Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


18.8.16

Viininystävän Santorini

Tämä postaus on temaattista jatkoa viime kesän Viininystävän Dubrovnik -postaukselleni.

Paikallinen näkemys.

Ilta-auringossa kylpevää kalderaa Firassa.
Santorini on tunnettu ja suosittu matkakohde, ensisijaisesti henkeäsalpaavan kalderansa (eli tulivuoren kraaterin reuna) ja upeiden uimarantojensa vuoksi. Mutta entäpä jos haluaisi lähteä saarelle ihmettelemään viinitaloja ja -tuotantoa? Google antaa aihepiirin hakutuloksiin vastauksiksi joko lähinnä törkyisen kalliita viinitilakierroksia (+100€!) tai sitten vain hieman epämääräistä juttua siitä, että millä viinitaloilla kannattaisi käydä (parin kolmen eri lähteen jälkeen voi näköjään todeta, että kaikilla). Koska omaa Santorini-reissua varten asiat piti opetella itse kantapään kautta – ja monesti myös vasta paikan päällä – ajattelin tehdä nyt tulevaisuudessa Santorinille matkaileville jonkinlaisen oppaan siitä, miten paatuneen viininörtin kannattaa saarella toimia.

Lisäksi, jos Santorini matkakohteena kiinnostaa, mutta saaren viineistä ei ole mitään hajua, kannattaa ensiksi lukaista meikäläisen äärimmäisen perinpohjainen selostus Santorinista viinialueena.

Yleistä

Profitou Iliou -vuori Kamarista kuvattuna.
Santorini on tosiaan merenpinnan päälle jäänyt osa n. 3500 vuotta sitten räjähtäneestä tulivuorenrinteestä. Koska saari on kuunsirpin muotoinen ja myös vanhaa vuorenrinnettä, on saarella liikkuminen melko hankalaa: tiet ovat kapeita ja mutkittelevia, minkä lisäksi ne ovat poikkeuksetta aina joko ylä- tai alamäkeä. Ainoastaan saaren leveimmällä keskikohdalla on tasaisempaa, mutta senkin halkaisee kahtia yli puolen kilometrin korkeuteen nouseva Profitou Iliou -vuori.

Santorini ja sen merkittävimmät kaupungit.
Santorinin liikenteen keskus on Fira, saaren keskiosassa ja aivan kalderan laidalla sijaitseva pääkaupunki. Santorinilla kaikki tiet vievät Firaan, eli jos haluat mennä jonnekin, on Firaan – tai vähintään sen ohi – käytännössä pakko kulkea. Myös saaren yksinkertainen mutta toimiva bussiliikenne perustuu juuri tähän: kaikkien bussien päätepysäkki on Firan bussiasemalla ja sieltä ne lähtevät ajamaan lenkkejä saaren eri osissa sijaitseviin kaupunkeihin.

Minne sitten saarella kannattaa asettua? Riippuu toki siitä, mitä reissultaan haluaa. Saaren kuuluisin ominaisuus lienee kaldera, tulivuoren kraaterin sisäpuoli, joka laskee jopa yli 300 metrin korkeudesta suoraan Santorinin ja muutaman muun saaren muodostamaan laguuniin, ja joka on monelle matkailijalle juuri se reissun oleellisin asia. Parhaimmat mahdollisuudet kalderan ihailuun tarjoavat Fira, Oia ja Imerovigli. On kuitenkin huomattava, että nämä ovat myös saaren kalleimmat kaupungit, eikä niiden lähellä ole juurikaan viinitaloja.

Kamari rantoineen kuvattuna Profitou Iliou -vuorelta.
Itse majoituimme Kamarin kylään, joka paljastui mitä erinomaisimmaksi ratkaisuksi: kävelymatkan päästä löytyy ainakin viisi viinitilaa ja vielä yksi pienpanimokin; tämän lisäksi Kamarin hintataso on selkeästi saaren hinnakkaampia kaupunkeja matalampi, mutta koska kylä on suosittu turistikohde, tarjontaa ja tekemistä silti riittää – puhumattakaan koko kylän leveydelle ulottuvasta upeasta uimarannasta! Firaan pääsee näppärästi bussilla, joka saapuu 15–30 minuutin välein ja jolla kestää normaalisti 20–25 minuuttia matkassa ja nopeimmillaan vain noin vartin verran (yhdensuuntainen lippu 1,80€ / naama). Saaren bussiliikenne on muuten myös erittäin laadukas siinä mielessä, että bussit ovat usein uusia, hienoja ja äärimmäisen mukavia – kunhan vain satut saamaan istumapaikan (mikä ei ole keskellä pahinta turismisesonkia mitenkään itsestäänselvä asia). Bussiliput maksavat 1,80–2,50€ per matka ja ne maksetaan käteisellä bussissa liikuskelevalle rahastajalle.

Mönkijä. Tällaisella mekin kiertelimme kyliä ja viinitaloja.
Jos saarta haluaa lähteä tutkailemaan vapaammin mitä bussilinjat tarjoavat, on Santorinin kapeilla teillä skootteri usein autoa näppärämpi ratkaisu. Ylivoimaisesti suosituin veto Santorinilla tuntuu silti olevan mönkijän vuokraaminen: tämä menopeli etenee saaren mutkittelevilla ja paikoin jyrkilläkin teillä ongelmitta, sitä on varsin helppo oppia ajamaan ja sen mukana tulee tilava tavarasäiliö. Turvallisesti ajamalla laitteella voi hyvin körötellä 35–45 km/h, hurjapäänä reilua viittä kymppiä ja jos satut olemaan paikallinen, silmämääräisesti arvioiden noin sataaseitsemääkymppiä. Kahdenistuttavan mönkijän vuokra oli n. 35€ vuorokaudelta, minkä lisäksi laite piti tankata itse – 8€ tankkauksella ajaa hyvin koko päivän ympäri saarta. Alun perin suunnittelimme liikkuvamme polkupyörillä paikasta toiseen, mutta todettuamme saaren topografian ja liikennekulttuurin omin silmin, jätimme tämän suunnitelman omaan arvoonsa.

Saaren merkittävimmät kaupungit

  • Fira (lausutaan fiira): Saaren pääkaupunki ja muutenkin tapahtumien keskus. Uskomattomat näkymät kalderan reunalta Santorinin laguunin yli ja joka ilta upeat auringonlaskut. Hintataso saaren kallein. Lyhyen kävelymatkan päässä ei ole viinitaloja, mutta Firasta pääsee kaikista saaren kaupungeista helpoiten kaikkialle, sillä kaupunki on Santorinin liikenteen solmukohta. Lähellä ei ole uimarantoja.
  • Fira on hyvä valinta lähinnä, jos arvostaa kaupunkimaisuutta ja yöelämää. Kaupunki on hyvin vilkas ja turistisesonkina kaupungin kapeat kujat voivat käydä väenpaljoudesta hyvinkin ahtaiksi. Hotellit ovat keskimääräistä hinnakkaammat ja myös ravintoloiden hinnoissa on selkeää Fira-lisää ilman merkittävää nousua laadussa. Viinimyymälöitä löytyy, mutta käytännössä kaikki tuntuivat olevan aivan törkyisen kalliita – niiden rinnalla Suomen viinihinnoittelu tuntui yhtäkkiä halvalta!
  • Oia (lausutaan iia): Saaren – ja kenties koko Kreikan – kaunein kaupunki. Se on aivan saaren pohjoisen sirpin kärkeen rakennettu kylä, joka peittää koko niemen kärjen lisäksi myös merkittävästi kalderan rinnettä useiden kymmenien metrien korkeudelta. Täältä löytyy paljon saaren upeimpia hotelleja, mutta yleisesti hintataso lähes sama kuin Firassa. Viinimyymälöitä on muutamia, mutta niiden hintataso on julmetun korkea. Lähellä ei ole uimarantoja. Oian erikoisuus on sen auringonlasku, jonka kylä on onnistunut tehokkaasti ja mukavan vaatimattomasti brändäämään "maailman kauneimmaksi": joka ilta ihmiset kokoontuvat kaupungin länsikärjessä sijaitsevalle auringonlaskun terassille, ja kun auringon viimeiset säteet ovat painuneet horisontiin, puhkeavat tapahtumaa seuranneet ihmiset raikuviin aplodeihin. Muutamista ravintoloista on mahtavat näkymät kohti auringonlaskua, mutta niihin kannattaa etukäteen varata sopiva pöytä kello kahdeksaksi – itse annan suositukseni kyprostyyliselle ravintola Kypridalle.
  • Oia on mainio valinta, jos haluaa viettää muutaman päivän pienessä ja visuaalisesti äärettömän viehättävässä kaupungissa. Tekemistä sen sijaan on monia muita kyliä paljon vähemmän, sillä lähistöllä ei ole juuri mitään ja uimarantaakaan ei löydy, minkä vuoksi pidempi oleskelu Oiassa voi käydä tylsäksi. Matka muihin kaupunkeihin on melko pitkä (keskimäärin reilu 30 minuuttia Firaan) ja hinnaltaan saaren kallein (2,50€ / matka). Viininystävälle kaupungissa on lähinnä kaksi must-paikkaa: saaren tunnetuin tuottaja Sigalas, jonne kävelee Oiasta n. 40 minuuttia (matka on kevyempi mennessä kuin tullessa, sillä paluumatkalla joutuu nousemaan alamailta takaisin kalderan reunalle) sekä viinimyymälä Iama, joka ei ensivaikutelmaltaan ole hinnaltaan saaren halvimmasta päästä, mutta tämä piirre korvataan tarjoamalla uskomaton valikoima vanhempia vuosikertoja niin Santorinin kuin Manner-Kreikan viinejä – kun erehtyy vilkuilemaan vuosikertoja viinipullojen etiketeistä, rupeaa ymmärtämään, miksi myymälän viineillä on hintaa.
  • Imerovigli: Kaupunki kalderan korkeimmalla kohdalla, vain n. 2 km Firasta pohjoiseen. Hyvin samankaltaista kuin Firassa, mutta kaikki on rauhallisempaa ja vähemmän turisteja. Ei uimarantaa, mutta mahdollisuus nähdä niin hurmaavat auringonnousut kuin henkeäsalpaavat auringonlaskut. Hyvä vaihtoehto, jos haluaa saada Firan palvelut ilman liiallista turistien hulinaa.
  • Kamari: Rantakaupunki, eli ei sijaitse kalderan reunalla. Hintataso merkittävästi matalampi kuin kalderan kaupungeissa. Kaupungin sydän on reilun kilometrin mittainen rantabulevardi, jonka varrelta löytyy 80% sen ravintoloista, liikkeistä, palveluista jne. Bulevardin eteen aukeava uimaranta jatkuu koko kylän leveydeltä. 5 viinitaloa ja 1 pienpanimo kävelymatkan (2–3 km) tai 5 minuutin bussimatkan päässä. Firaan bussi 20–30 minuuttia, 1,80€ / matka. Lomasesonkina hyvin vilkas ja turisteja on paljon, mutta Kamari ei silti tunnu missään nimessä niin ahtaalta kuin esimerkiksi Fira tai Oia.
  • Perissa: Rantakaupunki, eli ei sijaitse kalderan reunalla. Sijaitsee linnuntietä vain n. kilometrin päässä Kamarista, mutta kaupunkeja erottaa Profitou Iliou -vuori. Hyvin samankaltainen kuin Kamari, eli kaupungin sydän on pitkä rantabulevardi, jonka varrella on valtaosa palveluista. Perissa on kuitenkin hieman rauhallisempi ja uneliaampi Kamariin verrattuna. Lähistöllä lienee yksi viinitalo, mutta en ole asiasta varma. Matka Firaan bussilla on pitkähkö (35–40 min, reilu 2€ / matka).
  • Pyrgos Kallistis tai vain Pyrgos: Santorinin korkeimmalla sijaitseva kaupunki, joka sijoittuu saaren keskiosiin, eli siellä ei ole uimarantaa eikä näkymää kalderan reunalle. Asian korvaa korkean sijainnin tarjoamat upeat näkymät koko saaren ylitse. Korkean sijaintinsa vuoksi sekä kaupunkiin pääseminen että siellä liikkuminen on hieman hankalaa (runsaasti jyrkkiä mäkiä ja portaita). Lähistöllä sijaitsee vain yksi viinitalo, saaren mielenkiintoisimpiin ja hypetetyihimpiin lukeutuva Hatzidakis, noin kilometri Pyrgoksen eteläpuolella. Kaupungin hintatasosta ja viinitarjonnasta itselläni ei ole tarkkaa käsitystä.
Kas tässä satunnainen kissanpentu.
Viinitalovierailut

Mikä olisi lomareissu viinialueelle ilman viinitalovierailuja?

Saaren viinitalot ja pääasialliset kulkuväylät. Voit klikata kuvan suuremmaksi.
Koska Santorinin viinintuottajat ovat ymmärtäneet turismin mukanaan tuomat hyödyt, käytännössä kaikkiin saaren viinitaloihin on mahdollista marssia sen kummemmin etukäteen varoittamatta ja joka talolla puhutaan vähintään melko ymmärrettävää englantia. Käytännössä kaikki viinitalot tarjoavat maksullisen maistelun, jossa voidaan käydä mitä tahansa tuottajan muutamasta suosituimmasta viinistä yli kymmenen viiniä käsittävään, koko tuotantoa esittelevään maisteluun. Halvimmat maistelut maksavat n. 5€, kalleimmat ja mittavimmat jopa 20€. Joillakin taloilla esitellään samalla viinitalon laitteistoa ja kellaripuolta, kun taas toisilla taloilla vierailijaa vastassa on vain palvelutiski, josta tilataan maistelu ja siinä kaikki.

Koska pahimman lomasesongin aikana monilla viinitaloilla voi olla hyvinkin vilkasta, ei useinkaan ole haittaa ottaa yhteyttä viinitaloon etukäteen ja tiedustella viinitalovierailusta. Muutamissa tapauksissa, joissa olin ottanut taloon etukäteen yhteyttä, saimme henkilökohtaista palvelua ja saatoimme myös päästä ihmettelemään viinitalon valmistustiloja. Näissä tapauksissa on toki kohteliasta ostaa mukaansa jotain vierailun päätteeksi, mutta kannattaa ennen viinitalovierailuja ottaa jonkinlainen käsitys saaren hintatasosta – melkein kaikilla viinitaloilla pullojen hinnat olivat merkittävästi kalliimpia kuin monissa saaren marketeissa, jolloin erityisesti arvokkaimmissa viineissä voi viinitalolla olla merkittävästi ilmaa hinnassa.

Moniin viinitaloihin ylivoimaisesti helpoin keino saapua paikalle on vuokrattava mönkijä, mutta tällöin kannattaa varautua sylkemään maistelun viinit sylkykuppeihin. Jos haluaa nauttia maistelun viinit ilman sylkykuppeja, kannattaa pyrkiä kulkemaan viinitaloille tilanteen salliessa jalan tai busseilla.

Näin älypuhelimien aikakaudella viinitaloja etsivän paras ystävä on Google Maps: ennen lähtöä kannattaa kaikki mielenkiintoiset (tai varmuuden varalta ihan suoraan kaikki) viinitalot merkitä suosikeiksi tähdellä Google Mapsissa ja tämän jälkeen tallentaa koko Santorinin kartta puhelimen välimuistiin. Tällöin kartasta voi aina nopeasti vilkaista kuinka lähellä joku viinitalo mahtaa olla, vaikkei internetiä olisikaan käytössä. Oheiseen karttaan olen merkinnyt kaikki tietämäni saaren viinitalojen sijainnit ja allaoleviin esittelyihin olen avannut sekä sen, miten talolle pääsee parhaiten, että millä nimellä viinitalo löytyy Google Mapsista. Olen myös piirtänyt karttaan summittaisesti saaren pääasialliset liikenneväylät, joita pitkin autot liikkuvat saarella kylien välillä.

Viinitalot:

1: Argyros Estate – Sijaitsee Meso Goniassa, saaren keskiosista löytyvässä kummituskylässä. Paikan päälle voi marssia ilman sen kummempia krumeluureja, mutta suosittelen ottamaan yhteyttä etukäteen. Tuottaa äärimmäisen kovalaatuisia viinejä, joista parhaimmistoon kuuluvat erilaiset kuivat Assyrtikot ja jopa 20 vuotta tynnyrikypsytetyt Vinsantot. Viinitalolle on 20 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Talon nimi lausutaan suurin piirtein arjiiros. Aivan naapurissa sijaitsevat Art Space Winery, Artemis Karamolegos, Canava Roussos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: Ktima J. & M. Argyros O.E.

2: Art Space Winery – Mikroskooppinen, natural-henkinen luomuviinitalo, joka sijaitsee Meso Goniassa, saaren keskiosista löytyvässä kummituskylässä. Santorinin osuuskunnan, Santo Winesin, perustaneen Nikolaos Argyrosin pojan, Antonis Argyrosin pyörittämä taidegalleria. Todella kovalaatuisia viinejä, joita voi ostaa vain viinitalolta, minkä lisäksi niitä voi löytää vain parista kolmesta ravintolasta Santorinilla. Paikalle voi saapua sen kummemmin varoittelematta aikavälillä 12:00–19:00. Antonis Argyros esittelee sekä taidegalleriaansa että viininvalmistustilojaan kernaasti, minkä lisäksi hän puhuu innokkaasti ja julmetun nopeasti englantia, joskin käsittämättömällä ja puoliolemattomalla artikulaatiolla – jokainen lause tulee hirveällä vauhdilla ja tuntuu muodostuvan yhdestä pitkästä, epäselvästi mumistusta sanasta. Talon fantastinen ja ylettömän persoonallinen Assyrtiko (20€ / plo) on taattua tuliaistavaraa. Viinitalolle on 25 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Aivan naapurissa sijaitsevat Argyros Estate, Artemis Karamolegos, Canava Roussos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: sekä Art Space että Argyros Antonios.

3: Artemis Karamolegos – Tunnettiin aiemmin nimellä San...torini. Tämä Meso Gonian aavekaupungin laidalla sijaitseva moderni viinitalon ja ravintolan yhdistelmä on ehdottomasti vierailun arvoinen; vierailun voi hyvin ajoittaa lounasaikaan, jolloin ravintolaan voi jäädä ruokailemaan maistelun päätteeksi. Paikkaan on helppo tulla ilman erillistä ilmoitusta, mutta palvelun taso oli ensiluokkaista kun olin sopinut tapaamisesta etukäteen. Viinitalolle on 25 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Aivan naapurissa sijaitsevat Argyros Estate, Art Space Winery, Canava Roussos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: Artemis Karamolegos Winery.

4: Avantis Estate – Vasta parin vuoden ajan Messarian kylässä toiminut viinitalo. Ei kokemusta. Google Maps: Canava Avantis.

5: Boutari – Kreikan yksi tunnetuimpia viinitaloja ja Santorinin viinintuotannon modernisoija. Sijaitsee Megalochorin kylän eteläpuolella aivan kalderan reunalla. Talo näkyy selvästi vieressä kulkevalta autotieltä ja sinne pääsee helposti mm. Fira–Perissa- ja Fira–Akrotiri-busseilla. Ei kokemusta, mutta kuulemma ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Paikalle voi saapua varoittamatta, mutta etukäteisilmoitusta suositellaan. Kävelymatkan päässä sijaitsevat myös Gavalas ja Venetsanos. Google Maps: Boutari Winery.

6: Canava Roussos – Saaren vanhin viinitalo, joka sijaitsee Meso Goniassa, saaren keskiosista löytyvässä kummituskylässä. Tunnettu ääritraditionalistisesta meiningistään ja vanhahtavasta imagostaan. Ymmärtääkseni paikalle voi saapua ilmoittamatta klo 12–19. Viinitalolle on 20 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla. Aivan naapurissa sijaitsevat Argyros Estate, Art Space Winery, Artemis Karamolegos ja pienpanimo Santorini Brewing Co. Google Maps: Canava Roussos Winery since 1836.

Vaatimattomat maistelutilat Gaialla.
7: Gaia – Kamarin kylän pohjoispuolella sijaitseva viinitalo, joka lukeutuu saaren tunnetuimpiin; todellisuudessa talo sijaitsee lähes kiinni Santorinin lentokentän kiitoradassa. Maistelutila on äärimmäisen viihtyisä rantaterassi, josta on upeat näkymät saaren itärannan hiekkarannan yli. Paikalle kävelee 20 minuuttia Kamarista (n. 2 km) yksinkertaisesti kulkemalla hiekkarantaa pitkin pohjoiseen, mutta muuten paikalle voi olla vaikeampi päästä. Paikalle voi saapua ongelmitta ilman erillistä ilmoitusta, mutta saimme talolta loistavaa palvelua ilmoitettuamme saapumisesta etukäteen. Viinien lisäksi talolla tuotetaan uskomattoman konsentroitunutta ja maukasta, peräti 5 vuotta tammitynnyreissä kypsytettyä Assyrtiko-etikkaa. Talon nimi lausutaan suurin piirtein jeia. Google Maps: Gaia Wines.

8: Gavalas – Megalochorin kylässä sijaitseva viinitalo, joka yli 100 vuoden iällään lukeutuu saaren vanhimpien joukkoon. Paikalle voi saapua ilman erillistä ilmoitusta. Talolla esitellään kernaasti talon viininvalmistuslaitteistoja, tynnyrikellaria ja muita tiloja, minkä lisäksi kaikkia talon viinejä voi maistella edullisesti (muistaakseni 1–1,50€ / maisteluannos). Paikalle pääsee esimerkiksi Fira–Perissa- ja Fira–Akrotiri-busseilla, mutta viinitalon löytäminen voi vaatia pientä seikkailua kylän keskellä. Google Maps: Gavalas George.

9: Halaris – Perissan kylässä sijaitseva pieni viinitalo. Ei kokemusta ja tarkka sijainti myös hämärän peitossa. Google Maps: ?

10: Hatzidakis – Kilometri Pyrgosin eteläpuolella sijaitseva viinitalo, joka sijaitsee hieman eristyksissä muista. Järkevin tapa saapua paikalle on matkustaa bussilla Pyrgosiin ja jatkaa perille matkaa kävellen. Ei kokemusta, harmi kyllä – ymmärtääkseni lukeutuu saaren mielenkiintoisimpiin tuottajiin. Google Maps: Hatzidakis Haridimos Winery Santorini.

11: Heliopoulos – Pieni tuottaja Megalochorissa. Ei kokemusta ja tarkka sijainti myös hämärän peitossa. Google Maps: ?

12: Koutsoyannopoulos / Volcan Wines – Viinitalon ja viinimuseon yhdistelmä, joka sijaitsee hieman keskellä ei mitään, Meso Gonian, Vothonasin ja Mesarian kylien välimaastossa. Viinitalolle on 30 minuutin kävelymatka Kamarista ja aivan viereen pääsee myös Fira–Kamari-bussilla (viinitalolla on oma bussipysäkkinsä). Vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee viinitalo Artemis Karamolegos. 9€ hintaan sisältyy sekä kierros viinimuseossa että neljän viinin maistelu. Talolta löytyy myös vanhempia Vinsantoja sekä erinäisiä muitakin viinejä. Google Maps: Koutsoyannopoulos Wine Museum.

13: Santo Wines – Vuonna 1947 perustettu osuuskunta ja saaren suurin tuottaja. Sijaitsee Pyrgosin ja Megalochorin kylien välimaastossa, n. 4 km Firasta etelään. Osuuskunnan hypermoderni ja näyttävä viinitalo sijaitsee aivan kalderan laidalla ja sen 300 metriä suoraan merenpinnan yläpuolella sijaitsevilta näköalaterasseilta avautuvat häikäisevät maisemat Santorinin saariryhmän muiden saarien yli. Viinitalolle on helpointa tulla esimerkiksi Fira–Pyrgos-, Fira–Perissa- tai Fira–Akrotiri-busseilla ja viinitalolla on oma bussipysäkki. Talolle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja kaikkia talon viinejä saa maistella näköalaterassilla joko puolikkaina tai kokonaisina lasillisina. Oman kokemukseni perusteella talon viinit eivät kuitenkaan pärjää saaren parhaille tuottajille ja koko paikka vaikuttaa hieman enemmän turistinähtävyydeltä kuin viinitalolta. Kävelymatkan päässä sijaitsee myös Venetsanos. Google Maps: Santo Wines Winery.

14: Sigalas – Oian koillispuolella, merenpinnan tasossa sijaitseva, kenties Santorinin tunnetuin ja arvostetuin viinitalo, joka on toiminut saaren luomuviljelyn pioneerinä. Talo sijaitsee vähän syrjässä kaikesta, joten paikan päälle pitää seikkailla autolla, taksilla, skootterilla tai mönkijällä. Itse seikkailimme paikan päälle Oiasta kävellen, mihin kului reilu puoli tuntia (vajaa 3 km). Matka on upeiden, saaren pohjoispuoleiselle merelle ulottuvien näkymiensä puolesta vaivan arvoinen, mutta myös kuumassa auringonpaisteessa ja erityisesti paluumatkan ylämäessä melko raskas. Fira–Oia-bussi ajaa talon vierestä, mutta en tiedä, onko lähistöllä lainkaan bussipysäkkejä; jos on, kannattaa mieluummin pysähtyä matkalla Firasta Oiaan kuin toisin päin, sillä bussit saattavat Oiasta lähtiessä olla hyvin täysiä ja vain pyyhältää kaikkien matkan varrella sijaitsevien pysäkkien ohitse. Vierailun jälkeen voi kävellä Oiaan ja matkan varrella pysähtyä mainiossa Iama-viinimyymälässä. Sigalasilla on mahdollisuus ottaa kaksi eri kokoista maistelua, joista jälkimmäinen (n. 20€) kattaa kaikki talon viinit. Google Maps: Domaine Sigalas.

15: Venetsanos – Megalochorin tuntumassa sijaitseva, yli 60 vuotta pois käytöstä ollut viinitalo, joka on otettu viime vuosina jälleen käyttöön. Aivan autiotien varressa sijaitseva viinitalo on kaivettu maan sisään, aivan kalderan kylkeen, joten maan päällä viinitalosta näkyy vain pienen mökin kokoinen sisäänkäynti, mutta sen alta aukeavat sekä suuret, luolastomaiset viininvalmistustilat että upeat terassinäkymät Santorinin laguunin yli. Viinitalolle voi kävellä Megalochorin ja Pyrgosin kylästä sekä Boutarin, Gavalasin ja Santo Winesin viinitaloilta n. 10 minuutissa. Paikalle voi tulla ilman etukäteisilmoituksia. Google Maps: Venetsanos Winery.

Erityisesti vierailemisen arvoisia paikkoja ovat Sigalas Oiassa, Gaia Kamarissa ja vierekkäisten Koutsoyannopoulosin, Artemis Karamolegosin, Argyrosin ja Canava Roussosin viinitalot Kamarin lähistöllä, Meso Goniassa. Lisäksi Hatzidakis ymmärtääkseni lukeutuu saaren kovimpiin tekijöihin, mutta harmillisesti emme ehtineet vierailla viinitalolla, joten tästä talosta en osaa sanoa tällä hetkellä mitään. Santo Wines kannattaa käydä lähinnä tarkastamassa näköalojen, ei niinkään viinien puolesta.

Mitä muuta saarella kannattaa tehdä?

Tutustu saaren pienpanimo-oluisiin! Vuodesta 2011 eteenpäin Santorinilla on toiminut kaksi pienpanimoa, Volkan Beer ja Santorini Brewing Co.


  • Volkan Beer oli vuoden 2011 kesällä ensimmäinen Santorinin pienpanimo – joskin oluita ei todellisuudessa panna Santorinilla, sillä kyseessä on ns. mustalaispanimo, joka teetättää oluensa muilla panimoilla. Oluen kuitenkin omistaa Santorinilla sijaitseva yhtiö ja sen tarkoituksena on valmistaa ensisijaisesti juuri leimallisesti santorinilaisia oluita: olueen käytettävä vesi suodatetaan Santorinin huokoisesta laavakivestä valmistetun suodattimen läpi ja ne maustetaan paikallisilla raaka-aineilla: sukaattisitruunan (Citrus medica, muinaissitruuna) lehdillä ja santorinilaisella viiniköynnöksenkukkahunajalla. Panimolla on tällä hetkellä neljä olutta valikoimissaan: Blonde (pilsner), Black (dunkel), Grey (100% vehnämallasolut) ja White (vehnäolut). Oluita löytyy yleensä marketeista n. 3€ hintaan.
  • Santorini Brewing Co. on saaren ensimmäinen varsinainen panimo ja se on ottanut maskotikseen Santorilla useimmin tavatun eläimen, aasin. Panimolla on valikoimissaan viisi olutta: Yellow Donkey (pale ale), Red Donkey (belgihiivoilla käytetty amber ale), Crazy Donkey (Santorinin ensimmäinen IPA, valmistetaan pieniä määriä ja myydään vain 0,75-kokoisissa pulloissa), White Donkey (suodattamaton vehnäolut, myydään vain 0,75-kokoisissa pulloissa) ja Slow Donkey (12 kk vanhoissa Vinsanto-tynnyreissä kypsytetty strong ale). Panimo sijaitsee aivan Canava Roussos- ja Argyros-viinitalojen naapurissa, autotien varrella Kamarista Firaan – paikalle pääsee helposti Kamarista kävelemällä tai Fira–Kamari bussilla. Yellow ja Red Donkey panimolla n. 3€, isot 0,75-pullot ja Slow Donkey 8€. Oluita löytyy myös monista saaren parempaan valikoimaan keskittyneistä baareista.

Profitou Iliou -vuoren pohjoisrinnettä.
Valloita Profitou Iliou -vuori! Tämän vuoren ylikulkeva osuus sijaitsee juuri Kamarin ja Perissan välissä, joten jos satut majailemaan toisessa kylässä ja vuorentakainen meininki kiinnostaa, kannattaa vuori ylittää jalan. Kamarista lähtee sekä siksakkaava autotie, että hieman syrjemmästä nouseva, jyrkkä kiipeilypolku, joka ohittaa vanhan kappelin vuorenrinteessä. Vaikka vuori on korkeimmillaan yli 500 metrin korkuinen, on patikkareitin korkein kohta "vain" 250 metrin korkeudessa. Reissuun kannattaa lähteä vasta puoli viiden jälkeen iltapäivällä, jolloin vuoren korkeimmat huiput suojaavat auringonpaahteelta; liian myöhään ei kannata lähteä, sillä reitti on hyvin pientä ja kivikkoista kinttupolkua, eikä sen varrella ole mitään valoja, joten auringon laskeuduttua vuorella on pimeää. Täysiä tykittämällä Kamarista pääsee Perissaan reilussa tunnissa, mutta jos pysähtyy ihailemaan maisemia ja räpsimään valokuvia, on puolitoista-kaksi tuntia realistinen tavoite. Vuoren huipulla sijaitsee myös muinainen Thira, saaren alkuperäisen pääkaupungin rauniot; tämä nähtävyys on kuitenkin auki päiväsaikaan, joten sen nähdäkseen on vuorelle lähdettävä aikaisemmin.

Akrotirin kuuluisa punainen ranta.
Ui! Saaren kuuluisimmat rannat ovat Perissan musta ranta, Kamarin ja Monolithosin välinen, useita kilometrejä pitkä uimaranta sekä Aktrotirin punainen ja valkoinen ranta. Perissan ja Kamarin rannat ovat "perinteisempiä" turistirantoja, kun taas hieman syrjässä sijaitsevaan Akrotiriin on mentävä vähän pidempi reissu bussilla tai mönkijällä. Lisäksi näille rannoille päästäkseen on seikkailtava vielä jyrkkien pikkupolkujen kautta, joten liikuntarajoitteiselle Akrotirin rannat eivät ole suositeltavia kohteita. Siinä missä musta ranta on todella musta, saavat punainen ja valkoinen ranta nimensä niiden takana nousevista, jylhistä kallioseinämistä.

Kävele kalderan reunaa pitkin Oiasta Firaan! Vajaan 12 km pituiselle matkalle mahtuvat lähes kaikki Santorinin henkeäsalpaavimmista maisemista, vitivalkoisiksi kalkkipestyistä kylistä lähes pystysuorana mereen putoavaan kalderaan ja upeisiin näkymiin laguunin ja Santorinin pienempien saarten yli. Reissua varten kannattaa varata nelisen tuntia ja runsaasti vettä.

Iama, Santorinin kovalaatuisin viinimyymälä Oian itälaidalla.
Osta tuliaisia! Eli siis viiniä. Vaikka joitain viinejä kannattaa ostella viinitaloilta, kannattaa leijonanosa viineistä ostaa aivan tavallisista marketeista ja pikkumyymälöistä, joissa on usein varsin järkevä hintataso. Kannattaa kuitenkin arvioida, että onhan myymälässä riittävän viileät olosuhteet eivätkä hyllyt ole missään vaiheessa auringonpaisteessa. Varsinaisissa viinimyymälöissä on aivan hirvittävät turistihinnat (tavalliset pullot keskimäärin n. 15–20€, paremmat n. 25€ ja Vinsantot helposti 40–50€), kun taas vastaavat hinnat markeiteissa on yleensä tuosta n. puolet. Kamarin totesin melkeinpä parhaaksi kyläksi viinimyymälöiden osalta, sillä sieltä löytyi runsaasti pieniä kauppoja, joissa valikoimat olivat usein yllättävän suuret ja hinnat kohtuulliset – muista kaupungeista oli taas vaikeuksia löytää hyviä viinivalikoimia, kun taas Firassa hinnat olivat merkittävästi korkeammat. On kuitenkin muistettava, että Santorinin viinit ovat kautta linjan hinnakkaita johtuen saaren haasteellisista viljelyolosuhteista ja matalista satomääristä: edullisimmat viinit ovat myymälöissä vajaan kympin luokkaa, laadukkaammat 13–18€ ja Vinsantot 25–30€. Joitain viinejä (esim. Art Space, Koutsoyannopoulos Kamaritis, Venetsanos) on kuitenkin turha odottaa löytävämsä mistään viinimyymälöistä.
Ainoa poikkeus viinimyymälöihin on Oiasta n. 15 minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva viinimyymälä Iama, jonne kannattaa tehdä ekskursio jo myymälän valikoiman vuoksi. Myymälän omistaja Ursula Deneke keräilee sekä Santorinin että muun Kreikan parhaita viinejä (valikoimista löytyy lukuisia vanhempiakin vuosikertoja) ja valmistelee omia, ainutlaatuisia maustesekoituksiaan ja kastikkeitaan paikallisista, vastapoimituista mausteista, yrteistä ja muista raaka-aineista. Myymälän viinit kustantavat keskimäärin 25–35€ pullo ja valtaosa tarjonnasta on sellaista, jota muualta saarelta ei yksinkertaisesti saa. Reissu Iamaan kannattaa yhdistää vierailuun n. 20 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle Sigalasin viinitalolle.

Syö hyvin! Normaalisti Firassa ja Oiassa kahden hengen illallinen alku- ja pääruoalla, viinipullolla ja tipeillä on n. 65–75€, kun taas Kamarissa pärjää hyvin jo viidellä kympillä. Vielä halvemmalla toki pääsee, jos ravintolassa ottaa "talon viiniä", joka kustantaa normaalisti n. 10€ per litran karahvi. Talon viinit ovat usein keskimäärin hyvin kovalaatuista tavaraa ottaen huomioon viinien edullisen hinnan, mutta eivät ne koskaan tunnu pärjäävän pullotavaralle. Viinipullollinen kustantaa ravintolassa tasosta riippuen Kamarissa n. 18–35€, kun taas Firassa ja Oiassa keskimääräinen pullon hinta (usein ihan samoille tuotteille) oli selkeästi korkeampi, n. 25–45€). Alueesta riippuen alkupalat maksavat yleensä 3–10€, pääruoat 8–20€; arvostetuissa huippuravintoloissa toki vielä enemmän.
Paikallisista ruokalajeista tarkastamisen arvoisia ovat monet merenelävät, mm. miekkakala ja mustekalat, jotka ovat meren läheisyyden vuoksi aina tuoreita ja laadukkaita; erilaiset juustoruokalajit, kuten mm. syntisen herkullinen friteerattu juusto saganaki tai filotaikinaan kääritty ja hunajalla maustettu feta; erilaiset liharuoat Vinsanto-kastikkeessa; kreikkalaiset luottoherkut, kuten munakoisopata moussaka, souvlaki-lihavartaat sekä paikallinen näkemys döner-kebabista, eli gyros. Lähes kaikissa saaren ravintoloissa oli tarjolla yksi tai useampikin erilainen kasvisruokavaihtoehto ja löytyipä myös muutama vegaaniystävälliseksi itseään mainostava ravintola. Ravintoloissa tulin itse noudattaneeksi totuttua kaavaa, eli mitä innokkaampi sisäänheittäjä, sitä todennäköisemmin kyseisessä paikassa emme vieraile, ja ruokalistalta kannattaa valita yleensä jotain sen nimistä syötävää, josta ei ole mitään hajua – pettymyksiä ei tällä toimintaperiaatteella päässyt syntymään. Parhaat ravintolat kun pärjäävät yleensä myös ilman sisäänheittäjiä ja ulkomailla ainakin itse haluan syödä mieluummin mahdollisimman paikallista ja autenttista ruokaa kuin turisteille suunnattua tusinahuttua.

Lämmin mutta ruskeavetinen poukama Palea Kamenilla.
Käy purjehtimassa Santorinin laguunissa! Kaldera on upea myös mereltä päin nähtynä, eikä auringonlaskussakaan ole valittamista. Jotkut purjehdusreissut vievät Nea Kameni -saarelle tutustumaan tulivuoren kraateriin, kun taas toisilla voi päästä uimaan Palea Kameni -saaren matalaan poukamaan, jonka tulivuoren vedenalainen toiminta on lämmittänyt ihastuttavan lämpimäksi. Varoituksen sana: poukamasta on ikävä uida pois, sillä poukaman lämpimän veden jälkeen uimamatka avoimella merellä takaisin laivalle tuntuu hyytävän kylmältä. Lisäksi vesi on hyvin rautapitoista ja sameaa, mikä voi värjätä vaaleat uima-asut oransseiksi ja tummentaa koruja!

Auringonlasku Firassa. Joidenkin mukaan melkein yhtä hieno kuin Oiassa.
Näe auringonnousu ja -lasku! Et ole käynyt Santorinilla, jos et ole nähnyt saaren kuuluisaa auringonlaskua – joka näkyy käytännössä takuuvarmasti joka siunaaman ikinen ilta, kiitos pilvettömän taivaan. Heinä-elokuun taitteessa auringonlasku on hienoimmillaan n. 20:20 ja puoleen yhdeksään mennessä aurinko on laskenut mailleen. Parhaimmat paikat seurata auringonlaskua ovat kalderan reunalla Firassa, Imegrovilissa sekä tottakai auringonlaskuistaan kuuluisassa Oiassa.

Auringonnousu Kamarissa. Myös ihan ok.
Aurinko nousee taas n. klo 6:20 ja vaikkei se olekaan aivan yhtä vaikuttava kuin saaren auringonlasku, kannattaa sen vuoksi edes kerran pistää herätys aikaisemmaksi ja raahautua sopivalle paikalle. Parhaat paikat seurata auringonnousua ovat saaren itäpuolen rannat sekä ne riittävän korkealla sijaitsevat kaupungit, joista näkee hyvin saaren itäpuoliselle merelle.

Mitä muuta?

Tämä oli reissumme pilvisimpiä päiviä.
Muista pakata mukaan aurinkorasvaa! Aurinkoa saa saarella tuutin täydeltä joka siunaaman päivä, sillä pilviä ei Santorinilla juuri koskaan näy. Rasvan hankkimista ei kannata lykätä saaren myymälöihin, sillä tuubi suojavoidetta saattaa helposti keventää kukkaroa 25–30€.



Edes puista ei ole vastusta saaren ikuiselle tuulelle.
Oletimme, että heinä-elokuulle ajoitetulla reissulla paahtuisimme saarella hengiltä, mutta loppujen lopuksi lämpötilat olivat päivittäin varsin siedettävästi 30 asteen molemmin puolin, minkä lisäksi saarella ikuisesti puhaltava pohjoistuuli oli lähinnä miellyttävällä tavalla viilentävä elementti. Saarelle voi siis lähteä jopa vuoden kuumimpaan aikaan ilman suurta pelkoa lähestyvästä lämpöhalvauksesta!

Toivon, että tästä postauksesta oli jonkinlaista apua Santorinille matkaa suunnitteleville ja toivottavasti se myös samalla sai herätettyä myös muille lukijoille kiinnostusta niin itse saarta kuin sen viinejä kohtaan!

Nää elää näin joka päivä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tiedoista, tosi mielenkiintoista! Terveisin nimimerkki: Santorinin reissulle 2019 :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kattavasta infopaketista. Lähtö olisi 9.8.18. Kamariin ihan sattumalta...

    VastaaPoista