Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

30.7.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1421 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


25.5.17

Tuottajaesittely: Gavalas

Viimekesäisellä Santorinin-reissullamme tulimme kaikenlaisen muun seikkailun ohella tehneeksi mönkijällä reissun saaren eteläosista löytyvälle punaiselle rannalle. Palastessamme takaisin kohti majapaikkaamme, Kamarin kylää, tuli matkan varrelta Megalochorin kylässä bongattua kyltti, joka viittoi Gavalasin viinitalolle. Sen kummemmin asiaa ihmettelemättä mönkijästä vilkku päälle, käännös oikeaan ja seikkailemaan kyltin osoittamaan suuntaan!

Gavalasin viinitalo löytyy siis pienen, hiljaisen ja ulkopuoliselle myös hieman sokkeloisen Megalochorin kylän keskeltä, kun vain tarpeeksi jaksaa seikkailla pienten talojen keskellä. Kun tarpeeksi monta kertaa on mutkitellut kylän pikkukatuja vasemmalle ja oikealle, päätyy lopulta hieman avarammalle parkkipaikalle, jonka reunoilla seisoo rivissä myös viininvalmistuslaitteistoa – tässä vaiheessa ei tarvita kovinkaan kummoisia salapoliisintaitoja, jotta voi päätellä löytäneensä vihdoin perille.

Parkkipaikan laidalta löytyvät portaat alas, joita pitkin päädytään pöydin ja penkein katetulle viinitalon sisäpihalle. Täällä voi tutustua kaikessa rauhassa viinitalon tarjontaan, mutta ennen kuin asetumme alas ja pyydämme talon viinit maisteltaviksi, tiedustelemme mahdollisuutta tutustua myös viinitalon viininvalmistuspuoleen, mikä myös meille ilomielin sallitaan. Mukaamme myös liittyi viinitalon työntekijä, joka ryhtyy kertomaan meille talon historiaa.

  • Gavalas on yksi Santorinin perinteisiä viinintuottajia, joka toimii edelleen perinteisessä kánavassa. Gavalasin kánava, eli vulkaanisen maan sisään kaivettu viininvalmistustila, on rakennettu yli 300 vuotta sitten.
  • Viinitalo on toiminut yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1895 Megalochorin kylässä. Alun perin viinitalo tuotti omien tarhojensa rypäleistä viiniä, jota myytiin ympäri Santorinin saarta sekä Aleksandrian kaupungissa, Egyptissä. 1930-luvun alusta toiseen maailmansotaan asti Gavalasin viinejä myytiin myös Ateenassa ja Piraeusissa.
  • Toisen maailmansodan jälkeen talon viinintuotanto oli noin 30 vuoden ajan melko heikoissa kantimissa ja talolla tuotettiin lähinnä rustiikkista bruscoa, eli tanniinista ja oksidatiivista maalaisviiniä, josta tislattiin väkeviä ouzotuottaja Kaloyannisin tislaamolla ja jota myytiin paikallisiin majataloihin.
  • Vuonna 1973 Gavalas perusti Ateenaan viinimyymälän, jonka avulla saaduilla tuloilla sekä talon tuotanto että laatu lähtivät tasaiseen kasvuun.
  • 1980-luvun alussa Boutari perusti Santorinille saaren ensimmäisen modernin viinitalon, joka toimi esikuvana saaren alkuperäisille viinintuottajille ja joka käytännössä aloitti Santorinin viinien modernisoinnin rustiikkisista ja heikkolaatuisista viineistä nykyisenkaltaisiksi huippuviineiksi. Ensimmäisen kuuden vuoden ajan Boutari osti Vinsantonsa suoraan Gavalasilta ennen kuin sai oman viinintuotantonsa kuntoon.
  • Vuonna 1998 Gavalas modernisoi jo ajasta jälkeen jääneen viinitalonsa ja ryhtyi ensimmäistä kertaa historiassaan pullottamaan omia viinejään.
  • Tätä nykyä Gavalas omistaa tarhoja n. 7 hehtaarin edestä; vaikka tarhoilla viljellään pääasiassa tunnettuja Santorinin lajikkeita (Aidani, Assyrtiko, Athiri, Mandilaria), on Gavalas yksi harvoista suuremmista tuottajista, joka viljelee myös paikallisia, tuntemattomia lajikkeita (mm. Gaidouria, Katsano, Mavrotragano, Voudomato). Talon tuotannosta osa tulee omilta tarhoilta, mutta tuotantoa täydennetään joidenkin pitkään yhteystyötä tehneiden sopimusviljelijöiden rypäleillä n. 20 hehtaarin edestä.
  • Talon vuosituotanto on n. 90,000 litraa, mutta viinitalolla on kapasiteettia n. 150,000 litran tuotantoon. Talon tuotannosta 60% menee vientiin, lähinnä Yhdysvaltoihin.
  • Gavalas oli Santorinin ensimmäinen tuottaja, jonka Assyrtikoa myytiin Yhdysvaltain markkinoilla. Viinitalolla oltiin ymmärretty näkyvyyden merkityksen päälle ja pullotettu talon Assyrtiko sähkönsinisiin viinipulloihin; tämän vuoksi kreikkalaisten viinien ystävät Yhdysvalloissa osaavat edelleen yhdistää automaattisesti sinisen pullon Santorinin Assyrtikoon.

376-vuotias venäläinen tammitynnyri.
Gavalasin viinitalon sisäpihalta meidät vietiin aluksi tutustumaan talon tynnyrikellariin, josta löytyi tyypillisten barrique-tynnyreiden lisäksi massiivisia tynnyreitä, joista näki kauempaakin että näillä tynnyreillä on kyllä selkeästi ikää. Meille selitettiin, että barrique-tynnyreitä käytetään viinitalolla vain kaksi kertaa, minkä jälkeen ne myydään eteenpäin. Viinien kypsyttely joko uusissa tai vanhoissa tynnyreissä eri sekoitussuhteilla vaihtelee, mutta Mavrotragano-punaviinit kypsytetään kuulemma aina uusissa barrique-tynnyreissä. Sen sijaan valtavia tynnyreitä uusitaan hieman harvemmin, sillä kellarin nuorin suuri tynnyri on iältään n. 150 vuotta, kun taas vanhimmalla tynnyrillä on ikää 376 vuotta – se on kulkenut suvussa yhtä kauan kuin he ovat valmistaneet viiniä. Nämä keskimäärin n. 600-litraiset tynnyrit ovat venäläisiä tammitynnyreitä, jotka on valmistettu krimiläisestä tammesta ja niitä käytetään vain Vinsanton valmistukseen. Satoja vuosia sitten Vinsanto oli erityisen suosittua Venäjällä, joten Santorinilta vietiin arvostettua Vinsantoa Venäjälle ja saaduilla rahoilla ostettiin paluumatkalla tammitynnyreitä, sillä puitahan ei Santorinilla kasva juuri ollenkaan.

Lisää +100-vuotiaita tynnyreitä. Barriquet telineiden päällä katon rajassa.

Allas, jossa Vinsantoon tarkoitetut rypäleet poljetaan. Puristunut mehu
valuu oikeassa alanurkassa sijaitsevaan sammioon.
Tynnyreiden jälkeen meille esiteltiin pala sitä aidointa viinintuotantoa, jota Gavalas historiallisena viinintuottajana edelleen käyttää Vinsantonsa tuotannossa: rypäleiden tallonta-allas. Sadonkorjuun aikaan, kun Vinsantoon tarkoitetut rypäleet ovat rusinoitumassa auringossa, tallonta-allas ja keruusammio puhdistetaan huolellisesti. Tämän jälkeen auringossa n. 2 viikkoa rusinoituneet rypäleet tuodaan tallonta-altaaseen ja niitä ryhdytään tallomaan jaloin.
 
Perinteinen korifiltteri, jonka läpi puristunut mehu valuu.

Rusinoista puristuva makea, tahmea mehu valuu kourua pitkin keruusammioon, jossa toimii "suodattimena" perinteinen narun varassa roikkuva olkikori. Tähän koriin kerääntyy niin puristetut kuin puristumattomat rypäleet, rypäleiden kuoret ja siemenet, jotka palautetaan takaisin altaaseen tallottavaksi. Kun makea rypälemehu on saatu lopulta puristettua rypäleistä, annetaan mehun sekaan päätyneen kiinteän aineksen laskeutua sammion pohjalle, minkä jälkeen viini lapotaan käymään ja kypsymään muinaisiin venäläisiin tammitynnyreihin.

Esittelykierroksen jälkeen meiltä tiedusteltiin kiinnostusta maistaa joitain talon viinejä. Koska olimme liikkeellä mönkijällä, ajattelin että kai sitä muutaman viinin voi maistaa. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin tilaamaan melkeinpä koko talon tuotannon ja sylkykupin.

  • Gavalas Santorini 2015: Assyrtiko (100%). Käy ja kypsyy terästankeissa. Vuosikerrasta riippuen viiniä voidaan täydentää maksimissaan 10% Aidania. Ensimmäinen pullotettu vuosikerta 1998 – talon ensimmäinen pullotettu viini. Pullotetaan helpostitunnistettavaan siniseen pulloon.
    Kellanvihreä väri. Aromaattisessa tuoksussa kypsiä, intensiivisiä sitruunan ja ujomman persikan sävyjä, ujoa savua, aavistus petrolia ja häivähdys reduktiivista kumisuutta. Kypsänmakea ja melko runsas, jopa hieman täyteläisen oloinen suussa. Eloisassa makumaailmassa sitruunaa, hillittyä kivistä mineraalia ja hentoa kumia. Kohtalaisen tuntuva, mutta keskimääräistä Santorinin Assyrtikoa hieman matalampi hapokkuus. Mehevä, runsas ja keskipitkä jälkimaku jossa kypsää sitruunaa, kivistä mineraalisuutta ja hieman kumia.
    Kokonaisuutena hyvä ja tasapainoinen, mutta tyypillistä Santorinin karua ja tiukkarakenteista Assyrtikoa myös hieman makeampi ja matalahappoisempi esitys. Kokonaisuus kärsii hieman reduktiosta, mutta tämä piirre häipynee joko ajan kanssa tai antamalla viinin hengittää riittävän kauan ennen tarjoilua.
  • Gavalas Santorini Natural Ferment 2015: Assyrtiko (100%). Sama viini kuin perus-Santorini, mutta käy ainoastaan luonnonhiivoilla. Tämän vuosikerran käyminen alkoi elokuussa ja päättyi joulukuun puolessa välissä.
    Kellanvihreä väri. Runsas, kompleksinen ja villihkö tuoksu, jossa kypsää sitrusta, hentoa omenaa, ujoa kumia ja mahdollisesti hieman brettaisia, maanläheisiä sävyjä kuten hillittyä nahkaa, hentoa tallia ja aavistus savua. Suussa viini on perus-Santorinia täyteläisempi ja rauhallisempi, jopa hieman lempeä, mutta samalla vähintään yhtä intensiivinen sekä vivahteikkaampi ja rakenteikkaampi. Makumaailmassa sitruunaa, kiveä, suolaisuutta, hunajamelonia ja hillittyä brettaisuutta. Melko pitkässä, villihkössä ja raikkaassa jälkimaussa runsasta makeaa sitruunaa, hieman keltaista omenaa ja ujoa brettaista nahkaisuutta.
    Yllättävä ja erikoinen Santorinin valkoviini, mutta pelkästään positiivisessa mielessä! Huomattavasti Gavalsin perus-Santorinia jännittävämpi ja moniulotteisempi esitys tasapainoisella rakenteella. Tyylikästä tavaraa.
  • Gavalas Nykteri 2015: Assyrtiko (100%). Erittäin kypsistä rypäleistä valmistettu viini, joka käy ja kypsyy 6 kk ajan uusissa ranskalaisissa barrique-tynnyreissä.
    Keskisyvän keltainen väri hennon vihrein häivähdyksin. Makean tammisuuden sävyttämä tuoksu on kermainen, vaniljainen, jännän kuminen ja kypsän sitruksinen. Taustalla häilyy hennon vaniljakreeminen taustavire. Suussa viini on varsin runsas, täyteläinen ja jopa hiemaan makeaan taittuva – seasta todennäköisesti löytyy hieman jäännössokeria. Makea vaniljainen tammisuus hallitsee makumaailmaa, jossa tuntuu myös kermaisuutta, mehevää sitruksisuutta, suolaista mineraalisuutta ja maltillista tammen mausteisuutta. Rakenne on mainiosti kunnossa, kiitos napakan hapokkuuden. Suuhun jää lempeä ja voimakkaan tamminen jälkimaku, jossa tuntuu kermaa, vaniljaa, kypsänmakeaa keltaista hedelmää ja hillittyä suolaista mineraalisuutta.
    Kokonaisuutena viini on ihan kelvollinen ja mukavan rakenteikas esitys moderniksi, tammivetoiseksi valkoviiniksi, mutta sillä on melko vähän tekemistä Santorinin raikkaiden ja mineraalisten Assyrtikoiden kanssa. Vaikka Assyrtiko kestäisikin tuhtia tammittamista, ei lajike tunnu oikein pärjäävän tämän viinin vaniljan ja mausteisen puun tuomalle tykitykselle. Tällainen siistiksi sliipattu ja ylitammitettu moderni tyyli ei ole kyllä lainkaan makuuni ja ihmetyttääkin, mitä tämmöinen viini tekee ensisijaisesti traditionalistityylillä ratsastavan Gavalasin valikoimissa.
  • Gavalas Voudomato Rosé 2015: Voudomato (100%). 8 tunnin maseraatio kuorien kanssa. Käy ja kypsyy terästankeissa.
    Melko syvä, sipulinkuorisen oranssihtava väri. Kypsässä ja jännittävän persoonallisessa tuoksussa makeaa savuisuutta, happamia puolukan ja hapankirsikan sävyjä sekä maamaista, mahdollisesti brettaista maatalon funkia. Suussa viini on kuiva, mutta enemmän lempeä ja kohtalaisen hapokas kuin erityisen ryhdikäs. Makumaailmasta löytyy persikkaa, kirsikkaa, kevyttä mausteisuutta, hentoa vadelmaa, ujoa brettaista nahkaisuutta ja aavistus mineraalista raikkautta. Viinistä jää suuhun kypsä, kompleksinen ja keskimakua hieman makeampi jälkimaku, jossa viipyilee piirteitä kirsikoista, kypsistä tomaateista ja happamammista karpaloista. Taustalle jää häilymään ujosti brettaisen maamaisia ja nahkaisia vivahteita.
    Erittäin persoonallinen ja mielenkiintoinen roséeviini – siinä missä Santorinin roséet olivat yleensä olleet melko mitäänsanomattomia esityksiä, tästä löytyi mukavasti persoonaa ja syvyyttä. Kokonaisuus oli sopivan kypsä ja vivahteikas, mutta hillitty mineraalisuus toi kokonaisuuten mukavasti raikkauden tuntua ja todennäköisesti brettanomycesin tuomat rustiikkisemmat piirteet antoivat kokonaisuuteen mainiosti vivahteikkuutta ja persoonaa jyräämättä viinin omia hedelmän piirteitä alleen. Erittäin kiva tuttavuus!
  • Gavalas Xenóloo 2015: Mavrotragano (50%), Voudomato (45%), Athiri (5%). Punaiset rypäleet poimitaan juuri ennen kuin ne ovat täysin kypsiä. Käy terästankeissa ja kypsyy 8 kk kerran käytetyissä barrique-tynnyreissä.
    Väriltään viini on läpinäkyvän, hennosti nuorekkaaseen purppuraan taittuvan rubiini – jotain hailakan punaviinin ja syvän roséeviinin välimaastosta. Tuoksultaan viini on varsin raikas ja eloisa, jopa ujon vihersävyinen; yleisilme on aromaattisen kirsikkainen, hillitysti vihertävän yrttinen, hennon kivisen mineraalinen ja ujon savuinen. Suussa viini on kepeä,hapokas ja eloisa. Makumaailmasta löytyy niin hapankirsikkaista kirpeyttä kuin makeaa kirsikkamarmeladia, nämä ääripäät yhteen nivovaa kypsää karpaloa ja hillittyä kivistä mineraalia. Hapokas ryhti, mutta hyvin hennot, lähes olemattomat tanniinit. Happovetoisessa ja eloisassa jälkimaussa rehevää punaista hedelmää, kirpakkaa hapankirsikkaa ja puolukkaa, hillittyä mineraalia ja hentoa vihertävyyttä.
    Ihastuttava, happovetoinen Santorinin punaviini, joka kyllä näyttää punaiselta, mutta käyttäytyy enemmän kuin valkoviini. Tuhteja ja tanniinisia punaviinejä etsivälle todennäköisesti pettymys, mutta ehdottomasti varsinainen löytö mutkattomia, kepoisia ja hapokkaita punaviinejä etsiville.
  • Gavalas Mavrotragano 2014: Mavrotragano (100%). 3–4 päivän kuorimaseraatio. Käy ja kypsyy uusissa ranskalaisissa ja amerikkalaisissa barrique-tammitynnreissä.
    Melko läpinäkyvä, hyvin tumman kirsikanpunainen väri, jonka sävy taittaa ujosti rusehtavaan sävyyn. Tuoksultaan viini on todella aromikas: ruusua, tummaa kirsikkaa, neilikkaisen mausteista tammea, aromikasta kuivakkaa puuta, kevyesti vastapoimittua karpaloa, hentoa rusinaisuutta, aavistus Camparia. Suussa viini on keskitäyteläinen, mutta melko kypsä ja runsas. Kielellä pyörii kypsää tummaa kirsikkaa, suklaista tammea, makeaa puisevaa mausteisuutta, hillittyä ruusuvettä ja ujoa suolaista mineraalisuutta. Kokonaisuus on melko rakenteikas, kiitos suhteellisen tuntuvan hapokkuuden ja kohtalaisen tanniinisuuden. Pitkässä jälkimaussa tuntuu makeaa kirsikkaa ja suklaisen tammen tuomaa kirsikkakonvehtisuutta, ruusuvettä, hillittyä konjakkisuutta ja aavistus pippurista mausteisuutta.
    Kokonaisuutena viini on hyvä, mutta persoonallisesta Mavrotraganosta tehdyksi myös melko geneerinen, moderni ja loppupeleissä varsin kiltti tapaus – viinistä kyllä löytyy tiukkuutta ja rakennetta, mutta Mavrotraganoksi kuitenkin melko vähän. Eniten harmittaa se, miten lajikkeen ainutlaatuiset piirteet on hukutettu melko tehokkaasti uuden tammen alle: viinistä kyllä puskee Mavrotraganon ruusuisen kukkeat erityispiirteet joten kuten esiin, mutta silti yleisilmettä vaivaa melko hallitseva tammisuus. Viini olisi ollut varmasti paljon mielenkiintoisempi ja hurmaavampi jos se olisi saanut kypsyä isoissa ja/tai vanhoissa tammitynnyreissä.
  • Gavalas Vinsanto 2009: Assyrtiko (85%), Aidani (10%), Athiri (5%). Erittäin kypsinä poimittujen rypäleiden annetaan rusinoitua auringossa 15 päivän ajan, minkä jälkeen ne murskataan paljain jaloin. Viini siirretään käymään erittäin vanhoihin, 150–350-vuotiaisiin venäläisiin tammitynnyreihin, missä viini myös kypsyy vähintään viiden vuoden ajan. Käyminen jatkuu yleensä puolen vuoden ajan, sadonkorjuuta seuraavaan vuodenvaihteeseen. Viiniin ei käytetä sulfiitteja missään vaiheessa. Tyylillisesti viini edustaa yhtenä harvoista sellaista Vinsanto-perinnettä, jolla viinejä on tehty saarella vähintään viimeisen 500 vuoden ajan.
    Erittäin tumma ja syvä, hennosti pronssisen oranssiin taittuva mahonginruskea väri. Todella makea, intensiivinen ja vivahteikas tuoksu, josta erottuu rusehtavaa omenaa, siirappia, rusinaa ja viehkeämpää omenankukkaa. Suussa viini on todella maea, suht täyteläinen ja varsin konsentroituneen ja tahmean oloinen, mutta silti samalla varsin eloisa ja raikas, kiitos erittäin tuntuvan hapokkuuden. Makumaailmassa tuntuu oksidatiivista omenaa, joulumausteita, omenahilloa, kevyttä sitruunamarmeladia ja hentoa taatelia. Suuhun jää todella pitkä, viipyilevä ja mehevän maukas jälkimaku, jossa tuntuu rusinaa, kypsää omenaa, vaahterasiirappia, hieman kuivattua pomeranssinkuorta ja hentoa sienimäisyyttä.
    Vaikka Santorinilla tuli maisteltua paljon iäkkäämpiäkin Vinsantoja, meni Gavalasin upea, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin hurmaava Vinsanto hetkessä parhaiden joukkoon – lähinnä Argyrosin vaikuttavien esitysten seuraan. Sigalasin tyylissä on selkeästi tavoiteltu enemmän intensiivisen makeaa, rusinaista ja oksidatiivista tyyliä – joka saavutetaan erittäin pitkällä rusinoinnilla – kuin muutamien tuottajien suosimaa, vahvasti savuisuuteen, mokkakahviin ja suklaisuuteen taittuvaa tyyliä – joka saavutetaan erittäin pitkällä tynnyrikypsyttelyllä. Viinistä ei myöskään löydy tippaakaan useissa Vinsantoissa tavattavaa, balsamicomaista volatiilisuutta, vaan kokonaisuus on äärimmäisen puhdaspiirteinen, lähinnä intensiivistä, kuivattua hedelmäisyyttä alleviivaava esitys. Suorastaan täydellinen jälkiruokaviini, joka on vielä pelkkä vauva – tällainen viini kehittyy helposti vuosikymmenien ajan kellarissa.
Viinitalolla maistetut viinit.

Jos Santorinilla sattuu pyörähtämään, on vierailu Gavalasille ehdottomasti tekemisen arvoinen, vaikkei viinitalo mitenkään keskeisimmillä paikoilla sijaitsekaan. Aivan parhaimpien huipputuottajien listoille talo ei meikäläisen kirjoissa päässyt – käytännössä kaikki Gavalasin viinit olivat varsin hyviä ja tasokkaita, mutta taso Santorinilla on yksinkertaisesti kova ja monet muut tuottajat vain tekevät vielä parempaa laatua – mutta yli 300-vuotiaat tammitynnyrit ja Vinsanton perinteiset viininvalmistusvälineet ovat itsessään jo näkemisen arvoisia näin viininörtille. Lisäksi talon uskomatonta Vinsantoa saa ostettua paikalta laseittain, mikä on ehdottomasti tilaisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Jos jotain tuliaisia suunnittelisi tuovansa tältä viinitalolta, ovat Vinsanton lisäksi ihastuttavan freesi Xenoloo ja persoonallinen Wild Ferment Santorini ehdottomasti kovimpia ehdokkaita.

13.5.17

Amager Chad, King of the Wild Yeasts

Amager Chad, King of the Wild Yeasts Farmhouse Pale Ale
  • Valmistaja: Amager Bryghus
  • Tyyppi: Olut, Saison / Wild Ale
  • Maa: Tanska
  • Alue: Sjælland, Kööpenhamina
  • Maltaat: Carapils, kauralastu, kauramallas, pilsner
  • Humala: Amarillo, Citra, Mosaic, Simcoe
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 5,90e (Helmikuu 2016, Saveur Bière)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Nyt vuorossa Saveur Bière -nettimyymälästä bongattua kuriositeettikamaa!

Amager on rajautuneella otoksella päätynyt meikäläisen silmissä varsin kovaksi tanskalaispanimoksi – tosin onhan siellä muitakin kovia nimiä, erityisesti Mikkellerin hallitessa yli muiden, mutta Amager sentään on ihan oikea, omalla panimolla varustettu panimo, eikä ilman omia laitteita toimiva kiertolaispanimo, joita maasta tuntuu löytyvän varsin kiitettävästi.

Chad, King of the Wild Yeasts on melkoinen erikoisuus, sillä sitä ei löydy edes Amagerin omilta kotisivuilta. Kyseessä on siis Amagerin ja yhdysvaltalaisen Crooked Stave -panimon pääjehu Chad Yakobsenin kanssa yhteistyössä tehty "farmhouse pale ale". Ymmärtääkseni Amager on vastannut muuten oluen reseptiikasta, jolloin pohjalla toimii reilulla kädellä humaloitu, moderni pale ale, mutta olut on kokonaan käytetty brettalla, eli brettanomyces-villihiivalla, jonka suhteen Chad Yakobsen on jonkinlainen pienpanimopuolen pioneeri ja guru. Lopputuloksena on olut, joka on pullon takaetiketin mukaan bretty beer hopped to hell. Meikäläisen pullo on batchia 1102, parasta ennen -päivämäärä on 07/2016 ja voltteja löytyy 5,0%. Olut kyllä tuli nautiskeltua riittävän ajoissa ennnen parasta ennen -päiväystä, eli n. vuosi sitten keväällä.

Oluella on pale alelle tyypillinen, lähes täysin kirkas, hennosti neonvihreään taittuva sitruunankeltainen väri. Kaadon myötä oluen ylle syntyy varsin runsas, tiivis, lähes kylpyvaahtoisesti kupliva ja väriltään valkea vaahtolakki.

Aivan ensimmäiseksi tuoksusta löytyy trooppista IPA-humalointia ja fiilikseni ovat sen myötä hiema "äh". Nopeasti nenäni kuitenkin alkaa havaita seasta myös hillityn nahkaisia, hieman maanläheisiä ja likaisia – jopa kevyen sontaisia, etäisen huussisia ja aavistuksen biojäteastiamaisia – piirteitä. Kuin kukkia ja sitrushedelmiä ulkohuussissa! Yleisilmeeltään oluella onkin suorastaan hämmentävän saumaton tuoksu, jossa yhdistyy aromaattinen, kypsän sitrushedelmäinen humalointi melko rustiikkiseen saisonmaisuuteen. Kaiken kaikkiaan varsin charmantti tapaus!

Suussa oluen yleisvaikutelma on kepeä, kuiva ja rapsakka – niin voimakkaasti nipistelevän ja kestävän hiilihapon kuin melko rohkean (muttei kuitenkaan aivan IPA-tasoisen) humaloinnin osalta. Makumaailmasta löytyy viljaisuutta ja hapahkoa vehnäisyyttä (muttei kuitenkaan hapanoluiden hapokkuutta, sentään), hillittyä kukkaisuutta, hillittyä ruohoa, saisonmaista maamaisuutta, mausteisuutta ja kevyttä likaisuutta – tuoksun aromimaailman törkeydeltä sentään vältytään ja kokonaisuus muistuttaakin lähinnä hieman modernisoitua Orvalia. Kepeänpuoleisesta suutuntumastaan huolimatta olut ei vaikuta mitenkään ohuelta tai vaatimattomalta.

Jälkimaussa pääosaan nousee melko voimakkaan saippuaisena tuntuvat katkerot, valkoinen, karvas sitruunanliha, kevyt brettainen nahkaisuus ja hento saisonmainen maanläheisyys.

Pähkinänkuoressa Chad on varsin kiva ja mielenkiintoinen yhdistelmä brettaa ja rapsakkaa humalointia – tyylillisesti olut on melko erilainen kuin Chadin muut Crooked Stave -oluet, mutta reilun brettaisuuden vuoksi olut on myöskin hyvin erityyppinen kuin mikään Amagerin olut. Tuoksu oli selkeästi makua luonteikkaampi ja omasta mielestäni siksi myös parempi, joskin voin hyväksyä vastakkaisia mielipiteitä niiltä, jotka eivät näin funkyja aromeja kestä. Vaikka makupuoli menikin enemmän hieman geneerisen saisonin tai Orval-kloonin suuntaan, kokonaisuus pysyi silti pitkälti positiivisen puolella ja viinistä jäi varsin mainio fiilis. Toivottavasti Amagerille jäi tästä kollaboraatiosta jotain sellaista uutta opittua hihaansa, jota voisi nähdä myöhemmissä panimon omissa oluissa!

Lyhyesti: Brettainen pale ale, reilusti humaloitu Orval-klooni tai modernimpi farmhouse saison. Mikä tämä olut sitten onkin, on se varsin kiehtova ja maukas tuttavuus!

Arvio: Erittäin hyvä – yleensä brettaa näkee ensisijaisesti joko vanhanaikaisissa tai muuten vain omituisissa oluissa, harvemmin tällaisissa moderneissa pale aleissa ja vastaavissa oluttyyleissä. Tällä oluella Amager ja Chad Yakobsen kuitenkin osoittavat näppärästi, että bretta toimii näissäkin olosuhteissa varsin näppärästi, tuottaen mielenkiintoisia ja persoonallisia oluita.

Hinnan (5,90e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

3.5.17

Terrus Douro 2006

Quinta de Fundo de Vila Terrus Douro 2006
  • Valmistaja: Quinta de Fundo de Vila
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro, Baixo-Corgo, Barrô
  • Rypäleet: Touriga Nacional, Touriga Franca, Vinhão, muita (Cabernet Sauvignon, Syrah?)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,85e (Toukokuu 2013, Coisas do Arco do Vinho)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, kaivetaan nyt jotain hieman pidempään kellarissa haudottua blogin puolelle. Tämä nyt arvioitava viini päätyi meikäläisen hoiviin keväällä 2013 Lissabonista, kun Belémin kaupunginosassa eksyimme pieneen viinimyymälään, jossa tiedustelin jotain punaista Vinho Verdeä, jota ei välttämättä tarvitsisi korkata aivan heti, vaan joka voisi myös kestää kellaripuolella. En tiedä ymmärsikö myyjä meikäläisen väärin vai skippasiko hän kokonaan toiveeni ko. viinityylistä, koska hän lähti suosittelemaan meikäläiselle tällaista Douron viiniä. Puhui että olisi tyyliltään kepeä ja hapokas, joten varmaankin myymälässä ei ollut kyseistä viinityyliä edustettuna ja tämä oli sitten lähin valinta kun ei voinut päästää asiakasta marssimaan ulos myymälästä tyhjin käsin? Tiedä häntä, luotin kuitenkin suositukseen ja ostin pullon mukaani. Aivan heti viiniä ei tosiaankaan tullut korkattua, sillä pullo päätyi testiin vasta kesällä 2016, yli kolmen vuoden kellaroinnin jälkeen.

Valotetaan hieman taustatarinaa viinille. Sen tuottanut viinitalo on vaihtanut omistajaa 2000, jolloin talolla alettiin uudistaa tarhojen köynnöskantaa istuttamalla lähinnä perinteisiä Douron punaisia lajikkeita. Ymmärtääkseni tämä 2006 on talon toinen vuosikerta, joka on siis valmistettu tuolloin 6-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Rypäleet on perinteiseen tyyliin poljettu jaloin ja niistä saatu viini on käytetty sementtisammioissa ja kypsytetty 12 kk ranskalaisessa tammessa. Viini valmistetaan ainoastaan talon omista rypäleistä, jotka korjataan yhden päivän aikana ja vuosituotanto 3,200 pulloa.

Viinillä on läpinäkymätön kypsän mustan kirsikan väri. Pullosta löytyy kevyesti sakkaa ja jonkin verran viinikiveä, joten karahvin kautta pyöräyttäminen ei olisi tehnyt viinille missään nimessä pahaa.

Aluksi lasista kohoaa hieman pidätteleväinen, kypsänmakea tuoksu, jossa tuntuu mehevää luumua, karhunvatukkaa, monille Portugalin punaviinielle ominaista aromaattista kukkaisuutta, kevyttä leivontamausteisuutta ja hentoa pölyistä maamaisuutta. Taustalla häilyy myös hentoja aavistuksia iän mukanaan tuomista rusinaisuuden, nahistunueiden tummien marjojen ja kuivakan, vanhaa nahkan vivahteista. Lasissa hengitellessään viini aukeaa ja muuttuu selkeästi avoimemmaksi ja voimakkaammaksi, joten tämänkin suhteen karahvi on kyllä vallan suositeltava veto.

Viinillä on suussa melko täyteläinen yleisolemus; hapokkuus tuntuu olevan aluksi korkeintaan kohtalaista, mutta loppua kohti se tuntuu saavan enemmän jalansijaa, antaen enemmän ryhtiä ja eloisuutta. Kokonaisuutena viini on kuiva, mutta kypsillä ja tummanpuhuvilla piirteillään se vihjailee hieman makeutta. Makumaailma toistaa melko uskollisesti tuoksun piirteitä: kypsää luumua, karhunvatukkaa, kevyttä boysenmarjaa, hillittyä pippuria ja hentoa graniittista kivipölyisyyttä. Tanniinit ovat Douron viiniksi melko kiltit ja sisäsiistit – ne korkeintaan näykkäävät kevyesti, vaikka viiniä pyörittelisi pitkäänkin suussa. Jälkimakua kohden alkaa nousta myös aavistus iän tuomaa kuivahtanutta viikunaa ja rusinaa.

Jälkimaku on tuoreen tumman marjainen, kypsän luumuinen, kevyen mustapippurinen ja hillitysti kivisen karhea. Pullon mukaan viinissä olisi voltteja 13%, mutta silti jokainen hörppy nostaa nielun tuntumaan hetkeksi aikaa kevyttä lämmönhohkaa, mikä mahdollisesti vihjaisisi merkittyä hieman korkeampaan alkoholipitoisuuteen.

Myönnettävä on, ettei Terrus kyllä ollut tyyliltään missään nimessä niin tuhti, jyrkkä ja vakava kuin monet Douron viinit tuppaavat olemaan – nyt oltiin kyllä selkeästi edustamassa tyylin kepeämpää ja freesimpää päätä. Mutta vaikka rypälesekoituksista löytyi myös se punaisten Vinho Verdejen Vinhão, ei tämä kyllä ihan siihen osastoon mennyt, mitä alun perin suosituksilta toivoin. Close, but no cigar.

Mutta ihan kelpo Douron punainen tämä oli noin muuten. Ehkä hieman turhan kiltti ja aavistuksen verran geneerisenpuoleinen omiin makumieltymyksiini nähden, mutta oikein miellyttävää tavaraa noin yleensä. Kyllä viini oli 10 ikävuottaan onnistunut kantamaan kunnialla.

Lyhyesti: Melko puhdaspiirteinen, freesi ja Douron viiniksi jopa kiltti punaviini. Hyvää yleistasoa, muttei loppupeleissä mitään maailmojamullistavaa.

Arvio: Miellyttävä – viini on mukavan mehukasta ja maukasta perustavaraa, mutta siitä puuttuu hieman Douron viinien rouheutta ja särmää, joka olisi voinut tuoda sille toivottavaa karaktääriä.

Hinnan (16,85e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.