köynnösten ja varsin harvan istutustiheyden vuoksi tarhojen satomäärä on yleensä luonnollisesti keskimäärin noin 2,500 kg/ha, joskaan vanhimpien tarhojen kohdalla lähemmäs 1,000 kg/ha satomäärät ei ole poikkeuksellista. Vertailun vuoksi esimerkiksi Saksassa keskimääräinen sallittu maksimisatomäärä on 15,000 kg/ha.

Kyllä, Santorini on tuulinen saari. Saaren korkeimmilla kohdilla puhaltaa käytännössä aina näin navakka puhuri, mutta onneksi maan tasalla tuuli on paljon maltillisempaa. Ja tosiaan, kannattaa laittaa videosta äänet pois, koska viima kohisee melko vihaisesti kameran mikrofonissa.

Rypälelajikkeet

Historiallisesti Santorinilla on viljelty yli 50 rypälelajiketta, joista valtaosa on ollut saarelle kotoperäisiä alkuperäislajikkeita. Nykyisin ei ole selkoa, kuinka montaa eri rypälelajiketta saarella tarkalleen viljellään, mutta ehdottomasti valtaosaa hallitsee Santorinin jalo Assyrtiko 70% viljelyalallaan, lopun 30% jakautuessa kuudelle muulle rypälelajikkeelle. Kansainvälisiä rypälelajikkeita ei Santorinilla tavata saaren armottomien, monille lajikkeille epäsuotuisien olosuhteiden takia. Tyypillisesti Santorinin viineissä on aina melko tuntuva hapokkuus, minkä lisäksi punaviinit ovat usein varsin tiukan tanniinisia.

Valkoiset lajikkeet

• Aïdani: Saaren toiseksi yleisin valkoinen lajike ja todennäköisesti kotoisin Santorinilta. Arvostettua Assyrtikoa matalahappoisempi, minkä lisäksi hedelmäisyys taittuu hapokkaiden sitrushedelmien sijaan enemmän makeampiin trooppisiin hedelmiin. Muutamat tuottajat tuottavat Aïdani-lajikeviinejä, joista parhaimmat voivat olla varsin vakuuttavia, mutta useimmat ovat melko hedelmävetoisia, helpostilähestyttäviä ja nuorena juotavia. Useimmiten Aïdania kuitenkin käytetään pehmittämään Assyrtikon tiukkaa hapokkuutta ja napakkaa sitruunaista hedelmää.
• Assyrtiko: Saaren arvostetuin ja viljellyin lajike (70% kaikista viljelyksistä, peräti 90% valkoisista lajikkeista), kotoisin Santorinilta. Tuottaa erittäin hapokkaita ja äärimmäisen mineraalisia valkoviinejä, joiden hedelmäisyyttä hallitsee rapean raikas sitruunaisuus; lajike säilyttää poikkeuksellisen korkean hapokkuutensa äärimmäisen kypsänäkin. Lisäksi saaren vulkaaninen maaperä tuottaa moniin viineihin tuntuvan mineraalisuuden lisäksi myös ujon savuisia piirteitä. Monet kuivat Assyrtiko-viinit ovat nuorena lähes haastavan tiukkoja, minkä kääntöpuolena ne kykenevät kypsymään hienosti helposti vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ikääntyessään Assyrtikot saavat aluksi hunajaisempia ja joskus jopa petrolisia piirteitä, lopuksi viinin kehittäessä kermaisia, tuntuvan voisia ja hienostuneita paahteisia vivahteita; viinit eivät kuitenkaan koskaan hukkaa tuntuvan sitruunaista hedelmäisyyttään ja suolaista mineraalisuuttaan. Assyrtikon viljelyä on kokeiltu myös muualla Kreikassa, mutta lajike onnistuu harvemmin tuottamaan mitään erityisen mielenkiintoista Santorinin ulkopuolella.
• Athiri: Yleisesti Kykladien saariryhmässä viljelty, helposti kasvatettava ja suurisatoinen lajike, joka on todennäköisesti kotoisin Santorinilta. Tuottaa Aïdanin tavoin Assyrtikoa matalahappoisempia, matala-alkoholisempia ja hedelmäisempiä viinejä, joilla voidaan pehmentää Assyrtikon tiukkuutta. Tavataan käytännössä aina Aïdanin kanssa sekoiteviineissä, sillä Athiri harvoin kykenee tuottamaan mitään erityisen mielenkiintoista sellaisenaan.

Punaiset lajikkeet

• Mandilaria: Laajalti Kreikan saaristossa tavattu, Kykladien saariryhmästä kotoisin oleva, persoonallisen aromikas, äärimmäisen hapokas ja tuntuvan tanniininen lajike. Mandilariasta valmistettujen viinien aromimaailmaa hallitsevat jännittävät, ruusuiset piirteet ja villi punamarjaisuus. Näillä viineillä on usein hyvin kepeä runko ja niiden alkoholipitoisuus ylittää harvoin 12%, minkä vuoksi monilla Kreikan saarilla lajiketta perinteisesti sekoitetaan muihin, tuhdimpia viinejä tuottaviin lajikkeisiin. Santorinilla sen sijaan monet tuottajat valmistavat Mandilariasta tyypillisen kepeitä, hapokkaita ja tanniinisia punaviinejä. Rypäleet ovat usein melko suurikokoisia, kohtalaisen paksukuorisia ja erikoisesti pitkulaisen muotoisia. Lajikkeen ongelma on sen lyhyt "ikkuna" sadonkorjuun aikana; alikypsänä Mandilariasta saa vain ohutta ja tasapainottoman hapokasta ja raa'an tanniinista viiniä, kun taas ylikypsänä lajike menettää persoonalliset piirteensä ja on erittäin altis hometartunnoille. 70% kaikista Santorinin punaisista lajikkeista on Mandilariaa.
• Mavrothiro: Valkoisen Athirin punainen mutaatio. Varsin harvinaiseksi käynyt lajike, jota tavataan lähinnä vain pienissä määrin osana sekoiteviinejä.
• Mavrotragano: Lähes sukupuuttoon kuollut Santorinin punainen lajike, jonka nimi tarkoittaa "mustaa rapsakkaa" ja jonka viljelyala Santorinilla on n. 2%. Lajike "löydettiin" uudelleen 13 vuotta sitten ja se on vasta viime vuosina alkanut herättää kiinnostusta saaren tuottajien keskuudessa – siksi lajikkeesta valmistettujen viinien tyyli hakee vielä muotoaan. Usein persoonallisen aromikkaat viinit ovat tyypillisesti Mandilariaa tuhdimpia ja alkoholisempia, mutta saaren punaviineille ominaisesti silti varsin hapokkaita ja tuntuvan tanniinisia. Monet tuottajat valmistavat Mavrotraganosta tällä hetkellä lähinnä modernia, pienissä uusissa tammitynnyreissä kypsytettyä ja varsin runsasta punaviiniä.
• Voudomato: Lähinnä Santorinilla tavattu, harvinainen punainen lajike, jonka nimi tarkoittaa "häränsilmää". Lajiketta käytetään lähinnä osana sekoiteviinejä, mutta osa tuottajista tekee mm. puhtaasta Voudomatosta valmistettuja rosée- tai jälkiruokaviinejä.

Mandilaria-rypäleitä Artemis Karamolegosin viinitalolla.

Viinityylit

Monet tuottajat puhuvat intensiivisistä ja raikkaista Assyrtikoistaan kuin ne olisivat klassinen, vuosisatoja vanha viinityyli, mutta todellisuudessa tuo nykyään niin suosittu, puhdaspiirteinen ja teräksinen valkoviini on todellisuudessa erittäin moderni keksintö.

Vanhanaikainen vertikaalinen viiniprässi ja
irtileikattu kouloura Argyrosilla.

Historiallisesti Santorinilla on Vinsanto ollut ainoa todellinen laatuviinityyli; viinin usein yli 200 g/l jäännössokeripitoisuus ja runsas hapokkuus on pitänyt viinin hyvinkin pitkiä aikoja juomakelpoisena, kun taas oksidatiiviset piirteet ovat tämäntyylisessä viinissä ominaisuus, ei virhe. Muuten Santorinilla on historiallisesti tuotettu lähinnä vain matalalaatuisia, raskaita, korkea-alkoholisia, oksidatiivisia ja usein väkivaltaisen tanniinisia viinejä. Ensimmäiset muutokset asiaan saatiin n. 1400-luvulla, jolloin Languedocista saapui saarelle munkkeja, jotka toivat mukanaan mm. osaamista viininteon saralle. Tällä ajalla ryhtyivät alkeelliset viiniprässit korvaamaan rypäleiden perinteisen jaloinpolkemisen, mikä osaltaan mahdollisti laadukkaampien viinien valmistuksen.

Viiniosaaminen kehittyi vuosisatojen myötä hiljaa, mutta tasaisesti. Pikku hiljaa saarelle saapui erilaisia rypäleidenmurskaimia, terttujen rankaimia, tynnyreiden täyttölaitteita yms. Valtaosa saaren vanhoista tynnyreistä on venäläistä tammea Odessasta, sillä kun Vinsantoa vietiin 1600–1800-luvuilla erityisesti Venäjälle, tuotiin saarelle takaisin tammea tynnyreiden ja viininvalmistuslaitteiden rakentamiseen.

Saarella on historiallisesti valmistettu myös tislattua alkoholia, mutta sitä käytettiin lähinnä puhdistukseen ja desinfiointiin; juotavaksi tarkoitetun rakin tislaaminen on paljon tuoreempi ilmiö – eihän saaren asukkailla ollut tarvetta juoda viinoja, kun siellä valmistettiin niin hyviä viinejä!

Kun viiniosaaminen saarella kehittyi, alettiin ymmärtää yhä paremmin, miten valmistaa laadukkaita viinejä. Saaren parhaimmistoon kuului Nykteri ("läpi yön"; sanasta nykta – νύχτα, "yö"), joka valmistettiin erilaisista valkoisista rypäleistä, jotka korjattiin keskellä yötä – tällöin yön jäähdyttämät rypäleet olivat vähiten alttiita hapettumiselle ja tuottivat siten laadukkainta viiniä. Tämän viinin annettiin kypsyä hyvin pitkään tammitynnyreissä, jolloin osa viinistä haihtui ja viinin pinnalle tynnyriin muodostui flor-tyyppinen hiivahuntu suojaamaan viiniä hapettumiselta. Perinteinen Nykteri olikin hieman Juran keltaisten viinien tyylistä, hieman hapettunutta, korkea-alkoholista, suolaisen mineraalista ja äärimmäisen hapokasta valkoviiniä. Nykteriä valmistetaan Santorinilla edelleen, mutta perinteisen tyylistä viiniä saarella ei enää valmisteta, vaan termiä käytetään usein kuvaamaan lähinnä viinitalon parasta valkoviiniä.

Pitkään saaren tuotantoa hallitsi viinien myynti tynnyreistä. Ensimmäiset pullotetut Santorinin viinit saapuivat markkinoille vasta 1970-luvulla ja aluksi paikalliset vierastivat niitä, koska viini tottakai kuului saada suoraan tynnyristä. Ensimmäiset nykyaikaiset valkoviinit valmistettiin Santorinilla vasta 1980-luvun lopulla, jolloin Boutari perusti oman viinitalonsa Santorinille ja ryhtyi tuottamaan viinejä moderneissa, lämpötilakontrolloiduissa terästankeissa. Tämän modernin tyylin laajempi leviäminen saaren muiden viljelijöiden keskuuteen ajoittui 1990-luvulle – samalle aikakaudelle, jolloin myös Santorinin suosio turistien matkakohteena räjähti laajempaan tietoisuuteen.

Nykyiset viinityylit

• Santorini: Saaren perinteinen valkoviini, joka nykyisin valmistetaan terästankeissa tyyliltään kepeänä ja raikkaana. Viinistä vähintään 75% on oltava Assyrtikoa, lopun maksimissaan 25% ollessa Aïdania ja/tai Athiria ja alkoholipitoisuuden on oltava vähintään 13%. Tyypillinen Santorini-valkoviini on 75–80% Assyrtikoa ja 25–20% Aïdania ja/tai Assyrtikoa. Luotettava, kepeä, raikas, hapokas ja mineraalinen valkoviinityyli, joka kuitenkaan harvoin pärjää saaren parempitasoisille viineille.
• Assyrtiko tai Santorini Assyrtiko: Kenties saaren nykyisin tunnetuin valkoviinityyli. Valmistetaan ainoastaan Assyrtikosta ja useissa tapauksissa vain äärimmäisen vanhojen köynnösten todella intensiivisistä ja hapokkaista rypäleistä. Viinit usein kypsyvät vain terästankeissa, mutta osa tuottajista saattaa kypsyttää osan viinistä vanhoissa, neutraaleissa tammitynnyreissä. Äärimmäisen hapokas, intensiivinen, tuntuvan mineraalinen ja melko täyteläinen viinityyli, joka kestää kellarissa helposti vuosikausia. Silloin tällöin Alkon valikoimista löytyvä Gaia Thalassitis on loistava esimerkki klassisesta Assyrtikosta.
• Nykteri: Historiallinen viinityyli, joka nykyisin muistuttaa hyvin vähän esikuvaansa. Koska appellaation kriteerit Nykterille ovat hyvin väljät (viinin oltava vähintään 75% Assyrtikoa, alkoholipitoisuuden vähintään 13,5% ja viinin on kypsyttävä vähintään 3 kk tammessa), on tyylin sisällä hyvin runsaasti vaihtelua: toiset tuottajat tekevät puhtaasti Assyrtiko-lajikeviinejä, toiset käyttävät maksimimäärän (25%) Athiria ja Aïdania; toiset tuottajat käyttävät uusia, pieniä tammitynnyreitä, toiset taas vanhoja ja suuria; toiset tuottajat käyttävät ja kypsyttävät viinin terästankeissa ja lopuksi antavat sen asettua 3 kk tammessa, toiset taas antavat viinin olla jopa useita vuosia tammessa. Se, mikä on Nykterille yhteistä on se, että se on lähes poikkeuksetta talon paras kuiva valkoviini. Viini voi huonoimmassa tapauksessa olla melko raskas, trooppisen hedelmäinen ja tuntuvan tamminen moderni hirviöviini, mutta parhaimmillaan äärimmäisen vivahteikas, rakenteikas ja intensiivinen esitys, joka kuuluu helposti maailman valkoviinien parhaimmistoon; hyvä esimerkki jälkimmäisestä on Artemis Karamolegos Nykteri.
• Tammitynnyrikypsytetyt viinit: Koska Santorinin intensiivisen Assyrtikon on todettu kestävän helposti runsastakin tammitynnyrikypsytystä – eli se säilyttää hienosti sitruunaisen hedelmäisyytensä, suolakivisen mineraalisuutensa ja tiukan hapokkuutensa tuhdinkin tammituksen alta – ovat monet tuottajat pyrkineet lyömään läpi kansainvälisillä markkinoilla ns. "kalifornialaisilla" Assyrtikoilla, jotka usein ovat hyvin raskaasti tammitettuja ja raskastekoisia monstereita; ainoa tammitynnyrikypsytyksen hyvä puoli on se, että se usein pehmentää tiukkaa Assyrtikoa ja tekee siitä nuorena helpomminlähestyttävän. Useimmat tammitynnyrikypsytetyt Assyrtikot harvemmin pärjäävät terästankeissa kypsytetyille versioille, mutta esimerkiksi 3. käyttökerran 500-litraisissa tammitynnyreissä käytetty ja kypsytetty Argyros Assyrtiko Barrel lukeutuu helposti Santorinin parhaisiin valkoviineihin.
• Muut valkoviinit: Näitä ovat viinit, jotka eivät täytä ylläolevien valkoviinien kriteereijä ja siten putoavat väljemmän PGI Cyclades -appellaation alle. Tällaisia ovat mm. muusta kuin Assyrtikosta tehdyt lajikeviinit sekä sekoiteviinit, joissa Assyrtikon osuus on alle 75% tai alkoholipitoisuus alle 13%. Vaihtelu tyylin sisällä on suurta; useimmat viinit ovat simppeleitä, nuorena juotavaksi tarkoitettuja tusinaviinejä, mutta parhaat ovat persoonallisista paikallisista lajikkeista tehtyjä lajikeviinejä tai mielenkiintoisia sekoiteviinejä. Yksi parhaimpia tämän tyylilajin edustajia on natural-henkinen, villi ja vahamainen Art Space Aïdani -lajikeviini.
• Roséeviinit: Monet tuottajat tekevät tyypillistä roséeta nykyaikaisella menetelmällä, jossa rypäleiden kuorten annetaan maseroitua rypälemehussa vain hetken aikaa; tämä menetelmä sopii erityisesti tanniiniseen Mandilariaan, mutta moni tuottaja valmistaa usein roséeta erityisesti Voudomatosta. Santorinilla kuitenkin on tehty perinteisesti roséeviiniä myös murskaamalla ja käyttämällä sekaisin punaisia lajikkeita ja valkoista Assyrtikoa (ns. co-fermentation), jolloin valkoisten rypäleiden suuri osuus tekee lopullisesta viinistä tummahkoa roséeviiniä. Yksi mielenkiintoisimmista maistamistani Santorinin roséeviineistä oli vivahteikas, villihkö ja jopa ujosti brettainen Gavalas Voudomato.
• Punaviinit: Santorinin punaviineillä ei ole varsinaisesti mitään yhteistä tyyliä; toiset ovat hyvin kepeitä ja puhdaspiirteisiä, toiset taas melko tuhteja ja tuntuvan tammisia. Viineille on kuitenkin tyypillistä varsin tuntuva hapokkuus ja usein hyvin puruvoimainen tanniinisuus – joskin jotkut tuottajat pyrkivät valmistamaan hyvin pehmeitä ja helpostilähestyttäviä punaviinejä rajoittamalla rypäleiden kuorikontaktia mehun kanssa vain pariin päivään. Osittain terästankeissa ja osittain tammitynnyreissä valmistettu Domaine Sigalas Mm Mandilaria- ja Mavrotragano-lajikkeista on mallikas esimerkki saaren napakasta punaviinityylistä.
• Brouska: Venetsialaisten vallan aikana kehittynyt, robusti ja rustiikkinen viinityyli, joka on kadonnut lähes täysin saarelta. Viinin valmistukseen käytettiin kaikkia mahdollisia rypälelajikkeita, joten viini voi olla valkoista, roséeta tai punaista. Perinteisesti hyvin kypsät rypäletertut poljettiin murskaksi jaloilla ja viinin annettiin käydä rypäleiden kuorien ja rankojen kanssa. Käymisen jälkeen jopa 16–17% alkoholipitoisuuden saavuttanut viini siirrettiin kypsymään tammitynnyreihin, kunnes sen tiukat tanniinit olivat pehmentyneet riittävästi. Viinin nimi, joka tarkoittaa "terävää", kertonee siitä riittävästi.
• Vinsanto: Saaren arvostetuin (ja ehdottomasti hintavin, sillä litra viiniä vaatii keskimäärin lähes 10 kg rypäleitä!) viinityyli, joka valmistetaan myöhään korjatuista, auringonpaahteessa rusinoiduista rypäleistä, joista yli 50% on oltava Assyrtikoa. Santorinin appellaation mukaan rypäleitä on kuivatettava vähintään viikon ajan, viinin on saavutettava vähintään 9% alkoholipitoisuus ja viiniä on kypsytettävä vähintään 2 vuotta tammitynnyreissä; hyvin harva tuottaja kuitenkaan tyytyy tekemään viiniä rimaa hipoen, joten usein rypäleitä kuivatetaan merkittävästi kauemmin ja viinien annetaan hautua tynnyreissä pidempään, jopa yli 20 vuoden ajan. Lyhyen aikaa rusinoidut viinit ovat usein kepeämpiä ja raikkaampia, kun taas pitkään rusinoidut ovat paksumpia ja tahmeampia, minkä lisäksi niiden aromimaailmassa korostuvat rusinaisen ja kuivatun taatelin aromit. Lyhyemmän aikaa kypsytetyt viinit ovat vähemmän vivahteikkaita ja piirteiltään enemmän hunajaisia ja siirappisia, kun taas pidempään kypsytettyjen viinien aromimaailmaa hallitsevat kahviset, savuiset ja paahdetun mausteiset piirteet. Uudet pienet tammitynnyrit tuovat viiniin karamellisia, suklaisia ja vaniljaisia piirteitä – nämä voivat kuitenkin helposti peittää Vinsanton hienostunutta vivahteikkuutta, minkä vuoksi monet tuottajat suosivat suuria, vanhoja tynnyreitä. Monet tuottajat tekevät viininsä hyvin natural-henkisesti, eli viiniin ei lisätä missään vaiheessa mitään, vaan viinin annetaan käydä täysin luonnonhiivoilla, eikä siihen usein edes lisätä missään vaiheessa sulfiitteja. Tästä syystä erityisesti hyvin pitkään kypsyneissä Vinsantoissa voi olla myös balsamicomaisia, volatiilisia piirteitä. Yksikään saaren tuottajista ei tee mitään muuta kuin äärimmäisen upeaa ja vivahteikasta Vinsantoa, mutta saaren parhaimmistoa edustavat jaloin poljetuista rusinoista valmistettu, jopa lähes 400-vuotiaissa tammitynnyreissä kypsytetty Gavalas Vinsanto; osittain auringossa ja osittain varjossa kuivatetuista rypäleistä valmistettu, ihastuttavan raikas ja jännittävän volatiilinen Gaia Vinsanto; sekä vaikuttava, konsentroitunut Argyros 20 Years Old Vinsanto. Lisäksi Koutsoyannopoulosin viinimuseosta löytyy kattava valikoima talon upeita Vinsantoja aina 1990-luvun alkupuolelle.
• Mezzo: "Vähemmän makea". Viini tehdään joko kuin Vinsanto, mutta rypäleitä kuivatetaan rusinoiksi vähemmän aikaa, tai viini valmistetaan Vinsanton viimeisistä (eli heikkolaatuisemmista) puristusmehuista, joiden sekaan lisätään kuivaksi käytettyä viiniä. Viini voi olla mitä tahansa lähes Vinsanton tasoisesta, intensiivisen makeasta jälkiruokaviinistä puolimakeaan perusviiniin. Mezzo ei ole saanut virallista appellaatiosuojaa, minkä vuoksi sitä voi valmistaa kaikista mahdollisista rypälelajikkeista. Edullista puolimakeaa versiota en ole vielä maistanut, mutta kuivatuista Mandilaria-rypäleistä valmistetut Domaine Sigalas Apiolitis ja Venetsanos Liastos ovat varsin tyylikkäitä esityksiä jälkiruokaviineiksi.
• Muut jälkiruokaviinit: Useat tuottajat tekevät muunlaisia jälkiruokaviinejä, joista useimmat ovat hyvin Vinsanton kaltaisia, mutta tyyliltään omintakeisia. Yksi mielenkiintoisimmista esityksistä on Koutsoyannopoulos Kamaritis; kaksi viikkoa rusinoiduista, kuudesta eri punaisesta ja valkoisesta rypälelajikkeesta valmistettu intensiivinen, vivahteikas ja hennon volatiilinen jälkiruokaviini, jota kypsytetään vähintään 10 vuotta suurissa tammitynnyreissä ennen pullotusta. Viiniä ei myydä lainkaan ravintoloille, jälleenmyyjille tai maahantuojille; ainoa keino saada tätä viiniä on matkustaa paikan päälle Koutsoyannopoulosin viinimyymälään.
• Kuohuviinit: Historiallisesti Santorinilla ei ole valmistettu mitään kuplivia viinejä, mutta maailman viinitrendit ovat vihdoin saavuttaneet myös tämän saaren; tällä hetkellä kaksi tuottajaa ovat ryhtyneet tuottamaan kuohuviinejä paikallisista lajikkeista. Artemis Karamolegos Pnoé -sarjan viinit ovat Charmat-menetelmällä valmistettuja, kevyesti pirskahtelevia, puolimakeita viinejä, jotka valmistetaan äärimmäisen harvinaisista, paikallisista lajikkeista, kuten Katsano, Kritiko, Platani, Mavrothiro ja Voudomato. Santo Wines Santo Sparkling Brut on saaren ensimmäinen yritys tehdä vakavastiuskottavaa kuohuviiniä; tämä on 9 kk ajan sakan kanssa pullokypsytetty 100% Assyrtiko. Kummatkaan eivät ole vielä järin vakuuttavia esityksiä, mutta osoittavat, että saaren viinintuottajat ovat sentään ajan hermolla. Toivotaan, että tulevaisuudessa saarelta tulisi enemmän ja kovempitasoisempia kuplivia!

Santorinin viinintuotanto nykyisin

Hyvä esimerkki saaren tarhojen pirstaloitumisesta: tämä arviolta
alle 10 aarin (< 0,1 ha) tarha sijaitsee aivan Kamarin kylän
keskustassa, neljän tähden hotellin kyljessä.

Kuten jutun alussa mainitsin, on Santorinin viinintuotannon suurin uhka tällä hetkellä turismi: saareun häkellyttävät kauniit, vitivalkoiset kaupungit laajenevat jatkuvasti rakennuttajien etsiessä maapalstoja, joille perustaa uusia hotelleja ja saarella sikin sokin sijaitsevat tarhahehtaarit saavat väistyä uusien rakennusten tieltä. Saarella on tätä nykyä yli 1,000 tarhanomistajaa, joiden keski-ikä on reippaasti 60 vuoden paremmalla puolella, eikä heidän toimilleen ole jatkajaa. Moni viinitalo haluaisi laajentaa omia tarhojaan, mutta turistibisneksen nostaessa maahehtaarien hinnat tähtitieteellisiin lukemiin, eivät viinitalot pysty vastaamaan ankaraan kilpailuun – monelle tarhanperijälle tuottoisinta on myydä ikivanhat köynnöstarhat rakennusyhtiöille. Vielä 2000-luvun alkuvuosina saarella sijaitsi jopa 35,000 eri kokoista viinitarhaa, kun nykyisin tarhoja on vain reilu 10,000 ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala n. 1,000 ha.

Nuori Mandilaria-tarha Kamarissa; köynnökset kasvavat siisteissä riveissä,
mutta silti vain oman runkonsa varassa.

Koska monet saaren tarhoista ovat yksityisten pienviljelijöiden omaisuutta, on rypäleiden myyminen viinitaloille hyvin yleistä. Tiedustellessani viinitaloilla rypälekilon hintaa sain eri lähteistä hieman erilaisia vastauksia, mutta keskimäärin hyvänä (runsassatoisena) vuonna rypälekilo Assyrtikoa maksaa n. 1,5-2,0€/kg, kun taas matalasatoisempina vuosina saattaa hinta olla jopa yli 3,0€/kg. Laatutietoisemmat tuottajat voivat maksaa parhaimmista rypäleistä jopa yli 4,0€/kg. Muut rypälelajikkeet ovat usein Assyrtikoa kalliimpia, koska niiden saatavuus on Assyrtikoon nähden hyvin rajallista; ei ole tavatonta, että esimerkiksi Mavrotraganon hinta kohoaa joinain vuosina jopa yli 5,0€/kg.

Saarella on lähteistä riippuen noin viitisentoista tuottajaa, viimeisimpien lähteideni mukaan tällä hetkellä tarkka luku on 16 (sillä kun sanoin Gavalasilla viinitalon olevan reissumme 8. viinitalo, vastattiin meille, että vielä toiset 8 jäljellä). Monissa lähteissä sanottiin saarella olevan 3 suurta tuottajaa ja 5 hyvin pientä artesaanituottajaa, loppujen viinitalojen asettuessa jonnekin välimaastoon. Itselleni jäi hieman epäselväksi, mitkä tuottajat ovat niitä suuria ja mitkä pieniä, sekä kuinka monen viinitalon perusteella tämä arvio on alun perin tehty. Tässä on ainakin jonkinmuotoinen lista saaren tuottajista – en mene takuuseen siitä, kuinka ajankohtaisia kaikkien talojen tiedot ovat:

Antoniou – Ymmärtääkseni tämä viinitalo ei varsinaisesti tuota viinejä enää, vaan on keskittynyt tuottamaan koruja. Talon historia liittyy ymmärtääkseni jotenkin Venetsanosin viinitaloon tai sitten Antoniou nykyisin tunnetaan Venetsanosin viinitalona. Koko kuvio jäi jotenkin hämäräksi meikäläiselle. Talon viinit valmistettiin Santo Wines -osuuskunnan tiloissa ja vuosituotanto oli hieman alle 100,000 pulloa.

Argyros Estate – Meso Goniassa sijaitseva arvostettu ja melko suurikokoinen, yli 100-vuotias viinitalo, joka on 40 tarhahehtaarillaan yksi saaren suurimpia omistajia. Tuottaa vakuuttavia valkoviinejä ja äärimmäisen pitkään kypsytettyjä Vinsantoja. Vuosituotanto n. 350,000 pulloa. Talon nimi lausutaan suurin piirtein arjiiros.

Art Space Winery – Santorinin osuuskunnan, Santo Winesin, perustaneen Nikolaos Argyrosin pojan, Antonis Argyrosin pyörittämä taidegalleria. Tämä Meso Goniassa sijaitseva viinitalo on ennen ollut Nikolaos Argyrosin omistama, mutta se oli suljettuna vuosina 1952–1999. Nykyisin eksentrinen taiteidenkeräilijä-viinintekijä Antonis Argyros tuottaa talolla natural-henkisiä viinejään, joita saa vain viinitalolta ja parista kolmesta ravintolasta Santorinilla. Vuosituotanto ollut pitkään vain muutamia tuhansia pulloja, mutta nykyisin tuotantomäärä on n. 10,000 pulloa vuodessa.

Artemis Karamolegos – Tuottaja, joka aiemmin tunnettiin aiemmin nimellä San...torini. Tämä Meso Goniassa sijaitseva moderni viinitalo tuottaa hyvin tyylikkäitä ja tasapainoisia viinejä sekä ostorypäleistä että omista rypäleistä talon omilta 20 ha tarhoilta. Vuosituotanto 150,000 pulloa.

Avantis Estate – Vasta parin vuoden ajan Perissan kylässä toiminut viinitalo, jonka taustalla häärii suurempi viinitalo Euboean saarelta.

Boutari – Kreikan tunnetun viinijättiläisen Santorinin-viinitalo ja yhtiön kuudes viinitalo koko Kreikassa. Tämä vuonna 1989 perustettu, Domaine Selladia -nimellä kulkeva viinitalo toimi tiennäyttäjänä Santorinin muille viinitaloille ja aloitti uuden, modernin aikakauden saaren viineille. Talon omistuksessa on n. 6 ha tarhoja, mutta viinejä valmistetaan myös ostorypäleistä.

Canava Roussos – Saaren vanhin viinitalo (perustettu Meso Goniaan vuonna 1836) ja tunnettu ääritraditionalistisesta meiningistään ja vanhahtavasta imagostaan. Monet viinit valmistetaan vanhanaikaisin menetelmin ja niitä kypsytetään hyvin pitkään ennen markkinoillelaskua. Omistaa 4 ha tarhoja ja ostaa sopimusviljelijöiltä 10 ha edestä; vuosituotanto n. 40,000 pulloa.

Gaia – Kamarin kylän pohjoispuolella sijaitseva viinitalo ja toinen Gaian kahdesta viinitalosta (toinen sijaitsee Naoussassa). Gaia ei itse omista Santorinilla lainkaan viinitarhoja, vaan ostaa rypäleitä laatuorientoituneilta pientuottajilta 55 ha edestä keskimääräistä korkeammilla hinnoilla; vuosituotanto n. 130,000 pulloa. Talon nimi lausutaan suurin piirtein jeia.

Gavalas – Megalochorissa sijaitseva viinitalo, joka yli 100 vuoden iällään lukeutuu saaren vanhimpien joukkoon. Toiminut ennen myös sopimustuottajana muille toimijoille, mutta nykyisin keskittynyt tuottamaan omia viinejään. Omistaa 3,5 ha tarhoja ja ostaa rypäleita 25 ha edestä; vuosituotanto n. 100,000 pulloa.

Halaris – Perissan kylässä sijaitseva pieni viinitalo. Tästä tuottajasta oli mahdotonta löytää tarkempaa tietoa.

Hatzidakis – Vuonna 1997 Pyrgosin kylässä aloittanut, pienen profiilin artesaanituottaja joka tuottaa persoonallisia, villihiivoilla käytettyjä luomuviinejä, kun taas tarhoilla on siirrytty biodynaamiseen viljelyyn. Talon erikoisuus on hieman perinteikkään tyylin suuntaan kumartava, pitkään tammitynnyreissä kypsytetty ja kevyesti oksidatiivinen Nykteri. Talon n. 75,000 pullon vuosituotannosta vastaavat n. 10 ha viljelyksiä, joista talo itse omistaa n. 2 ha.

Heliopoulos – Pieni, noin 7 hehtaarin tuottaja Megalochorissa. Tästä tuottajasta oli mahdotonta löytää tarkempaa tietoa.

Koutsoyannopoulos / Volcan Wines – Neljännessä sukupolvessa toimiva viinitalo, joka tuottaa viinejä sekä suvun omalla nimellä että Volcan Wines -nimen alla. Talo pyörittää myös Santorinin viininviljelyn historiaa valottavaa viinimuseota Vothonasin ja Messarian kylän laidalla.

Santo Wines – Vuonna 1947 perustettu osuuskunta ja saaren suurin tuottaja. Talon tuotanto on vuosikerrasta riippuen 500,000–800,000 pulloa. Talon vuonna 1992 valmistunut, hypermoderni viinitila sijaitsee kalderan laidalla Santorinin pääkaupungin, Firan, eteläpuolella ja sen 300 metriä suoraan merenpinnan yläpuolella sijaitsevilta näköalaterasseilta avautuvat häikäisevät maisemat Santorinin saariryhmän muiden saarien yli. Santo Wines tuottaa valtaosan Santorinin ravintoloissa karahveittain myydyistä "talon viineistä".

Sigalas – Kenties Santorinin tunnetuin ja arvostetuin viinitalo, joka on monien lähteiden mukaan toiminut saaren luomuviljelyn pioneerinä. Tämä vuonna 1991 saaren pohjoisosissa sijaitsevaan Oian kaupungin lähistölle perustettu viinitalo omistaa n. 20 ha viljelyksiä, minkä lisäksi viiniä valmistetaan luonnonmukaisesti viljelevien sopimusviljelijöiden rypäleistä. Vuosituotanto on n. 350,000 pulloa.

Näkymä Venetsanosin terassilta kalderaa pitkin pohjoiseen;
vasemmassa laidassa saaren pääkaupunki Fira.

Venetsanos – Vuosina 1947–1949 toiminut Venetsanos oli Santorinin ensimmäinen moderni viinitalo. Talo oli yli 60 vuoden ajan pois käytöstä, mutta palasi takaisin toimintaan vuonna 2015 talon perustaneen kemisti Venetsanosin kahden veljenpojan innostuttua viininteosta. Viinitalo sijaitsee Megalochorissa, kalderan eli Santorinin kraaterin sisäreunaan kaivettuna luolastona ja sen näköalaterasseilta avautuvat vaikuttavat maisemat Santorinin laguunin yli. Talo tuottaa n. 20,000 pulloa vuodessa 10 ha viljelyksiltään; rypäleitä ei osteta muilta viljelijöiltä.

(Todennäköisesti) Assyrtikotarha Oiassa. Kuvitelkaa sitä kumartelun,
kykkimisen ja noidannuolien määrää kun tämmöinen tarha korjataan
elokuun paahtavassa auringossa.

Kuten monen tuottajan kohdalla näkyy, rypäleiden ostaminen pienviljelijöiltä on varsin yleistä. Niiden ostaminen ei ole kuitenkaan millään tavalla halpaa hommaa esimerkiksi Assyrtikokilon keskimääräisen hinnan seilatessa 2–3€ väliä (vertailun vuoksi esimerkiksi Piemonten kuuluisa Produttori di Barbaresco maksaa tuottajilleen Nebbiolo-rypäleiden laadun mukaan 2–5€/kg), mikä vaikeahoitoisten tarhojen ja tarhahehtaarien jatkuvasti kasvavien hintojen kanssa tekee sen, etteivät Santorinin viinit ole koskaan mitenkään erityisen edullisia. Tarhojen omistaminen ja viljely ei myöskään ole pienviljelijöille mikään pääasiallinen leipätyö, sillä hyvin harva viljelijä omistaa edes hehtaaria viinitarhoja ja n. 2€ kilohinnalla ja n. 2,500 kg/ha satomäärillä yksi hehtaari viiniköynnöksiä tuottaa vain n. 5,000€ potin.