Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

30.7.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1421 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.12.13

Errázuriz Kai Carmenère 2008

http://www.alko.fi/tuotteet/435807/
Errazuriz Kai Carmenère 2008
  • Valmistaja: Viña Errázuriz
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Aconcagua
  • Rypäleet: Carménère (92%), Syrah (5%), Petit Verdot (3%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 95,70e (Syyskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 96,30e (Helmikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)


No niin, näyttää pahasti siltä, että vuoden 2013 viimeiseksi julkaistuksi arvioksi meikäläisen osalta jää chileläisen Errázuriz-talon "ikoni"-Carménère, Kai. Lupaan heti aluksi juhlallisesti, etten arvostelussa kirjoita ensimmäistäkään huonoa "ei Kai" -läppää tai muuta vastaavaa.

Syyskuisessa Mikä viini -tapahtumassa tuli testattua kolme Errázurizin ikoniviiniä – tarjolla niitä oli peräti neljä erilaista. Yksi niistä – Don Maximiano Founder's Reserve – jäi testaamati, koska olin maistanut kyseisen viinin jo aikaisemmin ja todennut, ettei se kykene ylläpitämään mielenkiintoani uutta lasillista varten. Samassa arvostelussa myös tilitin turhautumistani uuden maailman (lähinnä chileläisten) ikoniviinien naurettavuutta: tehdään superkonsentroituneita jättiläisviinejä, lillutellaan niitä vuosi pari uudessa tammessa ja lätkäistään päälle hintalappu akselilta viisi kymppiä viiva satanen. Tasapainosta ei ole tietoakaan ja vaikka viinit saattavat kestää vuosikymmenenkin varastoimista, ne harvoin kehittyvät yhtään mihinkään. Odotukseni eivät ole korkealla näiden Errázurizin superviinien suhteen, mikä lienee vain hyvä, sillä pessimisti ei pety!

Kai on valmistettu Aconcaguan laaksossa sijaitsevan, vuosien 1992 ja 1993 välillä istutetun Max-viinitarhan köynnöksien käsinpoimituista rypäleistä. Viiniä maseroitiin n. kuukauden ajan kuorien kanssa, minkä jälkeen viini siirrettiin ranskalaisiin tammitynnyreihin (joista 98% uusia) kypsymään 20 kuukaudeksi.

Väriltään viini on verisen mustanpuhuva ja läpinäkymätön. Runsas konsentraatio paistaa metrien päähän.

Tuhdinpuoleinen tuoksu on todella paahtuneen tamminen ja makean mausteinen – siis sellaista huhhuh-kaliiperia. Seassa on myös paahdettua paprikajauhetta, hillottua tummaa hedelmää (viikuna-luumu-taateli-yms.), kuivan puisevaa tammea ja omintakeista karvautta sekä alkoholia.

Ei-niin-yllättäen myös maultaan viini on paksu, intensiivinen ja suuntäyttävän täyteläinen. Makea tumma hedelmäisyys on varsin raskastekoista ja hapokkuus massiiviseen ilmaisuun nähden aivan turhan vaatimatonta, mikä vain korostaa viinin hilloista yleisilmettä (no kappas, Alkon analyysit antavat hapoille määräksi naurettavan piskuiset 3,4 g/l, mikä selittää melko paljon viinin ponnettomasta ryhdistä). Tumman hedelmän ohella kielellä tuntuu paahdettuja, makeita mausteita, vaniljaan ja kaakaoon taittuvaa, reilusti uuttunutta tammea, kevyttä paprikaisuutta ja hentoa eukalyptusta. Pieni tanniinien karheus tuo suutuntumaan pientä tiiviyden tuntua, mutta muuten viini tuntuu turhan löysältä pysyäkseen rakenteensa kannattelemana. Alkoholin aromi pysyy tuhdin maun peittämänä, mutta tuntuu kuitenkin suun limakalvoilla tulisena tunteena.

Jälkimaku on yhtä lailla tulinen sekä nielua voimakkaasti lämmittävä, jopa poltteleva. Muuten kielelle jää melko pitkä, mehukas ja makeahko jälkivaikutelma, jossa tuntuu ylikypsää mustikkaisuutta ja hyvin runsasta, moniulotteista ja kompleksia tammisuutta – kaakaomassaa, vaniljaa, savua, setriä ja maitosuklaata.

Muistiinpanovihkossani seisoo havaintojeni jälkeen loppukaneettina: "mitä tästä pitää saada irti?" Vaikka viinistä löytyy paljon kaikkea, ei viini kyllä millään lailla onnistu säväyttämään – Kai tuntuu siltä, että se on viini, jonka tekijät ovat yrittäneet tehdä maailman parhaan viinin änkemällä siihen mahdollisimman paljon kaikkia keksimiään hyviä aromeja ilman minkäänlaista hajua tasapainosta tai aromien harmoniasta. Paras analogia lienee se, että musiikista mitään ymmärtämätön haluaisi tehdä maailman parhaan hittisinglen ja hoitaa asian miksaamalla kolmen minuutin biisiin kaikkien suurimpien hittien kertosäkeet. Päällekkäin. Runsaalla kaiulla ja mahdollisimman korkealla volyymilla.

Eli eihän tässä viinissä ole mitään järkeä.

Lyhyesti: Järjettömän superkonsentroitunut ja uudella tammella tukkoon tilkitty giga-Carménère, jossa ei ole pienintäkään yritystä saavuttaa rakennetta tai tasapainoa. Pitkään kypsyttelemällä viinin hedelmä saattaa hieman keventyä ja runsain makeus kuivahtaa kasaan, mutta tuskin sekään pelastaa viinin höttöistä ja ponnetonta rakennetta.

Arvio: Tylsä – nyt rupeaa vaikuttamaan pahasti siltä, että "chileläinen ikoniviini" ja "laatu" tai "tasapaino" eivät ole sanoja, joita ainakaan itse kykenisin käyttämään samassa lauseessa. Satasella pullollinen marjahilloa, luumumehua ja alkoholia? Ei kiitos.

Hinnan (96,30e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

30.12.13

Trapiche Finca Jorge Miralles Malbec 2009

http://www.alko.fi/tuotteet/487887/
Trapiche Finca Jorge Miralles Malbec 2009
  • Valmistaja: Trapiche
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Argentiina
  • Alue: Mendoza, Valle de Uco
  • Rypäleet: Malbec (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 31,90e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 32,50e (Helmikuu 2014, Alko)

Uuden maailman viinejä tarkastaessa (nämä Mikäviinit ja muut vastaavat tapahtumat ovat tähän hommaan kyllä varsin mainioita tilaisuuksia, sillä niin harvoin niitä tulee itse ostettua!) tuli lopulta päädyttyä Argentiinalaisen Trapichen pöytään, josta lasiin päätyi mukavan minimalistisella etiketillä varustetusta pullosta Argentiinalaisten itsellen varsinaiseksi kansallisrypäleeksi napatusta Malbecista valmistettua punaviiniä.

Intensiivisen mustanpuhuva viini on ulkonäöltään hyvin tiiviin oloinen ja siis käytännössä läpinäkymätön. Reunoiltaan viinin väri hieman ohenee ja muuttuu syvän rubiiniseksi.

Tuhdissa tuoksussa tammiset ja kypsän mustaherukkaiset vivahteet nivoutuvat sulavasti yhteen ja kokonaisuudesta erottuu myös savua, kypsää luumua, makeaa mausteisuutta ja suklaisuutta. Kokonaisuus on suht tamminen, mutta loppupeleissä yllättävänkin hyvässä balanssissa runsaaseen hedelmään nähden.

Suutuntumaltaan viini on hyvin tiivisrakenteinen, erittäin paksuntäyteläinen ja kaikin puolin roteva. Makupuolelta löytyy mustaherukkaa, mustikkaa, musteisuutta ja kaikkea muuta mustaa. Tukeva makumaailma on varsin intensiivinen ja suorastaan pureskeltavan hedelmäinen – konsentraatiota löytyy kahden viinin edestä. Tammi tuntuu jälleen melko voimakkaana, mokkaisena ja makean kaakaoisena elementtinä, mutta tuoksun tavoin jälleen kerran kohtalaisen hyvin integroituneena eikä varsinaisesti dominoivana. Tanniineja löytyy melko paljon ja viinillä onkin melko voimakas grippi.

Lopuksi viinistä jää pitkänpuoleinen ja rehevän kypsä jälkimaku, jossa mustaherukkaiset, karhunvatukkaiset ja hennon nahkaiset piirteet tuntuvat jäävän viinin aromaattisen, mokkaisen ja makean vaniljaisen tammen jalkoihin.

Kokonaisuutena viini on reilulla kädellä tammitettu, monoliittinen mega-Malbec, joka vakuuttaa lähinnä vau-kertoimellaan. Suoraan sanasta sanaan omista muistiinpanoistani loppukaneettini: "Aromaattinen ja miellyttävä, mutta peruskamaa. Maukas, mutta yllätyksetön."

Huvittavin juttu tässä on se, että tähän hetkeen asti luulin maistelleeni jotain talon enemmän tai vähemmän perustason Malbecia, sillä pullon melko hillitty ulkoasu ei vihjaillut mistään prestiisiarvosta, eikä viinin nimi ollut tuttu entuudestaan. Kyseessä olikin Trapichen Terroir Series -viinilinjaston jonkin sortin lippulaivapullote, Argentiinan yhdeltä arvostetuimmalta viinialueelta – Ucon laaksosta – tuleva yhden viinitarhan "Finca Jorge Miralles", jolla on Alkossa hintaa jo neljättä kymppiä. Tätä villihiivoilla käytettyä viiniä on kypsytetty 30kk, josta 18kk uudessa tammessa.

Viini vaikutti "argentiinalainen Malbec" -viitekehyksessään varsin positiiviselta esitykseltä, joskin viinin jo poikkeuksellisen massiivinen konsentraatio ja runsaudestaan huolimatta varsin mainiosti integroitunut tammi aiheuttivat hieman hämmennystä. Selitys tuli siinä, että eihän tämä ihan perus-Malbec ollutkaan, mutta että yli kolme kymppiä – en kyllä purematta niele. Tuohon hintaan pitäisi irrota jo sellaisia viinejä, jotka saavat sukat pyörimään jaloissa, mutta tämä viini lähinnä iskee tajun kankaalle – ja sellaisia kyllä löytyy Alkosta tarpeeksi, myös reilusti edullisemmilla hinnoilla.

Viini on varmasti melko varma hitti sellaisille, joille moniliittinen konsentraatio ja runsas tammi ovat hyvän viinin tae, mutta muille viini lienee kaikin puolin liioitteleva. Finca Jorge Miralles on kyllä uuden maailman viiniksi omalla, superlatiivisella tavallaan jopa varsin hyvin tehty, mutta mitään uutta tai mielenkiintoista se ei nyt onnistu tarjoamaan. Kenties reilun kymmenen vuoden päästä viini olisi onnistunut riisumaan liiallista massaansa ja tuomaan jotain oikeasti persoonallista paksun tammipeittonsa alta?

Lyhyesti: Supermassiivinen megakonsentraatio-Malbec varsin reilulla, mutta yllättävän hyvin integroituneella tammisuudella. Ylettömän rotevasta, täyteläisestä ja lihaksikkaasta ilmaisustaan huolimatta tarjoaa varsin vähän – jos ollenkaan – mitään mielenkiintoista.

Arvio: Erittäin hyvä – uuden maailman Malbeciksi varsin hyvin tehty esitys, mutta älyttömällä konsentraatiollaan ja voimakkailla uuden tammen aromeillaan ei houkuta ainakaan allekirjoittanutta palaamaan lasin ääreen. Kyllä näin tanakan viinin ääressä värjöttelee kylmiä talvipäiviä, mutta muuten viinin käyttötarkoitus jää hämäräksi – mikä on muka riittävän tuhtia ruokaa näin massiiviselle viinille? Raaka harmaakarhu?

Hinnan (32,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

29.12.13

Rolling Shiraz Viognier 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/469537/
Rolling Shiraz Viognier 2011
  • Valmistaja: Cumulus Wine Estates
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Australia
  • Alue: New South Wales, Central Ranges
  • Rypäleet: Syrah (95%), Viognier (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,99e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 12,48e (Helmikuu 2014, Alko)

Mikä viini -tapahtumassa varsinaiseksi pettymykseksi jääneen Block 50 Mourvèdre Grenachen jälkeen siirryin Cumulus Winesin standilla tarkastamaan jo pidempään Alkon perusvalikoimassa viipyneen Rolling Shiraz Viognierin kunnon.

Tämä kyseinen viini on rypälesekoitukseltaan perinteinen Côte-Rôtie-blend, eli Syrahin (Ausseissa Shiraz) kumppaniksi on sekoitettu aromaattista ja paradoksaalisesti väriä syventävää, valkoista Viognieria. Viini on kuitenkin saanut aiemmin allekirjoittaneen varpailleen, sillä Alkon kuvauksissa mainitaan viinin olleen "kosketuksissa" ranskalaiseen ja amerikkalaiseen tammeen, siinä missä yhtiön kotisivuilta ei edes kyseistä viiniä edes löydy (lieneekö pohjoismaiden markkinoille kehitetty täsmätuote?), mutta 100% Shirazin kohdalla seisoo: matured with French and American oak. Molemmissa kuvauksissa puhutaan tammesta, mutta vahingossakaan ei mainita sanaa "tynnyri"... Noh, ans kattoo mitä viini sanoo.

Väriltään viini on semmoinen, no, viininpunainen ja kohtalaisesti läpinäkyvä.

Tuoksussa tuntuu ensisijaisesti makeankypsää mustaherukkaisuutta ja karhunvatukkaa sekä varsin selvää lakritsijuurta; taustalla väijyy kevyttä savuisuutta, pippurista mausteisuutta, hillittyä tammea ja aavistus alkoholia.

Kypsä ja mehukkaan karhunvatukkaisuuden hallitsema maku on varsin tasapainoinen eikä ilahduttavasti sorru edullisten aussiviinien tyyppivikaan, yli-imelään ja rakenteettomaan hilloisuuteen. Kokonaisuus on kyllä suht täyteläinen ja pehmeänpuoleinen, mutta samalla hillityn hapokas; myös kevyehkö karvaus, hillitty mausteisuus ja ujo tanniinisuus tuovat sopivaa särmää muuten pehmoiseen yleisilmeeseen.

Jälkimaussa tuntuu aussi-Shirazin ominaisaromeja, eli pippuria ja karhunvatukkaa sekä hentoa alkoholin lämpöä. Tammi erottuu hentona, puisevana aromina makumaailman seassa.

Kokonaisuutena Rolling Shiraz Viognier on ihan tasapainoinen, miellyttävä ja mutkaton uuden maailman peruspunaviini; se ei tarjoa minkäänlaisia yllätyksiä, muttei myöskään petä. Tyylillisesti jäädään melko kauas talon mainioista ja ilahduttavan rakenteikkaista paremman pään viineistä, mutta helppojen australialaisviinien ystävälle tämä tuskin on mikään ongelma.

Pidemmälle ehtineet harrastajat tuskin saavat minkäänlaisia kicksejä näin turvallisesta arkiviinistä, mutta harrastuksensa alkutaipaleella oleva viininystävä voi löytää paljon hyvää tästä viinistä: aussi-Shiraziksi tämä ei ole mikään omaperäisyyden huippu, mutta balanssi on kohdillaan ja viini pelaa hyvin niin sellaisenaan kuin simppeleiden arkiruokien kumppanina.

Tiedä häntä onko viini tammilastuilla tammitettu (kuvausten perusteella todennäköisesti on), mutta ainakaan viini ei onnistunut kärsimään hallitsevasta tai päälleliimatusta tammen aromista – puun vivahteet jäivät loppupeleissä melko maltillisiksi ja yleisilme oli mukavan hedelmävetoinen.

Lyhyesti: Suoraviivainen, turvallinen ja helponpuoleinen aussi-Shiraz, jossa balanssi on ihan kohdillaan. Luotettava ja kohtalaisen edukas arkiviini.

Arvio: Miellyttävä – semmoinen tämä on. Kyllä tätä mielummin kulauttaa kuin turpiinsa ottaa, mutta tuskin viini koskaan omaan koriini kaupassa eksyy. Paremman pään kolmetoista-tusinassa-viini.

Hinnan (12,48e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Block 50 Mourvèdre Grenache 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/445967/
Block 50 Mourvèdre Grenache 2011
  • Valmistaja: Cumulus Estate Wines
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Australia
  • Alue: New South Wales, Central Ranges
  • Rypäleet: Mourvèdre (65%), Grenache (35%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,50e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 13,75e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuosi sitten tuli testattua varsin lupaavan oloiset Cumulus Chardonnay ja Climbing Merlot, joiden vakuuttamina siirryin katsastamaan Cumulus Winesin tarjontaa Mikäviinissä. Ensimmäinen uusi tuttavuus oli pari viikkoa myöhemmin Alkon perusvalikoimaan saapuva, Etelä-Rhônen perinteisestä rypäleblendistä inspiraatiota saanut Block 50 Mourvèdre Grenache. Koska Alko ei viinin valmistusprosessista mitään osaa kertoa eikä viinitalon sivut viiniä tunne, en lätise sen kummempia taustoja tästä pullotteesta.

Pakko kuitenkin mainita, että tämä kyseinen viini tuli itse asiassa myöhemminkin tänä syksynä testattua aivan toisessa tilaisuudessa, joten nämä havainnot ovat yhdistelmä kahdesta eri maistamiskerrasta. Oli kuitenkin ilahduttavaa huomata, kuinka molemmilla kerroilla havaintoni olivat monilta paikoin identtisiä, eli kyllä näköjään nokkani ja kieleni onnistuvat tuottamaan melko konsistentteja tuloksia! (Ja että kyseisellä viinillä vaikuttaa selvästi olevan oma, tunnistettava tyylinsä.)

Väriltään viini on melko läpinäkyvä, jopa ohkainen, ja sävyltään mitä hennoimmin punarusehtavaan taittuvan vadelmanpunainen.

Molemmissa arvioissani olen maininnut alkoholin ensimmäisenä, joten voltteja on ja se tuntuu. Yleisilmeeltään mehevä tuoksu on kypsänmakea ja täynnä luumua, mehevää vadelmaa, punaista marjahilloa ja alkoholia, joka tuntuu niin apteekkieetterisenä kuin viinaisenakin aromina ja kevyenä poltteena.

Makupuolelta molempien pruuvikertojen ensimmäiset adjektiivit ovat "täyteläinen" ja "tulinen", mikä summaa melko hyvin viinin pääpiirteet – niin alkoholia (14,8%) kuin jäännössokeria (8 g/l) löytyy. Rehevää makumaailmaa hallitsevat ylikypsän marjaiset – vadelmaiset, karhunvatukkaiset ja mustaherukkahilloiset – aromit ja kevyt mausteisuus. Tanniinisuus on melko vähäistä ja happoja ei runsaaseen konsentraatioon ja jäännössokeriin nähden ole millään tavalla riittävästi; kokonaisuus on hyvin pehmeä, mutkaton ja helppo. Viinin makeus tuntuu paikoitellen jopa imelältä ja yleisvaikutelma on hyvin kosiskeleva, tuoden mielen runsaalla alkoholilla varustetun marjamehun.

Jälkimaku on runsas, mehukas ja makean marjainen mutta varsin lyhyt. Kielelle jää melko lyhyeksi aikaa ylikypsää luumua, vadelma- ja karhunvatukkahilloa sekä runsaasti alkoholin lämpöä.

Mikäviinissä olin kirjannut loppukaneetiksi "pettymys", toisessa tapahtumassa "ei sytytä". Erityisesti tuo "pettymys" kuvastanee sitä, miten viini ei mielestäni onnistunut jatkamaan Cumulus Winesin tähän asti varsin miellyttävien viinien sarjaa, vaan jäi varsin geneeriseksi, rakenteettomaksi ja paikoitellen suorastaan stereotyyppisen australialaiseksi tapaukseksi.

Kyllä tämmöinen makea, pehmoinen, helppo ja tuhdilla alkoholilla (ns. "hyötysuhteella") varustettu aussipunkku varmasti löytää kohdeyleisönsä Suomesta, mutta itse en kyllä missään nimessä voi lähteä suosittelemaan kenellekään tämmöistä esitystä. Mikä tämmöisen viinin käyttötarkoitus ylipäänsä on? Miksi Alko ottaa tämmöisiä viinejä valikoimiin? Jos tämä viini on sokkomaistelussa hakannut muut Alkon hakuun tarjotut viinit, kuinka kurjaa tavaraa siellä on mahtanutkaan olla tarjolla? Kuka murhasi Olof Palmen? Mikä on elämän tarkoitus?

Lyhyesti: Liiallisesta alkoholista ja höttöisestä rakenteesta kärsivä, imelänmakea aussipunaviini. Kurja esitys, jossa tasapaino on hukassa pahemman kerran.

Arvio: Huono – jos kahdessa eri tilaisuudessa maistettuna viini jättää yhtä huonon vaikutelman, on vaikea keksiä juuri mitään hyvää viinistä. Pakko kyllä hämmästellä miten esim. Viini-lehti kehuu viinille ryhtiä tuovaa, "maukasta hapokkuutta" ja kuinka viini on "harmoninen, laadultaan erinomainen". Olemmeko me maistaneet ollenkaan samaa viiniä?

Hinnan (13,75e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

28.12.13

Zonnebloem Pinotage 2001

http://www.alko.fi/tuotteet/005946/
Zonnebloem Pinotage 2001
  • Valmistaja: Zonnebloem Wines
  • Tyyppi: Punaviini, WO Stellenbosch
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Stellenbosch
  • Rypäleet: Pinotage (100%)
  • Koko: 1,5
  • Hinta arviointihetkellä: ~19,00 (Syyskuu 2013)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, joulusta on selvitty hengissä ja voi palata rauhassa koneen ääreen sulattelemaan joulupöydän herkkuja ja tykittämään lisää arvosteluja. Nyt kun Systembolagetista raahattu kahdeksan pullon vetoinen joululahja itselleni on saatu purettua ja viinien tiedot kirjattua talteen, voin tyytyväisesti palata takaisin purkamaan Mikä viini 2013 -tapahtuman havaintoja.

Tällä kertaa löydämme päähenkilömme jälleen eteläafrikkalaisia Fleur du Capin, Pongráczin ja Zonnebloemin viinejä esittelevän standin edestä. Koska Fleur du Cap on jo entuudestaan tuttu tuote ja Pongraczit olivat jo aikaisemmin testatut, on loogisesti vuorossa Zonnebloem. Pöydällä nököttää jylhän näköisenä 1,5-litrainen magnum-pullo talon Pinotagea, joka yllätyksekseni eroaa muuten tarjolla olevista normipulloista kymmenellä ikävuodella. Kysyn Etelä-Afrikasta asti saapuneelta edustajalta että mikä mahtaa olla homman nimi, johon hän vastaa, että tarkoituksena on esitellä heidän viiniensä kykyä kestää myös ikää yhdellä tilaisuutta varten tuodulla pullotteella. Pistetäänpä sitten testi kehiin!

Väriltään viini on tasaisesti kuivuneen verenpunainen, eli sävyltään hennosti rusehtavaan taittuva kirsikanpunainen.

Tuoksu vaikuttaa melko vaatimaatomalta: tummaa, hennosti nahkaiseen taittuvaa hedelmäisyyttä, hillittyä savua ja kevyt vivahde kynsilakanpoistoainetta. Viini on kyllä vielä elossa, mutta ei tällä osa-alueella mitään maailmojamullistavaa tunnu löytyvän.

Suutuntumaltaan keskitäyteläisen ja miellyttävän pehmeän viinin makumaailmasta löytyy tummaa marjaisuutta, kypsää hedelmää ja aavistus savua. Seasta puskee myös kohtalaisesti tuntuvaa, mutta loppupeleissä sopivan maltillista mausteista tammisuutta. Vaikka yleisilme on pehmeä, ei viini ole millään tavalla löysä tai hahmoton, vaan kokonaisuudesta löytyy niin kohtalaisesti tuntuvaa hapokkuutta kuin mukavaa jämäkkyyttä antavaa tanniinisuutta.

Lopuksi viinistä jää mukavan marjainen ja hennon savuinen jälkimaku, johon kohtalainen hapokkuus tuo mukavaa raikkautta ja mehukkuutta.

Viini on varsin tasapainoisen ja pätevän oloinen esitys, eikä kyllä voisi uskoa viiniä 12-vuotiaaksi – kehittyneet aromit kun tuntuvat loistavan poissaolollaan ja yleisilme on varsin nuorekas, vaikkakin seniorimaisen rauhallinen. Viinistä kuitenkin löytyy hyvin vähän mitään sellaista mielenkiintoa, joka saisi innostumaan siitä enempää.

Kehaisen viinin sopivan hillittyä tasapainoa ja yllättävänkin hyvää balanssia edustajalle, joka onnistuu tarttumaan mainitsemaani tammen aromiin ja kertoo kuinka vielä 2000-luvun alussa heillä ei ollut juurikaan varaa uusiin tammitynnyreihin, kun taas nykyisin valtaosa viineistä näkee huomattavasti enemmän uutta tammea. Todennäköisesti järkyttyneestä ilmeestäni huolestuneena hän rupeaa entistä innokkaammin vakuuttamaan minulle, kuinka ihmiset haluavat yhä enemmän nykyisin voimakkaasti tammitettuja viinejä ja kuinka tammen aromi on korkealaatuisen viinin tae, mihin koetan toppuutella että todennäköisesti kaikki eivät kuitenkaan näin ajattele. Kun kysymykseni siitä, että eikö ylitammisten konsentraatioviinien valtakausi ole ollut jo jonkin aikaa taittumassa ja ihmiset ympäri maailman suosivat yhä enemmän vanhoissa tammitynnyreissä (tai peräti terästankeissa tai betonisammioissa) kypsytettyjä viinejä, kuitataan lyhyesti kommentilla "ei missään nimessä!" toivotan edustajalle hyvää päivänjatkoa ja lähden tutkailemaan muuta uuden maailman punaviinitarjontaa. Jos Zonnebloemin nuorempi Pinotage on yhtä yllätyksetön kuin tämä, mutta tuunattu tuhdimmalla tammituksella, en koe menettäväni mitään kovinkaan ihmeellistä.

Lyhyesti: Hillitty, tasapainoinen ja yllättävänkin iäkäs perus-Pinotage, jossa ikä näkyy lähinnä viinipullon etiketissä.

Arvio: OK – ihan kelvollinen Pinotage, joka tarjoaa melko vähän yllätyksiä, mutta joka samalla ei kärsi rypäleen yleisistä ongelmista (hilloisesta makuprofiilista, tasapainottomasta alkoholista, ylitammituksesta tai -konsentraatiosta). Onnistunut kestämään yllättävän hyvin ikää, mihin vaikuttanee viinin kypsyminen magnum-pullossa.

Hinnan (~19,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

24.12.13

Viinihullun päiväkirjan joulurauhan julistus

No niin, täälläkin lienee korkea aika julistaa se joulurauha. Annan siis blogini olla rauhassa joulun pyhien yli ja palaan sorvin ääreen vasta lähempänä vuodenvaihdetta tykittämällä loputkin havainnot Mikä viinin tarjonnasta.

Tosin rupeaa tässä mietityttämään että miten ihmeessä kykenen mitenkään pitämään blogini ajan tasalla havaintojeni kanssa? Saatuani gradun valmiiksi oli minulla vajaa neljännestuhatta arviota lipaston laatikossa odottamassa julkaisua. Nyt olen saanut hieman tahtia kohennettua, mutta tällä hetkellä varastossa on n. 270 arviota jonossa, joten tilanne on vain pahentunut. Yksi mahdollisuus olisi toki tiivistää jorinoita viinin taustoista ja keskittyä lähinnä itse maistamisen kuvailuun, jolloin yhden arvion tykittäminen tapahtuisi nopeammin. Toinen mahdollisuus olisi keskittyä kirjoittamaan vain niistä mielenkiintoisimmista ja mieleenpainuvimmista viineistä, mutta omasta mielestäni on tärkeää kirjoittaa havaintoja kaikista viineistä, yhtäkään etikettiä syrjimättä - loppujen lopuksi on tylsää lukea pelkkää hehkutusta viinistä toiseen. Siitähän jää kirjoittajasta sellainen kuva, että kaikesta tykätään kritiikittä! Kuulisin toki kernaasti ideoita, ehdotuksia ja palautetta lukijoilta: halutaanko mielummin tiiviitä arvioita, settiä vain erityisen hyvistä viineistä vai edelleen samaan malliin, jossa arviot voivat tulla julkisuuteen peräti vasta puoli vuotta maistamisen jälkeen?

In other news, tässä joulun alla tuli koettua parikin spesiaalimpaa tapahtumaa: ensimmäinen oli mainio viinibloggaajien pikkujoulutasting jossa kokoonnuimme Blanc de Blancsin Annan ja Rypäleistä viis! -blogin Mikon kutsumina tapaamaan ja maistelemaan sokkona erilaisia, kiehtovia viinejä. Edeltävänä viikonloppuna sänkyyn kaatanut ja hajuaistin vienyt flunssa aiheutti stressiä pääsenkö paikalle lainkaan tai haistanko viinestä mitään, mutta armottamalla lääkekuurilla ja holtittomalla höyryhengittelyllä sain röörit sen verran auki, että viinit eivät menneet osaltani hukkaan! Suurkiitokset vielä kaikille osallistuneille!

Toinen olikin vähän pidempään odotettu tapahtuma: valmistuin vihdoin, 7,5 vuoden opiskelun jälkeen Helsingin yliopistolta. Gradulleni myönnettiin eximia ja todistuksessani seisoo varsin mukava kiitettävien numeroiden suora, joten tuoreen filosofian maisterin kelpaa hymyillä! Tapahtumaa juhlistimme lähipiirin kesken Helsingin hurmaavassa Chef & Sommelier -ravintolassa, jonka pieteetillä valmistetut lähiruoka-annokset ja kattava, ruoan kanssa upeasti sointuvista viineistä koostettu viinilista eivät jättäneet millään tasolla kylmäksi. Erittäin lämmin suosittelu kaikille niille, joita kiinnostaa fine diningin yhdistäminen lähiruokaan ja tasokkaisiin viineihin!

Näissä tunnelmissa viinimaisterinne valmistautuu joulun viettoon valmmistujaislahjaksi saamaansa Viinipirun tuoretta kirjaa lukien (terveisiä vaan Artollekin) ja joulupöytään hyökkäämistä odotellen. Rauhallista joulua, nähdään taas muutaman päivän päästä!

ps, Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä. Postaus on kirjoitettu kömpelöllä tabletillani, joka ei näihin bloggaustehtäviin järin näppärästi sovellu...

23.12.13

Pago del Vicario 1500H Pinot Noir 2007

Pago del Vicario 1500H Pinot Noir 2007
  • Valmistaja: Pago del Vicario
  • Tyyppi: Valkoviini, Vino de Mesa
  • Maa: Espanja
  • Alue: Andalusia, Almería
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 18,34e (Syyskuu 2013, Pago del Vicario)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Mikäviinin punaviinitarjontaa katsastaessa siirtymä Esporãon pöydästä takaisin viereiseen Pago del Vicarion standin ääreen sujui varsin luontevasti. Vanhaa tuttua 50/50-punaviiniä en jaksanut lähteä tarkistamaan, joten pyysin maistiaisen talon jonkin sortin lippulaivaviiniä, eli tätä Pinot Noiria 1500 metrin korkeudessa kasvaneista köynnöksistä. Jos yhtään osaan espanjaa (mitä siis en todellisuudessa tee), on viini ymmärtääkseni peräisin manner-Euroopan korkeimmilta tarhoilta, Gádor-vuoren rinteiltä. Hieman mysteeriksi jää se, miksi viini on ymmärtääkseni luokiteltu Vino de Mesa -luokan alle; kenties Pinot Noir ei ole Andalusialaisissa viineissä sallittu lajike?

Väriltään viini on kunnon Pinot Noirin tyyliin tummanpunainen mutta varsin läpinäkyvä.

Raikas tuoksu on marjainen ja herkkä mutta myös kypsänrunsas; erityisesti karpaloa ja meheviä vadelmia tuntuu runsaalta. On myös sanottu, että kunnon Pinot Noirin kuuluu haista vähän paskalta, joten ei ole yllätys, että tuoksun seasta erottuu myös hento vivahde pientä sontaisuutta ja aavistus savua, mikä tuo mukavasti asennetta muuten varsin mehevän marjaiseen yleisilmeeseen.

Maultaan on suorastaan vaikea uskoa, että kyseessä on Pinot Noir Etelä-Espanjan rannikolta – makumaailma on varsin marjainen, kuiva ja kohtalaisen hapokaskin. Pirtsakan karpalo-puolukkainen ja kypsän vadelmainen makumaailma on kyllä kevyehkö, mutta mukavan intensiivinen ja kepeänpuoleiseen ilmaisuunsa nähden robustinpuoleinen. Tämän lisäksi kokonaisuudesta erottuu hillittyä, tammistakin mausteisuutta sekä Pinot Noirille jopa epätyypillisen runsasta, hennon vihertävää tanniinisuutta.

Lopuksi viini jättää suuhun pitkähkön, aromikkaan ja jopa jännittävän jälkimaun, jossa viipyilee keskimausta tuttuja, paikoin jopa kirpeän hapokkaita marjoja, mausteisuutta, rustiikkisia maatalon aromeja, kohtalaista tammisuutta, hentoa nahkaisuutta ja jopa aavistus kivistä mineraalia.

Nyt Pago del Vicario pääsi kunnolla yllättämään! Tähän asti talon varsin modernit ja espanjalaisiksi epätyypilliset viinit ovat olleet mitä tahansa luotaantyöntävistä korkeintaan laimean mielenkiintoisiin, mutta nyt lasiin ilmestyi sellainen Pinot, jota en osaisi missään nimessä yhdistää ainakaan Espanjaan – vaikkakaan viinin sijoittaminen minnekään muualle viinimaailmaan ei olisi sen helpompi tehtävä. Kokonaisuus muistuttaa etäisesti kohtalaisesti tammitettua tuhdimman pään Cru Beaujolais -viiniä espanjalaisella twistillä.

Viinitarhojen korkea sijainti näkyy selvästi siinä, että vaikka 1500H Pinot tulee kuumasta Espanjasta, ei viini kärsi missään nimessä kuumassa kasvaneiden Pinot Noirien ylikypsästä hedelmästä ja pehmeän mehumaisesta rakenteesta, päin vastoin! Kokonaisuus on ihastuttavan rakenteikas, tiukanpuoleinen ja suorastaan hämmentävän tanniininen – mikä voi viitata niin pitkään maseraatioaikaan kuin hyvin tuoreista, jopa paikoin raaoista rypäleistä puristettuun tavaraan.

Joka tapauksessa, tässä on ihan passeli Pinot Noir, joka kertahujauksella valaa uskoa Espanjaan myös näiden viileämmässä viihtyvien lajikkeiden tuottajana. Kokonaisuudessa on sekä hyvää, jopa tukevampia ruokia kestävää puruvoimaa että miellyttävää, nahkaista ja syvyyttä tuovaa kehittyneisyyttä. Viini on juuri tällä hetkellä mukavan ekspressiivisessä tikissä, mutta bodya vaikuttaa löytyvän sen verran, että voin kuvitella viinin kestävän helposti vielä lisäkypsyttelyä muutamien vuosien verran!

Lyhyesti: Ollakseen moderni, epätyypillinen espanjalaisviini, on 1500H Pinot Noir varsin uskottava, vakavahenkinen Pinot, joka on kyllä kaikkea muuta, kuin kepeä, herkkä ja elegantti. Viinissä on paljon Pinot Noirin tyypillisyyttä, mutta myös yhtä paljon positiivisella rujoa ja kömpelöäkin espanjalaisuutta.

Arvio: Erittäin hyvä – mukavaa vaihtelua perinteisiin, hillittyihin ja tyylikkäisiin Pinot Noireihin. Tammea ja rotevia viinejä karsastavat tuskin saavat viinistä suuria kicksejä, mutta niille, jotka kaipaavat vaihtelua tyypillisempiin Pinot Noireihin, on tässä ihan testaamisen väärti tapaus.

Hinnan (18,34e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Esporão Quatro Castas 2011

Esporão Quatro Castas 2011
  • Valmistaja: Herdade do Esporão
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Alentejo
  • Maa: Portugali
  • Alue: Alentejo
  • Rypäleet: Alicante Bouschet, Petit Verdot, Syrah, Tempranillo
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~13e (Syyskuu 2013, wine-searcher)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Esporão Branco Reservasta onkin luontevaa siirtyä perkaamaan Mikäviinin punaviinitarjontaa jatkamalla saman talon punaviinillä.

Esporãon Quatro Castas, "neljä lajiketta", on varsin nimensä veroinen tapaus: viini on valmistettu sekoittamalla neljää punaista lajiketta – kahta paikallista (Alicante Bouschetia ja Aragonezia eli Tempranilloa) ja kahta kansainvälistä (Petit Verdot'ta ja Syrah'ta). Viiniä on kypsytetty 6 kuukautta ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä ja 6 kuukautta pullossa.

Väriltään viini on jonkin verran läpinäkyvän rubiininpunainen, mutta Alicante Bouschetin läsnäolo tekee sävystä hyvin tumman ja syvän.

Synkän tummasävytteisessä ja jopa kevyesti makeaan taittuvassa tuoksussa tuntuu musteisuutta, mustikkaa, herukkaa, Tempranillon kevyttä luumua ja yrttisyyttä sekä hillitynpuoleista, mutta silti tuntuvaa tammen vaniljaa ja hentoa savua.

Hyvin kypsänmakean tuoksun rinnalla viinin maku tuntuu selkeästi kuivemmalta ja vähemmän paahteiselta. Suutuntumaltaan melko täyteläinen viini tarjoilee mustaherukkaa, luumua, joka taipuu enemmän hyvin tuoreeseen kuin pehmeään ja ylikypsään aromikkuuteen, pippuria, vaniljankukkaa ja varsin runsasta tanniinisuutta. Runsaat tanniinit ja kevyt tammen mausteisuus tuovat runsaaseen hedelmään asenteellista rosoa, karvautta ja robustia rakennetta. Kokonaisuus on varsin harteikas, sopivalla tavalla väkivaltainen ja hieman tulinen.

Siinä missä viinien jälkimaku on yleensä kuivempi, tiukempia ja ryhdikkäämpi kuin keskimaku, on Quatro Castasin melko pitkä jälkimaku yllättävästi pehmeänpuoleinen, täynnä tummaa hedelmäisyyttä, kypsää makeutta ja hillittyä tammen kaakaota sekä tummaa suklaata. Tanniinisuus kuitenkin tuo jälkivaikutelmaan sopivaa tiukkuutta, karvautta ja harteikkuutta.

Quatro Castas on varsin mukava ja ihan hyvin tehty Portugalin väkivaltaviini, mutta loppupeleissä melko yllätyksetön tapaus, josta löytyy paljon kaikkea muuta paitsi yllätyksiä. Vaikka kokonaisuudessa on otetta ja lihasta, tuntuu jokaisen rypäleen ominaispiirteet jäävän kadoksiin tällaisessa sekoitteessa ja (onneksi loppupeleissä sopivan maltilliseksi jäävä) tammi piilottaa ne loputkin yksityiskohdat alleen. Viini on oikein miellyttävä tukevamman pään punaviini, josta löytyy sellaista rujoutta ja räyhää, jota harvoista uuden maailman viineistä saa. Siinä on kuitenkin melko vähän sellaista, joka onnistuisi erottamaan sen edukseen muista vastaavantyylisistä Portugalin punaisista.

Lisäiällä viini voisi kenties saada enemmän sitä omaa luonnettaan esiin; näin massakkaan ja tanniinisen viinin voi helposti kuvitella kestävän viisi – kymmenenkin – vuotta, joten eiköhän sellaisessa ajassa rupea jo jotain jännittävääkin löytymään. Nykykunnossa viini on enemmän perusluotettava ruokajuoma tanakalle punaiselle lihalle; sellaisenaan näin tanniinisen viinin nauttiminen kävisi sen sijaan jo työstä.

Lyhyesti: Varsin hyvin tehty, tuhti ja tanniininen portugalilaispunaviini, joka kuitenkin onnistuu tarjoamaan varsin vähän mitään mielenkiintoista. Kypsytyskestävyyttä viinistä tuntuu löytyvän, mutta varsinaisesta potentiaalista on kokeilematta paha mennä sanomaan mitään. Voisin kuitenkin olettaa viinin kehittyvän vain parempaan suuntaan seuraavien viitisen vuoden ajan.

Arvio: Hyvä – kelpo roteva perusportugalilainen. Ei yllätyksiä, muttei oikeastaan mitään nipotettavaakaan.

Hinnan (~13,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

22.12.13

Esporão Reserva Branco 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/571467/
Esporão Reserva Branco 2012
  • Valmistaja: Herdade do Esporão
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Alentejo
  • Maa: Portugali
  • Alue: Alentejo
  • Rypäleet: Antão Vaz, Arinto, Roupeiro, Sémillon
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 16,90e (Syyskuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 17,30e (Tammikuu 2014, Alko)

Esporão Reserva Tinton suosion (mm. Viini-lehden vuoden viini 2012) myötä Alkon valikoimaan saapui Herdade do Esporãon valkoinen Reserva – kuitenkin vain kertaostona, eli viini ei tullut jäädäkseen. Koska edellisen kerran olin testannut viinin jo pitkälle päältä toista vuotta sitten, oli korkea aika testata viinin tämänkertaisen vuosikerran kunto. Suuntasin siis Mikäviinissä Esporãon standille.

Herdade do Esporão on aivan eteläisessä Portugalissa, Alentejossa, sijaitseva viinitalo, joka on niin kotimaassaan kuin ympäri maapalloa suosituilla viineillään onnistunut nostamaan Alentejon profiilia viinialueena huomattavasti – ennen Alentejo tunnettiin perinteisesti halpojen ja mitäänsanomattomien bulkkiviinien alueena, joka kuivana, kuumana ja karuna ei oikein muuhun sopinutkaan. Nyt 40 vuotta täyttänyt, José Roquetten perustama ja luotsaama Esporão näytti epäilijöille toisin istuttamalla mailleen niin paikallisia kuin kansainvälisiä lajikkeita ja keskittymällä korkealaatuisiin, moderneihin viineihin.

Reserva Branco on yhdistelmä paikallisia Antão Vaz-, Arinto- ja Roupeiro -lajikkeita sekä ranskalaista Sémillonia keskimäärin n. 17-vuotiaista köynnöksistä – rypälesuhteita viuínitalo ei mainitse. Viini käytetään ja kypsytetään 6 kuukauden ajan sakkojen kanssa amerikkalaisissa (70%) ja ranskalaisissa (30%) tammitynnyreissä, joista 40% on uusia. Lopuksi viiniä kypsytetään 3 kuukautta pulloissa ennen myyntiinlaskua.

Kohtalaisen intensiivinen väri on melko vihertävä ja nuorekas.

Tuoksussa tuntuu portugalilaisten valkoviinien tyypillinen trooppinen hedelmäkori: ananasta, passiota, banaania, persikkaa ja päärynää. Mausteinen ja kevyen kermainen tammisuus väijyy tuntuvana taustalla, mutta se ei millään lailla dominoi, vaan antaa hedelmän hyvin hoitaa pääosan.

Reserva Brancon maku on varsin runsas, meheväntäyteläinen ja yleisilmeeltään selvän kypsä. Tammen mausteisuus on varsin hyvin integroitunut osaksi kokonaisuutta ja se tukee hyvin runsasta, kypsänmakean hunajamelonista, ananaksista, banaanista ja aprikoosista hedelmäisyyttä. Hapokkuus tuntuu kuitenkin olevan verrattain matalaa tuhdinpuoleiseen, konsentroituneeseen hedelmään ja kokonaisuus on rotevuudestaan huolimatta hieman hahmoton. Viini oli kuitenkin tarjoiluvaiheessa aavistuksen turhan lämmin, joten voisin kuvitella viinin ryhdin pysyvän paremmin paketissa viileämpänä.

Varsin runsas ja moniulotteinen keskimaku taittuu hyvin samanhenkiseen jälkimakuun, jossa kielelle jää melko pitkäksi aikaa runsasta ja kypsää trooppista hedelmäisyyttä, vaniljaista ja makean mausteista tammisuutta, joka taipuu kevyesti puisevaan bitteriin, sekä kevyttä, aromaattista yrttisyyttä.

Kokonaisuutena viini on tyylillisesti – massakas ja harteikas moderni valkoviini – varsin hyvä ja mukavan erilainen verrattuna esimerkiksi saman kaliiperin uuden maailman esityksiin, mutta silti omaan makuuni viini oli piirun verran turhan ylikypsän ja paksuhkon oloinen saadakseen balanssia kunnolla kohdalleen. Tosin tarjoilulämpötila saattaa tällä kertaa toimia viinin etuja vastaan – yleensä myös nämä runsaat ja konsentroituneet portugalilaiset ovat sopineet varsin hyvin omaan makuuni, mutta niiden edellytyksenä on yleensä riittävä viileys, joka tuo riittävää raikkautta ja ryhtiä Portugalin alkuperäislajikkeiden runsaan hedelmäiselle ilmaisulle. Viime vuosikertaan verrattuna viini kuitenkin tuntui varsin erilaiselta – Reserva Branco 2011 oli selvästi sekä paljon hapokkaampi että tukevamman tammisempi. Suorastaan hämmentävää, miten kaksi "samaa" viiniä voi olla kahdella eri vuosikerralla näinkin erilaisia tyyliltään.

Vaikka Reserva Branco on täysin kuiva – jäännössokeria on tuottajan mukaan reilu 2 g/l – tuo viinin hyvin kypsä trooppinen hedelmäisyys viiniin sellaista illuusiota makeudesta, että viinin voi kuvitella pelaavan mainiosti mausteisemmille tai esimerkiksi makeammilla kastikkeilla varustetuille ruoille. Melko tuhdin konsentraationsa puolesta viiniä ei sen sijaan kannata harkita keveille ja herkkämakuisille ruoille tai sellaisille tarjoiluille, jotka edellyttävät terävämpää puruvoimaa viiniltä. Kypsytyspotentiaalia viinillä lienee muutamien vuosien edestä, mutta näin hedelmävetoiset viinit ja hillityn hapokkaat viinit kannattanee nauttia mahdollisimman nuorina – riskinä on, että hapokkuus kevenee entisestään ennen kuin hedelmä onnistuu iän myötä luomaan kompleksimpeja tertiääriaromeja.

Hinnaltaan viini on siinä ja siinä, onko se turhan kova. Toisaalta samanhenkisiä, tanakoita massavalkkareita löytyy paljon edullisemmallakin pelkästään Alkonkin hyllyiltä, mutta toisaalta monopolimme valikoimissa näkyy harvemmin näitä mielenkiintoisia, paremman pään portugalilaisia. Jos suuret viinit maistuvat, lienee viinin hinta kohdallaan, mutta kepeämpiä ja ryhdikkäämpiä viinejä odottavat saattavat joutua pettymään.

Lyhyesti: Raskastekoinen, kypsän hedelmäinen, moniulotteinen ja hyvin tehty eteläportugalilainen valkoviini moderniin uuden maailman henkeen – vaikka viinistä löytyy niin massaa kuin tammeakin, makumaailman osatekijät ovat hienossa tasapainossa. Olisin ainoastaan hieman runsaampaa hapokkuutta kaivannut tuomaan balanssia ja raikkautta varsin tuhtiin kokonaisuuteen.

Arvio: Hyvä – kokonaisuus on varsin miellyttävä ja aromeiltaan harmoninen; erityisesti ilahduttaa, miten tammisuus ei kohtalaisesta kypsytysajastaan huolimatta dominoi missään välissä. Viinin happikontakti voi kuitenkin vaikuttaa asiaan, joten suosittelen juomaan viinin mielummin melko nopeasti kuin antamaan sille pitkää hengittelyaikaa.

Hinnan (17,30e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

20.12.13

Condesa de Leganza Verdejo 2012

Condesa de Leganza Verdejo 2012
  • Valmistaja: Bodegas Leganza, Grupo Faustino
  • Tyyppi: Valkoviini, DO La Mancha
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castile-La Mancha, La Mancha
  • Rypäleet: Verdejo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: ~5e (Syyskuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Suomessakin varsin tunnettujen Faustino-viinien tuottajalla, Grupo Faustinolla, on Riojan-viinitalojen lisäksi omistuksessa muitakin viinitaloja ympäri Espanjaa. Castile-La Manchan viinialueelta löytyy viinitalo Leganza, jonka tuottamaa Verdejo-valkoviiniä pääsi testaamaan syyskuun Mikä viini -tapahtumassa. Tarkkoja valmistuksellisia speksejä viinille en löytänyt, joten hyppään suoraan asiaan.

Viinin väri on melko hailakka, mutta sävyltään kohtalaisen voimakkaasti kellervään taittuva.

Kohtalaisen runsas tuoksu on kypsän hedelmäinen ja jopa makeahko. Hedelmäisyydestä on vaikeaa saada eroteltua eri osa-alueita, mutta ainakin kevyttä aprikoosista ja aavistuksen päärynäistä meininkiä siinä tuntuu pyörivän.

Kypsän ja runsaan tuoksun jälkeen viinin kuiva maku tuntuu aluksi jopa ohuehkonpuoleiselta. Yleisilme on hapokas ja yrttinen, seassa on jopa kevyesti vihersävytteistä vegetaalisuutta. Kuitenkin seasta rupeaa löytymään pian melko kypsää hedelmää, erityisesti tuoksusta tuttua päärynäisyyttä, ja kokonaisuudesta tulee selkeästi täyteläisempi ja varsin hedelmävetoisen oloinen.

Lopuksi viinistä jää keskipitkä ja hyvin vihersävytteinen jälkimaku, jossa tuntuu karvasta yrttisyyttä, kohtalaisen tuntuvaa mineraalia ja kevyttä päärynää.

Yleisilmeeltään Condesa de Leganza Verdejo on simppeli ja arkinen, mutta myös tuntuvan hedelmäinen, rakenteikas, mukavan hapokas ja tasapainoisen ryhdikäs ruokaviini. Yleisilme jää varsin simppeliksi ja yksiulotteiseksi, mutta viinin mukavan puruvoimainen rakenne antaa paljon anteeksi ja arkisesta yleisilmeestä huolimatta viinistä on paha lähteä keksimään miinuksia. Eniten ehkä tulee viinistä mieleen Etelä-Euroopan ravintoloiden jotkut oikeasti hyvät "talon viinit", jotka eivät maksa paljoa, mutta silti toimivat varsin passelisti monien erilaisten ruokien kanssa ilman sen kummempia riitasointuja.

Wine-searcherin keskihinta on varmasti reilusti alakanttiin Suomen hintoihin nähden, mutta siihen hintaan viini onkin varsin mainio esitys; Suomen hintakehyksessä voisin tämän viinin arvioida järkeväksi ostokseksi n. 7-8,5 euron hintaan.

Lyhyesti: Simppeli, mutta toimiva ja tasapainoinen arkivalkoviini. Vähän yllätyksiä, paljon hedelmää.

Arvio: OK – ihan jeppis juu. Vaikea keksiä tällaiselle perustason arkivalkkarille mitään nasevaa tiivistystä. Herttaisen yhdentekevä, mutta samalla ihan juomiskelpoinen tuttavuus.

Hinnan (~5e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

19.12.13

Niepoort Vinho Verde Dócil Loureiro 2012

Niepoort Projectos Vinho Verde Dócil Loureiro 2012
  • Valmistaja: Niepoort
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Vinho Verde-Lima
  • Maa: Portugali
  • Alue: Minho, Lima
  • Rypäleet: Loureira (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~9e (Syyskuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Saisivat monet vanhat suuryhtiöt ottaa mallia Niepoortin toiminnasta.

Hollannista Portugaliin muuttaneen Franciscus Marius van der Niepoortin vuonna 1842 perustama Niepoortin viinitalo on yksi tunnetuimmista Portviinin tuottajista sekä yksi harvoja edelleen perheomisteisia portviinitaloja. Taloa johtaa nykyisin Eduard Dirk Niepoort, viinintekijä 5. sukupolvessa. Tässä ei nyt ole vielä ollut mitään erityisen merkittävää.

Merkittävää on se, miten Dirk Niepoortin alaisuudessa Niepoortin viinitalo on onnistunut yhdistämään näppärästi puolitoista vuosisataa kestänyttä viiniperinnettä uuteen, innovatiiviseen ja kokeilevaan viininvalmistukseen. Perinteistä puolta edustavat portviiniklassikot, joita Niepoortilta löytyy katalogistaan yli sadan vuoden ajalta; modernimpaa puolta taas esimerkiksi uudet, trendikkäät, nuoremmalle yleisölle lanseeratut portviiniversioinnit ja uudet Niepoort Projectos -viinit, joiden parissa Dirk Niepoort etsii uusia ilmaisutapoja viinintuotannolleen perinteisten Portugalin alueiden ja lajikkeiden kautta. Projectos-viinejä Dirk Niepoort tuottaa niin itsekseen kuin yhteistöinä muiden viinitalojen ja viinintekijöiden kanssa.

Dócil on Niepoort Projectos-sarjan Vinho Verde, joka on – kyseiselle viinityylille hieman epätyypillisesti – puhtaasti Loureira-lajikkeesta (paikallisille Loureiro) valmistettu tapaus. Tämä Liman laaksossa sijaitsevien, graniittipohjaisten viinitarhojen 20-vuotiaiden köynnösten käsinpoimituista rypäleistä valmistettu Niepoortin Vinho Verde tunnettiin alunperin nimellä Girosol, jonka alla sitä valmistettiin vuosikerrat 2006-2009; vuosikerrasta 2010 eteenpäin viini on tunnettu nimellä Dócil. Viini on käynyt ja kypsynyt 5 kuukautta terästankeissa ilman malolaktista.

Väriltään viini on "vihreälle viinille" sopivasti melko vihertävä.

Hedelmävetoinen ja kypsän trooppiseen taittuva tuoksu tuo monet muutkin portugalin valkoiset mieleen hetkessä: persikkaa, kevyttä ananasta ja hentoa muussattua banaania. Taustalla häilyy myös hentoa kukkaisuutta ja viileästä käymisestä kieliviä, kevyen päärynäisiä piirteitä. Yleisilmettä sävyttää myös ilahduttava, freesi ja viileähkö mineraalisuus.

Kielellä viini ei monien Suomessa myytävien Vinho Verdejen tapaan pirskahtele, vaan ainoastaan pistelee hyvin kevyesti kielellä. Rehevä makumaailma on kohtalaisen tuntuvasta hapokkuudestaan ja loppupeleissä maltillisesta jäännössokeristaan (6 g/l molempia) huolimatta yllättävän täyteläisen tuntuinen ja paikoin jopa puolikuivan oloinen. Mehevä hedelmäisyys on runsasta, mutta melko suoraviivaista: makumaailmasta erottuu lähinnä persikkaa, portugalilaisten valkoisten banaanisuutta ja hentoa viheromenaisuutta.

Viinistä jää runsas, muttei enää keskimaun tavoin rehevä, kypsän hedelmäinen ja kielen kärjessä hieman makeahkoon taittuva, keskipitkä jälkimaku, jossa tuntuu kypsää omenaa, raa'ahkon vihertävää aromaattisuutta, hieman kukkaisuutta ja aavistus kivistä mineraalia.

Viinin aromaattinen ja jopa pienestä kosiskelevuudestaan huolimatta varsin miellyttävä tuoksu antoi odottaa hieman vivahteikkaampaa esitystä – vaikka makumaailma lunasti runsaudellaan ja rehevyydellään tuoksun asettamat lupaukset, jäi makumaailma syvyydeltään ja mielenkiinnoltaan hieman vaatimattomaksi. Rakennetta ja raikkautta kuitenkin piisaa varsin hyvin, joten juotavuus viinissä on kohdallaan.

Tämä Niepoortin Vinho Verde -kokeilu on tyyliltään selkeästi kypsempi, täyteläisempi ja hedelmäisyydessään mehevämpi kuin useimmat Suomessa myytävät Vinho Verdet – ainoastaan Quinta da Lixan VV Alvarinho muistuttaa tyyliltään hieman tätä viiniä, joskin Dócil on tyyliltään aavistuksen pirtsakampi, mutta myös yksiulotteisempi. Suuria yllätyksiä viiniltä ei kannata odottaa, mutta jos se irtoaa wine-searcherin osoittamaan viitehintaan, on viini hintaisekseen ihan mukava, simppeli kesäviini. Hyvin viilennettynä Dócil on valkkari paikallaan piknikkorissa.

Lyhyesti: Mehevän hedelmäinen, täyteläinen ja varsin runsas Vinho Verde, joka loppupeleissä kuitenkin jää makupuoleltaan hieman yksiulotteiseksi ja harmittomaksi tapaukseksi.

Arvio: Miellyttävä – ihan kelvollinen arkiviini kulautettavaksi pienellä porukalla keskikesän auringossa, muttei kuitenkaan sellainen tapaus, joka saisi meikäläisen ryntäämään pää kolmantena jalkana kauppaan.

Hinnan (n. 9e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

PS: Viiniin täysin liittymättä ilmoitan nyt tässä, että olen nyt lähdössä yliopistolle valmistujaisiini. Seuraavan päivityksen aikaan olenkin sitten maisterismies.

18.12.13

Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/906647/
Pago del Vicario Blanco de Tempranillo 2011
  • Valmistaja: Pago del Vicario
  • Tyyppi: Valkoviini, Vino de la Tierra de Castilla
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castile-La Mancha, Castilla
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,69e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 12,20e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Varsin modernina ja perinteisille espanjalaisviinityyleille huilut haistattavana viinitalona tunnetun Pago del Vicarion Blanco de Tempranillo on allekirjoittaneelle ollut surullisen tuttu tapaus jo usealta Mikäviini-kerralta. Koska viini on joka kerralla aiheuttanut lähinnä puistatuksia (tässä esimerkiksi viime vuosikerran arvio), päätin jättää viinin tänä vuonna kokonaan välistä. Ideani kuitenkin torpedoitui, kun eräs kaveri-kollega-kaimani (tällaisia yhdistelmiä ei kyllä ole monia) melkeinpä raahasi meikäläisen hihasta paikalle testaamaan viiniä, mainostaen: "Sun pitää testata se Vicarion valkonen Tempranillo! Tänä vuonna se ei ole pahaa!" Hieman kyseenalainen mainospuhe, mutta pitihän viini sitten napata testiin – maistamatta kun en usko.

Kyseessähän on siis siitä poikkeuksellinen viini, että se on yleensä tuhteja ja tummia viinejä tuottavasta Tempranillosta valmistettu valkoviini. Koska useimpien (vaikkakaan ei kaikkien) tummien rypäleiden mehu on luonnostaan vaaleaa, on myös tummista rypäleistä mahdollista tehdä valkoviiniä, kunhan valmistaja vain ei anna mehun olla kosketuksissa rypäleiden tummien kuorten kanssa. Tämä viini on valmistettu juuri edellämainitulla menetelmällä ja sen on annettu kypsyä kaksi kuukautta sakkojen päällä.

Väriltään Vicarion BdT on suht neutraalin kellanvihreä.

Tuoksun kohdalla on myönnettävä, että jonkinlaista kehitystä on tapahtunut – viini ei tunnu millään tavalla yhtä luotaantyöntävältä kuin viime vuosina. Sen sijaan tuoksu on selkeästi puhdaspiirteisempi ja hedelmäisempi: kokonaisuudessa tuntuu kevyen trooppista hedelmää, erityisesti hunajamelonia ja kevyttä mangoa, hillittyä Tempranillon mausteisuutta ja hentoa banaanisuutta.

Maultaan viini on varsin runsas. Tukevan hedelmäisyyden ohella tuntuu melko voimakasta, kevyen maamaista mausteisuutta, makeaa omenaa ja kevyttä banaanisuutta. Suutuntumaltaan hyvin kypsä ja mehevä viini on täyteläinen, jopa öljyinen. Hapokkuus on kohtalaista, eli viini kyllä pysyy kasassa, mutta soisin happoja olevan enemmänkin runsaan hedelmän vastapainona.

Runsas ja kypsyydessään jopa makeahko hedelmäisyys jatkuu myös melko pitkässä ja suhteellisen suurikokoisessa jälkimaussa. Viinistä jää mehevä, mausteinen ja kypsän hedelmäinen jälkivaikutelma.

Onhan viinissä tapahtunut melkoinen parannus aikaisempiin testaamiini vuosikertoihin: tämänkertainen Blanco de Tempranillo oli varsin puhdaspiirteinen ja jopa miellyttäväkin valkoviini, mutta viinin käyttöyhteys jää silti hieman hämärän peittoon – mihin käyttöön näin runsas ja muhkea viini on oikein tarkoitettu? Sellaisenaan nautittavaksi viini tuntuu hieman turhankin liiallisena, eikä mieleeni tule hirveästi mitään ruokia, joiden kanssa viini vaikuttaisi erityisen mainiolta parilta; aperitiivina taas muut ruokajuomat voivat helposti jäädä tämän viinin runsauden rinnalla vaatimattomiksi.

Viini ei varsinaisesti ole mitenkään huono, mutta se jää loppupeleissä enemmän kuriositeettiasemaan, kuin onnistuu valloittamaan puolelleen. Jos kuitenkin punaisista rypäleistä valmistettu valkoviini jäi kiinnostamaan, löytyy Blanco de Tempranillo Alkon tilausvalikoimasta ihan kohtuulliseen hintaan – erityisesti suhteutettuna viinin nykyiseen, selkeästi aiempaa miellyttävämpään yleisilmeeseen.

Lyhyesti: Aiempina vuosikertoina erityisesti epämiellyttävän tuoksun riivaama, punaisista rypäleistä valmistettu valkoviini, joka nyt on onnistuttu vihdoin saamaan tasapainoisemmaksi ja puhdaspiirteisemmäksi pullotteeksi. Balanssi on kuitenkin vielä hakusessa, sillä viini on loppupeleissä turhan raskastekoinen ja yksipuolinen esitys ollakseen mielenkiintoinen puolikasta lasillista pidempään.

Arvio: Miellyttävä – Blanco de Tempranillo on voimakas ja persoonallinen valkoviini, joka ei omaperäisestä ilmaisustaan huolimatta onnistu olemaan erityisen kiinnostava tai mieleenjäävä. Kuriositeettikamaa, joka kyllä omassa viitekehyksessään toimii, muttei jaksa ylläpitää kiinnostusta kovinkaan pitkään.

Hinnan (12,20e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

17.12.13

Trimbach Pinot Gris SGN 1986

http://www.alko.fi/tuotteet/522967/
Trimbach Pinot Gris Sélection de Grains Nobles 1986
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Pinot Gris (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 110,40e (Syyskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 110,90e (Tammikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)


Mikä viini -tapahtumassa Trimbachin standin viineistä viimeiseksi jäi varsin mieleenjäävä tapaus – Pinot Gris'tä valmistettu jälkiruokaviini vuosikertaa 1986. Kyseinen viini on siis tyyliltään Sélection de Grains Nobles; käsin korjatuista, jalohomeisista rypäleistä valmistettu makea viini, jollaisia on saatu tehdä Alsacen viinilakien mukaan vasta vuodesta 1984 – viini on siis yksi ensimmäisiä viinejä tyylilajissaan (lainvoimaisia siis; kyllähän tällaisia viinejä on voinut aiemminkin valmistaa, jos on antanut piupaut viinilaeille).

Koska Trimbachin kotisivut eivät sen kummemmin viinistä tarinoi, jää hieman mysteeriksi viinin valmistusprosessi. Se lienee itsestään selvää, että tällaisia viinejä valmistetaan vain niinä harvoina vuosina, jolloin olosuhteet ovat ylipäänsä riittävän suotuisat jalohomeen muodostumiselle, mutta esimerkiksi siitä ei ole tietoa, miltä tarhoilta viini on peräisin. Trimbachin tuntien viini saattaa hyvinkin olla pelkästään Grand Cru -luokiteltujen tarhojen rypäleistä valmistettu, mutta koska mitään tarkkaa tietoa viinin taustoista ei kerrota, saattaa viini olla yhtä hyvin yhden Grand Cru -tarhan kuin lukemattomien perustarhojen tuotos. No, ei anneta taustojen hämmentää sen enempää, vaan annetaan itse viinin puhua!

Väriltään viini on kevyesti haalistuneen kuparisen punaruskea – ikä rupeaa selvästikin näkymään viinin värissä, jos sen voidaan olettaa joskus olleen SGN-viineille tyypillisen vaalean kellertävä!

Tuoksu ei ole mitenkään ylettömän runsas, mutta sitäkin moniulotteisempi ja kutsuvampi: ruskeata omenaisuutta ja omenahilloa, aprikoosimarmeladia, madeiraista pähkinää, märkää sanomalehteä, persikkaa ja persikankiveä, kevyen sienimäistä jalohomeisuutta sekä huumaavaa, makeaa kukkaisuutta.

Maultaan viini on varsin makea, erityisesti ensivaikutelmaltaan, mutta samalla suorastaan hämmentävän kepeä ja raikkaan hapokas. Tuoksun tavoin maku ei myöskään ole erityisen runsas, mutta jälleen uskomattoman kompleksi ja hurmaava; se on selvästi – muttei mitenkään liiallisesti – madeirisoituneen pähkinäinen ja siitä voi erotta hapettuneen omenaisia, makean sitrusmarmeladisia, karvasmantelisia, hennon savuisia ja jopa persoonallisen näkkileipäisiä piirteitä. Pinot Gris'lle tyypillinen mausteisuus tuntuu konsentroituneen selvästi tavanomaista voimakkaammaksi iän kanssa ja tämä mausteisuus taipuukin paikoitellen jopa kohtalaisen tuntuvaan bitterisyyteen, joka asettuu hienolla tavalla kontrastiksi viinin luontaiselle makeudelle. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja öljyisen liukas; yleisilmeeltään makumaailma on hienolla tavalla yhdistelmä moniulotteista hienostuneisuutta ja paikka paikoin jopa yllättävääkin ronskiutta.

Kun viinin lopulta saa nielaistua, jää kielelle kuivahko ja erittäin kehittynyt jälkimaku, josta erottuu paljon keskimausta tuttuja elementtejä: kevyesti hapettunutta madeiramaisuutta, rusehtavaa omenaa, kohtalaisen hapokkaasti nipistävää sitruksisuutta, mausteista hunajaa, kielen kärjessä makeana tuntuvaa omenahilloa ja sitrusmarmeladia sekä kevyttä, bitterisenä tuntuvaa mausteisuutta ja pomeranssisuutta. Suuhun jää viipyilemään ylettömän herkullinen, uskomattoman vivahteikas ja lähes loputtomalta tuntuva jälkivaikutelma.

Viini vetää melko sanattomaksi – yhtä upeaa ja vivahteikasta jälkiruokaviiniä ei kyllä kovinkaan usein pääse maistamaan. Viinissä on vielä upeasti runsasta, moniulotteista hedelmää jäljellä, mutta lähes yhtä runsaana tuntuva kehittynyt aromimaailma ja hienovarainen hapettuneisuus luovat uskomattoman herkullista harmoniaa kokonaisuuteen ja kokonaisuus tuntuukin pistävän toinen toistaan kiehtovampia ja persoonallisempia vivahteita kielelle – vielä pitkään sen jälkeen kun viini on suusta kadonnut! Kokonaisuus on hämmentävällä tavalla sekä makea että yllättävänkin kuiva – en älynnyt kysyä paljonko viinissä on jäännössokeria, ja kiitos suorastaan yllättävän eloisan hapokkuuden ja makumaailmaa kohtalaisen tuntuvasti kuivattavan bitterisyyden, viinin makeudesta on todella vaikea saada kiinni. Viini on kyllä makea, mutta mahdotonta sanoa, kuinka makea.

Alkon lippulaivalasta löytyy reilun sadan euron hintaan vielä muutamia pulloja Trimbachin SGN-Pinot Gris'tä, mutta kyseiset viinit eivät ole samaa vuosikertaa kuin tämä arvosteltu viini, vaan kahdeksan vuotta nuorempia, eli vuosikertaa 1994. Jos tämä viini kuitenkaan antaa yhtään osviittaa mihin suuntaan nuo viinit tulevat edelleen kehittymään, voi ne huoletta jättää kypsymään kellarin perukoille – uskon kuitenkin niiden olevan myös vallan hurmaavia jo nyt korkattuina.

Sen sijaan satasen hinta viinistä on melko kova paukku melkein millä tahansa mittarilla, mutta eipä näin upealla tavalla kehittyneitä, monimuotoisia ja tasapainoisia jälkiruokaviinejä tule taajaan vastaan. Maistetun 1986:n voin kyllä jopa myöntää olevan tuon Alkon hinnan väärti, mutta maistamatta on mahdotonta sanoa nyt myynnissä olevasta 1994:stä mitään. Tämän viinin ja Trimbachin maineen perusteella voisin kuitenkin odottaa myös nyt myynnissä olevan vuosikerran olevan melkoinen loisto-ostos.

Lyhyesti: Kohtalaisen selvästi kehittynyt jälkiruoka-Pinot Gris, josta kuitenkin löytyy ikäänsä nähden vielä runsaasti hedelmää ja potentiaalia lisäkypsytykselle. Todella hurmaava, vivahteikas, monikerroksinen ja loputtoman pitkä jälkiruokaviini, jonka avulla autuuden tavoittelu ei ole temppu eikä mikään.

Arvio: Täydellinen – tämä viini on jälkiruoka itsessään – sellainen jälkiruoka, joka tekee kaiken aiemminsyödyn täysin tarkoituksettomaksi ja mauttomaksi. Tämän viinin kanssa ei ole tarkoitus tarjota mitään; tämän viinin tarkoitus on osoittaa, että oli juuri päättynyt illallinen kuinka herkullinen tahansa, aina löytyy jotain vielä parempaa.

Hinnan (110,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

16.12.13

Trimbach Gewurztraminer Cuvée des Seigneurs de Ribeaupierre 1990

Trimbach Gewurztraminer Cuvée des Seigneurs de Ribeaupierre 1990
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace, Haut-Rhin, Ribeauvillé
  • Rypäleet: Gewürztraminer (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~29e (Syyskuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Upean Clos Ste. Hunen jälkeen Trimbachin standilta rupesi löytymään jos jonkinlaista erikoisuutta, joista ei Mikäviini-esitteessä mainittu halaistua sanaakaan: seuraavaksi testiin päätyi Trimbachin viinitalon huippu-Gewurztraminer, Cuvée des Seigneurs de Ribeaupierre – eikä mikä tahansa pullote, vaan peräti 23 vuotta kypsytetty kappale!

Tämä viinin nimi on Trimbachin kunnianosoitus Alsacessa vaikuttaneille Ribeaupierren suvun lordeille; viiniä varten kerätyt rypäleet nimittäin tulevat Grand Cru Osterbergin tarhalta, joka on ennen ollut Ribeaupierren suvun hallinnassa. Tätä kyseistä viiniä valmistetaan vain parhaina vuosikertoina ja Trimbach suosittelee, että parhaat puolet saavuttaakseen viinin annettaisiin kypsyä rauhassa vähintään 10-vuotiaaksi ennen korkkaamista. Kypsytyspotentiaalia talo lupaa viinille vähintään parikymmentä vuotta – todennäköisesti juuri tätä väitettä tukeakseen viini olikin tarjolla Mikä viini -tapahtumassa. Ylle merkitsemäni hinta on vain viitteellinen, sillä wine-searcherin yleishaku ei erottele vuosikertoja – todennäköisesti vuosikerran 1990 ostaakseen saa siis latoa euroja tiskiin enemmän kuin nuo kolme kymppiä.

Sävyltään tämä viini on kullankeltainen, kuten ikääntyneeltä viiniltä voikin odottaa, mutta kuitenkin yllättävänkin ohuehko ja hailakka.

Viinin makea tuoksu on yksinkertaisesti sanottuna päällevyöryvä – nokkaa ei tarvitse tuoda kovinkaan lähelle lasia, kun viinin tuoksu rupeaa jo tuntumaan. Erittäin runsaasta ja aromaattisesta tuoksusta erottuu hyvin makeaa litsiä, ruusuvettä, paahdettuja mausteita, ylikypsää päärynää, kevyttä hunajaa, hentoa kukkeutta ja aavistus omenahilloa. Alkoholi tuntuu kohtalaisesti aromien keskellä häilyvänä apteekkieetterisyytenä.

Vaikka CSR on käytännössä kuiva, onnistuu sen pehmeä, lempeä ja konsentroitunut hedelmäisyys huijaamaan kieltä ja luomaan illuusion makeasta hedelmäisyydestä, jota vasten viinin voimakas – paikoitellen jopa karhea ja karvas – mausteisuus tuo upeaa kontrastia. Kielellä tuntuu litsiluumua ja kriikunaa, savuisuutta, hunajaa, aasialaisia mausteita, kevyttä omenahilloa ja aavistus jonkinlaista kehittynyttä nahkaisuutta; viinin makumaailma tuntuu alusta asti runsaalta, mutta silti se tuntuu kasvavan ja kehittyvän kielellä edelleen. Hapokkuus on melko maltillista, paikoitellen melko vaatimatontakin runsaaseen makumaailmaan nähden; suutuntumaltaan viini on öljyisen liukas ja hyvin täyteläinen.

Jälkimaku on leveä ja intensiivinen, mutta loppupeleissä hieman lyhyehkönpuoleinen – todennäköisesti johtuen hillitystä hapokkuudesta, joka yleensä tuo viinien makuun pituutta. Kielellä häivähtelee runsasta mausteisuutta, savuisuutta, kevyttä hunajaa ja hieman alkoholin makua ilman varsinaista lämmöntunnetta.

Tämä esitys menee kyllä helposti parhaiden koskaan maistamieni Gewürztraminerien joukkoon – vaikka viinin hapokkuus jää hieman matalaksi, on tämä sama ongelma vastassa lähes jokaisessa elsassilaisessa Gewürzissä. Muuten viini on uskomattoman hurmaava, monisyinen ja upealla tavalla kehittynyt esitys, josta ei uskomattoman runsaasta aromimaailmasta huolimatta puutu eleganssia ja tasapainoa. Vaikka viinillä on melko runsaasti ikää, ei se tunnu olevan millään lailla olevan huippunsa ohi, päin vastoin – viinillä tuntuu olevan vielä selkeästi potentiaalia kehittyä edelleen!

Tämän kyseisen vuosikerran voi siis yhtä huoletta sekä korkata että unohtaa kellariin. Sen sijaan nuoremmat vuosikerrat kannattaa ehdottomasti pitää korkin alla vähintään kymmenvuotiaiksi – tämä viini puhuu niin voimakkaasti sen puolesta, että pullosta kaataa lasiinsa timantteja, jos vain jaksaa olla kärsivällinen. Nuoria Gewürztraminereita maailma on pullollaan, mutta harva kuiva Gewürz yltää samanlaisiin sfääreihin kuin tämä viini. Upea, harmoninen valkoviini, joka varmasti täydentää mitä tahansa mausteista-muttei-tulista Kaakkois-Aasian ruokalajia tai aromaattista juustoa.

Lyhyesti: Upea ja hienosti kehittynyt huippu-Gewürztraminer, jonka hurmaava tuoksu vihjaa makeutta, vaikkei viini sellaista varsinaisesti tarjoakaan. Monisyinen ja hienostunut tyylilajinsa edustaja, jolla on kiitettävästä iästään huolimatta vielä paljon vuosia edessään.

Arvio: Täydellinen – tällaisten viinien jälkeen ymmärtää, miksi monen mielestä Gewürztraminer tuottaa parastaan juuri Alsacessa: hyvissä käsissä siellä voi saada rypäleestä irti uskomatonta makujen ilotulitusta, harmoniaa ja ikäännyttämispotentiaalia. Jälleen yksi erinomainen esimerkki siitä, miksi Trimbach nauttii niin suurta arvostusta ympäri maailmaa.

Hinnan (~29,00e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

15.12.13

Trimbach Clos Ste Hune Riesling 2007

http://www.alko.fi/tuotteet/518527/
Trimbach Clos Sainte Hune Riesling 2007
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace, Haut-Rhin, Hunawihr
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 136,00e (Syyskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Mikä viini -tapahtumassa tuli Trimbachin standilta pokattua testiin ylettömän herkullinen Pinot Gris Réserve Personnelle 2005, mutta koska kyseinen viini on arvioitu blogissa jo aikaisemmin, en jaksa kirjoittaa samasta viinistä arvostelua uudelleen – havaintoni syyskuulta kun olivat melko identtiset viimekeväisiin nähden. Sen sijaan nyt on vuorossa jotain astetta erikoisempaa.

Standin läheisyydessä seisoskellessani kuuntelin, kuinka muutamat henkilöt juttelivat viinejä esitelleen Anne Trimbachin kanssa viinitalon parhaimmista viineistä. Heidän kanssa jutellessaan kaivoi Anne puolihuomaamatta pöydän alta valkoisella etiketillä varustetun viinipullon, joka todennäköisesti sai omat pupillini laajentumaan moninkertaisiksi, mutta joka ei kuitenkaan tuntunut aiheuttavan juuri minkäänlaista reaktiota muiden pöydän ympärillä seisoskelevien keskuudessa. Koska kukaan ei vaikuttanut tekevän mitään asialle, livahdin pöydän tuntumaan ja virkoin sujuvalla lontoon murteella kuinka voisin mielelläni maistaa kyseistä viiniä, kun se ei muille näytä kelpaavan. Anne naurahti, vastasi, että "voin kyllä uskoa, että varmasti haluat maistaa tätä" ja kaatoi mittavan maisteluannoksen lasiini.

Tämä kyseinen viini oli siis Clos Ste. Hune, Trimbachin viinitalon arvostetuin (ja samalla hinnakkain) kuiva valkoviini. Viini tulee Grand Cru Rosacker -tarhan – joka on siis yksi Alsacen arvostetuimpia yksittäisi viinitarhoja – keskellä sijaitsevalta, puolentoista hehtaarin mittaiselta, aidatulta Sainte Hune -tarhalta, jonka Trimbach on omistanut kokonaisuudessaan jo useita satoja vuosia. Viinitalon omaan tyyliin pullon etiketissä ei mainita sanallakaan Grand Cru -laatuluokituksesta tai Rosacker-tarhasta, vaikka viini sellaiseksi voitaisiin helposti luokitella. Tämän arvostetun tarhan 50-vuotiaista köynnöksistä saadaan valmistettua vuosittain vain n. 8000 pulloa, mikä selittänee ainakin osan viinin kovasta hinnasta – edellisen vuosikerran CSH löytyy Arkadian erikoisvalikoimasta ihan kilpailukykyiseen 136 euron hintaan (Ranskassakin viinin hinta on normaalisti yli 100 euroa ja viinin keskihinta kansainvälisillä markkinoilla on yleensä yli 150 euroa). Apropoo, taitaapa viini muuten olla hinnakkain tähän asti maistamani valkoviini.

Väriltään viini on melko hailakan vaaleanvihreä.

Melko kevyttä mutta miellyttävästi kehittynyttä, hienovaraista ja monisyistä tuoksua hallitsee hillitty petrolinen mineraalisuus. Taustalla tuntuu makeaa hunajaa, aromaattista sitruunankuorta, kevyttä omenaisuutta, hentoa kukkeutta ja aavistus mausteisempaa aromaattisuutta. Vaikka tuoksu on melko vaatimaton ja aromit Rieslingille hyvin tyypillisiä, kokonaisuus on ehdottomasti moniulotteisempi kuin valtaosa maailman Rieslingeistä – tuoksu tuntuu tarjoavan jokaisella nuuhkaisulla jotain uutta ja erilaista.

Suussa käytännössä rutikuiva viini on todella intensiivinen ja voimakkaasti nuorekkaan sitruksinen. Vaikka viinin hapokkuus on erittäin eloisaa ja poskipäitä viiltävää, on suutuntuma varsin täyteläinen ja yllättävänkin painokas. Nuorekas makumaailma on todella vivahteikas; kielellä pyörii mausteisuutta, hennon savuista mineraalia, hunajaisuutta, appelsiininkukkia, aavistuksen bitteristäkin yrttisyyttä ja hentoa omenankuorta. Rapsakka ja kirpeäkin hapokkuus kuitenkin suorastaan lamaa kieltä, minkä vuoksu viinin hienovaraisesta makumaailmasta on paikoin jopa vaikeaa saada kiinni. Viini on melko suurikokoinen, rakenteikas ja fokukseltaan laserintarkka, mutta saman vuosikerran Cuvée Frédéric Emilen tavoin lähes raa'ahko.

Lopuksi viinistä jää pitkä, varsin rapsakka ja moniulotteinen jälkimaku, jossa tuntuu limettisyyttä, hunajaa, kevyttä mausteisuutta, lähes suolaista mineraalia ja greippistä hapokkuutta. Viinistä jää kuiva, raikas ja hyvin hapokkaalla otteellaan suutapuhdistava jälkimaku, joka nostaa erittäin voimakkaasti vettä kielelle.

Tämänikäisenä korkattu Clos Ste. Hune on suorastaan kätkytkuolema – Trimbachin kotisivuillakin mainitaan että edes 7-10 vuoden kypsyttelyllä viini tuskin saavuttaa huippuaan, ja voinkin kuvitella näin rakenteikkaan Rieslingin pysyvään huipulla vuosikausia kunhan se sinne lopulta yltää. Jo nyt viini on kuitenkin todella ihastuttava, vaikuttava ja erittäin lupaava – ehdottomasti enemmän kuin CFE 2007, joka selkeästi tuntui kärsivän nuoresta iästään. Ei tämäkään viini vielä tämänikäisenä pistä parastaan, mutta siitä voi saada jo häivähdyksiä kaikesta siitä upeudesta, mitä viini tulee joskus olemaan.

Sen sijaan viinin hinnasta voidaan olla montaa mieltä; yli satasen hinta ei enää heijastele pelkästään viinin (kiistämättä erittäin korkeata) laatua, mutta myös sen asemaa erittäin rajallisena ja arvostettuna (sekä keräilijöiden ja harrastajien parissa suosittuna) viininä. Samanlaista huippulaatua harvoin tulee vastaan, mutta sellaista kuitenkin löytyy ja usein maltillisempaan hintaan; siksi oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että tässä kunnossa viinin hinta ja laatu eivät kohtaa – tällaisen viinin ostamalla maksaa enemmän sen vaikeasta saatavuudesta kuin varsinaisesta laadusta.

Sen sijaan 15-20 vuotta lisää ikää viinille ja sitten voin jo harkita myöntäväni viinin olleen hintansa väärti.

Lyhyesti: Uskomattoman rakenteikas, monisyinen ja viiltävän hapokas huippuviini Trimbachin täysin omistamalta huipputarhalta. Aivan liian nuori korkattavaksi ja tulee todennäköisesti olemaan sellainen varmasti vielä puolisen kymmentä vuotta. Hyvä ostos vain, jos kärsivällisyyttä löytyy erittäin pitkäjänteiseen kypsyttämiseen.

Arvio: Täydellinen – viini on todennäköisesti peninkulmien päässä huipustaan, mutta jo nyt viini on todella vaikuttavaa tavaraa ja kuivien Rieslingien parhaimmistoa. Jos haluaisin korkata viinin nyt, käyttäisin sen dekantterin kautta ja tarjoilisin jonkun riittävän rasvaisen mutta maultaan hienovaraisen ruoan kanssa.

Hinnan (136,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Trimbach Riesling Cuvée Frédéric Emile 2007

http://www.alko.fi/tuotteet/909567/
Trimbach Riesling Cuvée Frédéric Emile 2007
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace, Haut-Rhin, Ribeauvillé
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 43,90e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 44,90e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

    Seuraavat pari päivitystä ovat pienimuotoista reportaasia Trimbachin tarjonnasta syyskuun Mikä viini -tapahtumasta. Koska tarjollaolevista perus-Trimbacheista kaikki olivat jo maistettuja (ja täällä blogissakin arvioituja) tuttuja vuosikertoja, päätin siirtyä suoraan astetta kovempaan kastiin. Pyysin siis lasiini hiljattain tilausvalikoimaan saapunutta, Cuvée Frédéric Emilen 2007-vuosikertaa.

    1800-1900-lukujen taitteessa eläneen Frédéric Emile Trimbachin mukaan nimetty CFE Riesling edustaa Trimbachin viinitalon toiseksi korkeinta laatutasoa. Viini on periaatteessa Alsace Grand Cru -tasoinen viini; se ei kuitenkaan nauti AOC Alsace Grand Cru -appellaatiomerkinnästä, sillä tämä kyseinen viini on valmistettu sekoittamalla kahden Grand Cru -tarhan (Geisberg & Osterberg) n. 45-vuotiaiden köynnösten rypäleistä tehtyä viiniä, kun taas Alsace Grand Cru -viinien täytyy olla yhden tarhan tekeleitä. Trimbach kuitenkin tunnetusti on jättänyt erilaiset viinilait omaan arvoonsa ja keskittynyt tuottamaan laadukasta viiniä, joka myy omalla nimellään, ei erilaisilla laatuluokituksilla.

    Väriltään CFE on varsin neutraalin hailakka, sävyltään vihreään taittuva kellanvihertävä.

    Tuoksu on edelliseen, selkeästi avoimempaan ja kehittyneempään vuosikertaan nähden selkeästi kevyempi ja sulkeutuneempi, heijastellen samalla lailla ujoa 2005-vuosikertaa. Ensisijaisesti tuoksusta erottuu kevyttä petrolisuutta; taustalla häilyy limettiä, vastapuristettua sitruunamehua, märkää kiveä ja makeata, hieman kynsilakan mieleen tuovaa etyyliasetaattia.

    Kielelle saapuessaan viini antaa ensivaikutelman lähes makeasta, hieman Mosel-henkisestä sitruksisuudesta, mutta erittäin hapokkaan otteen saapuessa kuvioihin kokonaisuudesta tulee rutikuiva, todella rapsakka ja jopa pelkistetty – makea hedelmä pakenee kieleltä täysin. Suuhun sen sijaan jää pyörimään tuntuvaa limettisyyttä, voimakasta mineraalisuutta, raakaa sitruksisuutta ja hentoa valkopippuria. Rieslingeille tyypillinen omenaisuus tuntuu sitruksen rinnalla puuttuvan täysin. Suutuntumaltaan viini on erittäin runsaaseen hapokkuuteensa nähden kohtalaisen täyteläisen oloinen.

    Lopuksi viini jättää kielelle kirpeän, jopa raa'ahkon ja vihersävytteisen jälkimaun, jossa tuntuu sitruunaa, merellisen suolaista mineraalia, sitruunankuorta ja kevyesti valkeita kukkia.

    Kokonaisuus on varsin vaikuttava ja ylettömän intensiivinen, mutta tyylillisesti täysin erilainen kuin selkeästi runsaampi ja kypsemmässä vaiheessa ollut CFE 2006; viini muistuttaa enemmän hyvin nuoren ja samalla tavalla ujon oloista 2005-vuosikertaa, jos kohta tämä viini on vielä nuorekkaamman oloinen, jopa lähes raakile – vaikka runsautta ei suutuntumasta puutu, on hedelmä vielä varsin primääristä eikä täysin balanssissa viinin hyvin tiukan hapokkuuden kanssa. Potentiaalia viinistä ei puutu, mutta sellaisenaan viini tarjoaa hyvin vähän miellyttävää tavaraa – poikkeuksena toki niistä kaikista karuimmista Rieslingeistä tykkäävät masokistit.

    Trimbach lupaa CFE:lle vähintään 20 vuoden kypsyttelypotentiaalia, ja vaikuttaakin siltä, että viinistä kaiken irti saadakseen kannattaa noista 20 vuodesta käyttää melko monta ennen korkkaamista. Siinä missä viime vuosikerta vaikutti olevan varsin miellyttävä ja verrattain helpostilähestyttävä heti korkatessa, tuntuu tämä vuosikerta olevan vielä raaka ja kaukana huipustaan. Sinne päästessään voin kuvitella viinin ottavan suvereenisti paikkansa Alsacen (ja jopa Euroopan) parhaimpien kuivien Rieslingien joukossa, mutta tällä hetkellä edellisvuosikertojen risukkahekumaan ei vielä ylletä.

    Lyhyesti: Erittäin intensiivinen, rapsakan hapokas, karuhko ja täyteläinen huippu-Riesling kaapin perälle – en suosittele korkkaamaan viiniä ennen sen 10-vuotispäiviä.

    Arvio: Tyylikäs – viini huokuu selvästi huippu-Rieslingin potentiaalia: kunhan vain todella voimakas hapokkuus hieman tasoittuu ja sulkeutuneen oloinen hedelmä alkaa avautumaan, täyttämään täyteläistä suutuntumaa ja tuomaan esille enemmän tertiääriaromejaan, on viinissä varmasti palaset kohdallaan. Tähän kuitenkin kannattaa varata useamman vuoden verran aikaa, joten viini ei ole niille kaikista kärsimättömimmille ihmisille se oikea ostos...

    Hinnan (44,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.