Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


20.9.16

Maku Solita Intohimo

Maku Solita Intohimo Passion Pale Ale
  • Valmistaja: Maku Brewing
  • Tyyppi: Olut, Pale ale
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa
  • Koko: 0,33
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Elokuu 2016)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kuukausi takaperin postista pamahti näytepurkki Tuopillisen Jounin lähettämää Solita Intohimo -olutta. Kyseessä on siis Solitan (joka on siis myös Jounin työnantaja) 20-vuotispäiville kehitetty juhlaolut. Alustavan ajatusriihen jälkeen tämä olut päätettiin teettää Tuusulassa sijaitsevalla Maku Brewingillä, jonka erilaisista "omaoluista" oli kerääntynyt jo jonkin verran hyviä kokemuksia.

Koska yksi Solitan arvoista on intohimo, päätyi se lopullisen oluen nimeksi. Samalla olut keksittiin maustaa varsin osuvasti passiohedelmällä (joskin hedelmän suomenkielinen synonyymi "kärsimyshedelmä" ei natsaa enää niin osuvasti intohimon kanssa...) Parastahan tässä oluessa on se, ettei kyseessä ole ainoastaan uudet vaatteet saanut vanha olut, vaan ihan oikeasti Solitalle omalla reseptillä kehitetty, uniikki olut. Solitan olutseura suunnitteli teetettävälle oluelle lähtökohtaiset suuntaviivat – helppo juotavuus ja max. 4,7% vahvuus, lakiteknisistä syistä – ja loput passiohedelmäisen pale alen reseptiikasta jätettiin Makun kavereiden kehitettäväksi.

Oluesta tehtiin aluksi koe-erä, jonka Solitan olutseuran raati hyväksyi samoin tein, minkä jälkeen olut pistettiin virallisesti tulemaan. Valtaosa oluesta meni yhtiön omaan käyttöön sekä henkilökunnalle että näppäräksi edustusolueksi, mutta lisäksi jakoon tuli muutama kegi baarikäyttöön Helsingin Il Birrificioon. Lisäksi olutta on tarjolla ensi lauantaina (24.9.2016) Ota Olut! -tapahtumassa Otaniemessä. Oluen päiväys on ensi vuoden alkuun eli 2.2.2017 ja voltteja löytyy jetsulleen se 4,7%.

Lasissa oluella on utuinen, hennosti vihertävä vaaleankeltainen väri sekä erittäin runsas, kuohkean höttöinen, kestävä ja väriltään valkoinen vaahto, joka jättää lasin reunoille hieman pitsiä.

Aromikkaasta tuoksusta löytyy – kuten tämännimiseltä oluelta saakin odottaa – makeaa eksoottista passiota, jota komppaa aromihumalainen, hieman pistävä ruohoista vihreys, hillitty saippuaisuutta muistuttava sitruksisuus ja hento vivahde greippilihaa.

Suussa makunystyröitä morjenstaa vihersävytteinen, voimakkaasti ruohoa ja männynneulasia tykittävä makumaailma, jossa tuntuu myös hieman sekä trooppisen hedelmäistä että ujon kirpeää passiota ja kohtalaisen selväpiirteisesti tuntuvaa, yrttistä katkerohumalaa. Suutuntuma on kepeänpuoleinen ja hieman ohkainen – hieman täyteläisempi meininki, piirun verran runsaampi maltaisuus ja asteen verran korkeampi alkoholi sopisivat kokonaisuuteen, mutta ymmärrettävää on, että lain antamissa puitteissa on liikuttava. Hiilihappo on hyvin pehmeää ja maltillista.

Suuhun jäävä jälkimaku on tuntuvamman katkera, vihertävän ruohoinen, männynneulasinen, hillitysti mausteinen ja ujosti vaalean maltainen. Jälkivaikutelma on kepeä, mutta mukavan rapea ja raikas.

Mikään suuri tunnelmointiolut Solita Intohimo ei ole, mutta jos kyseessä pitää olla edustuskäyttöön taipuva yleisolut, jonka pitäisi olla riittävän kepeä lähinnä keskiketterään tottuneelle, mutta silti sopivan mielenkiintoinen myös harrastelijoille, on lopputulos varsin onnistunut! Ihan hatunnoston arvoinen temppu Makulta. Oluen hieman ohkainen olemus on toki kauneusvirhe, mutta enemmänkin pakon luoma ominaisuus kuin todellinen virhe, joka ei varsinaisesti oluen juotavuutta vähennä. Kyllä tätä kelpaa sekä työntekijöille jaella että käyttää edustustehtävissä!

Lyhyesti: Kepeä, raikas ja mutkaton pale ale, johon on haettu syvyyttä ja mielenkiintoa passionhedelmällä – mikä heijastuu humoristisesti oluen nimeen.

Arvio: Miellyttävä – varsin kelvollinen yleisolut sopivan pienellä, mutta toimivalla, persoonallisella twistillä.

18.9.16

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012
  • Valmistaja: Celler Cal Pla
  • Tyyppi: Roséeviini, DOQ Priorat
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Priorat
  • Rypäleet: Garnacha Roja, Piquepoul Noir
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,50e (Joulukuu 2015, Décantalo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kataloniassa, parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, sijaitsee karu ja vuoristoinen Priorat. Vielä 1990-luvun alkuun asti tämä alue oli täysin tuntematon kaikille muille paitsi paikallisille, jotka tiesivät sen äärimmäisen tuhteja, alkoholisia ja rustiikkisia bulkkiviinejä tuottavana viinialueena. Vasta 1980-luvulla alueelle alkoi ilmestymään pientuottajia, jotka pullottivat itse omat viininsä sen sijaan, että olisivat myyneet rypäleensä paikallisten osuuskuntien bulkkituotantoon. 1990-luvun alussa alueen maine yllättäen suorastaan räjähti käsiin kun katalaanituottaja René Barbierin johdolla kourallinen tuottajia julkaisi yhtä aikaa punaviininsä, jotka olivat kuin toisesta maailmasta verrattuna Prioraton perinteiseen tyyliin – todella puhdaspiirteisiä, intensiivisiä, rakenteikkaita ja täynnä konsentroitunutta, kypsää hedelmää. Nämä viinit vakuuttivat monet muut tuottajat Prioraton potentiaalista ja alueelle alkoi valua tuottajia, jotka ryhtyivät tuottamaan samankaltaisia punaviinejä. Hyvin nopeasti alueen maine kiiri Espanjasta ulkomaille ja alle kymmenessä vuodessa (vuonna 2000) Priorat sai oman DOQ-appellaationsa, Riojan ohella ainoana korkeimman tason appellaationa. Virallisen vahvistuksen kansalliselta viinituotantoa valvovalta elimeltä DOQ Priorat sai kuitenkin vasta 2009, eli vuosina 2000–2009 Priorat oli Kataloniassa virallisesti DOQ Priorat, mutta hämmentävästi muualla Espanjassa vain DO Priorat.

Priorat on tullut kuuluisaksi siis juurikin René Barbierin ja kumppaneiden kehittämästä punaviinityylistä, jossa viinit ovat äärimmäisen konsentroituneita, rakenteikkaita, kypsän hedelmäisiä ja tiukan tanniinisia. Monesti viinit ovat myöskin erittäin tammisia, joskin tämä tyyli tuntuu vuosi vuodelta muuttuvan yhä enemmän hedelmävetoisempaan tyyliin. Alueella valmistetaan myös muitakin viinejä, kuten valko-, rosée- ja jälkiruokaviinejä, mutta koska niiden osuus Prioraton viinituotannosta on hyvin marginaalinen, on hyvin harva maistanut – tai jopa edes kuullut – niistä mitään. Siksi ajattelinkin, että olisi hyvä nostaa vaihteeksi esiin Prioratosta jotain muuta kuin niitä iänikuisia punaviinejä.

Mas d'en Compte Rosat on 15-vuotiaiden Garnacha Gris- (eli Garnacha Roja) ja Picapoll Negre (eli Piquepoul Noir) -köynnösten rypäleistä valmistettu roséeviini. Viinistä oli hieman hankalaa löytää pohjatietoja sen takia, että tuottajan sivut ovat vain katalaaniksi, eikä niiltä edes löydy tätä viiniä. Onnistuin kuitenkin sen verran onkimaan viinistä speksejä, että se on rypäleiden puristuksen ja käymisen jälkeen siirretty kypsymään 3kk ajaksi vanhoihin, 3. käyttökerran 500 litran tammitynnyreihin.Viiniin käytetyt rypäleet ovat melko epätyypillisiä, erityisesti espanjalaisittain tarkasteltuina: Garnacha Roja, joka on tumman Garnachan vaaleampi, harmaa- tai vaaleanpunakuorinen mutaatio, on Ranskassa varsin suosittu 1700 ha viljelyalallaan, mutta Espanjassa paljon harvinaisempi vai n. 70 ha viljelyalalla. Piquepoul Noir on taas melko tuntematon eteläranskalainen lajike, jota viljellään Ranskan puolella n. 70 ha alueella ja Espanjassa vain 3 ha alueella – vain Kataloniassa ja sielläkin lähinnä Prioraton alueella.

Viinillä on läpinäkyvä, mutta erittäin syvä, intensiivinen ja tumman vadelmanpunainen väri, joka on suorastaan poikkeuksellisen tumma väri roséeksi – tämä voisi mennä helposti jopa hailakasta viileän alueen Pinot Noirista.

Lasista kohoaa muheva, kypsän punertavasävytteinen tuoksu, josta erottuu metsämansikkaa, tuoretta kirsikkaa, vastapoimittua pensasvadelmaa, hillittyä mustaherukkaa, kevyttä kivipölyä ja hentoa reduktiivista ruutisavuisuutta, joka onneksi haihtuu melko nopeasti viinin avautuessa.

Suussa viini on melko intensiivinen, runsas ja täyteläinen, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen hedelmäinen: makumaailmaa hallitsee jopa varsin voimakkaanakin tuntuva kivipölyisyys, kevyt omenaisuus ja hillitty kalkkinen mineraalisuus. Taustalla häilyy roséeviineille tyypillisiä metsämansikan, vadelman ja tumman kirsikan piirteitä, mutta ne eivät ole missään nimessä pääosassa, vaan luovat enemmän nyansseja kokonaisuuteen. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin kunnossa, vaikkei mitenkään korostuneen freesiä ilmaisua ne onnistu saamaan aikaiseksi. Kokonaisuus on tietyllä lailla jopa karu, mutta samalla sillä on kypsyyttä vihjaava, hieman makea alavire – mitä kevyesti suuta ja nielua lämmittävä 14,5% alkoholia vielä korostaa.

Melko pitkä, suht runsas ja keskimaun tavoin varsin mineraalinen jälkimaku on kivinen, mutta myös keskimakua mehukkaamman hedelmäinen; kielelle jää myös selkeämmin kypsää mansikkaa, punaista kirsikkaa, aavistus vadelmamehua ja ujoa mausteisuutta sekä hento vihjaus alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena tämä Prioraton roséeviini on maukas ja hauska tuttavuus. Se on suorastaan yllättävän vakavahenkinen ja vakuuttava esitys runsasalkoholiseksi ja tummanpuhuvaksi lämpimän aluen roséeksi – joskin lämmin alue myös tuntuu viinissä, eli siinä mielessä se on selkeästi Prioratin tuotos. Yleensä näin lämpimän alueen roséeviinit ovat kuitenkin erittäin raskastekoisia ja niiden hedelmäisyys on hyvin kypsää ja siksi myös varsin yksiulotteista, kun taas tässä viinissä tuntuu pääosassa olevan jopa karuksi asti yltivä, kivinen mineraalisuus, kun taas hedelmäisyys on suorastaan yllättävän hillittyä.

Koska viinin hedelmäisyys ei ole niin pinnalla, se tuntuu antavan kokonaisuuteen mukavaa ilmavuutta, minkä ansiosta yleisilmeestä tuntuu erottuvan enemmän nyansseja, mitä roséeviineistä on tottunut saamaan. Jotenkin Prioraton roséelta odottaisi äärimmäisen massiivista ja superhedelmäistä ilmaisua, mutta tällä kertaa viini yllätti ja äärimmäisen positiivisesti. Kokonaisuus on hyvin tyylikäs ja ennen kaikkea erittäin ruokaystävällinen esitys – alle kympin hinnalla tämä rosée on todellinen löytö!

Lyhyesti: Tuntuvan mineraalinen ja yllättävän hillityn hedelmäinen, tasapainoinen ja vakavahenkinen roséeviini Prioratosta.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi vakuuttavimpia roséeviinejä pitkään aikaan. Upeaa, mineraalivetoista tyyliä alusta loppuun. Edes korkeahko alkoholi ei päässyt missään vaiheessa tökkimään.

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

14.9.16

Tuottajaesittely: Santo Wines

Upean Santorinin saaren viinintuottajien esittely lienee loogisinta aloittaa Santo Winesista, saaren suurimmasta ja näkyvimmästä tuottajasta. Alun perin vierailu Santo Winesille ei tosin edes kuulunut lomasuunnitelmiimme, mutta osallistuimme matkamme aluksi tutustumisajelukierrokselle Santorinin ympärille, jonka yksi osa oli tilavierailu Santo Winesilla, joten tulipahan paikka nähtyä.

  • Vuonna 1947 perustettu Santo Wines on Santorinin ainoa viinintuottajien osuuskunta ja samalla saaren suurin viinintuottaja.
  • Santo Wines toimii Santorinin pääkaupunki Firan eteläpuolella sijaitsevassa, hypermodernissa viinitalossa, joka on valmistunut vuonna 1992. Viinitalo on rakennettu aivan kalderan eli Santorinin kraaterin laidalle useaan eri kerrokseen, jolloin viininvalmistus tapahtuu mahdollisimman pitkälti painovoiman avulla – näin viinin laadulle haitallisia pumppulaitteistoja ei tarvita.
  • Viinitalon lisäksi rakennuksesta löytyy myös Santorinin viinituristikeskus, edustustilat, maistelutilat, viinimyymälä ja uskomattoman hienoilla, Santorinin laguunin yli avautuvilla maisemilla varustettu näköalaterassin ja viinibaarin yhdistelmä. Santo Wines on tullut tunnetuksi erityisesti henkeäsalpaavista maisemistaan, minkä vuoksi viinitalo on erityisen suosittu paikka järjestää näyttävät häät.
  • Tällä hetkellä osuuskuntaan kuuluu peräti 1,200 pienviljelijää, joiden rypäleistä tuotetaan vuosittain n. 500,000–800,000 pulloa viiniä.
  • Normaalisti sadonkorjuu ajoittuu elo- ja syyskuun taitteeseen, mutta kuumimpina vuosina sadonkorjuu voi alkaa jo kuukautta aiemmin. Suuren kapasiteettinsa ansiosta rypäleet voidaan viiniyttää erikseen rypälelajikkeen, alueen, laadun ja jopa yksittäisten viinitarhojen perusteella.
  • Kaikki talolle saapuvat rypäleet rangataan, minkä jälkeen ne puristetaan. Valkoviiniin tarkoitetut rypäleet puristetaan suoraan, roséeviiniin tarkoitettujen rypäleiden annetaan maseroitua viinissä 2–3 tuntia ja punaviiniin tarkoitettujen rypäleiden annetaan maseroitua 2–3 päivää. Käyminen tyypillisesti kestää 15–30 päivää, halutusta viinityylistä riippuen.
  • Talon rypäleet puristetaan useampaan otteeseen. Ensimmäinen, parhaimmanlaatuinen puristusosa käytetään pullotettaviin viineihin. Toinen, heikompilaatuinen puristusosa käytetään bulkkina myytäviin laatikkoviinehin. Viimeinen, kolmas puristusosa käytetään rakin tislaukseen. Rypäleiden puristusjätteet voidaan käyttää mm. maatalouseläinten rehuna tai niistä jatkojalostetaan esimerkiksi kosmetiikkaa.
  • Viinitalolla on yhteensä kapasiteettia kellarin käymis- ja kypsymistankeissa peräti 4 miljoonan litran verran, joten joustovaraa pitkään kypsyttelyyn sekä erilaisiin viinityyleihin on runsaasti.
  • Viinikellareissa käytetään ensisijaisesti ranskalaisia 225 litran barrique-tynnyreitä, mutta käytössä on myös mm. suuria, useiden tuhansien litrojen vetoisia venäläisiä tammisammioita. Tynnyrikypsytetyt viinit viettävät tyylistä riippuen aikaa tynnyreissä kolmesta kuukaudesta jopa 20 vuoteen. Yleensä tynnyreissä kypsytetään ensimmäiseksi tynnyrikypsytettäviä valkoviinejä lyhyen aikaa, minkä jälkeen käytettyihin tynnyreihin siirretään punaviinit. Lopuksi tynnyrejä käytetään Vinsanton ikäännyttämisessä niin kauan, että tynnyrit eivät enää kelpaa viinien kypsytykseen, jolloin ne korvataan uusilla.
  • Santo Wines pyrkii perinteisten viinityylien lisäksi toimimaan myös uuden kehittäjänä: tällä hetkellä osuuskunnan uusimpia tuotteita oli perinteisellä pullokäymisellä tuotettu kuiva Assyrtiko-kuohuviini, jolla pyritään vastaamaan kuohuviinien suosion jatkuvaan kasvuun.
  • Santo Wines on erikoistunut tuottamaan bulkkina myytäviä laatikkoviinejä, jotka ovat erityisen suosittuja paikallisten ravintoloiden huokeina, karahveittain myytävänä "talon viininä". Tästä syystä talon myynti on keskittynyt erityisesti paikallisille markkinoille ja vientiin menee vain 20–30% tuotannosta.

Näkymiä kellaripuolelta. Edessä käymistankkeja, takana tynnyreitä.
Kun saavuimme osuuskunnalle, ohjattiin meidät ensiksi talon viininvalmistuspuolelle. Normaalisti siellä olisi varsin hiljaista tähän aikaan, mutta koska kesä oli ollut normaalia lämpimämpi, oli sadonkorjuun aika poikkeuksellisesti käsillä jo vierailuaikanamme (heinäkuun lopulla!) minkä vuoksi tiloissa oli tohinaa ja myös paikoin melkoinen meteli. Tästä syystä emme viettäneet juurikaan aikaa puristimien ja käymistankkien keskellä vaan siirryimme alempiin kerroksiin, joista löytyivät sekä kypsyttelytankit että tynnyrikellari. Täällä meille käytiin läpi perustietoa Santorinin rypälelajikkeista, viininviljelystä, viinin valmistuksesta ja osuuskunnan toiminnasta.

Kellaripuolella oli esitteillä myös vanha kouloura-köynnöskiehkura.
Kellarikierroksen jälkeen siirryimme Santo Winesin maistelutilaan, jossa meille esiteltiin sekä talon että samalla ylipäänsä koko saaren viinituotantoa kolmen keskenään hyvin erilaisen viinin avulla: tarjolla oli valkoinen Nykteri, tammitynnyrikypsytetty punaviini ja lopuksi makea Vinsanto esimerkkinä viinistä, joka on keskiajalla tehnyt saaresta kuuluisan.

Maistelun jälkeen oli vielä mahdollisuus päästä ihmettelemään huimaavia maisemia Santo Winesin yhdistetylle viinibaari-näköalaterassille. Viinibaarista olisi voinut tilailla vaikka koko talon tuotannon kattavia maistelusettejä, mutta tiukan aikataulumme vuoksi yhdet pienet lasilliset riittivät tällä kertaa.



Vierailun ohessa maistetut viinit.
Siinä lasillista ihmetellessä tuli mietittyä, että Santo Winesillä pointti ei ole niinkään viinit, vaan viinitalolta aukeavat näköalat. Pieni läpileikkaus talon viinitarjontaan nimittäin todensi sen, mitä olin kuullut jo aikaisemmin muista lähteistä – talon viinit eivät ole kovinkaan kummoisia. Parhaimmat viinit ovat jopa kohtuullisen hyviä, minkä lisäksi talo tekee hyvää työtä kehittäessään jatkuvasti jotain uutta ja mielenkiintoista viinien parissa, mutta keskimääräinen taso on jossain ennalta-arvattavan turvallisen ja haukotuttavan tylsän välimaastossa. Sen sijaan viinitalolta Santorinin laguunin ylle aukeavista maisemista ei voi kyllä valittaa.




Näköalaterassin maisemia. Kyllä tuossa aurinkoa voi hetken ottaa.

Reissulla maistetut viinit:
  • Santo Wines Santo Brut Méthode Traditionelle 2013: Assyrtiko (100%). Viinin toinen vuosikerta koskaan. Kypsyy pullossa kruunukorkin alla sakkojen kanssa 9–10 kk ennen korkinvaihtoa. Jäännössokeria 9,8 g/l, happoja 6,6 g/l (pH 2,92), alkoholia 11,7%.
    Hailakka vaaleanvihreä väri. Tuoksussa muussattuja kypsiä omenoita, vaniljakreemiä, hillitysti keltaista hedelmää ja ujoa makeaa briossia. Kuiva ja happovoittoinen maku toistaa tuoksun viheromenaisella ja kevyen briossisella makumaailmallaan, jossa tuntuu hentoa omenankuorista bitteriä. Todella pienet, pehmeät ja kestävät kuplat. Pitkä, rapsakka ja vivahteikas jälkimaku, jossa tuntuu raikasta, lähes raakaa ja hennon siiderimäistä viheromenaisuutta, kevyttä briossisuutta ja hentoa kermaisuutta.
    Ihan kiva, maukas ja tyylikäskin kuohuviini, joka on kuitenkin vähän turhan lineaarinen ja yksiulotteinen. Tämä viini osoittaa, että Assyrtiko toimii mainiosti kuohuviinin raaka-aineena, mutta vaatii kovempaa laatua tuottaakseen jotain mielenkiintoista. Viini on tasoltaan enemmänkin perus-Crémant kuin vakavastiotettava Shamppanja – siksi viinin 23€ hintalappu on turhan kova.
  • Santo Wines Nykteri 2015: Assyrtiko (75%), Athiri (15%), Aidani (10%). Maseroidaan 6 tuntia kuorten kanssa. Kypsyy 3 kk pääosin uusissa barrique-tynnyreissä. Jäännössokeria 2,1 g/l, hapokkuutta 5,4 g/l, alkoholia 13,7%.
    Vaaleahko sitruunankeltainen väri. Kevyen savuinen ja hieman makea tuoksu, jossa tuntuu sitruunaista ja kevyen trooppista hedelmää sekä aavistus pähkinäistä paahteisuutta. Keskitäyteläinen, erittäin hapokas ja jopa pistävän mineraalinen makumaailma, josta erottuu kypsänmakeaa keltaista hedelmää, hillittyä kermaisuutta, aavistus suolaisuutta ja ujoa tammen makeutta. Keskipitkässä jälkimaussa sokeroitua sitruunaa, kypsänmakeaa keltaista hedelmää, kevyttä kermaisuutta ja hentoa suolaista mineraalia.
    Kokonaisuutena Santo Winesin Nykteri on miellyttävä, perushyvä valkoviini, mutta moniin kilpakumppaneihinsa nähden varsin simppelin ja anonyymin oloinen – fokus ja vivahteikkuus ovat korvattu kypsänmakealla hedelmällä ja melko hallitsevalla tammella. Jotakuinkin hintansa veroinen 14€ hintaan viinitalolla, mutta monissa marketeissa viinin voi löytää n. kympillä, mikä on jo ihan passeli hinta pullosta.
  • Santo Wines Nykteri 2012: Assyrtiko (75%), Athiri (15%), Aidani (10%). Kypsyy 3 kk pääosin uusissa barrique-tynnyreissä.
    Selkeästi hieman kehittyneempi viljankeltainen väri. Kypsä, runsaan hedelmäinen ja hieman konsentroitunut tuoksu, jossa tuntuu sokeroitua sitruunaa, jopa Rieslingit mieleen tuovaa kevyttä petrolisuutta ja aavistus makeaa valkoista persikkaa. Kuiva, kohtalaisen täyteläinen ja hieman kehittynyt makumaailma, jossa konsentroituneita kypsien sitrushedelmien piirteitä, kevyttä pähkinäistä paahdetta, hillittyä savuisuutta, hentoa petrolisuutta ja ujoa, pistävän suolaista mineraalisuutta. Hapokkuus on Assyrtikoksi maltillista, mutta napakka mineraalisuus antaa viinille hyvin rakennetta. Pitkässä, runsaassa ja vivahteikkaassa jälkimaussa tuntuu voimakkaammin suolaista mineraalisuutta sekä kypsien keltaisten hedelmien, paahdettujen mausteiden ja pähkinöiden vivahteita sekä hentoa, märän kivistä mineraalisuutta.
    Ehdottomasti paljon vakuuttavampi kuin Nykterin tuore vuosikerta – tässä oli paljon enemmän syvyyttä, vivahteikkuutta ja jopa hämmentävän Rieslingmäistä petrolisuutta, minkä lisäksi uudesta tammesta ei ollut tietoakaan. Mainio viini, joka kannustaa antamaan Santorinin viineille lisää ikää ennen korkkausta!
  • Santo Wines Assyrtiko Grande Réserve 2013: Valikoiduista, 80–100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valittu viini, joka kypsyy 2. ja 3. käyttökerran keskiasteisesti paahdetuissa barrique-tynnyreissä vähintään 12 kk ennen pullotusta. Jäännössokeria 4 g/l, happoja 6,1 g/l, alkoholia 14,5%.
    Keskisyvä sitruunankeltainen väri. Hienostunut, hillitysti makean tamminen tuoksu, jossa tuntuu kermaisuutta, kypsää sitruunaisuutta, hieman vaniljaa, hentoa mausteista tammea, ujoa voisuutta ja aavistus savua. Täyteläinen, mutta varsin runsaasta ja napakasta hapokkuudestaan huolimatta yllättävän lempeä ja rauhallinen yleisolemus. Makumaailmassa kypsää sitruksisuutta, kermaisuutta, tuntuvaa kivistä mineraalisuutta, kevyttä tammen tuomaa karvasta mausteisuutta ja ujoa vaniljaa. Pitkä, vivahteikas ja vettä kielellenostattava jälkivaikutelma, jossa tuntuu bitteristä puisevuutta, kypsänmakeaa sitrushedelmää, hieman kivisyyttä, kevyttä vaniljaa ja hentoa suolaisuutta.
    Yllättävän hienostunut ja jopa tyylikkäästi Burgundin suuntaan kumartava esitys – odotin paljon kömpelömpää, tammella murjottua viiniä, mutta kokonaisuus oli varsin tasapainoinen ja elegantti. Silti piirun verran turhan tamminen, mutta voin kuvitella viinin kehittyvän kellarissa hienosti ja hukkaavan liiallisimman tammensa vuosien myötä. Hintansa väärti ostos 24€ hintaan.
  • Santo Wines Kameni 2013: Mandilaria (100%). Viinin nimi tarkoittaa "palanutta", millä viitataan siihen, että yleensä matalasokerisia, hapokkaita ja tanniinisia Mandilaria-rypäleitä kuivataan lyhyen aikaa auringossa, jotta niistä saataisiin runsaampaa ja hedelmäisempää viiniä. Kypsytetään 24 kk 2. käyttökerran barrique-tynnyreissä. Alkoholia 15%.
    Vain kevyesti läpinäkyvä tumma kirsikanpunainen väri. Hyvin kypsänmakean kirsikkainen, jopa kirsikkamarmeladinen tuoksu, jossa luumua, sekä tummaa että makeaa suklaata, hieman savuista mineraalisuutta ja ujoa kaakaota. Todella runsas, täyteläinen ja tulinen suutuntuma. Makumaailmassa kypsänmakeaa tummaa kirsikkaa, kirschiä, makeaa tammea, maitosuklaata, hieman kaakaota ja kevyttä marjahilloisuutta. Kohtalaisen hyvä hapokkuus ja melko tuntuvat, ikeniin tarraavat tanniinit. Pitkä, bitterinen ja tanniininen jälkimaku, jossa tuntuu ylikypsän makeaa kirsikkaa, bitteristä mausteisuutta, vadelmamarmeladia ja makeaa, tummanpuhuvaa tammea.
    Todella runsas, hedelmäinen ja makea Mandilaria; itse pidän enemmän kepeästä ja freesistä tyylistä kuin tämmöisestä ylitehdystä, ylialkoholisesta ja ylitammisesta muka-Amarone-tyylistä. Vaikka viini on (kuulemma) kypsynyt vain vanhassa tammessa, on kokonaisuus aivan liian tamminen, makea ja alkoholinen omaan makuuni. Moderni jenkkityylin superviini niille, joiden mielestä saaren punaviini on liian ohkaista ja hapokasta. Ei 14,5€ hinnan väärti.
  • Santo Wines Vinsanto 2009: Assyrtiko (85%), Aidani (15%). Oppaan mukaan rypäleitä kuivatettiin 18–20 päivää, talon kotisivujen mukaan 6–8 päivää. Käynyt 40 päivää, saavuttaen 11,5% alkoholipitoisuuden. Kypsynyt kolme vuotta 4. ja 5. käyttökerran barrique-tynnyreissä. Jäännössokeria noin 300 g/l.
    Läpinäkyvä, syvä punaruskea väri, joka taittuu reunoilta kellanruskeaan. Makea, hunajainen tuoksu, jossa sokeroitua sitruunaa, rusinaa, kuivattua taatelia, makeaa pähkinäisyyttä, kevyttä kanelia, hentoa paahteista mausteisuutta ja ujoa karamellia. Erittäin makea, tahmea ja täyteläinen suutuntuma erittäin tuntuvalla ja raikastavalla hapokkuudella, mikä antaa viinille yllättävän kepeän ja eloisan olemuksen. Intensiivisessä makumaailmassa karamellia, sitruunamarmeladia, kevyttä rusinakeittoa ja ujoa kanelia. Kokonaisuudessa kuin tuntuu aavistus tanniinista puraisua. Makeantahmea, mutta äärettömän mehukas ja raikas jälkimaku, jossa tummaa siirappia, karamellia, sitruunaisuutta, kevyttä rancio-henkistä pähkinäisuuttä ja freesiä hapokkuutta.
    Erittäin hyvä ja puhdaspiirteinen Vinsanto, joskin jää melko simppeliksi ja yksiulotteiseksi esitykseksi saaren parhaimpiin Vinsantoihin nähden. Upea tasapaino sokerin ja hapokkuuden välillä. Ei mitenkään edullisin viini 24€ hinnalla (0,5 litran pullo), mutta on silti yksi saaren edullisimpia Vinsantoja. 
Reissulla maistetut Santo Winesin viinit.

    10.9.16

    Mikkeller Drink'in Berliner

    Mikkeller Drink'in Berliner
    • Valmistaja: Mikkeller
    • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Berliner Weisse
    • Maa: Tanska (Belgia)
    • Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
    • Koko: 0,33
    • Hinta ostohetkellä: 4,59e (Helmikuu 2016, K-Supermarket Kamppi)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



    Suomen hyvin mielivaltaisen alkoholilain yksi suurimpia ongelmia on se, että oluiden on oltava korkeintaan 4,7% vahvuisia päästäkseen kaupan hyllyille – tämän vahvuuden yläpuolella markkinat kun ovat äärettömän rajatut lain mukaan ja taistelu niin Alkon kuin baarien ja ravintoloiden paikoista on armotonta. Tämän rajan vuoksi monia oluita valmistetaan keinotekoisesti tuon rajan alle, jolloin usein lopputuloksena ei ole sellainen tasapainoinen olut, jonka panimomestari toivoisi olevan, vaan hieman laimeampi ja vetisempi versio, jotta se täyttää lain määräämät (ja valtaosalle oluttyyleistä aivan liian alhaiset) kriteerit.

    Mutta sitten on oluttyylejä, joille ei tuota mitään ongelmaa päästä tämän rajan alle. Esimerkiksi Bitterit, Goset, Grodziskiet, Mildit ja Berliner Weisset ovat oluttyylejä, joissa tyypillisesti huidellaan vahvuudellaan 3–4,5% tuntumassa. Näitä oluttyylejä kuitenkin harvemmin näkee kauppojen hyllyillä, sillä ihmisten mielestä ainoa juotavaksi kelpaava olut näyttää olevan joko lageria tai IPAa – joista kumpikaan ei tunnu saavuttavan tasapainoista sweet spotia alle 4,7% vahvuudessa. Täytyy toivoa, että asiaan tulisi tulevaisuudessa muutos ja joko a) markkinoilla rupeaisi näkymään enemmän näitä mainioita, helposti alle 4,7% rajapyykin alle mahtuvia oluita, tai b) alkoholilain uudistus nyt menisi läpi ja markkinoilla rupeaisi näkymään sekä näitä mainioita oluita, että muita hieman vahvempiakin oluita!

    Onneksi Suomessa on sentään muutama ruokakauppa, joissa olutvalikoimasta pidetään hyvää huolta tarjoamalla oikeasti laaja valikoima toinen toistaan mielenkiintoisimpia oluita; erityisesti Helsinkiläisiä hellitään sellaisilla paikoilla, kuin Kampin ja Ruoholahden K-Supermarketit, joiden olutvalikoima on jotakuinkin niin hyvä kuin näin naurettavalla alkoholilainsäädännöllä on mahdollista. Tämä olut löytyi eräs ilta Kampista, jossa olin jo yhdeksän jälkeen ostoksilla, jolloin oluthyllyt oltiin jo isketty kiinni. Ykkösoluthyllyn tarjonta oli kuitenkin edelleen vapaata riistaa, sillä alle 2,8% vahvuisia oluita saa myydä vaikka vuorokauden ympäri. Näin mukaani tarttui tämä juuri 2,8% vahvuinen Berliner Weisse ihan heräteostoksena.

    Jos jollekulle on jäänyt hämäräksi Berliner Weisse, niin tässä lienee hyvä paikka nopealle oppitunnille. Kyseessä ei ole siis tavallinen saksalainen vehnäolut (Weisse), vaan erityinen, juuri Berliinin alueella suosituksi vehnäoluttyyli, joka on saanut alkunsa joskus 1500-luvulla ja joka oli suosituimmillaan 1800-luvun lopulla. Tämä olut valmistetaan tyypillisesti varsin matala-alkoholiseksi (n. 3%) ja sille on ominaista tavallista vehnäolutta voimakkaampi happamuus, joka syntyy yleensä maitohappobakteerin aiheuttaman käymisen myötä – joskin se, olivatko nämä vehnäoluet alun perin happamia, on kyseenalaistettu. Berliinissä on tyypillistä tarjoilla olut värikkään makusiirapin kanssa, joka tuo tasapainoa oluen kirpeälle happamuudelle, mutta hapanoluttrendin myötä nämä kirpeät oluet ovat tulleet maailmanlaajuisesti suosituiksi juuri sellaisenaan juotaviksi.

    Oluella on samea, kellertävä väri ja runsas, muhkea ja varsin kestävä valkoinen vaahto.

    Tuoksu on enemmän hapanoluille kuin Berliner Weisseille tyypilliseen tapaan funkahtava, ja siinä tuntuu käynyttä sitruunaa, pistävän ammoniakkista miestenhuonetta ja hentoa vehnäisyyttä. Vasta-alkajille oluen tuoksu voi olla jopa melkoinen järkytys, mutta hapanolutnörteille tuoksu on taas suorastaan hurmaava.

    Suussa olut on varsin kepeä, sitruunainen, vehnäinen ja raikas. Taustalla häilyy hennosti makeaa omenaisuutta, raikasta hedelmäisyyttä ja aavistus likaista funkia. Yleisilme on hieman hapan, ujosti kirpeä ja herkullinen.

    Suuhun jäävä, hieman happamankirpeä jälkimaku on happamanmakean sitruunainen, hennosti kypsän viheromenainen ja aavistuksen mausteinen.

    Lyhyesti: Drink'in Berliner on paras ykkösolut. Ei tämä mitenkään superihmeellinen hapanolueksi ole ja oluenakin ollaan suhteellisen perustasolla, mutta ykkösolueksi tämä tarjoaa niin paljon enemmän kuin mikään bulkkilager tai vastaava. Edes matalaa alkoholipitoisuutta yleensä automaattisesti seuraava ohkaisuus ja vetisyys loistaa poissaolollaan, kiitos happamuuden tuoman intensiteetin ja mukavan rehevän makumaailman. Ei tätä sokkona erityisen vahvaksi veikkaisi, mutta ykkösoluen vahvuus tulisi silti varmasti yllätyksenä.

    Minä lienen semmoinen epäsuomalainen ihminen, että en juuri saunaoluista välitä – jotenkin alkoholijuomat eivät meikäläiselle kuumassa saunassa maistu ja saunan jälkeen taas tuntuvan enemmän tuovan tukalaa tunnetta kuin raikastavat oloa. Tämä pullo tuli kuitenkin nautittua saunaoluena ja sellaisena se onnistui osumaan enemmän kuin nappiin – kiitos sopivan matalan alkoholin ja piristävän happamuuden. Kenties pitänee tutkailla enemmän näiden matala-alkoholisten hapanoluiden sopimista meikäläisen saunaolutkäyttöön? Voisiko tästä jo lanseerata saunagosen käsitteen?

    Mutta vaikka olut onkin hyvä, niin kyllä vajaa viisi euroa pullosta ykkösolutta tuntuu olevan jo jopa meikäläisen makuun vähän turhan överisti.

    Lyhyesti: Happamanpuoleinen, hieman likaisen funky ja vahvuudeltaan ykkösoluen tasoinen tanskalais-Berliner Weisse Belgiasta. Tyylilajinsa parhaimmistoa.

    Arvio: Hyvä – ehdottomasti yksi parhaimmista maistamistani lähes-alkoholittomista oluista, ellei jopa paras.

    Hinnan (4,59e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

    8.9.16

    Candialle Cabernet Franc 2014

    Candialle Cabernet Franc 2014
    • Valmistaja: Candialle
    • Tyyppi: Punaviini, IGT Toscana
    • Maa: Italia
    • Alue: Toscana, Chianti, Chianti Classico
    • Rypäleet: Cabernet Franc (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: ? (Maaliskuu 2016)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Jarkko ja Josephin Peräsen pyörittämä toscanalaisviinitalo Candialle on kerännyt Suomessa hyvin mainetta yhtenä "suomalaisena" viinitalona, joskin Candiallen nimi kovatasoisena Chianti-tuottajana on tasaisesti kasvanut myös ulkomailla.

    Viinitalo sijaitsee Panzano in Chiantissa, eli aivan arvostetun Chianti Classico -alueen sydämessä. Talon tuotantoon kuuluu useampi erilainen Chianti Classico, mutta koska tarhoilta löytyy myös "ei-klassisia" toscanalaislajikkeita (Cabernet Franc, Merlot, Petit Verdot), tuotannossa on myös muutama IGT Toscana -nimikkeen alla tuotettu punaviini. Näistä tuoreimmat tapaukset ovat vuonna 2014 markkinoille n. 900 pullon erällä saapunut Cabernet Franc ja tässä arvostelun kirjoitushetkellä vielä käymisastioissa muhiva Malvasia Nera (todellisuudessa paikallinen synonyymi Tempranillolle; ei sukua yhdellekään "oikealle" Malvasia Neralle, joita löytyy useampia Italiasta).

    Tämä Cabernet Franc tulee alle 0,5 hehtaarin tarhalta. Tarhalta poimitut rypäleet ovat aluksi käyneet ja maseroituneet 28 päivän ajan terästankeissa, minkä jälkeen viini on siirretty kypsymään kolmeen barrique-tynnyriin (yksi 2-vuotias tynnyri, kaksi 3-vuotiasta tynnyriä). Lopuksi tynnyrien sisältö on sekoitettu yhteen ja pullotettu.

    Väriltään viini on läpinäkyvähkö tumman mustanpunainen.

    Tuoksu on kypsä, hyvin lihaisa ja sävyltään tummanpuhuva. Aromipuolelta erottuu mm. lakritsia, hillitysti kuivakkaa lyijykynäisyyttä, kevyesti kypsää herukkaa, hentoa savustettua paprikaa ja ujoa hillottua tummaa marjaa.

    Suussa viinillä on melko täyteläinen, kohtalaisen hapokas ja varsin tanniininen yleisilme; kokonaisuus on melko konsentroituneen oloinen, muttei varsinaisesti suurikokoinen, vaan linjakas ja napakka. Kuivasta ja nuorekkaasta makumaailmasta löytyy mustaa kirsikkaa ja hapankirsikkaa, soraista mineraalia, hapokasta tummaa marjamurskaa, kevyttä lyijäripuuta ja aavistus paahdettua paprikaa. Mukavasti hapokasta ja mehukkaan marjaista yleisilmettä kuvaa mielestäni hyvin kansainvälisessä viinikirjoittelussa vilahteleva termi crunchy.

    Pitkässä, runsaassa ja yhtä aikaa sekä kypsän hedelmäisessä että varsin kuivakassa jälkimaussa jää kielelle tuoretta tummaa metsämarjaa, jopa bitteriseksi asti ulottuvaa hapankirsikkaa, freesiä mustaherukkaa, hentoa pölyisyyttä ja aavistus lehtimäistä vegetaalisuutta. Jälkivaikutelma on varsin napakka, kiitos sekä eloisan hapokkuuden että varsin napakan, nuorekkaan tanniinisuuden.

    Viini tarjoiltiin meille viime keväänä sokkona, mutta kokonaisuus oli sen verran selvästi Cabernet Franciksi tunnistettava hillityn paprikaisine ja hennon lehtevine piirteineen, että veikkasin heti ensimmäiseksi kyseisen viinin nappiin. Tämä on mielestäni pelkästään hyvä asia, sillä Cabernet Franc on puhtaimmillaan varsin hurmaava rypälelajike – ja tässä Candiallen näkemyksessä ollaan hyvin Francin tyypillisyydessä hyvin kiinni!

    Moniin Loiren ikonisiin Cabernet Franceihin verrattuna tämä Toscanalainen tuntuu olevan ilmaisultaan hieman kypsempi ja runsaampi, mutta viini ei tunnu kärsivän tästä lainkaan; nyt ollaan kuitenkin kaukana mm. monien ns. Supertoscanalaisten massiivisesta, kypsänmakeasta hedelmästä ja uuttuneesta tammisuudesta. Tässä viinissä pääosassa on Francin hapokkaan marjainen hedelmäisyys, hyvä hapokkuus ja vaikuttava tanniininen rakenne – eli juuri ne piirteet, jotka tekevät lajikkeesta niin mainion! Tämä viini on Candiallelta varsin mainio suoritus ja hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse suunnata tutkaa Loiren laaksoon, kun kaipaa hyvää Cabernet Francia – kyllä tämä viini hyvin pistää kampoihin monille Chinonin viineille ja varmasti myös kestää hyvin kellaripuolella.

    Lyhyesti: Ihastuttavan tasapainoinen, tyylipuhdas ja rakenteikas Cabernet Franc suomalaisvetoiselta viinitalolta Toscanasta.

    Arvio: Erinomainen – erittäin mallikas esimerkki klassisesta, rakennevetoisesta Cabernet Francista. Todella mallikas esitys viinin ensimmäiseksi vuosikerraksi!

    2.9.16

    Château Vannières Bandol Rouge 1992

    Château Vannières Bandol Rouge 1992
    • Valmistaja: Château Vannières
    • Tyyppi: Punaviini, AOC Bandol
    • Maa: Ranska
    • Alue: Provence, Bandol
    • Rypäleet: Mourvèdre (~90%), Grenache (~10%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: ~20e (Maaliskuu 2016, Vins et Millesimes)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Suomessa Bandol on kerännyt sentään jonkin verran nimeä viinialueena, sillä yleensä joka vuosi Alkon kesäroséeviineissä on ollut yksi Bandol; onhan monien eri lähteiden mukaan Bandol Provencen – ellei koko maailman – kovatasoisin roséeviinialue. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – Bandolin persoonalliset ja kovatasoiset punaviinit ovat jääneet harmillisesti paitsioon. Tämä on todellinen sääli, sillä vaikka Provencessa tehdään todella persoonallisia ja mielenkiintoisia punaviinejä, on Bandol aivan oma tarinansa.

    Bandol on siitä erikoinen viinialue, että se on ainoa alue Ranskassa, jossa Mourvèdren on oltava puna- ja roséeviineissä pääosassa. Tämä persoonallinen, mausteinen, joskus nahkainen ja usein varsin robusti lajike viihtyy vain todella lämpimissä olosuhteissa, minkä vuoksi sitä tavataan melko maltillisesti Ranskassa ja enemmän lämpimämmillä Espanjan viinialueilla nimen Monastrell alla. Bandolissa olosuhteet ovat kuitenkin Mourvèdrelle otolliset: alue on varsin lämmin jopa Provencen viinialueeksi ja monet vuoret suojaavat aluetta pohjoisen viileiltä tuulilta, jolloin rypäle kykenee saavuttamaan riittävän kypsyyden luotettavasti. Välimeren läheisyys samalla tasaa lämpötilaeroja, jolloin läpötilat eivät koskaan nouse lajikkeelle liian kuumiksi, joten Mourvèdre pystyy samalla säilyttämään riittävän ryhdin ja hapokkuuden.

    Tämä viini tuli vastaani viime keväälle ajoittuneissa viinibloggaajien tapaamisessa, jonne Copatinto-blogin Teemu oli kiikuttanut sen maistettavaksi. Viinin on tuottanut vuodesta 1957 toiminut, perheomisteinen viinitalo Château Vannières. Tämä viinitalo on kerännyt mainetta erityisesti sillä, että heidän punaviineissään vaikeasti viljeltävän Mourvèdren osuus on poikkeuksellisen korkea; vuosikerrasta riippuen 90%, jopa 95%, lopun ollessa Grenachea. Viinit viettävät yleensä 20–24 kk tammitynnyreissä, jotta Mourvèdren tiukka, tanniininen karaktääri hieman pehmenisi ja aukeaisi ennen pullotusta – tästä huolimatta viinit ovat tarkoitettu ennen kaikkea kellaroitaviksi, ei nuorena juotaviksi.

    Viini on väriltään selvästi kehittyneen rusehtavan punainen, mutta silti edelleen lähes täysin läpinäkymättömän tiivis. Reunoilta väri kuitenkin pakenee hyvin ohkaiseksi vaalean tiilenpunaiseksi.

    Tuoksu on ulkonäön tavoin varsin kehittyneen oloinen, mutta edelleen täysin kunnossa ja täynnä elämää: tummanpuhuvasta, makeasta tuoksumaailmasta erottuu luumuvetoista violettia hedelmää, kevyttä nahkaisuutta, hillittyä makean kynsilakkaista volatiilisuutta, hentoa kuivakukkaa ja aavistus kuivakkaa rusinaista hedelmää.

    Suussa viini on kuiva, täyteläinen ja melko tiiviinkin oloinen. Kehittynyttä mutta edelleen elinvoimaista makumaailmaa hallitsee melko voimakkaana tuntuva, bitterinen mausteisuus, jota tukevat kuivakan luumuiset, pölyisen maamaiset, kevyen nahkaiset ja hennon nahistuneen hedelmäiset piirteet. Viinin rakenne on suorastaan vaikuttava melko korkealla hapokkuudellaan ja tuntuvalla, edelleen puruvoimaisella tanniinisuudellaan.

    Viini jättää suuhun pitkän, piirteiltään kehittyneen ja otteeltaan melko tiukanpuoleisen jälkimaun, jossa tuntuu pölyistä maata, kuivahtanutta luumua, hiekkaisuutta, hillittyä leivontamausteisuutta ja aavistus volatiilista asetonia.

    Tämä hyvin yli 20 vuoden ikään ehtinyt Mourvèdre-vetoinen viini on loistava esimerkki siitä, miten hyvin parhaat Bandolit kykenevät ikääntymään: vaikka viinissä rupesi olemaan jo jonkin verran kehittyneitä kuivattujen hedelmien piirteitä, oli viini vielä edelleen tyypillinen alueensa edustaja; viinistä ei ollut tullut geneeristä "vanhaa viiniä", jossa kaikki viinille ominaiset piirteet katoavat aromien ja makujen ryhtyessä lähentymään kaikille viineille yhteisiä, ikääntyneitä piirteitä.

    En kuitenkaan näkisi, että viiniä varsinaisesti kannattaisi kellaroida lisää: viini on todennäköisesti saavuttanut huippunsa jo jonkin aikaa sitten ja siellä se on myös pysynyt tähän päivään asti. On kuitenkin vaikeaa sanoa, kestääkö viini vielä vuosia vai vuosikymmeniä, ennen kuin se alkaa hajota palasiksi, mutta suurta kehitystä on tuskin enää odotettavissa. Rakenteensa puolesta viiniä voisi kyllä kellaroida pidempään, mutta epäilen, ettei viinin makupuoli ole enää elossa siinä vaiheessa kun viinin napakka tanniinirakenne alkaa lopulta lempenemään.

    Lyhyesti: Upeasti kehittynyt, äärettömän vivahteikas, hurmaavan tasapainoinen ja vaikuttavan tanniininen, iäkäs Bandol.

    Arvio: Täydellinen – Etelä-Ranskan yhden mielenkiintoisimman viinialueen upeasti ikääntynyt viini. Bandolia parhaimmillaan.

    Hinnan (~20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.